Keskustelu

DeeÄäniongelmieni selvittely26.3.2012 20.38
Joopa joo. Eli olen pian 30v. nainen, harrastan laulamista ja tulevassa työssäni tarvitsen myös paljon ääntäni. Refluksitauti on todettu tähystämällä muutamia vuosia sitten, sen jälkeen olen syönyt lähes päivittäin Lansopratsolia 30mg. Lauluäänen kanssa on aina ollut ongelmia, esim. limaisuutta ja heikkoutta. Ajattelin sen johtuvan tupakoinnista, koska refluksi pysyi mielestäni suhteellisen hyvin aisoissa, eli siis närästyksen tunnetta ei ollut usein.

Muutama vuosi sitten (ajantajuni on tosi huono :D), olin sairaslomalla töistä palleakivun takia, ja hyppäsin päivystyksessäkin. Silloin sain Nexium-kuurin, mitä en kuitenkaan syönyt. No nämä kivut loppuivat ajan kanssa itsekseen.

Yli 5kk sitten lopetin tupakoinnin. Päätin alkaa tosissani treenaamaan laulamista, jos vaikka pääsisi johonkin bändiin vielä laulamaan... Aika turha haave taisi olla, koska sen jälkeen alkoi ääniongelmat vaivata vielä enemmän. En tiedä mistä johtui, olen epäillyt mm. tupakoinnin lopetuksen lisänneen limaneritystä (kun tervat lähtee keuhkoista ja värekarvat toimii taas normaalisti). Sitten epäilin allergista nuhaa ongelmien syyksi, sitten allergialääkkeitä, ja nyt olen alkanut kallistua refluksin kannalle.

Lauluääni alkoi säröillä ja lähteä korkeissa äänissä jo joulukuussa. Silloin minulla oli ensin flunssa, ja sen jälkeen treenasin tavallista enemmän laulamista joulu-cd:n tekoa varten. Totesin ettei sillä äänellä voi laulaa, ja pidin taukoa. Tammikuussa päätin mennä takaisin laulutunneille, jos vika vaikka olisikin tekniikassani. Ensimmäisillä laulutunneilla ääni toimi vielä nykyiseen verrattuna lähes ok, vaikka ei toiminut silloinkaan hyvin. Treenaamisen seurauksena ääni alkoi hajota käsiin täysin, ja laulunopettaja kehoitti minua palaamaan tunneille vasta, kun ääni on normalisoitunut. Ääni ei kestänyt laulamista lujaa, hiljaa, korkealta tai matalalta, vaan särkyi koko ajan eikä pysynyt nuotissa.

Viime keskiviikkona 21.3.12, kävin terveyskeskuksessa lääkärillä, kerroin ääniongelmistani ja siitä, että itseasiassa olen joutunut nykyään aina välillä tuplaamaan refluksiannostani, ja että nielaiseminen on vaikeaa, kurkku on kipeä, röyhtäilyttää ja pallean kohdalta sattuu myös välillä. Kerroin, että haluaisin refluksileikkaukseen, että olen laulaja ja tarvin lisäksi ääntä tulevassa työssäni. Sain kahden viikon 40mg Somac-kuurin, ja sen jälkeen 20mg Somac tarvittaessa. Niin ja soittoajan parin viikon päähän seurantaa varten.

Aloitin viime torstaina omatoimisesti äänilevon, joka on muuten suhteellisen raskasta toteuttaa. Tänään ajattelin lopettaa sen, puhuin hieman ja tein äänenavauksia, lauloin pari biisiä, ja totesin, että ääni on edelleen täysin paskana. Sen jälkeen olen taas ollut hiljaa, ja nyt mietin, että odottaisiko Somac-kuurin loppuun ja yrittäisinkö pyytää terv.keskuslääkäriltä lähetettä KNK-lääkärille, vai varaisinko yksityiselle puolelle ajan itse. Opiskelijana ei olisi ihan liikaa rahaa laittaa lääkäriinkään :(

DeeRe: Ääniongelmieni selvittely3.4.2012 19.55
Kahden viikon Somac-kuuri syöty, eikä juuri mitään apua. Ääni on edelleen huonossa kunnossa, kurkku kipeä, palleaan sattuu, röyhtäilyttää hirveästi ja tänään oli niin limainen kurkku karkin syömisen jälkeen että teki mieli yrjötä kaupassa käydessä :( Varasin ajan yksityiselle KNK-lääkärille, sinne menen viikon päästä. Sitä ennen soittoaika terv.keskuksen lääkärille, enpä tiedä mitä jatkohoitoa/-tutkimuksia pitäisi sieltä vaatia, mutta jotain kyllä. Ottaa päähän.

refluksikurkkuRe: Ääniongelmieni selvittely3.4.2012 21.03
Kurkkuongelmat äänitylöläisenä tämän taudin takia on vihonviimeisiä :-( Ottaisin mielelläni heti sen perinteisemmän gastroesofageaalisen muodon
kuin tämän ruokatorven ulkopuolisen. Jo ihan noiden kurkun limakalvojen vuoksi.

24h ph mittaus + manometria on ne tutkimukset, joita kannattaa ainakina pyytää.

Kuinka pitkä sulla muuten on ollut pisin yhtäjaksoinen salpaajalääkitys?

Eikö ne päivittäiset äänenhuolto/kurkunpään huoltojutut auta yhtään esim rentoutukseen (hengittelyharjoitukset, äänteet, lax vox ym)? Pallean rentoutukseen käytän itse niitä tavallisiampia hengitysrentoutuksia, mitä esim Voice massagessa (ja muuten ammattipuolella) neuvotaan.

Entä tuo äänilepo - kuinka monta päivää olit puhumatta? Taisin tätä jo jossain kysyäkin. Itsellä KNK määräämänä se oli viimekisi 9 (sairasloma)päivää, joka meni kun puhuminen rasitti niin paljon ettei tosiaan tehnyt mieli puhua. Eleitä, ilmeitä ja paperia tuli käytettyä paljon!

zoltRe: Ääniongelmieni selvittely3.4.2012 21.56
Millanen muoto tuo gastroesofageaalinen muoto on?

DeeRe: Ääniongelmieni selvittely5.4.2012 0.21
Pitää pyytää tarkemmat tiedot siitä tähystyksestäkin terveyskeskuksesta, kun en ees muista koska se on tehty, ja koska sain ekat lääkkeet. Mutta siis monta vuotta oon syöny putkeen salpaajia, joskus saatto olla joitain päiviä/viikkoja etten tarvinnut, mut yleensä syön niitä koko ajan.

Hmm en oikein tiedä mistä äänenhuoltoharjoituksista puhut? Olisko jonkun lääkärin pitäny sellasiakin mulle neuvoa? Eli en oo tehny mitään sellasia. Lax voxista oon kuullut, saako apteekeista niitä letkuja vai?

Äänilepoa jaksoin 4 päivää - aika surkea saavutus. En nyt muutenkaan puhu hirveästi, kun asun yksin enkä tällä hetkellä ole töissä vaan koulussa silloin tällöin. Äänessä on jo hiukan enemmän voimaa, kun yritin laulaa. Mut ei varmaan vieläkään sais pahemmin laulaa... on se vaan vaikeeta!

DeeRe: Ääniongelmieni selvittely11.4.2012 13.29
Ostin viime viikolla lax vox -letkun, ja siihen ääntely on tuntunut ihan mukavalta. Lisäksi ostin A-vitamiinitippoja apteekista, kun tuntuu että kurkku on välillä liian kuiva?

Kävin tänään KNK-lääkärillä, jonka mukaan nenäni on sen muotoinen, että se karstoittuu ja kuivuu, ja siitä johtuisi jatkuva nuhani. Siihen käskettiin ostamaan nenävoidetta, mikä on käsikauppatavaraa. Eli terveyskeskuksessa määrätyt ja allergialääkkeet luultavasti vain kuivatti lisää kuivia limakalvojani...

Noh sitten äänihuulet oli ärtyneet, punaiset ja turvonneet, enemmän oikealta puolelta. Eli kuulemma nukun enemmän oikealla kyljelläni, mikä varmaan onkin totta. Sain Somacin lisäksi Alsucral -mahansuojalääkkeitä 60kpl. Ja kirurgin nimen, joka on erikoistunut näihin refluksileikkauksiin.

Nyt sitten varailemaan aikaa tälle kirurgille, mietin että mahtaisinko saada lähetteen hänelle terveyskeskuksesta? Kun sama lääkäri näyttää leikkaavan myös kunnallisella puolella.

refluksikurkkuRe: Ääniongelmieni selvittely11.4.2012 14.57
Lax vox on aika "vinkeä" ja helppo keino kuntoutukseen :-) Mulla on sellainen muoviversio, ostitko sellaisen vai sellaisen lasisen?

Meillä (Tre) on myös tuolla Kauppakadulla pieni rautakauppa, jolla on ohjeet minkäpituinen ja paksuinen tarvii olla. Hintaa taisi tulla euron pari. Itse sain ensimmäisen puheterapeutilta ja jonkin äänipäivän jälkeen niitä jäi järjestäjälle kasa käteen, joten niiistä riittää varmaan lopun elämäksi :-)


Hienoa edistystä tuo nenäjuttu!

Auts, sattuu jo kun ajattelinki noita sun äänihuulia. Hyvä, kun menit näyttään. Katsoitko lääkäri tuon oikean puolen löydökset pelkästään nukkumisen aikana tapaht ylösnousun vaikutuksena? Oliko sulla jo sänky kuitenkin koholla yöaikaan?

DeeRe: Ääniongelmieni selvittely11.4.2012 20.33
Mä ostin apteekista muovisen letkun, siinä oli äänihuolto-ohjeita mukana. Maksoi joku 6 euroa.

Lääkäri oli sitä mieltä, että oikean puolen turvotus johtuisi oikealla kyljellä nukkumisesta. Totesi vaan että oikea puoli on enemmän turvonnut, että sä nukut enemmän oikealla kyljellä. Olin että ok, mahdollista :) Jos nyt koittais nukkua vasemmalla vaihteeksi, mut onhan se vaikee pitää samaa asentoa koko yön, kuitenkin tulee pyörittyä. Niin ja mulla oli sänky koholla n.13cm 3 viikkoa, nyt lisäsin pari päivää sitten korkeutta, nyt on yhteensä n. 16cm... Sitä ennen ei oo ollut sänky koholla.

Toi mahansuojalääke tuntuu aiheuttavan mulle pahoinvointia ja huimausta. Tuli kauheen heikko ja huono olo melkein heti kun otin tabletin päivällä, ja samoin nyt illalla. Saas nähdä pystyykö niitä syömään pitempään.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: