Keskustelu

Uusi ja kauhistunutTätäkö se on?!26.9.2012 22.12
Hei. Muutaman viikon kurkkukipujen ym oireiden jälkeen kävin vihdoin lääkärillä ja nieluviljelyiden ja verenkuvien jälkeen hän määräsi minulle refluksilääkkeet.

Olen aivan äimän käkenä. Minkäänlaisia vatsaoireita ei ole ollut, ei närästystä eikä pahoinvointia (paitsi rankan urheilun aikana hieman). Syksy on ollut TODELLA rankka, enkä ole ehtinyt levätä oikeastaan lainkaan. Ikään kuin on koko syyskuun pidättänyt hengitystään ja joka viikko todennut, että "vielä kun tämän jaksan"..

Lääkäri sanoikin, että stressi voi aiheuttaa refluksia. Onko refluksi siis sama asia kuin krooninen refluksitauti? Tätä sivustoa ja keskustelupalstaa lukiessa alkoi todella hirvittää, kun lukee ihmisten vuosien tuskasta ja paniikkikohtauksista ja äänen katoamisesta jne. Tuntuu kuin olisin syöpäsivustolla!

Haluaisiko joku refluksin tunteva siis kommentoida, miltä minun tilanteeni kuulostaa? Onko tämä vain lopun alkua..

Olen siis 25v, perusterve, syön terveellisesti ja opiskelen ja teen töitä äärirajoillani. Oireet ovat kestäneet noin kuukauden: limaisen tuntuinen kurkku ja välillä yhtäaikaa kuiva kurkku, paksua limaa nielussa aamuisin, vaikea niellä toisinaan (tuntuu ettei nieleminen auta vaan pitää niellä koko ajan uudestaan), yhtäkkiä tuleva palan tunne kurkussa (todella ikävä ja ahdistava, helpottuu kun nieleskelee tai esim juo), kurkkukipu nieltäessä ja haukoteltaessa. Oireet saattavat alkaa melko yhtäkkiä ja kestää vaikka 2 päivää, jonka jälkeen on 2 parempaa päivää.

Kiitos jo etukäteen..

zoltRe: Tätäkö se on?!26.9.2012 22.47
Alkushokista selvittyäsi kyllä se ajan kanssa helpottaa ja sen kanssa oppii elämään jos se sitä on...stressi saa elimistössä aikaan vaikka mitä ja juurikin tämän refluksitaudin...Refluksia voi olla kaikilla joskus mutta jos se häiritsee jokapäiväistä elämää puhutaan refluksitaudista..Oireet jotka sulla nyt on ovat ehkä poissa ensi vuonna ja tilalla on jo uudet oireet.Auttaako sulla ne lääkkeet?Juuri lääkekokeilulla haetaan vastauksia onko se refluksia...Mulla vaan meni kuukausia että oireet helpotti..Mäkin liikuin ja elin niinkuin tavalliset ihmiset sitten tuo paska tauti iski päälle ja sillä tiellä ollaan nyt neljättä vuotta.Oireet voi olla poissa ja sitten ne taas iskee.Tiukalla dietillä saa elämän jonkinlaiseen kuosiin tai sitten ei...mulla oireita on vaikka en söisi mitään kiellettyä... :)...kyllä se aurinko paistaa risukasaankin..Voimia!

VaniljaRe: Tätäkö se on?!27.9.2012 13.48
Minäkin mietin välillä tuota refluksai ja refluksitautia, jos on löysä sulkija onko silloin automaattisesti refluksi, vai onko peräti refluksitauti, jossain se on varmaan määritelty. Refluksioireita kai voi olla vaikka ei ole mitään vikaa löydetty mistään, ei palleatyrää ja sulkijat ok. Minulle tämä on jotenkin vaikea ymmärtää mistä puhutaan, kun puhutaan refluksista. Itselläni on löysä sulkija ja se aiheuttaa refluksioireita jos lipsun omasta ruokavaliostani. Jos lipsun joka päivä, oireetkin ovat jokapäiväisiä.

Terveellinen ruokavaliokin merkitsee eri ihmisille eri asioita, riippuen siitä mitä hän on tottunut pitämään terveellisenä. Vai puhutaanko nykyisten suositusten mukaisesta ruokavaliosta, jota pidetään terveellisenä, siitäkin on montaa mielipidettä, ajatellen nyt karppaajia jne.

Näissä vaivoissa joutuu laatimaan itselleen sopivan ruokavalion, riippumatta kenenkään muun mielipiteestä tai lääkäreiden ohjeista. Omat tuntemukset kertovat kyllä mikä on itselle parasta ravintoa. Usein sanotaan että kun jättää viljat pois, niin se vaikuttaisi närästysoireeseen, sekään ei välttämättä pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Minulle viljoista luopuminen aiheutti palelemista, huteraa oloa ja päänsärkyä. Vieroitusoireita, sanoi flt-lääkäri. En ole luopunut viljoista kokonaan, mutta vähentänyt huomattavasti, voin hyvin syödä niitä vähän, mutta liika syönti aiheuttaa minulle oireita. Tosin viljojen laadullakin tuntuu olevan merkitystä. Kaupan valkoinen leipä ei minulle sovi ollenkaan.

Zolt on oikeassa, kun oireet iskevät, alkushokki vie aikansa, mutta yleensä tilanne helpottaa, tosin ei itsestään, kyllä muutoksia täytyy tehdä. Omalla kohdallani muutokset vaikuttivat selvästi oireisiin, mutta itselleni ei riittänyt että jätin pois yleisesti refluksia aiheuttavat ruoat, lisäsin ruokavaliooni mahdollisimman paljon niitä kasviksia, jotka tukevat kokonaisvaltaisesti terveyttä. Minulle se tarkoittaa paljon kaikkea vihreää, saan niistä energiaa ja vitamiineja. Lisäksi paljon marjoja ja muitakin kasviksia, porkkanamehu oli minulle ihan paras lääke. Käytän sitä vieläkin säännöllisesti, vaikkakin oireeni ovat satunnaisia ja tällä hetkellä kovin vähäisiä.

Refluksi ei minulle ainakaan ollut lopun alkua, vaan merkki siitä, että joku ei ole kohdallaan ja tarvitaan muutosta. Minulla oli alkuun kaikki nuo samat oireet kuin sinullakin, mutta lisäksi, äänen käheyttä, kipuja puhuessa, kipuja kaulan alueella, ylävatsakipuja, pahoinvointia, todella ikävää närästystä jne. Silti olen tällä hetkellä lähes oireeton, jos se sinua yhtään lohduttaa. Tosin toisenlaisiakin tapauksia on.

refluksikurkkuRe: Tätäkö se on?!27.9.2012 14.11
Tervetuloa sivustolle ja keskustelupalstalle, uusi ja kauhistunut!
Vaikka ensivaikutelma on ehkä tuo, me taidetaan silti kyllä olla aika "sunshine" - palsta verrattuna syöpäpalstoihin :-) Jos vaan maltat, älä lue ihan kaikkea, vaikka on kiva klikkailla sitä sun tätä ... Omien rajojen tietäminen korostuu nettiympäristössä.

Uutena käyttäjänä tarvii muistaa se, että meillä on tosiaankin kirjoittajissa suurin osa kroonista kohtalaista tai vaikeata refluksitautia sairastavia, joka ei välttämättä tosiaan aina ole sitä "aurinkoisella - tai edes puolipilvisellä - piknikillä olemista". Jokainen on myös selvästikin eri kohdassa "sopeutumisprosessiaan", joka voi vaikuttaa voimakkaasti kirjoitteluun. Sen lisäksi ne, joilla on erittäin lievä muoto tai joilla oireet häviää lääkityksen kanssa kokonaan, ei useinkaan koe minkäänlaista tarvetta kirjoitella tai jakaa tuntemuksiaan, joten sekin näkyy kirjoittelussa aina vertaistukipalstoilla.

Päävalikon tarjoama tietopuolta (päivitys vielä kesken) ei ole tarkoitus selata kerralla lävitse eikä missään nimessä alkuvaiheessa - se on erittäin kattava ja saatujen palautteen pohjalta yksityiskohtaisin, monialainen kokoelma refluksitautiin liityvistä kuvioista ainakin täällä Pohjoismaissa (ellei jopa koko Euroopan puolella).

Sulla on onneksi ollut vain pari viikkoa oireita, joten se ei merkkaa vielä mitään kroonista tautia (ei myöskään laryngofaryngeaalista kroonista refluksitautia eli kroonista ruokatorven ulkopuolelle painottuvaa tautimuotoa). Oireiluhan voi poistua kun esim isoin tekijä (esim stressi) helpottaa tai oireilu voi olla myös ajoittaista/satunnaista niin että lääkitystäkään ei joudu koko ajan käyttämään. Käyttääkö tästä joku sitten tauti/vaiva/oireilu sanaa, voi vaihdella. Taudiksi se määritellään virallisesti esim. niin zolt kertoikin kun se häiritsee jokapäiväistä elämää tai aiheuttaa muita tauteja ym. ym.

Jokaisella on oma oireilukuvionsa ja kellekään ei tule kaikkia mahdollisia oireita - ei, vaikka kuinka lukisi niitä täältä. Se, että jollakin tulee esim noita ääniongelmia, ei tarkoita sitä, että kaikille läheskään tulisi niitä. Ei kannata miettiä tällaisia juttuja vielä ollenkaan, kun ei tiedä onko tautia itsellä vielä.

Vatsaoiretta ja närästystähän (= ruokatorven puolella poltetta ym) ei tarvi ollakaan vaikka tauti olisikin. Sun hämmästelyhän on itse asiassa erittäin klassinen lause, joka aikoinaan esiintyi kurkkurefluksiin virallisissa kv. lääkäreiden esitelmissä ja artikkeleissa. Itsellä ei kanssa ole närästystä (ruokatorven tuntemusta tai poltetta) tai vatsaoireita oireena vaan lähinnä nuo ruokatorven ulkopuoliset, mitkä on kovin tyypillisiä kurkkurefluksi - muodolle tästä taudista.

Stressi voi olla mukana oireilussa eri tavoin mm. suurentaa soluvälejä (ks "arkiston uumenissa" - laatikko oikeassa palkissa), alentaa kipukynnystä, nostaa välillisesti ylösnousun riskiä aiheuttamalla ali-tai ylisyömistä, ei itsestä huolehtimista ym. Joillakin se voi lisätä hapon eritystä haittaavasti, toisilla hidastuttaa selvästi hermoston reaktion kautta vatsan toimintaa .... Toiset reagoivat stressiin voimakkaasti kehollaan, toiset taas eivät.

Olisko sulla mahdollisuutta purkaa stressitasoa päivittäin? Tai mitä keinoja käytät jo stressin purkamiseen?

Onko sun "terveellinen syöminen" refluksiaprovosoivaa vai refluksiystävällistä? Kesto, määrä, annoskoot, ruoka-ainekset (useat nk terveelliset ainekset voi olla vaikkapa liian happamia alkuvaiheessa ärsyyntyneille limakalvoille)?


Tsemppiä kovasti - kyllä tästä eteenpäin pääsee sopeutumisen kautta!

SitrusRe: Tätäkö se on?!27.9.2012 14.30
"Syksy on ollut TODELLA rankka, enkä ole ehtinyt levätä oikeastaan lainkaan. Ikään kuin on koko syyskuun pidättänyt hengitystään ja joka viikko todennut, että "vielä kun tämän jaksan"

" opiskelen ja teen töitä äärirajoillani. "

Yllä kuvatuilla elämäntavoilla saa taatusti refluksista pysyvän kaverin itselleen, jos siihen on taipumusta.

Uusi ja kauhistunutRe: Tätäkö se on?!27.9.2012 15.00
Kiitos monista vastauksista!

Tämä syksy on todella ollut poikkeuksellisen rankka, enkä ole ehtinyt purkamaan stressiä kunnolla. Sen puolesta en siis ihmettele, että kroppa oireilee!

Yritän liikkua mahdollisimman paljon, se auttaa aina purkamaan päivän kuormaa. Ikävä kyllä viikossa saattaa olla monta päivää, jolloin iltakin menee pakollisiin töihin.

Olen yrittänyt lueskella noista refluksiystävällisistä ruuista, ja voi olla että syön aika paljon happamia tuotteita. Varsinkin nyt viime viikkoina suomalaiset omenat kulkee laukussa kaiken päivää (nam!). Mutta annoskoot ovat yleensä pieniä ja muutenkin syön mieluummin monta kertaa päivässä pieniä aterioita. Teetä juon monta kuppia päivässä....

Koska en osannut refluksia edes epäillä, niin en tietenkään ole erityisesti ruokavaliota tarkkaillut. Lääkkeet eivät ole vielä auttaneet, annetaan niille muutama päivä aikaa.

Nyt aion kyllä orientoitua tuohon stressin purkuun ihan uudestaan. Eihän sen niin pidä mennä, että keho ei kestä elämää. Siis päivittäistä rentoutumista ja ruokavalionmuutosta kokeilemaan!

SitrusRe: Tätäkö se on?!27.9.2012 15.03
Sillä tavalla, uusi ja kauhistunut, nyt kuullostaa paremmalta.
Sulla on ihan hyvät mahollisuudet selättää refluksi alkuunsa, jos vain kunnioitat itseäsi ja omaa kehoasi.

TeresaRe: Tätäkö se on?!27.9.2012 16.02
Hei minulla todettii ko. tauti tai vaiko oire. Mutta olin kyllä melko helpottunut kuitenkin, että sen lääkärikierteen ja sairastelun, yhden kokonaisen tuskailun vuoden jälkeen kaikelle löytyi joku selitys eikä kyse ollut lopulta mistään minkä kanssa ei voisi elää. Toki aaltoilee, koska on ok olo ja koska keuhkot painaa tonnin.

Harrastan kestävyyslajeja ja hyötyliikuntaa, joten rasitusta tulee yli aina yli 15 tuntia viikoittain. Ja parempi tämän kanssa kuin se että keuhkoissa olisi ollut jotain ihan toivottoman kamalaa, joka olisi merkittävästi rajoittanut.

Ruokavaliota kannattaa hakea.

refluksikurkkuRe: Tätäkö se on?!1.10.2012 20.47
Uusi ja kauhistunut, tästä linkissä mainitusta luettelosta saa kanssa vinkkiä, mitä muut tekevät stressin poistamiseksi (ellit.fi sivustolta):

http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/11117?p=7&c=



Itsellä (tällä hetkellä) syvähengittelyä, kasetin kanssa rentoutusta, pitkä tunnin venyttelyt, pienet breikit työn tai muun lomassa, flow - hommelit (millä alalla tahansa) ..... liikunta ja harrastukset siihen päälle. Hieronnat ja voice massage - yes! En ole vieläkään kokeillut rentoutuskelluntaa (nukahtaminen veteen vähän mietityttää!) mutta tekisi edelleen mieli.

Teresa, mitä kestävyyslajeja harrastat?

TeresaRe: Tätäkö se on?!5.10.2012 8.45
refluksikurkku: kesällä triathlonin lajit . Lisäksi suunnistan. Maantiepyörällä ajaminen on ollut yksi pahimmista. Ja etenkin pitkien juoksulenkkien jälkeen on usein todella etova olo. Jos illalla käy juoksemassa se ei mene ohi ennen kun seuraavan kerran herää. Otan yleensä mahd. pian lenkin jälkeen vähän maustamatonta jugurttia. Se säästää pääsääntöisesti pahalta ololta, muttei välttämättä seuraavien päivien oireilta.

Ratsastan ympäri vuoden. Pääasiassa ei haittaa ratsastuksessa, kun ei kerrallaan kestä kovin pitkiä aikoja, eikä ole useita päiviä peräkkäin.

Talvella hiihdän. Siitä ei tule huono olo, mutta tekee kyllä tullako vai eikö tulla kipeäksi -olon. Välillä on ahdasta ja kurkku oireilee.

Uinti ja kuntosali on ollut ok. Salilla teen kevyesti, pääasiassa vapailla.

Viikoittain työpaikkaruokalassa taistelen mielitekojen kanssa. Meni kauan ennen kuin opin syömään. Ennen tapasin töissä ns. tankata, että jaksan pyöräillä töistä kotiin ja käydä vielä sen jälkeen lenkillä. Tai menin töistä suunnistamaan omenan voimin joten söin ku hirtahepo 12 aikaan. On pakko kuitenkin olla 2 h syömättä ennen lenkkiä, niin eihän sitä voinut syödä enään siinä välissä. Nykyään syön välipalan iltapäiväkahvilla. Ei iso muutos, mutta kuitenkin iso muutos.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: