Keskustelu

Torvi BarretillaBarret ja elämäntavat7.8.2012 19.56
Olen kärsinyt närästyksestä parikymmentä vuotta. Kävin tähystyksessä kolmisen viikkoa sitten. Sain diagnoosiiksi refluksitaudin. Minulla todettiin barrettin ruokatorvi, mutta dysplasiaa ei vielä löytynyt. Onneksi.

Olen ymmärtänyt, että minulla on nyt kohonnut riski sairastua ruokatorven syöpään. Jostain mieleeni jäi luku 0,5 % per potilasvuosi. Ymmärsin tämän niin, että 20 vuotta barrettia sairastaneista n. 10% saa ruokatorven syövän. Olenko ymmärtänyt oikein?

Lisäksi olen ymmärtänyt, että on tiettyjä riskitekijöitä: tupakointi, alkoholin käyttö, ylipaino jne. Jos siis en tupakoi, en käytä alkoholia ja laihdutan, niin riski kohdallani voi olla alempi. Perustuukohan tämä mihinkään laajempaan tutkimukseen? Käsitykseni mukaan lääkäri sanoo potilaalleen aina, että tupakointi pitää lopettaa, viinan juonti on pahasta ja laihduttaa pitäisi. Onkohan näistä tekijöistä ja barretin ruokatorven kehittymisestä syöväksi ihan tutkittua tietoakin?

Eipä silti. Lopetin alkoholin käytön jo vähän aikaa sitten. En ole koskaan tupakoinut ja pidän itseni kyllä kunnossa. Kestääpä sitten sairaudet ja leikkauksetkin paremmin, jos niitä tulee.

Se oli minulle lievä yllätys, että haponestolääkkeet eivät vähennä syövän todennäköisyyttä. Ilmeisesti nuo solumuutokset eivät sitten johdu haposta. No, eipä ainakaan närästä. Ja kai nyt jatkuva tulehdus ruokatorvessakin pahasta on. Parempi varmaan hoitaa pois.

Mutta mitä haittaa jatkuvasta haponsalpaajien syömisistä voi olla? Kai vatsahapoilla nyt joku merkityskin on? Vaiko eikö? Miten mi nun pitää ottaa huomioon se, että masussa ei ole suolahappoa, jos mitenkään? En haluaisi toimia hölmösti pelkkää tietämättömyyttäni.

Tässä nämä tunnit tällä hetkellä. Samoja kysymyksiä on varmaan kysytty jo useasti. Älkää panko pahaksenne. Hieman on tunteet pinnasta tällaisen löydöksen takia.

Olen myös kiitollinen kaikista elämäntapa- ja ruokaohjeista, jotka liittyvät barrettiin ja syövän ehkäisyyn. Tuon jutun kiinalaisille syötetyistä mansikoista luin. Ei siinä mitään. Tykkään mansikoista. Alan syömään niitä joka aamu. Ei mitään kiinalaisiakaan vastaan ole.

VaniljaRe: Barret ja elämäntavat8.8.2012 10.53
Minäkin luulin että nuo solumuutokset aiheuttaa juuri tuo happo.
Kun kävin funktionaalisen lääketieteen lääkärillä hän sanoi että happosalpaajat on tarkoitettu lyhytaikaiseen käyttöön. Kun sanoin hänelle että terveyskeskuksen lääkäri sanoi että niitä voi käyttää jatkuvasti, niin hän sanoi että ko lääkäri on unohtanut fysiologian perusteet. On paljon ihmisiä jotka oireiden rajuuden takia joutuvat käyttämään happosalpaajia jatkuvasti, kun eivät voi olla ilmankaan. Minulle nuo happosalpaajat eivät sopineet, oloni vain paheni niistä, joten tällä hetkellä jatkuvaa lääkitystä ei ole. Ymmärsin flt-lääkärin puheista että happosalpaajat muuttavat vatsalaukun normaalin suolahapon neutraaliksi ja siitä tuo ongelma tulee. Hapoton vatsa on yksi mahalaukun syövän riskitekijä. Eri asia on sitten että muuttavatko nykyiset happosalpaajat tosiaan vatsan ihan hapottomaksi kokonaan.

Ruokavaliosta sen verran, että omiin oireisiini voin vaikuttaa ruokavaliolla ihan selkeästi. Ajattelen myös että kun huolehdin terveellisestä ruokavaliosta ja elämäntavoista, käytän luomutuotteita, vältän lisäaineita, enkä liikaa kuitenkaan stressaa itseäni näillä syömiseen ja elämään liittyvillä asioilla, niin voin tukea terveyttäni monin tavoin ja sillä tavoin pienentää myös niitä pahanlaatuisten muutosten riskiä, jota refluksin ikävät oireet saattavat aiheuttaa.

Varmasti tuo löydös huolettaa, mutta sinulla on kuitenkin jo oikeasti hyvä tilanne, kun et polta, etkä käytä alkoholia, eikä ylipainoakaan ole. Kirjoituksesi oli jotenkin huumorintajuinen aiheesta huolimatta, siitäkin on iso apu:)

SitrusRe: Barret ja elämäntavat8.8.2012 12.02
Mulla on myös lyhyt Barrett.

Kävin erikoislääkärissä viimeksi 5/2012. Hän kertoi, että uusimpien tutkimusten mukaan barrettin ruokatorvisyöpää lisäävä riski onkin vain noin neljännes siitä, mitä tähän asti on luultu. Näin ne käsitykset muuttuvat.
Lisäksi maailmalla on jo käytössä uusi hoito, jossa muuntunut solukko poistetaan ruokatorvesta. Menetelmä on ollut käytössä Meilahdessa vasta vuoden. Toistaiseksi toimenpide on tehty vain 30 potilaalle.

Olen itse kärsinyt erittäin vaikeasta refluksista nyt 3 vuotta, närästysoireista n. 20 vuotta.
Tänä kesänä on selvinnyt, että perimmäinen ongelma kohdallani onkin pitkittynyt ahdistuneisuus, joka juontaa juurensa lapsuus- ja nuoruusiän henkisistä traumoista. Halutessasi ks.
http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/18592?p=&c=

Nyt kun saan toimivaa apua ahdistukseeni, refluksioireet ovat vähentyneet merkittävästi.
Lisäksi olen kärsinyt rytmihäiriöistä, huimauksesta, pyörrytyksestä, päänsäryistä, unettomuudesta, selkäkivuista, näköhäiriöistä ja jatkuvasta uupumuksesta. Olen yhdistänyt nämä oireet refluksiin ja happosalpaajiin. Olen kyllä valittanut uupumustani useammallekin lääkärille moneen otteeseen. Siihen vain ei ole puututtu, enkä itsekään ole tajunnut, miten vanhoista traumoista oikein on kyse.

Nyt kun saan psyykkistä keskusteluapua, joka todella toimii, erilaiset fyysiset oireet ovat poistuneet tai vähentyneet.
Onneksi minulle ei sittenkään tehty antir.-leikkausta.

Torvi BarretillaRe: Barret ja elämäntavat8.8.2012 17.10
Kiitokset vastauksista Vanilja ja Sitrus. Olen kovasti jo pitkään jatkuneen närästyksen takia yrittänyt löytää itselleni sopivan ruokavalion. Minulle eivät sovi viina, ylensyöminen ja rasvainen ruoka. Närästyksen takia siis. Nyt yritän löytää sellaista syötävää, joka ei ainakaan edistäisi barrettini muuttumisen syöväksi. Löysin tuon mansikkajutun lisäksi ainakin E-EPA suosituksia, suositusta runsaasta marjojen ja kuitujen syömisestä. Ja kaalien syönnin sanottiin suojaan limakalvoja myös.

Ehkä kaikkein eniten minulle on närästystä vähentänyt painon kurissa pitäminen ja neljän pienehkön aterian syöminen päivässä. Syön neljän tunnin välein. Nyt aion vielä tarkemmin katsoa, mitä syön ja mitä taas en missään tapauksessa syö. Jossain on alkoholin lisäksi pahana pidetty soijakastiketta, etikkaa ja käymistuotteita.

Sitrukselle erityiskiitos tuosta tiedosta, että barretin ruokatorvensyöpää lisäävä riski ei olisikaan niin iso. Päätin uskoa tuohon tietoon lujasti. Muutenkin tähän tautiin ja sen kehittymiseen tuntuu liittyvän paljon väitteitä ja uskomuksia. Ehkä tämä johtuu barrettin harvinaisuudesta ja ehkäpä sitä on aiemmin ollut aika hankala tutkiakin. Käsittääkseni Aasiassa ruokatorven sairauksia tutkitaan niiden yleisyyden takia paljon enemmän kuin täällä.

Sitrus varmasti on oikeassa tuosta ahdistuksen, stressin ja psyykkeen vaikutuksesta. Ei varmasti henkiset paineet tätä tautia paranna. Paljon jaksamista sinulle itsellesi Sitrus! tuo on jo iso askel, että tunnistaa ongelman ja hakee siihen määrätietoisesti apua. Ihminen ei ole kone. Traumaattiset tapahtuvat seuraavat meitä, mutta ilmeisesti niitäkin voi mielessään työstää ja käsitellä.

Syon nyt tämän kuurin noita happosalpaajia loppuun. Ruokatorvessani oli tulehdus ja ajattelin hoitaa sen pois. Minulla on kuuden viikon kuuri, josta viimeiset kaksi viikko ajattelin vähentää annosta. Pillerit ovat vaan niin pieniä, että niiden leikkely pinemmiksi on aika askartelua. Sitten ajattelin yrittää elämää ilman salpaajia elämäntapamuutosten avulla. Jos polttaa, niin sitten aloitan lääkkeet uudelleen.

Ajattelin opetella jonkun rentoutustekniikan ja ehkäpä pystyisin otamaan rentoutumisesta päivittäisen tavan. Ehkä yritän opetella nauttimaan elämästä muutenkin. Voikohan sellaisen opetella?

VaniljaRe: Barret ja elämäntavat8.8.2012 18.30
Varmaan kannattaa syödä happosalpaajakuuri loppuun, siitä on varmasti hyötyä tuon tulehduksen hoidossa. Joku ruoka-aine oli, jota tutkitaan juuri sen vuoksi kun se hoitaa limakalvoja, mutta en yhtään muista nyt mikä se oli.

Minä olen opetellut meditaatiota, mutta kyllä se on vaikeaa, kun pitää olla paikallaan. Varmasti elämästä nauttimisen voi opetella, loppujen lopuksi siihen ei tarvita kuin pieniä, arkisia asioita.
Oletko kokeillut auttaako sinulle Silica Tonic tuohon poltteeseen?

VaniljaRe: Barret ja elämäntavat9.8.2012 8.47
Nyt muistan että se ruoka jota tutkitaan on kesäkurpitsa. Tyrniöljyllä on myös iät ja ajat hoidettu limakalvoja. Tyrniähän voi juoda mehuna ja käyttää vaikka jauheena. Kun minä viime syksynä kävin ravintovalmentajalla käytin tyrnijauhetta, kamomillateetä ja siankärsämöteetä päivittäin. Kamomillateetä kannattaa käyttää ihan haudutettavana versiona. Oheisessa linkissä on siitä tietoa: http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/2009/kamomilla_lempeaa_hoitoa_moneen_vaivaan

Kun omat oireeni alkoivat, hoidin niitä ravintovalmentajan tuella pelkästään ruokavaliolla, oireet eivät heti helpottaneet, sitten huomasin että meni muutama päivä ettei niitä ollut, kunnes ne taas palasivat. Mutta aina kun tuli oireeton kausi, se kesti joka kerta pidempään ja pidempään. Sitkeästi vain jatkoin samalla linjalla, kunnes vatsavaivat katosivat kokonaan, enää on jäljellä lievää närästystä silloin tällöin, johon auttaa Rennie ja Silica Tonic. Kun palasin loman jälkeen töihin, oli muutama päivä vähän reippaampaakin närästystä, mutta se ei onneksi kestänyt kauan.
Minulla oli siis pahoinvointia, kurkkuoireita, palan tunnetta nielussa, närästystä, kuivaa yskää, vatsan turvotusta ja ylävatsakipua sekä äänen käheyttä ja kipua puhuessa.

Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen olotilaani ja ruokavalioni jatkuu ja siitä on tullut ihan normaali tapani syödä, en kaipaa entistä. Jos jostain on pitänyt luopua on jotain tullut tilalle. Muutamat ylipainokilonikin tipahtivat ja sekin on ollut pelkästään hyvä asia.

Uskon siihen että elimistön oireet ovat merkkejä siitä, että kaikki ei ole kunnossa ja että jonkun pitää muuttua. Uskon myös että niitä merkkejä kannattaa kuunnella ja suhtautua niihin vakavasti, säästyäkseen isommilta harmeilta.

Torvi BarretillaRe: Barret ja elämäntavat9.8.2012 9.25
Kiitokset Vanilja vinkeistä. En ole tuota Silica Tonicia kokeillut. Ymmärsinkö oikein, että se ei vähennä hapon eritystä, vaan suojaa limakalvoa niin, että happo ei ärsytä?

Kesäkurpitsaa voisin kyllä syödä enemmänkin. Sitä saa helposti ympäri vuoden. Minään himottavana herkkuna sitä en pidä, mutta onko tuon niin väliä. En ollut törmännyt sen terveysvaikutuksiin aiemmin.

Kamomillatee tuli vastaan jossain lukemistani artikkeleista. Olen vaihtanut kahvin muutenkin aika pitkälti teehen. Mustaa aamulla ja vihreää illalla.

Sokeroimatonta tyrnimehua olen joskus juonut vitamiinien takia. Se ja karpalomehu närästävät minulla hieman. Eihän niitä tietenkään travitse litrakaupalla juoda.

Kaiken kaikkiaan oloni on tällä hetkellä aika hyvä. Happosalpaajat toimivat ilman sivuvaikutuksia, eikä minua närästä oikeastaan lainkaan. Joskus harvoin yöllä tunnen, että mahansisältö nousee ruokatorveen. Sekään ei polta, nyt kun syön noita lääkkeitä. Sitä vähemmän tavaraa nousee, mitä vähemmän olen syönyt ja mitä pidempi aika syömisestä maatamenolle on.

Ääni on jatkuvasti vähän käheä ja kuiva yskä vaivaa. Epämääräiset kivut pallean korkeaudella sekä selän ja vatsan puolella eivät tällä hetkellä tunnu. Jotenkin yhdistän ne nyt refluksitaudin aiheuttamaan närästykseen. Ihmisen hermosto on maallikolle niin kummallinen. Kipu heijastuu ihmeellisellä tavalla.

VaniljaRe: Barret ja elämäntavat9.8.2012 9.53
Silica Tonicin pitäisi tehdä suojaava kalvo limakalvolle, mutta sitä pitäisi aina purskutella hyvin suussa ennenkuin sen nielaisee. Toiset saavat siitä apua toiset eivät. Sitä voi ottaa enemmän kuin mitä pullossa sanotaan, siin sen verran että närästyksen aiheuttama polte häviää.

Minullekaan nuo mehut eivät oikein käy, lukuunottamatta omenamehua, mansikkamehuakin pystyn juomaan, ainakin kun ostin sen pieneltä luomumansikkatilalta aika lailla kotitekoisena. Mansikoita muuten kuivasin tänä kesänä itse samaisista luomumansikoista, saa nähdä miten ne säilyvät, hyviltä ainakin maistuivat.

Tyrniä voi siis käyttää jauheenakin. Kesäkurpitsaa käytän itse paljon, olen jostain syystä aina pitänyt siitä, se on hyvää keitoissa, suolaisissa piirakoissa padoissa, grillattuna ja munakkaissa, viime kesänä tein siitä kakkuakin. Tänä viikonloppuna on tarkoitus tehdä täytettyjä kesäkurpitsoita, täytteenä broilerijauheliha, purjo ja paprika, (jota jostain syystä voin syödä) ja päälle tietysti juustoraastetta.

VaniljaRe: Barret ja elämäntavat9.8.2012 10.39
Se limakalvoja suojaava piihappogeeli on muuten kauppanimeltään Silicum Tonic.

VaakaRe: Barret ja elämäntavat29.8.2012 16.42
Itsellä on käytössä Silicea Vatsa-suolistogeeli. Muistelen, että on aavistuksen tuota Silicum Tonicia edullisempi pullo.

Torvi BarretillaRe: Barret ja elämäntavat29.9.2012 20.38
Viimeiset viikot ovat menneet mukavasti. Söin kuuden viikon kuurin happosalpaajia. Lopetin kolme viikkoa sitten. Poltetta ei ole tullut, vaikka olen pari kertaa huomannut, että vatsalaukusta jotain hyökkää ruokatorveen. Tätä ei onneksi ole tapahtunut useammin.Tuota Silicium Tonicia ostin varoiksi, mutta vielä en ole tarvinnut.

Aloitin rentoutumisharjoitukset kuukausi sitten. Keskityn rauhassa kaksi kertaa päivässä n. 15 minuuttuia tähän hetkeen. En huolehdi mistään. Yritän olla ajattelematta menneitä tai tulevia. Tämä ihan oikeasti auttaa, suosittelen kaikille. Sivutuotteena olen saanut hyvn mielen ja tasapainoisen olon. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, että sateinen ilma ei ole taivaanisän hyökkäys henkilökohtaisesti juuri minua vastaan, joten siitä ei kannata hermostua. Liikenteessä en enään stressaa ollenkaan. Sama ruuhka se on meille kaikille ja ajovirheitä sattuu minullekin. Tämä on siis todella iso muutos ajattelutapaani.

Olen ilmeisesti löytänyt itselleni sopivan ruokavalion. Syön paljon marjoja ja marjakeittoja. Kaalta ja kesäkurpitsaa syön enemmän kuin ennen. Punaista lihaa en syö oikeastaan lainkaan. Siitä tulee jotenkin hyvin täysi olo ja toisinaan ilmaa. Peruna on jäänyt myös jostain syystä kokonaan pois ja leivän syönti on vähentynyt. Annokset ovat pysyneet pieninä ja ruoka-ajat säännöllisinä. Viinaksista olen pysynyt kokonaan erossa.

Kyllä tämän kanssa pystyy elämään, mutta tauti on otettava selkeästi tosissaan. Oireita oli vuosien ajan, mutta en välittänyt. Tuntui niin mukavalta syödä grillattua sianpotkaa ja huuhdella se alas muutamalla oluttuopillisella. Valehtelematta tein noin aika usein, vaikka tiesin, että aamuyöstä rintaa polttaa. Apteekin respetitömillä närästyslääkkeillä sitten mentiin seuraava päivä. Söin niitä ehkä neljä kertaa sallitun annoksen. Niin kuin toisen karkkia.

Kyllä tämä tästä.

VaniljaRe: Barret ja elämäntavat30.9.2012 10.22
Aivan ihana lukea täältä näitä tarinoita, kun ihmiset ovat elämäntapoja muuttamalla saaneet apua itselleen. Tämä antaa toivoa siihen ettei ole pelkästään lääkäreiden ja lääkkeiden armoilla, vaan itsekin voi tehdä paljon. Elämäntavan muutokset eivät ole helppoja, mutta kun huoli jostain vakavammasta alkaa painaa oikein kunnolla, niin olosuhteet muutokseen ovat helpompia, suorastaan välttämättömiä. Muutos vaatii myös voimavaroja ja usein ne ovat vähissä hankalien oireiden keskellä kamppaillessa.

Näitä positiiivisia asioita on mukava lukea, mutta negatiivisiakin tarvitaan, sillä kun joku kamppailee vaikeiden oireiden kanssa, ja kun huomaa että niin tekee moni muukin, niin se kummasti lohduttaa. Kohtalotovereiden kanssa on hiukan helpompi sairastaa. Sitä paitsi täältä saa monia oivalluksia itsekin, yksi oli juuri viikolla, kun joku kirjoitti tuosta kurkun kireydestä ja oli saanut siihen apua hengittelyllä ja hymistelyllä. Ja ihan loistava oli refluksikurkun laittama linkki äänijumpasta.

Minäkin uskon tuohon meditaation voimaan, ei se oikeasti ole sen kummempaa kuin hiljaa paikallaan olemista ja rauhoittumista.
Minulle punainen liha aiheuttaa myös liian raskaan olon, en ole syönyt sitä pitkiin aikoihin. Tänään tosin aion tehdä Lindströmin pihvejä luomujauhelihasta ja luomupunajuurista. Peruna on toinen joka ei minulle sovi, syön sitä satunnaisesti esim. keitossa, mutta en samaan aikaan proteiinin kanssa. Uudet perunat ovat kyllä asia erikseen, mutta nekin syön ihan sellaisenaa voin kanssa, ei lihaa eikä kalaa yhtäaikaa.

Kun muuttaa ruokavaliotaan, mielikin muuttuu, ei enää tee mieli niitä mitä ennen tuli syötyä, kaikkeen tottuu. Parasta omassa ruokavaliossani on se, että sen lisäksi että olen löytänyt ihan mahtavia uusia ruokia ja ruokareseptejä. olen ihan eri tavalla virkeä kuin aiemmin, ihoni on todella hyvässä kunnossa ja hiukset samoin.

Koko ruokavaliotaanhan ei tarvitse muuttaa kerralla, pienet muutokset pikkuhiljaa toimivat paremmin. On helpompi muuttaa yksi asia ja tottua siihen ja sitten muuttaa toinen, kunnes huomaa että vuoden aikana on tapahtunut monta hyvää muutosta parempaan. Monelle oireet ovat kyllä niin pahoja että joskus joutuu tekemään nopeita muutoksia hyvin lyhyellä aikavälillä.

Torvi Barretilla, tsemppiä ja voimia sinulle elämäntavan muutoksissa, kirjoitustasi oli oikein mukava lukea.

refluksikurkkuRe: Barret ja elämäntavat2.10.2012 13.10
Barrett ja elämäntavat, hienoa, että olet ottanut Barrett muutokset tosissasi ja muuttanut omia elämäntapojasi. Menestystä siihen!

Barrettin seurantaan liittyen, kuinka monen vuoden välein sinulla on kontrollitähystys?

leenaliinaRe: Barret ja elämäntavat2.10.2012 21.28
Torvi Barretilla.Minua kiinnosti tuo sinun maininta että painon pudotus on auttanut.Minun pitäisi ehdottomasti tiputtaa painoa ja pienentää annoksia.Pienten annosten olen huomannut auttavan.Välillä mietin että auttaako nuo happosalpaajat ja ruokavalio on se tärkeämpi minulla.Mutta en kyllä uskalla olla ilman happosalpaajia,ettei granulooma ilmesty takaisin.Kumpa tuota emäksistä pullovettä tulisi Suomen markkinoille.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: