Keskustelu
| Kahjo | Kommentteja? | 17.7.2012 22.55 |
| Heissan Saattaa olla vastauksia jo palstalla mutta on sellainne fiilis että ei millään jaksa alkaa ettiin? Eli siis kysyn, vastatkoon joku jos haluaa :) Olen 46v mies, 183cm ja 120 kg. Ns. perusterve, uniapnea on ja se on hyvin hoidossa. Viime syssynä 2011 sain myyräkuumeen (viikko lasaretissa) ja sen jälkeen on ollut alamäkeä. Oli huimausta, sellasta epätodellista oloa. Ei mitään kamalan vakavaa mutta häiritsevää. Lekurissa otettiin aika kattavat kokeet eikä mitään ihmeitä löytynyt, annettiin bentsoja purkki joihin en ole koskenut. Niskaa epäilin ja fysioterapiassa kävin, ei suuria muutoksia. Kävin asian takia moneen kertaan lekurissa, oireet aiheuttivan jo jonkin asteista paniikkihäiriötä ja kaikki sosiaalinen elämä loppui, työt hoituneet kohtuullisesti. Neurologi tutki, ei mitään. Myös kilpparia epäilin mutta ei kokeet ainakaan vahvistaneet sitä. Lenkkeillessä (kävely) kerran alku veväästä 2012 syke pomppas yht äkkiä jonnekin 150 paikkelle, saman teki himassa ja kävin ensiavussa, sydänfilmi otettiin ja verikokeet, kaikki ok. Kävin tuon takia työterveydessä ja tehtiin rasituskoe, kaikki ok pl että verenpaine kohosi liiaksi. Myyräkuumeen takia uuden tutkimuksen (suomalainen) mukaan saattaa aivolisäle tulehtua/kärviä verenvuototaudista. Tätä varten otettiin hormonitestit eikä niissäkään sen suurempia. Myös keuhkot kuvattiin ja munuaiset ultrattiin -> ok. Päätä eivät kuvanneet, kuulemma kallista puuhaa :) Tässä viime aikoina olen yhdistänyt oireet vatsassa olevaan ilmaan. Voiko olla että tuo aiheuttaa kaiken? Eli ahdistuksen tunne (tässä tulee sydäri?), pulssi saattaa olla aika koholla 100-110 levossa, ihan varma en ole jääkö lyöntejä välistä vai ilmako se nouruaa mutta tänään olin havaitsevinani tällaisen kun juuri pulssia koklasin, rintalastan kohdalla tuntuu jotain -> jäi lyönti väliin. No saatan olla väärässäkin. Kävin hakemassa happosalpaajia ja kk käytin ja oli parempi fiilis, tosin samaan aikaan lakkoilin tupakan kanssa että voisiko se vaikuttaa? Mahaporttiin vai mikä se onkaan. Alkoa en ole käyttänyt 5kk aikana kuin kerran. Ruoka ei oikeen maistu, kai sitä pelkää tuota ilmaa sen verran. Hedelmiä syön (omppuu bansuu), normi valmis-eineksiä, näkkäriä/ruikkista/moniviljaa. Tuota ilmaa kun tulee niin röyhtäyttää paljon, ja röhkyt piiitkiä. Alakautta ei ilmaa tule (ainoastaan normaali määrä :) ) Joskus selässä sattuu, onkuin olis pallo ruoka/henkitorvessa. Tällöin röyhtäily auttaa, kestää oleensä puolisen tuntia apaut, mutta joskus useita tunteja. Eli tutkittu on monelta kantilta vaan ei siltä että suu olisi vatsassa. Nyt ei oikein uskalla mennä mihkään kun pelkää tuota ahdistusta. Jotenkin lievätkin ihan normi jutut alkaa ahdistaa ja aina aattelee jotain kamalaa/pahaa. Kohta tässä noita bentsoja tarvii jos ei homma selkiinny. Eli paniikkia pukkaa mutta ei sellaisia kohtauksia. Itse teen noi pelot, tiedän, mutta kun paska fiilis tulee ei järkeily auta tai ehkä auttaa mutta ei poista ongelmaa. Pahoittelen jos sekavaa juttua, tuntuu että niin paljon on tapahtunut, oireet muuttuneet hieman. Esim sellainen tasapainojn puute-fiilis kadonnut, oliskos fysikaalinen ja hieronta auttaneet. Prätkällä ajelen ja pystyssä on pysytty :) Hitsin ärsyttävää hommaa, ei uskalla lenkillä käydä tai rasittaa fyysisesti paljoa, vaikka rasitustestikin tehtiin ja se ok. Röökin lopetus on helppoa, olen ollut 3 + 4 kk polttamatta mutta oli ?pakko? aloittaa uudelleen että on joku oljenkorsi kun ahistaa, hö. Laihistakin oo pidellyt, motivaatiota on mutta siihenkään ei uskalla alkaa, tosin nykyinen ruokavalio varmaan laihuttaa. Näin jatkaen eläminen on syvältä. Työterveys on kyllä hyvä juttu kun jotain vinksallaan, toivottavasti ei pää kuiteskaan :) Joo siinä oli vuodatusta, jos joku haluaa kommentoida niin kiitokset. T, Kahjo |
||
| Kahjo | Re: Kommentteja? | 17.7.2012 23.00 |
| Ai joo sen suurempaa närästystä ei oo ollu, mutta tänäänkin hain renniee ja ihanku se auttas. Joskus tuntuu että happoa liikkeellä mutta ei polttoja tms. Vatsan toiminta on ollut vuoden omituinen vs ennen myyräkuumetta, ummetusta ja aika pahan hajusta ulostetta. Nyt parempi kun syön aika helposti sulavaa ruokaa ja paljon hedelmiä/viljatuotteita. |
||
| zolt | Re: Kommentteja? | 18.7.2012 20.20 |
| Kyllä refluksi saa aikaan mitä ihmeellisempiä oireita että ei tajua ees aluksi että on kyse siitä,joillakin on myös sydänperäsiä tuntemuksia tai niinkun mulla röytäilyjä tolkuttomasti (n.6kk oli päivittäin, nyt happosalpaaja jo pelittää ja olo on hyvä )...Kannattais sun varmaan refluksi tutkituttaa jos syy olisi siinä :) Tää tauti on sellanen että se kyllä muuttuu koko ajan...Toivottavasti syy löytyy noille ikäville tuntemuksille. |
||
| Kahjo | Re: Kommentteja? | 19.7.2012 10.54 |
| Sen verran jos vielä saa vaivata että voiko kyse olla refluksista kun mulla ei ole mitään happojen polttelua? Joskus toki ns normi-närästystä mutta ei sen pahempaa, tai ehkä joskus todella harvoin mutta en ees muista milloin viimeksi. Joskus jos on syönyt tuhdimmin saattaa ruokaa nousta takaspäin jos kumartelee mutta harvoin. Lähinnä vaivaa se että ilmaa tulee vatsaan, röyhtäyttää. Ilma saanee aikaan tuon ikävän ahdistuneen fiiliksen joka on se mun ongelma, ei itse noi oireet. Kai noi kauan jatkuneet tuntemukset saa tässä ittesä luulosairaaksi ja jokainen nipistys "on jotain vakavaa" :) Hitto kun olis aikasemmin tajunnut tänkin asian, kerran lekurille mainitsin että aina kun ahistaa on vatsassa ilmaa mutta eipä se asiaan reagoinut. Tää vaiva vaivana on ihan ok, mua ei satu tms, vatsakin taas toimii ihan kohtuullisesti (ruoka ja jos noi maitohappobakteeri-pilsut auttaa) Noi omassa päässä keksityt (hope so :)) muut tunteet tässä piinaa. Ja kaikki alkoi ton myyräkuumeen jälkeen, sitä ennen vatsa toimi ku kello, ei ilman kanssa ongelmia, närästi silloin ku pitikin (ei jos söi/joi liikaa jne) Jospa se psykoterapia on seuraava osoite :) t. Kahjo PS. Aika mitättömiä noi omat oireet kun lueskellut muiden juttuja, huhhuh on siinä joillain tekemistä, ei voi kun toivottaa voimia ja hyviä hermoja. |
||
| Sitrus | Re: Kommentteja? | 20.7.2012 11.47 |
| Mä en helposti usko luulosairauteen. Sulla voi hyvinkin olla lievää refluksia. Mutta jos yhtään tuntuu, että tarvetta on, niin psykoterapia voi olla hyvä ajatus. Ahdistuksethan lisää selvästi ja monia muitakin fyysisiä sairauksia. Niihin terapia voi hyvinkin auttaa. |
||
| Hansu | Re: Kommentteja? | 20.7.2012 19.09 |
| Meeppäs nieleen letkua, eli massun tähystykseen- sillä luulis selviävän jo paljon. |
||
| Kahjo | Re: Kommentteja? | 23.7.2012 15.06 |
| Kiitos kommenteista. Koitan nyt syömisellä/juomisella katsoa onko vaikutuksia. Vatsassa ilmaa mutta ei närästyspolttelua tms tuntemuksia, ahistusta vaan joka taasen monasti helpottaa kun ilmat poistuu. Mä seurailen tilannetta, eihän tää tässä jeesustelemalla selkiinny tai parane :) Letkua niellään jos muu ei auta. |
||
| Kahjo | Re: Kommentteja? | 27.7.2012 12.03 |
| Kaikkee on koklattava... Jostain syystä ahdistavaan ilmanmuodostukseen tuntus tepsivän "vauvalääke" eli Cuplaton. En silleen huomaa mitään maatamullistavaa mutta olo vaan parempi, vaikka vatsan toiminta muuten ollut aika heikkoa viimeisen 4pv aikana. Ilmaa ei tuntus muodostuvan niin paljoa vaikka tuo Cuplaton ilmeisesti vaan saa ilman kulkemaan paremmin vatsassa/suolistossa. Eilen napsin muutamat Cuplattomat ja eron huomasi. Jospa se siitä...aika näyttää. |
||
