Keskustelu

KataAntioksidanttiklinikka?2.2.2012 14.15
Onko kukaan saanut apua Antioksidanttiklinikalta? Ongelmani on erityisesti aamupahoinvointi. Lisäksi epäilen, että Somacin säännöllinen käyttö on aiheuttanut vatsakipuja, joita ei ennen ole ollut. Toisinaan vatsa on niin sekaisin, että ihan kaikki närästää - vesikin tuntuu nousevan saman tien ylöspäin. Kipua ei ole, mutta paineen tunnetta ja jatkuvaa röyhtäilyä.

Minulla on todettu gastrokopiassa löysä sulkija, Schatzkin rengas ja lievä tulehdus kurkkutorvessa.

SitrusRe: Antioksidanttiklinikka?2.2.2012 15.13
Kata, myös mulla alkoi kovat mahakivut Somacin käytöstä. Olen tilittänyt niitä täällä otsikolla jatkuvat mahakivut, jos oikein muistan.

Nyt mahakivut ovat onneksi helpottaneet, vaikka Somac menee yhä. Varmista ettei sulla ole ummetusta. Myös ilma voi aiheuttaa ihan tautisia kipuja.

VaniljaRe: Antioksidanttiklinikka?2.2.2012 15.18
Minun kokemukseni Antioksidanttikilinkalta rajoittuu ainoastaan laboratoriotesteihin. Nyt otettu ruoka-aineyliherkkyystestit ja A- ja D-vitamiinitasot. Huomenna olen menossa ravintovalmentajalle kuulemaan tuloksia. Minulla oli myös tuota pahoinvointia, vatsan turvotusta ja tunnetta ettei ruoka sula. Nyt tilanne on helpottanut, kun olen kiinnittänyt todella paljon huomiota vatsan hyvinvointiin ja ruokavalioon.

refluksikurkkuRe: Antioksidanttiklinikka?2.2.2012 15.22
En ole kuullut A-klinikasta mitään. Löytisikö tuolta vanhoista keskusteluista mitään (hakulaatikko oikealla ylhäällä) ...

Oletko kokeillut muita salpaajia - tuleeko niidenkin kanssa nuo oireet?
Miten sun ruokatorvi - onko sekin tulehtunut?

KataRe: Antioksidanttiklinikka?2.2.2012 19.06
Ummetusta ei ole käytännössä lainkaan, joten kivut eivät johdu siitä. Kokeilin Nexiumia ja tuli vatsa vielä kipeämmäksi. Tosin tämän taudin kanssa on vaikea arvioida, mikä johtuu mistäkin. Ruokatorvessa oli tosiaan lievä tulehdus (puhuin virheellisesti kurkkutorvesta)

Vanilja, minkälaista ruokavaliota olet noudattanut? Olen itse korvannut jo pidempään melkein kaiken leivän luonnonjugurtilla ja rahkalla. Mutta aiheuttaako nuo hapanmaitotuotteet vain lisää happoja? Ruisleipä on ollut herkkuani, mutta tuntuu siltä, että kaikki leipä närästää, kun on huono jakso. Nyt olen syönyt vähän aikaa aamuisin luomukaurapuuroa, mutta sekin saattaa hieman närästää.

Varasin juuri kirjastosta Kaarlo Jaakolan aiheeseen liittyvän kirjan. Katsotaan, miten siellä opastetaan.

Onneksi joskus on pidempään täysin oireettomia kausia, esim. lomilla kun saa nukkua pidempään.

tyttöRe: Antioksidanttiklinikka?2.2.2012 19.15
kata onko sulla palantunnetta kurkussa? mulla on se ton röyhtäilyn yhteydessä.muuten ok olo...

VaniljaRe: Antioksidanttiklinikka?2.2.2012 19.51
Kata, laitoin tänään ruokavaliostani tuohon ketjuun "lääkkeet eivät auta". Ravintovalmentaja oli sitä mieltä että maitotuotteissa närästykseen vaikuttaa niiden hapontuotantoa lisäävä vaikutus. En tiedä onko omaa tilannettani helpottanut viljatuotteiden selkeä vähentäminen, maitotuotteiden pois jättäminen vai ruokien yhdistely, mutta olen tyytyväinen tähän tilanteeseen nyt. Oireet ovat vähäisiä, mutta jos poikkean ruokavaliostani, niitä tulee kyllä. Kannattaa lukea myös Paula Heinosen kirja: vihdoinkin hyvä olo, jos et ole jo lukenutkin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: