Keskustelu

pallo Kinkkinen tilanne2.4.2013 2.26
Mulla todettiin v.2006 helico, ruokatorven tulehdus, gastriitti refluksi ja palleatyrä. Helikobakteerin häätöhoidon onnistuttua pystyin taas elämään normaalia elämää. Sain myös tuolloin nexium kuurin mikä paransi tulehdukset. Olin taas terve.

Nyt kuitenkin mulla on jo jonkin aikaa tuntunut kurkku hieman karhealta (vaikka ei ole närästänyt tai noussut happojakaan suuhun) Nyt toissayönä sitten alkoi tämä palan tunne kurkun alaosassa. Tunne on tosi inhottava varsinkin makuuasennossa ja kyljeltäänkin. Pystyn kyllä juomaan ja syömään normaalisti.

Tämän lisäksi kärsin kilpirauahasen vajaatoiminnasta, joten pohdin kovasti kumpikohan tauti tässä mahtaa olla kyseessä? Tämähän ei tietenkään selviä, kun vain menemällä lääkäriin. Kysyn nyt kuitenkin täältä onko kellään ollut tuo inhottava palan tunne vaikka ei muita oireita olisikaan? Ikäänkuin pingispallon puolikas olisi takertunut sinne? Nukkuminen tuottaa todella ongelmia.

röyhtäilijäRe: Kinkkinen tilanne2.4.2013 16.02
On ollut, kerran kesti useamman kuukauden joka pvä. pikkuhiljaa alkoi hellittää itsestään.

SitrusRe: Kinkkinen tilanne3.4.2013
Yhdistäisin ton sun vaivan ruokatorventulehdukseen. Ruokatorvi on ärtynyt ja tuntuu monella tavalla ikävältä.

SitrusRe: Kinkkinen tilanne3.4.2013
Yhdistäisin ton sun vaivan ruokatorventulehdukseen. Ruokatorvi on ärtynyt ja tuntuu monella tavalla ikävältä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: