Keskustelu

ihaaRankkoja oireita24.7.2012 23.26
Onko täällä ketään, jolla olisi ollut myös tällaisia oireita, ilman että olisi kyseesä syöpä?

Ruokahaluttomuus
Sulamattoman ruoan puklailu/oksentelu vielä useita tunteja syönnin jälkeenkin
Tyhjämahakipu
Liman yökkäily
Tulehdusarvot hieman koholla crp 12
Mikrosytaarinen verenkuva (pienet punasolut) viitaten raudanpuuteanemiaan
Kaulan rauhaset hieman turvoksissa
Lievää mahakipuilua
Ei varsinaista närästystä kuin äärimmäisen harvoin
Ripuli
Röyhtäily/refluksi

Tähystys ei onnistunut. Veriarvojen muutos ollut jo parivuotta ja oireita ylipäätään useamman vuoden. Pelottaa hitosti.

KatiRe: Rankkoja oireita25.7.2012 11.20
Eikö tähystystä voida tehdä edes nukutuksessa? Lääkäri sanoiminulle eilen, että joskus oireet ja oksentelu voi olla lievässä refluksissakin tosi rajua.

ihaaRe: Rankkoja oireita25.7.2012 18.34
No kävin Mehiläisessä jossa sanottiin että nukutuksessa maksaa 1600e. Eipä mulla sellasia rahoja ole. Jostain syystä Mehiläisessä ei käsittääkseni saa edes humautuksessa. Nyt on aika varattu lääkärikeskus Aavaan jossa saa suonensisäisessä rauhoituksessa tosin siinäkin kuulema olen tajuissani kokoajan :( Noh, ei auta kuin yrittää sitä sitten. Jos ei onnistu niin ei voi mitään.

refluksikurkkuRe: Rankkoja oireita25.7.2012 20.08
No harmi! Tampereen Mehiläisessä saa ainakin nk humautusnukutuksen (se ei ole edes mitenkään harvinainen toimenpide siellä) ... minkä kaupungin mehiläisestä kysyit?

oireet kuulostaa vatsavaivaiselta + refluksitaudilta ... ei niinkään miltään syövältä. Kuinka monta kymmentä vuotta sulla on muuten oireita ollut?

ihaaRe: Rankkoja oireita25.7.2012 20.46
Helsingin mehiläisessä kävin kirurgin vastaanotolla, joka ei tosta humautuksesta tiennyt mitään, tosin oli ulkomaalainen että josko ei ymmärtänytkään? :D

Kyllä mulla noita refluksi-oireita on ollut jo vähintään 7vuotta ja 2v tosiaan toi verenkuvamuutos. Ihmetyttää vaan, että mistä se muutos johtuu. Syöpäähän netti tietenkin tarjoaa. Ja olokin kyllä on niin kamala etten sinänsä ihmettelisi..

ihaaRe: Rankkoja oireita27.7.2012 22.54
Voi miten voikaan jo pelottaa! Mulla on keskiviikkona gastroskopia. Viimeksi menin paniikkiin kun en pystynyt jostain syystä hengittämään. Sain vedettyä keuhkot täyteen ilmaa mutten osannut uloshengittää :S sitten tuli stoppi ja nykäsin letkun pois. Yökkäysrefleksi oli muutenkin niin pahasti päällä, että miten siinä mitenkään kerkee edes hengittelemään? Saan nyt suonensisäsesti rauhottavaa, mutta tuskinpa siitä on riittävästi apua :/

ArwenRe: Rankkoja oireita27.7.2012 23.17
Kyllä se hyvin menee! Mulle tehtiin syksyllä gastroskopia humautuksessa ja auttoi ainakin mua tosi paljon! Olotila muistutti erittäin tukevaa humalaa ja homma oli nopeasti ohi. Muistan kyllä yökkäilleni aika paljon, mutta en jotenkin vaan välittänyt siitä.
Tsemppiä!

ihaaRe: Rankkoja oireita1.8.2012 13.47
Tänään tosiaan oli toi tähystys Lääkärikeskus Aavassa ja voin suositella lääkäri Janne Rajalaa lämpimästi muillekin. Vaikka olen hysteerinen paniikkipotilas niin sillä riitti hyvin kärsivällisyys ja lupasi ettei mitään tehdä väksisin ja muutenkin oli rauhoittava sekä nopea.

Eli mitään syytä ei tosiaan löytynyt mun oireille. Todella mystistä. Ja mun oireet verenkuvamuutoksineen ovat melkoisen rajuja. Ainut mistä sanoi oli ettei maha pitänyt yhtään ilmaa ja yökkäilin kovasti.

ArwenRe: Rankkoja oireita1.8.2012 15.09
Tuli ihan mieleen, että voisko sulla ollakin LIIAN VÄHÄN mahahappoja? Se nimittäin aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin refluksi. Ainakin tuo ruoan sulamattomuus, ripuli ja röyhtäily viittaisivat kovasti tuohon suuntaan. Tämä on kuulemma huomattavaasti useammin refluksinkaltaisten oireiden taustalla kuin varsinainen refluksitauti. Itselläni todettiin nimenomaan juuri se, että mahahappoja ei ole riittävästi, mikä selittää mm. röyhtäilyn (sulamaton ruoka "käy" mahassa) ja sen, että minulla ei esim. vaakatasossa ole mitään oireita, vaikka se onkin refluksista kärsivillä hyvin yleistä.

ihaaRe: Rankkoja oireita1.8.2012 16.20
Itselläni on käynyt muuten tuo mielessä, tosiana siksi ettei mua närästä! Mutta miten toi hapoton maha sitten todetaan? Vuosi sitten kävin GastroPanel verikokeessa ja silloin olivat ne arvot viitealueella. Myös B-12 vitamiini on otettu ja se on hyvä. Ainut tosiaan on toi mystinen raudanpuuteanemia ja tulehdusarvojen lievä koholla olo.

ArwenRe: Rankkoja oireita1.8.2012 17.05
Ok, ajattelin juuri tuota GastroPanelia... Apteekista saa kai jotain suolahappotabletteja, joita vois kokeilla. Jos tepsivät, asia lienee selvä. Toivottavasti saat apua oireisiin!

MilekoRe: Rankkoja oireita2.8.2012 0.42
Jos on liian vähän happoja, niin kokeilumielessä testaa sokeriton puolukkahillo. Ei kilotolkulla, mut lusikallinen tai pari säännöllisesti.
Itellä raudanpuuteanemia ollu jo 7v eikä sitä ole mitenkään tutkittu, että mistä johtuu. Eikä lääkärit oo sitä mitenkään myöskään erityisemmin kommentoinu.

MaikkuRe: Rankkoja oireita2.8.2012 8.39
Minulle on tehty kaksi kertaa tähystys humautuksessa Turussa yksityisellä lääkäriasemalla ja mulle jäi maksettavaksi n. 500 euroa.
Minulla on ollut myös ikäviä oireita viime aikoina. Ensin tuli vatsakivut ja juoksin jatkuvasti vessassa, kun vatsa oli löysällä.Olen laihtunut tosi monta kiloa. Nyt olen saanut kivut kuriin Somacin avulla mutta nyt taas on ollut välillä tosi oksettava olo. Ei oikein tiedä mitä söisi. Apteekissa neuvottiin ottamaan Antepsiiniä Somacin lisäksi. Joka aamu syön myös kaurapuuroa.

ArwenRe: Rankkoja oireita2.8.2012 10.28
Turussa annetaan humautus myös julkisella puoella; Turunmaan sairaalassa. Kannattaa pyytää lähete sinne, oma lääkärini pisti sinne automaattisesti kun kerroin kammoksuvani tähystystä. Koko hoidosta jäi aksettavaa vähän alle 23 euroa...

ArwenRe: Rankkoja oireita2.8.2012 10.29
siis MAKSETTAVAA ;)

ihaaRe: Rankkoja oireita2.8.2012 13.27
Minkähänlainen todennäköisyys olisi sillä, että esim. hyvin varhaisen vaiheen mahasyöpä tai muu sellainen olisi jäänyt huomaamatta. Koska mulla ei pysynyt ilma ollenkaan mahassa ja kuvatkin sieltä olivat voimakkaan yökkäilyn takia suttuisia ja poimusia. Lekuri oli tosi nopea ja jäi tunne että kattoi vaan ettei mitään isompaa nyt ainakaan ole.
Esim näissä videoissa huomaa miten järjettömän pieni muutos se oikeastaan on, eikä taatusti näy mikäli ei saa ilmaa pysymään kunnolla jotta seinämät silottuisi kuten näissä videoissa on.
http://www.youtube.com/watch?v=_zJCq67iEYs
ja tässä vielä olemattomampi! kun ei edes vuotoa
http://www.youtube.com/watch?v=xu6cltxN5jg

VaniljaRe: Rankkoja oireita2.8.2012 16.41
Varmasti on otettu koepaloja, mistä lopullisesti asiat selviävät. Eivät lääkärit yleensä halua kontolleen mitään ongelmia, että olisivat huolimattomia tuollaisissa asioissa, varmasti lääkäri on ammattitaitoinen ja on osannut hommansa. Niin minullekin tähystyksen jälkeen sanottiin ettei siellä mitään näy, mutta että koepaloista saa lopullisen varmuuden.
Kun oireet ovat hankalat ja jatkuvat, niin tulee sellainen tunne että jotain vakavaa täytyy olla, mutta ei se välttämättä sitä tarkoita. Onko sinulla joku ruokavalio, vai oliko niin että sinulle tulee oireita kaikesta syömästäsi?

refluksikurkkuRe: Rankkoja oireita2.8.2012 18.42
ihaa, kuinka usein sun rauta-arvoja on seurattu ja minkälaisia hemogl. ja ferritiini arvot ovat olleet (oletko mies/nainen?)? Mitkään rautalisät eivät nosta ilmeisesti arvoja mitenkään?


Todellinen vähä/liikahappoisuus olisi tullut kyllä ilmi siinä gastriiniosuudessa Gastropanelissa. Hienoa, että B12 arvo oli hyvä, joten ei tarvi siitä huolehtia. Kolonoskopian totesitkin tuolla jo muussa keskustelussa olleen jo ihan ok. tehtiinkö se lääkityksen alaisena?

ihaaRe: Rankkoja oireita3.8.2012 1.36
Nainen 33v
Hemoglobiini on ollut normaali 134 ja ferrit 41, mutta jos elimistössä on tulehdusta niin toi arvo nousee joten ei välttämättä kerrokkaan todellisesta tilasta. Ja mullahan ne tulehdusarvot on pitkään ollut jo lievästi koholla.
Nyt kun tähystykset on tehty niin voin alottaa ton obsidanin syömisen katotaan nyt jos se sattuis nostamaan noita punasoluarvoja. Nestemäisen rautalisän käyttäminen ei vaikuttanut niihin mitenkään, tosin niissä on rautaa niin vähän että voi olla ettei vaan riittänyt teho. Mikäli noi punasoluarvot ei raudalla korjaannu niin silloin täytyy olla vika jossain muussa kuin raudanpuutteessa.

Kolonoskopiaan sain esilääkityksenä vaivaiset 10mg diapamia ja tramalin :)

Vanilja: ei mulla varsinaisesti ole mitään ruokavaliota, mutta väkisin on tullut jätettyä pois esim. kahvi, tee, alkoholi joista oksennan heti. Limuja/vissyvesiä jne yritän välttää myös kun nekin tuppaa punkemaan ylös.

VaniljaRe: Rankkoja oireita3.8.2012 7.38
Kun olin raskaana, rauta-arvoni laskivat rajusti, siihen ei auttanut mikään apteekin rautalääke. Ainut jolla sain rauta-arvot nousemaan oli Floradixin Kräuterblutsaft. Sillä sai rauta-arvonsa kuntoon miniänikin kaikkien kolme raskautensa aikana. Sitä kannattaa kokeilla, se on nestemäistä ja sen pitäisi olla vatsaystävällinen. Sitä saa luontaistuotekaupasta. En ole ihan varma saako sitä enää samalla nimellä, mutta Floradix on joka tapauksessa valmistaja



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: