Keskustelu
| FearFactory | Rauhoittavia ennen gastroa? | 26.6.2017 16.06 |
| Luin gastroskopian ohjeesta, että lääkkeet voi ottaa 2h ennen tähystystä. Onko kukaan teistä hoitanut rauhoitusta itse, eli ottanut esim.Diapamia pienen vesimäärän kanssa pari tuntia ennen tähystysaikaa? Olen kuullut, ettei rauhoitusta välttämättä aina saa paikan päällä vaikka kuinka pyytäisi, tai vaikka olisi asiasta "sopinut" jo etukäteen. Kokemuksia? |
||
| maarit | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 26.6.2017 17.15 |
| Olen saanut molemmilla kerroilla rauhoittavaa, eka kerralla suoneen dormicumia, toisella kerralla siihen ei ollut mahdollisuutta, sain n. 10 minuuttia ennen tutkimusta nestemäistä diapamia. |
||
| Sitrus | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 26.6.2017 21.45 |
| Mulle on kahdessa eri paikassa sovittu etukäteen humautus eikä siihen kuitenkaan ollut varauduttu. ekalla kertaa kävelin ulos, tokalla suostuin, mutta se oli yhtä tyhjän kanssa. Ei otettu koepaloja, joten reilu puolen vuoden päästä makasin taas letku mahassa että otettiin koepalatkin. Kunnon rauhoittavat suoneen, niin humautusta ei tarvita. Siinä kun on riskinsä. |
||
| FearFactory | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 27.6.2017 8.23 |
| Eli voiko lääkinnän hoitaa myös itse ottamalla tabletin paria tuntia ennen toimenpidettä vähäiseen vesimäärään liuotettuna? Onko kukaan tehnyt niin? En luota siihen, että paikan päällä saisin yhtään mitään rauhoittavaa. Karmea kokemus 90-luvulta: Nielurisat revittiin kurkusta epäonnistuneella puudutuksella... |
||
| Aikuinen nainen | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 27.6.2017 12.19 |
| Minä sinua soittaisin paikkaan missä tähystys tehdään ja kysyisin onko mahdollista saada siellä lääkitys. Minulle sanottiin ettei kenenkään tarvitse kärsiä jos tähystystä pelkää. Apua saa. Minäkin sain suoraan suoneen dormicumia eikä tutkimus tuntunut missään. Ennen olin viikon kurkustani kipeä ja yökkäsin koko tähystyksen ajan eli tutkimuksesta ei meinannut tulla mitään. Ja pelkäsin hulluna tähystyksen menoa. Myös nielurisa leikkauksesta kauhu kokemuksia. Olin viikon sairaalassa sen jälkeen kun kurkku vuosi verta et olin tukehtua... Nyt oli hyvä kokemus enkä pelkää jos uudelleen joutuisin. Itse en uskaltaisi lääkitä jos vaikka pitääkin kesken tutkimuksen ruveta lääkitsemään. Näitäkin tapauksia olen kuullut...kysy ihmeessä 👍 |
||
| Sitrus | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 27.6.2017 19.02 |
| Miksi 2 h ennen? Kuten Ann sanoo, soita ja kysy. Kyllä se osaa sut rauhoittaa, ne tekee sitä työkseen joka pvä! |
||
| FearFactory | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 27.6.2017 20.13 |
| Koska 2h ennen saa käsitykseni mukaan vielä ottaa tarvitsemansa lääkkeen pienen vesimäärän kera. Olen kuullut, ettei aina tuollainen etukäteen soittamalla sovittu rauhoittavan antaminen sitten "kummasti" olekaan kirjautunut mihinkään ja vedotaan vaan kiireeseen, että antaa mennä vaan ilman :( |
||
| maarit | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 27.6.2017 21.55 |
| Minulla on vaatimalla vaadittuna annettu rauhoittavat ennen toimenpidettä, olen kyllä siitä etukäteen maininnut myös lähettävälle lääkärille. Eka kerralla kun menin sairaalaan, lääkäri sanoi että ei me mitään rauhoittavaa laiteta, toimenpide kestää niin vähän aikaa, kyllä sen kestää. Sanoin, minulle on luvattu jo, hän yritti vielä jotain vängätä vastaan, nousin tuolista, ja sanoin, hyvä on minä lähden sitten pois. Lääkäri kysyi, olenko tosissani. Olinhan minä, olin tarttumassa jo ovenkahvaan, niin hän sanoi, hyvä on, laitetaan sitten se dormicum, eli humaus. Saa ja pitää vaan olla tiukkana ja vaatia. |
||
| Aikuinen nainen | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 28.6.2017 10.06 |
| Tuttuni kävi alapää tähystyksessä ja sanoi ettei tarvitse mitään rauhoituksia eli kun kävi ensin vastaanotolla lääkärissä. Kun sitten meni tutkimukseen siellä tuputtivat dormicum rauhoitusta kun lääkäri oli sanonut, että voi olla hänen kohdallaan kivuliasta tähystys...kuten minullekin sanottiin. Tuttu ei ottanut mitään kun oli autolla liikenteessä ja yksin eli on näitä päinvastaisiakin tapauksia. Eikä hänen kohdallaan tutkimus ollut kamalaa. Edelleen ihmettelen miksi et voi soittaa paikkaan esim.sairaalaan jos siellä tutkimus tehdään niin miten toimia kun pelkäät. Varmaan saat jotain tietoa miten toimia. . |
||
| FearFactory | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 30.6.2017 13.11 |
| Kyse ei ole siitä, ettenkö voisi soittaa ja kysyä, vaan siitä että pessimistinä olen varma, että minun tuurillani kuulen tähystykseen saavuttuani selityksen "Ei tänne ole merkitty mitään, nyt ei ehdi..." |
||
| Aikuinen nainen | Re: Rauhoittavia ennen gastroa? | 1.7.2017 12.26 |
| Jospa käännät kelkkaa ja ajatteletkin nyt myönteisesti, että se ei ole kun puhelinsoitto josta selviää paljon. Muistan kun menin selästäni magneettukuviin hoitaja kysyi, että haluatko diapam pillerin kun monia rupee ahdistamaan putkeen meno. En ottanut pamia mutta yllätyin kun tarjottiin. Joten miksi itseään kiusaa kun asialle voi jotain tässä tapauksessa tehdä. Minua ei ainakaan kiireessä edes tähystetty. Verkkaisesti esiteltiin laitteet millä homma tehtiin ja sitten sain sen lääkityksen. Mutta tosiaan kaikki olemme erilaisia mikä toiselle on helppoa siis kysyminen asian selviämiseksi. Toinen ei sitä tee vaikka tietää ettei kysyvä mitään menetä, voi jopa voittaa👍❤😊 |
||
