Keskustelu

snÄänihäiriökin vielä3.5.2012 13.28
Hei,

nyt pukkasi pahemman luokan äänihäiriön päälle. Toista kuukautta kestänyt jo; äänen voimakkuus on heikko, ei pysty korottamaan ääntä ja ääni vuotaa. Kävin kurkkulääkärillä ja hän meinasi, että olisi toiminnallinen äänihäiriö. Ei nähnyt elimellistä vikaa, paitsi sulkuvajauksen äänihuulissa. Hänen mukaansa refluksi voi tätä pahentaa, mutta ei ole yksin tuota sulkuvajetta aiheuttanut.

Pitäisi kuulemma mennä puheterapiaan. Voi persus, sillä se on tolkuttoman kallista. Sain lähetteen myös TAYSiin puheterapiaan, mutta sinne on tunnetusti pitkät jonot.

Viheliäisintä tässä on se, että joudun töissä peruuttamaan opetustunteja. Lisäksi sosiaalinen kanssakäyminen kärsii, koska ihan tavallinen juttelukin ottaa voimille.

Onko täällä ketään, jolle refluksi olisi aiheuttanut vuotoisen ja heikon äänen? Oletteko käyneet puheterapiassa (eritoten kiinnostavat hyvät puheterapeutit 03-alueella)?

Oletteko huomanneet, että niskahieronta olisi auttanut ääniongelmiin? Itselläni kaulan ja niskan lihakset aika lailla jumissa.

Kiitos, jos joku viitsii vastata!

refluksikurkkuRe: Äänihäiriökin vielä3.5.2012 16.28
Tervetuloa äänihäiriöisten joukkoon :-( !
Ei ole kiva uutinen äänityöläiselle, vaikka koko työ ei ääneen pohjautuisikaan.

En muista nyt yhtään mitä ollaan kirjoiteltu tuolla aikaisemmin mutta itsellähän äänihäiriöt alkoivat täysin ihan tavllisen flunssan aikaansaamana/jälki-oheisjuttuna. Kuten myös refluksioireilu.

Se nk "toiminnallinen" (ei näkynyt äänihuulissa kuten sulla) vika on itselläni nyt 6,5 vuoden aikana huolimatta äänityömäärän vähennyksistä, kunnon äänenhuollosta, Voice massagesta ja kunnon refluksirempan yms kanssa muuttunut elimelliseksi eli siksi rasitusmuutokseksi (äänihuulia liikuttavalla alueella). Menee itsellä itse asiassa ajallisesti just nappiin erään tutkimuksen tuloksia mukaellen.

Äänen laatu ei ole hyvä vaikkakin äänihuulet on fonaatiossa ihan nätisti yhtyvät! Pätkii ja on heikko, voimaton. Matalampi kuin normaalisti.

Kävin itse alussa puheterapiassa Tampereen kaupungin puheterapeuteilla (silloin Koulukadulla, Tre) muutamia kertoja. Pidin omasta terapeutistani Marja Keljosta. Hänet (+ alueen muita p-ter.) löytyy yksityisenä täältä (liiton ulkopuolellakin varmaan on tarjontaa):

http://www.puheterapeuttiliitto.fi/app/yksityis/list/-/city/Tampere/aid/28

refluksikurkkuRe: Äänihäiriökin vielä3.5.2012 16.42
Halvempi keino on tietty yrittää p-terapeuttiharjoittelijaa, jos kirves ei ole vielä iskenyt täysin koulutuksen lopetukseen täälläpäin ....

Logopedian opiskelijat (tulev p-terapeutit) antoivat ainakin viime vuonna vielä noita halvempia käyntejä. Siitä oli tarkempaa esittelyä tuolla maaliskuu 2011 uutisissa (Konkreettista apua ääniongelmiin, http://www.refluksi.fi/167 ) Anna Oksalta (anna.oksa at uta.fi) voi asiaa kysellä taatusti edelleenkin.

snRe: Äänihäiriökin vielä4.5.2012 19.48
Refluksikurkku: Ikävä kuulla, että sulla on noiden muutosten jälkeen yhä ongelmia. Olet silti pystynyt jatkamaan työssäsi?

Itse en osaa ajoittaa äänihäiriöiden alkamista mihinkään flunssaan (sellaisia mulla ei ole ollut vuosiin). Tosin alkukeväällä on saattanut olla joitain lieviä paleltumisia, mutta voiskohan tuollainen tosiaan laukaista äänihäiriön...

Katselin myös puheterapeuttiliiton sivuja, mutta taidan odottaa lähetettä TAYSiin. Ja hierojalle pitää kyllä mennä.

refluksikurkkuRe: Äänihäiriökin vielä5.5.2012 1.23
Sanos muuta - ei tämä kyllä mukavaa ole. Ääni on niin tärkeä ammatillisesti sekä tietenkin myös sosiaalisessa mielessä :-(


Flunssa ei siis välttämättä aiheuta useimmilla varmaan yhtään mitään - ei minullakaan koskaan aikaisemmin (eikä sen jälkeenkään olo ole sen hullumpi flunssaisena) ...se mainitaan yhtenä mahdollisena laukaisijana yhdysvalt ääniklinikoilla. Normiflunssa (runsaan viikon ylähengitystietulehdus) puhkaisi selvästi tuon refluksitaudin (luultavammin johonkin kohtaan vagushermoa jotakin vauriota/vajaatoimintaa) ja siitä aiheutuvan väännön/vedon/tulehduksen myötä alkoi vähitellen sitten kurkunpään lihakset kompensoimaan ja työskentelemään ylimääräisiä ja niinpä ääni ei kulje kuten ennen ... Toinen huonompi teoria on, että flunssa aiheutti sekä refluksitaudin alun että kurkunpään vaurion :-( :-(

Töiden pakkovähentäminen (=kukkaron keveneminen!) oli edessä viime syksynä, kun kesällä havaittiin tuo muutos. Nyt jännittää onko se kasvanut vai ei. Tarkastusseuranta kesällä. Leikkaus on sitten mahdollisen kasvun myötä huonoin vaihtoehto (tai rehellisesti sanottuna huonoin vaihtoehto olisi väärä diagnoosi ja löydös olisikin huonolaatuinen muutos). Ja sitten tietenkin on aloitettava miettimään myös refluksileikkausta, koska vaivahan mitä suuremmalla todennäköisyydellä uusiutuu, kun oikea allaoleva vaiva ei korjaannu.

Ammatin vaihtoakin on pyöritelty päässä taas tänä vuonna aktiivisesti mutta kyllä vähän huonolta näyttää, jos ihan alusta tarvisi pitkänlinjan opiskelua vaativa, ei paljoa äänityötä sisältävä, mielekäs ammatti hankkia (olen 44v). En voi kuitenkaan realistisesti kuvitella, että kurkunpää kestäisi seuraavat 20 v äänityötä. Joten on tässä pohtimista ... :-( :-( :-(

refluksikurkkuRe: Äänihäiriökin vielä5.5.2012 8.04
Ai niin, pieni lisäys ..... tuo TAYS liittyy myös omaan refluksitaustatarinaani siinä mielessä, että se oli paikka, josta tämä (veto/kylmän alull.pan.) flunssa tuli itselleni ja työparille, kun olimme vapaaehtoistyössä siellä yhtenä ajankohtana. Parilla flunssa oli ohi 2 viikossa.

Tuon s-taustan ja oudon oireilun takia (diagnoosin kesti melkein kaksi vuotta) jossakin vaiheessa käytiin osastopöpöjä ym lävitse etten olisi saanut jonkin muun taudin tartuntaa... Olipa tuokin episodi. Noissa merkeissä en ole enää Taysissa toiminut :-(

refluksikurkkuRe: Äänihäiriökin vielä17.9.2012 12.13
Onko ketään muita uusia äänihäiriöisiä tai äänityöläisiä (puhe tai laadullisesti vaativammat laulu, esiintyminen ym)?

Miten olette ongelmatilanteet äänenne kanssa ratkaisseet tähän mennessä?


Itse olen taas äänilevossa ennen ja jälkeen työosuutta eli lähes kokonaan hiljaa vapaa-ajalla :-(



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: