Keskustelu
| huolestunut | mahaportinläppä tiukka ? | 29.3.2012 9.07 |
| selvitän hieman meidän taustaa. Eli poika nyt 4kk, kohta 5kk ja refluksi vaivaa ollut noin 3kk. lääkityksenä on losec mups ja prepulsid. eilen olimme tähystyksessa ja ph/impedanssi tutkimuksessa tampereella.oireet ovat erittäin selkeät ja runsas kirjoiset,mutta tuloksia emme ole vielä saaneet, muuta kuin tähystävä lääkäri kävi kertomassa, että mahaportinläppä on normaali. eli tiukka. Eli rakenteellista vikaa ei näy. ruokatorven alaosa oli tulehtunut. Sanoi että on silti refluksia,mutta kuinka tämä on mahdolista? Allergioita ei meillä ole mihinkään. Mietin vain jatkoja. Toki tuloksia on odotettava,mutta mietin tuota läppää? |
||
| ap | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 29.3.2012 11.31 |
| Osaako kukaan kertoa, voisiko kyseessä olla siis tämä endoskopianegatiivinen refluksi? Olen huoestunut, koska lapsi ei ilman lääkitystä pärjää ja nieleskely on jatkuvaa. Pullosta juodessa suurimmaksi osaksi irvistelee ja itkee :/ Mietin myös,että koska ei ole rakenteellista,niin sitten tuskin maidon sakeuttajaa tarvitaan? Se on ollut käytössä jo pitkään. |
||
| refluksikurkku | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 29.3.2012 12.17 |
| Hei! Olikohan se sulkija normaalipaineinen tuon ikäiselle vai ...? Eikö lapsilla ollut niin, että sulkija-alue kehittyy kuitenkin täyteen toimintaansa vasta n 1 vuoteen mennessä?? Jos se pitää paikkansa, voisko se sulkija siihen mennessä "tehostaa toimintaansa" vaikka nyttenkin tuon ikäkauden normaalipaineinen? Aikuispuolella suurimmalla osalla refluksikoista on tuo normaali/tiukka/normaalipaineinen sulkija. Sen normaalipaineisen tahattomat aukeamiset (nk TRLES:t) on sen refluksin/ylösnousun taustalla. Niistä seurauksena voi olla kumpi muoto vaan: endoskopiapositiivinen (ruokatorvessa vauritoita, tulehdusta ym) tai endoskpianegatiivinen (ruokatorvessa ei mitään näytteissäkään). Kuvailusi perusteella teillä on ainakin nyt endoskopiapositiivista (ruokatorven alaosa tulehtunut). Voiko noin pienellä olla jo tätä aikuismallista refluksioireilua, jonka taustalla lähinnä nuo TRLES:T (jos ei siis todellakaan allergiaperäistä)??? En ole kuullut, että maidon sakeutus olisi yhdistetty pelkästään rakenteelliseen refluksiin. Nestemäinen tuppaa pulauttaan äkkiempää ylös aikuisrefluksikollakin, jos sitä liikaa kerralla kulauttaa suuhunsa. koska teillä on tulosten kuuleminen? |
||
| ap | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 29.3.2012 15.42 |
| Kiitos sinulle vastauksestasi! Kuulen mielelläni näistä asioista lisää! Tuloksissa kuulema kestää parisen viikkoa, koska otettiin niitä koepaljoa. |
||
| ap | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 23.4.2012 18.02 |
| Hei! Nyt on aika patti tilanne :( Saimme tulokset. Tähystyksessä selvisi, että läppä on tiukka ja normaali. Lisäksi ph mittauksessa ei ollut hapollisia reflukseja lainkaan ja hapottomatkin olivat normaalin rajoissa. Nyt tarja ruuska oli sitä mieltä että losec ja prepulsid täytyisi lopettaa. No kävin täällä keskus sairaalassa ja oma lääkärimme ottaa meidät kuulema vastaan vasta kesäkuussa. Tänään olimme maitoaltistuksessa, josta ei mitään selkoa saanut, koska vauva oireilee suolistolla ja kaikki apteekin kalliit maidot aiheuttavat ripulin ja oksentelu lisääntyy. Voisiko siis olla ettei ole maitoallergiaa? Olen vain itkenyt ja itkenyt kun en jaksa tätä enää. Lapsi ei ilman lääkkeitä pärjää. Tutkimukseen mentäessä oli se 5 päivää taukoa ja päivät yhtä helvettiä. Ja olen kuullut että refluksia voi olla, vaikka ph rekisteröinti olisi ok. Myöskin koepalat olivat normaaleja, sekä suolinukka ym. |
||
| ap | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 23.4.2012 21.09 |
| anyone? |
||
| Arwen | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 23.4.2012 23.36 |
| Tämä on nyt ihan hakuammuntaa kun en asiasta sen enempää tiedä, mutta voisiko teillä Gaviscon toimia? En tietenkään tiedä jos onkin joku allergia; niiden toteaminen taitaa olla tosi hankalaa ja onnistuu vain eliminointisysteemillä. Maitoallergiasta en tosin osaa sanoa mitään. Meidän esikoisella oli syntymästä jonnekin puolivuotiaaksi asti oireita, joita myöskin tutkittiin refluksina. Poika oli todella huono nukkumaan, roikkui rinnalla tuntitolkulla eikä iltaisin nukahtanut millään. Tai nukahti kyllä, mutta heräsi hetken päästä itkemään. Ja tätä 5-6 kertaa joka ilta. Olin aivan loppu, kun tuntui, että vauva vaan itkee ja nälkä ei todellakaan voinut olla kun tosiaan söi vähän väliä ja pitkiä aikoja. Lisäksi hän pulautteli tosi paljon ja isoja "lammikoita" etenkin mahalla ollessan. Kun poju oli 2 kk ikäinen hänelle tehtiin ph-mittaus, mistä kuitenkin todettiin, että varsinaista reflua ei ollut, mutta ylösnousuja kuitenkin jonkin verran. Hoidoksi määrättiin kiinteiden aloittaminen 2 kk iässä ja lisäksi tuo Gaviscon. Meillä auttoi selvästi; oireet alkoivat pikkuhiljaa helpottamaan, vauva itki vähemmän ja nukkui paremmin. Toivottavasti teillä jotain selviää ja saatte apua; tiedän aivan tarkkaan mitä käyt läpi. Itse olin niin loppu, että jouduin psykologin juttusille, kun en saanut nukuttua ollenkaan, masensi vaan ja itketti kun vauvalla oli selvästi paha olla, eikä mikään oikein auttanut. Kovasti toivotan sulle tsemppiä, voimia ja jaksamista!! |
||
| ap | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 24.4.2012 9.44 |
| Gaviscon oli meidänm ensimmäinen "lääke", josta ei ollut mitään apua :( Nyt tämä maitoaltistus menossa ja ainuat oireet ovat,musta kakka,jossa ryynejä, sekä maidon pulautus heti juonnin päälle. |
||
| Maria | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 1.5.2012 16.19 |
| Jos vauvan kakka on täysin mustaa, käyttäisin vauvan lääkärissä pikimmiten. Ainakin aikuisilla mustat ulosteet on hälyttäviä oireita, joiden syy pitää tutkia. |
||
| ap | Re: mahaportinläppä tiukka ? | 1.5.2012 17.52 |
| Hei! Juu siis kakka meni mustaksi, kun sai lehmänmaitoa. LÄäkärissä olimme ja heidän mielestään suolisto voi toimia niin. muuta ei sanottu...Hui kun nyt mietin...mutta nyt taas vihreää ripulia kokoajan. |
||
