Keskustelu

TiaLeikkaukseni 2/201228.2.2012 12.23
Minut leikattiin siis eilen (yksityisellä), yhdeltä tulin sairaalaan, kahdelta vietiin saliin ja heräämössä muistan katsoneeni kelloa siinä vähän vajaa viisi iltapäivällä. Ilta meni pienessä tokkurassa, yöllä jouduin pyytämään kipupiikin leikkausilmasta johtuneeseen hartiakipuun.

Aamulla meni jogurtti ja kahvi helposti alas, ja ai että kahvi maistui hyvältä! En ole oireiden alkamisen jälkeen voinut kahvia juoda, mutta nyt ei tosiaan närästänyt yhtään! Hetki sitten sain keittoa syödäkseni ja parin tunnin kuluessa pääsen jo kotiinkin :)

Leikkaus meni leikanneen kirurgin mukaan hyvin, palleassa oli kuulemma ammottava aukko, joka siinä samalla siis kursittiin. Ja kyllä huomaa ettei ole enää tyrää; ei tunnu painetta ja on helpompi hengittää. Mansettia ei tehty kovin tiukaksi, mutta ei ole kuitenkaan floppy. Kolme viikkoa sain sairaslomaa.

Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvinvoiva olen näin pian leikkauksesta, tietysti hyvillä särkylääkkeillä on osuutensa asiaan :) Kaikki tähän mennessä syöty ja juotu on mennyt hyvin alas, kunhan muistaa ottaa ihan pieniä annoksia ja niellä rauhassa.

Ja mikä ihaninta; ei närästä eikä nouse mahan sisältö suuhun! :)

matadorRe: Leikkaukseni 2/201228.2.2012 12.30
ihana kuulla että aina silloin tällöin joku meistä pääsee piinastaan ja leikkaus on ollut onnistunut ja tarpeellinen. olisi kiva kuulla myöhemmin että sujuiko koko saikku yhtä hyvin kuin alkumetrisi :))
kauan sinulla meni aikaa tähän koko prosessiin, tarkoitan sitä kun refluksi todettu siihen hetkeen että pääsit leikkaukseen.
Mitä kaikkia tutkimuksia tehtiin ennen leikkauspäätöstä?
mikä oli ratkaisevasti pielessä että sinut sitten leikattiin?

TiaRe: Leikkaukseni 2/201228.2.2012 12.53
Refluksi alkanut viime kesänä, lääkäriin menin jatkuvan närästyksen takia syyskuussa ja sain 6 viikon somac 40mg kuurin. Närästys palasi heti lopetettuani somacit, marraskuussa tähystettiin; löydettiin palleatyrä, löysä sulkija ja siinä vaiheessa lievästi tulehtunut ruokatorvi. Tähystävä lääkäri (alueen tunnetuimpia gastroenterologiassa) suositteli jo siinä leikkausta, koska en pärjäisi koskaan ilman lääkkeitä. Julkisella puolella tehtiin ph-mittaus, joka väärien ohjeistuksien takia meni vähän pieleen sekä manometria.

Leikkaukseen halusi myös itse, koska oireeni tuntuivat vain pahentuvan ja lyhyessä ajassa. Julkisella puolellahan minua ei suostuttu leikkaamaan, koska hyvällä lääkityksellä ja erittäin tiukalla ruokavaliolla saavutetaan lähes oireeton elämä. Siksi marssin takaisin yksityiselle minut tähystäneen ammattilaisen puheille. Ja tässä ollaan :)

Ratkaisevasti pielessä oli se, että sulkijani oli tosiaan löysä sekä palleatyrä ja oireeni tosiaan pahat. Ja aika lyhyessä ajassa tulehtunut ruokatorvi, myös ääneni alkoi kärsiä (useasti katosi kokonaan) loppuvuodesta. Jokaisen ruokailun jälkeen mahan sisältö nousi aina suuhun asti, somacit eivät läheskään aina riittäneet ja loppujen lopuksi tietenkin se, että halusin tätä itse :) Koska olin jo n. puolen vuoden jälkeen todella väsynyt kaikkeen pahaan oloon ja kipuihin ja rajuun närästykseen.

Kirjoittelen toki miten loppu sairaslomani tästä etenee, kirurgin mukaan mahdolliset nielemisvaikeudet alkavat viikon-kahden päästä.

matadorRe: Leikkaukseni 2/201228.2.2012 17.39
just joo, hyvä lääkitys ja tiukka ruokavalio. Mitä ne on ? Mulla ei toimi somac, ei losec, eikä nexium. ruoista pysyy sisällä Nalle puurot ja vesi. taitaa minulla olla sama edessä kuin sinullakin. minun lääkäri (yksityinen ) ei taas suositellut ainakaan vielä leikkausta ehkä se haluaa nähdä sen PH- mittauksen ensin.

SitrusRe: Leikkaukseni 2/201228.2.2012 17.54
matador, sun lääkärisi olisi vastuuton jos ei haluaisi nähdä pH:ta ja manometriaa.
Eikö ollut niin että sun oireet on jotenkin epätyypilliset?
Onko sulla ylävatsa ultrattu?

GasterixRe: Leikkaukseni 2/201228.2.2012 21.35
Hejssan Tia!

Wau, sullahan tää refluksi-sairaus tuli ja meni nopeasti...Onnittelut!
Viime kesänä alotit sairastelut ja tänä kesänä et muista enää koko sairastelusta mitään...vain muutama arpi muistona :)))

Ei mustakaan olisi ollut loppuelämän pillerinpurijaksi (sen tajusi myös kirurgi kunnallisella leikkausjono-päätöstä tehdessään, kiitos ymmärryksestä hänelle).

Ei muuta kuin elä nyt iisiä elämää toipumisen kanssa ja piakkoin saat nauttia kaikesta siitä mistä olet ollut nyt paitsi vajaan vuoden ajan!

Maltillista toipilasaikaa sulle!

TiaRe: Leikkaukseni 2/201228.2.2012 22.26
Kiitos Gasterix! Maltillisesti koitetaan elellä :) Jep, nopeasti on tullut ja mennyt, luojan kiitos. Niin nopeasti on oireet pahentuneet et en tiedä missä olisin niiden kanssa ollut ens kesänä. Olen kyllä tyytyväinen päätökseeni tällä hetkellä, kunhan vain sais nää leikkausilmat ulos!

matadorRe: Leikkaukseni 2/201229.2.2012 0.26
ylävatsa on ultrattu 4 x. lähinnä kylläkin sappitiehyitä ovat kollanneet

untuvikkoRe: Leikkaukseni 2/201229.2.2012 7.14
Mulla myos laakari Suomessa tuumasi, ettei leikkausta tarvita, kun tana paivana laakkeet on niin hyvat. Ja tama siis yksityisella...
Taalla Kuwaitissa taas tuntuu, ettei laakari pida refluksia edes sairautena. Juoksen kuukauden valein hakemassa uutta reseptia.

Oulun LikkaRe: Leikkaukseni 2/201229.2.2012 12.31
On kyllä niin kirjavia nämä lääkäreiden mielipiteet...
Mulla meni onneksi kunnallisella puolella hyvin yksiin ajatukset lääkärin kans. Tietenkin närästyshistoria alkoi olla jo vuosia ja oireet niin selkeät. Mutta kyllähän sitä pitää itsekkin olla tiukkana omista mielipiteistään, koska itse itsensä tuntee parhaiten!

Onnea Tia:lle hienosti menneestä leikkauksesta ja pikaista toipumista, etenkin ilmoista!

Ja tuo nielemisjuttu meni mulla ainakin niin, että alku tuotti hieman jo epätoivoa. Päivä päivältä nieleminen parantui ja nyt 4 viikon jälkeen on tilanne tasoittunut. Juominen tosin näyttää välillä helpottuvan hitaasti mutta varmasti. Että ei pätenyt mulla se "kahden viikon päästä" voi olla pahimmillaan...

TiaRe: Leikkaukseni 2/201229.2.2012 13.35
Mulla on mennyt nesteet hyvin alas alusta asti (leikkauspäivän iltana sain jo vettä), kunhan muistaa ottaa ihan vähän kerrallaan. Tuntuu aika ilkeältä jos hörppää vähänkään liikaa. Tulehduskipulääkkeitä en pysty kokonaisina nielemään enkä edes puolikkaina, mutta onneksi on saanut ne murskattua :) Panacod on onneksi poretablettina.

Lähti luojan kiitos ne leikkausilmatkin pois. Sain yöllä nukuttua kyljelläni, se tuntui auttavan :)

TiaRe: Leikkaukseni 2/20121.3.2012 14.41
Kolmas päivä leikkauksen jälkeen menossa. Eilen sai ottaa laput pois haavojen päältä ja käydä suihkussa. Viisi pientä haavaa joissa jokaisessa kaksi tikkiä, siistinnäköiset ovat. Kovin vei voimat suihkussa käynti, piti ottaa torkut heti sen jälkeen :) Vaikka olo on ollut yllättävän hyvä, niin huomaa kyllä että on toipilas, tulee nukuttua tosi paljon. Tosin nuo lääkkeetkin väsyttää. Ja olen ottanut tuota Panacodia heti, kun tuntuu että rupeaa vähänkään särkemään, jottei ylly pahaksi. Tosin mulle riittää se 2 tai 3 Panacodia päivässä vaikka saisin ottaa 6 :)

Ja tosiaan, vieläkään ei ole ollut mitään niitä vanhoja oireita joista kärsin :)

refluksikurkkuRe: Leikkaukseni 2/20121.3.2012 15.02
Hienolta kuulostaa Tia!! Rauhallisesti vaan...

Oulun LikkaRe: Leikkaukseni 2/20122.3.2012 15.14
Hirviä määrä särkylääkettä! Eikös tuo Panacod oo pahimmasta päästä..
Mulla oli särkylääkkeenä Pamol 500 ja aika minimissä oli sen otto. Oli kyllä niin kätevä tabu, ku on imeskeltävä! (mulla tosin on ilmeisesti korkea kipukynnys..)

TiaRe: Leikkaukseni 2/20122.3.2012 16.18
Onhan tuo Panacod aika vahva, kun kerran on ihan kolmiolääke, mutta en onneksi tarvitse sitä niissä määrin kuin saisin ottaa :) Panacodia söin särkyihin myös n. kahdeksan vuotta sitten kun nielurisani leikattiin.

Välillä tosiaan palleaa juilii niin että hengittäminenkin tekee ilkeää, joten olen ihan tyytyväinen että on vähän vahvempia nuo kipulääkkeet :) Mutta siellähän tosiaan oli, kirurgin sanoja lainatakseni, ammottava aukko.

refluksitautiRe: Leikkaukseni 2/20122.3.2012 17.09
Itselläni myös löysä sulkija ja palleatyrä ja varmaan leikkaus jossakin vaiheessa mahdollisesti edessä. Ylipainoa on ja ruokavalio välillä on mitä on, eli voisi tehdä aika paljonkin refluksini eteen. Jatkuvasti joudun kuitenkin syömään lääkkeitä. Ei tuo määrä panacodia ole vielä hirveesti, itse jouduin syömään 6 päivässä kun eturistiside leikattiin. Siinä oli niiden kipujen kanssa kyllä aika kestämistä. Kiva lukea täällä miellyttäviä leikkaus kertomuksia, toivottovasti kaikki menevät Tia sinulla hyvin myös jatkossa! :)

zoltRe: Leikkaukseni 2/20123.3.2012 19.02
Tosi hienoa luettavaa,kun monella on leikkaus mennet surkeasti.Mun oireet on ollu päällä vähä yli 6kk.Muutama hyvä päivä ollut.Siis muutama,ei esim.kestänyt ees viikkoja.Alan olla niin kypsä tähän että huh huh...haluaisin mennä lääkäriin ja alkaa puhumaan tämän hoitomuodon puolesta.Mulla on ihan samat löydökset mitä sulla ja täs on niin surkeeta että lääkkeet auttaa niin minimaalisesti tähän oloon.Varoitettiinko sua tuon röyhtäilykyvyn menettämisen myötä tapahtuvasta turvottelusta?Onko sitä paljon ollut?

zoltRe: Leikkaukseni 2/20123.3.2012 19.04
Tai siis ei tuota löysää sulkijaa :),mut palleatyrä ja tulehdusta

TiaRe: Leikkaukseni 2/20123.3.2012 20.08
Kyllä ennen leikkauspäätöstä varotettiin tuosta mahdollisesta röyhtäilykyvyn menetyksestä. Itse asiassa kotiin saamissani kirjallisissa ohjeissa leikkauksen jälkeen lukee, että nykyään puolella leikatuista onnistutaan säilyttämään ainakin osittainen röyhtäilykyky ja varotettiin välttämään hiilihappopitoisia juomia, purukumia sekä paljon hiilihydraatteja sisältäviä ruokia, sillä ne keräävät ilmaa ja turvottavat.

Itse taidan kuulua siihen onnekkaaseen puoliskoon jolla röyhtäilykyky osittain säilyy, sillä tässä viiden päivän aikana on joitakin röyhtäyksiä jo tullut :) Turvotusta oli leikkauksen jälkeen, mutta kun sain leikkausilmat ulos, niin ei ole kyllä juuri nimeksikään turvotellut. Toisaalta olen täysin nestemäisellä ruokavaliolla kaksi viikkoa ja sitten saan ottaa pikkuhiljaa soseitakin mukaan ja sitten ehkä kuukauden jälkeen jotakin pureskeltavaakin. Katsotaan lisääntyykö turvotus kun sitten joskus palaan normaaliin ruokaan :)

Mutta voin kyllä omalta osaltani suositella leikkaushoitoa (tosin leikkauksestani on vasta se viisi päivää) :) Toipuminen tosiaan tuntuu olevan ainakin täällä todella nopeaa ja kun tuloksetkin huomasi jo heti sairaalassa. Tosin vähän mietityttää että kuinka pahoja nielemisvaikeuksia on edessä, kun lääkäri varoitti että viikon kahden päästä sellaisia luultavasti tulee. Vielä toistaiseksi on tosiaan kaikki mennyt helpolla alas (paitsi kokonaiset suuremmat pillerit) kun jaksaa syödä ja juoda rauhassa pieninä annoksina :)

Ai niin, jos jotakin kiinnostaa niin lähtöpainoni ma aamuna ennen leikkausta oli 54,9kg ja tänään paino on 53kg :)

Zolt, suosittelen kyllä ainakin keskustelemaan lääkärin kanssa leikkaushoidosta, tiedän varsin hyvin tuon tunteen kun on ihan kypsä ja lääkkeet ei auta juuri nimeksikään :)

TiaRe: Leikkaukseni 2/20127.3.2012 11.40
Nyt on 9 päivää leikkauksesta ja olo sen kuin paranee päivä päivältä :)

Aamulla otettiin tikit pois ja terveydenhoitajakin tokasi että onpa haavat todella siistit ja parantuneet hyvin :) Ehkäpä ei jää kovinkaan kummoset arvet kun noin hyvin paranevat.

Eilen tuli tehtyä ensimmäinen kävely (lähikauppaan, n. 10 min.) ja kyllä teki ulkona liikkuminen hyvää! Tosin kävelin ihan hiljakseen, jotta ei rasita itseään liikaa.

Vieläkään ei ole ilmennyt oikein minkäänlaisia nielemisvaikeuksia, jos ei nyt lasketa sitä että täytyy niellä ihan pieniä annoksia kerrallaan tai muuten tuntuu ilkeältä mansetin kohdalla. Mutta sellaista on ollut alusta asti.

pohjosestaRe: Leikkaukseni 2/201211.3.2012 17.21
minut leikattiin 7.3 2012 yksityislääkärillä oulussa. kaikki meni todella nopeasti ja ongelmitta. nyt on kulunut 5 päivää leikkauksesta ja kun röyhtäisyjä ei tule niin syomisen jälkeen joskus pistävä kipu ruokatorvessa joka menee nopeasti ohi. toivon vain että ei tarttis mennä pallolaajennukseen. onko kellään sama tuntemus ja mitä sen jälkeen.?

MakeRe: Leikkaukseni 2/201211.3.2012 18.34
Ihan normaalia noin lyhyen ajan jälkeen. Kannattaa pari kuukautta ottaa ihan rennosti ja syödä helppoja soseita. Jos tuossa muutaman kuukauden kohdalla vielä tuntuu 24/7 ikävältä, niin voi miettiä muita vaihtoehtoja.

TiaRe: Leikkaukseni 2/201211.3.2012 19.13
Mulla on kyllä samantapaista pistävää tunnetta ruokatorvessa, jos vaikka hörppään liian paljon vettä kerralla. Sama tunne tulee jos pilleri ottaa ikävästi kiinni tuohon mansettiin. Kannattaa tosiaan vain syödä ja juoda ihan rauhassa :) Se mansetti voi aluksi tuntua hiukan kireältä, koska on leikkauksen jälkeen jonkin verran turvoksissa. Mulla tulee huomenna nyt sitten 2 viikkoa leikkauksesta.

Mulla saattaa tosiaan mennä välillä joku 15-20 minuuttiakin yhden keittoannoksen syömiseen, koska jos syön nopeasti niin tuo pistävä tunne tulee. Eli rauhassa vaan eteenpäin syömisten ja juomisten kanssa :) Mulle lääkäri sanoi että 2 viikkoa ehdoton nestemäinen ruokavalio ja sitten voi varovasti kokeilla jotain pehmeää. Itse olen nyt eilen ja tänään syöynyt ensimmäistä kertaa pariin viikkoon perunamuusia kastikkeella (jossa siis ei mitään pureskeltavaa). Nestemäisillä ja soseilla meinaan jatkaa kuukauden verran ja pelata varman päälle :) Sittenkin aloitan kokeilemalla jotain helposti syötävää, kuten esim. pinaattilettuja ja jauhelikastiketta.

Niin kuin Make tuossa kirjoitti, jos ei tilanne muutu muutaman kuukauden jälkeen, niin voi olla aiheellista kysäistä lääkäriltä :)

TiaRe: Leikkaukseni 2/201219.3.2012 15.40
Nyt on 3 viikkoa leikkauksesta ja ensimmäistä päivää töissä sairasloman jälkeen. Vähän on työasioista pihalla mutta muuten on sujunut oikein hyvin tämä töihin paluu :)

Mitään nielemisvaikeuksia ei ole edelleenkään ilmennyt ja niitä tuskin enää tuleekaan. Närästys ja ylösnousut ovat pysyneet poissa.

Paino on nyt tippunut 5 kiloa.

ZenaRe: Leikkaukseni 2/201219.3.2012 16.39
Onpa mukava kuulla, että hyvin on mennyt! :)

TiaRe: Leikkaukseni 2/201222.3.2012 13.01
Eilen söin ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa (oltiin avomiehen kanssa kebab -paikassa ja tilasin sellasen kana-annoksen) eikä tullut ongelmia nielemisen kanssa. Tosin pureskelin todella hyvin ihan mössöksi ennen kuin nielin :) Ja annoksesta sain syötyä ehkä 1/4 ja olin aivan täynnä :) Annoskoot on kyllä todella paljon pienentyneet tuon leikkauksen jälkeen mikä ei ole välttämättä ollenkaan huono juttu. Tosin ulkona syöminen ei ehkä ole kovin kannattavaa kun ei kuitenkaan jaksa niitä annoksia läheskään kokonaan syödä :)

Minun piti vielä tämän viikon loppuun asti syödä soseita ja keittoja (lääkärin ohje oli 2 viikkoa leikkauksesta, mutta päätin itse sitä hiukan pidentää, varmuuden vuoksi), mutta eilen tuli aika lailla pinna täyteen noita keittoja ja soseita ja päätin kokeilla kunnon ruokaa :D Ja oli muuten hyvää!!

Eli nyt on sitten n. 3,5 viikkoa leikkauksesta.

matadorRe: Leikkaukseni 2/201222.3.2012 20.07
Näitä tarinoita lisää !!! :)) kiva kuulla että joku pääsyt pois oravanpyörästä

HansuRe: Leikkaukseni 2/201224.3.2012 21.47
Onnittelut onnistuneesta leikkauksesta! Nopeaa oli toiminta :) mulle on ehdotettu leikkausta jo ensimmäisestä gastroskopiasta ( 2008 ) asti, mutta en vieläkään ole lämmennyt ajatukselle. Tähystyksiä on nyt tehty kolme. Mulla kuitenkin painottuu yskään ja kurkkuoireisiin, närästystä ei ole ( tällä hetkellä ainakaan ). Toivon, että tilasi pysyy hyvänä edelleen, hyvää kevättä ja kesää!

HirreliRe: Leikkaukseni 2/20121.4.2012 11.48
Tämä on kyllä lohduttavaa luettavaa monien muiden kertomusten joukossa! Vuosikausia tässä on sinnitelty enempi vähempi toimivien lääkitysten kanssa, enää ei auta mikään, turha lykätä väistämätöntä eli leikkausta. Taitaa se elämänlaatu kohota nykyisestä niin paljon, vaikka toipuminen saattaa hidasta ja tukalaa ollakin, että miksi enää kärsiä, etenkin kun olo on koko tämän vuoden ollut aivan kamala ja nykyisin kaikkien muiden oireiden lisäksi vatsakivut lisääntynteet ja pahentuneet. Ikävintä on kyllä tuo jatkuva polte tulehtuneessa kurkussa ja rintalastan takana sekä lähes tauoton röyhtäily.

Peukut pystyy, että saan peruutusajan 10.4., muussa tapauksessa sitten 23.4. leikkauspöydälle! Huomiselle 2.4. tarjottiin peruutusaikaa perjantiana, mutta se ois kyllä tullu liian nopsaan. Täytyy saada henkisesti valmistautua ja pääsiäisenä vielä nautiskella normaalista ruuasta ja ystävien seurasta.
Ja peukut pystyyn, että toivun yhtä hyvin kuin sinä Tia!

TiaRe: Leikkaukseni 2/201216.4.2012 21.18
Tänään tuli sitten 7 viikkoa leikkauksesta, niin se aika vain vierähtää :)

Olo on edelleen mitä loistavin, närästys on pysynyt poissa. Muutaman kerran on jäänyt ruokaa hiukan jumittamaan, mutta pienellä yökkäyksellä on irronnut.

Leipä on sellainen joka jää todella helposti jumiin, mutta onneksi en ole koskaan mikään suuri leivän ystävä ollutkaan, joten sen pois jättäminen ei ole mikään ongelma :)

Ilmaa kertyy vatsaan päivän mittaan jonkin verran enemmän kuin aiemmin, mutta on ainakin tähän asti pysynyt sen verran vähäisenä, että ei ole kertaakaan haitannut.

TiaRe: Leikkaukseni 2/20128.6.2012 9.32
Kylläpäs aika on vierähtänyt!

Leikkauksestani on nyt sitten 3 ja puoli kuukautta. Edelleen tuntuu siltä että leikkauksen ansiosta sain elämäni takaisin :) Jälkitarkastuksessa olin toukokuussa ja sain luvan elää normaalia elämää. Ainoa mitä kirurgi suositteli on, ettei koskaan kannattaisi nostella mitään todella raskasta.

Hiilihapollisia juomia en juo, koska aiheuttavat kamalasti ilmaa vatsaan ja tuntuu ilkeältä, muuten voin syödä ja juoda kaikkea. Välillä tulee hetkiä että unohtaa syödä rauhassa ja jää hiukan jumittamaan, mutta aika pientä sekin on ollut.

Ja närästänyt ei ole vielä kertaakaan leikkauksen jälkeen :D

refluksikurkkuRe: Leikkaukseni 2/20128.6.2012 10.37
Hienoa kuulla että kaikki sujuu hyvin! Mukavaa kesää!

....Re: Leikkaukseni 2/201228.6.2013 12.54
Hei, kuinkas nyt voit ja missä sinut leikattiin? itsellä edessä myös lk yksityisellä puolelle, tod näh Helsingissä

TiaRe: Leikkaukseni 2/20128.8.2013 10.48
Voin edelleen aivan loistavasti, leikkauksesta on nyt sitten aikaa jo puolitoista vuotta :) Ei ole ilmaantunut minkäänlaisia ongelmia. Minut leikattiin Pulssissa.

PauliinaRe: Leikkaukseni 2/20128.8.2013 12.48
Hei Tia!
Hienoa kuulla olostasi. Onnittelut! Luin tuon viestiketjun v. 2012 alusta asti tähän päivään. Itselläni leikkaukseen menon harkinta-aika päällä. Minulla on jo vuosien vaivat. Nyt ruokavaliolla ja lääkityksellä yrittänyt pysyä kunnossa, mutta leikkaus on varmasti edessä. Mietityttää vielä, kun on tukkoinen suoli (muiden leikkausten / suolen kiinnikkeiden vuoksi), että miten sitten suoli kulkee ja mistä päästä "tuotteet" ja ilmat pääsee ulos. Myös suun, nielun, nenän/poskiontelojen limakalvosärkyjä/ärsytystä sekä kuivumista, jotka ehkä johtuu nousevista hapoista. Kun vain siitä olisi varma että jotuu hapoista? Jos johtuu hapoista niin siinä tapauksessa leikkaus auttaa, mutta jos jostain muusta...niin ojasta allikkoon ja kokonaisuutena tuoko leikkaus muita vaivoja elämään? Hammasvahingot ja purentaongelmat olleet myös elämäni aikana suuret eli epäonnistuneita -siltoja, -hoitoja ja potilasvahinkoja ja taas olisi isot investoinit tulossa suuhun. Kun en pysty kunnolla ruokaa pureskelemaan, niin miten onnistuu ruoan hienoksi pureminen? Harkitaan, mutta jotain olisi vuoden aikana tuon palleatyrän ja refluksin kanssa tehtävä. Kirjoitellaan ja Hyvät voinnit sinne!

Sini The SoMacRe: Leikkaukseni 2/20128.8.2013 13.32
Kiitos Tia positiivisen kokemuksen jakamisesta ja onnittelut uudesta elämästä :) "Tykkään"

Mulla vielä 3kk armonaikaa päättää leikkaukseen menosta. Onko jollakin positiivista kokemusta HUS:ssa operoimisesta? Leikkaava lääkäri käsittääkseni Jari Räsänen.

SitrusRe: Leikkaukseni 2/201222.11.2016 20.34
Jari Räsänen on mukava ja erittäin pätevä.

SsRe: Leikkaukseni 2/201229.9.2019 18.21
Tämä sitrus on joka paikan höylääjä ja mukamas tietäjä. Taitaa olla jotain muutakin vikaa kuin vatsa.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: