Keskustelu
| Ajoittaisrefluksinen | Mikä olisi sopiva omena? | 15.8.2012 23.42 |
| Onko kukaan löytänyt sellaisen omenalaadun, jota "herkästi irvistävä" voisi syödä? Minulla on kova kaipuu saada syötyä entiseen malliin omena per päivä, millä tavalla olen elellyt menneet vuodet ranskalaisilla keltaisilla Goldenn Delicious omenilla. Se on ollut ainoa omena, mikä minulle sopinut, MUTTA nykyään sitä ei marketeissa enää ole. En tajua miksi. Asiaa jo mailaten S-ryhmästä kysyinkin, mutta vastaus oli jokin kustannuspoliittinen 'ylpeä' lyhyt selvitys. Onko konstia, miten liian kirpelistä omenoista saisi närästysherkkäkin vaikka palastelemalla ruuan jatketta. Olisi kuitenkin ruuansulatuksella muutoin niin tosi hyväksi sekä omenassa hyviä ravinteita. |
||
| Vanilja | Re: Mikä olisi sopiva omena? | 16.8.2012 7.54 |
| Kun omat oireeni alkoivat, olin melkein vuoden syömättä omenaa, söin myös aiemmin päivittäin yhden omenan. Nyt olen palautttanut sen taas ruokavaliooni ja onnekseni se ei aiheuta närästystä. Nyt kesällä syön niin paljon marjoja, että olen tarkoituksella jättänyt omenan pois. Olen ostanut ihan tavallisesta kaupasta luomuomenoita, ne ovat yleensä italialaisia tai ranskalaisia, muistuttavat vähän kaneliomenaa ulkonäöltään ja maultaan, enpä ole tullut katsoneeksi mitä ovat nimeltään. Syksyllä aion syödä kotimaisia omenoita, pitää tietysti varovasti kokeilla eri laatuja, koska kaikki eivät välttämättä käy. Omassa omenapuussani on valkeaa kuulasta, eivät ole ihan vielä kypsiä, mutta tänä vuonna niitä on tulossa tavallista enemmän. |
||
| refluksikurkku | Re: Mikä olisi sopiva omena? | 16.8.2012 10.30 |
| Itse olin tämän refluksitaudin takia syömättä omenia 4-5 vuotta ja otin ne mukaan ruokavalioon n vuoden sisällä. Omenapiirakkaa tuli kyllä joskus maistettua kylässä alkuaikoinakin. Syön nyt niitä Red Delicious - omppuja "sellaisenaan ehkä noin 2-3/viikko (idea Koufmanin vähähappoisesta ruokavaliosta). Käviskö ne sulle? Itse tsekkailen päivittäistä kasvis/marjapuolta niiden 5-värisysteemillä, joten omput menee sinne punaisten osastoon. Happamampia (joskus kun mies ostaa vahingossa) saatan raastaa puuron päälle - maito neutralisoi hapon tai lisätä lesepirtelöön, jossa on neutralisoivaa nestettä. Tai jälkiruoaksi lämmitettynä + vaniljakastike/ohut siivu vaniljajäätelöä, omenakiisseli + tilkka maitoa... Useinhan sitä jonkinasteista käsittelyä suositellaan, jos tuore omena aiheuttaa oireita (yleisohje allergikoille, sappivaivaisille ym). Siitäkin huolimatta, että jonkinasteisesti joitakin aineksia on vähemmän. |
||
