Keskustelu

SitrusRavintoterapeutti9.3.2012 12.23
Olen menossa tällaiselle, kunnalliselle, kun kerran vihdoin sain lääkäriltä lähetteen.

Kesällä olin aikeissa mennä yksityiselle. Pohjatietoina pyydettiin yksityiskohtainen selonteko sairauksista, lääkkeistä, tutkimuksista ja niiden tuloksista, kaikista mahdollisista oireista, ruokavaliosta, luontaistuotteista ja vitamiineista sekä elämäntavoista. Yhteensä 8 sivua. No, se jäi sillä kertaa väliin.

Kun kysyin nyt, miten valmistaudun tämän kunnallisen vastaanottoon, terapeutti tuumasi, että ei sun mitenkään tartte valmistautua, tulet vaan tänne, onhan meillä siinä tunti aikaa jutella.

Tällä tavalla. Taso ei taida olla ihan sama.

reRe: Ravintoterapeutti9.3.2012 12.31
Sitrus olisi kiva jos kertoisit meillekin tuloksista ja neuvoista. Itse olen yrittänyt päästä terveyskeskukseen keskustelemaan em. asiasta. Kun ei ole aktuuttia niin terveyskeskukseen pääseen kuukausien odotuksella. Kiitän tiedoista.

SitrusRe: Ravintoterapeutti9.3.2012 12.35
Kerron tottakai. Mulla kyllä lähetteen syy on kohonnut kolesteroli.

SitrusRe: Ravintoterapeutti6.5.2012 19.50
No niin. Ravintoterapeutilla käyty. Siinä ei ilmennyt mitään ihmeitä.

Terapeutti keskittyi korostamaan eläinrasvojen vähentämistä. Rasvaiset maitotaloustuotteet pois, tilalle kasvirasvoja. Kuituja, paljon kuituja. Kovasti yritti markkinoida näitä ns. funktionaalisia elintarvikkeita, kuten Beceliä. Painopiste oli kaikessa kolesterolin alentaminen refluksidieetin ehdoilla.
Kumma kyllä, sokerin käytöstä ei tullut ollenkaan puhetta. Sokeri sentään varastoituu rasvaksi, että tärkeä seikka sekin on.
Hyvä kolesterolihan mulla on tosi korkea. Syön paljon kalaa.
Kolmen kuukauden kuluttua kolesteroli kontrolloidaan, miten pelkkä ruokavaliotietoisuus on vaikuttanut.

Kolesterolia alentavaa lääkettä ei aio ruveta syömään.

SitrusRe: Ravintoterapeutti4.1.2017 5.42
nosto

Aikuinen nainenRe: Ravintoterapeutti4.1.2017 9.18
Minähän kävin kunnalliseslla ravintoterapeutilla ja se oli sellainen esittely tilaisuus. Hän esitteli tuotteita mitä voi käyttää ja kyseli mitä syön ja kastsoi saanko tarpeeksi ravinnosta energiaa, kuitua ym.
Minä koin etten mitään sellaista saanut mitä en jo tiennyt ennestään.

Antoi nipun esitteitä, että tutustu näihin.

Toivottavasti Sitrus sinulla on parempi käynti eli ravintoterepeutti on asiaansa todelle perehtynyt ja on oikeasti apu auttaa vastaanotolle tulevaa. Omalla kohdalla pettymys.

En missään nimessä halua masentaa sinua ennakkoon omaa käyntiäsi ajatellen. Kuten totesin näitäkin ammattilaisia on vaikka kuinka paljon.
Tiedän, että sairaalassa on ollut aivan loistava ravintoterapeutti eli julkisella tasolla. Että tuuripeliä tämäkin.

Onnea Sitrus matkaan!!!

SitrusRe: Ravintoterapeutti4.1.2017 10.57
Yksityistä etsin. Kunnan oli hyödytön.

Aikuinen nainenRe: Ravintoterapeutti4.1.2017 12.01
Ykstyisistä olen kuullut paljon hyvä. Juuri kertoi fyssarini, että hänen yksi asiakkaansa sai hyvän juuri hänelle räätälöidyn ruokaohjelman Terveystalossa toimivalta terapeutilta. Kärsi huonosta olosta, laihtui ja voi pahoin mikään ruoka ei maistunut ja tuntui ettei enää sovikaan. Haastatteli ja muutti tämän ruokailu systeemit ihan muuksi. Nyt voi hyvin.

Tätä samaa toivon meille kaikille siis hyvä oloa.

SitrusRe: Ravintoterapeutti4.1.2017 12.20
Mä olen etsinyt ja kysellyt Espoosta, Hki käy myös. Mutta en ole löytänyt. Ja sen tarttee osata nimenomaan tehdä yksilölliset ohjeet ottaen huomioon sairaudet. Pelkkä "jätä maito ja viljat pois ja syö paljon kasviksia" ei riitä.

SitrusRe: Ravintoterapeutti4.1.2017 21.29
Oikea nimike onkin ravitsemusterapeutti. Sillä on koulutus. Ravintoterapeutiksi voi tituleerata itseään kuka vain.

SitrusRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 11.41
Hienolta kuulostava "ravintovalmentaja" on myöskin villi nimike.

Yliopistollisen tutkinnon suorittanut on siis titteliltään ravitsemusterapeutti.

VaniljaRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 17.54
Olen kerran käynyt laillistetulla ravitsemusterapeutilla koholla olevien kolesteroliarvojen vuoksi. Lääkäri halusi minun käyvän siellä myös siksi koska käytin hänen mielestään ihan liian vähän maitotuotteita.
Käynnistä en saanut mitään irti. Hän käski minun juoda päivittäin maitotuotteita ja käyttää margariinia leivän päällä. Maito ei sovi minulle ja margariinia en halua käyttää.

Refluksin takia kävin funktionaalisen puolen ravintovalmentajalla hän käski aluksi heivata loputkin maitotuotteet, eikä pitänyt voitakaan pahana kun pysyy kohtuudessa. Hän neuvoi minulle kalsiumpitoiset vaihtoehdot maidolle ja suolistoni hoidettiin kuntoon. Ruokavalio säädettiin myös kuntoon. Nyt on kolesterolit kohdillaan ja refluksioireet kurissa.

Tarkkana kannattaa olla kuitenkin oli nimike mikä tahansa. Kannattaa selvittää terapeutin taustat ja kokemus etteivät mene rahat hukkaan.

SitrusRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 18.04
Haluan keskustella sellaisen hlön kanssa, jolla on taitoa ja kiinnostusta tarkastella juuri minua. Ts. ei sellainen, jolla on vahva asenne ja sama patenttiratkaisu kaikille.

Mikä muuten on ravitsemusterapeutin työtapa, haastattelu, kyselykaavake, verikokeet...?

SitrusRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 18.19
Mä sain valitettavasti huonon kokemuksen Erkki Antilasta, jonka vastaanotolla kävin. Jos häntä pidetään flt-piireissä guruna... Määräsi mulle hatusta jonkun hiivanhäätökuurin, kehotti imeskelemään Bepanthen tabletteja, ei pitänyt korkeaa kolesterolia ongelmana ( hänellä oli kuulemma potilas joka syö 20 kananmunaa päivässä?!?), salpaajia ei kuulemma pitänyt syödä, antoi listan elintarvikkeista joissa on paljon glutamiinia ja käski syödä niitä (glutamiinia?). Haukotteli vähän väliä ja oli jotenkin poissaoleva. Kun kysyin seurannasta että koska tulen uudelleen kontrolliin ikään kuin, sanoi että ei mun hänestä tarvitse enää tulla.

Voin sanoa, että siinä jos missä meni rahat hukkaan ja kiinnostus flt:hen kuoli heti. Leikkauksesta sanoi vain, että älä nyt vielä siihen mene. Koko käynti ja puheet oli todella epämääräisiä. Oli semmoinen olo, että taisin tavata juuri aidon puoskarin.

VaniljaRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 18.29
Siitä on jo jonkun aikaa kun kävin ravitsemusterapeutilla. Muistaakseni piti täyttää kysymyslomake. Kysymyksiä en muista.

Ravintovalmentajallekin täytettiin kysymyslomakkeita. Hän kiinnitti huomiota myös stressin vaikutukseen oireisiini. Stressi oli osallisena refluksin puhkeamiseen ja sitten refluksioireet pahensivat stressiäni.

Olin aikamoisessa kierteessä ravintovalmentajalle mennessäni. En ymmärtänyt oikein mistä kaikki johtui ja hänen avullaan aloin ymmärtää syitä ja seurauksia. Esim. sen että pahoinvointini ilmeisesti johtui siitä että stressaantuneena ruoansulatusentsyymit lakkaavat toimimasta ja mahanesteitä ei erity. Proteiinit eivät sula kun ei ole mahanesteitä niitä sulattamassa. Siitä seuraa kaasun muodostusta ja turvotusta ja vatsakipua. Sitten eivät ravintoaineet imeydy kun suolinukka on vahingoittunut ja siitä seuraa taas muita oireita, jne. Oli helpottavaa kun ymmärsi mistä oireet johtuivat ja mitä niille piti tehdä.

VaniljaRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 18.34
Antilalla minäkin lääkärissä kävin, hän määräsi verikokeisiin esim B 12- vitamiinitasot katsottiin ja hän huolehti että pääsin tähystykseen kunnalliselle puolelle kun en sinne meinannut millään päästä. Ruokavalion hän jätti ravintovalmentajan huoleksi.

SitrusRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 19.10
Tähän kurjuuteen on niin tottunut, ettei enää edes pidä minään poikkeuksena, että olotila vaihtelee välillä apaattinen-kurja-epätoivoinen. Vuorokauden paras hetki on ilta, kun voi poistua elämästään tilapäisestu uneen. On myös tottunur siihen, että koko ajan pelottaa: oireet, lääkärissä käynnit, koska joutuu seuraavan kerran päivystykseen ja miksi, tutkimukset... Havahduin sairaan ja terveen väliseen eroon seuratessani vierestä keskustelua siitä, miten HIRVEÄÄ on kun otetaan verikoe! Voi herranjestas kun olisi tuollaiset murheet.

Ja jatkuva oireiden vähättely, syyllistäminen (älä stressaa, tee jotain mistä nautit...) Muistelin juuri sitä, miten muinoin terveenäkin mieliala laski nälkäisenä. Siis vaikka se oli hetkellistä. No totta helkkarissa sitä on stressaantunut kun elämä pyörii joka päivä syömisen, riittävän energiansaannin ja oireiden minimoimisen ympärillä! Ja joka tuutista työnnetään samaa viestiä: olet sairas, koska syöt väärin, elät väärin, asennoidut väärin jne.

En voi puhua tilanteestani oikein kellekään. Se ahdistaa kuulijaa liikaa, herättää torjuntaa joka ilmenee mitä erilaisimmin tavoin.

Ajatus siitä, että ruokailu toisi mielihyvää, on absurdi. En tunne nälkää enkä tunne kylläisyyttä. Mitään ei tee mieli. Keho ei anna viestejä, joita voisi tulkita. Ensin heikottaa, on syötävä. Sitten mahaa ja rintakehää painaa ja puristaa, usein myös koskee, kun on syönyt.

Sain juuri kutsun manometriaan ja impedanssiin. Papereita lukiessani tunsin pääkipua ja mahakipua. Siitä tajusin, miten paljon nämä tutkimukset ja niiden tulokset mua pelottaa. Olen ollut molemmissa, ja ne oli pahoja. Nyt olen paljon kipeämpi, lisäksi yksin. Enkä tiedä mitä iloa tutkimuksista on, kun mua ei voi leikata.

Ainoa mihin tässä voi perustaa toivoa, on ihme.
Niin että ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat kierteellä ja hukassa olemisella, Vanilja. Siihen lisään vielä täydellisen turvattomuuden tunteen.

SitrusRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 19.12
Vanilja, oliko se hyvä terapeutti Marja Ruuti?

VaniljaRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 19.46
Sitrus, tilanteesi kuulostaa kyllä todella ikävältä. Tiedän kyllä nuo tuntemukset. Minäkin muistan hyvin ajan jolloin olo oli niin huono että halusin vain nukkumaan ettei tarvitsisi kestää sitä. Tiedän myös miten vaikeaa olla stressaamatta kun oireet eivät jätä hetkeksikään rauhaan ja ajatukset kiertävät samaa kehää päivästä toiseen.

En tiedä minkälainen tuo Marja Ruuti on. Hän on laillistettu terapeutti, mutta on opiskellut myös funktionaalisella puolella. Hän on kirjoittanut jonkun kirjan, muistaakseni sen nimi on Terve maksa. Olen jutellut hetken hänen kanssaan ja vaikutti sen perusteella kovin sympaattiselta.

Pitää vain muistaa että ruokavaliomuutokset eivät välttämättä vaikuta kovin nopeasti. Sairastuminenkaan ei ole tapahtunut hetkessä vaan pitkän ajan kuluessa. Minulla kesti kauan ennenkuin kaikki oireeni hävisivät, mutta muutoksia tapahtui koko ajan. Aikaa siihen taisi kaikkiaan mennä puolitoista vuotta.

Aikuinen nainenRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 20.08
On tosi surullista lukea Sitrus sinun voinnistasi. Osan voi omalla kohdallaankin allekirjoittaa mutta sinulla on niin paljon kaikkea ikävää tunnetta elossasi, että vaatii kyllä ihan ihme voimia, että jaksaa.
Jotenkin tulee jo tunne, että sinulla pitäisi olla joku ammatti kuuntelija joka vain kuuntelisi sinua ja saisit tukea ja sitä ymmärrystä mitä eit mistään tällä hetkellä saa. Jokainen meistä kaipaa ja tarvitsee ymmärtäjän ja myötäeläjän, en ainakaan itse ilman sitä pärjäisi.
Joten ei ole helppoa elämäsi.

Tänään juuri ystäväni jolle on tehty pallolaajennus on soittanut ainakin 3 kertaa ja kertaa sitä operaatiota ja mitä sivareita lääkkeistä saa.
Ei oma perhe jaksa kuunnella eikä muut ystätkään. Sanovat, että tsemppiä ja se on siinä.

Eli hänkin sanoo, että on pakko puhua vaikka tietää kuinka hyvät tutkimukset on edessä eli kohtapuoliin ihan laajasti tutkitaan sairaalassa. Mutta se kuuntelija puuttuu ja minä olen sen paikan ottanut kun tiedän kuinka se helpottaa vaikkei vaivaa poista kun saa vaan puhua ja joku ottaa tosissaan mitä puhuu.

Uskotaan Sitrus ihmeeseen. Niitäkin oikeasti tapahtuu.

SitrusRe: Ravintoterapeutti5.1.2017 20.18
Kiitos, Vanilja, ymmärtämyksestä. Luin sun ruokavalio- ohjeet toisesta ketjusta. Tuntui siltä, että tuskin ravintonneuvonta mulle juuri mitään mahtaa. Asia on näet niin, että ruokavalioni on jo terveellinen, tai olisi, jos voisin syödä mieleni mukaan.

Silloin kun refluksi puhkesi ( närästystähän oli ollut jo 20 v., mutta luulin että pikku korvennus kuuluu elämään), elin tosi terveesti. Jouduin vain syömään lääkkeitä. Siitä se lähti. Luultavasti olen kärsinyt stressistä kautta elämäni vielä enemmän kuin olen tiennyt. Eikä tietäminen paljon auta, jos asiat ovat sellaisia ettei niitä voi muuttaa.

Voi olla että psykofyysinen terapia olisi avuksi, jos mikään.

SitrusRe: Ravintoterapeutti17.1.2017 14.59
Ruokailu on tosiaan muodostunut ahdistavaksi. Tuntuu melkein siltä, että mitä vain syö, epäilyttää.

Olen ajatellut mennä Marja Ruutille.

hkrRe: Ravintoterapeutti18.5.2017 9.39
Vanilja, olisiko mahdollista saada ravitsemusterapeutin nimi, jolla olet käynyt?

VaniljaRe: Ravintoterapeutti18.5.2017 12.01
Minä kävin FLT-ravintovalmentajan vastaanotolla. Annika Havaste on nimi ja hänellä on vastaanotto Helsingissä. Näistä koululääketieteen ravintoterapeuteista minulla oli ei ollut kovin hyviä kokemuksia, siksi valitsin funktionaalisen lääketieteen. Tänäänkin olen menossa Paula Heinosen luennolle kuulemaan lisää suoliston vaikutuksesta terveyteen. Hän kouluttaa flt-ravintovalmentajia.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: