Keskustelu
| Troubleman | Refluksi ja ryhti | 29.12.2012 21.45 |
| Minulla ei ole refluksitaudin diagnoosia, mutta monet oireistani viittaavat siihen. Mietin että onko refluksitaudilla ja ryhdillä mitään tekemistä keskenään? Onko kukaan tutkinut asiaa? Itselläni on ikäisekseni (hieman vajaa 40v. mies) aika huono ryhti, johtuen istumatyöstä. Olen yrittänyt välillä tehdä asialle jotain, mutta ei ole helppoa. Olen kuitenkin huomannut että kaikki ryhtiin tähtäävät venyttelyt hieman helpottavat oireita. Voiko huono ryhti olla refluksitaudin "laukaiseva tekijä"? |
||
| Vanilja | Re: Refluksi ja ryhti | 30.12.2012 8.21 |
| En tiedä voiko huono ryhti olla laukaiseva tekijä, mutta minulle on useampi lääkäri sanonut että istumisasennolla on väliä. Kun istut huonossa asennossa, vatsan elimet joutuvat väärään asentoon ja painavat toisiaan. Silloin ne painavat myös vatsalaukkua ja sinne kohdistuva paine saattaa aiheuttaa vatsan nesteiden ylösnousua ruokatorveen, joka sitten taas aiheuttaa muita ongelmia. Itse yritän päivän mittaan tarkistaa ryhtiäni ja asentoani, yritän istua selkä mahdollisimman suorassa. Käyn myös säännöllisesti jumpassa, jossa vahvistetaan keskivartaloa ja vatsan lihaksia. Jooga ja pilates ovat myös hyvä keino vahvistaa noita kyseisiä lihaksia. Hyviä vatsalihaksia tarvitsen myös kohta, kun lähden liukastelemaan ison koiran kanssa ulos. Hyvien lihaksien ansioista yritän pitää tasapainoni, tosin piikit kengänpohjissa auttavat myös asiaa. Ranteeni murtui muutama vuosi sitten liukastumisen takia, siksi olen erityisen varovainen. Koitetaan kaikki pysyä pystyssä, ettei vuosi pääty ikävästi. |
||
| Hansu | Re: Refluksi ja ryhti | 30.12.2012 20.02 |
| Kyllä se ryhti siihen ylösnousuun vaikuttaa, ei muuta ku selkä suoraksi, ettei tuu painetta palleaan :) |
||
| Sitrus | Re: Refluksi ja ryhti | 31.12.2012 17.17 |
| Ja kannattaa tosiaan välttää puristavia vaatteita. Liian kireällä housunkauluksella saa takuuvarmasti refluksin. |
||
| kuikkisuuno | Re: Refluksi ja ryhti | 5.1.2013 14.21 |
| Joo tän saman olen itsekin huomannut (195cm /95 kg) ja hyvä "lääke" onkin oikaista ryhtiä ja itsekin istumatyössä "kymmeniä" vuosia olleena niin johan siinä vatsa/pallea on puristuksissa päivät pitkät eli eikun "rinta pystyyn/eteen, vatsa sisään" kuten armeijassa aikoinaan opettiin, niin helpottaa ainakin palleatyrää! |
||
| Tepsu | Re: Refluksi ja ryhti | 12.1.2016 15.13 |
| Olin joulun ympärillä sairaana monta viikkoa, mikä tarkoitti sitä että olin paljon puoli-istuvassa asunnossa sängyssä ja sohvalla ja istuin. Loppuajasta aloin huomata, että koko vatsan alue on painautunut kasaan ja pallea krampissa, mikä nosti esiin myös refluksioireita. Nyt olen yrittänyt kovasti oikaista ryhtiä ja tehdä venytyksiä. Tämän kokemukseni mukaan ryhdillä ja asennoilla on todellakin vaikutusta refluksioireisiin. |
||
| Minttu80 | Re: Refluksi ja ryhti | 13.1.2016 11.58 |
| Itse olen tätä samaa miettinyt, koska tiedän istuvani usein liian kumarassa. Vaikka kuinka yrittää päivän mittaa muistaa kohentaa asentoa, huomaa, että samassa kyyryasennossa sitä on. 15 vuotta toimistotyötä takana, joten voisiko olla yksi osasyy oireisiin. Jostain luin, että toimistotyöntekijöillä tämä vaiva olisi yleisempää... tiedä sitten pitääkö paikkaansa. |
||
| Tepsu | Re: Refluksi ja ryhti | 14.1.2016 12.29 |
| En ihmettelisi yhtään. Aivan loogistahan se on. Jos sisäelimet joutuvat olemaan suuren osan ajasta kasaan puristuneina, niin kai sillä jotain seurauksia on. |
||
| Vanilja | Re: Refluksi ja ryhti | 14.1.2016 17.45 |
| Minun refluksini puhkeaminen oli monien asioiden summa ja jatkuva istuminen huonossa asennossa oli yksi niistä. Muita syitä olivat stressi, ruoan syöminen kiireessä ja liian nopeasti, liian hiilihydraattipitoinen ruoka tulehduskipulääkkeet jne. Ryhtiä on syytä tarkkailla ja liikaa istumista välttää. Minä seison nykyään suurimman osan päivästä ja yritän vahvistaa keskivartalon lihaksia, jotka auttavat pysymään ryhdikkäämpänä. |
||
| juissi | Re: Refluksi ja ryhti | 15.1.2016 6.49 |
| Huono on ryhti minullakin. |
||
| Minttu80 | Re: Refluksi ja ryhti | 15.1.2016 7.45 |
| Mun pitäisi kans yrittää muuttaa tapoja ja yrittää seistä edes osa päivästä. Tuntuu vain, että ei osaa tehdä mitään, kun seisoo. Kaipa se on vaan tottumuskysymys. Tarpeeks kauan kun olis tehnyt seisovaltaan töitä, ei varmaan enää osais istuvaltaan tehdä :) |
||
| Vanilja | Re: Refluksi ja ryhti | 17.6.2016 18.19 |
| Minulla on viimeaikoina ollut tavallista enemmän närästystä ja huomaan itselläni jatkuvasti näitä ryhtiongelmia. On kauhean vaikea pitää yllä hyvää ryhtiä, kun on tottunut väärään asentoon. Normaali seisoma- ja istuma-asentoni on selvästi väärä, koska huomaan jatkuvasti että vartalo taipuu eteenpäin juuri rintakehän alta, jossa pallea sijaitsee. Sisäelimillä ei ole tilaa tarpeeksi ja se luultavasti lisää närästyksen tunnetta. Pitäisi vaan yrittää korjata ryhtiä pitkin päivää, ei vain oikein tahdo muistaa sitä. |
||
| kevät | Re: Refluksi ja ryhti | 19.6.2016 10.22 |
| Samoin olen huomannut asennolla olevan vaikutusta oireisiin. Jos istun takakenossa (esim. sohvalla) happoa nousee ruokatorveen ja kurkkuun. Mutta se ihmetyttää, että kun menee makuulle, niin tämä asento helpottaa oireita. Myös liikunta ja liikkeelläolo tuo helpotusta. |
||
| Aikuinen nainen | Re: Refluksi ja ryhti | 19.6.2016 11.16 |
| Minulla on koko selkärankani jäykistetty eli olen äärimmäisen suoraryhtinen joten omalla kohdallani ei ainakaan ryhdin ja refluksi kanssa ole mitään yhteistä tekijää. Mutta sitä en väitä, etteikö näin voisi olla. Kerron vain omasta kokemuksestani. |
||
| Vanilja | Re: Refluksi ja ryhti | 8.7.2016 17.35 |
| Alla linkki mielestäni hyvään videoon. Niskavaivaisten kannattaa katsoa se. On siinä puhetta ryhdistäkin. Rangan oikea asento on varmasti hyväksi refluksikollekin. http://yle.fi/uutiset/vinkit_niska-_ja_hartiajumppaan__katso_video/9005416?autoplay=true |
||
| muodinorja | Re: Refluksi ja ryhti | 9.7.2016 8.44 |
| Minulla refluksi alkoi jo alle nelikymppisenä ja pidin töissä kireitä farkkuja joissa vyötärö puristi niin et koski, mutta ajattelin vaan ulkonäköä ja siitä lähtien olen kärsinyt. Nostelin vielä painavia tavaroita ja jotain silloin tapahtui, kun sain refluksin loppuiäksi. |
||
| kameli | Re: Refluksi ja ryhti | 30.10.2016 23.30 |
| Totta on. Huomasin itsekin että ilaltaisin kun on sohvalla (ja kyttyrässä ) niin rupea närästämään. Selkä- ja vatsalihasten vahvistaminen on kyllä suunnitelmissa. Nyt ryhti ei pysy millään, kun lihakset on niin heikkoja. jotakin keskivartalon treeneja, joogaa, tasapainoittelua pitäisi lisätä viikko-ohjelmaan |
||
| James | Re: Refluksi ja ryhti | 9.10.2017 19.01 |
| Itsellä tuntuu että pahentunut refluksijakso on jotenkin myös huonontanut ryhtiä. Tuntuu ikäänkuin että on helpompaa istua kamalassa kumarassa. |
||
| female77 | Re: Refluksi ja ryhti | 9.10.2017 20.08 |
| Joo, ryhti on huono nykyään täälläkin. Vaikuttaa kai hermostoon, ja triggerpisteet voivat aiheuttaa refluksia. Vietän liikaa aikaa paikallani, ja koneen ääressä. Vatsan turvotus on sentään vähentynyt vähemmän tärkkelystä syötyäni, ja painetta on vähemmän vatsalaukussa. Yllättävän moni asia pahentaa refluksia. |
||
| female77 | Re: Refluksi ja ryhti | 9.10.2017 21.02 |
| Varmaan ollut joku ihme tulppa suolistossa, ilma poistuu yläkautta kun ei pääse alakautta, liikkumattomuus pahentaa tilaa. Nyt kuitu, maitohappobakteerit ja enzymedica digest gold apuna. |
||
