Keskustelu

närästysmiesLeikkausta harkitsemassa1.6.2012 18.30
Moi, kirjoitan ensimmäistä kertaa tänne, jospa täällä vaikka olisi joku käynyt saman ruljanssin läpi ja osaisi neuvoa. Olen 31-vuotias mies ja minulla on ollut närästystä noin 10 vuotta. Oireet ovat välillä olleet täysin poissa lääkityksellä ja ilman lääkitystäkin. Muutama vuosi sitten menin ruokatorven tähystykseen kun oireet pahenivat, jolloin minulla todettiin "ammottava palleatyrä". Sain poistettua oireita ruokavaliolla ja lääkityksellä hieman.

Tänä vuonna oireet ovat kuitenkin lisääntyneet; ajoittaisen rykimisen ja oksettavan olon lisäksi minulla on palan tunne kurkussa, ällöttävä maku suussa ja kurkku on aamuisin kipeä. Omituista kyllä, jos syön jäätelöä, niin saattaa tuntua tuo kylmäävä tunne vielä seuraavanakin päivänä suussa. Oireet tuntuvat välillä pahemmilta ja välillä on kuin lähes mikään ei vaivaisikaan. Aivan hirvittävän ärsyttävää ja huolestuttavaa.

Olen käynyt nyt vaikka kuinka monella lääkärillä helmikuusta lähtien. Kaikki lääkärit ovat tuota refluksitautia ja ruokatorven tulehdusta epäilleet ja määränneet lääkkeitä, nexiumia, somacia jne. joista ei tunnu olevan mitään apua vaikka olen syönyt niitä monta kuukautta. Nyt viimeksi kävin pH-mittauksessa ja manometriassa, koska ilmoitin lääkärille aikaisemmin keväällä että haluan päästä antirefluksileikkaukseen. No, manometria oli normaali, pH:n DeMeester score 16,3 oli "normaalin rajoissa". Ilmeisesti tuon manometrian kuuluukin olla normaali leikkausta ajatellen, mutta mites tuo pH? Miten voi olla, että närästysoireet ovat aivan jäätävät, mutta pH on noinkin normaali? (normaali on kaiketi jotain 14 luokkaa).

Julkisen sairaalan kirurgi joka minun piti tavata tällä viikolla oli sairastunut ja jouduin takaisin jonottamaan uutta aikaa. Meinasin polttaa tosissani päreeni kun noihin tutkimuksiin pääsyäkin odottelin monta kuukautta eikä anneta edes uutta aikaa. Kai sitä täytyy yksityiseltä puolelta varata taas aika kun julkisen puolen palvelu on mitä on. Saapi nähdä jatkuuko siellä sama pompottelu tämän asian kanssa.

Ilmeisesti tuo valtava palleatyrä olisi jo riittävä syy leikkaukseen, ja lääkärikin joka kirjoitti lähetteen mittauksiin sanoi, että minulla ei taida muuta vaihtoehtoa olla jos lääkkeet eivät kerran tehoa. Minua jäi vain hieman mietityttämään tuo mittauksen tulos...Osaisiko joku viisaampi kertoa mistä tässä voisi olla kyse?

SitrusRe: Leikkausta harkitsemassa2.6.2012 22.55
Onhan se tosiaan outoa, jos pH-mittaus antaa normaalin tuloksen. Voihan olla ettei kirurgikaan sen kuultuaan sulle leikkausta (fundoplikaatiota) suosittele.
Erikoista. Kerro sitten kun olet käynyt lääkärissä mitä sovitte.

MilekoRe: Leikkausta harkitsemassa2.6.2012 23.02
Alkuvuodesta eräs tuttu mies kyseli minulta refluksileikkauksesta. Lääkäri oli hänelle sitä ehdottanut/ suositellut. Leikkaustarkastuksessa oli ollut iso joukko opiskelijoita, joista yksi oli kysynyt, että voisiko vaiva olla sydänperäistä. Miehelle tuttu lääkäri oli suostunut laittamaan lähetteen rasitustestiin. Testin ja sitä seuraavien tutkimusten tuloksena 2 tukkeutunutta suonta ja passitus pallolaajennukseen. Närästys jäi sille reissulle. Lääkäri oli sanonut, että varsinkin miehillä aika yleistä.
Jos ph-mittaus on normaali, niin kannattaisiko lääkäriltä kysäistä, voisiko närästyksen taustalla ollakkin tällainen vaiva?

MilekoRe: Leikkausta harkitsemassa2.6.2012 23.03
Ja siis tällä miehelläkin oli närästystä ollut monta vuotta ja aina lääkäri oli kuitannut refluksiksi. Refluksilääkkeet olivat jonkin verran auttaneet. Sydänfilmeissä ei ollut koskaan mitään poikkeavaa.

refluksikurkkuRe: Leikkausta harkitsemassa3.6.2012 10.17
närästysmies, voi olla mahdollista, että kuulut noilla ph tuloksilla myös edlelleen refluksikkoihin - nimenä vain nk toiminnallinen närästys, joka on iso poppoo endoskopianegatiivista refluksitautia sairastavilla.

"Yksi iso endoskopianegatiivinen alaryhmä muodostuu nk. toiminnallista närästystä sairastavista, joita on n. 30-50% endoskopianegatiivisista. Käytännössä näillä refluksikoilla esiintyy refluksioireita ilman nykyisillä laitteilla havaittavia "todisteita" ylösnoususta. Ilmiön taustasyytä ei edelleenkään tiedetä."

(endoskopianegatiivinen refluksitauti ja toiminnallinen närästys, maaliskuu 2010 uutisia, http://www.refluksi.fi/84)

Taustalla niinkuin tuossa jutussa selitertäänkin voi olla myös sitä "herkistynyt ruokatorvea" (hermosto sillä alueella reagoi voimakkaammin kuin tavallisesti).

Ja impedanssi-pH olisi kaiketi kuitenkin se tarkempi mittausmenetelmä, joka pystyy havaitsemaan laaja-alaisemmin ylösnousun kuin tuo perinteine.

Mitä aiot tehde seuraavaksi?

närästysmiesRe: Leikkausta harkitsemassa3.6.2012 13.24
Kiitos pointeista joita en tullut edes ajatelleeksi. Kun kyseessä on näin yleinen sairaus, niin ihmetyttää kun edes yksityisen puolen spesialistit eivät ole maininneet mitään ja kun itse ei ole riittävän perillä tästä sairaudesta, niin eihän se asia mihinkään myöskään edisty...

Pitäisi nyt osata vaatia lisätutkimuksia jos tuo kirurgia ei näillä todisteilla vielä onnistu, mutta mitä kaikkea? Korvalääkäri kurkkasikin jo peilillä kurkkuun tuossa aikaisemmin keväällä eikä siellä ollut mitään poikkeavaa. Tuo refluksikurkun mainitsema impedanssi-pH kaiketi olisi hyvä tehdä ja eikä tuo rasitustestikään huono idea olisi sekään, varsinkin kun suvussa on ollut verisuonisairauksia. Sedälle on tehty useampia pallolaajennuksia ja isä syö kolesterolilääkkeitä.

Sain nyt kuitenkin varattua ajan Koskiklinikan gastrokirurgille jonne aion kiikuttaa nuo mittauksien tulokset ja potilashistorian. Alkaa tosin olla jo valmiiksi pessimistinen asenne siihen käyntiin kun jokainen aikaisempikin lääkäri on vähätellyt vaivojani. Ei vaan jaksaisi enää, kun alkaa tässä sivussa menemään muutkin asiat päin peetä kuin terveys.

närästysmiesRe: Leikkausta harkitsemassa5.6.2012 11.29
No niin, aamu alkoi pirteästi oksennusta pidätellen kun refluksit on taas kunnolla päällä. Nyt on myös gastrokirurgilla vierailtu. Jälleen tyhjä arpa kädessä joutui poistumaan. Ei osannut kertoa mistä tuo paha maku suussa johtuu eikä oikein sitäkään mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Leikkausta ei suositellut, oli jyrkästi sitä vastaan, ja itseasiassa oli myös sitä mieltä että leikkaus hyödyttää vain sellaisia joilla hapot tulevat suuhun asti.

Epämääräiseen palan tunteeseen kurkussa ehdotti stressiä. Tuohon selitykseen en kyllä jaksa uskoa, vaikka kyllä tässä kohta alkaa henkisestikin olla aika lopussa.

Sain sentään vängättyä kolesterolikokeeseen lähetteen jonka jälkeen pitäisi mennä rasitustestiin. On pitänyt käydä noissa jo pitkään, eipä tässä nyt muutakaan tekemistä ole, kun diagnoosit kerran on sitä luokkaa, että "koeta pärjätä".

Mitähän noiden jälkeen kokeilisi...

SitrusRe: Leikkausta harkitsemassa5.6.2012 14.55
Mä olen myös kuullut lukuisia kertoja tuon kriteerin "leikkaus hyödyttää eniten niitä joillla tulee safkat suuhun".
Se on ilmeisesti käännetty potilaan (= tyhmä) kielelle lääkärin (= älykäs) kielestä, ja tarkoittaa sitä, että mitä pahempi tauti, sitä suuremmalla todennäköisyydellä potilas on kiitollinen, vaikka leikkauksesta koituisi ikäviä sivuvaikutuksia.
Ja niitä tulee aika monelle, kuten tätä foorumia kampaamalla voi nähdä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: