Keskustelu

Jaanarefluksi/vinkuna27.9.2012 10.34
Kerronpa oman tarinani refluksista. Oireet alkoivat närästyksellä ja nenän tukkoisuudella jotka pahenivat kurkun limaisuudeksi ja ruoan ylösnousuksi. Lääkäri sanoi oireiden johtuvan juuri refluksista. Sain lääkkeet, joita piti syödä 4 viikkoa ( somac), jotka auttoivatkin kummasti, kun aiemmin kahvikupillinen saati suklaa, kala yms aiheuttivat hankalaa oloa. No kuurin jälkeen närästys alkoi uudestaan, mietin mitä nyt sitten voisi kokeilla. Jätin viljat pois ( toukokuussa) ja jo parissa päivässä närästys yms. oireet katosivat. En ole sen jälkeen viljoja syönyt, painokin on tasaantunut, aiemmin paino oli nousussa jatkuvasti, nyt saa syödä mitä vaan kunhan ei viljaa laita suuhun.

Se mikä kuitenkin nyt askarruttaa on sillointälloin aamulla esiintyvä vinkuna oikealla kyljellä maatessa. Herään siihen ja kun rykäsen tai käännän kylkeä vinkuna loppuu heti. Vinkuna tullee kurkusta hengityksen yhteydessä. Osaako kukaan sanoa kuuluuko tämä refluksiin, limaa on joskus aamuisin kurkussa ja nenässä, muttei mitään tukkoisuutta enää.

refluksikurkkuRe: refluksi/vinkuna1.10.2012 20.32
Vinkuna voi liittyä noihin limajuttuihin (joita liittyy muihinkin kuin vain refluksiin siis) mutta sinänsä sellaisenaan sitä ei liitetä kyllä erityisesti refluksitautiin.

Esiintyykö tuo vain siis oikealla kyljellä ollessa (sänky kohotettuna)? Entä jos pyrkisit nukkumaan vasemmalla (refluksipuolella suositeltu asento vatsan anatomian vuoksi)?

VaniljaRe: refluksi/vinkuna2.10.2012 7.44
Jaana, teitkö muita muutoksia kuin jätit viljat pois? Minäkin jätin aluksi, mutta nyt syön niitä taas, mutta huomattavasti vähemmän, oireita on joskus, mutta menee pitkiä aikoja etten edes muista koko refluksia. Minun on todella vaikea luopua kokonaan leivästä, kaurapuuro on myös herkkuani, samaten viikonlopun korvapuusti kahvin kanssa. No tässä vaiheessa ei tarvitse vielä luopua näistä, toivottavasti ei jatkossakaan.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: