Keskustelu

HanspiRefluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat13.3.2013 9.15
En tiedä, miten löysin nyt vasta nämä sivut. Olen sairastanut refluksitautia vajaa parikymppisestä ja syönyt viimeiset 8 vuotta närästyslääkkeitä maksimiannoksella ( Nexium ). Välillä oli tiukkaa, että pärjäsin edes sillä. Otinkin rinnalle käyttöön PH Balance jauheen aamuisin ja se auttoi jonkin verran. Vältin muka kaikkia ruoka-aineita, mitkä närästävät ja samalla näköjään söin täysin mun sisuskaluille sopimattomaksi. Yksikään lääkäri ei ole koskaan puhunut oikean ravinnon merkityksestä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen nyt puhutaan vasta hapottomasta mahasta ja Nexiumin mahdollisesta myötävaikutuksesta osteoporoosiin. Nyt olen imenyt netistä kaiken mahdollisen tiedon refluksitautisen ruokavaliosta ja kokeillut sitä sekä jättänyt vehnän pois eli syön gluteenitonta leipää. Minulle ei näköjään riitä, että välttelen vain närästäviä ruoka-aineita. Nyt olen ensimmäistä päivää ilman mahalääkettä ja mua ei närästä!! Eilen oli eka päivä yhdellä lääkkeellä eikä närästänyt. Söin aamulla puuroa ja lounaalla salaattia, maustamatonta broileria, auringonkukan siemeniä sekä manteleita ja vähärasvaista raejuustoa, välipalalla avokadon ja kamomillateetä ja illalliseksi munakkaan ilman mitään paistorasvaa. Illaksi taas mustikoita ja kaurapuuroa. Vatsassa tuntuu taivaalliselle ja ei närästä yhtään. Tämä on ihan häkellyttävää kaikkien näiden närästysvuosien jälkeen. Aiemmin, kun yritin vähentää närästyslääkkeitä tulin ihan fyysisesti sairaaksi nyt sitten yhtäkkiä ei mitään oireita! Katsotaan onko ohimenevää, mutta halusin kertoa kokemuksistani jos se jotakuta auttais. Ihan diagnosoitu refluksitauti mulla on ja kolmanteen gastroskopiaan jonottelen parhaillaan...

refluksikurkkuRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat13.3.2013 10.42
Nauti olosta oli sitten takana mikä ilmiö tahansa :-) Eikä olekin ihanaa?? Voihan olla että sulla on hyvä kausi meneillään, jota ruokavalio kivasti tukee ...

Et ilmeisesti ole kokeillut koskaan aikaisemmin lääketaukoja step down eli vähitellen menetelmällä?

Hienoa, että löysit vihdoinkin meidät - olemme olleet täällä runsaat 3 vuotta ja meillä on vaikka minkälaista ruokavaliota ollut käytössä - toiset on auttaneet toisia, toiset ei ... :-) Itselle ei kamomillatee esimerkiksi sovi vaikka sitä kuinka tuolla maailmalla toitotetaan ...

Kalsiumistakin on ollut puhetta ja uutisjuttua (kesäkuu 2010) http://www.refluksi.fi/91 "Tuulahduksia gastromaailman huipputapahtumasta"

Harmi, jos ei kukaan lääkäri ole maininnut mitään ruokavaliosta! Mikä sun refluksikon ruokavalio (kenen ehdottama?) muuten on (gluteeniton + ....?)?

Tosiaan noista pitkäaikaisen käytön mahdollisista haitoista ei kaikki erikoislääkärit (yleislääkäri taitaa olla vähän liian yleinen näihin puuhiin) puhu. Kaikki salpaajat (ei pelkästään Nexium) SAATTAVAT lievästi vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen - mutta testeissä taisi kuitenkin olla niin, että sopassa tarvii olla muitakin tekijöitä kuin vain pitkäaikainen syönti - kuten tuossa jutussakin tuodaan ilmi sekä myös Fimean esim Nexiumin selosteessa.

Aiotko tarkistuttaa luuston kunnon tai oletko jo ikäsi puolesta sen tarkistuttanut? B12 ja rauta on kanssa tässä listalla. itsellä Nexium 20 mg runsaat 6v käytössä eikä ole ollut tarkistukissa ongelmia raudan tai b12 kanssa (luuston kunnon tarkistusta olen edelleenkin pantannut).

Varsinainen hapoton maha eli peruuttamaton limakalvon surkastuma olisi kerrottu taatusti tähystyksessä, jos olet ollu jo 2 kertaa. Salpaajien tarkoituksena on aiheuttaa eräänlainen ohimenevä "hapoton/korkeampi pH-arvoinen vatsa" eli pH yli 4 tietyksi tuntimääräksi vuorokaudesta, jolla suojellaan nimenomaan sitä ruokatorvea, kurkkua ja joskus hampaitakin isommilta limakalvo/kiillevaurioilta puhumattakaan sitten keuhkojen puolesta.

Olisko niin ettei salpaajalääkitys tehoakaan niin monta tuntia toisilla ja aineet pääsee imeytymään suht ok (tai keho kompensoi jollakin keinolla) ja sitten taas toisilla tehoaa ehkä heidän kroppaansa nähden liian monta tuntia (valmistajahan lupaa että Nexium pitää pH päälle 4 keskimäärin 13 tuntia) ja heille tulee sitten jostakin vajausta ??

Olisi kiva saada edes yksi tutkimus 20-50v ryhmillä, joilla vielä elimistö keskimäärin ainakin on muutenkin paremmassa kunnossa kuin iäkkäillä tutkittavilla ...

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat13.3.2013 12.19
Täsmennätkö vielä, mikä oli se muutos jonka jälkeen oireesi lievenivät?

HanspiRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat13.3.2013 12.39
Kiitos! Ihanaa, kun täällä näyttää tuota tietoa aiheesta olevan pilvin pimein! On tähän asti tuntunut, että olen ihan itsekseni oireineni.

En tiedä sattuuko itsellä tosiaan olemaan parempi kausi menossa vai mikä kumma. Hieman skeptinen kyllä olen josko voisin lääkityksen jättää kokonaan pois, mutta että edes vähentää... Olen yrittänyt erinäisiä kertoja vähentää annostusta, mutta olen tullut siitä todella sairaaksi ja närästys on ollut sietämätöntä + kivut keuhkoissa ja pisto olkapäässä jne. Hampaissakin todettiin nyt eroosiota, että kyllä niitä happoja nousee.

Söin parikymppisenä gluteenitonta ruokaa ja se auttoi vatsaoireisiin, joita ollut jo lapsesta saakka vaikka ei ole diagnosoitu keliakiaa. Siksi ajattelin, että etenkin vehnän poisjättö vois toimia mulla. Muutoin olen Paula Heinosen opein koittanut muokata ruokavaliota itse ja helliä suolistoa. Aion myös varata ajan ravitsemusterapeutilta, mutta halusin päästä heti kokeilemaan miltä olo tuntuis jos muuttais radikaalisti ruokavaliota. Minä jumaloin hyviä pihvejä, kaikensortin perunaa ja kermaisia kastikkeita. Salaattia mun lautasella näkee harvoin, kun kaikki melkein närästää. Selvitin mitkä kasvikset tukis ruoansulatusta ja lihadiggari olen ollut aina. Suklaa jää nyt valitettavasti ja kahvia kaipaan yhä edelleen 8v jälkeenkin... Olen perus hoikka ja kuntoilen paljon, joten sen puolesta ei refluksi aiheuta haittaa.

Sanopa muuta, tutkimus tohon ikäryhmään ois todellakin paikallaan! Ja en voi lakata ihmettelemästä miksi nyt voin näin hyvin? Katsotaan, kauanko tätä kestää ja pitääkö ottaa tueksi pienempi annos Nexiumia... Lääkäri tuumasi, että tutkimusten mukaan 1 tbl joka 3. päivä antaisi riittävän suojan vatsalle. Sekin olisi iso harppaus eteenpäin kahden tabun jatkuvalle syönnille...

Minulle määrättiin äskettäin kalsium ja B12 -testit. Eräs farmaseutti puolestaan puhui, että olen vielä niin nuori, ettei B12 pitäisi olla minulle ongelma...

HanspiRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat13.3.2013 12.47
Muutos millä oireeni lievenivät oli, kun jätin pois vehnän kokonaan sekä perunaruoat. Söin normaalia kotiruokaa muutenkin, mutta koitan katsoa, että syön lihan salaatin kera enkä enää perunan. Avokado vaikuttaa iljettävyydestään huolimatta olevan mahtavaa hellimistä vatsalle. Samoin mantelit helpottavat, kun karvas maku tuntuu kurkussa eli kyllä tuo vielä närästelee, mutta olo on hyvä ja pirteä siitä huolimatta. En tiedä voiko tuo ruokahomma noin pian vaikuttaa? Aiemmin en syönyt juurikaan kasviksia tai hedelmiä nyt otan välipaloiksi avokadoa, mangoa, papaijaa ja kasviksista mm. kesäkurpitsaa.

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat13.3.2013 12.57
Lisää suositeltavia kasviksia: porkkana, fenkoli, punajuuri, palsternakka, parsakaali.

Musta avokado on ihanaa!

refluksikurkkuRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat13.3.2013 16.39
Kasviksia on tullut syötyä täällä kyllä koko ajan, kunhan oppi aikoinaan diagnoosin saatua noista iäänikuisista perus tomaatti - kurkku väännöksistä eroon, jotka aiheutti oireita ... yllämain lisäksi (useimmiten höyrytettyä pienehkö annos aikaisempien isojen annoksien sijaan) kesäkurpitsaa, kukkakaalia, kurpitsaa, hunjamelonia, persikkaa, ituja, kaikki salaatit .... itsellä menee perunakin (1-2 pientä) vaikka joillekin Hayn yhdistelmäsääntö tuo helpotusta (eli liha + kasv, kasv + peruna/riisi ym). itsellä kasviksissa ohjesääntönä yleissuositukset eli puolisen kiloa 4-5 eri väriä, runsaat puolet vihanneksia. Pihviä en syö ollenkaan, joka perinteisesti vaatii enemmän sulatusaikaa.

Funktionaalisen puolen juttuja (joita mm. Heinonen Suomessa edustaa) löytyy kanssa englanninkielisinä paljon.

Olethan kuitenkin kai jo aikaisemminkin tässä 8 vuoden aikana rajoittanut jonkinasteisesti noita perusnärästäjiä eli just noita raskaampia pihvejä, kermakastikkeita, suklaita ym ... vai etkö epäillyt noita ollenkaan oireiden aiheuttajiksi?

Mitähän tuo sun lääkäri muuten tuumasi, kun puhui vatsan suojelemisesta tässä yhteydessä (kun se r-torvi ja mnahdollisesti kurkunpää, keuhkot on niitä suojelemista kaipaavia ei niinkään vatsa)?
Vai tehtiinkö sulle gastriinikoe (näyttää hapn muodostumisen määrää), joka näytti liikahappoisuutta?

mukavaa oireetonta päivää edelleen :-)!

VaniljaRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat13.3.2013 18.37
Hanspi, minä olen noudattanut myös Paula Heinosen ohjeita, olen vähän mukaellut niitä itselleni sopiviksi. Peruna ja liha tai pasta ja liha eivät käy minulle ollenkaan. Peruna kyllä ilman lihaa. Parsakaalisoseeseen laitan yhden perunan, sitä syön usein kalan kanssa, eikä pieni määrä perunaa tunnu haittaavan.

Kun omat oireeni alkoivat, aloitin hyvin nopeasti ruokavaliokokeilun. Kävin myös flt-ravintovalmentajalla, sekä flt-lääkärillä, alun kamalista oireista oloni on kohentunut jatkuvasti. Itselleni ruokavalio on ainoa lääke rennien lisäksi. Tällä hetkellä olen äärimmäisen tyytyväinen omaan olotilaani. Hyvä oloni on kestänyt nyt jo yli vuoden, välillä on ollut pientä takapakkia, kun olen lipsunut ruokavaliostani, mutta ne oireet ovat menneet nopeasti ohi, kun olen palannut ruotuun. Kaiken lisäksi pidän kovasti omasta ruokavaliostani, en edes haluaisi siitä poiketa, joskus vain olosuhteiden pakostakin joutuu siitä lipsumaan. Punaviiniä kyllä kaipaisin, mutta se ei minulle sovi. Suklaata voin syödä pieniä määriä, suurista määristä en edes välitä. Luomukahvia juon joka päivä pienen kupillisen.

HanspiRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat14.3.2013 15.11
Kyllähän tuo eilen närästi taas ja hölmö minä ajattelin 8v säännöllisen käytön jälkeen lopettaa lääkkeet noin vain. Vähennän nyt ensin yhteen tabuun ja rinnalle Gaviscone jos tarvii eikä mantelin pureminen auta...

refluksikurkku: lihaa olen syönyt mielin määrin, mutta todella rasvaisia ja mausteisia ruokia olen välttänyt. Suklaasta olen syönyt esim. Milky Way pikkupatukoita, kun se suklaan osuus on niin pieni, ettei se niin närästä... Jos syön Nexiumia 40mg päivässä olen liki oireeton vaikka söisikin jotain sopimatonta vähän. Päivittäin ei kuitenkaan voi syödä ja pahimpia aiheuttajia kuten kahvi, kurkku, tomaatti, rasvaiset tai mausteiset ruoat koitan välttää. Voisin tosi hyvin, jos pystyisin vetämään lopun elämäni nappeja 40 mg/päivä, mutta joka tuutista tulee varoituksia varmaan, kun käyttökokemuksia ja tutkimustuloksia tulee lisää niin on pakko koittaa vähentää niitä edes. Närästys kyllä alkaa heti pienemmälläkin annoksella ja kurkku menee läpi. Niin valitettavasti nytkin. En anna ruokavalion suhteen nyt periksi jos se gluteeni juttu muakin auttaisi. Äitini on keliaakikko.

Mulle on sattunut huonot lääkärit, kun kukaan ei ole Nexiumista ehdottanut taukoja päinvastoin on sanottu, että ei kun antaa mennä vain, ei aiheuta haittaa. 2 lääkäriä 8 vuoden aikana on nyt puuttunut asiaan ja molemmat antoivat lähetteet gastroskopiaan. Eli taas sinne mennään. Mitään muuta letkunnielennän ohella ei ole tutkittu, ylävatsa ultrattiin raskauden jälkeen, kun sain silloin palleakramppeja, eikä tietty mitään vikaa. Nyt otetaan ne verikokeet mistä puhuinkin kalsium ja B12.
Katotaan nyt miten tämä tästä suttaantuu. Mulla iltapäivät ovat pahimpia närästysaikoja. Ärsyttää ja turhauttaa, kun sama mitä kokeilee tehdä niin närästys on ja pysyy...

Onko kukaan muuten käynyt ravitsemusterapeutilla ja saanut sitä kautta apua esim. siirtymällä kokonaan kasvissyöjäksi?

HanspiRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat14.3.2013 15.21
Vanilija ihana kuulla, että ruokavalio on sulle auttanut! Yritän nyt sitkoilla itse sen kanssa, jotta kroppa tottuisi uuteen ruokaan. Olo on kyllä paljon parempi, kun peruna liha osastoa syömällä. Turvotus on vähentynyt heti näin alussa ja kropassa hyvä olo, kunhan tuo polte häipyisi hus pois...

VaniljaRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat14.3.2013 18.13
Hanspi, minulla meni puoli vuotta ennenkuin alkoi olla pitkiä oireettomia kausia. Ruokavalio vaikuttaa äärimmäisen hitaasti, mutta kun on kärsivällinen ja sinnikäs voi saada aikaan hyviä tuloksia. Nyt sanoisin että normaali olotilani on oireeton, mutta minulla on lyhyitä aikoja jolloin närästää vähän enemmän. Tuon närästyksen yleensä laukaisee joku sopimaton ruoka, liiallinen hiilihydraatti tai joku satunnainen punaviinilasillinen. Olen itsekin vähentänyt gluteiinin määrää, en osta mitään mihin on lisätty gluteiinia ja muutenkin rajoitan leivän määrää. Olen tehnyt ihania pikkuleipiä tattarijauhoista, vähennän sokerin määränkin puoleen siitä mitä on ohjeessa ja siihenkin käytän intiaanisokeria.

HanspiRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat15.3.2013 8.23
Vanilija, tuo oli hyvä tieto, että pitkäjänteisyyttä vaaditaan, että oireet häipyis. Kuulostaa huikealta, että vois olla pitkiä oireettomia kausia!! Olo on kyllä muilta osin parantunut niin paljon, että senkin suhteen aion jatkaa tätä. Ei ole enää hiilaripöhöä. Banaani vaan nyt korventaa pirtelön seassa. Ärsyttävää. Välillä sitä pystyy syödä välillä ei... Periks en anna jos vaan säilyn ilman niitä kramppeja.

Mullahan ei pitäs olla paha närästys, kun lääkäri sanoi, että on kahden letkun mentävä aukko vatsan suulla ja normaali ihmisellä on yhden. Sanoi, että tämä happomäärä ei pitäs aiheuttaa kovaa närästystä, mutta mulla on kuulemma jotenkin herkkä ruokatorvi, että se ilmoittaa aivoihin, että on suurempikin hätä, kun mitä oikeesti on. Tosin hampaissa asti närästyksen jäljet näkyy niin, että kyllähän sieltä tavaraa nousee... Päivä kerrallaan katellaan miten käy...

Nyt oli muuten laatulehti seiskassa, että Jenkeissä ois keksitty joku magneettirengas mikä leikkauksella laitetaan vatsaan ja se pitäs sen mahalaukun suun sopivasti suljettuna... Suomeen olis tulossa lähivuosina...

refluksikurkkuRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat15.3.2013 8.56
Jeps, tässä taudissa kyllä aikakäsitteet joutuu ilman muuta venyttämään ... tsemppiä!!

Joo, Linxin (ja muiden vaihtoehtojen) esittely löytyy tuolta meitin Refluksi/Leikkaus osiosta ... Menetelmän nimi on siis Linx magneettinauha ... juttua 2010 marraskuussa tuolta meitin uutisista http://www.refluksi.fi/145 Oltiin taatusti ensimmäinen sivusto, joka siitä tiedotti Suomessa :-) Keskusteluita löytyy tuolta hakulaatikolla (oikea yläkulma). Ja melkein saatiin se Suomeenkin, kun yksi lääkäri jo alustavasti lupautui operaatiota harjoittelemaan meidän yhdellä kirjoittajalla ... loppujen lopuksi se olisi tehty kuitenkin Britanniassa ja lopuksihan kirjoittamme Tommi luopui projekstista ja tyytyi fundoon. Olin projektissa mukana kääntäjänä (ja tietenkin sivuston edustajana).

Ihan 100% perustietoa, mikä ei välity valitettavasti potilaalle ja jota varten täällä meilläkin on tuolla teoriat päävalikossa ... useimmilla refluksikoilla ei ole oireiden takana väljyys vaan se että se alue rentoutuu tahattomasti (TRLES on äärimmäisen usein käytetty termi ammattikirj puolella). Sen lisäksi voi toisilla olla herkistynyt ruokatorvi, joka tarkoittaa että alueen hermot reagoivat voimakkaammin eli kipukynnys laskee .. .tosin toiset kv tutkijalääkärit epäilevät joskus, että koko refluksiporukka taitaa kärsiä jonkinasteisesta herkistymisestä ! Sen lisäksi voi herkistyä myös pH:taan korkeammalle ylösnousevalle ainekselle (eli tämä siis lääkityksen alaisena). Ja ainahan on sitten vielä päälle mahdollinen sappirefluksi ... Sen lisäksi esim nuo Koufmanin tutkimukset (hakulaatikko oikealla) ylösnousevasta pepsiinistä, joka voi hapon kanssa aiheuttaa vauriota kiinnittyessään ... Melkoinen määrä tekijöitä!

Olisko sulla mahdollisuutta päästä siihen oikeaan refluksitutkimukseen eli 24h ph mittaukseen? Sen perusteella lääkäri voi sanoa, miten paljon happoa tulee ylös (sullahan sitä selvästikin tulee, jos se näkyy hampaissa) ... tähystyksessähän se ei näy ollenkaan, kun se ei ole siinä mielessä toiminnallinen tutkimus.

KKKHRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat22.5.2013 22.39
Hanspi: Gastroskopiani teheen lääkärin mukaan mulla on myös kahden letkun mentövö aukko. Miten sulla on vuosien aikana väljyys kehittynyt, onko ollut samalla kahden skoopin mittaisena kaikissa tähytyksissä? Epäilen myös, että mulla on herkkä ruokatorvi kuten sinulla.

HanspiRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 11.08
KKKH, minulle on tehty kaksi tähystystä ja väliä niillä oli 11 v ja sama väljyys siellä on säilynyt käsittääkseni. Sehän on hyvä juttu jos väljyys on "vain" kahden letkun mentävä. Lääkäri sanoi minulle, että siitä ei pitäisi paljon oireita tulla. Paitsi sitten tuo herkkä ruokatorvi tekee kaikesta pahempaa kuin on...

Olen nyt kohta 2kk ollut gluteenittomalla, maidottomalla ja kasvispainotteisella ruokavaliolla. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Nyt on pitempiä jaksoja ollut niitä hyviä päiviä. Että suosittelen elämäntapa- ja ruokavalioremonttia kokeiluksi.

Minulla oli eilen gastroskopia tai piti olla se kolmas. Pyysin sedaation ja olisin sen saanutkin. Lääkäri kertoi alussa, että tämä ei ole perus gastroskopia vaan leikkausta edeltävä anatomian tutkimus. Olin aivan suu auki koska kukaan ei ole minulle leikkauksesta puhunut mitään! Ei sanallakaan. Luulin meneväni normaaliin seurantaan, kun sen 8v olin lääkkeitä putkeen syönyt. Sitten, kun selvisi tämä ruokavaliojuttuni ja sen teho niin lääkäri sanoi, että homma seis eli tämä peruuntuu sitten. Kysyin olenko jotain tuhoa voinut sisuskaluilleni tehdä tämän 8 v aikana. Lääkäri kysyi miten voin ja kun sanoin, että paremmin kuin koskaan niin hän tuumasi, että ei ole. Tuntisin sen kyllä kropassani jos jotain olisi... Sanoi, että lääkkiestä on päästävä ja jos ei muu auta niin leikkaus ja mulla Luojan kiitos ruokavalio auttoi. Sanoi, että voi tulla huonompia kausia elämäntilanteen, stressin jne mukaan, mutta sitten kuurina lääkkeitä, mutta hienoa jos pärjään ilman / vähällä.
Eli voin sanoa, että vähältä piti. En tajua, miten asioita voidaan näin hoitaa, että potilas ei edes tiedä mitä suunnitellaan. Kai minunkin mielipiteelläni asiassa olis jotain väliä. Kunpa joku lääkäri olisi 10 v sitten sanonut, että kokeilepa käydä ravintoterapeutilla...

Kävin viikko sitten skopiaan lähetteen antaneella sisätautien erikoislääkärillä uusimassa reseptin ja kerroin mitä on tapahtunut ruokavalion suhteen ja hän piti sitä hienona juttuna ja sanoi, että se funktionaalinen juttu ei ole huuhaata. Kysyin syömistäni luontaistuotteista (Pascoe PH Balance, piihappogeeli ) ja hän sanoi, ettei tunne tuotteta tarkemmin, mutta ei usko, että niistä on haittaa.

Että näillä mennään. Ruokavalio on melkoisen suppea edelleen, mutta vointi pääsääntöisesti hyvä. Vanilijan ajatuksia tässä palstataukoilun aikana olisin kaivannut ; )

KKKHRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 12.10
Hei, kuulostaa TODELLA omitoiselta toimintatavalta, oltiko julkisella vai yksityisellä? Ainahan viimeinen sana refluksileikkauspäätöksessä pitäisi olla potilaan käsissä. Tosi mukava kuulla, että voit paremmin elintapamuutosten takia. Tiedostan itsekin, että happosalpaajien syöminen hamaan tappiin saakka ei ole hyvä asia, ja koitankin nyt sellaista että 3 kk jälkeen vähentäisin määrää porrastetusti ja koittaisin olla ilman ainakin lyhyitä jaksoja. Jos vaan tuon ruokatorventulehduksen saisi selätettyä ja kurkkukin on kovilla.

Oletko lääkäriltä kuullut, että voiko mitenkään määrittää, että on normaalia herkempi ruokatorvi?

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 12.26
Hanspi, kyllä voidaan potilaiden asioissa sekoilla todella pahasti. (Muistakaa nyt, 700-1700 potilasta kuolee Suomessa vuosittain huolimattomuusvirheisiin)

Itse oli Kirurgisessa sairaalassa menossa skopiaan, leikkauksesta oli jo sovittu yhden kirurgin kanssa ja olin leikkausjonossa. Sitten toinen kirurgi teki skopian ja sanoi ettei mua pidä leikata, tulee nielemisvaikeuksia, pahoja. Varmistaakseen asian kirurgi 2 määräsi mut nielun varjoainekuvaukseen, kirurgi 1 ei ollut pitänyt sitä tarpeellisena kun olin kysynyt. Varjoainekuvaus vahvisti ettei voi leikata, minkä mulle kertoi kirurgi 3 ja lähetti mut Meilahteen ruokatorvikirurgiaan erikoistuneen tutkittavaksi, jotta voidaan harkita ruokatorven poistoleikkausvaihtoehtoja vaivojeni korjaamiseksi. Tämän käynnin jälkeen kävelin jonkinmoisessa shokkitilassa ulkona, tiedän että satoi lunta, osasin varoa autoja kun en jäänyt alle ja päädyin linja-autoasemalle, mutta reitistäni ei havaintoa. Ruokatorvenpoistoleikkaus!

Kului pari viikkoa, ja mulle soitettiin kirurgisesta sairaalasta ja tarjottiin aikaa refluksileikkaukseen!! Kuvitteliko joku, että mut olisi poistettu sieltä jonosta? Ei toki.

kkkhRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 14.40
Huh huh, kuulostaa rankalta ja epäammattimaiselta toimminnalta, että kirurgi määrää leikkaukseen ilman että tehdään ensin kaikki tarvittavat tutkimukset. Refluksileikkaus kun ei ole sellainen asia, että kokeillaanpa miten toimii, vaan se muuttaa lopullisesti ihmisanatomian.

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 15.09
Kyse oli siitä, että eri kirurgit olivat eri mieltä siitä, mitkä tutkimukset olivat tarpeellisia. Sen ehkä vielä jotenkin ymmärtää, mutta en sitä, että mut siirrettiin toiseen sairaalaan jatkotutkimuksiin, mutta EI poistettu leikkausjonosta.
Arvailujen varaan jää, olisiko mut todella leikattu, jos olisin sairaalaan mennyt. Tämä on taas elävä esimerkki siitä, että pitää olla ajantasalla omasta hoidostaan, ja vielä mieluummin olla tukijoukkoja jotka huolehtivat silloin kun itse ei siihen kykene.

VaniljaRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 17.19
Mukava kuulla sinusta Hanspi, kyselinkin jo kuulumisiasi jokin aika sitten tuolla toisessa ketjussa. Aivan loistavaa kuulla että voit noin hyvin. Onko sinulla nyt lääkitystä?

Ajatella että olet ollut tosi kipeä ja näin lyhyessä ajassa alkanut voimaan noin hyvin. Minulla siihen meni puoli vuotta, tosin oli minulla myös hyviä kausia sitä ennenkin. On minulla nytkin välillä oireita, kun unohdan etten voi syödä kaikkea, enkä varsinkaan sortua viiniin ja kuohuviiniin. Pääsääntöisesti voin kuitenkin hyvin, menee pitkiä aikoja ettei ole mitään oireita. Kaikki palan tunteet, liman nousut, yskät, ylävatsan turvotukset ja pahoinvoinnit ovat poissa.

Keskityn edelleenkin siihen, miten vahvistan terveyttäni kokonaisvaltaisesti, tietysti niissä puitteissa mitä voin syödä, onneksi jäljellä on vielä paljon sellaista mitä voin syödä. Ajattelen edelleen niin, että kun minulla kerran tämä refluksiongelma on ja kun tähän liittyy joitakin riskejäkin, niin on tärkeää huolehtia itsestään mahdollisimman hyvin. Siksi myös välttelen mahdollisuuksien mukaan lisäaineita tekemällä suurimmaksi osaksi ruokani itse puhtaista raaka-aineista. Välttelen myös torjunta-aineita käyttämällä mahdollisimman paljon luomua, varsinkin niissä ruoka-aineissa, joita tulee käytettyä usein ja paljon, tietysti kannattaa muistaa että luomu ei ole aina paras vaihtoehto, mieluummin kotimaista, kuin muualta tuotua luomua.

Muistan jostakin lukeneeni jo vuosia sitten, että: "jos haluatte säästää, säästäkää missä muussa tahansa, mutta älkää koskaan ruoassa", ihmettelin sitä aiemmin, kun ajattelin että ruoassahan nyt on kaikkein järkevintä säästää, mutta nyt ymmärrän hyvin mitä sillä tarkoitettiin. Kannattaa syödä mahdollisimman laadukasta ja ravinteikasta ruokaa, vaikka se vähän enemmän maksaisikin. Se on elimistömme ja solujemme rakennusainetta, siksi se on niin tärkeää.

Halpa, tehoviljelty, prosessoitu, ravinneköyhä ja lisäaineita täynnä oleva ravinto ei ole hyväksi kenellekään, mutta ei varsinkaan meille, joilla on jo terveysongelmia. Ravinto on yksi suurimmista tekijöistä, joilla voimme itse vaikuttaa elimistöömme. Meillähän on motiivi jo olemassa, sitten pitää päättää ryhtyä muutokseen ja edetä ensin vaikka vain pienin askelin, asia kerrallaan. Minulle nämä muutokset eivät ole merkinneet pelkästään kieltoja ja luopumista, päinvastoin, tilalle on tullut paljon uusia ja ihania ruokia, erityisesti olen ihastunut smoothieihin, joista saa hiukan mielikuvitusta käyttämällä ihania aamujuomia ja miksei väli- ja iltapalojakin.

Hanspi, sinun tilanteesi kuullostaa todella hienolta, hyvä että olet saanut vahvistusta ruokavaliomuutoksiin lääkäriltäsikin. Nyt on varmaan tärkeää, että annat elimistöllesi aikaa rauhassa toipua ja pidät itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta. Onko sinulla ollut jo ravintoterapeutin uusintakäynti, muistan että sinun oli tarkoitus mennä sinne uudestaan?

VaniljaRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 17.22
"tietysti kannattaa muistaa että luomu ei ole aina paras vaihtoehto, mieluummin kotimaista, kuin muualta tuotua luomua."

Tämän piti olla että:
"tietysti kannattaa muistaa että luomu ei ole aina paras vaihtoehto, mieluummin kotimaista normaalisti viljeltyä, kuin muualta tuotua luomua."

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 17.26
Millä perusteella suomalainen tehotuotettu on parempi kuin jonkun muun maalainen luomu?
Kannattaa ainakin kokeilla miltä maistuu. Jos tuolla lailla rajoittaa, jää aika monet vihannekset ja kasvikset kokonaan saamatta.

"Täällä meillä Suomessa kaikki on puhdasta ja turvallista" on legenda, joka vain perusteetta elää. Suomalainen jäämä ei ole sen haitattomampi kuin ruotsalainenkaan jäämä.

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 17.29
yllä piti olla vihannekset ja hedelmät

VaniljaRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat24.5.2013 17.32
Sitrus tuo pitää varmasti paikkansa, mutta on pieniä viljelijöitä, jotka eivät käytä hirveästi torjunta-, eikä mitään muutakaan aineita, vaikka niillä ei luomumerkintää olekaan. Minä tunnen kaksi sellaista, joilta itse ostan suoraan esim. porkkanoita ja vadelmia.

HanspiRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat27.5.2013 13.34
KKKH kävin työterveyden kautta ja se meillä tulee yksityiseltä ketjulta ja tuo skopia oli ihan julkisen puolen erikoispoliklinikka missä kävin kääntymässä. Mulla kai tuo herkkä ruokatorvi liittyy herkkävatsaisuuteen eli oon aina reagoinut vatsalla kaikkiin muutoksiin jne. En tiedä voiko sitä muuten osoittaa toisen skopian jälkeen lääkäri sanoi, että ne olisivat yhteydessä toisiinsa.

Ajattelin soittaa lääkärille, että mitähän mun papereissa oikein lukee, kun tämmöstä on tämä touhu... Uskon, että mulle se leikkaus olisi ollut turha koska mulla on niin lievä tuo väljyys vatsalaukun suulla ja takaisinvirtausta mulla ei ole. Raskaudet ja painonvaihtelut niiden mukana ovat varmaan pahentaneet mun oireita. Tää on vaan omaa tulkintaani...

Sitrus: huhhuh, mitä touhua! Olin ihan kuuppa sekaisin jo tosta omasta pyörityksestä niin sulla on aika kovaa kyytiä. Leikataanko sun ruokatorvea jossain vaiheessa vai menetkö lääkkeiden kans vai mitä ovat neuvoneet, kun mielipidettä tuntuu olevan niin monta, kun on lääkäriäkin? Pelottavaa...

Vanilija: Lääkitystä mulla menee satunnaisesti edelleen. En käsitä itsekään miten olo on näin pian muuttunut. Nykyään on jopa päiviä, kun ei närästä ollenkaan. Ja närästyksen laatu on muuttunut lempeämmäksi. Toisina päivinä sitte taas korventaa jo heti aamusta ja sellaisia päiviä saattaa olla muutama putkeenkin. Syön äärettömän kurinalaisesti enkä juo muuta, kun kädenlämpöistä vettä. Voin kyllä tosi hyvin, mutta välillä vaan pännii, kun ei voi kunnolla herkutella munkeilla, sipseillä ja suklaalla tai ottaa lasia kylmää valkkaria... Liikunnasta saan hyvänolontunteen niin olen satunnaisen mässäämisen korvannut sitten sillä. Onneks mulle rakkaat lajit kahvakuulan ja juoksemisen olen pystynyt pitämään vaikka ovatkin taudin kannalta huonot vaihtoehdot. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin koitan kans tähdätä, että voisin hyvin ja uskon kyllä, että sillä on iso merkitys tähän kaikkeen.
En tiedä vielä menenkö siihen kontrollikäyntiin ravintoterapeutille. Olen miettinyt, että mitähän opastusta se mulle vielä keksis? Mitä Vanilija sulle silloin vielä tehtiin? Kokonaan kasvisravintoon en voi siirtyä, kun voin syödä vain lehtisalaattia, avokadoa, porkkanaa ja papaijaa sekä mustikkaa. Kuihtuisin kyllä pelkillä rehuilla olemattomiin.

Jaksamista kaikille refluksin kans!

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat27.5.2013 16.24
Joo, Vanilja, olen tosta ihan samaa mieltä.

On sellaisia pienviljelijöitä, joiden tuotteet on melkein yhtä hyvää kuin luomu. Ikävää on se että suurin osa isojen kauppojen hevi-tuotteista on ala-arvoisia.

Mutta kannattaa maistella esim. italialaisia luomuhedelmiä, kuten aprikooseja, persikoita, kirsikoita ja päärynöitä. Hyviä on.

VaniljaRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat27.5.2013 17.32
Sitrus, juu, kyllähän hedelmät on talviaikana pakko ostaa ulkomaisia ja silloin ostan ne aina luomuna, jos se vain on mahdollista. Saako kirsikoitakin luomuna?

Hanspi, ei sinne ole välttämätöntä mennä varmaan enää toista kertaa, minulla vain tarkistettiin tilanne, varmisti että olotila on helpottanut ja tarkennettiin vielä jotakin asioita.

Minullakin on joskus vielä sellaisia päiviä, jolloin närästää, silloin tosiaan menee yksi päivä, niin ettei siihen tahdo auttaa oikein mikään, seuraavana päivänä yleensä alkaa helpottaa ja sitten kolmantena päivänä ei ole enää mitään ongelmaa. Onneksi niitä on tosi harvoin. Minulle on tapahtunut ihan sama kuin sinäkin sanot, että närästyksen laatu on muuttunut lempeämmäksi. Eikä närästys enää aiheuta minulle ollenkaan palan, eikä kuristumisen tunnetta nielun alueelle. Minulle sanottiin myös että voin ottaa esim Zoltia satunnaisesti, mutta siitä ei ole ollut minulle mitään apua, kun joskus olen kokeillut.
Eikö sinulle sovi banaani ollenkaan?

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat27.5.2013 17.41
Hakaniemen hallin luomupuodista olen saanut kirsikoitakin.

VaniljaRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat27.5.2013 17.52
Kiitos tiedosta, sinne sitten:)

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat27.5.2013 17.56
Joo mutta vain satunnaisesti, silloin joskus kesällä kun on kirsikkakausi.

Muistan vieläkin miten ihania kirsikoita ostin Taorminasta (Sisiliassa) katukaupustelijan kärrystä. Makeita, meheviä, tummanpunaisia. Ja miten ne kestivät useammankin päivän repussa kuskaamista ja linttaantumista. Sitten kotiin ja arki alkoi: hedelmät ovat ostettuina raakoja, ja parin päivän päästä alkavat pilaantua.
Joten pakko reissata Hakaniemeen ja ostaa mitä siellä on tarjolla.

VaniljaRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat27.5.2013 18.07
Minäkin söin etelä-ranskassa ihan mahtavia kirsikoita, verkkomelonia ja nektariineja, eivät ne täällä tosiaankaan ole sen veroisia, ei sitten millään.

SitrusRe: Refluksitautia 18v ja vihdoin oireet helpottivat27.5.2013 18.37
Näissä etelän maissa on se ihme, että elintarvikkeet eivät seiso ensin viikkoja jossain varastoissa tai reissaa viittä kertaa ympäri maata ennen kuin ne pääsevät kauppaan ja ostajan ulottuville.
Siellä tajutaan hoitaa asiat siten, että ruoka pääsee mahd nop syöjän lautaselle. Suomessa se on jostain syystä mahdotonta. Olen kysynyt monta kertaa, kukaan ei tiedä syytä.

Oletteko panneet merkille, miten kala on yleensä viisi päivää vanhaa siinä vaiheessa kun se ehtii tiskille.
Mitä kummaa sille mahdetaan tehdä se odotusaika?
Kala onkin toinen hallista ostettava elintarvike.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: