Keskustelu

NinnuToivoa toivottomalle14.1.2012 2.07
Terve vaan kaikille! Ensimmäistä kertaa tänne kirjoittelen.
Minulla on ollut noin viisi vuotta refluksitauti, mihin olen syönyt Omepratzol 40mg lääkettä. Tämä on pitänyt oireet hyvin loitolla, vaikka olenkin tyhmänä syönyt paljon ns kiellettyjä ruokia, koska en tunnu näkevän nenääni pidemmälle, huoh.
Nyt kumminkin noin viikko sitten refluksi pahentui siten, että kaikki kiinteä ruokaa nousee samantien kurkkuun ja ravaa sitä väliä suunnilleen vuorokauden ajan, aiheuttaen vaikeita tuntemuksia kurkussa ja ruokatorvessa. Olenkin elänyt nyt muutaman päivän pelkällä nesteellä, lähinnä proteiini- ja apteekin ravinnejuomilla. Pari kertaa olen yrittänyt syödä varovasti kiinteää ruokaa, mutta ruuan ravaaminen alkaa heti.
Tässä itkuisena nyt kirjoittelen, että onhan mahdollista, että oireeni voivat vielä helpottua. Uskon että vaivani on nykyään enemmänkin väljä vatsanportti, kuin niinkään refluksi. Leikkausta en haluisi vielä ajatella.
Mutta sanokaa ihmiset, että oloni voi vielä palautua, jos vatsa on nyt vain erityisen ärtynyt..mennyt pari päivää vaan itkiessä ja pelätessä :(
Ja uskon, että oireet pahenivat äärimmäisen stressin ja sen vuoksi etten pystynyt puremaan ruokaani kunnolla hammaslääkärin mokan takia.
Sitä tekisi mitä tahansa, että pääsisi siihen normaalitilaan!

jetsRe: Toivoa toivottomalle14.1.2012 11.06
Voi kuule, hyvinkin olosi voi parantua vielä. Jos on yhtään ylipainoa, kannattaa laihduttaa. Sängyn pääty kannattaa nostaa vähintään 15cm ylös ja jättää iltasyöminen vähemmälle. Myös stressiä pitää vähentää. Relaat muutaman päivän, se voi auttaa jo kummasti.

Tsemppiä :)

VaniljaRe: Toivoa toivottomalle14.1.2012 12.08
Stressi taitaa olla yksi pahimmista oireiden aiheuttajista. Huonosti pureskeltu ruoka on toinen syy, joka ainakin minulla vaikuttaa oireiden ilmaantumiseen. Kun vatsa rauhoittuu, niin varmasti tilanne muuttuu, kun pelkäät ja huolestut, niin se lisää stressiä, tosin on vaikea olla huolestumattakaan kun tilanne on akuutti ja hankalat oireet päällä. Minulla pahin tilanne kesti reilun viikon, sitten vain alkoi helpottaa. Sinullekin varmasti se tilanne tulee pian, jolloin olosi paranee ja oireesi helpottavat.

SitrusRe: Toivoa toivottomalle14.1.2012 15.51
Mäkin uskon että sun olo paranee.
Mutta en usko sen tapahtuvan nopeasti. Enkä varsinkaan usko että se tapahtuu itsestään.

Niin kuin olet itsekin fiksuna ja rehellisenä tyttönä tajunnut, et voi jatkaa elämääsi samanlaisena kuin ennen. Sinä olet sairas. Sinun on pakko muuttaa elämäntapojasi ja luopua monesta asiasta mihin olet tottunut ja mistä pidät.
Se ei ole kivaa, se ei ole reilua eikä se ole helppoa, mutta se on pakko. Sama koskee meitä muita joilla on tämä sairaus.

Sun sairaus on nyt päässyt niin pahaksi, että sun elimistö antaa rajuja SOS-merkkejä. Sun on nyt syytä ottaa ne vakavasti.

Mä kirjoitan susta ehkä raa'asti ja turhan pitkästi. Mutta teen sen siksi, että olen itse käynyt läpi tuon saman. Uskon tietäväni miltä susta tuntuu sekä henkisesti että fyysisesti. Se on kovaa. Mutta nyt sun on pakko hoitaa itseäsi.

Myös minä olen elänyt noilla Apteekin Nutridrinkeillä. Olen noudattanut ruokavaliota, johon kuului pahimmillaan lisäksi vain vesi, maito, jugurtti ja kauralima. Sitten lisättiin mustikkakeittoa, keitettyä kalaa, kananmunaa. Sitten juustoa, perunaa, kesäkurpitsaa, porkkanaa, vaaleaa leipää. Laihduin lyhyessä ajassa 8 kiloa. Soitin itkien joka toinen päivä terveysneuvontaan, ravasin päivystyksissä ja olin pikemminkin kuollut kuin elävä. Tuntui että joudun luopumaan kaikesta. En voinut syödä, liikkua enkä nukkua. Se oli hirveää. Tuntui ettei kukaan tajua miten sairas olen, ettei tätä sairautta tunnusteta niin vakavaksi kuin se on. Edes ammattilaiset. Tivasin lääkäreiltä miksi lääke ei tehoa ja milloin se oikein rupeaa helpottamaan mun oloa.

Tätä jatkui viikkoja, kuukausia. Luulin etten ikinä enää saa syödä mitään mausteita, kahvia, teetä, suklaata, etten ikinä enää voi ajatella muuta kuin tätä sairautta ja yrittää luovia sen ehdoilla. Tunsin itseni vammaiseksi. Vähitellen alkoi helpottaa. Ilmeisesti ruokatorven tulehduksen paranemiseen meni kuukausia. Olon paraneminen on aaltoliikettä. Välillä luulee jo vaikka mitä, antaa tyhmänä mieliteoilleen periksi, ja taas sairaus muistuttaa itsestään ja kurjuus alkaa. Se tuntuu katkeralta ja masentavalta.

Tämä sairaus on krooninen. Koskaan ei voi tietää milloin pahat oireet palaavat. Mutta pikkuhiljaa oppii miten kannattaa elää, millaisia riskejä voi ottaa sen suhteen mitä suuhunsa panee.

Olin ennen harras viinin nautiskelija. Tykkäsin myös sekoitella ihania cocktaileja. Se puoli elämästäni on nyt historiaa. Aluksi se tuntui hirveän rankalta. Mutta nyt siihen on tottunut. Saatan juoda kerran kuussa pikkulasillisen shampanjaa, siinä kaikki. Olen yrittänyt monta kertaa juoda vähän viiniä. Mutta se tuntuu kurkussa niin pahalta, ettei se kannata. Alkoholihan on nautintoaine ja jos ei se tuota nautintoa niin turha siihen on koskea. Sitäpaitsi kun ei alkoholia enää käytä, se ei edes maistu suussa niin hyvältä kuin ennen. Viskin pelkkä hajukin saa pään huippaamaan. Mulla joka ennen maistelin innoissani eri viskilaatuja!

Haluan sanoa, että kun on refluksitauti, on pakko muuttaa elämäntapojaan. Joistain asioista joutuu luopumaan väliaikaisesti, joistain ehkä lopullisesti.
Mutta usko kun sanon: sun olo tulee paranemaan.

Hae itsellesi hoitoa ja tarvittavat tutkimukset, vaadi sitä, jos on tarpeen. Monet meistä ovat tarvinneet myös henkistä apua, myös minä. Hae sitäkin, jos tarvitset. Tukeudu myös läheisiisi. Sinäkin auttaisit heitä, jos he sitä tarvitsisivat, eikö niin? Vaikka se on vaikeaa, yritä saada syötyä myös normaalia ruokaa apteekin drinkkien lisäksi.
Pysy linjoilla ja kerro kuulumisia. Voimia ja rohkeutta!

refluksikurkkuRe: Toivoa toivottomalle14.1.2012 18.10
Hienosti kirjoitettu, Sitrus!

zoltRe: Toivoa toivottomalle14.1.2012 20.01
Mä menin tekemään aluksi tuon virheen myös että söin aivan normaalisti ja jouduin kärsimään tyhmyydestäni..:( olo oli aivan kamala,henkisesti erittäin rankkaa,kun ei tiennyt mikä vaivaa.Mutta se ajan kanssa kyllä antaa periksi...Voimiai!

NinnuRe: Toivoa toivottomalle14.1.2012 22.18
Valtavat kiitokset kaikille vastanneille! Vertaistuen voima on kyllä mahtava :)

Otan neuvoistanne vaarin ja sellaisen "super rennon" asenteen, eli yritän olla stressaamatta mistään. Maanantaina menen terveysasemalle, aina vaan ylläri millanen lääkäri sattuu kohdalle..eli että ottaako tosissaan. Kolme kiloa lähtenyt painoa viikossa, joten luulisi ottavan tosissaan. Ajattelin muutaman päivän mennä nutridrink/piltti/sosekeitto meiningillä, jos rauhottuisi.

Jos tämä refluksi helpottaa, niin teen kyllä niin täydellisen ruokaremontin kun vain mahdollista, voi kumpa vain saisin vielä yhden mahdollisuuden siihen.
Mutta vielä kerran, kiitos teille! Helpotitte oloani henkisesti paljon :)

kuplaRe: Toivoa toivottomalle25.1.2012 18.12
Sitrus. Kirjoitus oli kun mulle tehty! nyt kun pitää aloittaa ruokaremontti.

SitrusRe: Toivoa toivottomalle25.1.2012 21.10
kupla: kiva jos koit että se oli sulle hyödyksi

spriittaRe: Toivoa toivottomalle28.1.2012 15.27
Ruokaremontti. Olen kuullut että joillakin oireet hellittää melko heti VHH-ruokavaliolla. Oletko kokeillut? Myös happosalpaajat voivat pahentaa oireita pitkällä juoksulla.

Onnea muutokseen!

MakeRe: Toivoa toivottomalle28.1.2012 15.56
Tuo ruuan seilaaminen ruokatorvessa viittaa hitusen ehkä myös mahdolliseen kuroumaan ruokatorvessa. Toivottavasti lääkäri meinaa lähettää tähystykseen tai jos ei, niin siinä on ainakin täysin selkeä syy vaatia sitä. Sinulla on vielä ihan pitkään ollutkin tuota refluksia. Minulla oli myös samaa ongelmaa, että sitä söi vähän miten sattuu aina välillä ja sitten piti ottaa takapakkia, lääkkeet eivät tehonneetkaan ja tilanne paheni. Tsemppiä paljon ja toivottavasti asia selviää!

refluksikurkkuRe: Toivoa toivottomalle11.7.2012 16.33
Onko se Ninnu vielä linjoilla??



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: