Keskustelu

vaimoMiehen refluksi ja g.skopia11.5.2012 5.05
Onnekseni loysin taman sivuston ja keskustelupalstan. Mieheni on karsinyt 2 vuotta vatsa/rintaoireista ja suoraan sanottuna valilla on tuntunut, etta ei mistaan loydy apua.
Tata keskustelufoorumia lukemalla tajusin, milta miehestani tuntuu. Valitettavasti en ole aina jaksanut olla tarpeeksi ymmartavainen.

Me asumme ulkomailla maassa, jossa terveydenhuolto ei ole kovin kehittynytta. Meilla laakari on diagnosoinut miehelleni dyspepsian, mutta mina sanon tata ihan "full blown" refluksitaudiksi (en ole laakari, mutta melkein) :) Onneksi han paasi paakaupungissamme pari paivaa sitten gastroskopiaan ja ensi viikolla saamme kuulla laakarin mielipiteen tuloksista. Huomasin raportista, etta hanelta oli otettu koepaloja jostain vatsapeitteista, joissa nakyi ylimaaraista kasvua ja kuvissa nakyi myos vaahtoa, lieko tuo ollut sitten vatsahappoja vai mita. Muuten naytti ihan siistilta. Vahan kuitenkin pelottaa, etta mita sielta loytyy.
Mita teilla on nakynyt gastroskopiakuvissa?

SitrusRe: Miehen refluksi ja g.skopia11.5.2012 12.59
Hirveen hyvä jos tämä foorumi on selventänyt sulle miten ankara tauti refluksi on, että nyt osaat paremmin tukea miestäsi. Ehkäpä myös miehesi löytää tiensä näille sivuille.

Dyspepsia tarkoittaa yksinkertaisesti ruoansulatushäiriötä. Diagnoosina se on siis yhtä kuin nolla.

vaimoRe: Miehen refluksi ja g.skopia12.5.2012 1.22
Kiitos Sitrus viestista, Mieheni ei osaa suomea, joten olen hanelle tiedonvalittajana:)
Tiedan mita dyspepsia tarkoittaa ja sen vuoksi raivostuttaakin, etta sita taalla on tarjottu diagnoosiksi kahden vuoden ajan.
Silloin kun olen muuttanut maailmalle, ei tallaisesta refluksi taudista ole ollut puhettakaan. Onneksi internetin, tieto kantautuu meillekin.

MakeRe: Miehen refluksi ja g.skopia12.5.2012 9.43
Apteekista voi saada reseptittömänä H2-lääkkeitä (esim. Zantac) tai uudempia PPI-lääkkeitä (Losec, Nexium, Protonix jne.). Lääkekokeilu on yleinen testi refluksitaudin suhteen, koska pH-mittaukset ja tähystykset ovat siihen verrattuna varsin työläs operaatio.

vaimoRe: Miehen refluksi ja g.skopia12.5.2012 13.21
Make, mies on syonyt Losecia ja Nexiumia seka kaikkia muita mahdollisia, eika ole apua loytynyt. Jospa huomenna selviaisi enemman, kun han saa tulokset gastroskopiasta.
Taalla ei ole kukaan edes ehdottanut pH-mittauksia eika sen puoleen edes tuota skopiaa, mutta paakaupungin laakari laittoi heti sinne, kun kuuli etta vaiva on jatkunut 2 vuotta vaikka laakkeita syokin.

SitrusRe: Miehen refluksi ja g.skopia12.5.2012 13.37
happosalpaajat muodostaa vaahtoa mahaan. Jospa löydös oli sitä. Vaikkka luulisi nyt tutkivan lääkärin sen tienneen.
Missä maassa te asutte?

vaimoRe: Miehen refluksi ja g.skopia13.5.2012 16.33
Sitrus, laakari ei ollut ehtinyt viela antaa mitaan lausuntoa. Tanaan mies on tulossa takaisin tuhannen kilometrin paasta laakarireissulta. Sen verran puhelimessa juteltiin, etta tais olla turha reissu. Laakari oli maarannyt miehelle rauhoittavia ja verenpainelakkeen, koska oli verenpaine korkealla.
Miehella nousee verenpaine aina kun hermostuu ja on huono olo.
En enaa tieda pitaisiko itkea vai nauraa. Ehka enemman kuitenkin itkettaa. Sinne meni jumalaton maara rahaa ja aikaa. No, odottelen kuitenkin kunnes mies on papereineen ja resepteineen kotona, ennen kuin taman enempaa hoyryja paastelen. Kismittaa jo valmiiksi :(

AmaliaRe: Miehen refluksi ja g.skopia13.5.2012 22.11
vaimo. tuo stressihän tosiaan monella pahentaa oireita

vaimoRe: Miehen refluksi ja g.skopia14.5.2012 6.32
Nyt on mies kotona raskaan reissun jalkeen. 12 tuntia kesti matka suuntaansa.
Laakari oli tuskin vilkaissutkaan koetuloksia (jotka mieheni hanelle vei naytettevaksi), eika kuuunnellut mitaan, mita mieheni yritti hanelle sanoa. Mittasi vain verenpaineen ja sanoi, etta on verenpaine liian korkealla ja siihen laakkeet. Myos rauhoittavia maarasi, jotka voivat olla ihan tarpeeseen, koska tama tauti hermostuttaa hanta ihan suunnattomasti. Laakari on nakojaan yleislaaketieteen professori. En tieda kuka hanta oli miehelleni suositellut, mutta ei tuo ainakaan ollut mikaan gastroenterologists (mikas se on suomeksi?), niin kuin olin kuvitellut.

Mies tuli kotia ja kavi apteekista laakkeita hakemassa. Siella tuttu apteekkari ei halunnut antaa hanelle verenpainelaakkeita tuosta noin, vaan mitattiin verenpaine, joka oli ihan normaalin rajoissa 80/120 tai normaali mielestani sellaiselle, joka on matkustanut vuorokauden ilman aterioita ja unta.

Mites tasta edetaan? Ruokavalion olen yrittanyt pitaa miehella kunnossa, mutta laakarissa kaydessaan hanelle aina maarataan viikoksi sita ja toiseksi tata laaketta (hieman liioitellen ilmaistuna).
Millainen oireidenmukainen hoito siella suomessa on? Kuinka pitkaksi aikaa esim. happosalpaajia maarataan, kunnes nahdaan mika on vaikutus ja milloin pitaisi kokeilla jotain muuta? Tuntuu, etta taalla vaan sorkitaan vahan sinne pain, eika oteta tosissaan toisen huonoa oloa.

Nyt tosiaan minakin vasta olen vakuuttunut, etta kaikki nama rytmihairiot, rintakivut, ahdistukset johtuvat tasta pirun refluksista. Kiitos siita talle keskustelupalstalle! :)

Me siis asumme Afrikassa. Aika laaja kasite, mutten viitsi ihan maata sanoa, etta pysyy anonyymiteetti kuten muillakin:)

vaimoRe: Miehen refluksi ja g.skopia14.5.2012 6.34
Amalia, huomaan ihan selvasti, kuinka oireet pahenevat kun mies stressaa. Kauhea oravanpyora syntyy, kun mita enemman on oireita niin sen enempi han stressaa :(

MakeRe: Miehen refluksi ja g.skopia14.5.2012 7.14
PPI-lääkkeitä määrätään yleensä ensimmäisellä kertaa parin viikon kuuri, mutta lopulta niitä syödään helposti kuukausien kuureja/lääkitys on säännöllinen. Oireet tuppaavat yleensä uusiutua, joten lääkitys on... säännöllistä.

Tärkeää olisi kohottaa sängynpäätyä, lopettaa tupakointi, jättää rasvaiset ruuat pois, kaikki voimakas ja hapan ruoka pois sekä tiputtaa painoa jos on mistä tiputtaa. Refluksitautia pidetään ns. elintasosairautena, ja Koufman on yhdistänyt sen vahvasti nykypäivän hapotettuihin elintarvikkeisiin, koska 60-luvulta saakka einekset on tykätty pommittaa happamaksi. Tämä sitten yhdessä haponnousun kanssa aktivoi mahahapoissa esiintyvää pepsiinientsyymiä, jonka myötä limakalvot vauroituvat. On ympäripyöreä selitys ihmiselle, jolla oireita on. Tympeä joutua taistelemaan diagnoosista, koska refluksitauti vie yöunet, jaksamisen ja elämänlaadun.

http://faculty.ksu.edu.sa/Al-Amri/Guidelines/GERDTreatment-1999.pdf

Tuossa on refluksitaudin hoitolinjaukset englanniksi. Eivät ole ihan tuoreinta, mutta normaalin refluksitaudin hoidossa vieläkin voimassa.

Suomeksi: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00072

Samat jutut kyllä löytyvät tältä sivustolta todella hyvin ja ehkä johdonmukaisemmin koottuna.

vaimoRe: Miehen refluksi ja g.skopia14.5.2012 11.28
Kiitos paljon Make!
Miehella putosi 15 kiloa paino ja on melkein alipainoinen jo. Ei uskalla syoda paljon mitaan. Laakari kehoitti syomaan ihan mita vaan. Kun olisikin niin helppoa.
Sangynpaaty on nostettu jo toista vuotta sitten. Et upakoi eika juomatkaan maistu. Miehen oireet ovat joskus tosi voimakkaat, joten yritetaan kokeilla laakityksen avulla saada tata kuriin, kun muuten on jo tehty kaikki mahdollinen. Tai ainakin mita osataan ajatella. Vinkkeja saa antaa :)

Laakkeiden ostoihin taalla ei laakarinreseptia tarvita. Taidan yrittaa tutkiskella, etta mista muut ovat saaneet apua ja lahtea sitten ostoksille.
Joskus yli vuosi sitten han soi jonkin aikaan Losecia, Nexiumia yms, mutta en todellakaan muista miten ne auttoivat. Tai taisivat auttaa juuri niin kauan kun han niita soi. Miehestani vaan on kasittamatonta ajatella, etta joutuisi syomaan paivittain laakkeita kuukausien ajan. Pakkohan se on jo muusta ei saa apua.

Kayn nyt tutkimaan noita Maken antamia linkkeja. Hyvaa paivan jatkoa kaikille refluxista joko suoraan tai valillisesti karsiville :)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: