Keskustelu

MyrttiRefluksi ja väsymys11.3.2013 8.11
Hei!

Pitkän hiljaiselon jälkeen palaan tänne refluksin ollessa taas ärhäkämpi. Syynä tälle ärhäkkyydelle on pari viikkoa sitten aloitettu antibioottikuuri ja sen aiheuttama vatsan pimahtaminen. Antibiootti aiheutti toki muitakin vatsaoireita maitohapoista ja Precosasta huolimatta, mutta myös aivan järjetöntä närästystä. Kuuri loppui viikko sitten ja närästys on sen jälkeen vain jatkunut ja jatkunut ilkeänä. Kruunasin närästyksen ottamalla muutama päivä sitten Buranan tulehtuneisiin niskoihin ja siitäpä se riemu alkoikin. Seuravana päivänä iski ehkä elämäni kovin närästys. Sain sen laantumaan 20 mg Nexiumilla siedettäviin mittoihin, mutta siitä lähtien on olotila ollut kokonaisvaltaisesti melko hirveä: närästää edelleen ihan kunnolla, lisäksi on aivan täysin vetämätön olo ja ilkeä päänsärky. Tuntuu siltä, kuin tämä vetämättömyys ja päänsärky olisivat puhjenneet tuon kovan närästyskohtauksen vuoksi. Onko kenelläkään ollut vastaavia kokemuksia? Ja mistä hiivatista tämä väsymys oikein kumpuaa? Olen muistaakseni ennenkin sitä täällä voivotellut. Minulla on siis usein refluksin ollessa pahempana myös todella heikko olo. Aiheuttaako kova refluksi niin selkeää heikentymistä ravintoaineiden imeytymisessä vai mitä tämä on? Hemoglobiini minulla on aina ollut naiseksi epänormaalin korkea (tuumasi terveydenhoitaja), joten mitään raudanpuutosanemiaa minulla ei ole. B-vitamiinia vedän joka päivä purkista, koska muuten suunpielet menevät auki. Eli siltä osin on selkeäsi ongelmia b-vitamiinin imeytymisessä. Lisäksi tähän nykyisin useinkin ilmestyvään voimattomuuden tunteeseen liittyy lihasten (etenkin jalkojen) heikkouden tunne. Johtuneekohan sekin jostain puutoksesta? Lihasten ja hermojen osalta käsittääkseni b-vitamiini, kalsium ja magnesium ovat ne oleellisimmat. Otan niitä kaikkia purkista, mutta pitäisikö meidän refluksiongelmaisten ottaa niitä "normi-ihmisiä" enemmän?

Mitään ravintoainepitoisuuksia minusta ei ole ikinä mitattu. Olisi kiinnostavaa tietää, ovatko ne kohillaan. Lisäksi haluaisin minusta otettavan uudestaan keliakia-testin. Se on otettu viimeksi n. 10 vuotta sitten. Mutta voihan se puhjeta milloin vain? Keliakiaan viittaavia omituisia vatsa- ja hermosto-oireita piisaa. Tai sitten ne jotuvat noista puutoksista... Aaargh. Menen muutaman viikon päästä työterveyslääkärille perustsekkaukseen ja ajattelin samalla avautua näistä ongelmista. Sitä ennen olisi kiva kuulla muiden kokemuksia. Ja sekään ei ole poissuljettua, etteikö osa tästä koko ongelmasta olisi korvieni välissä. Stressiä on ollut riittämiin ja mieltä rassaavat nämä ikuiset vaivat.

raikastusRe: Refluksi ja väsymys15.3.2013 14.40
Mulla aivan samoja oireita.tuntuu et on maitohapolla jatkuvasti.jalat tukossa ja voimaton olo.syänyt salpaajia toisaikasesti kun luulin et oireet johtuu siitä.kävin skopiassa.ei mitään erityistä.silti kovat oireet.veriarvot hyvät joten kaikki johtuu reflusta.aikaa tää varmaan vie.saikulla ollu jo kuukauden ku voimat poissa.ja lääkitystä yritän nyt pitää yllä.

gambina1557Re: Refluksi ja väsymys15.3.2013 15.32
Mullakin oli pahimpien oireiden aikana yleensä aika vetämätön olo, tosin en oo varma johtuiko siitä että tuli otettua kyseisinä kausina isompia annoksia PPI-lääkkeitä vai ihan vaan siitä että se kipuilu syö voimia itsessään. Tällä hetkellä kolmas päivä leikkauksesta ja on paljon energisempi fiilis kuin pariin viime vuoteen, pitäis vaan malttaa lepäillä hitusen.

MyrttiRe: Refluksi ja väsymys15.3.2013 18.49
Minullakin on nimenomaan tunne, että kaikki lihakset olisivat hapoilla. Kaikenlaisia vaivoja tuo refluksikin jaksaa aiheuttaa. Minulla myös aina kaikki arvot olleet kohdillaan ja kerran on itseasiassa tutkittu näiden lihasfiilisten takia myös kropan magnesium- ja kalsiumtasoja ym. (muistin hieman viiveellä) ja kaikki oli ok. Minulla pitäisi myös rakenteellisesti olla vatsassa kaikki ok, mutta silti oireita pukkaa.

RaikastusRe: Refluksi ja väsymys16.3.2013 10.06
Olen ajatellut asian niin ettähapensaanti elimistössä on niin huono että lihaksen kipeytyy ja rintaranka tukossa..mutta mitenköhän tuon närästyksen sais loppumaan,syön tällähetkellä esomepratsolia 2x 20mg päivässäja gavisconia lisäksi..ruokavalion yritän pitää tiukkana mut ilmeisesti ei riitä vaan syön varmasti jotenkin väärin.tää voimattomuus on kamalaa ja kun kroppa tukossa ni ei jaksa mitään,tuntuu et tarvis koko ajan olla hieromassa.käyn fysikaalisessa ja akupunktiossa..tarvis varmaan alkaa syömään jotakin luontaistuotetta mikäei ärsyttäisi vatsaa mutta auttaisi rustoihin ja niveliin.ja mulla ilmeisesti päässyt niin pahaksi ruokatorvenulkopuoliset oireet kun en aina edes tunne närästystä..mutta yskää ollut jo pitkään..

SaturnusRe: Refluksi ja väsymys16.3.2013 10.15
Mulla on ollut pahimpina aikoina vähän krapulan kaltainen olo. Ruoka ei maita, koko ajan on ikään kuin täysi olo. Lisäksi väsyttää ja voimat on ihan poissa. Luulen, että tuo johtuu just siitä kun ravintoaineiden imeytyminen huononee. Sitten kun syö jonkun aikaa happosalpaajia ja ottaa rautalisää, niin olo hiljalleen kohenee ja nälkä palaa takaisin aika nopeastikin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: