Keskustelu

SariSolumineraaleista apua refluksiatautiin10.2.2012 18.54
Tässä hieman taustaa itsestäni. Olen altistunut pahoin hometaloissa ja kilpirauhasen vajaatoiminta diagnosoitiin vuonna 2004. Kilpirauhasen vajaatoimintaan kokeilin kaikki markkinoilla olevat lääkkeet, saamatta kuitenkaan oloani normaaliksi. Sairasteluni myötä olin vuosikausia etsinyt erilaisia vaihtoehtoja, koska en lääkkeillä voinut hyvin... joten oli luonnollista, että hakeutuisin alalle, jossa voisin oman kokemukseni kautta auttaa myös muita.

Ylläpidon luvalla kerron hieman yrityksestäni Bio-balance 4 you, jonka toimialaan kuuluu eri vaihtoehtohoidot.


Olen hoitanut ihmisiä dr. Schüsslerin solumineraaleilla. Asiakkailta, joita olen muun kuin refluksin takia hoitanut, olen onnistunut saamaan hyvin kokemuksia refluksitaudin hoidossa. Tämä tapahtui "vahingossa" äidille ja tyttärelle, jotka molemmat pääsivät refluksilääkkeestä noin viikossa eroon. Huom - haluan korostaa, että en suosittele/"käske" lääkärin määräämän lääkkeen lopettamista. Nämä ovat olleet asiakkaiden omia päätöksiä.

Haluaisin tarjota tätä tietoa myös refluksitautia sairastaville, jotka etsivät vaihtoehtoisia hoitoja refluksin hoitoon. Ilokseni voin myös kertoa sen, että voin nykyään todella hyvin solumineraalien avulla, ilman kilpirauhaslääkettä.

Sari Tiitinen
http://www.biobalance4you.fi/

ArwenRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin10.2.2012 19.13
Hei, taidan tuntea nämä. Markkinoidaan Saksassa nimellä " Schuesseler Salze" eli Schuesslerin suolat. Olen lukenut näistä netistä, kun olen googlettanut saksankielisiltä sivuilta apua vaivaani. Liikun paljon Saksassa päin, joten täytyypä käydä siellä apteekissa.

M-MRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin10.2.2012 19.44
Miten ja miksi se toimii? Nopealla etsimisellä en löytänyt juurikaan mitään tutkimustuloksia aiheesta. Se on siis tablettimuotoinen? Syödäänkö sitä kuurina vai jatkuvasti, ts. säilyykö vaikutus? Onko sillä sivuvaikutuksia?

MaaritRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin10.2.2012 20.41
Kokeilin solumineraaleja, mutta jokin niissä oleva aine kävi mahaani ja jouduin lopettamaan hoidon. Ei siis sovellu kaikille, mutta hyvä jos jotkut saavat apua :)

refluksikurkkuRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin10.2.2012 21.41
Tieteellisiä tutkimuksia ei kai ole, koska nämä ovat vaihtoehtoisia hoitomuotoja (??) ... (googlasin sanoilla biochemic cell salts).

SariRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin10.2.2012 22.28
Solumineraaleja on nrot 1-12 sekä täydennysainemineraalit nrot 13-27. Kasvoista voidaan nähdä mineraalien puutos solutasolla.

Solumineraalitovat solujen ruokaa. Ne imeytyvät suoraan suun ja nielun limakalvolta ihmisen verenkiertoon ja sen kautta soluun. Siksi ne toimivat. Tätä voisi havainnollistaa sillä, että jotkut asiakkaistani ovat syöneet magnesiumia suonenvetoihin ja suonenveto ei ole kadonnut kuin solumineraalilla. Ihmisten suolisto on usein siinä kunnossa, ettei ravinto-aineet imeydy siten kuin pitäisi. Solumineraalit imeytyvät suoraan suun limakalvoilta, niin suoliston kunto ei vaikuta niiden imeytyvyyteen.

Solumineraalit ovat biokemiaa. Ne ovat tabletteja, joissa on maitosokeria, kivennäisainehierre ja perunatärkkelystä. Yleensä solumineraalit ovat hyvin siedettyjä ja niitä pystyy nauttimaan myös sellaiset, joille maitosokeri ei sovi. Jotain mineraalia syödään kuuriluontoisesti, toisia koko ajan. Riippuen siitä mihin apua haetaan. :) Sivuvaikutuksia ei ole ja ne sopivat myös lapsille.

Tutkimustuloksista voi sen verran kertoa, että mineraalit ovat mitattavissa verestä muutaman minuutin kuluttua solumineraalien nauttimisesta.

M-MRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin10.2.2012 23.03
Hmm. Kyllähän vaihtoehtopuolellakin tehdään tutkimusta. Luulisi siitä olevan vaihtoehtolääkäreille tai -hoitajillekin etua, kun tuloksista olisi mustaa valkoisella. Lisäähän se uskottavuutta ja myös turvallisuutta potilaan näkökulmasta. Ja toisaalta tuntuu, että jos kunnon tuloksia hoitomuodosta olisi, se ei olisi enää laskettavissa "vaihtoehtolääketieteeksi" vaan sitä voisi käyttää ns. tavanomaisessa hoidossa; lääkäritkin suosittelisivat. Ja onhan vaihtoehtopuoli muutenkin vähän heikosti valvottua (ei sillä, että olisin mitenkään tyytyväinen ns. tavalliseen terveydenhuoltoonkaan).

Hieno juttu, jos jollekin on tällaisista apua, mutta itse suhtautuisin kyllä hyvin skeptisesti. Monet sairastuneet ajattelevat, että "eihän se paljon maksa jos kerran kokeilee", mutta lopulta näistä kokeiluista tulee iso virta, joka käy poispäin sairaan kukkarosta. Ja toimimattomastakin hoidosta on maksettava.

Olisi kiva kuulla tapauksista, jotka eivät saa apua esimerkiksi tästä kyseisestä hoidosta. Varmaan hoitajat pitävät jotain omaa kirjanpitoa asiasta. Ei se varmaan kyllä kovin julkista tietoa ole? Mutta niin: pitäisi olla.

VaniljaRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin11.2.2012 8.21
Monissa eri sairauksissa ihmiset varmasti joutuvat hakemaan ja kokeilemaan koululääketieteen rinnalle erilaisia vaihtoehtohoitoja. Sairaus saattaa aiheuttaa sellaisia oireita, joista todellakin haluaa eroon melkein millä tahansa keinolla, kun elämä menee tarpeeksi vaikeaksi. Niihin menee rahaa, aikaa ja energiaa, mutta joskus niistä löytyy apua, silloin kokeilu on kannattanut.

Minun kohdallani ainakin tuntuu olevan vain sellainen tilanne, että ainut mikä minua todella auttaa on ruokavalio. Muut hoidot ovat tukevia hoitoja. Eilen oli sellainen päivä, että en voinut ajatella ruokavaliotani, söin kovin hiilihydraattipitoisesti koko päivän. Yritin kuitenkin välttää vehnää ja kauraa, kun ne ovat nyt pannassa, mutta kaiken päätteeksi illalla söin puolukkapiirakan, jossa vaniljajäätelöä. Sen jälkeen tuli tunne ettei ruoka sula, ylävatsa oli turvoksissa, röyhtäytti, närästi, tunsin jopa lievää pahoinvointia, tätä ei ole tapahtunut todellakaan pariin kuukauteen. Ensimmäinen oire oli muuten voimakas palan tunne kurkussa, ihan kuin kurkun limakalvot olisivat olleet vähän turvoksissa. Aivan kuin joku allerginen raktio. Tulin siihen tulokseen, että ruokavalio on minulle ainut keino pysyä hyvässä kunnossa.
Tänään tehostettu ruokavalioon paluu, siis smoothieita ja kasvisosekeittoa, ei leipää, eikä muutakaan viljaa, ei lihaa, maitotuotteet ovat nyt vielä poissa käytöstä. Kun tilanne rauhoittuu voin syödä taas vähän ruisleipää ja palata normaaliin tilanteeseen, eli omaan ruokavaliooni ja hyvästä syystä noudattaa sitä tarkasti.

Tuo mineraalisolusuola kuullostaa ihan varteenotettavalta hoidolta, mutta en usko että sekään yksin auttaa jos syön mitä sattuu, silloin ei auta mikään yksittäinen aine. Hyvä olo on monen asian summa, kaiken pitää olla järkevässä tasapainossa, silloin nämä yksittäiset lisäravinteet ovat tukena ja auttavat elimistön toipumisessa.

Suunnitelmissani on edelleen mittauttaa nuo oman kehoni mineraalit MDD:n kautta ja saada sitä kautta selville, mitä puutteita on. Ehkä voin sitten sen jälkeen tutustua noihin solumineraaleihin.

MaaritRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin11.2.2012 17.35
Itse ajattelen että vaihtoehtohoidoissa ei "tasapäistetä" ihmisiä samalla tavalla kuin lääketieteessä eli joku mikä auttaa toiselle ei välttämättä auta ollenkaan toiselle. Harmittaa vaan se että, ainakin itse olen törmännyt siihen, että vaihtoehtohoitaja pitää omaa hoitomuotoaan ylivertaisena niin paljon että ei voi myöntää asiakkaalleen että asiakkaan pitäisi hakea apua muualta, jos oma hoitomuoto ei auta. Itselläni eri vaihtoehtohoidot ovat olleet tukihoitona ja ovat oloani huomattavasti helpottaneet mutta keneltäkään yksittäiseltä hoitajalta en ole apua saanut, vaan se on ollut monien asioiden summa.

Omasta mielestäni siis kannattaa kyllä kokeilla eri hoitomuotoja kunhan ensin ottaa selville millainen hoitaja on, mihin hoito perustuu ja pitää oman terveen järjen mukana.

Kokeilin solumineraaleja "puolivahingossa" koska kävin toisenlaisessa hoidossa ja hoitaja antoi niitä kokeeksi. Hän myönsi kyllä etten ollut ainoa jolla tabletit kävivät mahaan. Luulen että mulla oli se maitosokeri joka aiheutti oireita vaikka ei minussa laktoosi-intorelanssia ole todettu ja maitotuotteita käytän rajoitetusti edelleen.

jetsRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin12.2.2012 14.04
Minun mielestäni vaihtoehtohoidoissa nimenomaan tasapäistetään ihmisiä. Koululääketieteen puolella sentään tutkitaan asioita.

Vaihtoehtohoitamisen puolella se "oma" aineshan tietysti kelpaa ja korjaa kaiken. Toisin sanoen, joku yrittäjä on "hurahtanut" johonkin tiettyyn aineeseen, yrttiin tai hoitomuotoon ja sehän sitten tietysti korjaa ja hoitaa vaikka mitä vaivoja.

Ei siis millään pahalla näitä vaihtoehtohoitoja kohtaan. Tottahan osa varmaan toimiikin tiettyihin asioihin.

Kokeilkaapa vaikka siankärsämöä, se tehoaa refluksin hoidossa oikeasti loistavasti. Itsellänikin lähti närästys sillä melko kätevästi.

VaniljaRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin12.2.2012 16.21
Tuosta tutkimisesta sen verran, että koululääketieteen puolella minulta otettiin juuri ne verikokeet, jotka kaikilta aina otetaan. Helicobakteerikin tutkittiin, niinkuin kai tällaisissa tapauksissa aina tehdään.
Funktionaalisen puolen ravintovalmentaja halusi nähdä kaikista noista tehdyistä testeistä tulokset ja kehoitti sitten ottamaan ruoka-aineallergiat ja nuo hiven- ja kivennäisainemittaukset, samoin A- ja D-vitamiinit.
Lääkäreistä, eikä koululääketieteestä minun kohdallani ei ole ollut paljonkaan apua, mutta nyt kun noudatan flt-ravintovalmentajan ohjeita, niin oloni on ihan toisenlainen. Pari päivää tässä nyt meni huonommin kun poikkesin ohjeista, mutta heti kun palasin ruotuun katosivat oireetkin.
Koululääketiede on tietysti ihan loistavaa Suomessa, varsinkin kun on kyseessä vakavat sairaudet tms, mutta kyllä minä olen kokenut monessa kohtaa elämäni aikana todella tärkeäksi vaihtoehtopuolenkin. Vähän enemmän kun koululääketiede ja vaihtoehtopuoli vielä tekisivät yhteistyötä, toisiaan täydentäen, niin mikäs tässä olisi ollessa.

MariaRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin12.2.2012 22.38
Vanilja, olen itsekin hieman harkinnut funktionaalista lääketiedettä edustavan lääkärin vastaanotolla käyntiä mutta välillä epäilyttää että onko koko homma huuhaata kun sitä on koululääketieteen piirissä aika lailla kritisoitu. Siksi olenkin erittäin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia. Kuinka paljon nuo kokeet ja vastaanotolla käynnit maksaa ja oliko helppo saada aika vai onko pitkiä jonoja?Joudutko syömään paljon lisäravinteita tms. tuon hoidon aikana?

MaaritRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 0.28
Jets: kirjoitin epäselvästi. Tarkoitin sitä että järki pitää olla mukana vaihtoehtohoidoissakin, koska niiden nimissä on valitettavasti kaikenlaista yrittäjää. Terve järki pitää olla mukana eikä uskoa mitä tahansa.

Funktionaalisen lääkärin vastaanotolla menet samanlaisen koulutuksen saaneelle lääkärille kuin koululääketieteen puolella mutta hän on opiskellut lisää vitamiineista, hivenaineista ym. ja käyttää nimenomaan tutkimusta hoitonsa pohjana. Olen käynyt funktionaalisen puolen lääkärillä ja ravintoterapeutilla ja vasta heidän vastaanotolla ymmärsin miten suuri merkitys on oikeanlaisella ravinnolla taudin hoidossa. Verikoetuloksiin pohjautuen minulta saatiin korjattua kaikki ravintoainepuutokset joiden olemastaolosta en tiennyt yhtikäs mitään. Korostan vielä sitä että en missään nimessä koe että koululääketiede olisi täyttä soopaa, päinvastoin. Mutta niin kuin Vaniljakin sanoi yhteistyö vaihtoehtohoitojen kanssa olisi kaikista parasta. Onneksi tutkimusta vaihtoehtohoidoista tehdään koko ajan vaikka hyvin hitaasti, koska yleisen mielipiteen mukaan kaikki vaihtoehtohoidot ovat humpuukkia. Esimerkiksi Kuopion yliopistossa on todettu jäsenkorjauksen olevan tehokas hoitomuoto (ei kylläkään refluksitaudin hoidossa..).

Vanilja: kerroit jossain toisessa ketjussa että syöt smoothieta. Mitä laitat yleensä niihin? Olisin muutenkin kiinnostunut ruokavaliostasi jos vain viitsit siitä tänne kirjoitella!

M-MRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 1.45
Hmm no siis ei kai ravintoneuvontaa kukaan rinnasta vaihtoehtohoitoihin? Kyllähän ravitsemussuosituksia on olemassa ihan virallistenkin tahojen tekeminä, eli mielestäni oikeanlaista tapaa syödä ei oikein voi rinnastaa vaihtoehtohommiin. Ja yleensä ravintoneuvontaa antavilla on koulutusta takanaan, enkä nyt tarkoita jotakin parin kuukauden homeopatia- ja kukkaisterapiakurssia.

Mutta edelleen perääkuulutan tätä samaa asiaa: kunnon tutkimustuloksia ja tilastoja näkyville. Jos kerran joku hoito parantaa, auttaa ja edistää terveyttä, niin miksipä sitä ei voisi alistaa selvälle nykyaikaiselle tutkimukselle, josta sekä hoitoja tekevät että niitä vastaanottavat voivat sitten itse tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi hoidon sopivuudesta.

Tutkimustuloksilla voisi korvata nämä itseäni suuresti ärsyttävät "esimerkkitapaukset": "Jartsa kokeilin tuotetta/hoitomuotoa X ja parani siitä, tästä ja tuosta. Enää ei tarvitse lääkkeitäkään." No hienoa Jartsalle, mutta tämähän ei ole mikään tutkimustulos vaan valittu yksittäishenkilö. Testimonials-tyyppinen myynti kuuluu ostoskanaville, ei terveysasioihin. Vai onko joku nähnyt vaikka Somacia mainostettavan, että "Möttönen kokeili Somacia kaksi viikkoa ja heti huomasi eron! Nyt jaksaa taas ahkeroida pihahommissa."?

Kyllä minä sen ymmärrän, että sairaana haluaa saada kaiken avun, oli se sitten uskomuslääkintää, pilleriä purkista tai vaikka kivien pyörittelyä käsissä. Monet ehkä kokevat, että lääkäri ei kuuntele tarpeeksi eikä tarjoa vaihtoehtoja. Kun sitten joku rahaa vastaan kuuntelee, nyökyttelee, käyttää ehkä jotain potilaalle vierasta laitetta jota lääkärit eivät käytä jne, niin antaahan se kuvan siitä, että tässä tehdään nyt kaikki mitä voidaan potilaan terveyden eteen ja välitetään potilaasta.

Ja miksi olen näin hirveän skeptinen ja kyyninen? Oikeastaan kolme syytä:
- Mielestäni asioilla on oltava todelliset perustelut, erityisesti, jos ne liittyvät terveyteen ja maksavat rahaa.
- Olen itse kokeillut ties mitä kapselia ja juomaa. Jokainen niistä maksaa ja on tehoton. Jos joku vaikkapa luontaistuote olisi oikeasti todella toimiva, se olisi apteekkitavaraa. Ei ahneet lääkefirmat jätä sellaista tilaisuutta käyttämättä.
- Tuttavani on käyttänyt omaisuuden erilaisiin hoitoihin. Satuin kuulemaan, että ilmeisesti joku homeopatiahoitaja tms oli todennut, että "eivät nämä tehoa ellei näihin usko".

YlläpitoRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 11.55
Ruokavaliokeskustelulle aukaistu oma ketjunsa.

AllergeeniRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 13.12
Hyvä M-M. Olisi kyllä varmasti kaikkien mieleen, jos rahoittaisit sellaisen tutkimuksen tai alkaisit systemaattisesti koota tietoa, jota kaipaat, ja sitten julkaisisit sen kaikelle kansalle. Tällä hetkellä vain on niin, että joka tietoa kaipaa joutuu näkemään vaivaa sen hakemiseen ja kokemusten kuuntelemiseen. Siitähän se tutkimustyö lähtee. Onnea matkaan.

Tosi asiassa: Mitä me jokainen voisimme tehdä, jotta saisimme kaiken tämän kokemuksen ja tiedon käyttöömme mahdollisimman puolueettomasti? Tässä olisi jollekin hyvä liikeidea. Perustaa sellaiset laaja-alaiset ja puolueettomasti toimivat nettisivut. Vai tietääkö joku sellaisen olemassa olosta?

refluksikurkkuRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 14.19
Jos nyt puhutaan pelkästään luontaistuotteista, olisikin hieno, jos kyseiset valmistajat kaikki rahoittaisivat tutkimuksia tuotteistaan, eikä tiedon keruu vastuu jäisi kuluttajalle. Tai Suomeen tarvittaisiin joku keskeinen elin, joka ei antaisi myyntilupaa ellei edes minimimäärää tutkimuksia tehty.

Liikeideana nettisivut kuulostaa hyvältä (mikä aihe tahansa sitten olisikin) - ja sehän onkin monien tavoite verkossa. Puolueetonta sivustoa en ole koskaan vielä nähnyt, koska kirjoittajat on aina johonkin suuntaan kallellaaan :-)

Liikeideaan pitäisi tietenkin saada myös rahoitus - ajattelitko allergeeni mainontaa vai käyttäjille maksullinen? Kummassakin on kyllä puolensa.

refluksikurkkuRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 15.02
Menee tuon solumineraaliaiheen vierestä mutta tuosta nettisivuideasta ....

Senhän voi tehdä myös ihan ilman "liike-ideaa" eli kuten useatt aikaisemmat sivustot ovat syntyneet, kun ei olla löydetty sellaista sivustoa, kun itse halutaan.

Eli ilmainen tai maksullinen sivustopohja, motivaatiota, halua, valmiutta kymmeniin/satoihin työtunteihin vuosien mittaan ja pitkäaikaista sitoutumista hommaan ja käyttäjiä kohtaan. Ja sitten vaan muille sivustoille (ylläpidon luvan kanssa) ja linkkisivustoille mainostamaan omaa sivustoa!

Näistä lähtökohdista tämäkin sivusto on aikoinaan luotu :-)

VaniljaRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 18.06
Tuo luontaistuotteiden mainostaminen jonain erityisenä terveysihmeenä on ihan sama kun jonkun ihmevoiteen joka hävittää rypyt kahdessa viikossa mainostaminen. Tai joku pilleri joka laihduttaa, sellaista ei kertakaikkiaan ole. Olen itse tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä että kaiken A ja O on ravinto, eli se mitä syöt ja se miten elät. Ravinto on terveydelle tärkeä, se on painonhallinnassa ensiarvoisen tärkeää, samaten sillä voi olla vaikutusta myös ryppyihin, tosin on paljon muitakin asioita, joilla näihin voi vaikuttaa, liikunta, uni, rentoutuminen, perhe, kulttuuri, ystävät jne.
Noista luontaistuotteista joutuu ottamaan vähän selvää itse ja ehkä on syytä jättää kauppaan kaikki ne joita kovin suurin sanoin mainostetaan. Käytän itse luontaistuotteita mieluummin kuin lääkkeitä, yhtään vähättelemättä lääkkeiden välttämättömyyttä ja tärkeyttä monissa sairauksissa. Mutta ajattelen niin että lääke on kuitenkin usein oireen hoitoa, oireiden syy pitäisi selvittää, siitä kaiken hoidon pitäisi lähteä.
Jos luontaispuolella on raha kyseessä, niin kyllä on lääketeollisuudessakin. Lääkkeet voivat olla järkyttävän hintaisia, eikä niistäkään aina ole valitettavasti apua. Aika montaa eri lääkettä voi joutua kokeilemaan refluksinkin oireisiin, ennenkuin oikea löytyy, eikä välttämättä löydy sittenkään.
Luontaistuotteista vielä, että itse käytän säännöllisesti aika tutkittuja ja tavallisia luontaistuotteita, kuten magnesium, omega-3 ja D-vitamiini. Kuurina käytän tällä hetkellä L-Glutaminea, josta en tiedä paljon muuta kuin että se on aminohappo ja sen sanotaan parantavan vatsan limakalvon suolinukkaa, otin sitä kuukauden ja sitten 2 viikkoa väliä ja toinen kuukausi, jonka jälkeen sitä ei tarvitse enää käyttää. Käytän sitä ravintovalmentajan kehoituksesta. Lyhytaikaisempina kuureina käytän myös sinkkiä, B-vitamiinia ja piihappoa tarvittaessa. Käytän myös pellavaöljyä ja välillä jotain superfoodeja kuten macaa, jonka mausta pidän.

Maarit, lisään tuohon ruokavalio-osuuten vielä omasta ruokavaliostani ja laitan sinne myös noista smoothieista, joista olen kovin innostunut.

MaaritRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 18.54
Funktionaalisen lääkärin työparina toimiva ravintoneuvoja on saanut koulutusen luontaistuotteiden käytöstä (esim. naturopaatin koulutus) ja tälläista tietoa ei virallisen tahon ravitsemusterapeutilta saa. Eikä heille saa lääkärinlähetettä, joten pitäisin heitä vaihtoehtohoitajina, ainakin muina kuin virallisen tahon edustajina.

Niin ja luokaa ihmeessä se nettisivusto, tarvetta olisi :)

VaniljaRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 19.36
Maria, minä en käynyt flt-lääkärin luona ollenkaan, vielä ei ole tarvinnut, oireet ovat pysyneet niin hyvin kurissa. Kävin flt-ravintovalmentajan luona, hän lähetti etukäteen täytettäväksi aika monta sivua kaavakkeita, joissa kysyttiin terveydentilasta, oireet kartoitettiin ja viimeiset laboratoriokokeet kysyttiin. Odotin aikaa n. 3 kk, ennen joulua oli ilmeisesti vaikea saada aikoja, toista käyntiä ei tarvinnut odottaa niin pitkään.
Ensimmäinen käynti kesti 2 tuntia, jolloin keskityttiin oireisiini ja niiden mahdollisiin aiheuttajiin. Sitten hän kehoitti käyttämään muutamia lisäiaineita ja kehoitti jättämään joitakin ravinto-aineita kokonaan pois. Ensimmäinen käynti oli 160?. Sain mukaani myös reseptejä ja ohjeita.

Ravintovalmentaja kehoitti käymään antioksidanttiklinikalla, jossa otettiin A- ja D-vitamiinitasot ja ruoka-aine yliherkkyydet. Molemmat vitamiinit olivat juuri ja juuri viitearvoissa, joten D-vitamiinin annostusta hiukan lisättiin ja A-vitamiiniakin kehoitti ottamaan yhden kerran ihan tippoinakin lisää, koska se on tärkeä vitamiini nimenomaan limakalvoille. En ole vielä hakenut tippoja, Helsingissä niitä ei myy kuin Hakaniemen apteekki.
Ruoka-aineet joille olin yliherkkä jätettiin kuukaudeksi pois, että vasta-aineet häviäisivät verestä, sen jälkeen niitä voi syödä rajoitetusti siis silloin tällöin. Auringonkukansiemenille olin niin yliherkkä että ne jätettiin pois puoleksi vuodeksi, eikä niitä tarvitse välttämättä käyttää jatkossa ollenkaan. Kaikki minulla olleet yliherkkyydet olivat sellaisia, jotka tulivat viiveellä, eli eivät näy heti syödyn ruoan jälkeen vaan aiheuttavat oireita muutaman päivän kuluttua niiden syönnistä. Kaikki nuo testi maksoivat yhteensä noin parisataa euroa, niihin sain työpaikkalääkäriltä lähetteen.
Vielä pitäisi ottaa nuo hiven-aine yliherkkyydet, jotka maksavat muistaakseni 185?.

Kun noudatan ohjeita niin oloni pysyy hyvänä, en tarvitse piihappoakaan kuin satunnaisesti. Lääkkeitä en käytä ollenkaan.

Jos ravintovalmentajalle menee, niin ohjeisiin täytyy sitoutua, muuten siinä ei ole mitään järkeä.

MakeRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 19.50
Tämä termien viljely alkaa olla kyllä jo niin hämärällä alueella.

Esim. "ravintoterapeutti" on termi, jota kuka tahansa voi itselleen tarjota. RavitseMUSterapeutti on taas Valviran laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö. Lääkäri termi on taas myös Valviran laillistama ja valvoma. Kuka tahansa voi siis ravintoterapeutiksi itseään kutsua, ja heidän koulutustaan ei valvo mikään ulkopuolinen instituutio. Osalla tietotaito on oikeasti hyvä, mutta joukkoon mahtuu vaikka ja mitä.

Sitten taas lääketiede on ikivanha tieteenlaji, jonka ideana on tutkia ihmiskehoa ja mieltä. Koko touhun tulisi perustua näyttöön. Lainsäädännössä siksi nämä luontaistuotteet ovat olleet vähän kummajainen, koska niistä ei ole mitään objektiivista näyttöä. Purkissa ja nettisivulla voi lukea mitä tahansa, mutta on hyvin tärkeää tajuta niiden olevan vain joidenkin ihmisten mielipiteitä.

"Funktionaalinen lääketiede" tai mikä tahansa termien sekoittelu alkaa olla jo hyvän maun rajamailla. Flt-lääkäri on jo erittäin paljon sitä. Lääkäriliitto puolustanee myös lääkäri-termiä viimeiseen saakka, joten ihan lakinäkökulmasta sitä termiä ei kannata käyttää. Se on ihan silkkaa ihmisten harhaanjohtamista. Minusta vaihtoehtoiset asiat ovat hyvä asia, jos niistä jokin yksilö saa tutkittujen hoitomenetelmien rinnalle tukea. On kuitenkin erittäin kyseenalaista puhua lääketieteestä tai tieteestä, kun siitä ei ole millään tapaa kyse. Lääkäri-tittelin käyttö on taas suoraan laitonta ja siitä voi joutua vastuuseen.

MakeRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 19.54
Nyt minä voin sanoa heti, että onneksi olin väärässä ja nämä "funktionaaliset lääkärit" olivatkin lääketieteen lisureita. Flt-lääkäri -termillä, kun en löytänyt mitään ;-). Vaikka tämä onkin tutkimuksen ulkopuolella, niin homman pitäisi olla kuitenkin ihan turvallista touhua.

Tuota edellistä viestiä voisi siistiä. Minä jo säikähdin, että ihmiset ovat alkaneet nimittämään itseään lääkäreiksi jo tuon tuosta.

M-MRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.2.2012 21.13
refluksikurkku, tuo olisi mainio juttu, ettei Suomessa saisi myyntilupaa tuotteelle, joka ei olisi edes jollakin tasolla minimitestattu. Että lupauksille olisi edes jotakin katetta. Tosin Suomi ei varmaankaan yksin voi tehdä myyntiä rajoittavia päätöksiä, vaan ne tulisi olla koko Euroopan Unionin laajuisia.

Mutta: tokihan ahne lääketeollisuus tekee omia tutkimuksiaan luontaistuotteilla; tulokset eivät vain ole julkisia. Jos jokin tuote tai ainesosa oikeasti osoittautuu hyödylliseksi, lääketeollisuus alkaa valmistaa korvaavaa tuotetta apteekkimyyntiin. Ja se vaatii tietysti ihan oikeat testitulokset, jotta tuote hyväksytään lääkkeeksi. Sivuvaikutukset kartoitetaan jne, ja tuotteesta otetaan vastuu. Toimimattomat luontaistuotteet lääketeollisuus vain hylkää toimimattomina, eikä tuloksia koskaan julkaista.

refluksikurkkuRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin21.2.2013 10.52
Solumineraalikirjoituksia nostoon ...

refluksikurkkuRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin13.10.2013 10.11
Onkos näitä täällä kukaan uusista kokeillut?

kkkhRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin14.10.2013 21.51
Ei ihan vastaavaa tuotetta, mutta happivettä olen käyttänyt LPR-oireisiin. Tuntuu auttavan yllättävän hyvin. En 100% varmaksi tiedä johtuuko siitä, mutta kurkku selvästi parempi kun olen käyttänyt. Aiemmin olen käyttänyt jos suussa on rakkula tms.

TuiskutarRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin17.10.2013 16.13
Mitkä numerot Schüsslerin solumoneraaleista auttaa refluksiin? Entä ruoansulatukseen tai suolen huonoon toimintaan? On noita purkkeja muutama viime talviselta Sveitsinreissulta, voisin lapselle kokeilla kun vaan tietäis mitä näihin oireisiin suositellaan.

refluksikurkkuRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin19.10.2013 18.04
Lisätietoa solumineraaleista ja niiden mahdollisesta käytöstä lapsilla antaa taatusti mielellään ketjun aloittaja Sari Tiitinen, jonka yhteystiedot löydät ensimmäisen kirjoituksen linkistä.

refluksikurkkuRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin7.2.2015 13.04
kkkh, miten happivesi kokeilut - vieläkö on matkassa mukana?

Aino KoponenRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin7.10.2016 9.31
Kaksi viikkoa ennen flunssaa meni jalat alta. Flunssan aikana vyötäröstä alaspäin oli kova kipu, joka paikka oli "arka". Vuoteessa en voinut huutamatta kääntyä. Tätä jatkui monta päivää ja olisi varmaan jatkunut viikkoja mutta hammasta purren raahasin itseni joogamatolle. Asanat ei onnistunut lainkaan. Tehdessäni 5-tiibetiläistä toinen liike, yritin nostaa jalat kohti kattoa "jalkoja" ei ole. Ystävieni huolestuneisuus sai menemään lääkärin vastaan otolle. Kaikki tutkimukset OK! Tunsin, että jotain on pielessä.

Olen 10 v. silloin tällöin käyttänyt Dr. Schüsslerin Solumineraaleja ja viime käytöstä oli pitkä aika. Mineraalivarastoja vähentää sairaus, raskaus, leikkaukset, liian runsas veden juonti, sähkösaaste; tietokone, kännykkä, mikroaaltouuni, TV

Nyt olen viikon käyttänyt Dr. Schüsslerin Solumineraaleja ja oloni kohentui muutamassa päivässä. Pääsin juoksemaan, hypin, pompin ja keijuin. Oloni on "loistava"!

Solumineraaleja voi käyttää homeopatian, kukkatippojen ja ravintolisien kanssa sekä myös kemiallisten lääkkeiden rinnalla ja kaikkia manuaallisia ym. hoitoja tukemaan.

facebook.com/ainonelamanvireys

EiImeydyRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin9.10.2016 1.54
Hei tuo http://www.biobalance4you.fi/ -linkki ei enää toimi. Haluaisin lukea lisää. Itsellä vikaa suolistossa joten vitamiinien ja hivenaineiden imeytyminen ei oikein toimi niin hyvin kuin pitäisi. Olisikin hienoa jos on tällainen suun kautta imeytyvä vaihtoehto.

kerttuRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin31.10.2016 20.37
Sisarellani diabetes 2. Hänellä memi niin pahaksi,että alituiset säryt lähes kaikkialla kehossa.Oikea jalka koukkuasennossa särkyineen myös öisin. Kun hän rupesi syömään solumineraali nro 2,säryt alkoi heti vaimentua. Oikea jalkansa nyt ihan suorassa asennossa. Ja helppoa on kulkeminen. Myös kaupoissa.

juissiRe: Solumineraaleista apua refluksiatautiin1.11.2016 21.39
Minulla ei enää auta glukosamiinikaan. Pettymys on todella kova. Täällä saa maata ikkuna auki alasti silti hikisenä, joten sanoisinko, että suht kova refluksi päällä. Pannaan rahat seuraavaksi tähän.

http://www.newnordic.fi/index.php/fi/all-products/frutin?utm_source=google&utm_medium=cpc&utm_campaign=fonecta_adwords&utm_term=frutin



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: