Keskustelu

JoonasKaivataan tsemppiä/neuvoja refluksiin!12.11.2017 2.36
Moi! Olen 36-vuotias hoikka ja suht terveellisiä elämäntapoja noudattava mies. Mulla alkoi tänä kesänä ensimmäistä kertaa (tietääkseni) refluksioireet. Kurkku tuntui epämääräiseltä ja luulin, että kurkkusyöpähän se siellä luuraa töissä leijuvien saasteiden takia. No ei ollut syöpä vaan refluksiksi paljastui. En tuntenut perinteistä närästystä rinnassa juuri ollenkaan. Ylähengitystieinfektioita mulla on ollut n. kerran kuukaudessa varmaan puolen vuoden ajan. Ja väsymystä on ollut ites kuinka kauan. Silmät ovat lasittuneet ja pupillit pienet melkein koko ajan ja usein myös valkuaiset punoittaa. Nuo ei varmaan suoraan viittaa refluksiin. Söin Somacia ja 1,5 vkoa kuurin aloituksen jälkeen oireet lähtivät. Tuntuu, että ehkä se ei johtunut Somacista. Kuurin lopetuksen jälkeen viikon päästä oireet palasivat ryyppyillan jälkeen. Esomeprazol krka 40mg:ä söin sitten ja heti ensimmäisen tabletin otettua huomasin hetkellisen oireiden pahenemisen. Jatkoin kuitenkin syömistä ja lopetin kun totesin ettei auta. Sitten kävin nenäontelon kautta tehtävässä tähystyksessä ja ei näkynyt mitään hälyttävää, mahaporttia ei kuulemma pystynyt edes näkemään, mutta lääkäri sanoi että ilmeisesti pientä väljyyttä, kun kerran kurkkua korventaa. Olen syönyt tässä koko ajan pääsääntöisesti ihan kiltisti. Nyt on viime aikoina tuntunut jo ilkeältä ihan rinnassa. Ääni on käheänä vähä väliä, varsinkin nukkumisen/makaamisen jälkeen. Äsken koitin nukkua niin varsinkin heti kun meinaa vaipua uneen niin ilmeisesti keho rentoutuu sen verran että mahanesteet puskee entistä enemmän liikkeelle, rintaan sattuu, sydän jyskyttää, aina kun nielaisee niin tuntee kuinka kurkussa on ylimääräistä nestettä. Turha tässä on koittaa nyt nukkua kun jo pystyssä ollessakin on kurkussa tavaraa. Stressiä tässä on ollut eikä vähiten tämän refluksin takia, veemäinen oravanpyörä. Tosiaan, nyt kun tämä vaiva on selvästi pahempi kuin ennen niin ajattelin hakea täältä hieman tsemppiä ja neuvoja. Osaako joku ennustaa ihan jotain lääkettä mikä voisi toimia meikäläiselle kun nuo Somac ja Esomeprazol krka eivät auta. Sängynpäädyn nostelut tiedetään, mutta sen apu on hyvinkin minimaalinen. Kiitos jo etu käteen!

BerttaRe: Kaivataan tsemppiä/neuvoja refluksiin!12.11.2017 13.24
Hei stressi aina pahentaa oireita vaikka lääkitys olisikin. Suosittelen liikuntaa stressin poistoon ja henkitysharjoitukset että rauhoittaa hetken päivään nämä auttavat hieman mutta refluksi on paska vaiva ja niitä pahempia kausia vaan tulee. Rennie ja gaviscon ovat myös mainioita tukia lääkitykseen kun niitä voi ottaa happolääkityksen lisäksi ja joillain myös vissy auttaa happoja poistumaan vatsasta. Sekin vaihtelee henkilökohtaisesti. Päännosto sänkyssä auttaa jonkin verran vain kun oireet jylläävät. Kurkku on itselläkin aika usein käheenä kun nousevat hapot ärsyttää kurkkutorvea ja nostavat limaa ylös ja välillä sitä saa rykiä pois melkein oksennus kurkussa.

JoonasRe: Kaivataan tsemppiä/neuvoja refluksiin!12.11.2017 21.35
Joo, liikunta on ohjelmassa aina kun jaksaa ja meditointia sun muuta on temppupankissa. :) Kiitos!

JeppeRe: Kaivataan tsemppiä/neuvoja refluksiin!13.11.2017 6.47
Valitettavasti lääke ei aina auta tarpeeksi. Itse menin ruokavaliolla yli 20 v ja lääkkeillä 7. Mikään ei riittänyt. Yksipuolinen ruoka ei taida olla pitempään hyväksi. Happolääkkeilläkin on haittansa.
Kun leikkauksen jälkeen koko systeemi meni täysin sekaisin, jouduin funktionaaliselle lääkärille. Terveyskeskus, työterveys ja sairaalan vatsakeskus eivät ole osanneet auttaa. Nyt mietin, olisiko pitänytkin mennä suoraan sinne funktionaaliselle, että olisiko leikkaus voitu välttää.
Mutta pidä ainakin ääntä lääkärissä ja yritä päästä gastroskopiaan!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: