Keskustelu

TTKysyttävää ylärefluksista17.10.2012 9.48
Tässäpä tarinani pähkinänkuoressa. Minulla alkoivat reilut kaksi vuotta sitten kovat hengenahdistusoireet. Hakeuduin lääkäriin, mutta mitään ei tuntunut löytyvän. Astma, sydän, kilpirauhanen tutkittiin ja keuhkot kuvattiin röntgenissä ja viipalekuvalla. Viimein tähystyksessä keuhkoista löytyi viitteitä refluksieritteestä. Ruokatorven tähystyksessä löytyi löysä sulkija. Söin vuoden happosalpaajia, joilla ei ollut mitään vaikutusta. Tänä syksynä minulle tehtiin molemmat ruokatorven mittaukset, eli ph- ja hapottoman refluksin mittaus. Lisäksi tehtiin ruokatorven paineenmitaus. Nämä olivat normaalin rajoissa ja gastroenterologi sanoi, että oireiluni ei ole refluksista johtuvaa. Hän passitti minut uudelleen sydäntutkimuksiin.

Oireeni täsmäävät silti ihmeen tarkasti ruokatorven ulkopuoliseen refluksiin. Minulla on ääniongelmia ja äänihuulten kramppeja. Kurkku on hetkittäin erittäin limainen. Makuulle mennessä hengittäminen muuttuu usein työlääksi. Hengenahdistus on muuttunut ajan myötä enemmän rasituksessa ilmeneväksi.

Mitä siis sanotte, voiko olla refluksia vai ei? Toisekseen tiedättekö, onko Suomessa ylärefluksiin erikoistuneita hyviä lääkäreitä? Asun Oulussa, mutta olen valmis lähtemään kauemmaskin.

röyhtäilijäRe: Kysyttävää ylärefluksista18.10.2012 20.52
Minulla on myös ollut tuota hengenahdistusta jo vuodesta 2007 ja silloin tähystyksessä löydettiin erittäin löysä sulkija ja refluksitauti. sen jälkeen vasta alkoi oikeat närästysoireet. 2009 diagnosoitiin lievä astma. Ehdoteltiin rasitus- , allerginen ja epätyypillistä astmaa. Itselläni on kaikenlaisia pölyallergioita, joten osittain siitä varmaan johtuu ja uskon että tuo refluksitauti edesauttoi astman puhkeamista.

Nykyäänkin jos minulla närästää enempi niin hengenahdistus, poskionteloiden paine, nenän limakalvojen kirvely, lämpöily, ääni painoksissa ja ääni väsyy joskus ym. oireet lisääntyvät varsinkin jos rehkin tai rasitan itseäni. mutta minulla voi johtua myös allergiasta nämä osittain.

Ylärefluksista eivät lääkärit ole sen kummemmin puhuneet mutta varmaan minulla on se ruokatorven ulkopuolinen refluksi. Ja kuulostaisi olevan myös sinulla.

Itsekin asun oulun lähikunnassa. en ole löytänyt erityisen hyvää lääkäriä.

Minkä ikäinen muuten olet? Minä olen 32 v. nainen.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: