Keskustelu

« Takaisin | Vastaa viestiketjuun
SitrusPitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus3.8.2012 13.52
Olen entinen refluksifoorumin aktiivikäyttäjä, mutta viime aikoina olen pysytellyt poissa. Syitä siihen on muutama. Ensinnäkin olen ollut mukana alusta asti. Olen osallistunut kaikkeen refluksiin liittyvään keskusteluun pitkään ja perin juurin. Olen saanut täältä apua, ja tiedän myös itse antaneeni sitä ja jopa saanut monelta kiitosta. Mutta tunnen nyt, että tämä riittää. Päätökselleni on antanut vauhtia yksi tai pari satunnaista vierailijaa, joiden mielestäni kommenttini ovat aina "negisteleviä"

Mutta paljon tärkeämpääkin on elämässäni tapahtunut.
Kerron se ihan siltä varalta, että joku toinenkin löytäisi kertomani avulla oikealle tielle.

Ollessani teini-ikäinen, perheessäni tapahtui hirveitä asioita. Me jäljelle jääneet, emme saaneet minkäänlaista henkistä apua, ei heti eikä myöhemmin, vaan tapahtumat haudattiin puhumattomuuteen. Aloin oireilla ahdistustani vasta yli 20-kymppisenä, myöhemmin aloitin psykoterapian, mutta se epäonnistui täysin. En mene yksityiskohtiin, mutta vuosien varrella elämässäni on seurannut muita rankkoja kokemuksia, joita on ollut vaikea kestää siksi, että psyykkinen perustus on surkea.

Vaikka olen useita kertoja hakenut ja saanut psyykkistä apua, asioiden alkusyytä ei ole lähdetty hoitamaan, ennen kuin vasta nyt. Olen nyt 46-vuotias. Edessäni on vihdoinkin lääkäri, joka ei väistele sitä tuskaa ja ahdistusta, joka minusta purkautuu. Hän on myös ensimmäinen, joka ilmoittaa ymmärtävänsä mitä minulle on tapahtunut ja mitä se on minuun vaikuttanut. Uskon häntä.
Psyykkinen kuormani, jota olen kantanut koko ikäni tietämättä miten paljon se on vaikuttanut aivan koko minääni, on vihdoin alkanut kevetä. Tarkoitus on etsiä terapeutti, jonka kanssa saan käydä läpi mieltäni painavat asiat ja vapautua niistä.

Ja nyt asiaan! Refluksioireeni ovat helpottaneet samaa tahtia kuin psyykkinen lasti pienenee. Todennäköisesti koko tauti johtuu siitä. Myös rytmihäiriöt, päänsärky, huimaus ja pyörrytys ovat vähentyneet merkittävästi. Tällä hetkellä mielialani vaihtelevat rajusti ja olen lähes koko ajan uupunut, niin kuin olen ollut jo pitkään.

Elikkä, jos sinulle on tapahtunut traumatisoivia asioita, suosittelen lämpimästi psykoterapiaa. En missään tapauksessa psykoanalyyttistä muotoa. Se on tehoton ja hidas, ja voi jopa pahentaa tilannetta. Nykyään sitä ei arvosteta. On äärettömän tärkeää, että terapeutti on asiakkaalle sopiva.

Tästedes keskityn nyt elämässäni muihin asioihin kuin refluksiin. Kiitän sydämestäni kaikkia teitä mukavia ihmisiä. Monesta on ollut mulle konkreettista apua ja henkistä tukea.
Poikkean tietysti joskus lueskelemaan kuulumisia.

with love,
Sitrus
VaniljaRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus3.8.2012 15.01
Niinhän se on että usein traumaattiset asiat ilmenevät fyysisinä vaivoina. Loistavaa että olet löytänyt hyvän lääkärin ja että vaivoillesi on löytynyt joku syy ja hienoa että oireesi ovat helpottaneet.

Olet todella rohkea. Monet eivät lähde purkamaan lapsuudessa tapahtuneita traumaattisia asioita, koska se vaatii rohkeutta ja voimia.

Harmillista jos kirjoituksiasi ei saa enää lukea täältä, olen itse henkilökohtaisesti saanut sinulta paljon apua ja hienoja oivalluksia, mutta päätös on sinun ja tiedät varmasti itse mikä sinulle on parasta.

Onnea matkaan Sitrus!!!
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus3.8.2012 15.31
Kiitos Vanilja-kulta. Kaikkea hyvää myös sinulle.

Mulla tuli niin pelottavia fyysisiä oireita ja no, kaikkea sitä, mitä löytää jos googlaa otsikkoni hakusanoilla. Uskoin että sekoan, hajoan. Jatkuva tuskan tunne oli hirveintä, mitä olen elämässäni kokenut. Ensimmäinen lääkäri oli niin kylmä ja pilkallinen, että syvästi masentunut ihminen voisi päätyä epätoivoiseen tekoon. Ja sen aion myös kertoa palautteeksi. Mieheni oli mukana lääkärissä, joten meitä oli kaksi arvioimassa tilannetta. Ja hän oli mukana siksi, että en peloltani kyennyt menemään edes lääkäriin.

Eli tilanne on nyt sellainen, että psykoterapia ei ole rohkeutta, vaan ainoa mahdollisuuteni.
niituliRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus3.8.2012 20.28
todella hyvää jatkoa sinulle sitrus! Eteenpäin mennään ku taaksekkapäin ei päästä! Aurinkoisia ja rentouttavia hetkiä ja paljon jaksamista sinulle <3
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus3.8.2012 20.31
Kiitos, niituli. Kaikkea hyvää myös sulle!! Me ollaan molemmat roikuttu näillä linjoilla pitkään.
zoltRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus3.8.2012 23.12
Tosi hienoa luettavaa että olet saanut apua oireisiisi.Olen lukenut tekstejäsi ja niitä on ollut ihan mukava lukea.Oikein hyvää jatkoa sinulle :)
HansuRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus4.8.2012 20.54
Hyvää matkaa parempaan huomiseen Sitrus <3
RefluksikkoRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus5.8.2012 2.40
Tsemppiä tulevaisuuteen vaan Sitrus.
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus5.8.2012 14.54
Kiitos myös teille, zolt, Hansu ja Refluksikko.
Toivon teidänkin elämäänne iloa, suurta ja pientä. Ja hyvää jatkoa. En mä täältä varmaan kokonaan lähde. Olenhan edelleen refluksitautinen minäkin.
Sitä paitsi miksi pyyhkisin pois kaikki ne tunnit jotka olen kuluneiden kolmen vuoden aikana täällä viettänyt.
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus6.8.2012 8.37
Noo niin! Enhän mä täältä osaa olla poissa.

Mutta edelleen, kerron vähän tilanteeni kehityksestä. Ihan vain siksi, että joku toinen saisi myös itselleen apua.

Olen käynyt puhumassa hyvän, kuuntelevan, empaattisen lääkärin kanssa. Terapiasuuntauksesta ei ole vielä ollut puhetta, mutta nyt sen aika alkaa olla. Mulla ei ole vielä myöskään nimeä sille, mitä mulle on tämän kesän - ja kevään aikana oikein tapahtunut. Siitäkin on nyt tullut aika puhua.

Kun tilanne oli pahin, en millään olisi kyennyt nousemaan vuoteesta. No jaa, enpäs muuten nyt luettelekaan oireitani, pidetään nyt sen verran huoli omista kasvoista. Ja ettei kukaan positiivistatinkkailua rummuttava saa hidaria mun takiani. Vaikka kyllä tämän otsikon pitäisi selvittää dontworrybehappy-ihmisille, että tätä ketjua ei kannata lukea.
Otsikkoa gogelettamalla ne oireet löytyy, jos ketä kiinnostaa. Itse en syvimmässä mustassa kuopassa maatessani kyennyt lukemaan, kun pelkäsin että mieleni menee rikki. Ihan konkreettisesti. Ja lopullisesti.

Ja mitä kasvoihin tulee, ehkä todelliset kasvoni ovat vasta löytymässä. Ja se mitä pelkään menettäväni, onkin naamio. Mitäs naamarissa on säilyttämisen arvoista, roskiin vain.

Roskista puheenollen, olen siivonnut. Ja kyllä sitä on kaikkea talteen pantukin, jestas. Enkä vain minä, vaan myös äitini. Nyt äidin tavaratkin on mulla. Äiti itse makaa dementoituneena hoitokodissa, eikä tiedä tämän maailman menosta enää mitään. Siskoni ei tavaroita ota, häntäkin ahdistaa. Hän on terapian jo käynyt. Mutta ei se ihan ole häntä auttanut. Joten olen siivonnut, päätäni ja kotiani.

Olen kysynyt mieheltäni olenko hänestä tullut hulluksi, kun revin, silppuan ja paiskon menemään. Et, sä olet tullut järkiisi, se sanoo.

Mutta asiaan, tämähän on refluksiryhmä. Olen viimeiset kolme vuotta nukkunut 16 senttiä korotetussa sängyssä. Ei yhtäkään yötä vaakatasossa, ei yhtä ainutta. Välillä on kokeeksi alennettu korotus kymmeneen senttiin: h-tillinen närästys seurauksena, ei kun korotus takaisin 16:een.
Viime yönä nukuin lattialla kovalla ohuella patjalla, pakon edessä, oli sellainen tilanne. Ei närästänyt, burputtanut eikä röyhtäyttänyt yhtään! Otin kumminkin aamuSomacin normaalisti, 20 mg.

Mitenkähän terve ihminen meikäläisestä oikein lopulta kuoriutuu?
Mitähän lääkäri sanoo kun kerron tämän?
Voiko refluksitauti - näin paha kuin mulla on - todennettu vaikka kuinka monella kokeella helpottua tällä lailla, kun mielen ahdistusta, mun tapauksessa vuosikymmenten takaisia traumoja päästään viimeinkin purkamaan päästä pois?
VaniljaRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus6.8.2012 9.59
Pysy vain täällä Sitrus, tuosta on todella mielenkiintoista kuulla. Kun tuolla aiemmin toivotin sinulle hyvää matkaa, tarkoitin juuri sitä matkaa jonka teet itseesi.

Itse uskon edelleen täysin siihen, että ihminen on kokonaisuus ja että psyykkinen ja fyysinen puoli vaikuttavat toisiinsa, ne eivät ole erillisiä alueita vaan tiukasti sidoksissa keskenään. Onhan tunnustettu tosiasia että mielen ongelmat voivat oireilla fyysisinä sairauksina. Harvat ns tavalliset lääkärit vain haluavat lähteä purkamaan näitä asioita, on varmaan liian paljon työtä, aikaa ja rahaa vaativaa puuhaa, on helpompi antaa mielialalääkettä. Stressihän on liitetty refluksiin ihan olennaisena osana, sen varmaan kaikki lääkärit tunnustavat, joten tämä aloittamasi ketju saattaa olla avuksi ja hyödyksi meille kaikille.
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus6.8.2012 10.24
Radiouutisista tänään kuultua: British Medical Journalin tutkimuksen mukaan ahdistus lisää kuolevaisuutta. Se lisää rytmihäiriöitä, sydän- ja verisuonitauteja, pitkittynyt ahdistuneisuus lisää syövän todennäköisyyttä.

Elämän tärkeimpiä asioita on siis hankkiutua ahdistuksesta eroon. Ensin täytyy tietenkin huomata ahdistus. Siihen auttaa, että tuntee ahdistuksen oireet.
Elintärkeää, siis kirjaimellisesti, on että terveydenhuoltohenkilöstö tunnistaa ahdistuksen ja puuttuu siihen ripeästi. Itse olen puhunut uupumuksestani 2,5 vuotta, mutta kukaan niistä kymmenistä lääkäreistä, joita olen tavannut refluksiurani aikana, ei ole puuttunut siihen muuten kuin yliolkaisella "stressaatteko teko paljon" kysäisyllä.

Ahdistus ei parane tahdonvoimalla, orientoitumalla iloisiin asioihin, puuhailemalla mukavia eikä edes liikunnalla. Olen koettanut näitä kaikkia. Ne vain siirtävät ahdistuksen käsittelyä. Ahdistuksesta päästään vain puhumalla. Ilmeisesti sekään ei ole samantekevää, miten puhutaan. Siitä en vielä tiedä paljoa.
Tiedän vain mikä ei auta minua. Psykoanalyyttinen terapia ei auttanut. Se ei auttanut yhtään.
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus8.8.2012 12.18
Tällä hetkellä käyn lääkärissä saamassa akuuttia keskusteluapua.
Lääkäri on erittäin hyvä. Lääkäri on koulutukseltaan yleislääketieteen erikoislääkäri, monipuolisesti erittäin kokenut, ihmisenä hyvä ja välittävä.
Että päädyin sattumalta juuri hänen potilaakseen on onnellinen sattuma.
Hän ei ole terapeutti.
Hän on ensimmäinen kaikkien tapaamieni psykologien, psykiatrien, mielenterveyshoitajien, terapeuttien ja muiden lääkäreiden joukossa, joka

a) ottaa kokemani asiat vakavasti
b) ei pyri ohjaamaan tuskallisista asioista puhumista kevyempiin ja iloisempiin asioihin. Hän on kuin seinä, joka kestää sen kaiken tuskan, joka sisälleni on patoutunut, ja rohkaisee päästämään sen ulos, vähin erin, pieninä muruina.
c) kunnioittaa minua täysivaltaisena ihmisenä, joka on järkevä, mutta kriisissä kokemiensa tuskallisten asioiden vuoksi.
d) jostain syystä ymmärrämme toisiamme parista lauseesta, siinä missä monelle muulle on joutunut selittelemään ja todistelemaan ja vakuuttelemaan kertomaansa. Siistä syystä tunnin käynnin aikana ehditään puhua uskomattoman monesta asiasta.
e) on selvästi ottanut tehtäväkseen järjestä minulle sellaista apua, joka todella hyödyttää minua. Luotan häneen 101%:sti.
f) sanoo usein. "En tiedä tätä, mutta mietitään, otetaan selvää".


Käynnit tämän lääkärin luona eivät ole terapiaa. Ne ovat kriisiapua. Lisäksi pohdimme yhdessä, mitä hyviä ja mitä huonoja puolia voisi olla siinä, että aloittaisin pitkän psykoterapian. Olisiko lyhyt terapia sittenkin toimivampi. Tätä nyt kartoitetaan ja pohditaan. Yhdessä.
TuulikkiRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus8.8.2012 12.27
Hieno sattuma, että tällainen ihminen löytyi lääkärikunnasta ja osui kohdallesi Sitrus!
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus8.8.2012 12.30
Kiitos, Tuulikki. Saatan itsekään tuskin uskoa hyvää onneani. Kun kohdalleni on elämässä sattunut niin paljon epäonnea.

Tämä lääkäri on korkeassa asemassa julkisessa terveydenhuollossa. Siitä syystä käsitän täysin, että häneltä ei varmasti tule riittämään aikaa minulle enää kovin monta kertaa. Siitä syystä on tärkeää, että pääsemme mahdollisimman pian selville ja yhteisymmärrykseen jatkohoidostani.
TuulikkiRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus8.8.2012 13.08
Toivottavasti löytyy myös hyvä ja ymmärtävä terapeuttikin!

Itse pähkäilen, mikä auttaisi ruokatorven motiliteettihäiriöön, siinä on taas kiusallisia spasmeja - se tai jokin muu saa oloni huonoksi (oksettava, vellova ja hieman humaava olo), vaikka kivuliaalta ei tuntuisikaan. En sitten tiedä auttaisiko joku rentoutuminen tai liikunta tällaiseen, vai oiskohan tässäkin apua keskusteluavusta...

Oikein hyvää kesän jatkoa sinulle Sitrus ja mahtavaa, että vihdoin löytyy jotain, mikä auttaa!
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus8.8.2012 13.23
Kaikkea hyvää myös sulle, Tuulikki.
Toivon että löydät apua.

Mulle on selvinnyt, että myös nielemisvaikeuteni on - ainakin osittain - sidoksissa pitkittyneeseen ahdistukseen.
En tietenkään tarkoita, että se sinun tai jonkun toisen kohdalla olisi syynä.

Kerron omasta tilanteestani ihan vain siksi, että joku toinenkin saattaa saada siitä avun.
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus8.8.2012 18.18
Vielä yksi juttu.

Jos joku perheenjäsen kuolee traagisesti, helposti käy niin, että jäljelle jääneet ihmiset takertuvat epäterveesti toisiinsa. Erittäin paha on, jos toinen vanhempi kuolee, ja toinen tarrautuu lapsiinsa yrittäen käyttää heitä ikäänkuin aikuisen korvikkeina. Meillä kävi niin. Eikä kukaan tajunnut asiaa.

Tällaisista kuvioista on tosi vaikea irrottautua ja päästä vapaaksi elämään omaa elämää, kuten luonnollista olisi.
TuulikkiRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus8.8.2012 22.25
No aivan varmasti on - voisi kuvitella, että tuollaisessa tilanteessa lapsen oma suru ei saa tukea, mikä horjuttaa entisestään turvallisuudentunnetta. Ei ihme jos tuollaisen jälkeen huolettaa ja ahdistaa jos jokin asia, kait siinä stressivastesysteemi yliaktivoituu? No, en mä oikeasti tiedä, kunhan pohdin - minulla voi löytyä samantyyppistä omien häiriöiden taustalta.

Tänään tuli sattumalta radiossa amerikkalaisista terapiakoirista:

http://www.lauma.info/index.php/artikkeleita/44-muutkoira-artikkelit/345-koirat-auttavat-amerikkalaisia-sotilaita-selviytymaan-post-traumaattisesta-stressihairiosta#.UCK48--UZpk.facebook

(oiskohan tuo ollut oikea linkki....) Harmi kun en voi ottaa koiraa itse :)
M-MRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus9.8.2012 2.01
Piti palata kirjoittamaan pitkästä aikaa, kun havaitsin tämän ketjun.

Sitrus, toivon sinulle ja taipaleellesi kaikkea hyvää. En ole ollut viime aikoina lukemassa, mitä ikävää täällä on kirjoiteltu, mutta älä niistä huoli. Minua kohtaan olet osoittanut empatiaa ja se on tehnyt usein oloni paremmaksi, ja luulen kaltaisiani olevan täällä enemmänkin. Ja toivon kaltaisiasi olevan täällä enemmän, vaikka itsekin käyntejä ja etenkin kirjoittelua vähentäneenä ymmärrän kyllä, että ihminen itse tietää, milloin on aika jarrutella osallistumista.

Hyviä vointeja ja kauniita alkusyksyn iltoja!
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus10.8.2012 10.34
Kiitos M-M. Mä voin jo nyt paljon paremmin. Toivottavasti säkin voit hyvin.

Mulla on nyt suuria muutoksia ja myllerryksiä käynnissä, mutta ne osoittavat selvästi parempaan suuntaan.
Paljon työtä on kumminkin edessä. Alan vihdoin tajuta asioita, jotka olisi pitänyt tajuta jo aikoja sitten.
AinoRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus18.9.2012 6.48
Psykoterapialla tarkoitat varmaan psykoterapian kognitiivista muotoa??
SitrusRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus18.9.2012 11.56
Aino, psykoterapiasuuntauksia on paljon.
jariRe: Pitkittynyt posttraumaattinen stressi ja masennus20.9.2012 22.40
mäkin oon lukenut paljon sun juttuja sitrus...hyvä että oot löytänyt apua lääkitykseen.. muutakin kuin somac ja nexium.. kaikkee hyvää sulle..


Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: