Keskustelu
| itkuliisa | ulkomaanmatka ja rajusti oireileva refluksi | 5.1.2012 14.28 |
| olin pari viikkoa ulkomailla. Sain matkan loppupuolella jonkin sortin ruokamyrkytyksen ruuasta, joka kenellekään muulle ei aiheuttanut oireita. vuorokauteen edes vesi ei pysynyt sisällä. oksentelun ja ripuloinnin loputtua otin pariet-lääkkeeni (10 mg/päivä). lääke ei kuitenkaan pysynyt sisällä, vaan ylävatsaan tuli aivan järkyttävä paineen tunne, vatsa turposi ja tuntia lääkkeen jälkeen syömäni mieto aamupala tuli ylös "kiehuvana nesteenä". Söin matkan vikat neljä päivää kevyesti riisiä ja vihanneksia (keitettyjä), sekä vaaleaa leipää pieniä annoksia. Kuitenkin kaikkina niinä päivinä, kun otin myös happosalpaajan, oksentaminen alkoi uudestaan. Nyt Suomessa en ole kahteen päivään ottanut lääkettä, enkä ole oksentanut. Myös matkalla olin yhden päivän syömättä lääkettä myrkytyksen jälkeen, enkä oksentanut. Kurkku on todella arka ja kipeä, yöllä mahassa ja kurkussa polttaa ja kurkkua saa olla rykimässä. normaalisti tällaisia oireita ei ole. Kokeilin matkalla ottaa myös kaksinkertaisen annoksen parietia, ja seurauksena oli sellainen mahan turpoaminen, että minun luultiin olevan raskaana. En ole huomannut mahan ennen oireilevan lääkkeestä, mutta tämän ruokamyrkytysepisodin jälkeen ei tunnu lääke sopivan (tai sitten oireet aiheuttaa jokin muu). Miten te muut olette saaneet mahanne normaalikuntoon ulkomaanmatkan erilaisen bakteerikannan/ruokamyrkytyksen jälkeen? Olen lievästi ilmaistuna huolissaan ja täysin tympääntynyt siihen, että vatsa on niin herkkä. |
||
| röyhtäilijä | Re: ulkomaanmatka ja rajusti oireileva refluksi | 8.1.2012 12.21 |
| maitohappobakteereita nyt kehiin vähintään 2-4 vkoa! |
||
