Keskustelu
| Sitrus | Sairaus yhtenä ominaisuutena | 30.5.2012 12.43 |
| On tapana jakaa ihmiset terveisiin ja sairaisiin. Niin teen itsekin. Kaavakkeissakin kysytään: terveys? Jos on sairaus niin mikä? Jos ihminen on ensin terve ja sitten sairastuu johonkin kenkkumaiseen kuten refluksiin, seuraa siitä monenlaisia vaihtuvia ja toisiinsa sotkeutuvia tunteita. En luettele, ne ovat meille kaikille tuttuja. Keskeisenä tunteena on kumminkin menetys. Terveys on mennyttä ja nyt olen sairas. Vähemmän kuin terve. Mutta jospa sairauteen suhtauduttaisiin ominaisuutena toisten joukossa? Ajattelen pikku kummipoikaani: hänellä on siniset silmät ja vaalea tukka, diabetes, kamalasti energiaa, hän tykkää helikoptereista ja autoista ja jätskistä. Miltä kuulosti? Ei ole kiva ajatella, että kun poika menee kouluun, toiset luokitellaan terveiksi ja hänet sairaaksi, omaan ryhmäänsä, joka on jotenkin leimattu. Ehkäpä hänen ja ympäristön onkin helpompi hyväksyä diabetes kuin minun ja ympäristöni refluksitauti. Ainakaan vielä sairaus ei koske eikä rajoita, hän näyttää ja kokee olevansa ihan tavallinen pikkupoika. Miten tällaista ajattelutapaa voisi edistää? Ehkä se auttaisi edes vähän paremmin hyväksymään omat ja toisten ominaisuudet. |
||
| Vanilja | Re: Sairaus yhtenä ominaisuutena | 30.5.2012 13.12 |
| Kaipa se riippuu sairauden laadusta, miten ihmiset kokevat olevansa itse terveitä tai sairaita. Jos on vaikeita oireita ja elämänlaatu kärsii, niin sitten varmaan kokee olevansa sairas. Sairauksia on niin monenlaisia, esim. sellainen perussairaus kuin verenpainetauti luokitellaan sairaudeksi, mutta lääkityksen ansiosta ihminen ei koe olevansa sairas. Diabetes on kyllä hankala sairaus jos joutuu ottamaan pistoksia, mutta niiden ansiosta pystyy viettämään normaalia elämää. Minulla on kaksi tuttua, jotka ovat neljävuotiaasta lähtien sairastaneet diabetestä, mutta kumpikin ovat kovin reippaita ja eikä sairaus tunnu olevan heille mitenkään raskas taakka, ovat molemmat sen kanssa eläneet melkein koko ikänsä. Kumpikin ovat jo lähemmäs nelikymppisiä. Kun omalla pojallani oli astma lapsesta lähtien, niin hänellä oli teini-ikäisenä vaikeuksia hyväksyä oma sairautensa, lääkitys meinasi jäädä ottamatta ja hänellä oli muutenkin aika vaikeaa sen kanssa. Sitten luokalla oli poika, joka otti myös astmapiippua, heistä tulikin ihan parhaat kaverit ja ovat sitä vieläkin. Molemmat ovat päässeet myös astmaoireistaan eroon nyt kun ovat aikuisia. Lapset sopeutuvat aikuisia helpommin muuttuneisiin olosuhteisiin, kuten sairauteen, aikuinen kokee sen varmasti aina jonkinlaisena menetyksenä ainakin alkuun ja jos joutuu elämään jatkuvasti vaikeiden oireiden kanssa, niin sitä vaikeampaa sopeutuminen on. Onhan meissä kaikenlaisia eroja muutenkin ja kaikenlaisia tapoja määrittää ihmistä milloin minkäkin ominaisuuden perusteella. Kyllähän näitä tulee välillä mietittyä, kun yksi ja toinen ympärillä sairastuu kuka mihinkin sairauteen. |
||