Keskustelu
| Sitrus | ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 16.39 |
| Mulla on nyt jälkimmäinen. Olen ymmälläni ruoan suhteen. Gastroskopiaohjeissa sanottiin, että 2h ennen tutkimusta voi juoda mustaa teetä tai kahvia. Kyseenalainen ohje mielestäni, kun on oireita, joiden laadusta ei vielä tiedä. Mutta saa siitä vaikutelman, että ei kai ne sitten kovin pahoja ole, oli löydös mikä vain. Muistelen että yhdellä tutulla oli mahahaava, ja että sen paraneminen kesti kauan ja ruokavalio oli tarkka ja ankea. Kahvia hän ei ainakaan juonut. Mutta mun tekisi mieli mietoa teetä. Eipä olekaan tehnyt yhtään mitään mieli viikkoihin, että tämä viittaa paranemisen alkamiseen. Tietenkään en ota teetä, jos se on pahasta. Sitrus Mutta en ole löytänyt ruokavalio.ohjeita miten eletään haavan kanssa. Tietysti normaalit refluksirajoitukset, mutta onko muuta? Otsikkoon laitoin mahahaavan, koska se on yleisempi, ajattelin että sillä tavoin saisin kokemusperäisiä ohjeita. |
||
| Kristiina | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 18.33 |
| Moikka Sitrus! Mullakin todettiin tähystyksessä mahahaava noin kuukausi sitten. Olen syönyt happosalpaajia jo kaksi kuukautta. Tähystyksen jälkeen kyselin gastroenterologilta ruokavalio-ohjeita ja ylipäätään mitä itse voisin parantumisen eteen tehdä, niin lääkäri totesi että etpä voi oikein mitään tehdä. Olin hieman ymmälläni. Olen itsekin netistä yrittänyt etsiä ruokavalio-ohjeita mutta pahemmin mitään en ole löytänyt. Lääkäri sanoi että ei kahvia (tai muita juomia missä on kofeiinia), alkoholia, tupakkaa ja tulehduskipulääkkeitä. Teetä olen juonut, jotain vihreää tai lakritsinjuuriteetä (pitäisi kuulemma edistää haavan parantumista). Mulla on alkanut vointi hieman paranemaan, mutta ensimmäisen parin kk aikana tuntui että mikään ei auta. Ihan sama mitä syö niin oireet on pahoja. Ainoastaan minkä olen hieman huomannut vaikuttavan nyt viime aikoina on se että syö tosi pieniä annoksia ja usein. Voi toki olla että haava alkaa pikku hiljaa parantua ja sen takia on hieman parempi olo. Tämä taitaa olla refluksissakin ohjeena? Mulla ei oo siis todettu refluksia, voi se toki olla siellä taustalla vaikka en ole aiemmin oireillut. Mikä sun vointisi tilanne tällä hetkellä on? Miten oireilet? Johtuuko oireet siis haavasta? Mutta itsekin olen ymmärtänyt että paraneminen kestää. Mulla on tähystys reilu kuukauden päästä, siihen mennessä varmaan pitäisi siis olla parempi tilanne kun silloin tarkistetaan onko haava parantunut. |
||
| Kristiina | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 18.35 |
| Ja sori, musta ei varmasti pahemmin apua ollut tuon ruokavalion suhteen :D itsekin jään mielenkiinnolla seuraamaan jos jollain toisella olisi kokemuksia tästä aiheesta |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 19.25 |
| Kristiina, olin yhteydessä Yliopiston apteekin chattiin. Kannattaako ottaa Gaviscon.n.liuosta, kysyin. Siinäkin kun on ällöttävä aniksenmaku. Ajattelin että jos se on suorastaan. Kokeilin eilen, ei tuntunut hyvältä. No ei kannata sit ottaa. Kysyin ruokavaliosta, että jos olis linkannu jotain, mut ei. Sanoi vain että vältä alkoholia ja buranaa! Ihan oikeesti, ääliöinäkö ne ihmisiä pitää?? Alkoholi ja burana ei mun tietääkseni ole ruokaa. Alkoholisti pitää olla jos kippaa viinaa haavaiseen ruokatorveen, eikä sellainen takuulla kysele mitään ohjeita. Mulla on ollut pari pvää olo parempi. Kuumetta vähemmän, ei kipua, pää selkeämpi. Jopa on hieman kiinnostanut mitä söisi. Mut sit mogasin. Otin mietoa teetä. Vartin päästä tunsin että kuume nousee, niin se tekikin. Puistatuksia, jopa kipua. Mutta kipulääkettä en ota. Kipuhan juuri on apuri: se kertoo mitä ei pidä tehdä. Otin myös elivo ruoansulatustabun, voihan syypää olla sekin. Voin syödä: keitetty muna, ruisleipä, tuorejuusto, maksapasteita, kasviskeitto soseutettuna, vauvanvelli, gefilus omena.rypälemehu, mustikkakeitto. Rautaneste Ramavit närästää hirveästi, siksi syön maksapasteitaa. Anemia. Mua niin harmittaa kun olen kysynyt ja ettinyt ruokavalio.ohjeita, eikä kukaan sano mitään. Nyt on ostokset tehty, esim makeaa omenamehua on kaapissa. Perjantaina yks hoitsu sano että sitä ei ainakaan pidä juoda!! Hirveen hapanta kuulemma. Muuta ei nyt ole. Jos sulla vaan on jotain vinkkejä, niin kaikki kelpaa. Eilen söin joulutortun. Pahahan sekin taisi rasvoineen olla, mut tee tai ruoansulatusentsyymi oli kyl pahempi. Mitä vaan tulee mieleen, kerro, kysy. |
||
| Kristiina | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 19.57 |
| Miten paljon sulla on rajoittanut tuo mahahaava nyt ruokavaliota? Siis aiempaan verrattuna? Sanoiko sulla lääkäri että mikä tuon haavan on aiheuttanu? Mulle lääkäri sano et ois kolme vaihtoehtoa syyksi, helikobakteeri, tulehduskipulääkkeet tai syöpä. Mulla ilmeisesti noi tulehduskipulääkkeet on syynä. Minäkin olen aika turhautunut kun mistään ei mitään ohjeita saa. Jos olen oikein ymmärtänyt niin haava aiheuttaa myös refluksioireita ja sen pohjalta pitäisi sitten noudattaa refluksikon ruokavaliota mutta olisi kiva vähän lisäohjeita saada. Mulla menee gluteeniton kaurapuuro ja marjat. Mitään raskasta/rasvaista ruokaa ei pysty, tulee olo että pitää oksentaa. Nyt jouluna oon kyllä joustanu ja heti on olossa huomannu että ei ollu fiksu veto. Ruuansulatusentsyymejä oon käyttäny, niistä on ollu vähän apua. Alkuun join niitä apteekin nutridrinkejä, ne pysy sisällä aika hyvin. Mulla ei ole onneksi kuumetta ollut. Onko se normaali haavan oire? Mitä muita oireita on ilmennyt? Mulla oireena on lähinnä ollut vaihtelevaa mahakipua/epämääräistä oloa mahalla, ihan jatkuvaa röyhtäilyä, oksentelua, täyden olon tunnetta, pahoinvointia ja väsymystä. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 20.44 |
| Sori, mulla on haava ruokatorvessa, ei mahassa. Olen kirjoittanut ketjun Kuumetauti tästä. Ruokatorvihaava on ollut pirun kipeä. Se koskee kuin olisi mahassa. Kipu ja olotila ei muistuta edes etäisesti refluksivaivaa. Olo on toivottoman sairas ja uupunut. Ei tekisi mieli syödä eikä juoda vaan nukkua vain. |
||
| Kristiina | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 21.14 |
| Taisin lukea väärin. Tsemppiä Sitrus sinulle! Toivottavasti olosi parantuisi pian. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 21.19 |
| Etkä lukenut, itehän mä sanoin väärin. Oon niin sairaan väsynyt |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 21.31 |
| tuolla heti alussa siis Kun kysyin mitä mahassa on, vastaus tuli arvoituksellisesti että ennallaan. Kai se olisi helppo sanoa että ei löydöstä tai on löydös ja se on..... Pahoittelen etten nyt satu ulkoa muistamaan mikä oli tilanne vuosi sitten. Hyvä kun muistan sotuni, kortin pin.koodin, osoitteeni... Veikkaan että kyse on polyypeista. Niistä ei lääkärit halua puhua. Salpaajan syöjällä kun on niitä maha täynnä. Lisäksi epäilen että mahan limakalvo on muuttunut/surkastunut näkyvästi 10/vuoden Somacin lappamisen jälkeen, mutta sitäkään ei sanota, koska leikimme yhdessä leikkiä, että salpaaja on haitaton lääke jatkuvassa käytössä. Tosin tuoteselosteessa annetaan käytölle aikaraja ja kerrotaan että lääkettä tule käyttää jatkuvasti. Mutta se on kai lääketehtaan vitsailua. Jostain tällaisesta kiertelystä on ilmeisesti kyse. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 24.12.2017 21.37 |
| Yllä olevalla viittaan siis keskusteluun skopioineen lääkärin kanssa. Mulle ei ollut tullut mieleen epäillä ruokatorvihaavaa joten olin hiukka shokissa. Kylläpä olisi ollut hyvä kun siinä olisi ollut kahdet aivot ajattelemassa ja kaksi suuta kysymässä kysymyksiä. Mun on nyt tosi vaikee kirjottaa selkeästi. |
||
| AnnaMyy | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 9.40 |
| Just niin Sitrus, kumpa ois ollut selkeä-aivoinen kyselemässä heti skopian jälkeen! Ihmettelyä riittää, kuka lääkäri tänä päivänä väittää että salpaajat pitkään käyttäessä olisi haitattomia, jopa tk- lääkärit on tietoisia asiasta vuonna 2017. Gatroskopiaohjeessa ei oteta kantaa löydöksiin tai löytämättömyyksiin, ainoostaan siihen mitä voi syödä/juoda aikatauluineen TUTKIMUKSEN ONNISTUMISEKSI MAHDOLLISIMMAN HYVIN. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 13.03 |
| No joo, mutta henkilö joka tulee tutkituttamaan oireita, voi olla vaikka mahahaavainen. Kun ei vielä tiedetä, mistä vaiva johtuu, on mielestäni pöyristyttävää sanoa että saat juoda mustaa kahvia. Vaikka se ei haittaa tutkimusta, se vaarantaa potilaan, hänen tilansa voi paheta. Siksi järkevä ohje neuvoisi mitä syödä ja juoda siten, että tila ei muutu vaarallisemmaksi. Vesi ja mehu riittää hyvin juomaksi. Kahvi on täysin tarpeeton, sen juomiseen ei pidä yllyttää. Mutta kyllä joskus saa yllättyä siitä, miten minimaaliset on henkilöstön tiedot. Olin refluksitaudin takia aikanaan tt.kuvassa. Esivalmisteluun kuului varjoaineen juonti nopeasti litrassa nestettä. Arvatkaapa, mikä neste odotti mua? Appelsiinimehu!!! Haloo, missä äly? Gammakuvauksessa piti syödä lautasellinen einespöperöä ennen kuvausta. Aiheena jälleen refluksitauti. Mikä ruoka odotti lautasella? Joku laatikko, jossa oli niin paljon sipulia, että sen haistoi ovelle asti. Oltiin ihmeissään kun kieltäytyin syömästä ja joutuivat etsimään toisen annoksen. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 18.00 |
| No niin, Kristiina, meitä haavaisia ei taida olla toistaiseksi kuin kaksi. Kun en tiedä mitä voin syödä ja juoda, päätin soveltaa seuraavaa metodia. Se tuntuu toimivan hyvin. Syön vain yhtä ruoka.ainetta kerrallaan pienen määrän. Odotan n. 45 min. Jos ei nouse kuume eikä haava kipeydy, tiedän että tätä voi käyttää. Tylsää ja ankeaahan se on, mutta nyt on tärkeintä saada haava paranemaan. Söin riisivellin (ok) ja mustikkakeittoa (ok). Seuraavaksi teen perunamuusia. Mulla on pieni pala kinkkuakin. Mutta kun en tiedä sopiiko mitään säikeistä syödä, voi olla että kinkku menee roskiin. |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 18.19 |
| Kyllä Sitrus sinulla on olemista itsesi kanssa. Syöminen kun on elämän a ja o ja jo tässä refluksissa kun itsessään ruokailu on aika haasteellista eli mikä sopii jollekin toiselle refluksia sairastavalle ei lainkaan käy minulle. Niin sinulle kun lähes kaikki ruoka tuo noin kamalia vaivoja kuumeen kera kyllä vaikeaa on löytää sellainen ruoka aines mitä syödessä vointi olisi edes kohtuullinen. Jospa kokeilemalla saisit ravittua itseäsi ilman kamalia oireita.👍👍 |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 18.38 |
| Ideanahan tässä on, että haava paranee. Tämän on tarkoitus olla tilapäistä. 2 pvää meni jo paremmin, mutta eilen juotu tee teki takapakkia. Mulla olisi täällä gourmet-suklaata. Voin vaihtaa sen pilttiriisivelleihin ja pariin tölkkiin valion mustikkakeittoa 👍😄, jos joku tulee hakemaan. |
||
| Kristiina | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 18.55 |
| Mua ainakin ärsytti suunnattomasti että lääkäriltä en saanut muita ohjeita kuin nuo edellä mainitut. En edes refluksikon ruokavalion ohjeita. Kaiken järjen mukaan kuitenkin nekin olisi hyvä ollut mainita. Ilmeisesti mahahaava aiheuttaa refluksioireita joten refluksikon ruokavalio voisi hieman kohentaa oloa. Ja sitten kun saa niin epämääräisiä vastauksia haavan paranemisesta. Mua on ainakin ahdistanut myös tämä epätietoisuus että miten tästä paranee ja kuinka kauan yleensä menee. En saanut mitään selitystä myöskään että miten se haava sinne on syntynyt jne. Koitetaan mennä päivä kerrallaan, ei kai tässä muutakaan oo.. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 19.18 |
| Noniin ärsytti muakin! Seuraavan kerran kun joku kehottaa "välttämään alkoholia" kysyessäni RUOKAvalio-ohjeita, vastaan silmät pyöreinä että "ai enksmä nyt voikaan ottaa kossua, just korkkasin uuden pullon!😮" Muakin kiinnostaisi mistä haava on syntynyt. Jos se ei ole syöpä. Lääkäri arveli, että palleatyrä on voinut hiertää sitä. Kysyin että skooppihan on ruokatorven sisällä, eli eikö haavakin ole sisällä? Palleatyrähän koskee ruokatorven ulkopuoleen? Musta tässä ei ole logiikkaa. Lääkäri selitti, mutta epäselväksi jäi. Nyt on perunamuusi syöty. Odotetaan seurauksia ja toivotaan ettei niitä tule. Syömättömyys vie voimat, mutta vielä tehokkaammin toimintakyvyn vie kuume, kipu ja kokovartalokurjuus. Se sumentaa pään. Millaisia oireita sulla Kristiina oli mahahaavasta, kun hakeuduit lääkäriin. Mulle jäi myös epäselväksi, onko sulla todettu refluksi? |
||
| Kristiina | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 19.52 |
| Refluksia mulla ei ole todettu, eksyin tänne palstalle sen takia kun epäilin että mulla on refluksitauti. Oireilu alkoi pahoinvoinnilla ja nopeasti siihen alkoi kerääntyä muitakin oireita kuten jatkuva röyhtäily, ajoittainen mahakipu, täyden olon tunne, oksentelu ruuan jälkeen, voimakas väsymys, ruokahaluttomuus.. Mutta pahoinvoinnin ja röyhtäilyn takia hakeuduin ensiksi lääkäriin. Pysyykö ruoka sisällä? Tuliko oireita? |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 20.34 |
| Pysyy se. Mulla on lievää kipua selässä haavan kohdalla. Kyllähän tämä huolettaa kovasti. Lääkäri puhui niin nopeasti ja oli jo menossa seuraavaan paikkaan, että paljon jäi epäselvää. Kun kotona googlasin asiallisilta sivuilta, tajusin vasta että jos ruokatorvi puhkeaa, hengenlähtö on lähellä. Mitä jos se puhkeaa yöllä? Mitä oireita kandee pitää silmällä? Onko haavani syvä? Joten soitin vielä endoskopiayksikköön perjantaina. Puhelimessa oli hoitaja, jonka tunnistin kärsimättömästä äänestä. Hän lupasi yrittää tavoittaa lääkärin. Ennen kuin hän sulki puhelimen, kuulin kun hän puhisi äkäisesti "Voi vitt...!!" Luuleeko hoitohenkilöt todella, että potilaat ovat sairaalassa ihan vaan heitä kiusaamassa? Että on ihan rentoa olla kipeä, että epäillään syöpää, että on ollut kuumeisessa tulehdustilassa ja anemisoitunut, eikä saisi olla väsynyt, peloissaan ja kyselevä, kun tehdään yllättävä löydös. Tai eihän tämä mun kohdalla mikään yllätys ollut. Verioksennus viikkoa ennen, sen jälkeen olo huononi päivä päivältä. Mua puistattaa vieläkin, että g.skopia olisi siirtynyt 8.1. asti. En minä nähkääs enää pitänyt rajuja oireitani itsekään vaarallisina, kun olin puhunut niistä suu vaahdossa saaden vastaan vain ilmeettömiä tuijotuksia. Yksikään tutkiva lääkäri ei kauhistellut oireitani eikä ilmeisesti nähnyt että olen valkoinen kuin lakana. Muut kyllä näkivät ja kommentoivat. Tämä opetti sen, että terveydenhuolto EI OLE meistä huolissaan. Me olemme sille vain numeroita tilastoissa. Jos me kuolemme tutkimuksen tai hoidon viivästymisen takia, se ei liikuta ketään, kukaan ei edes joudu vastuuseen. Näin ovat asiat. Siitä syystä (mikäli tästä paranen) aion vastaisuudessa lähteä huomattavasti matalammalla kynnyksellä lääkäriin. Pidän melua ja porua, vaadin ja tarvittaessa liioittelen oireitani. On ihan turha luulla, että muuten saa mitä tarvitsee. En tosiaan vieläkään tajua miten mut lähetettiin verioksennuksen jälkeen muka hyväkuntoisena yksin kotiin tekemättä sitä tutkimusta, mikä olisi pitänyt oireiden perusteella tehdä, g.skopia. On typerää odotella tietämättömänä. Typeryyden huippu on turruttaa kivut särkylääkkeillä, kun ei tiedä vielä mistä on kyse. Ja tätä typeryyttä harjoitetaan lääkäreiden siunauksella. Nyt en ota päivällä enää yhtäkään kipulääkettä, jotta kuulen kehoni viestit. Yöksi otan saadakseni unen, mutta kenties sekään ei ole järkevää. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 25.12.2017 23.01 |
| Kristiina, käytätkö siis nyt happosalpaajaa? Todella hyvä, että meillä tilanteet sentään kontrolloidaan. Kaverillani oli aikanaan ruokatorvessa haava, eikä sitä kontrolloitu. Hän oli valittanut pahoista oireista ja pyytänyt pääsyä tähystykseen. Tähystäjä vielä työtä tehdessään narisi, että nuoret herkät naiset nyt ovat tällaisia, että valitetaan, eikä mitään ole Sitten se hiljeni ja alkoi pyydellä anteeksi, ohhhoh, täällähän on haava. Kaverini, jolla oli melko nuorena mahahaava, sanoi myös, että kipu oli kova ja pitkäkestoinen. Ja tuntui selässä. Mut no, ihan turha on siis leikkiä sissiä. Siitä ei mitalia saa. Ruokatorvihaavainen kaverini ihmetteli aikanaan hurjia löydöksiäni heti ekassa tähyssä. Että kumma ettet ole valittanut. No eihän sitä tiedä miltä normaali olotila tuntuu, jos kivut pahenee pikkuhiljaa. Näinhän mun kohdalla oli asia, olin kärsinyt "pienestä närästyksestä" 20 vuotta. Ne kyllä paheni äkillisesti lääkekuurien seurauksena. Mutta solumuutokset ei hetkessä synny. Ne tarkoittaa sitä, että refluksi on jatkunut pikemminkin vuosikymmeniä kuin vuosia. Mä olin vain syönyt tyytyväisenä Linkiä ja Antepsinia. Varmaan asiaan vaikutti sekin, että äiti ja mummi kärsivät närästyksestä. Luulin että se on normaali pikku kiusa, ei mitään vaarallista. Kumpikaan heistä ei käynyt lääkärissä närästyksen takia. |
||
| Kristiina | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 26.12.2017 17.15 |
| Sitrus, joo olen syönyt happosalpaajia nyt reilun 2 kk. En tiedä mitä vaikutusta sillä on ollut, mutta varmaan jotain ainakin koska oireet eivät ole niin pahoja mitä alussa. Ahdistaa mennä uudelleen tähystykseen, mutta olet oikeassa, se on kyllä hyvä että nämä haavat kontrolloidaan. Mutta haluan ehdottomasti taas ne rauhoittavat että tähystys olisi edes vähän helpompi. Olen siitä jo sairaalalle soittanut mutta olen varmaan rasittava potilas ja soitan vielä uudelleen lähempänä tähystystä :D Sen olen todennut että todella pieniä annoksia kun syö niin olo on hieman parempi. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 26.12.2017 18.28 |
| Soita vaan. Sovitut asiat tuppaa unohtumaan. Mulla on 2 kertaa sovittu humautusnukutus, ja sit ei ollutkaan nukutuslääkäriä. Se on ikävä valmistautua skopiaan ja joutua sitten kävelemään tyhjin toimin ulos. |
||
| Kristiina | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 26.12.2017 23.24 |
| Sitrus, mikä ero on humautusnukutuksella ja sillä että saa rauhoittavat (suoneen)? |
||
| Vivi | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 7.12 |
| Ruokavaliosta: itselläni oli juurikin vuosi sitten tähän aikaan mm. haavaumat ruokatorvessa ja kurkunpäässä. Kaikki, ihan perusnieleminenkin oli vaikeaa ja kivuliasta, saati sitten esim. veden juominen, mutta pakko oli yrittää, ja avukseni käytin nestemäistä kipulääkettä muutaman tunnin välein. Ruokavalioni oli seuraavanlainen: "miljoona" purkkia vaniljavanukasta ja välillä toffeevanukasta, erilaisia rahkoja, joissa ei saanut olla minkäänlaisia hedelmä- ym. palasia. Valmisruuista pinaattikeitto kylmänä oli mainio ruoka, ainakin siis itselleni. Ostin myös blenderin ja tein sillä kasvisliemessä keitetystä lehtikaalista, porkkanasta ja pinaatista sellaista sörsseliä, että oksat pois. Oli muuten sen näköistä ja makuista sörsseliä, että olisi naurattanut, ellei kurkku olisi ollut niin kipeä, mutta jotakin suolaista piti kehoon saada, koska jalkalihaksiin meinasi alkaa tulemaan suonenvetoja. Blenderillä myöskin maidosta ja banaanista sekä jäätelöstä pirtelöä. Ai niin, ja tosiaankin vaniljajäätelöä ihan sellaisenaan pilvin pimein. Jotakin mietoa valmiskasviskeittoa sain myös syötyä. Avocado olisi varmasti ollut hyvä lisä pirtelöihin. Yritin pirtelön joukkoon sekoittaa myös nestemäistä kalaöljyä antamaan hyviä rasvahappoja keholleni. Taisin 10 viikkoa noudattaa tällaista ruokavaliota ja olin varma, että esim. veriarvoni ovat huonot, mutta ihmetys olikin suuri, sillä hemoglobiinini oli noussut 143:een ja kilpirauhasarvonikin olivat nousseet. Hemoglobiinin nousuun tod.näk. vaikutti runsas pinaattikeiton syöminen. Tosiaankin 10 viikon jälkeen tuntui, että ruokatorveni ei koskaan ole ollut noin hyvässä kunnossa, joten kotona totesinkin miehelleni, että minun pitäisi varmaankin kerran parissa vuodessa pitää tuollainen "paasto". Tosiasia kuitenkin on, että tuon ruokavalion aikana olin melkoisen väsynyt ja rakastan esim. liikuntaa, joten jos pystyn liikkumaan ja pystyn syömään tavallisia ruokia, en malta tuollaiseen "paastoon" ryhtyä muuta kuin pakon sanelemana. Mutta siis tässä oma esimerkkini parantavasta, tai siis minut parantaneesta ruokavaliosta. Ja mistäkö tiedän, että kyseinen "ruokavalio" paransi ruokatorveni? Kun menin 10 viikon jälkeen Taysiin paikalliselle "gurulle" ruokatorven gastoskopiaan ja ultraan, tutkimuksessa selvisi, että ruokatorvi oli aikas "nätti". Polyyppeja näkyi onkun verran ja kuten tiedättekin, niitä tulee happosalpaajista. Olen muuten Sitrus samaa mieltä, että itsestään pitää pitää huoli ja omaa puoltaan pitää pitää tuolla sairaanhoidossa, koska siellä me olemme vain "numeroita" ja yksittäisiä tapauksia paperilla muiden lukuisten joukossa, emme tunteellisia olentoja. Minäkin otin Taysiin moneen kertaan yhteyttä, koska nielemisvaikeuteni olivat niin suuria toisinaan, myös siis rahkan yms.nieleminen teki tiukkaa, mutta onneksi ainakin Taysissa oli sydämellisiä sairaanhoitajia puhelimen päässä. Tiedän kyllä, että kaikkialla ei näin ole, valitettavasti. Itsekin törmäsin erään kerran kunnallisessa päivystyksessä kyseisen 10 viikon aikana sellaiseen "kukkaseen", että sanoinkin hänelle, että kaikkea voi sinänsä sanoa, mutta tyyli ratkaisee, millaista vastakaikua saa ja etten tänne turhan takia ole tulossa. No, vastaanottovirkailija olikin sen näköinen, etten yhtään ihmettele, että on elämäänsä kyllästynyt, mutta en hyväksy sitä, että omaa pahaa oloa puretaan syyttömiin, tai ylipäänsä väärällä tavalla. Voimia ja tsemppiä sinulle, Sitrus. |
||
| Vivi | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 7.23 |
| Täytyy muuten vielä lisätä, kun luin lähettämmäni tekstin, että siitä saa mielestäni kuvan, että nieleminen tuona haavauma-aikana olisi ollut jotakuinkin siedettävän kivuliasta: sitä se ei todellakaan ollut ja mm.jouduin käymään päiväystyksessä ja mm. ct-kuvissakin kävin, jossa tarkistettiin, ettei ruokatorveeni ole tullut repeymää. Eli aika näemmä kultaa muistot, mutta kyllä oli kaikki nieleminen helvetillisen kipeää, joten tiedän tuskasi. Itseasiassa minullakin nousi aluksi korkea kuume, 39 astetta, mutta kuumetta kesti vain muutaman päivän, toisin kuin sinulla, Sitrus. Tiedän, tai ainakin osaan osittain kuvitella, kuinka monen viikon kipu ja kuumeilu vie totaalisesti voimat, eikä vähiten henkisiä voimia. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 12.25 |
| Kristina, humautus on nukutus, käyt. nukutusainetta, tarv. nukutuslääkäri. Se on narkoosi. Rauhoittavan vaikutus on kevyempi, tunnet ja tiedät koko ajan mitä tapahtuu. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 12.37 |
| Kiitos kovasti kertomuksestasi, Vivi. Juuri kuumeen ja väsymyksen yhdistelmä on tolkuton, lisää vielä sen että mieluummin olisi syömättä... Aamulla nukahdan usein uudelleen, näen unta, että join jo jotain. Sun tarina antoi lisää voimia ja lohtua. Aika huolettomasti näinkin rajuihin oireisiin on suhtauduttu, ja protokolla määrää tutkimusjärjestyksen ja viivästyttää syyn löytymistä. Puhuin viikkoja syömisen ja kuumeen ym. välisestä selvästä yhteydestä. Mua vain tuijotettiin. Kunnes tuli lääkäri, joka kirjoitti kaikki sanomani oireet ylös ja lähetti mut sisätauteihin. Sitten haava jo vuosikin verta ja tuli verioksennus. On mulle kyllä kommentoitu, että näytät hyvin väsyneeltä ja kalpealta. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 12.56 |
| Mikä on haavan ja haavauman ero? Arvelisin, että haavauma on pinnallisempi, mutta arvaus vain. |
||
| AnnaMyy | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 13.14 |
| Oh, minäkii koen myötähelpotusta Vivin kertomuksesta Sitruksen puolesta.Nimittäin voin kuvitella miten omalla kohdalla vastaavassa tilanteessa lohduttaisi tuo selviytymistarina. Kiitos Vivi❤ |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 13.35 |
| Tämä on sitä hyvää vertaistukea kun oman kokemuksensa kautta kertoo muille selviytymisestään. Sitrus on niin hyvä mieli puolestasi, kun saat jostain lohtua oloosi. Tässä tapauksessa Viiviltä👍👍 ja toki itsekin olen, ainakin hengessä mukana näin kun pystyy täältä sängyn pohjalta olemaan ❤ |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 13.36 |
| Lopetin panadolin käyttämisen, koska haluan tuntea kivun. Siitä tiedän, mitä voin syödä. Kipu on nyt hävinnyt mahan puolelta, mutta selän puolella koskee. Kuumetta on nyt vain 37,4. Tuntuu olossa selvänä kohennuksena. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 13.41 |
| Kiitos Ann ja AnnaMyy!!💖💖 Ja vielä Viville 💐suurkiitos tarkoista ruokaohjeista. Sulla on ollut selvästi ollut todella vaikea tilanne. Sitä en ole kuullut, että ruokatorvessakin olisi polyyppeja. |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 13.57 |
| On niitä minullakin ja monta. Gastrolääkäri sanoi että niitä ei napsita pois. Saattaa ärsyttää koko ruokatorven. Jos kasvavat isommiksi sitten poistetaan. Mutta sanoi ettei niitä pelätä tarvi. Monilla tähystetyillä niitä on. Esim.äidilläni joka ei ikinä ole syönyt mitään lääkkeitä on polyyppeja. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 14.27 |
| Aika mieletön tunne: ensimmäistä kertaa 6 vkoon ruumiinlämpö on normaali: 37°c! Söin uunisiikaa, eikä siitä tullut yhtään kipua. Mustikat olisi hyviä, mutta taitaa olla jo loppu. Vivin innoittamana teen jonkun pirtelön. Vai oli äidilläsi polyyppeja, Ann? Voihan niitä toki muustakin tulla kuin salpaajasta |
||
| Doctor Who ? | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 14.42 |
| Polyyppi on limakalvon pullistuma. Niitä on 4-5%:lla, niitten syntysyitä on vaikea maallikon tietää. Jos lääkkeet olisivat niiden pääaiheuttajat, puolella suomalaisista olisi mahat täynnä niitä. Ne eivät aiheuta mitään tuntemuksia, sanoo Duodecim. |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 14.47 |
| Nyt kuulostaa paremmalta olosi Sitrus. Koska sinulla onkaan niitä uusia tutkimuksia. Nyt peukut taas pystyyn, että elosi pysyisi tällaisena....edes👍👍👍❤ On joo äidilläni polyyppeja. Joitain on napsittu poiskin. Äitiä tähystettiin kun oli anemia. Epäily oli vatsahaavasta vaikka hänellä ei vatsavaivoja ollutkaan. B-12 vitamiini puutos aiheutti anemian ja nyt saa pistoksena olikohan 3 kk välein sitä. Ja tosiaan minulla myös, useitakin. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 27.12.2017 23.53 |
| Ann, en enää kirjoita tutkimuksistani tähän ryhmään. Täällä on nyt liian monta ulkopuolista ilkeää kommentoijaa. En kaipaa yhtään tarpeetonta mielipahaa, tilanne on riittävän rankka muutenkin. Tietenkään en edes lue tiettyjen nimimerkkien kirjoituksia. Mutta silti. Sääli, koska tämä ryhmä on ollut hyvä tuki ja antoisa. Monta vuotta. Mutta yp tuntuu olevan aika harvoin paikalla nykyään, ja sen huomaa. Vaikea on käsittää, miksi sivulliset viettävät aikaansa ryhmässä, jonka aiheena on sairaus. Mutta ei se mitenkään harvinaista ole. Sama ongelma koskee kaikkia nettipalstoja, mihin on vapaa pääsy. Te joiden kanssa keskustelisi mielellään, tiedätte sen ihan varmasti.💖 Jospa vain olisi kirjautumiskäytäntö, mutta kun ei ole. Ylläpidolle homma on ymmärrettävästi työläs ja tähän tarvittaisiin työntekijöitä. Mutta kun ei niin ei. |
||
| Vivi | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 28.12.2017 0.15 |
| Kiitos kommenteista. Hienoa, jos kertomuksestani on jotakin apua, joko ihan konkreettisesti tai sitten henkisellä tasolla. Ai niin, mustikkapilttejä söin minäkin aikamoisen kasan. Muistin vasta nyt, kun kirjoitit, Sitrus, mustikoista. Neuvoja mainitsemieni ruokien/elintarvikkeiden syöntiin sain sairaalasta. Hienoa, että Sitrus sinulla on tänään ollut lämpö tuollaisissa lukemissa! Kipulääkkeistä oli jossakin ketjussa, mutta laitan nyt oman kokemukseni tänne kuitenkin. Noiden kivuliaiden viikkojen ajan käytin Buranan ohella nestemäistä panadolia, vaikka liian mietoahan se oli. Välillä rusensin Buranaa superpieniksi hiutaleiksi esim. vaniljavanukkaan joukkoon, koska Burana tehosi paremmin. Minulle kyllä sanottiin, että Burana on tässä tapauksessa erittäin huonoa kipulääkettä, mutta Panacod -kokeilun jälkeen otin mielummin Buranaa ja siitä aiheutuvat lisäriskit. Panaco -kokeilusta seuraavaksi. Minulle määrättiin aatonaattona vuosi sitten koviin kipuihini Panacodia. Olen kaikkien lääkkeiden kanssa ylivarovainen ja uusien lääkkeiden suhteen yliepäileväinen :-D (se on tämä kova hallinnan halu oman elämän suhteen :-D), joten päätin kokeilla Panacodia vasta seuraavana päivänä. Vaikka otin Panacodia vähemmän kuin lääkäri oli määrännyt, menin lääkkeestä lähes toimintakyvyttömäksi, mm.kasvojen ja kurkun lihaksisto ei toiminut normaalisti, joten minulle tilattiin ambulanssi. Tämä oli siis vuosi sitten jouluaattona. Tässä tapauksessa voisin sanoa, että onneksi olen lääkkeiden kanssa suorastaan hysteerisen varovainen. Ambulanssimiesten vierailun aikana oloni alkoi jo kohentua. Oli todella pelottava kokemus. En enää ikinä suostu ottamaan minkäänlaisia opioideja, jos vaan jotenkin asiaan pystyn itse vaikuttamaan. Ihmettelinkin miehelleni, kuten muistaakseni sinäkin, Sitrus, toisessa ketjussa, että miten joku voi esim. päihdetarkoituksessa nauttia tuollaisesta olotilasta. Kun helmikuun lopussa menin Taysiin ruokatorven ultraukseen, siellä olisi ennen tutkimusta annettu juurikin Panacodia, mutta soitin jo hyvissä ajoin ennen tutkimuspäivää Taysiin, etten sitten ota Panacodia tai vastaavaa lääkitystä. Kipulääke annettiin suoraan suoneen ja se lääke, mitä sain, oli todella loistavaa, koska tutkimus /tutkimukset ( minulle tehtiin samalla kerralla sekä ultraus suun kautta että gastroskopia) ei sattunut yhtään enkä ollut lainkaan "sekaisin" tutkimuksen aikana tai sen jälkeen, päinvastoin. En nyt muista lääkkeen nimeä, toki se on tod.näk.kirjattu tietoihini esim. omakantaan. Toivon taas kaikkea hyvää jatkoonne, etenkin sinulle, Sitrus, paljon voimia. Sinulla tuntuu tuota henkistä vahvuutta olevan ihailtavan paljon! Huomenna taas uusi, toivottavasti parempi päivä. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 28.12.2017 1.26 |
| Kiitos sanoistasi Vivi. Hyvä että olit Panacodin kanssa tarkkana. Siinähän on semmonen juttu mitä en muista nyt miten se tarkkaan miten se meni. Mutta: ihmisten aineenvaihdunta reagoi yksilöllisesti lääkkeen morfiinijohdannaiseen. Tästä syystä joillekin hoitava annos voi olla vaarallinen. Sitä ei tiedä kuin kokeilemalla. Mutta siksi Panacodia yms. lääkkeitä pitää ehdottomasti ottaa pieni annos ensimmäisellä krt. etenkin jos on yksin kotona. Sairaalassa on tietty turvallisempaa. Nyt vaikuttaa siltä, että sun aineenvaihdunta on sellainen, että Panacod ei sulle sovi, hyvä että huomasit. Kannattaa pitää mielessä, että vaikka lääkärit määräävät lääkkeitä, todelliset asiantuntijat niiden suhteen löytyvät apteekista, ja tuoteseloste kandee lukea tarkkaan. Lääkkeiden yhteisvaikutuskin voi yllättää. Eiköhän tästä joku uusista palstalaisistamme revi jälleen jotain piikiteltävää, mutta sanon sen silti siltä varalta, että jotakuta hyödyttää. Kun siis sain Tramadolin 100 mg koviin kipuihin päivystyksessä, vaikka olin kertonut miten jalattomaksi olin mennyt 50 mg.stä ja hoitaja ei suostunut että olisin ottanut lääkkeen mukaani ja niellyt vasta kotona (kaipa ideana oli kai että saattaisin lähteä kaupittelemaan sitä...) ja kotona sitten vaikutus jysähti. Ehdin käydä vessassa ja pääsin sänkyyn, mutta sitten alkoi pyöritys. Tuntui kuin käteni ja jalkani eivät olisi olleet omassa hallinnassa. Joten kun seuraavan kerran tuli hätä menin nelinkontin viereiseen kylppäriin pissalle. Kauempana olevaan vessaan uskalsin mennä seinistä kiinni pidellen vasta muutaman tunnin päästä. Kerran sain hammaslääkäriltä scopoderm.nimiset lääketarrat, mitkä laitettiin iholle yöksi. Ideana oli että olen rauhoittavan lääkkeen vaikutuksen alainen ja joku tuo ja hakee mut aamulla lääkäriin. yöllä vessakeikalla huomasin olevani kuin huumattu. Seinistä kiinni pitäen menin. Sitten menin juomaan. Onneksi nielaisin varovasti. Muutenkin vajaasti toimiva nielaisu ei toiminutkaan yhtään. Syljin ruokatorven tyhjäksi. Irrotin tarrat ja aamulla soitin hammaslääkäriin. Hän sanoi iloisesti, että hänestä tarrat on hyvät, mutta jotkut potilaat ovat olleet eri mieltä ja että sulle lääke ei näemmä sovi lainkaan. Arvelet mulla olevan henkistä vahvuutta, kiitos siitäkin ja enpä tiedä. Jos on niin pakon edessä sitä on tarvinnut itse koota. Mutta mukavampaa olisi ( ja olisi ollut), jos ei aina olisi tarvinnut olla se vahva ja kekseliäs. Jos saisi sulkea silmänsä ja luottaa että nyt tuo toinen järjestää asiat. Mutta hätätilanteessa meistä löytyy ihmeellisiä voimavaroja. Jos sun on pakko pelastaa toinen ihminen, tai eläin tai itsesi, ja kanssasi on joku joka seisoo halvaantuneena, niin sinä toimit. Olen aivan hiljattain älynnyt poistua ihmissuhteista, joista ei mitään tule. Parempi on kuitenkin tehdä selväksi alusta alkaen omat rajansa. Jos asiat menevät niin pitkälle, että on esim. pakko varoa sanojaan kun pelkää toisen suuttumusta, sitä oppii kävelemään munankuorilla, eikä lopulta enää uskalla edes ajatella omia ajatuksiaan. Ja kohta ei edes tiedä itsekään, mitä ajattelee. Niinpä olen opetellut karttamaan ihmisiä, jotka omista syistään kiihtyvät sekunnissa niin, että alkavat huutaa. Sanon kuitenkin avoimesti, että en halua että mulle huudetaan. Jos sanomisesta ei ole apua, äänestän jaloillani. Aiemmin opettelin kävelemään munankuorilla, en enää. |
||
| Vivi | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 28.12.2017 17.35 |
| Hei taas! Luinkin tuolta toisesta ketjusta Tramadolin vaikutuksesta. Näköjään täytyy meidän näissäkin uusien lääkkeiden ottamistilanteissa olla jatkossa todella tiukkana. Henkinen vahvuus on raskas taakka kantaa, tiedän. Itse kyllästyin onneksi jo melko varhain, lukioikäisenä, että minun täytyisi jaksaa aina olla se supervahva ihminen, lähes kaikessa täydellinen. Ymmärsinkin tuolloin elämästä(ni) sen, että vahvuus ei onneksi sulje pois herkkyyttä, oikeastaan päinvastoin, eikä varsinkaan empaattisuutta. Näistä olen pitänyt kiinni. Kuten sinäkin, Sitrus, jos homma ei jonkun kanssa toimi, se ei sitten vaan toimi, eipä siinä sen kummempaa "puristamista" kannata enää yrittää, sitten touhuillaan erillään. Minäkään en tuhlaa vapaa-aikaani turhaan negatiivisuuteen ja itseni kiusaamiseen. Parasta ystäväänsä eli itseään ei kannata liian kauaa kiusata, elämä on liian lyhyt siihen. Työni on onneksi suurimmaksi osaksi superpositiivisen ilmapiirin täyttämää. Olenkin päätellyt, että ammattini "valitsikin" minut juuri tuon positiivisuuden vuoksi. Tsemppiä taas! Jos suinkin pystyt, täällä olevista negatiivisista huutelijoista ei kannata välittää. Tietynlaisella kirjoittamistyylillä on aina syynsä ja se syy löytyy aina muualta kuin netin tuntemattomista ihmisistä. |
||
| AnnaMyy | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 28.12.2017 19.17 |
| TÄSSÄ: CYP2D6-metabolia: Kodeiini metaboloituu CYP2D6-maksaentsyymin välityksellä aktiiviseksi metaboliitiksi morfiiniksi. Jos potilaalla on tämän entsyymin vajaus tai häneltä puuttuu tämä entsyymi kokonaan, ei riittävää kipua lievittävää vaikutusta saavuteta. Arviot viittaavat siihen, että enintään 7 %:lla valkoihoisista on tämä vajaus. Jos potilas on kuitenkin voimakas tai ultranopea metaboloija, opioidimyrkytykseen liittyvien haittavaikutusten ilmenemisen riski on suurentunut jopa yleisesti käytettävillä annoksilla. Nämä potilaat muuntavat kodeiinia morfiiniksi nopeasti, jolloin morfiinin pitoisuus on odotettua suurempi. Opioidimyrkytyksen tavallisia oireita ovat mm. sekavuus, uneliaisuus, pinnallinen hengitys, pienet pupillit, pahoinvointi, oksentelu, ummetus ja ruokahaluttomuus. Vakavissa tapauksissa potilaalla voi olla mahdollisesti henkeä uhkaavan ja erittäin harvoin kuolemaan johtavaan verenkierron tai hengityksen lamaantumiseen liittyviä oireita. Mä oon luullut että multa PUUTTUU tuo entsyymi koska oksentelen ja voin pahoin Panacodista mutta olenkin siis voimakas tai ultra nopea metaboloija!!!😮 |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 28.12.2017 19.44 |
| Aivan niin, Annamyy. Noin se meni. Jos elimistö muuntaa nopeasti esiasteen morfiiniksi, on yliannostuksen vaara. |
||
| AnnaMyy | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 28.12.2017 21.03 |
| Ilmankos mulle on tullu välillä Panacodeista myös hallusinaatioita.Ja humahtanut päähän niin että humahduksen tuntee erittäin selkeesti ja se on tuntunut erittäin epämiellyttävälle.Kait nuo on ollu edellä olevan tiedon valossa opioidimyrkytyksiä normiannoksilla ( 2 tablettia) |
||
| Vivi | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 30.12.2017 11.32 |
| Moi! Miten porukka täällä jakselee? Sitrus etenkin, miten voit? Itsellänihän tällä hetkellä refluksin ja ruokatorven osalta kaikki on todella hyvin, mutta elän täällä nyt hengessä mukana. AnnaMyy: joo luin tuon lääkeselostuksen vasta sen jälkeen, kun olin ottanut Panacodia ja ns. kohtaus oli mennyt ohi. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis -sanonta piti ainakin omalla kohdallani täysin paikkaansa :-D, en nimittäin vaivautunut lukemaan tuoteselostetta kunnolla ennen lääkkeen ottoa. No, elämässä yleensä parhaiten oppii virheistään :-D |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 30.12.2017 13.16 |
| Omalta kohdaltani vastaan mitä kuuluu, vatsa todella kipeä ja närästää. Kaularangan kipuun kun syön lääkkeitä maha ei tykkää yhtään. Toista vaivaa kun hoitaa, toisen saa tilalle tai pahemmaksi. Hyvä puoli lääkkeestä on nukun jopa 8 tunnin unia, ihmettelen tämän neljän vuoden unettomuuskauden jälkeen voiko tämä olla tottakaan. Sitrusta minäkin mietin mikä on tämän päivän kunto, AnnaMyytä unohtamatta ja muitakaan täällä kirjoittelevia. Voimisia kaikille tasapuolisesti 💕💕❤❤ |
||
| rentukka | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 30.12.2017 14.09 |
| Joulun jälkeen taas epätasapainossa, verenpaine korkealla. Olo on ollut vähän huono, mutta nyt tuli vielä huonompi olo. Ja verenpaine sitten taas nousee niinkuin kesällä, syksyllä viimeksi. Täytyy palata tarkasti omiin ruokiin ja yrittää rentoutua. Ei tämä tosiaan ole mukavaa. Kun olotila saattaa muuttua ja huonontua ihan hetkessä. Toki pieniä merkkejä on ollut ja joulu on muutenkin hyvin stressaavaa aikaa. Eikä ole ketään kenen kanssa asiasta edes puhuisi. Jaksamista ja parempaa uutta vuotta kaikille💕💕💕💕 |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 30.12.2017 18.09 |
| Moi. Kun syön, on kipua haavan kohdalla selän puolella. Maha tuntuu täydeltä vaikken söisi mitään. Välillä 80 mg.kaan Somacia ei riitä. Mulle jäi epäselväksi, mitä lääkäri tarkoitti haavan synnystä. Se arveli, että palleatyrän reuna olisi hangannut ruokatorven haavalle. Palleatyrähän on torven ulkopuolella. No skooppi näyttää näkymän torven sisältä, ja siellä se vertavuotava haavakin näkyi. Epäilikö se, että ruokatorvi on haavautunut sekä sisä- että ulkopuolelta?? Kysyin, mutta se oli jo matkalla seuraavaan hommaansa, enkä saanut hätäisestä vastauksesta selkoa. Olen rajoittanut Panadolin käytön max yhteen 500 mg.hen päivässä. 2 syytä: Panadol on maksamyrkky. Mulla on maksa.arvot korkealla. Ne oli määrätty kontrolloitavaksi jo 3 vkoa sitten, mutta labrahoitajat eivät ole huomanneet. Toiseksi haluan tietää, milloin haava ärtyy niin että koskee. Jos kipu kovenee, lähden Jorviin. Kivun pitäisi lievittyä, koska haavan pitäisi parantua. Jos ruokatorven ulkopuolellakin on haava, siihenhän ei Somac tietenkään vaikuta hoitavasti. Kuume on laskenut, muttei ole poissa. Kokonaisvaltaisesti olo on kohentunut, mutta syön aivan liian vähän. Nukun n. 12 h/vrk. Koetan syödä, että jaksaisin liikkua, että anemia parantuisi ja lihakset vetreytyisivät, mutta hidasta se on. Teen joka pv. pientä jumppaa. Toivotan kaikille parempaa vointia. Pahoittelen etten jaksa nyt enempää. |
||
| AnnaMyy | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 10.43 |
| Sitrus tuo mainitaan aika usein kirjallisuudessa et verenvuotoa voi aiheuttaa limakalvon haava, joka voi olla seurausta ruokatorven hankautuessa hiatusaukon reunaan. Kuulumisista koen olleeni joulunajan Taivaan Isän kannattelema, en ois muuten selvinnyt. Mulla on ilmeisesti ero menossa ja kaikki muut päällä olevat asiat. Toissa aamuna kun heräsin pystyn jopa kääntämään kylkeä ja jatkamaan unia!Oon metsästänyt pitkään tätä juttua että onko ihmisillä sellasta et kun herää alkaa nonstoppina päähän tunkee ahdistavia asioita eikä pysty olemaan enää peiton alla. Ennen tää maha oli mulla tuo peikko, sillä sekunnilla kun herää, pää alkaa tunkee mahakipuasiaa... Mutta nyt ei ole tuon lokakuisen tt-kuvan jälkeen.Koska mahaoireet on jatkunu viis vuotta, tt-kuvassa ois kyllä näkyny jotakii joka edellyttää jatkoo jos jotain hirmu vakavaa ois. Sit kipuun, oon huomannu niinkuin tänäkin aamuna et pää aloittaa sen syöttämisensä, ni jotenkin se liittyy tähän krooniseen kipuun. Mun on levoton ja kipuinen olo ja kirjaimellisesti se tuntuu myös päässä outona levottomuutena.Vastaavasti jos sattuu joskus olemaan kivuton, ei ole levottomuuttakaan.. En osaa sanoa onko hyvä vai huono ettei Panacod sovi mulle, ei ole mitään lääkettä kipuun joka siis jäytää ihankuin ytimissä mutta samalla mahan ihon pinnassa.Nyt se on mahassa, selässä ja lonkassa. Vivi hyvä kuulla että sinä voit hyvin👍☺ aikasemmin kirjotin Sitruksen ihmettelyyn Panacodista, että ei niitä väärinkäyttäjillä tule noita pahoja oloja siitä, vaan saavat kicksit niistä. Illalla oli ihan levollinen olo saunan ja lenkin jälkeen. Minä onneton vielä tähän rytäkkään opamoxia vähentämään...hulluhan mä oon.Alkoi nimittäin tulla olot...änkytystä, muistamattomuutta, ei osaa laskutoimituksia, keho sätkii ym. Mutta tärkein on toistaseks saavutettu: alkava nousujohdanteisuus lääkkeen määrässä katkaistu ja annosta onnistunut pienentämään. Kirjotelkaahan kuulumisia, Aikuinen nainen tartutaan tuohon nukkumiseen, sulla ollut niin vaikeeta sen kanssa, hienoo et saat nukuttua vaikka maha ja selkä/kaula-asiat ei oo kunnossa. Rentukallakin huonoo oloo, toivottavasti saat rentouduttua ja liikuttua verenpainetta kuriin. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi toivotan teille kultaisille ruuduntaka-kanssakulkijoille Hyvää Uuttavuotta! |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 12.52 |
| Kyllä minua närästää kovin kun joudun näihin kipuihini Panadolia ottamaan ja yöksi otan niitä lihasrelaxantteja. Yön ajan olen kivuton ja nukun (ihmeellistä) mutta annas olla kun herään, heti tulee muistutus missä mennään. Särkee, että tuskainen on olotilani. Kipeenä kun olen jaksan myötäelää kuitenkin teitä kaikkia jotka täällä tunnoistanne kirjoittelette. Mitään lohdullista en osaa sanoa mutta toivon ajatuksen siivillä luoksenne hiipiä. ❤💕💕💕❤kaikille |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 14.18 |
| Annamyy, kertooko kirjallisuus vastausta mua askarruttavaan kysymykseen haavan sijainnista? En ole itse tuollaista löytänyt, kiitti Pään syöttämiin ajatuksiin. Aktiivinen ote. Mieti aamulla 10 asiaa joista olet kiitollinen ja sano ne ääneen. Vastaa röyhkeasti takaisin neg ajatuksille (Mä en parane tästä ikinä > Olen sairas nyt, mutta uskon, että tämä on tilapäistä ja oloni kohenee.) Vielä: rent. harj., NLP, syvähengitysharj. Netissä paljon videoita. Kärsin samasta, teen paljon töitä jotta saan pääni hallintaa. Tiedän, että toimii, mut vaatii harjoitusta. Rentukalle Ann'lle Viville terkkuja. |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 14.49 |
| Kiitos Sitrus💕 On hienoa kun pystyt itseäsi noin hienosti psyykkaamaan. Sitä pitäis itsekin itselleen yrittää kertoa että ajatuksen voimin saisi parempaa oloa. Mutta.... |
||
| AnnaMyy | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 15.15 |
| Sitrus ymmärrettiinköhän toisemme väärin? Ni en nyt oikein tajunnut mitä tarkoitit. Sitä meinasin kun käsitin sun miettineen miten palleatyrä joka on ulkopuolella voi tehdä sisäpuolen haavan NIIN tuolla tavoin että ruokatorvi hankautuu tyräaukon reunaan ts. tyrä painaa ulkoa ja sisäpuoli painuu siihen reunaan jolloin siihen voi muodostua haava sisäpuolelle...en osaa tän paremmin selittää mitä tarkoitin:/ Kiitti harjoitusvinkeistä. Sitä kun on niin suojamekanismiton aamulla heti herätessä ja vähän unessa vielä, on otollinen aika nega-ajatusten hyökätä😵😔 |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 16.06 |
| Kiitti, Annamyy. Yleensä haava tulee sille puolelle missä viilletään. Eli jos viillät puukolla onttoa putkea ulkopuolelta, niin viilto tulee ulkopuolelle. Sisäpuolella se näkyy sitten kun putki on puhki. Tästä voi kysyä lääkäriltä kun sen tavoittaa. |
||
| rentukka | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 17.25 |
| Tässä sitä ollaan, voi rähmä kirjoitan minä.😡 Siis kuukausi meni aika hyvin ja nyt parissa päivässä on kaikki oireet ja kivut palanneet takaisin. Olin pienemmällä lääkityksellä, mutta se ei näköjään piisaa sittenkään, ainakaan tällä kertaa. Kokeilu on päättynyt. Sitrukselle Anna Myylle ja Aikuisellenaiselle sekä kaikille muille myöskin parempaa uutta vuotta 2018 👍❤🏡 |
||
| jhk | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 18.25 |
| AnnaMyy, erittäin hyvä pointti. Itse myös lukenut muistaakseni tuosta. Ulkoapäinkin tuleva paine voi varmasti rikkoa limakalvon sisäpinnan ajan myötä. Jos esimerkiksi painaisimme tylpällä esineellä huulen alapuolista ihoa vuosikausia (kuten hiatusaukon reuna palleatyrässä ruokatorven ulkopuolta), suusta tulisi oletettavasti jossain vaiheessa verta venytyksen aiheuttaman limakalvovaurion vuoksi. Vaikka koko kudos ei olisi läpikotaisin puhki. Pinnallinen viiltohaava ehkä hiukan eri asia. Kannattaa varmasti tuo homma selvittää Sitrus, nythän olet haavan pahenemisen suhteen periaatteessa turvassa, jos kyse sisäpuolisesta happoärsytyksestä. Mutta jos suuri palletyrä hankaa, niin eihän tuo hevoskuuri yksin haavaa kai voi parantaa. Asia selvinnee seuraavassa tähystyksessä. Parempia vointeja ensi vuodelle kaikille. |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 20.05 |
| Kiitos rentukka toivotuksestasi. Minä toivotan kaikille foorumilaisille ehdottomasti parempaa Uutta Vuotta 2018💕💕❤ Täällä kärvistellen mennään kohti alkavaa vuotta. |
||
| Sitrus | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 20.32 |
| Aika mieletöntä, kun pystyy syömään semmosen pikkuannoksen ihan oikeaa ruokaa, jossa on eri aineksia: lohta, perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, herneitä. Suolesta kuuluu normaalia kurahtelua, kun se kuittaa lähetyksen vastaanotetuksi. Vivi, tekstistä päätellen sulla on haava jo hyvässä paranemistilassa. Edellistä parempaa vuotta 2018 kaikille! 🌸💐🌸 |
||
| Vivi | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 23.46 |
| Elämä ei voi jatkuvasti olla epäreilua, joten positiivisin ajatuksin eteenpäin, eikös vaan? Olen naiivi ihminen, tiedän, mutta naivius on hyvin usein auttanut elämässäni :-D Ammuttiin äsken meidän perheen raketit ja nyt katsomme tv:tä. Tänään oli ihana ilma olla ulkona. Muutaman minuutin päästä vaihtuu vuosi. Niin se taas entinen vierähti hujauksessa, näin aina itsestäni tässä vaiheessa tuntuu. Toivon minäkin kaikille parempia vointeja tulevalle vuodelle eli hyvää uutta vuotta kaikille! Tsemppiä niille, joilla valitettavsti kipuja seuranaan. |
||
| AnnaMyy | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 31.12.2017 23.59 |
| Kiitos toivotuksista, ollaan ensi vuonnakin täällä tukemassa toisiamme&jakamassa oloja plus kokemuksia.💖 Monesta asiasta saa olla kiitollinen, mm.pääsen liikkumaan.Tänään tein pitkän hiihtolenkin ja kivut jäi ladulle, sekä maha että selkä.Nyt siitä on jo useampi tunti ja tässä sohvalla kököttäessä jo vaivaa. Jhk, kyllä tosiaan asiasta mainitaan vaikka missä.Siis...minä en nyt edes ymmärrä koko ulkopuolinen haava juttua, koska sekä mahassa että ruokatorvessa on eri kerroksia mutta ei niissä mitään ulkopuolta ole, vatsakalvohan siellä sitten jo sijaitsee mahalaukun osalta 🤔 Heiii...tuossahan tuo ruokatorven rakenne on nenämme edessä etusivulla!https://www.refluksi.fi/168 Ja nyt: Vuosi vaihtuu!❤❤❤ |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 1.1.2018 9.58 |
| "Sitrukselle Anna Myylle ja Aikuisellenaiselle sekä kaikille muille myöskin parempaa uutta vuotta 2018 👍❤🏡" Kiitos rentukka toivotuksestasi❤ Ehdottamasti parempaa Uutta Vuotta kaikille toivotan.❤👍 Koville ottaa mutta pakko on päivää kerrallaan elää jakso tai ei. |
||
| Nielusta verta | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 3.5.2018 9.25 |
| Mulla on tullut öisin verta nielusta melkein vuoden ajan. Sanottu ettei tiedetä mistä johtuu. Närästystä on ollut vuosia ja Somacia joudun käyttämään.Korvalääkäri kurkisti jollain pikku skoopilla näkemättä mitään vikaa. Tt tehtiin keuhkoista ja laaja vatsan alueen. Niissä löytyi kysta maksassa kivi munuaisissa divertikkeleitä paksusuolessa lonkan nivelrikko ja palleatyrä. Minkään ei sanottu selittävän verta nielusta öisin. Nyt edessä bronkoscopia ja kolonscopia. Luin keskusteluketjun ja arvelen nyt että mullahan voi öisin makuuasennossa pallean reuna hangata ruokatorvea haavalle ja aiheuttaa vuodon. Varmaan päiväsaikaan kun ei makaa niin hankausta ei siinä määrin ole että vuotais. Te joilla on ruokatorven haava todettu kertokaa: mitä tutkimusta mun kannattas pyytää että lääkärille selviäisi tää diagnoosi? Mitä hoitoa voi saada? Onko joku ollu tyräleikkauksessa? Kiitos vastaajille. |
||
| Rakenteellinen_ | Re: ruokatorvi- tai mahahaava | 3.5.2018 21.59 |
| Gastroskopiassa selviää nuo vatsan alueen ongelmat. Tähystyksessä siis näkyy jos on ruokatorvessa vuotoja tai vatsassa/ohutsuolen alussa haavoja.. Sitä kannattaa kysäistä ☺ täällä on ollut tyräleikkauksessa olleita ja leikkausketjuja löytyy hakemalla. Yleensähän niitä haavojakin happosalpaajalla hoidetaan jonkin aikaa ja sitten tähystetään uudelleen. Tähystyksessä voidaan tehdä myös toimenpiteitä sille haavaumalle. |
||
