Keskustelu
| lillis | Ruokatorvispasmi | 25.4.2018 0.41 |
| Refluksini ilmenee pahimmillaan ajoittaisena ylävatsan kramppaamisella, joka tuntuu siltä kuin joku vetäisi narun kireälle sisäelinteni ympärille (kylkiluiden kohdalla). Lääkäri on arvellut, että kyseessä on tuolloin ruokatorvispasmi. Kivun säteily on todella voimakasta. Nämä kohtaukset ovat äärimmäisen kivuliaita ja olenkin monta kertaa joutunut lähtemään sairaalaan liian kovan kivun takia (sairaalassa myös tarkistettu, että kyseessä ei ole sydän). Litalgin, joka rentouttaa putkimaisia rakenteita kuten ruokatorvea ja suolia, auttaa yleensä. Itse olen jälkeenpäin oppinut, että apua on myös siitä, että pakotan itseni oksentamaan. Kun oksennan pois oireita aiheuttaneen ruoan, häviää myös kipu lähes takuuvarmasti. Gastroskopiassa minulla on todettu synnynnäinen ruokatorven "läppävika" ja palleatyrä. Joudun syömään päivittäin Pariet-nimistä happosalpaajaa, joka on ainoa, joka auttaa refluksiini. Silti saatan saada muutamien kuukausien taukojen välein kohtauksia silloin tällöin. Kiinnostaisi tietää mikäli muilla oireilee refluksi samalla tavalla? |
||
