Keskustelu
| Voimat kadoksissa | Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 31.1.2012 12.23 |
| Olen parhaillaan työpaikalla, kiirettä pitää, pitkä päivä edessä, ja pitäisi olla hyvässä kunnossa jotta jaksaisi. Mutta eikös vaan refluksikohtaus iske juuri nyt pahimpaan aikaan, eli "sydän"oireita (kipuja, pistoksia ja painetta rinnassa), kurkkua kuristaa ja olo on tosi huono ja voimaton. Lisäksi nukuin viime yönä huonosti, joten olo on senkin takia kurja. Onko teillä mitään kotikonstia miten saisi nopeasti lievitettyä pahaa oloa? Itse otin aamulla tavanomaisen Nexium ja maitohappobekteriiannoksen, lisäksi olen täällä työpaikalla juonut Valmariini-liuosta ja syönyt kuivattuja taateleita. Itse asiassa ehkä ne taatelit juuri laukaisivat tämän happohyökkäyksen, vaikka taatelit itsessään pitäisi olla hyväksi. |
||
| Amalia | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 31.1.2012 12.41 |
| Joskus mulla auttanut vähän mainitsemiesi lisäksi ihan renniekin (vaikuttaa nopeasti) ja jonkin neutraloivan ruoka-aineen, esim. maito (mulla) nauttiminen. Ja jos mahdollista ottaa aikalisä, siis pitää taukoa kaiken kiireen keskellä. Voisin kuvitella että mullakin taatelit vois aiheuttaa oireita, vaikka ne muuten hyviä ovatkin. |
||
| M-M | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 31.1.2012 16.42 |
| Muutama Rennie laukusta ääntä kohti. Sillä minulla yleensä lähtee. Onneksi. Yleensä otan 2-4 kerralla. |
||
| refluksikurkku | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 31.1.2012 16.50 |
| Ei istumista, pientä vesikulauttelua ... Kotikonstina "ennen vanhaan" käytettyä ruokasoodaa teelusikallinen haalean vesilasilliseen (natriumbikarbonaatti) mutta sitä tuskin taitaa olla mukana töissä? |
||
| Voimat kadoksissa | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 1.2.2012 10.57 |
| Paljon kiitoksia kaikille vastanneille! En pidä hirveästi maidosta, mutta sitä voisi kyllä kokeilla. Rennietä mullakin on aina laukussa. Ruokasoodaa voisi tosiaankin myös hankkia tänne töihin. Mulla on täällä jo Valmariini-pullo jääkaapissa. Uskon, että eilinen stressi myös vaikutti tilanteeseen. Tauko tekisi varmaan hyvää, mutta joskus vaikea toteuttaa. Meillä ei ole edes taukotilaa töissä. Pitääpä opetella se Mindfulnessin muutaman minuutin rauhoitustekniikka. Sain muuten noista kuivatuista viikunoista aikamoisen allergisen reaktion. Silmiä kutitti aivan hirveästi, silmänympärysiho tuli punaiseksi ja luomet alkoivat turvota. Juoksin äkkiä apteekkiin ja ostin Zyrteciä. Turvotus ei onneksi kovasti sen jälkeen lisääntyntyt. En ole ikinä ennen saanut kuivatuista viikunoista allergisia oireita. Nämä viikunat olivat tosin mulle uusi tuttavuus - aurinkokuivattuja luomuviikunoita. Ei luomu näköjään aina ole parasta! |
||
| vesikko | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 5.2.2012 20.40 |
| Pastillien imeskely auttaa minulla jonkin verran. |
||
| kupla | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 11.38 |
| Rennietä ja viimeisestä ruokailusta 30min jälkeen Gavisconia nestemäisenä tai tablettina. Tämä on ollut mun pelastus! ..ja sairaanhoitja ystäväni vinkki oli, että ei juomista vähään aikaan. Respetivapaa apteekista :) Mä tykkään tableteista. ..ja nukunkin paremmin, eikä hapot nouse ylös. Ennen meni yöt huonosti. |
||
| Aikuinen nainen | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 11.51 |
| Heips! Hyvin kuvailit oloasi ketjun aloittaja Voimat kadoksissa nimimerkki. Voin allekirjoittaa aivan samankaltaisia oireita olevan itsellänikin kun refluksi pahenee. Pitkään on hyviä jaksoja ja sitten ykskaks kaikki kääntyy tosi kurjaan vaiheeseen. Nyt on parhaillaan kurja vaihe. Tästähän sain minäkin kokeilemisen arvoisia vinkkejä oloni parantamiseen. Cavisconia olen käyttänyt ja nyt kun luin tätä keskustelua se muistuikin mieleeni joten kohta apteekkiin sitä ostamaan. Se on ollut hyvä apu minulle aiemmin, mutta miten sen sitten unohtaakaan kun tilanne kääntyy tosi kurjaksi. Rennietä en ole koskaan kokeillut, että sekin on nyt kokeilemisen arvoinen asia. Kiitos vinkkaajille ja parempaa vointia teille kaikille toivottelen. |
||
| refluksikurkku | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 12.22 |
| Voimat kadoksissa, tuosta allergiareaktiosta .... saattoihan niissä kuivatuissa (luomu) viikunoissa olla tällä kertaa jotain ainetta vähän enemmän?? Luomuhan ei ole välttämättä ihan niin luomua kuin luulisi vaan niissä voidaan käyttää tiettyjä aineita (http://www.portaatluomuun.fi/lisaaineita_rajoitetusti ) ... Aiotko kokeilla uudelleen? |
||
| jets | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 12.25 |
| Itse muuten refluksikohtauksen sattuessa yritin vetää äkkiä Rennietä tai vastaavaa. Sitten kulauttelin Vichyä tai vastaavaa kuplivaa, kun mulla se röyhtäily helpotti (jos oli semmoinen ei-polttava-röyhtäisy siis). Ja suolaiset juomathan saa mahan luulemaan, ettei tartte enää happoja tuottaa. Muistaakseni/luullakseni. |
||
| Voimat kadoksissa | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 14.06 |
| Kiitos tosiaankin kaikista hyvistä vinkeistä! Ne ovat kullanarvoisia kun kohtaus iskee, varsinkin jos on kodin ulkopuolella eikä ole mahdollisuutta mennä lepäämään. Ainakin mulla pahimmat kohtaukset voivat olla täysin lamaannuttavia. Refluksikurkku: En kyllä uskalla enää kokeilla luomuviikunoita, sen verran raju oli tuo allergiakohtaus. "Tavallisia" viikunoita aion varmaan vielä syödä, mutta tällä hetkellä syön etupäässä rusinoita (välipalana, ja kun makeanhimo iskee ;-). Joku toinenkin sanoi samaa luomusta, että niissä voi olla jotain ihme aineita. Kiitos linkistä - täytyypä tsekata! |
||
| Vanilja | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 17.33 |
| Aina välillä lukee näistä kirjoituksista, että joillain on pitkään ollut hyvä kausi, miten pitkään nuo hyvät kaudet teillä yleensä teillä ovat kestäneet? Minulla on viime kesästä asti ollut jonkin asteisia oireita koko ajan, mutta nyt on ollut useita päiviä, jolloin oireita esiintyy tuskin ollenkaan. Tämä on minulle siis hyvää kautta, loistavaa olisi tietysti jos nuo loputkin pienet oireet katoaisivat, ei tulisi yhtään ikävä niitä. Vielä kiinnostaa tietää että onko mitään käsitystä mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen että hyvä kausi on tullut, onko se lääkkeen vai ruokavaliomuutoksen aiheuttamaa? Ja sekin vielä kiinnostaa että onko käsitystä siitä mikä sen hyvän kauden sitten on katkaissut? |
||
| tyttö | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 17.53 |
| vanilja millaisia noi sun pienet oireet on joita sulla on vielä ollut ? mulla on välillä sellaisia kausia etten edes huomaa että minulla on tätä refluksia se tulee kun salama kirkkaalta taivaalta ja saattaa loppuakkin sitten silleen samalla tavalla.. luulen että itselläni ainakin suurin syy on stressi eli sillon kun on vähemmän stressiä oireet ovat hallinnassa enemmän... |
||
| matador | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 18.01 |
| hei, tänään viimeksi lääkärillä, gastroskopiassa. muuten kaikki näytti ok mutta palleatyrä on iso joka aiheuttaa nämä refluksikohtaukset. viime vko meni oksennellessa, loppui vasta kun lopetin kaiken syömisen. minulle kohtauksen iskiessä on auttanut ainoastaan ja vain oksentaminen. kaikki täytyy saada ulos, viimeistä pisaraa myöten ja kuin taikaiskusta kivut katoaa vaikka ne olisivat olleet kuinka hurjat. juon myös maitoa oksentamisen jälkeen.mikään edellämainituista lääkkeistä ei auta enää siinä vaiheessa kun kohtaus on päällä. olen saanut myös Litalginia suppoina, ne auttaa jos vaan mitenkään aistin kohtauksen olevan tulossa |
||
| matador | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 18.06 |
| jos mietitte rajuimpia refluksikohtauksianne niin onko siellä taustalla ollut kovaa flunssaa ja siihen liittyvää yskää? Oletteko rehkineet tai yleensä nostelleet jotain? Minulla nostelu ja kova yskä saattaa laukaista oireilun ja itseasiassa se on se minun palleatyräni joka siellä vihoittelee |
||
| tyttö | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 18.51 |
| matador.. oliko tämän sinun ensimmäinen tähystyksesi? saitko mitään neuvoja millä saisit nämä kohtaukset vältyttyä? kuulostaa kauhealle jos joutuu oksentamaan aina kaiken ulos.. tuleeko sulla usein kohtauksia? |
||
| Vanilja | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 19.04 |
| Tyttö, minun pienet oireeni tätä nykyä on lievää kiristyksen tunnetta kurkun tienooilla, muutaman kerran päivän aikana, joka menee nopeasti ohi. Saattaa olla aavistuksen poltteen tunnetta kurkussa, mutta sekin on ihan hetkellistä. Muita oireita ei tällä hetkellä ole. |
||
| tyttö | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 19.51 |
| ihana kuulla vanilja että voit paremmin <3 |
||
| matador | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 20.18 |
| Lyhyesti taustaa. sappirakon poisto 2006. Ultra 2007 koska edelleen kipuja. 2009 gastroskopiassa dg refluksitauti ja lääkitys: somac 40mg, päivittäin. 2 vuotta täysin oireeton,kunnes maaliskuussa 2011, kohtauksia ja maksa-arvot koholla. taas uusi ultra ja TT-kuvat. tulos: ei aiheuta toimenpiteitä koska maksa-arvot laskivat. Nyt uudet kipukohtaukset alkoivat n. 2vkoa sitten ja ne on päivittäisiä, töihin ei pysty joten hakeuduin yksityislääkärin vastaanotolle. Nyt maksa-arvot ok ja gastroskopiassa todettiin se palleatyrä. seuraava 3 vkoa; somac 40mg, aamuin illoin, sekä gaviscon purutabletit.Lkr esitti yhtenä mahdollisuutena lähetettä sellaiseen vatsanhappojen seurantaan? Onko jollekkin tehty? sinne on kuulemma n. 6kk jonot :/ tää on sietämätöntä, on tunne että osasinko nyt oikeesti selittää kuinka megalomaanisia ja tavallista elämään/ työelämää invalidisoivia nämä kohtaukset on!! |
||
| Aikuinen nainen | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 21.41 |
| Minulla on todettu palleatyrä tähystyksellä vuosia sitten. 2009 myös minulta poistettiin sappikivet+rakko. Oireettomia aikoja on joskus ihan pitkiäkin, mutta sitten kun olen vähän huolimaton eli syön vaaleaa leipää, karkkia ja mausteisia ruokia, niin taatusti oireet pahenevat.Tosin harvoin sorrun näihin hekkuihin, ja katumus on valtava. Nyt olet viime aikoina surrut parhaan ystäväni äkillistä syöpään sairastumista ja vanhan äitini vointia. Mietin yökaudet heidän asioitaan ja näin stressaan omaa oloani. Välittömästi refluksi oireet näistä kaikista vaan pahenevat ja oloni huononee. Nyt parhaillaankin on sellainen palan tunne kurkussa ja pallean kohtaa polttaa, että ei voi sanoa voivansa hyvin. Parietia syön nyt aamuin ja illoin sekä Lacto Seveniä pari pilleriä päivässä. Nyt ostin Cavisconia ja niitä Rennie pillereitä toivossa, että apua saisin. Että näin täällä. |
||
| tyttö | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 21.55 |
| voimia aikuinen nainen.. kyllä tuo stressi on yksi näistä oireiden aiheuttajista..itsekkin sen olen huomannut..se on vaan psyykkisesti niin raskasta että väkisinkin tulee noi fyysisetkin oireet esille. minulla ilmeisesti tuota samaa palantunnetta tulee tuosta stressistä, ei kyllä yhtään kiva..voimia ja positiivisuutta sen verran kun pystyt ammentamaan. |
||
| Aikuinen nainen | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 6.2.2012 22.36 |
| Voi kiitos Tyttö toivotuksestasi. Ihan samaa toivotan sinulle ja kaikille muillekin, siis jaksamista vaivojenne kanssa ja mahdollisimman stressitöntä elämää.. |
||
| Vanilja | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 11.2.2012 8.30 |
| Kun on lievää närästystä siihen auttaa piihappo, porkkanamehu, mantelien pureskelu tms, mutta kun on oikein hyvin oireet päällä, siihen ei auta mikään. Oireilu menee ohi jonkun ajan kuluttua, mutta akuuttiin tilanteeseen ei tunnu olevan mitään keinoa, mikä sitä helpottaisi. |
||
| Maarit | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 11.2.2012 17.16 |
| Mulla akuuttiin närästykseen auttoi Molkosan/FinnMolke reilululla annoksella, mutta nykyisin ei tunnu enää tehoavan niin hyvin. Nykyisin yleensä auttaa n. 1 rkl omenaviinietikkaa lasilliseen vettä. Aika tujua tavaraa joten kannattaa aloittaa kokeilu 1tl/vesilasi ja ottaa sitten lisää tarvittaessa tai lantrata vähän enemmän. Useimmiten mulla oireet loppuu näillä hetkellisesti mutta tulevat seuraavan syömisen jälkeen uudestaan.. Nämä ovat sitten niin happamia että ei hampaiden pesua tuntiin juomisen jälkeen! |
||
| Saara | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 4.9.2017 11.20 |
| Tähän vanhaan ketjuun eksyin kun sain muutama pv sitten niin voimakkaan närästyskohtauksen että tapailin jo ambulanssin numeroa. Ihan ensimmäisenä on pakko saada Ibumax ja Panadol, jotta kipu alkaisi hellittää ja sitä myöten kramppaaminen. Toinen mikä auttaa että juo jotain minkä seurauksena saisi röyhtäistyä painetta pois, itse käytän maitoa tai vissyä, mutta ei paljon, pieni lasi. Sitten nostan käsiä ylös ja venytän vatsaa mahdollisimman pitkäksi, jotta sinne tulisi tilaa ja paine vähenisi. Tunnin parin kipuilun jälkeen krampit vaimenevat varmaankin kipulääkkeiden avulla. Ja sitten nukahdan. Istuminen ei onnistu, eikä kyljellään olo välttämättä, selällään ja pään alla 4 tyynyä eli puoli-istuva asento. Tärkeintä olisi saada vatsa rennoksi, jännittäminen pahentaa kipua. Oikeasti pelkään että minulla on jo vatsasyöpä tms. |
||
| Pike | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 4.9.2017 14.12 |
| Hyvä kysymys! En muista, koska olisi tällaista kohtausta ollut, huh. Viime viikolla menin siis akuuttiin, kun rytmihäiriötkin tuli sarjana. Viikonloppuna oli ok ja tänä aamunakin oli parempi olo. Kävin ruokatunnilla pikaisesti kotona syömässä eilisen kiinalaisaterian ja siitä alkoi polttelu, kipu ja rytmihäiriöt. Ei voi keskittyä kunnolla mihinkään jne. Tässä istun työpöytäni ääressä ja kun tuo selkä ja lapaluuvälikin on kipeänä, niin olo on ihan toivoton. Otin ylimääräisen Esomepratsolin, mutta vichy tms voisi helpottaa. Renniet ja Cavisconit on kotona. Oottelen tässä vähän aikaa ja lähden kyl kotiin ellei helpotu....(onneks ei tuu asiakkaita enää tälle päivälle) Stressi ei kyllä tätä helpota eikä tuota lapaluu-hartia kipuakaan. Uaah.... |
||
| Saara | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 4.9.2017 14.21 |
| Pike, Nyt jos vaan voit niin relaxantteja ja kipulääkettä ja niiden avulla sitten yläraajojen venyttelyä ja unta mahdollisimman paljon. Stressi pitää psyykata pois, sillä se todella pahentaa lihasjumeja ja närästystä. Rytmihäiriöt kuulostaa kans aika pahalta! |
||
| Saara | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 4.9.2017 14.24 |
| Muuten alkoholi ei sovi tähän vaivaan yhtään. |
||
| Sitrus | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 4.9.2017 16.00 |
| Ei sovikaan. Siitä huolimatta join eilen n. 8 cl valkoviiniä. Nautin todella. Join myös eilen 2 kuppia kahvia, vaikka turvallinen määrä on vain 0-1. Närästys on tänään ollut sen mukaista. |
||
| Pike | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 4.9.2017 17.54 |
| Kiitos Saara 😙 Esomepratsol helpotti poltetta, mutta tää jumitus jatkuu.....Juu, lääkärikin sanoi, että stressi pitäs saada minimiin, mut helpommin sanottu kun tehty. Ens viikolla onneks loma ja ulkomaat kutsuu 😄 Jospa siihen asti jaksaisi kärvistellä, kun ei viitsi sairaslomalle jäädä loman kynnyksellä 🏖 Jaksamiset kaikille 🤗 |
||
| Pike | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 4.9.2017 17.58 |
| Otan sen lihasrelaksantin ennen nukkumaan menoa, kun se tekee oloni tosi väsyneeksi ja "pöllöksi" 😮 Nyt olen tässä tällaisessa puoli istuvassa asennossa tyynykasaan nojaten ja laitan tän tabletinkin pois käsistäni, ettei enempi jumita. Huomenna onneks alkaa Asahi liikunta, niin pääsee venyttelemään selkää ym 😋 |
||
| Saturnus | Re: Mitä teette kun refluksikohtaus iskee? | 4.9.2017 21.06 |
| Täälläkin refluksi ilmoitti itsestään eilen, piiiitkän hyvän kauden jälkeen. Yhtäkkiä alkoi, kun söin rahkan (jota olen syönyt vuoden joka päivä). Alkoi kiertäminen ja kipu. Ei siihen oikein mikään ole auttanut. Tuntuu kuin olisi 10 kiloa lyijyä mahassa ja kun liikkuu, lyijypallo heiluu siellä kipeästi luita yms vasten. Selän puolella tuntuu myös. Aamulla 40 mg nexiumis, nyt illalla otin Antepsin-pillerin. Ei vaikutusta toistaiseksi. |
||
