Keskustelu

IpziNärästyslääkkeiden annostelusta27.8.2012 22.07
Hei,

Kysyisin, onko omeprazol 20 mg tarpeeksi vahva annostus pitämään närästysvaivat tiessään? Minulla alkoi mahdolliset närästysvaivat viime toukokuussa ensimmäistä kertaa vaivaamaan. Oireina lähinnä rinta-, kylki-, selkä- ja ylävatsakipua vasemmalla puolella. Kuvotusta myöskin. Muitakin vaivoja oli, mutta ne ovat menneet pois. Sain siihen omeprazol 20 mg, eikä sillä ollut mitään vaikutusta. Tai no, ensin söin viikon ja vaivat oli tiessään. Pidin parin päivän taukon, mutta aloitin uudestaan omeprazol-kuurin ja söin 2,5 viikkoa lisää, mutta tällä kertaa omeprazolilla ei ollut mitään vastetta. Nyt käskettiin pitämään parin viikon tauko helikobakteeritestiä varten ja aloittamaan sen jälkeen omeprazol 40 mg -kuuri. Itse jo kuvittelen vähintään mahasyöpää, kun ei 23 päivän kuurista ollut mitään hyötyä. :( Ikää 23 vuotta.

refluksikurkkuRe: Närästyslääkkeiden annostelusta28.8.2012 17.40
Hei Ipzi. 20 mg omepratsoli on toisille ihan ok määrä, toisille taas tarvii olla enemmän eli se 40 mg. Se on melkoisen yksilöllistä oman taudin mukaan. Esomepratsolin puolella itsellä oli alussa jossakin vaiheessa kokeilumielessä 60 mg.

Lääkkeen määrä voi vaihdella vuosien mittaan tai esim toisilla huonomman kauden/huonompien oireiden ilmaannuttua.

Itsellä kurkkurefluksimuotoa, joten alkulääkitysaika oli ilman muuta useampia kuukausia. Kv -puolella aloitetaan sillä 3-6 kk lääkityksellä, Suomessa myös useampia kuukausia. Gastron puoli (sekä yleislääkäri) taitaa olla ainoita, jotka aloittavat pääsääntöisesti noin pienellä kuurilla. Sehän "pitäisi" perinteisesti jo kovasti auttaa mutta netti ja tämäkin palsta on pullollaan esimerkkejä ettei niin käy.
Sen auttamttomuus ei viittaa mihinkään syöpään/pahanlaatuisiin kasvaimiin.

Valitettavasti myös lähes kolmanneksella voi käydä niin ettei lääkitys täysin poista vaivoja (tai pienellä prosentilla ei tehoa ollenkaan).

Itselläni happo pienenee selvästi salpaajilla ja pystyn olemaan suht ok. Salpaajat eivät kuitenkaan vie (enkä niin oletakaan) kaikkia oireita pois, koska niiden syntyyn liittyy muutakin kuin vain happo, johonka salpaajat vaikuttavat.

Lesogaberaani (lukaise lisää tuolta Uutisia osuudesta) on se kolmannen polven refluksilääke, joka on tietääkseni edelleen testattavana, joka tulee vaikuttamaan nimenomaan sulkijaan ... toivottavasti se jonakin päivänä saadaan markkinoille ... Sitä odotellessa mennään näillä kakkospolven lääkkeillä.

Oletko ottanut miten noita perinteisiä itsehoitovinkkejä (rajoitettu ruokavalio, syöminen, sängynpääty, stressinhallinta ym) jo käyttöön?

IpziRe: Närästyslääkkeiden annostelusta31.8.2012 21.04
Kiitos vastauksesta! :) Meidän sänkyä ei voi oikein nostaa toisesta päästä ylöspäin, mutta laitoin pariksi yöksi sohvatyynyn patjan alle. Selkäni meni kuitenki siitä ihan lukkoon. Nyt oon ollu puoltoista viikkoa syömättä mitään närästyslääkettä (ranixalia oon ottanut kahdesti, sitä kai saa ottaa, vaikka menee helikobakteeritestiin), kun multa otetaan helikobakteeritesti. Nyt on pahimpana oireena oikeastaan vasemmanpuoleinen kylki- ja selkäkipu. Rinta- ja ylävatsakipuja myös satunnaisesti, mutta eivät kestä yhtä pitkään kerralla. Ovatko nämä tyypillisiä refluksin oireita? Ihmettelen, kun minulla ei missään välissä ole edes mitään muuta mietitty. Esim. keuhkoja ja sydäntäkään ei ole edes stetoskoopilla kuunneltu.

IpziRe: Närästyslääkkeiden annostelusta31.8.2012 21.08
Ruokavaliota oon koittanu pikkasen muuttaa nätimpään suuntaa. Lääkäri epäilee ensisijaisesti kai vatsahaavaa. Oon koittanut myöskin syödä säännöllisemmin. Yleensä tulee aika pitkä ruokatauko aamupäivällä. Syön ysiltä ja sit yleensä seuraavan kerran vasta neljän jälkeen.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: