Keskustelu

Sitrusimpedanssitutkimus19.3.2010 13.14
Onko kellekään tehty impedanssitutkimusta joko pH-mittauksen sijaan tai sen lisäksi? Millaista oli ja mitä selvisi?

SitrusRe: impedanssitutkimus22.3.2010 14.58
Lääkäri päätti, että mulle tehdään pH-mittauksen sijasta impedanssitutkimus. Siinä mitataan mahan happamuutta ja ruokatorven paineenvaihteluja vuorokauden ajan.

Nenän kautta työnnetään ruokatorveen ohut katetri, jossa on kaksi anturia. Toinen on ruokatorvessa ja toinen mahassa. Mukana kulkee laite, johon itse näppäillään ruokailuajat, makuu-/pystyasento ja kolme oiretta, jotka on saanut itse valita. Lisäksi pidetään päiväkirjaa.

Kyllähän tuo letku tuntuu, ei tässä mitään juhlatunnelmaa tosiaan ole. Tämän tästä alkaa kuin oksettaa ja sitten tulee mojova röyhtäisy - ihan toista luokkaa kuin tavallisesti. Syöminen on mulla tosi hankalaa. Olen syönyt yhden aterian: velliä, mustikkakeittoa, banaania, vähän juustoa ja jätskiä. Syömiseen meni yli tunti. Mitään karheampaa ei tullut mieleen edes kokeilla. Nielaisu on aika hankalaa. Kaiketi se johtuu siitä, että manometriakin tehtiin tänään ja nielu on siitä ärtynyt. Siksi ehkä näitä kahta tutkimusta ei kannattaisikaan tehdä samana päivänä. Toinen selitys voi olla se, että alasulkija on hieman laiska.

refluksikurkkuRe: impedanssitutkimus22.3.2010 20.19
Todella hieno juttu! Impedanssiin on vaikeampi päästä ja laitteita vähemmän! Hyvä, että tulee mitattua tilanne kattavammin kuin vanhalla ph mittauksella. Kaikille sai ph mittauksen sijasta tehdä tuon impedanssin! Koita kestää nielemisen kanssa!

refluksikurkkuRe: impedanssitutkimus23.3.2010 7.01
Ja tietoa tuosta impedanssitutkimuksesta Kesälältä (lainattu uudestaan omasta tekstistä tuolta aikaisemmin):

"Ruokatorven vuorokauden mittaista pH-rekisteröintiä on pidetty diagnostiikan kulmakivenä. Tutkimuksessa arvioidaan happamien (pH < 4) takaisinvirtausten taajuutta ja kestoa. Tutkimuksen haittapuolena on se, ettei se mittaa hapotonta refluksia. Oireissa ei välttämättä ole eroa, olipa takaisinvirtaus hapanta tai hapotonta. Hapottomasta refluksista voidaan saada tietoa niin sanotulla impedanssimittauksella, jossa mitataan ruokatorvessa olevan nesteen aiheuttamaa vastuksen muutosta. Toistaiseksi kyseisen tutkimuksen saatavuus on huono, sillä tarvittavat laitteet ovat kalliita. Tulevaisuudessa yhdistetty impedanssitutkimus ja pH-rekisteröinti saattavat syrjäyttää pelkän pH-rekisteröinnin."

Tyksissä löytyy myös potilasohje verkossa
http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/2911/40110

SitrusRe: impedanssitutkimus23.3.2010 10.02
Korjataan vähän aiemmin sanottua: ei siinä mahan pH:ta seurata, vaan ruokatorven. Voin kertoa tarkemmin sitten kun saan tulokset, ei tule enempiä vääriä väitteitä esitettyä.

Eilinen päivä oli mulla aika rankka. Nielu oli tosiaan manometriasta niin arkana, että syöminen jäi nesteisiin ja pehmeisiin. Ruokapöydässä istuin yli tunnin kerralla, ja silti sain tosi vähän alas. Niin että normaalin aterian käyttäytymistä mahassa ei saatu tarkasteluun.

Myös oireet poikkesi tavanomaisista: megaisoja yrjöttäviä röyhtäsyjä taajaan tahtiin, ja ne provosoituivat ihan pienestä, vaikka vähäisestä kumartumisesta. Illalla olin nälissäni eikä uni tullut. Otin unilääkkeen, eikä tullut sittenkään, vaan alkoi ankara närästys (tietääkö muuten joku aiheuttaako unilääke närästystä?). Niinpä nousin yöllä syömään. Kurkku olikin jo toipunut, ja pistelin hyvällä ruokahalulla ison kinkkuvoileivän, jonka päälle kävin saman tien nukkumaan (kuten refluksikon on viisasta tehdä...:)

Aamulla kurkku oli täysin normaali. Syöminen ja liikkuminen sujui ongelmitta. Sitten palautin piuhat peijakseen.

Näin siellä eilisen lääkärin (sen nuoren ja komean) ja juttelin näistä mun kohdalla olleista ongelmista. Hän oli sitä mieltä, että kyllä tutkimuksesta silti saadaan hyvää infoa. Sitä jäädään odottamaan.

Mutta jos joudun näihin tutkimuksiin uudelleen, en anna tehdä niitä samana päivänä. Enkä käsitä mitä nämä puheet manometrian lyhytkestoisuudesta ovat. Lääkärin mukaan ne kestävät peijaksessa aina vähintään puoli tuntia, joskus enemmän. Ehkä siellä on sitten uudemmat laitteet jotka mahdollistaa laajemman tutkimuksen. Siellä on kuulemma tehty niitä vasta puolentoista vuoden ajan.

TiinaRe: impedanssitutkimus23.3.2010 10.08
Sitrus: Mulla oli ihan samanlaista mittauksen aikana röyhtäytti paljon. Muutenkin letku ärsytti kurkkua, niin etten pystynyt kumartumaan ilman, että meinas oksennus tulla. Ja syömään en pystynyt muuta kuin keittoa.

Mulle nämä tutkimukset tehtiin kuitenkin eri päivinä.

SitrusRe: impedanssitutkimus23.3.2010 10.15
Ai jaa! No mulla kuitenkin helpotti yöhön ja seuraavaan aamuun mennessä. Voihan olla että olin sit tottunut jo. Mut kyllä mä edelleen olen sitä mieltä että manometria ärsytti paikkoja kun sitä letkua hilattin eestaas.

Kestikö sun manometria kauan?

SitrusRe: impedanssitutkimus15.2.2011 13.43
nosto

SitrusRe: impedanssitutkimus15.2.2011 14.08
Ja vastaus tuplasomacille: mulla oli mittauspäivä niin rankka, että kotoa en monta askelta poistunut. Mitä nyt pari kertaa pienellä kävelyllä kävin. Mutta joillekinhan tämä on ollut helppo juttu.
Sitä paitsi impedanssitutkimuksessa on tärkeää pitää kirjaa oireistaan. Siinä se aika kuluu, ja välillä olisi hyvä saada jotain syötyäkin.

YlläpitoRe: impedanssitutkimus19.2.2014 14.46
Nostoa ...

Sama Ylläpito kuin ylempänäRe: impedanssitutkimus14.9.2018 22.49
Nostoa...



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: