Keskustelu
| Happomaha | Refluksiako??? | 4.4.2013 10.22 |
| Mulla lekuri epäili vuosi sitten refluksia.Yöllä pulahti suuhun mahasta tavaraa joka meni vääräänkurkkuun ja aloin aina yskimään kamalasti. Kumartuessa yms. tuli polttavaa nestettä suuhun mahasta joka maistui, tuntui suussa ja kurkussa aivan hirveeltä. Sitten kurkkuun tuli vasemmalle puolelle joku kipeä kohta joka niellessä tuntuin aina kirvelevältä ja kuin olisi ollut joku karhea patti siellä. Äänikin meni välillä käheäksi vaikka ei mitään nuhaa tms ei ollut. Rintalastan alaosa, ylävatsa oli kovasti kosketus arka paineltaessa ja mahaa poltteli ja turvotti jatkuvasti. Ilmavaivoja ja vatsan kouristelua päivittäin. Lopetin kahvin juonnin ja ilta syönnit niin olo vähän korjaantu, mutta ei kuiteskaan paljoa. En ole yhtään ylipainoinen, en polta, enkä käytä alkoholiakaan. Olin aika romuna, työpäivät kun ovat jatkuvasti matkoineen 12-13h. Oli mentävä vaan lekuriin kun oireet jatkuivat ja sain Somac 40mg kuurin 1kk. Muutamassa päivässä pikkuhiljaa alkoi olo helpottamaan. Kuukauden kuluttua oli olo kohtuu ok mutta edelleen joskus nukkuessa pulahti suuhun mahasta tavaraa, joka sekin hissukseen väheni. Nyt iski pitkän hyvän jakson jälkeen kammottavin närästys koskaan, Söin Losec 20mg kuurin mut ei juurikaan auttanut, sitten lääkäri määräsi Somac 40mg jota olen nyt järsinyt 12 vrk. Mahaa turvottaa edelleen kovasti ja on oksettava olo. Jos syön ihan vähän niin tuntuu kuin olis ahminu kamalasti ja maha kurisee ja pulputtaa sit tulee yököttävä olo. Tää pahoinvointi ja mahan turvotus/kipristely on kyl hermoja raastavaa ja erittäin stressaavaa. Närästys kyllä lakkasi mutta nuo em. oireet jäivät. Yöllä ei ole enää juurikaan tullu mahan sisältöä suuhun joten se on nyt korjaantunut mutta kumartuessa välillä tulee, mutta se ei ole sellaista polttavaa niin kuin ennen. Pitäisikö pyytää mahan tähystystä tms. vaivaa mieltä tää asia iha kauheesti jos onkin vaikka jotain tosi vakavaa kyseessä. Lääkäri ei ottanut kantaa oikeen mihinkään eikä mitään muita tutkimuksia määränny, Helico bakteeri testiä ehdotteli jos 1.5kk päästä vielä oireet jatkuu. Somaccia vaan määräs ja terveitä elämäntapoja. En oo mikään ruuneperi mut tänne kirjottaminen tuntuu terapeuttiselta kun ahistaa tää juttu nii vietävästi. Jos joku yställinen vois vaikka kirjottaa jotain tosta mun vuodatuksesta, niin olisinpa kovin iloinen. =) |
||
| Sitrus | Re: Refluksiako??? | 4.4.2013 22.07 |
| Kyllä tuo kuule vaikuttaa refluksilta. Suorastaan oppikirjatapaus. Täältä löydät ohjeita ja kohtalotovereita. |
||
| refluksikurkku | Re: Refluksiako??? | 6.4.2013 14.31 |
| Jaksamista Happomaha! Kirjoittaminen olotilasta ja mietteistä on psykologian kaikkien oppien mukaan suositeltua, joten vapauta vaan siis "ruuneperi" kirjoittelemaan :-)! Hienoa kuulla, että lääkitys ja muutokset auttoivat aikaisemmin hyvään kauteen. On aina todella ikävää, kun huono kausi alkaa. Joskus siihen kuvittelee tottuneensa mutta kyllä se pinnaa veenyttää! Itsellä oli pitemmät huonot kaudet 6-8 viikkoa, jolloin viimeisinä viikkoina voimat on vähissä ja on vaan niin kyllästynyt tähän tautiin. Osaatko sanoa mitkä tekijät aiheuttivat osaltaan huonon kauden alkamisen? Melkoisen pitkikä työpäiviä - onko sulla vielä noin pitkiä? Pääsetö rentoutumaan kunnolla joka päivä jollakin keinoa? Hyvä, että heliko suljetaan pois kokeella. Tähystys on tietty hyvä jossain vaiheessa ja antaa mielenrauhaa mutta ei ainakaan noissa toiminallisissa vaivoissa tuo aina sitä käytännön helpotusta. Monella on äärimmäisen hankalia oireita ilman että on "sen vakavampaa" (viitaten kasvaimiin, ahtautumiin jne). Toivottavasti nuo jäljelle jäänett oireet helpottaa! |
||
| Happomaha | Re: Refluksiako??? | 9.4.2013 20.29 |
| Sairaslomalla olen nyt (pitkällä) työtapaturma sattui. Rentoutumaan pääsee jos vain osais rentoutua, kun olen vaan sellainen stressaaja luonne joka miettii aina kaikki pahimman kautta ja tää pyörii mielessä aina vaan. Vois tietysti sanoa että älä ajattele, mutta kun se oliski niin helppoa. Pelottaa et jos on jotain tosi vakavaa tuo maha jutska. Jo varmaan stressaamisestakin tulee vaan lisää mahaan oireita. Vaihdoinpa lääkäriasemaa ja heti alkoi tapahtumaan, ottivat heti verikokeet ja muutaman päivän kuluttua sain vastaukset, niissä ei ollut mitään normista poikkeavaa, eli sen osalta toi pientä helpotusta. Tähystykseen laittoivat, tiedä siitä milloin siihen pääsee, odottavan aika kun on niin piiitkä. Sattui muutama kk sitten ikävä tapaus minulle josta varmaan lähti tämä homma liikkeelle, oli suht kova stressi tilanne silloin päällä. Tässä nyt terveet elämäntavat korostuu entisestään kun en aikaisemminkaan ole alkoholia, tupakkaa käyttänyt ja nyt vielä joutunut kahvistakin luopumaan ja herkku pihveistä ja grillimakkaroista, kai sitä vaan on pakko tottua. |
||
| Saturnus | Re: Refluksiako??? | 9.4.2013 22.26 |
| Joo kyl se tähystys kannattaa käydä. Mä ryntäsin sinne heti kun oireet alkoi. Pelkäsin mäkin pahinta, hyvä etten hautapaikkaa varannut. Nyt kun on tieto ettei siellä mitään vakavampaa ollut, en säikähtänyt kun oireet alkoivat aika pian uudestaan happosalpaajakuurin jälkeen. Nuo sun oireet kyllä kuulostavat refluksilta, niin kuin muutkin ovat sanoneet. Tsemppiä :) |
||
| Saturnus | Re: Refluksiako??? | 9.4.2013 22.31 |
| No, mullahan siis oli ruokatorven tulehdus ja lievä gastriitti, jotka toki nekin ovat vakavasti otettavia sairauksia ja tulee hoitaa. Tarkotin tuolla vakavalla lähinnä syöpää tai atrofista mahaa. Mutta en siis halua vähätellä näitä refluksivaivoja, missään nimessä. |
||
| Happomaha | Re: Refluksiako??? | 10.4.2013 13.24 |
| " Pelkäsin mäkin pahinta, hyvä etten hautapaikkaa varannut." Juu kun noita oireita googlettaa jne.. siitähän mulle pelko iski aivan kauhea, synkissä ja ristiriitaisissa mietteissä ollaan menty, minkäs luonnolleen voi. Onneksi tänään saan tietää tähystykseen ajan. |
||
