Keskustelu

tuskastuttaaRefluksin oireita? (siirto)5.9.2012 14.51
En tiedä laitanko kysymykseni väärään ketjuun tällä foorumilla, mutta pakko kysäistä kun alkaa kohta jo mielenterveys järkkyä itellä..

Eli minun ongelmat alkoivat noin 9kk sitten, syötynäni Kefexin- antibiootti kuurin "kaiken varalta". Kuurista sain noin viikon kestävän ripulin.

Siitä pariviikkoa ilmestyi kivuliaita vatsaoireita, närästystä ja palan tunne kurkkuun. Tuo palan tunne on vieläkin lähes jatkuva. Välillä kurkun päätä kutittaa niin, että vesi valuu silmistä ja tekisi mieli työntää sukkapuikko korviin kun kutina leviää korviin. Nykyään olen pannut merkille, että jokunen yleensä ruokailun jälkeen naamaa ja korvia alkaa kuumottaa, joskus jopa toispuoleisesti ja lämpö nousee noin 0,5 astetta. Yleensä lämpö on sahaavaa ja aamulla sitä ei ole.

Kielikin on joskus kipeä ja ikenistä saattaa tirahtaa verta hampaita harjatessa. Myös yhtä-äkkiä alkava nenän tukkoisuus on normaalia.
Myös kurkun limaisuus ja selvittely on päivittäistä.

Alkuvaiheessa minulle ilmeistyi ihottumaa pakaroiden väliin, oisko ollu hiivaa, mutta se johtui tod.näk syödystä antibioottien aiheuttamasta bakteerikannan heikentymisestä. On parantunut jo.
Veriarvot, maksa, keliakia, heliko, kilpirauhanen jne. on tutkittu ja kaikki arvot ovat erinomaiset.

Siksi kysynkin, että on teillä, jotka taistelette refluksin kanssa ollut saman laisia oireita ja voisiko nuo tulla refluksista?

Lisättäköön vielä listaan yhtä-äkkiä tuleva voimakas hapen puute rasituksessa, joka ei voi johtua yleiskunnon heikkoudesta..



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: