Keskustelu
| Ahdistunut | Vuodatus | 24.2.2018 7.15 |
| Olen teinistä asti ollut hieman ylipainoinen (nyt 27v, 158cm/85kg jouluna) ja ainakin noilta teinivuosilta asti on ollut ?jotain astmankaltaista jota ei oikein koskaan saatu selville,? ilmeni lähinnä ?kylmänä? (jälkeenpäin ajateltuna varmaan todella happamana) tunteena kurkussa ja hengenahdistuksena kylmällä ilmalla. Lisäksi olen saanut lapsesta asti muutaman kuukauden kestäviä ahdistuskausia, ja vaikea masennus-diagnoosi on ollut päällä yli kymmenen vuotta. Kävin lääkärissä kolme vuotta sitten ylävatsakipujen takia, vasemmalla puolella, kylkiluiden alapuolella pistävää kipua, etenkin istumaannoustessa. Kävin verikokeissa ja ultrassa, jonka jälkeen masennus, ahdistus ja terveydenhuollon hitaus, nöyrryyttävyys ja turhuus saivat lopettamaan arvausasemalla ravaamisen. Voihan sen kivun kanssa elää. Nyt on ollut pitkästä aikaa ahdistus päällä oikein kunnolla, ja vatsakivun lisäksi on alkanut sydämentykyttelyä. Kävin joulun alla päivystyksessäkin, kun sydän hakkasi todella nopeasti tai ainakin todella voimakkaasti, enkä saanut nukutuksi. Lääkäri vihjasi että sydän saattaa oireilla vatsavaivojen takia ja määräsi Somaccia muutaman viikon kuurin. Söin kuurin, tykyttely ei poistunut mutta ehkä se lieveni, tai ainakin osasin olla kiinnittämättä siihen huomiota, rauhoitti tietää että sydänfilmissä ei ollut mitään huolestuttavaa näkynyt ja verenpaine oli kuulemma lievästi koholla, mutta ei kuulemma ollut syytä suureen huoleen. Tammikuussa aloitin hitaan elämäntaparemontin, jonka seurauksena painoa putosi viitisen kiloa, mutta sorruin ahmimaan nachoja tässä eräs päivä, josta sydän ei tykännyt yhtään. En juuri nukkunut sinä yönä, kun koko ihminen hypin hullun pulssin tahtiin. Muljahduksiakin siellä on tuntunut, ymmärtääkseni juuri siltä rytmihäiriö tuntuu. En soittanut päivystykseen (olen käynyt siellä jo kahdesti tammikuussa muiden asioiden tiimoilta), koska joka kerta kun terveysasemalle tai sairaalan päivystykseen soittaa, sieltä vastataan todella ynseästi, ja tulee sellainen olo että turhaan minä vingun, hukkaan aikaa ja resurrseja. Varasin sitten kiireettömän ajan. Sain sellaisen parin viikon päähän, mutta tässä odotellessa en uskalla syödä juuri muuta kuin jugurttia, kun joka aterian aikana tulee huono olo, tykyttelee, mahassa velloo ja melkein huimaa. Saattahan tuo olla ahdistustakin, tai verenhukkaa, sain todnäk. laihtumisen takia n. puolen vuoden kuukautiset kerralla ja menetin varmaan melkoisesti verta. Pyörin sängyssä joko paniikissa tai sydämen tahtiin hytkyen, tai sekä että. Toki ahdistuneena googlailen oireitani, ja sitä kautta olen tännekin päätynyt. On lohdullista tietää, ettei refluksiin kovin todennäköisesti kuole, mutta nyt ahdistaa se, että tuleeko loppuelämäni olemaan jugurttia ja kumartelun välttämistä. Ja entä jos tämä on jo kehittynyt syöväksi? Ahdistus ei jätä rauhaan, käyn kaikki kauhuskenaariot läpi tunnin välein. Osa ei edes liene kovin epärealistisia. Tuntuu, että elämä ei ole enää elämisen arvoista jos ruokakin muuttuu välttämättömäksi pahaksi johon ryhtyy pakon edessä oireiden pelosta huolimatta. Olin ennenkin masentunut, nyt tuntuu täysin toivottomalta. |
||
| Annemari | Re: Vuodatus | 24.2.2018 11.08 |
| Jos olisin sinä, niin jättäisin viljat pois muutamaksi viikoksi ja katsoisin miten ololle käy. Olisiko sinulla palleatyrä, kun kumartelu tuo oireita? On kuitenkin hyvä, että lääkäri aika on tulossa, pyydä päästä tähystyksen. |
||
| Jeppe | Re: Vuodatus | 24.2.2018 12.53 |
| Jep, vehnä pois! Minullakin vehnä aloitti huonon olon jo 15 vuotta sitten. Jos gluteeniton ruokavalio ei riitä, voisiko jatkaa kokeeksi myös sokerittomalla... itse menen nykyään gluteenittomalla laktoosittomalla sokerittomalla fodmapilla. Ravintoneuvojat kuitenkin muistuttelevat että tällainen on vain vatsan rauhoittamiseksi, ei loppuelämäksi. Ehkä funktionaalinen lääkäri voisi auttaa. |
||
