Keskustelu

etikkakurkkuRefluksiuntuvikko11.1.2013 19.57
Olen lueskellut tätä keskustelupalstaa nyt viimeisen parin viikon aikana silloin tällöin ja ajattelin itsekin liittyä mukaan keskusteluun. Ajattelin, että näin alkuun vähän kerron tilanteestani.

Minua alkoi närästää viime marraskuun lopulla. Sitä ennen on joskus hyvin satunnaisesti närästänyt ja raskaana ollessa vähän useammin, mutten silloinkaan sitä pahimpana vaivanani pitänyt. Silloin marraskuun lopulla söin illalla juustoja ja join punaviiniä, minulla oli myös ollut flunssaa vielä aikaisemmin samalla viikolla. Mutta silloin siis alkoi poltella rintalastan takana. Ja siitä lähtien on enemmän tai vähemmän närästänyt.

Ensiksi en oikein osannut edes välttää kaikkea mitä olisi pitänyt. En esimerkiksi tiennyt, että suklaa närästää. Syntymäpäivänänikin söin palan suklaakakkua. Nyt harmittaa kun en heti ottanut paremmin selvää.

Kun närästystä oli jatkunut viikon olin jo aika huolissani ja menin lääkäriin. Minulle määrättiin Nexiumia, tai itseasiassa ensin Somacia, mutta siitä tuli minulle ripuli, joten se vaihdettiin tuohon Nexiumiin.
Ja se Nexiumkin apteekissa vaihdettiin edullisempaan.

Onko kenenkään mielestä eroa eri valmistajien lääkkeillä, joissa on kuitenkin sama vaikuttava aine?

Olisi pitänyt alusta asti pitää jotain päiväkirjaa, sillä en edes muista enää minkälaisia ja kuinka paljon oireita on ollut PPI-lääkkeen alkuaikoina, jotenkin tuntuu, että aluksi se jonkin verran ehkä auttoi ja närästi vain toisinaan, mutta nyt tuntuu, että joka päivä vähintään kurkkua puristaa ja on pala kurkussa.

Olen kokeillut tuota Koufmanin ruokavaliota nyt, melkein kaksi viikkoa. mutta kaipaisin siitä vähän enemmän tietoa kuin olen löytänyt. Ja olen siitä lipsunutkin, syönyt mustikoita esimerkiksi.

Mutta kurjalta tuntuu, kun yhtäkkiä ei voikaan syödä sitä mitä haluaa. Tekisi mieli voileipää, jossa on juustoa ja paprikaa ja tomaattia ja kurkkua. Kurjimmalta tuntuu se, kun ei tiedä mitä voi syödä. Ja se kun pitää odottaa. Verikokeet minulta on otettu vasta, niissä ei mitään. Tänään kun lääkäri soitti niitä tuloksia se kysyi, että haluanko lähetteen tähystykseen vai haluanko vielä käydä vastaanotolla sitä ennen. Ensi viikolla menen taas lääkäriin.

Lääkäri sanoi, ettei selkävaivat voi liittyä tähän, mutta se ei taida olla totta? Mulla nimittäin lapaluiden välissä kipua.

SaturnusRe: Refluksiuntuvikko11.1.2013 20.13
Heippa! Mulla vatsa säteilee juuri lapaluiden väliin. Ensin luulin niiden olevan lihaskipuja, mutta tähystyksen perusteella ainakin osaksi kyllä refluksin aiheuttamia. Tuolla rintakehässä kaikki on niin tiukassa sumpussa, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mulla on siellä yläselässä myös fasettilukkoja, joiden aukominen helpottaa. Niitä aukovat esim. naprapaatit ja OMT-fysioterapeutit. Kannattaa kokeilla :)

SitrusRe: Refluksiuntuvikko11.1.2013 21.37
Selkävaivat todellakin voi johtua refluksista! Erittäin yllättävää, että lääkärikin sen sanoi.

ArwenRe: Refluksiuntuvikko12.1.2013 14.18
Myös refluksi voi aiheutua selkävaivoista, sillä hermotus kulkee kumpaankin suuntaan. Eli on paha sanoa kumpi aiheuttaa kumpaa... Mulla ainakin selkävaivat olivat ensin, sitten vasta tuli tämä refluksi täysin puun takaa. Nyt kun selkää pistetty kuntoon, on refluksikin lähes olematonta. Toki tähän vaikuttavat muutkin tekijät, kuten mm. stressittömyys. Itse en ole havainnut minkään yksittäisen ruoka-aineen olevan syypää vaivoihin. Suklaata ja kahvia pystyn nauttimaan siinä missä kaurpuuroakin.

etikkakurkkuRe: Refluksiuntuvikko12.1.2013 17.11
Kiitos vastauksista. Ajattelinkin, että mielestäni olen täältä lukenut, että selkävaivat voivat olla yhteydessä tähän. Mulla on jo pitkään ennen tätä refluksivaivaa ollut selkä kipeänä tuolta lapojen välistä. Mahtaisikohan lääkäriltä saada lähetettä fysioterapiaan? Olisi kiva jos sen lähetteen saisi, mutta en tiedä mitenkä helposti sellaisen lähetteen saa..

SaturnusRe: Refluksiuntuvikko12.1.2013 18.05
Ihan varmasti saa, jos selkäkipuja valitat. Voi olla ettei puhelimessa kuitenkaan kirjoita, vaan joudut käymään vastaanotolla ja lääkäri voi tutkia selkäsi.

TepsuRe: Refluksiuntuvikko12.1.2013 19.13
Mielenkiintoista Arwen, että selkäongelmat ovat laukaisseet refluksisi. Itsekin loukkasin selkäni kaatuessa marraskuun lopussa, ja joulun aikaan alkoivat refluksioireet. Minun selkäni tosin on kipeä alaselästä, joten en tiedä onko refluksilla ja sillä yhtymäkohtaa. Osteopaatille olen aikeissa mennä, mielenkiintoista nähdä mitä hän sanoo ja onko hoidoilla mitään vaikutusta tähän puoleen...

SaturnusRe: Refluksiuntuvikko12.1.2013 19.21
Itse asiassa mun selkäoireita on hoidettu viime syksystä asti lihasjumeina. En tiedä olisko ne sitten osallisia refluksin syntyyn vai toisinpäin. Rintakehä on joka tapauksessa niin tiukka sumppu että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Taisin tästä jossain toisessa ketjussa mainitakin :-)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: