Keskustelu

TuuliRefluksi?5.9.2012 17.28
Olen normi painoinen kolmekymppinen nainen. Muuten terve ja ennen näitä oireita liikkunut aika paljon.
Nyt en ole ainakaan vuoteen pystynyt ylläpitämään edes peruskuntoani. Toisinaan pystyn kävelemään aika reippaasti 30 min, joskus askelkin on liikaa. Tähän on pahoinvointi ja voimattomuus syynä.
Sosiaaliset suhteet kärsivät, työstä puhumattakaan. Olen ollut viime vuoden pääosin sairaslomalla. Pelkään, että loppuelämäni on tällaista.
Minulla ei ole vielä diagnoosia refluksille, mutta epäilen sitä itse vahvasti.
Olin juuri mahan tähystyksessä, tulokset saan muutaman viikon sisällä. Minulla on samanlaisia oireita kuin olette täällä kirjoittaneet, mutta myös muita.
Listaan tähän oireeni, josko jollakin olisi samoja, vai liittyykö sittenkin mahdollisesti johonkin toiseen(kin) sairauteen? Enpä tiedä toivoako sitä vai ei.
Nämä oireet ovat tulleet mielestäni pikku hiljaa ja ajan kanssa pahentuneet. Ensimmäiset oireet (pahoinvointi) tulivat joskus 2-3 vuotta sitten.

- Pahoinvointi (mitä eroa kuvotuksen kanssa?), väsymys, voimattomuus, heikotus - joka päivä aamusta iltaan, päivän mittaan eri pituisia taukoja, jolloin pystyy hoitaa pakolliset arkiset asiat
- Painetta rintalastan alla, kurkkua kuristaa, pala kurkussa - joka päivä ja alkaa yleensä muutaman tunnin päästä herättyäni ja kestää iltaan asti
- Paineen tunne päässä mm. kumartaessa
- Röyhtäily, joka auttaa paineen tunteeseen rintalastan alla
- Sykkeen kuuleminen vasemmassa korvassa ja joskus kun painetta on rintalastan alla paljon ja pala kurkussa, syke voi lyödä tiheään
- Nämä kaikki oireet aiheuttavat sitten ahdistusta ja paniikkihäiriöoireita

Verikokeissa ei ole löytynyt mitään, kuten ei ultrassakaan. Syön Somac 40-80mg/päivä. Syönyt jo ainakin kuukauden. Alussa Somac auttoi niin, että oireet lievenivät, nyt tuntuu ettei enää auta nekään. Samariini auttaa jonkun verran, lähinnä röyhtäilyn kautta.

TuuliRe: Refluksi?5.9.2012 17.44
Muistui mieleeni, että ekan kerran muistan saaneeni pahoinvointi-väsymyskohtauksen pilatestunnin jälkeen. Ja sen jälkeen joka kerta. Jatkoin siitä huolimatta pilatesta kerran viikossa, koska päättelin oireiden johtuvan verensokerin laskusta ja huonontuneesta kunnosta.
Tyhmältä kuulostaa, mutta voisiko muuten niin hyvä laji olla yksi laukaiseva tekijä refluksin syntymisessä? Onko muilla kokemuksia pilateksesta?

TuuliRe: Refluksi?5.9.2012 17.57
Vielä yksi asia. Minulla ei siis ole varsinaisia kipuja vatsan alueella. Toki jos painaa vatsasta, niin sitten tuntuu. Turvotusta taas on. Ja huimaus puuttui myös tuosta listasta.

HansuRe: Refluksi?5.9.2012 19.42
Ensimmäistä kertaa törmään ihmiseen, joka puhuu sykkeestä korvassa- minulla nimittäin on myös.
Väsymys, heikotus, pahoinvointi, vaikkakaan ei jatkuvaa.
Eilen illalla oksensin kaiken syömäni ja yöllä ja tänään koko päivän on ollut se syke aika voimakasta.
liitän sen siihen oksenteluun, maha turpoaa, ruoka ei sula ja uloshan se pitää sitte päästää. Just kävin lenkillä, että vähän tuuletan aivoja, ikinä en ole ollu noin väsyny, tuntui, ettei millään jaksa kotiin. ja minä olen sentään himoliikkuja ollut.
Pitää tarkkailla taas syömisiä, että olo helpottais.
Lääkityksenä Somac 40mg aamuisin ja maitohappobakteerit iltaisin.
Minulla väsymystä voi kylläkin aiheuttaa myös pitkävaikutteinen kipulääke, jota käytän.

TuuliRe: Refluksi?5.9.2012 20.24
Hei Hansu.
Minulla tuo syke kuuluu korvassa jos vähänkään hengästyn, toisinaan kumartuessa ja yleensä aina makuuasennossa vasemmalla kyljellä eli nukkuma-asennossani.
Mutta myös toisinaan silloin kun painetta on kertynyt rintalastan alle sopivasti, alkaa korvassakin jyskyttää ja joskus aika tiheäänkin. Siitä seurauksena tulee pientä paniikkia, joka ei tietenkään yhtään rauhoita sykettä. Tilanteeseen auttaa röyhtäily. Niin hämärältä kuin se kuulostaakin.
Tämä sykeasia on alkanut samoihin aikoihin kun oireet ovat pahentuneet, eli tämän kevään ja kesän aikana. Yritän nykyään välttää asioita, jotka aiheuttavat äänekkään sykkeen. Eli en hengästytä itseäni, en kumartele ja nukun toisessa asennossa.
Minä en ole vielä oksentanut, mutta aamusta iltaan on tunne, että kohta tulee. Eli joka päivä on oksennustauti, mutta toistaiseksi vielä ilman oksennusta. Maha kyllä turpoaa.
Lenkkikokemuksesi on kovin tuttua. Minäkin olen entinen urheilija ja urheilun lopetettuani liikkunut enemmän tai vähemmän aina. Nykyään en uskalla lähteä kovin pitkälle kotoa, kun ei voi tietää pystyykö edes kävelemään takaisin.

röyhtäilijäRe: Refluksi?6.9.2012
Tänään viimeksi ihmettelin kun tuli oksettava olo, jota ei ole ollut pitkään aikaa. Tunnin verran kärvisteltyäni alkoi valtava röyhtäily vaikka en varsinaista närästystä tuntenutkaan. Olo helpotti heti kun paineet purkautui.

On tää niin ihme tauti välillä. Itselläni tosiaan 5 vuotta reflua takana. todella löysä sulkija diagnoosina. opiskelustressi laukaisi taudin ja raskaudet tehneet myös tehtävänsä, meillä on myös suvussa tätä.

Tuokin on niin tuttua että paniikki iskee jossain vaiheessa päälle jos olo menee tosi kurjaksi. vaikka muutoin ei sairastaisikaan mitään paniikkihäiriötä varsinaisesti. henkistä ahdistusta tämä myös aiheuttaa koska olo on fyysisesti välillä todella kurja. sykkeen nousua minullakin ja voimakasta väsymyksen ja voimattomuuden tunnetta.

En oikein usko että pilates on tautisi syynä. Taustalla on voinut olla jokin piilevä stressi tai vastaava. pilates on vain toiminut välillisesti taudin laukasijana.

röyhtäilijäRe: Refluksi?6.9.2012 0.05
tosiaan... et syyttänyt varsinaisesti pilatesta taudistasi, kuten äskeisessä viestissäni virheellisesti kirjoitin. eli itsekin epäilet että se on yksi laukaiseva tekijä. sitä tosiaan minäkin tarkoitin.

M-MRe: Refluksi?6.9.2012 3.49
Minulla on toisinaan vasemmassa korvassa sykettä myös. Se johtuu joko kohonneesta verenpaineesta tai niskajumituksesta, tai molemmista yhtäaikaisesti. Tuulin oirelista on muutenkin varsin tutun kuuloinen.

TuuliRe: Refluksi?6.9.2012 11.13
Kiitos vastauksista. Se tuo helpotusta, kun kuulee muillakin olevan näitä oireita.
Alussa olin varma, että minulla on syöpä. Nyt en enää niin paljon sitä ajattele. Mutta osaatteko sanoa mistä sen tietää, ettei sairasta syöpää? Missä kokeissa syövän pitäisi näkyä?
Jokainen minua tutkinut lääkäri on sanonut, ettei ole kyse syövästä. Mutta entä jos he vain rauhoittelevat peloissaan olevaa potilasta? Näkyykö syöpä jotenkin esim. verikokeista?
Röyhtäilijä: Minä en ole juuri koskaan tuntenut tyypillisiä närästysoireita kuten polttelua kurkussa tai rintalastan alla. Se, että hapanta nestettä nousee joskus kurkkuun asti, ei minua niin vaivaa. Nämä muut oireet tekevät elämäni hankalaksi.
Luulen, että myös minulla on sairauden puhkeamisessa syynä stressi, jota ehti kestää useita vuosia niin opiskelussa kuin työelämässäkin. Siitä huolimatta oli pakko painaa. Sain palkkioksi stressistä rahaa ja itseni yhteiskuntakelpoiseksi, mutta mitä muuta? Ilmeisesti tämän kamalan sairauden. Ja jos tämä jatkuu tämän kaltaisena, pystynkö enää lainkaan normaaliin työhön.
Ei minullakaan muuten ole paniikkihäiriöoireita, ainoastaan silloin kun on näitä refluksioireita.
Sinulla on ollut Röyhtäilijä sairaus jo 5 vuotta, miten sait diagnoosin? Tähystyksen perusteella? Kuinka pitkään sinulla oli oireet ennen kuin sait diagnoosin? Onko ollut helpompia aikoja tässä 5 vuoden sisällä?
Kiva, jos muutkin jaksavat vastata :).
M-M: Tiedätkö kohottaako refluksi verenpainetta? Itselläni on ollut aina matala verenpaine.

VaniljaRe: Refluksi?6.9.2012 14.24
Tuuli, kun kerran saa päähänsä tuon syöpäpeikon, niin sitä ei sieltä sitten saa pois millään, vaikka kuka sitä vakuuttelisi, se tuntuu olevan kovin yleinen pelko ihmisillä. Kun sitten ahdistuu ja pelkää ja panikoi, niin se ei tee hyvää refluksioireelle, eli kierteessä ollaan. Tärkeää olisi saada tilanne rauhoitettua, mutta tiedän että se on helpommin sanottu kuin tehty. Minua ahdistaa vieläkin, kun muistan omaa reilun vuoden takaista tilannettani, se oli todella hirveää. Luulin itsekin että oloni jää sellaiseksi kuin se silloin oli, mutta omalla kohdallani tilanne on muuttunut ratkaisevasti.

Tuo pahoinvointi ja kuvotus oli minusta ihan kauheaa, mutta sitä ei ole itselläni esiintynyt enää aikoihin. Kun on väsynyt ja huonovointinen, niin ei jaksa ajatella positiivisesti, mutta uskon että sinunkaan kohdallasi tuo tila ei ole lopullinen. Toivottavasti jaksat kiinnittää huomiota ruokavalioon ja hoitaa itseäsi hyvin, koska juuri nyt elimistösi tarvitsee kaiken mahdollisen huolenpidon ja kaikesta huolimatta positiivisia ajatuksia.

VaniljaRe: Refluksi?6.9.2012 15.02
Tuuli, vielä piti sanoa, että kun minulta otettiin verikokeet silloin kun oireet alkoivat, niin lääkäri sanoi että niistä pitäisi näkyä viitteitä jos jostain vakavammasta jutusta on kyse. Jos kokeet on otettu ja niiden perusteella kaikki on kunnossa, niin en usko että sinun tarvitsee huolehtia siitä. Nuo oireet ovat todella ikäviä, mutta ne eivät ole niin vaarallisia kuin miltä ne tuntuvat. Yhtenä kauniina päivänä olosi saattaa olla ihan hyvä, toki se vaatii muutamia muutoksia elämäntavoissa.

TuuliRe: Refluksi?6.9.2012 15.15
Kiitos Vanilja vastauksesta ja positiivisista ajatuksista.
Olen miettinyt, että jos ei tämä panikoiminen lopu, pyydän lääkäriltä lääkettä paniikkioireisiin.
Kuinka kauan sinulla oli tuota pahoinvointia ja väsymystä? Mikä/mitkä asiat vaikuttivat tervehtymiseesi?
Itse yritän koko ajan etsiä minulle sopivaa ruokavaliota, mutta en ole vielä löytänyt.
En tupakoi, enkä juurikaan käytä alkoholia. Kahvia kuppi päivässä. Syön aika monipuolisesti ja nykyään (entisenä karppaajana) vähärasvaista ravintoa.

VaniljaRe: Refluksi?6.9.2012 19.50
Panikoiminen loppuu varmaan iän myötä. Siihen käytetään lääkityksenä mielialalääkkeitä, betasalpaajatkin tasaavat sydämen sykettä ja niitä on kai aika turvallista käyttää.

Minulla oli pahoinvointia aina lyhyemmissä jaksoissa, jota kaiken kaikkiaan oli puolen vuoden ajan, minulla oli myös vatsaoireita, ylävatsa oli turvoksissa ja tuntui ettei ruoka sula ollenkaan. Siihen auttoi kun olin alkuun tosi askeettisella ruokavaliolla. Tein banaanista ja kauramaidosta smoothien ja join sitä, pelkästään sillä elin muutamia päiviä, sitten lisäilin siihen välillä avokadoa, mustikoita ja vadelmia. Aloitin siis sillä, sitten söin kasviskeittoa ja join porkkanamehua. Mehun tein itse, kamomillatee oli oikein hyvää vatsalle, samaten lakritsinjuuritee. Söin riisikakkuja ja olin kovin varovainen ruokien kanssa.

Menin myös flt-ravintovalmentajalle, joka teki minulle ruokavalion ja määräsi muutamia lisäravinteita. Käytin L-glutamiinia 2 kuukauden kuuria, sen sanotaan parantavan limakalvon suolinukkaa. Käytin myös kuitulisää ja ruoansulatusentsyymejä, join muutaman pullon luomualoeveraa ja käytin myös sinkkin yhteen menoon neljän kuukauden ajan. Probiootit olivat myös käytössä ja niitä käytän edelleenkin.

Kesti tosiaan puoli vuotta ennenkuin oireet pikkuhiljaa hävisivät ja vatsani tervehtyi. Nyt minulla on närästystä välillä, mutta menee monta päivää, etten tarvitse edes rennietä. Palan tunne kurkusta on kokonaan poissa, samaten kaikki muutkin ikävät oireet. Ruokavaliotani noudatan edelleen, mutta juon nyt jo kahvia kupillisen päivässä, syön suklaata ja leipääkin päivittäin, mutta hiilihydraatteja olen vähentänyt reippaasti. Jos syön kanaa, kalaa tai kananmunia, niin niiden kanssa syön aina annoksen jotain kasviksia, silloin proteiini tuntuu sulavan paremmin. Syön kaiken mahdollisen luomuna ja vältä kaikkea mahdollisia lisäaineita, ruoansulatusjärjestelmä on herkkä sekä torjunta- että lisäaineille, varsinkin silloin kun kaikki ei ole kunnossa.

Väsymystä minulla ei oikeastaan ollut kuin silloin, kun alkuun en pystynyt nukkumaan kunnolla, se oli mielestäni melkein pahinta. Olen aina nukkunut hyvin ja valvominen oli ihan järkyttävää, onneksi sitä ei kestänyt kuin pari viikkoa, sen jälkeen on taas uni maistunut hyvin.

VaniljaRe: Refluksi?6.9.2012 19.52
Pieni korjaus edelliseen: Käytin siis sinkkiä yhteen menoon neljän kuukauden ajan.

TuuliRe: Refluksi?6.9.2012 20.28
Kiitos Vanilja ravintovinkeistä. Ostin juuri kasan gluteenittomia tuotteita. Kokeilen nyt gluteenitonta ruokavaliota. Voisin myös kokeilla tässä samalla mainitsemiasi ruokia. Taisivat kaikki olla gluteenittomia.
Hyvältä kuulostaa tilanteesi nyt :).

HansuRe: Refluksi?6.9.2012 21.34
M-M, enpä olekaan tullut ajatelleeksi, että tuo syke vois johtua niskajumista, muuta oiretta kun ei oikeastaan ole ja verenpainekin on alhainen. Näin sitä törmää uusiin asioihin :)
Vanilja- mikä on flt- ravintovalmentaja?
Tuon L-glutamiinin ja sinkin otan onkeeni :)
probioottista jogurttia olen käyttänyt jo pari vuotta ja se poisti minulta närästyksen, mutta ei auta niin paljon, että yskiminen loppuisi.

M-MRe: Refluksi?7.9.2012 2.08
Tuuli, kyllä uskoisin minkä tahansa stressaavan asian, kivun tms nostavan väliaikaisesti verenpainetta. Itselläni on yleensä melko normaalit paineet, mutta juuri kipujen tai stressin takia ne nousevat reippaasti. Vielä kun samalla jännitän niskaa ja hartioita, koktail on valmis.

Kyllä syöpäarvoja voidaan mitata verestä, mutta se antaa vain noin 75-prosenttisen varman tuloksen. Minulta otetaan nuo kyseiset kokeet puolen vuoden välein, mutta en nyt muista suorilta, mitkä niiden "koodit" ovat.

Yleensä siinä vaiheessa, kun syöpä antaa oireita, se kyllä näkyy jo tutkimuksissa ja lääkärit sen ihan varmasti kertovat. Valtaosa syövistä piileskelee varsin hiljaisena pitkiäkin aikoja oireettomana, joten jos syöpää epäilee joidenkin oireiden takia ja lääkärit sanovat, ettei se ole syöpä, se ei todennäköisesti sitä ole.

Niin joo, sanottakoon se vielä Tuulille, että varsinaisen närästyksen puuttuminen ei ole kai harvinaista. Itsellänikään ei koskaan ole ollut mitään poltetta rintalastan takana. Sydänpuristusta kyllä, samoin painontunnetta, ja kuristustunnetta kurkussa.

VaniljaRe: Refluksi?7.9.2012 7.50
Hansu, tämä määritelmä oli ravintovalmentajani sivuilla: "Funktionaalinen lääketiede perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja yhdistää lääketieteen, biokemian ja ravitsemustieteen alat. Funktionaalinen lääketiede pohjautuu ihmisen yksilöllisyyden ymmärtämiseen, terveyden edistämiseen, ennalta ehkäisyyn ja sairauden perimmäisen syyn selvittämiseen sen sijaan että hoidettaisiin vain sairauden oiretta. Syitä sairaudelle voi löytyä mm. ruokavaliosta, ympäristöstä ja elintavoista."
Tässä vielä linkki sivuille, siellä on lisää tietoa asiasta:
http://www.vitafiilis.fi/index.php?item=90

Kävin ravintovalmentajalla kaksi kertaa, kallistahan se on, mutta oma kokemukseni on että rahat eivät ehdottomasti menneet hukkaan. Silloin kun kääntyy ravintovalmentajan puoleen on ihan turha mennä sinne jos ei itse ole valmis muutokseen. Jos odottaa saavansa sieltä apua valmentajan ohjeita pitää noudattaa ja niihin pitää sitoutua, muuten siitä ei ole mitään hyötyä, eikä siihen rahaa kannata silloin tuhlata.

Itse sain sieltä myös kimmokkeen hoitaa itseäni entistä paremmin, aloin tutkia entistä enemmän terveyteen liittyviä asioita ja hoitamaan itseäni kokonaisvaltaisesti. Aloin kiinnittää huomiota niihin asioihin elämässäni, jotka lisäävät hyvinvointiani ja energiatasoani eri tavoin. Täyspainoinen, minulle sopiva ruokavalio on siinä ehdottoman tärkeässä roolissa, mutta siihen kuuluu paljon muutakin, henkinen puoli, liikunta ja hyvä uni, kaikki ne asiat, mitkä kohentavat terveyttäni.

Siihen kuuluu myös tällä hetkellä liiasta tavaroista luopuminen ja tilan raivaaminen ympärilleni, siitä olen saanut valtavasti energiaa. Kyse on asioista, jotka saattavat tuntua joistakin ihan hullun touhuilta, mutta sillä ei ole väliä, tärkeää on saada itselleen hyvä olo, minä olen saanut, siksi pysyn tällä tiellä, muutamien ystävieni naureskelusta huolimatta.

Edelleen ajattelen että sairaus ja oireet ovat merkkinä epätasapainosta, oireilla elimistö antaa merkkejä, että jotain pitää tehdä, niitä merkkejä ei pidä laiminlyödä. Elimistö on viisas, niinkuin joku täällä kirjoitti, se pyrkii korjaamaan itse itseään, sitä korjausprosessia kannattaa itse tukea ja auttaa.

HansuRe: Refluksi?7.9.2012 13.07
Vanilja, jos täällä olis niinku Facebookissa, painaisin nyt "tykkää" nappia :) hyvä kirjoitus!

VaniljaRe: Refluksi?7.9.2012 13.36
Mukava kuulla Hansu:) kyllä tältäkin forumilta sitä hyvää energiaa saa ihan hirveästi.

TuuliRe: Refluksi?7.9.2012 14.24
Kiitos taas teille. Kirjoituksenne tuli tarpeeseen.
Kävin äsken omalääkärillä yöllisten sykeäänien vuoksi. Viime yönä heräsin taas kerran siihen, kun sydän hakkaa vasemmassa korvassa, jonka jälkeen en sitten oikein saanut unta. Väsytti, mutta heti kun meni makuuasentoon alkoi humina, nopea värinä rinnassa vas puolella sekä kaulalla ja korvassa kuuluva aika tiheä syke.
Sain omalääkäriltä lähetteen rasituskokeeseen, verikokeisiin ja kilpirauhaskuvauksiin.
Kun hän luki oirelistaani, jonka olen kirjoittanut myös tänne, hän totesi, etteivät ne liity toisiinsa.
Kun kysyin refluksista, hän mumisi jotain ja sanoi, ettei siihen ole lääkettä, että Somac jos ei auta niin ei sitten voi mitään.
Tähystyksen tulokset olivat ok. Eli hänen silmissään olen terve, joten en myöskään saanut sairaslomaa. Refluksin takia sitä ei kuulemma voi edes saada?
Hän oli sitä mieltä, että nämä oireet ovat pääosin psyykkisiä.
Olen ymmälläni.

TuuliRe: Refluksi?7.9.2012 14.32
Minulla ei siis kai vielä ole refluksi-diagnoosia. Millä perustein se annetaan?
Toisaalta mitä sillä tekee, jos sillä ei saa edes sairaslomaa.

VaniljaRe: Refluksi?7.9.2012 14.47
Tuuli, tuo lääkärisi antama vastaus on kovin tyypillinen lääkärin vastaus, kerran kokeet näyttävät että kaikki on ok, niin sitten heidän mielestään kaikki on ok. Vaikka ihan selvästi olotilasi mukaan kaikki ei ole kunnossa. Ymmärsinkö oikein, että tähystys on tehty lähiaikoina ja sieltä ei löytynyt mitään selkeää syytä oireillesi? Sekään ei takaa sitä ettei refluksioireita voisi olla. Onneksi nyt pääset kuitenkin jatkotutkimuksiin asian selvittämiseksi.

TuuliRe: Refluksi?7.9.2012 15.10
Tähystys tehtiin joku aika sitten ja tänään kuulin, ettei sieltä löytynyt mitään poikkeavaa.
Kaikki muutkin kokeet ovat olleet ok. Tosin en tiedä onko jotain sellaisia kokeita tehty, joista refluksi selviäisi. Esim. jostain täältä luin manometriasta ja ph-mittauksesta, niitä ei ainakaan ole otettu.

refluksikurkkuRe: Refluksi?7.9.2012 16.31
Tuuli, mukava kuulla että verikokeissa ei ilmennyt mitään häikkää. Ei tarvi ainakaan sitä puolta miettiä.

Kuten täällä (pojhautuen vankasti lääkärien ammattikirjallisuuteen) on monta kertaa kerrottukin, vaikka sulkija ei ole löysä eikä ruokatorvessa näyte tai muuten tulehdusta, refluksitautia voi toki sairastaa ilman niitäkin. Kyse on tällöin nk ei-erosiivisesta eli endoskopianegatiivisesta tautimuodosta. Tosin voihan niitä refluksioireilua esiintyä satunnaisesti ilman että sulla olisi varsinaisesti kroonista tautia. Ph ja manometria tutkimukseen kannattaa, jos oireissa ei tule mitään helpotusta.

Sairaslomaa toki voi taudin takia saada mutta päätös on tietenkin lääkäri- ja tapauskohtainen. Olen itse ollut refluksitaudin takia s-lomalla (syynä dysfonia l käheys, jonka aiheuttaa refluksin heikentämä kurkunpää + lähiseutu). Lääkärinä on yksityinen kurkkulääkäri, joka tietää tämän refluksikuvion alusta alkaen. Kysyitkö suoraan sairaslomaa omalta lääkäriltä?

Joskus ne pannari - lääkkket auttaa ainakin sen pahimman ylitse (ystävälläni) ja ne voi jättää sitten kun tuntuu paremmalta ja hallitsee tilannetta erilailla kuin aikaisemmin. Lääkityksen käyttäminen väliaikaisesti ei tietenkään tarkoita sitä etteikö itse pyrkisi muilla keinoin samanaikaisesti helpottamaan tilannetta.

Tsemppiä viikonloppuun!

M-MRe: Refluksi?7.9.2012 18.06
Tuuli, jos Smac ei auta, pyydä jotakin vaihtoehtoa kokeeksi. Minulla Somac lakkasi auttamasta ja lääkärin mielestä tämä oli mahdotonta, mutta parin kerran vääntämisen jälkeen sain Pariet-reseptin, ja ihan uusi maailma aukesi sen myötä. Ihmisiä ja lääkkeitä on monenlaisia: on tyhmää ajatella, että jos yksi ei toimi, mikään ei toimi.

Suosittelen olemaan sinnikäs lääkäreiden kanssa. Kova kovaa vastaan vaan. Kyllä potilas itse tietää, milloin olo ei ole hyvä ja milloin kroppa ei ole työkykyinen. Omalääkärinkin voi vaihtaa, jos hän ei vaikuta yhteistyökykyiseltä, tai kuten minun tapauksessani, ei halua enää minua potilaakseen.

röyhtäilijäRe: Refluksi?7.9.2012 23.38
Minä olin oireillut n. 3 kk kun menin lääkäriin hengenahdistuksen ja voimakkaan röyhtäilyn takia. epäilivät heti reflua. toki sydän ja keuhkopuolikin tutkittiin joten kuten ja suljettiin pois ne vaivat. sain ajan tähystykseen samalla käynnillä. tähystyksessä todettiin todella löysä sulkija. ruokatorven tulehdusta ei ainakaan sillä hetkellä ollut eikä mitään muutakaan.

sain reseptit lääkkeeseen. lääkkeet eivät auttaneet moneen kuukauteen. nyt käytän nexiumia ja tuntuu tehoavan jonkin verran melkein koko pvän.

On ollut helpompia aikoja tässä vuosien aikana joten uskalsin tehdä vielä yhden vauvankin mutta polttelu ja ruoan ylösnousu oli raskauden aikana valtavaa mutta ei kyllä sen kans pärjäsi.

Olen nyt paljon paremmassa kunnossa kuin esim. 3 vuotta sitten. luulin silloin että ei minusta tule normaalin elämän eläjää. sitä kesti monta kuukautta putkeen ilman parempia kausia. olin tulossa hulluksi ja epätoivoinen mutta onneksi nyt on paremmin vaikka vähintään pari kertaa viikossa on jonkinlaista närästysoiretta.

Epäilen että sinulla vaivaa kiertäjähermon häiriötila. googleta vagushermo. olen epäillyt itsekin sitä oireiden aiheuttajaksi.

Parempia vointeja!

refluksikurkkuRe: Refluksi?8.9.2012 1.06
Tuuli, jos haluat tutustua tarkemmin tuohon vagushermoon, joka (tai sen vajaa- tai ylitoiminta tai herkistyminen) on siis keskeisin välittävä tekijä tässä taudissa (mm. oireiden tunteminen, nieleminen, peristaltiikka, vatsanliikkeet, suolahapon erittyminen, ym ym), vilkaise päävalikon Ruokatorvi - osuutta Hermotuksen kohdalta http://www.refluksi/132.

Huhtikuun uutisista http://www.refluksi.fi/227 löytyy juttua hieman myös pallean hermotuksesta sekä myös syistä, miksi vatsavaivaisille suositellaan usein hengitysharjoituksia (tai lajeja, joissa niitä käytetään). Sieltä löytyy myös yleiskaavio koko ihmisen hermotuksesta.

Kerroit, että olet viime vuoden ollut pääasiallisesti sairaslomalla. Oletko tällä hetkellä takaisin työelämässä?

TuuliRe: Refluksi?8.9.2012 14.02
Refluksikurkku: Kysyin suoraan omalääkäriltä sairaslomaa. Olen pätkätyöläinen ja oireiden pahentuessa en ole voinut ottaa tarjottuja töitä vastaan. Se on osaltaan lisännyt stressiä, koska pidän todella työstäni ja tarviihan sitä rahaa jostain saada. Omalääkäri ei antanut sairaslomaa, koska hän ei löydä minusta mitään sairautta. Tähystyksestä tai muistakaan tutkimuksista ei ole löytynyt mitään sairauteen viittaavaa.
Mitä on "pannarit"?
Täytyypä lukaista tuosta vagushermosta. Minusta itsestä tuntuu, että hengitän toisinaan jotenkin väärin. Tai että hengittäminen on jotenkin vaikeaa. Se on uusi tunne, koska olen kuitenkin entinen urheilja ja harrastanut pilatestakin aika kauan (en enää pysty). Samasta syystä tykkään nykyään kävellä, koska tuntuu, että silloin hengittäminen sujuu paremmin. Kävelyssä on vaan se huono puoli, että siihen ei aina jaksa voimattomuuskohtauksen vuoksi ryhtyä tai sitten se voi katkaista matkan.
M-M: Täytyypä muistaa tuo Pariet.
Ei todellakaan tee mieli mennä omalääkärille enää. Hän käyttäytyi muutenkin oudosti. Kyseli asiaan kuulumattomia asioita ja mm. epäili onko kotona varmasti asiat hyvin. Olin siis juuri sanonut hänelle, että kaikki muut asiat ovat hyvin, paitsi tämä oireiluni. Häntä ei tuntunut kiinnostavan oireeni, vaan henkilökohtaiset asiani. Sanoin, ettei minulla ole ongelmaa mennä psykiatrille, mikäli sellaiseen koen tarvetta. Hän sanoi, että nyt voisi olla.
Olen käynyt myös yksityisillä lääkäreillä näistä vaivoistani ja siellä on kyllä tiedetty ja suhtaudutta eri tavalla. Mutta nyt kun en ole työkykyinen on talous tiukilla, joten joutuu käymään omalääkärillä.
Röyhtäilijä: Hyvä, että oireisiisi suhtauduttiin heti asiallisesti.
Näkyyköhän löysä sulkija aina tähystyksessä? Minulla omalääkärini mukaan tähystyksessä oli kaikki ok, niin tarkoittaakohan se sitä, että minulla ei ole löysää sulkijaa?
Tarinasi oli lohduttavaa kuulla.

TuuliRe: Refluksi?10.9.2012 11.30
Luin vagushermosta ja voi hyvin olla, että siitä löytyisi ainakin yksi syyllinen huonoon olooni. Mutta miten tuon vaguksen häiriötilan saa korjattua? Osaavatko fysioterapeutit tai hermoratahieroja auttaa? Lääkettä tuskin löytyy.
Hengitysharjoituksiin täytyy vielä tutustua.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: