Keskustelu

MaaritPrimperan -lääkkeestä kokemusta?18.1.2012 13.33
Hei, ja hienoa että tälläinen palsta on tehty. Törmäsin tähän sattumalta. Olen sairastanut refluksia/ruuansulatusvaivoja jo vuodesta 2006 ja oireiden alkuvaiheessa tällaiset nettisivut olisivat olleet enemmän kuin tarpeen! Kerronpa tässä aluksi omia kokemuksiani. Sain tänään käteeni Primperan nimistä lääkettä, koska happosalpaajat laittoivat elimistöni sekaisin. Nexiumin käytön lopetettua (jo muutama vuosi sitten) oireet helpottuivat, mutta säännöllisin väliajoin kurkkuni tulehtuu koska ylösnousua nousee etenkin yöllä ja silloin kun olen stressaantunut (eikä sitä aina jaksa syödä oppikirjojen mukaan..). Olen kokeillut gavisconia ym. vaikka mitä luontaistuotteista lähtien ja yleensä saan tulehduksen parannettua tiukalla ruokavaliolla, entsyymeillä, maitohappobakteereilla, molkosanilla, omenaviinietikalla. Nyt kuitenkin särkylääkekuurin päätteeksi sain aikamoisen kurkkusäryn haponnousun takia. Tälläistä ei vielä aikaisemmin ole ollut. Lääkäri siksi määräsi minulle Primperan nimistä lääkettä, koska en halua syödä happosalpaajia. Minua kuitenkin epäilyttää laittavatko nämäkin lääkkeet elimistöni sekaisin ja siksi kuulisin mielelläni kokemuksia. Lääke lupaa "vahvistaa ruokatorven alempaa sulkijalihasta", mikä kuulostaa hyvältä. Lääkäri sanoikin että happosalpaajat eivät estä suolesta mahalaukkuun päässeiden sappinesteiden nousua kurkkuun, mutta tämä lääke estää senkin. Alla vielä lainaus lääkkeestä lääkeinfo.fi -sivuilta: "Primperan on tarkoitettu ruuansulatuskanavan toiminnallisten häiriöiden hoitoon sekä pahoinvoinnin ja oksentelun estämiseen lääkärin ohjeiden mukaan. Primperan-valmisteiden sisältämä metoklopramidi vaikuttaa suolen toimintaan kahdella tavalla. Se vahvistaa ruokatorven alempaa sulkijalihasta ja estää mahansisällön nousua ruokatorveen. Samalla se nopeuttaa mahalaukun tyhjenemistä ohutsuoleen ja suolen sisällön kulkeutumista eteenpäin. Metoklopramidilla on myös osoitettu olevan pahoinvointia ja oksentelua estävä vaikutus, joka osaksi välittyy aineen vaikutuksesta ruuansulatuskanavaan ja osaksi suoraan ydinkeskuksessa sijaitsevaan oksennuskeskukseen."

merja malmbergRe: Primperan -lääkkeestä kokemusta?1.12.2018 0.33
NCBI Logo
Skip to main content
Skip to navigation
Resources
How To
About NCBI Accesskeys

PubMed
US National Library of Medicine National Institutes of Health
Search databaseSearch term
Search
AdvancedHelp
Result Filters
Format: AbstractSend to
Metoclopramide.
AuthorsIsola S1, Adams N1.
SourceStatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2018-.
2018 Oct 27.
Author information
Excerpt
Metoclopramide has been approved by the FDA specifically to treat nausea and vomiting in patients with gastroesophageal reflux disease or diabetic gastroparesis by increasing gastric motility[1],[2],[3]. It is also used to control nausea and vomiting in chemotherapy patients[4]. Additionally, metoclopramide can be administered prophylactically to prevent nausea and vomiting in postoperative patients when nasogastric suction is contraindicated or unavailable and has shown surprising success in treating migraines; however, the FDA has not explicitly approved it for these other conditions[5],[6]. It is particularly useful in this role because it does not cause any concomitant increase in gastric secretions[7]. Metoclopramide can also be used to treat hyperemesis gravidarum in pregnant patients, though it should be used cautiously because of the lack of studies on the effects of the drug in pregnant women[8],[9]. Recent studies have also shown evidence of metoclopramide?s efficacy in treating Diamond Blackfan Syndrome[10]. Metoclopramide has also been efficacious in the treatment of nausea in advanced liver disease[11].

Copyright © 2018, StatPearls Publishing LLC.

Sections
Indications
Mechanism of Action
Administration
Adverse Effects
Contraindications
Monitoring
Toxicity
Enhancing Healthcare Team Outcomes
Questions
References
PMID: 30137802
Free Books & DocumentsFree full text....tietoa,mitä Suomessa lääkärit jakele. Minulle annettiin 40 mg somacia loppuelämäxi kesällä 2018 kun löyty refluxi ja Barretin ruokatorvi+pieni palleatyrä. EIHÄN se ruoka sula ku vatsahappoja tollai neutralisoidaan eli sitten vaan laksatiivit. Ja olen kärsiny 35v. vatsavaivoista ,koskaan ei vatsa ole ollut terve. Nyt on ollut 5 viikkoo kivuton,suoli toimii,ei närästä,ei nouse ruoka kurkkuun. Lääke on hyväksytty Yhdysvaltojen lääkevirastossa refluxin hoitoon. Käytän 1-2 ja vain jos syön isomman aterian. Suomessa ei oo ees refluxiyhdistystä eikä lääketeollisuus ole kiinnostunut halvan pahoinvointilääkkeen muuta käyttöä. Niinkuin hammaslääkäri mulle samoi kun halusin tietää hampaiden hoidosta...no,kaikillahan nyt refluxia on !!!!!

merja malmbergRe: Primperan -lääkkeestä kokemusta?1.12.2018 0.35
äskeiseen textiin muokkaus...tietoa mitä Suomessa lääkärit EI kerro.

merja malmbergRe: Primperan -lääkkeestä kokemusta?1.12.2018 0.41
Ja en ole kokonaan luopunut happosalpaajista....3-4x 20 mg viikossa jos nyt on varsinkin syötyä jotain mitkä ehkä närästää.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: