Keskustelu
| riiflaksi | Leikkuriinko?? | 16.7.2012 17.35 |
| Refluksista (kurkku) on nyt kärsitty 2,5 vuotta. Suurin osa ajasta kumminkin ollut ihan siedättävää ja lääkkeet suhthyvin auttaneet. Nyt kumminkin alkuvuodesta (tammi-helmikuu) alkoi ilmaantumaan uusia oireita; allergiaan viittaavia. Nenä meni täysin tukkoon, silmät kutisi, kurkku kutisi, henkeä ahdisti aamuyöstä jne.. Tätä kesti ehkä kolmisen viikkoa. Epäilin aluksi koirasta johtuvaa (tosin se rotu ei pitäisi allergisoida). Sitten aattelin että lepän siitepöly aiheutti.. Oireet hävisivät melkein yhtä nopeesti kun olivat alkaneetkin. Kävin työterveydessäkin ja sain avamys?? nenän tukkoisuuteen. No, nyt sitten ollu melkein 2 viikkoa kun olisi flunssa päällä. Oireet ovat iskeneet kahta kauheemmin päälle: nenä ihan tukossa, kurkkua kutittaa, samoin silmiä välillä, päätä särkee. Joka aamu herään siinä klo 04-05 kun henki pihisee ja vinkuu. (oon ottanut pari henkosta ventolinee. Sitä määrättiin joskus pojalleni jonkun flunssan yhteydessä, muttei hänen tarvinnu käyttää yhtään). Onnex sitä on ollu, níin oon saanu putket avattua. Tänään kävin sitten lekurissa (normi) ja hän ilmoitti että kyllä nää oireet johtuisi refluksista, jonka siis löysä alsulkia ja palleatyrä aiheuttaa. Katsoi kurkun kantta ja sanoi, että on aika huonon näköinen; käytti sanaa kupruilee. Ja hengenahdistuksen juuri siihen aikaan aamuyöstä sanoi johtuvan juurikin kun happoa valuu keuhkoihin. Eli nää kaikki oireet siis johtuvat ilmeisesti refluksista?? Hän kans suositteli, etttä seuraava vaihtoehto ois ottaa yhteyttä minut tähystäneeseen kirurgiin ja neuvotteleen leikkurista...joo-o että näin. Määräsi muuten jotain tabuja jotka pitäisi rauhoittaa nenän.. Onkomuilla kurkkurefluksista kärsivillä ollut vastaavanlaisia oireita? Tääl on onnex ollut hyviä tarinoita leikatuilta, että itekki on varmaan helpompi tehä josain vaiheessa sitä päätöstä |
||
| röyhtäilijä | Re: Leikkuriinko?? | 16.7.2012 23.35 |
| Itse olen n. 5 vuotta sairastanut välillä vaikeaoireistakin refluksia. Nyt pari vuotta olen ollut jatkuvasti kuumeisen tuntuinen ja silmä, nenä, keuhko-oireinen. Nyt puhkesi vielä hajusteyliherkkyyskin. Epäilen homealtistusta itselläni. Ja talossamme on luultavasto jotain , joka pitää kipeää oloa yllä. Suosittelen miettimään voisiko sinulla olla mahdollista että olet altistunut homeelle? Itse sekoitan myös joitain refluksioireita allergian kanssa. Ruokkivat jotenkin toinen toisiaan. |
||
| riiflaksi | Re: Leikkuriinko?? | 19.7.2012 22.21 |
| Onko täällä olevista kirjoittelijoista ketään leikattu Porissa? Jos on, niin ois kiva jos kertoisit(te) kokemuksia Porin kirurgeista. Ootteko olleet tyytyväisiä leikkauksen tulokseen jne.. Joo, onhan toi homekin josain vaiheessa käynyt mielessä. Mutta en oiken jaksa uskoa siihen, vaikkakin asun vanhassa 70-luvun talossa. Kun ostimme talon, niin aika hyvin pyrimme talon tutkimaan. (9v sitten). Olen myöskin näiden vuosien aikana perehtynyt ton ajan talojen riskirakenteisiin. Taloon oli myös tehty ajanmukaiset peruskorjaukset. Kosteuskartoitus ja kuntotutkimus tehtiin myös huolella ja ammattitaitoisesti. Meitä asuu 5 hlöä talossa ja luulisi ainakin, että vähintään toisella henkilölläkin olisi vastaavanlaisi oireita jos homeesta olisi kysymys. Joten vielä kyllä uskon että löysä alasulkia yhdessä palleatyrän kanssa aiheuttaa nykyiset oireeni, jotka ovat kyllä pahentuneet viimeisen vuoden aikana. Siksi alan harkitsee tota leikkuria, vaikkakin en kovin innoissani kylläkään ole... |
||
| Make | Re: Leikkuriinko?? | 20.7.2012 6.43 |
| Pelkät kurkkuoireet laitetaan nykyään helposti refluksin piikkiin, tai ainakin lääkitystä kokeillaan ihan hyvin vuoksi mahdollisen refluksin takia. Allergiat, astma, sisäilmaongelmat jne. ovat kuitenkin suhteellisen yleinen vaiva ja aiheuttavat tismalleen samat kurkkuoireet. Ruokatorven oireet + kurkkuoireet ovat sitten kinkkisempi tilanne. Joka tapauksessa lääkärin pitäisi kerätä huolellisesti esitiedot ja alkaa vyyhtiä purkamaan siltä kantilta. Vääriä diagnooseja tehdään varmasti, koska refluksi on osittain muotia tällä hetkellä kurkkutautipuolella. 20 vuotta sitten koko ongelmaa ei haluttu edes tunnistaa, mutta nyt sitten halutaan nähdä se joka paikassa. |
||
| Vanilja | Re: Leikkuriinko?? | 20.7.2012 8.50 |
| Ao linkin alla oli mielenkiintoinen kokemus, siitä voi saada jotain osviittaa siitä, mitkä oireisiin saattavat vaikuttaa. Itse olen vakuuttunut siitä, että viljojen ja hiilihydraattien vähentäminen on ollut minulle hyväksi. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe tarpeelliseksi poistaa niitä kokonaan ruokavaliostani. http://www.terveydentukipilarit.fi/terveysinfo/lue_muiden_kokemuksia/8/ |
||
| refluksikurkku | Re: Leikkuriinko?? | 20.7.2012 14.37 |
| riiflaksi, onko sulle tähystyksen lisäksi tehty jo se 24h ph mittaus? Porissa leikatut valitettavasti taitaa vallan puuttua ainakin noista meillä tarinansa kertoneista. Toivottavasti joku uusi ilmestyy :-) Ne hengenahdistuskohtaukset voi johtua tosiaan monesta tekijästä. Ja niitäkin voi taustalla valitettavasti olla monta samanaikaisesti. Keuhkojen toiminta on nyt ylipäätänsäkin kaikilla heikoimmillaan aamuyöstä. Lääkäri varmaan jo puhallutti sut pikana - vai tehtiinkö sulle jossakin vaiheessa jo pef - mittaus (pari viikkoa) varmuuden vuoksi? Rajoittuiko ne h-ahdistuskohtaukset aina aamuyöhön? Ventoline is the best :-)!! |
||
| riiflaksi | Re: Leikkuriinko?? | 20.7.2012 17.53 |
| No ei oo tehty sitä 24h mittausta. Yksi työpaikkalekuri sitä ehdotteli, mutta siinä vaiheessa vielä taisi noit lääkkeetkin tehota aikahyvin ja eipä silloin ollut vielä tietoa tosta palleatyrästäkään, joten eikait hän sitte halunnu ruveta tekeen ylimääräisiä paperihommia... No tota normi TK lekuria ei tuntunu kiinnostavan yhtään se seikka kun sanoin, että ooon saanu joka aamuyö noita vinkumiskohtauksia noin 1,5 viikon ajan. Totes vaan että happoa tihkuu keuhkoihin ja johtunee siitä. Kirjoitti sitä nenäsumutetta tukkoisuuteen (joka kyllä on tehonnutkin). Käski hakeutua työterveyden kautta "uusiin" tutkimuksiin. Tosin se on nyt hankalampaa kun oon vaihtanut työpaikkaa, ja siellä ei ilmeisesti niin vaan mennäkkään "joka vaivasta" työterveyshuoltoon jos ei liity työkykyyn??? Eli ei oo tehty tota pef-mittaustakaan... Joo ne hengenahdistuskohtaukset rajoittuvat ainoastaan aamuyöhön klo 4 - 5.30 välille. Muulloin ei varsinaisia h-ahdistuskohtauksia esiinny, tosin yskittää kyllä päivittäin. |
||
| riiflaksi | Re: Leikkuriinko?? | 23.7.2012 23.18 |
| Kävin sitten tänään pikaseen TK:n päivystyksessä kun noita hengenahdistuksia on ollut kahtena iltana ennen nukkumaanmenoa sekä myöskin tänään päivällä. Kurkku on muutenkin aivan tulessa ja ääni helevetin käheä. Lekuri oli nuori kandi joten ei siitä sen enempää... Tarkoitus olikin saada uusi oma voimassa oleva ventoline itelle kun ollaan huomena muksujen kans lähös reissuun. Tosii hyvät reissu fiilikset... Sovittiin kuitenkin hänen kanssa että tilaan ajan sille lekurille jonka tapasin viime viikolla ja että hän mahollisesti laittaisi asiaa menemään eteenpäin.. Aika veemäinen olo tällä hetkellä kun nenä välillä tukos, kokoajan ärsyttävää kuivaa yskää, limaa, rintalastassa tuntuu kipua johtuen tosta köhimisestä, kurkku tulessa ja noit päivittäiset hengenahdistukset vielä päälle.. Voiko noi päivällä/illalla esiintyvät ahdistukset johtua hapon valumisesta kehkoihin? Toki noit aamuyölliset ymmärrän kun ollaan vaaka-asennossa. Lääkityksenähän mulla on 1x 20mg pariet. Voinkohan ottaa illalla toisen parietin?Auttaakohan se tossa yöllisessä refluksissa, että olis hapot silloinkin laimeampia eikä ärsyttäisi keuhkoja niin paljon?? En huomannut tätä kysyä siltä lekurikandilta. Joo nyt täytyis saada toi kurkku kondikseen ja samoin noi ahistuskohtaukset.. ainiin puhalsin siihen PEF mittariin 2x ja näytti tulos hyvältä, mutta eipä se paljoo kerro vielä todellista olotilaa... En usko että aamulla klo 5 aikoihin näyttäis yhtä hyvältä... |
||
| riiflaksi | Re: Leikkuriinko?? | 8.8.2016 20.18 |
| Noniin aikaa on näemmä vierähtänyt 4 vuotta?? Voi jessus, mihe se aika oikeen menee??? On taphatunut kaikenlaista jo tässäkinvälissä. En oo niin aktiivisesti palstaa lukenutkaan/kirjoitellutkaan...Tosiaan lisää sairauksia pukannut päälle. Sappikiviä on ultrattu parit ja sitten oon saanut myös IBS:n. Eli ihan kivasti on vatsavaivoja saanut riesaksi. Sappivaivoista oon pari kertaa ollu päivystyksessä ja jo kirurgin haastattelussakin mutta leikkurijonoon en sentakia oo vielä itteeni laittanut. (kirurgi kylläkin suositteli sitä). Toi IBS toi omat haasteensa tullessaan. Aluksi oli ihan vitunmoista turvotusta ja ärsyttävää pientä polttoo 24/7. Asiaa paremmin selviteltyäni oon nyttemmin jättänyt kaikki kotimaiset viljat pois. (ruis ja vehnä pahimpina). Oireet alkoi huomattavasti helpottamaan. Nyt on päällä muutenkin foodmap ruokavalio. Nää on tosi kivat sairaudet kokin ammatissa työskentelevälle.... Kurkkureflun kanssa ollaan täsä vuosien varrella suht hyvin pärjätty. Oireita kyllä ollut aina. Lievistä hankalampiin. Ruokavaliokin on lipsunut alkuaikoina ja miksei edelleenkin jos oireet ovat tulematta(: muutoin kyllä aika tarkkaa ruokavalioo noudatan.. lähinnä IBS osalta. Nyt päätin hakeen tämän ketjun esille koska nyt ovat kurkkuoireeni olleet pahimmat ikinä. Liki 2 kuukautta ollut kurkku kipeä, arka, välillä aivan helvetin kipeä. Ääni on päivittäin joku muu kuin oma. Ihan hirveen stressaavaa kun ei nyt oo aikomustakaan parantua. Ennen jos ollut ääniongelmia, niin on kyllä asettunut kohdalleen muutaman päivän sisällä. Nyt ei puhettakaan siitä. Kävin n. kuukausi sitten KNK:lla ja ilmoitti että kurkkuni on todella huonon näköinen. Käytti sanaa kirkkaan punainen ja toisin sanoen palanut hapoista... Vaihdettiin Pariet Nexium 40Mg:aan. Tosin otin sen korvaavan lääkkeen kun Nexiumi olis maksanut vaan 84 euroo 56 tabua...Olen nyt vedellyt omatoimisesti 80mg päivässä eikä tilanne oo oleellisestikkaan muuttunut paremmaksi. On kylläkin ollut päiviä jolloin ääni on ollut suht normaali, mutta kurkku on kokoajan tosi arka ja kipeä. Vituttaa ihan lujaa.. Oli muutenkin aikomus käydä nielemässä letku tänä kesänä/syksynä tsekatakseni mahan kunto kun nyt on noita nappejaki roihittu 2009 vuodesta asti ihan säännöllisesti (2012 oli tähyssä ja silloin oli siistiä sekä todettiin palleatyrä). Kurkkulekurikin alkoi suosittelemaan leikkuria kun oon monioireinen. Kyllä se leikkuriin meno vaan edelleen tökkii pahasti...Tosin oon menossa hyvälle paikalliselle gastrolle tähyyn, joten ehkä hän vielä valaisee asioita paremmin. Nyt tosissaan ekan kerran alan oleen huolissani kurkun limakalvoista. Kuinkahan nopeasti siihen voi tulla muutoksia hapon vaikutuksista??? On kyllä muutenkin tosi jännää kun en yhtään oo tietoinen "ylösnoususta". Paitsi sillon kun röyhtäilyttää niin yrittää pidätellä ettei tulis voimalla(: Sängynpäätykin on ollut 20cm koholla useamman vuoden (jatkuva niskahartiakipu). Kaippa nää erilaiset ponnistelut ja vääränlaiset nostot töissä ovat edelleen avittaneet palleatyrän kasvua... Samoin kun kotona on pakko tehä kaikenlaist pientä remppaa ja vääntöö sekä auton kanssa saa myös aina "painia"(: Olipas mukava näin äkkiseltään kirjoittaa tänne. Jos jollakulla on kivoja kannustavia neuvoja tai ohjeita niin oon kuulolla...... |
||
| leenaliina | Re: Leikkuriinko?? | 8.8.2016 23.46 |
| Oletko tutustunut Koufmannin ruokavalioon, joka on nimenomaan kukkurefluksille laadittu.Minä noudatin sitä ja myös happosalpaajaa, ja nimenomaan uskon ruokavalion auttavan ,ei siis mitään hapanta... Minulla oli jo haavauma kurkussa ja vei aikaa ennen kuin parani.Meinasin jo joutua koepalan ottoon. Oireet vain,siis kurkkuvaivat tahtovat palata , jos syön mitä sattuu. Koufmannin ruokavalio löytyy etusivulta,palkista oikealta. |
||
| Sokeriton | Re: Leikkuriinko?? | 9.8.2016 6.08 |
| Täällä suunnalla pahaaksi avuksi on löytynyt sokerin pois jääminen. Ja kotimaisen viljan poistaminen ruokavaliosta. Gluteeniviljatkin on minimissä silloin kun oireet on päällä. IBs pysyy kurissa kun suolisto rauhoittuu tulehduksesta jota selvästi kotimaiset viljat pitivät yllä. Refluksi selkeästi äityy sokerin ja viljojen yhteisvaikutuksesta. Ruokaremontti radikaalisti on helpottanut omia vaivoja huomattavasti. Olen näin pärjännyt ja ilman lääkitystä. Välillä kun kurkussa tuntuu ärtyisyyttä otan piihappogeeliä tekemään pinnan kurkun limakalvolle. Muutokset ei tapahdu nopeasti vaan voi mennä kuukausia ennenkui tilanne rauhottuu .Kannattaa testata. |
||
| riiflaksi | Re: Leikkuriinko?? | 9.8.2016 16.59 |
| Joo, olen joskus tsekannut läpi ton Koufmanin jutun. Eipä oo tullut kiinnitettyä siihen sen enempää huomiota kun pahemmatkin kurkkuoireet ovat helpottaneet muutaman päivän sisällä lisäämällä toisen napin "ruokavalioon" näin karkeesti sanottuna. Viljat ja sokeri on ollutkin jo pidemmän aikaa pois ruokavaliosta. (lähinnä valkoinen sokeri). Makeutukseen oon käyttänyt ruokosokerisiirappia vähän. Sopii IBS-ruokavaliooni. Lukiessani tota Koufmanin juttua niin huomasin että aika paljon nykyään syönkin jo vähähappoisesti. Tosin mustikat jätinkin heti tänään pois aamupuurosta vaikka laitan puuroon maitoakin. Kaippa sitä täytyy nyt oikeen tarkasti alkaa noudattaan että sais sen paranemisen alulle. Mystinen juttu että nää oireet löi niin nopeasti ja yhtäkkiä voimakkaasti päälle, ottaen huomioon että kurkkurefluni on diagnosoitu syksyllä 2009!!! eikä koskaan ennen ole ollut näin pahana. Ja on alkuaikoina ruokavalio ollut melkein normikin??? Itse ajattelin kesäkuun lopulla oireiden alettua niiden johtuvan talomme maalausurakasta kun olen itseäni vääntänyt ja kääntänyt ja noussut "miljoona"kertaa telineille ja niiltä pois. Autoakin tuli vielä huollettua siinä sivussa... en tiiä sitten. Olen kuitenkin näinä vuosina tehnyt ihan samoja asioita yhtä paljon ja ruokavalionikin on muuttunut vuosien varrella refluystävällisemmäksi jo pelkästään johtuen IBS. Täytyy nyt kuitenkin kokeilla tota Koufmanin diettii josko sen avulla sais ton paranemisen alkuun. Voisi sitten parin kuukauden päästä käydä uudestaan kurkkulekurilla. En taida kyllä vielä mennä nieleen sitä letkuukaan. Aiheuttaa vaan lisää hiertymää kipeälle kurkulle....Tällä hetkellä kurkussa tuntuu: nieleminen sattuu ihan kivasti, kurkku on limanen, tuntuu kun ois santapaperia kurkussa, röyhtäilyttää, yskittää jne.. Eiköhän tämä tästä |
||
| riiflaksi | Re: Leikkuriinko?? | 22.11.2016 20.28 |
| Noniin hieman päivitystä omaan tilanteeseeni(: Kommentoidaan aluksi tuota koufmannin diettiä. Kokeilin sitä jollain tasolla noiden viestieni jälkeen ja saattoi siitä ehkä hippusen olla hyötyäkin. En tosin "kirjaimellisesti" sitä ehkä noudattanut?? Kyllä se kurkku siitä paremmaksikin muuttui ja äänikin palasi takaisin. Mutta kyllä se kuitenkin joka päivä arka/karhea on ollut. Vetelin siis tupla-annoxella nexiumia jonkin aikaa....KNK:lla en oo vielä nyt kesän jälkeen käynyt kontrollissa. Ehkä myöhemmin. Samoin tähystyksen laita. Mutta on mulla jotain muutakin kerrottavaa...nimittäin sappi kairattiin tänään tähystyksessä ulos(: Ei se sapen poisto ollut ehkä se kaikein akuutein mutta onpa se nyt kuitenkin otettu pois. Suostuin siihen nyt viimesimmän polikeikan jälkeen joka tapahtui tossa syyskuun alkupuolella. Tämä taisi olla nyt neljäs vai viides kerta kun sain kunnon kohtauksen 4 vuoden sisällä. (eihän niitä tosiaan usein ollut tullut...vielä). Maksa-arvot huiteli liki 400 ( viite 50). Kontrollissa kuukausi kohtauksen jälkeen taisi olla alle 20. Mutta tosiaan toivottavasti auttaa ja olisi yksi vatsaongelma vähemmän(: Tällä hetkellä ihan ok olo kun hyvät kipulääkkeet päällä(: Huomenna saattaa olla ehkä hieman tuskallisempi..näin sanottiin...eiköhän se tästä. Saattaa se refluksileikkauskin olla edessä josain vaiheessa. Tutulta kuulin kun oli Porissa leikattu että hyvin oli mennyt ja hyvä kirurgi ollut. Tsemmpasi itseanikin jos siihen joudun päätymään josain vaiheessa... |
||
| riiflaksi | Re: Leikkuriinko?? | 13.12.2017 23.47 |
| Jaahans, päivitellään tänne hieman kuulumisia(: Vuosi on taas vierähtynyt ihan sika nopeesti näemmä... Tosiaan sappikohtauksia ei oo enää ollut. Muut oireet ovat pysyneet samanlaisina. On kyllä tullut yksi uusikin oire viime aikoina kuvioihin, nimittäin ilman jääminen "sisälle". Ei meinaa röyhtäisy millään tulla. On erittäin ikävän ja tukalan oloista. Maha on turvoksissa ja tekee pahaa. Juurikun tuntuisi että voi röyhtäistä niin jääkin tulematta.. on todella raivostuttavaa. Pahimmillaan on muutaman kerran lyönyt yöllä vatsan aivan vesiripulille ja oksua myös tullut. Nyt viimein sain tilattua itselleni tähynkin. Tarkoitukseni on ollut käydä tarkastuttamassa mahan ja ruokatorven tilanne kun ensimmäinen tähy tehtiin 6 vuotta sitten. Silloinhan kaikki oli siistiä mahassa. Eilen kävin tähyssä (485?) ja kaikki näytti edelleen puhtaalta. (itsellä ollut huolena mahdollisten polyyppien/hapottomuus/barret ilmestyminen kun noita salpaajiakin on tullut kiskottua jo 8 vuotta enempivähempi joka päivä). Joten lääkityksellä ja välillä ruokavaliolla (; jatketaan ja leikkaus ainakin toistaiseksi unohdetaan. Että tämmöstä. P.S. Kyllä se tähy vaan inhottavalta tuntui vaikka kuvittelin että osaan toisella kerralla "suggestoida" itseni tilaan jossa hengitys on rauhallista ja keuhkojen täyttämistä ilmalla. Ei se kyllä mennyt ihan niin..mutta ihan hyvin loppujen lopuksi vaikka aluksi kyökkäilyttikin. En ottanut mitään puudutussuihkettakaan... |
||
| Jeppe | Re: Leikkuriinko?? | 14.12.2017 0.26 |
| Jos oikeasti ajatteletl eikkuria, niin käy ensin funktionaalisella lääkärillä. Pieleen voi mennä nääs leikkauskin - tai jos leikkaus onnistiukin, ei se ai a tee hyvää potilaalle. |
||
| Sussu | Re: Leikkuriinko?? | 14.12.2017 13.01 |
| Kokeile jättää myös maito pois. Mulle ohjeisti FLT-ravintoneuvoja sen. Ja Vivomixx maitohappobakteereja vähintään 1kk satsi (nämä tosi vahvoja, 450miljoonaa). Mulla auttoi nämä ja tietty somac. Saattaa muuten olla, että lääkemerkin vaihtokin auttais oireisiin. |
||
