Keskustelu

tiiiinuska911Outoja oireita, refluksiako ?7.12.2011 15.10
Olen ihan uusi täällä joten toivottavasti joku voisi auttaa.. Aloitetaan vaikka siitä että kesällä minulla oli melko vaikeaa aikaa, koska perheenjäseneni kuoli ja oli paljon koulustressiä. No minulla on aina ollut oksennuskammo ja se paheni kesällä sairastettuani jonkunasteisen mahataudin (en kuitenkaan oksentanut) siitä kuitenkin jäi minulle outoja oireita kuten eräänlaista pahoinvointia mikä tuntuu ylävatsalla, ruokahaluttomuutta, välillä polttelua rinnassa, röyhtäilyä, ruuan nousua kurkkuun, joskus harvoin happamia röyhtäisyjä ja palan tunnetta kurkussa. Olen nyt muuaman kuukauden käynyt psykologilla, ja siellä diagnosoitiin ahdistuneisuushäiriö. Onko siis mahdollista että tämä ahdistuneisuus ja stressi on aiheuttanut minulle refluksitaudin ? Ja voiko tämä olla refluksia vaikka happamia röyhtäisyjä tulee vaan harvoin ?

Korostan vielä että stressi on minulla jatkuvaa, sillä paha olo luo pelkoa ja pelko taas pahaa oloa ja tuntuu että olen ikuisessa kierteessä. Somacia olen syönyt kaksi 2 viikon kuuria ja tuntuu että ne ovat auttaneet edes vähän

MindiRe: Outoja oireita, refluksiako ?7.12.2011 16.25
mulla on ihan sama homma tuon pahan olon kanssa. Pelkään oksentamista ja kun tulee paha olo -> pelkään että oksennan -> tulee pahempi olo koska stressaan siitä että entä jos oksennan.
Ei ole kiva kierre ei.
Minun oireet refluksissa on juurikin samat kuin sulla. Oletko käynyt lääkärissä?

zoltRe: Outoja oireita, refluksiako ?7.12.2011 18.01
Kyllä tuo refluksilta kuulostaa ja stressi pahentaa sitä,ollessani itse stressaantunut tämä kaikki sai alkunsa,melkein 3v sitten...sen huomasi pikkuhiljaa että nyt vatsassa ole kaikki kohdillaan,röyhtäilytti,oksetti,sylkeä tuli litrakaupalla,oli palantunnetta kurkussa ja järkyttävillä vatsakivuilla..välillä olo on ihan ok mutta sitten kun olo on huono niin se on.Eilen aloitin taas happosalpaajan pitkän ajan jälkeen ja olo on ihan ok.Kyllä siel lääkärissä kannattaa käydä.

tiiiinuska911Re: Outoja oireita, refluksiako ?8.12.2011 16.24
Kiitos paljon nopeista vastauksista ! En ole ennen tätä viikkoa edes miettinyt että minulla voisi olla refluksi, olen vaan ajatellut että tavallisia oireita jos syön liikaa tai sitten muuten vaan stressistä johtuvia. Psykologini kuitenkin alkoi kertomaan mitä ongelmia jatkuvasta stressistä voi tulla ja silloin vasta aloin miettimään tätä vaihtoehtoa :o jooo kai sitä sitten lääkärin puheille täytyy lähteä. Pelkään vain kuollakseni tähystystä :/ joutuuko siihen aina jos epäillään refluksia ?

Mindi: kiva kuulla että on kohtalotovereita, vaikkakin tiedän kuinka kurja homma toi oksentamisen pelkääminen on ja varsinkin vielä jos on se refluksi :(

SitrusRe: Outoja oireita, refluksiako ?8.12.2011 16.28
Ei tähystykseen eikä muihinkaan tutkimuksiin nykyään jouduta. Niihin päästään.

MindiRe: Outoja oireita, refluksiako ?8.12.2011 16.41
Ei oo tosiaan se tähystys paha juttu, itse sain tähystykseen rauhoittavaa, joten en muista mitään ko. tapahtumasta :)
Rauhoittavaa sain siksi, että minulle tulee niin kova paniikkikohtaus letkun työntämisestä kurkkuun, että ei ois muuten tullu mitään.

refluksikurkkuRe: Outoja oireita, refluksiako ?8.12.2011 17.33
Tiiinuska911, tuolla päävalikossa "usein kysyttyä" osiossa viimeinen kysymys käsittelee kanssa tätä samaa ...

Ei sitä tähystystä ensimmäisenä useinkaan tyrkytetä - ja toisilla lääkäreillä suositukset (varsinkin nuorilla) menee jopa vuosien päähän taudin puhkeamisesta. Tietty helikon varmistaminen muulla tapaa on järkevä ottaa, jos se sattumalta (osittain) olisikin sitä.

Tähystyksen pystyy saamaan myös kevyessä nukutuksessa, joka varmaan olisi aika hyväkin vaihtoehto joskus tulevaisuudessa, jos sulla ahdistuneisuushäiriökin siinä päällä on ??

Kuka lääkäri sulle määräsi nuo happosalpaajat vai onko ne itsehoitopuolelta?

tiiiinuska911Re: Outoja oireita, refluksiako ?8.12.2011 18.02
Moni onkin sanonut ettei se tähystys olekaan niin paha juttu mutta silti itseä vaan jännittää.. Mutta hyvä kuulla ettei siihen ainakaan heti joudu ja onneks on tosiaan noita lääkkeitä, sillä saan kans helposti paniikkikohtauksen ja pelkään yökkimistä ym. :/

Sain niitä ensin kesällä siihen "mahatutiin" tai mikä nyt ikinä onkaan ihan terveyskeskuslääkäriltä, olikohan sillon 2 viikon kuuri. Sen jälkeen psykologi määräsi minulle 4 viikon kuurin. Söin ensin 2 viikkoa ja oireet tuntuivat häviävän ainakin suurimmaksi osaksi joten lopetin ne siihen ja jälleen ovat palanneet joten nyt syön sitä toista viikkoa.

apuamullonsyöpäjakatarrijasejaseja..Re: Outoja oireita, refluksiako ?10.12.2011 1.19
Refluksitaudin oireita ja monia muitakin sen ja tuon ja tämän ja vaikka minkä sairauden oireita tulee myös siitä, kun tarpeeksi on keho ja mieli koetuksella. Mulla alkoi työttömyyden jälkeen luonnollisesti stressi kun mietin raha-asioita yms. ja se suuri muutos yhtäkkiä sai raskaan olon. Ajanmittaan alkoi tulla vatsanpoltteluja, rinnanpoltteluja, rytmihäiriöitä, huimausta, pientä lämpöilyä, flunssan kaltaisia oireita, oksettavia oloja, yökkäilyjä, vapinaa, hikoilua jne. Ne pilasi yöunet ja mä nukuin silloin kun pystyin. Olin aina täysin hajalla. Viimeaikoina alkoi myös heräämään siihen, että on tullut asuttua makuuhuoneessa kuukausia ja vielä lisää kuukausia kun tuskaiselta ololtaan kaikki sosiaalisuus, liikkuminen yms on kaikonnut. Pelkkä ajatus jonnekin lähdöstä sai ahdistumaan. Usein ylävatsalla/rintakehällä oli polttelua ja jopa pulauttelua, mistä johtuen olin varma, että nyt se sitten r-tautikin iski. Sitä perusnärästystä ei kuitenkaan ole ollut kuin yhden tai kaksi kertaa. Nyt n. viikko sitten jouduin väkisin lähtemään lääkäriin, kun rintaa poltti ja yökötti ja sydän löi miten sattui. Vastaanotolla piuhat rintaan ja sen jälkeen vatsalääke, beetasalpaajia pari sekä vp-lääke kun paine oli noussut järjettömiin lukemiin. 279/122. Puolentoista tunnin päästä pääsin jo lähtemään. Sitä ennen keskustelu lääkärin kanssa, sekä lääkkeet sai kaikki mahdolliset oireet häviämään. Refluksioireista ei tietoakaan, pahoinvointi pois, sydän löi rauhallisesti kurkussa ja varsinkin rinnan ja vatsan alueella uskomattoman kevyt olo. Hymy korviin asti kun tajusi, että on terve, että kaikki se järkyttävä johtui vain mielen tempuista. Sen jälkeen fiilikset oli kotonakin hyvät. Jaksoi jo paremmin hoitaa kotiaskareita, käydä ulkona, hoitaa koiria ja jopa tehdä kunnon ruokaa. Ja huumori alkoi taas kukkimaan täydeltä terältä. Uskomatonta se on, mitä kaikkea kova henkinen rasitus saa ruumiissa tuntumaan, mikä taas edelleen saa mielen rasittumaan, ja se taas... jne. Onneksi tälläkertaa näin.

refluksikurkkuRe: Outoja oireita, refluksiako ?10.12.2011 11.32
Harmi ettei kukaan huomannut lääkärissä tai muualla aikaisemmin sun masentuneisuutta ym mielen oireita työttömyyden jälkeen!

Miten sulla yleinen tilanne nyt on - onko mitään mahdollisuuksia uuteen työhön?

Jäikö sulla muuten lääkitys noihin vastaanotttokerralla annettuihin vatsalääkkeeseen (happosalpaaja? Lital..?) + bs + vp vai jatkuuko ne edelleen?

Tsemppiä!

tiiiinuska911Re: Outoja oireita, refluksiako ?10.12.2011 14.03
Itse samalla toivon ja pelkään että olen saanut kaikki oireet vain mielen avulla päälle.. Olisi niin hienoa mennä lääkäriin ja saada diagnoosi refluksista tai edes jostakin + lääkkeet. Saisin mielenrauhan ja selityksen näille kamalille oireille.. Toisaalta olisi helpottavaa kuulla että mitään ei ole vikana mutta sitten taas huolestuttaisi sekin että nämä kaikki oireet ovat vain mielen tuotetta ja siinä tapauksessa täytyisi varmaan siirtyä mielialalääkkeisiin jotta saisin ahdistuneisuushäiriöni kuriin :/

VaniljaRe: Outoja oireita, refluksiako ?11.12.2011 8.18
Tulee ihan omat viime kesäiset oireeni mieleen, oli vaikea uskoa veri- ym muiden kokeiden tuloksia, kun niissä ei näkynyt mitään erikoista, vaikka olo oli niin huono. Kun oireiden syy alkaa selvitä, pääsee eteenpäin, mutta aikamoisen tutkimisen, etsimisen ja kokeilujen jälkeen on edessä todella hidas toipuminen takapakkeineen. Aina ei itse löydä oikeita keinoja, siksi on tärkeää että tämän sivuston kaltaisia apukeinoja on olemassa.

Tässäkin taas näkee miten ihminen on kokonaisuus ja miten mieli ja keho ovat sidoksissa toisiinsa. On hoidettavat itseään kokonaisvaltaisesti, ei pelkkiä oireita. Nuo stressitilanteet ovat pahoja tilanteita, sen seurauksena keho reagoi kullekin tyypillisellä tavallaan ja heikoin kohta oireilee. Keho antaa merkkejä että on pysähdyttävä ja elämäntavan on muututtava. Mielellään hoitaisi oireiden syytä, mutta jos oireiden alkusyy on stressi, on sen hoitaminen yksin todella vaikeaa.

CosmoRe: Outoja oireita, refluksiako ?29.5.2013 18.48
Tiinuska, kärsin TÄSMÄLLEEN samoista oireista itse. Lisäksi kärsin itsekin emetophobiasta. Oireet alkoivat oikeastaan palattuani Suomeen sen jälkeen kun olin sairastanut matkoilla ruokamyrkytyksen ja oksentanut kaksi kertaa. Olen käynyt lääkärissä (helicot ym. tarkistettu), mutta tähystykseen en oksentamispelon vuoksi ole suostunut. Lääkäri ei sitä myöskään pitänyt välttämättömänä, koska olen niin nuori, ettei syöpää sen vuoksi epäillä.

Somaceista ym. en ole löytänyt apua, koska en varsinaisesti kärsi hapokkuudesta. Eräs perhepiiriini kuuluva lääkäri diagnosoi homman liittyvän vatsan tyhjentymistä säätelevän autonomisen hermoston toimintahäiriöön eli vatsa ei tyhjene normaalisti. Tähän olen käyttänyt Primperan-nimistä lääkettä, joka on kyllä toiminut! Sen lääkkeen kanssa tulee normaalilla aikavälillä nälkä, eikä tule niin pahasti kuvotuksen tunnetta, ennen aikaista täyttymystä eikä pahoinvointia. Nämä vaikutukset vesittää kuitenkin tieto siitä, että Primperania ei voi käyttää jatkuvasti, vaan pelkästään kuurin luonteisesti.

Kärsin myös ahdistushäiriöstä/paniikkikohtauksista, joihin olen nyt 6 kk syönyt Escitalopramia. Lääkäri sanoi, että tuo lääke voisi myös auttaa vatsaongelmiin, kun ahdistus vähenee. Tällaista vaikutusta en kuitenkaan vielä ainakaan ole huomannut. Olen käynyt oksentamispelon vuoksi psykoterapiassa ala-asteella, nyt olen uudestaan jonossa psykiatrille YTHS:n kautta. Toivon, että ahdistuneisuuden purkautumisesta löytyisi apua tähän refluksi-/vatsan motiliteettioireeseen.

Onko kukaan samoista oireista kärsivä löytänyt jotakin hoitokeinoa, joka olisi myös meille muille kokeilemisen arvoinen?

hyvää kesää toivottaen,

Cosmo

RentoreiskaRe: Outoja oireita, refluksiako ?29.5.2013 23.21
@Cosmo

Kyllä nämä niin monet "taudit" ja oireet johtaa mielen rasittumiseen. Yleensä näitä lähdetään lääkärin vastaanotolle selvittämään, mutta se jää monesti siihen, että saat lääkerkuurin ja kehotuksen ottaa yhteyttä jos oireet jatkuu. Se on sellaista liukuhihnaduunia, kuten tiedetään.

Mielin temppuilun korjaamiseksi täytyy kyllä lähteä ihan siitä, että pysähdytään kunnolla miettimään mennyttä elämää. Eikä vain hetkeksi, vaan tarpeeksi monta kertaa, että alkaa hahmottua eletyn elämän ja nykyelämän kokonaisukuva. Yllättävän usein sitä tuntuu ihmistem heräävän siihen toteamukseen, että "täähän on ihan katastrofaalista". Itsensä kuuntelu ja itseanalysointi on tärkeämpää kuin lääkärin reseptit. Mieluumminhan sitä elää tasapainoista ja normaalia elämää lääkkeillä tuetun elämän sijaan.

Mä listasin oman elämäni asioita ja totesin, että mulla on ns. kaikki päin p****ttä.

- unenlaatu, unen pituus, iltaunen puute
- liian valoisa makuuhuone
- huono patja ja tyyny
- seisova ilma
- melua
- työttömyys, raha-asiat
- vuosia sitten alkaneet rytmihäiriöt
- lapsuudesta (4 v.) asti vaivannut kuolemanpelko
- hiltin sirpale kurkussa (kivellä paukuteltiin raksalla)
- useat aivotärähdykset
- tupakka, alkoholi, kahvi (kofeiiniyliherkkyys)
- laktoosi-intoleranssi
- hieman negatiivinen ja pessimistinen elämänasenne
- em. asioista johtuva lyhytjänteisyys (haittana esim. koulutuksessa)
- 5 v:na diagnosoitu pahanlaatuinen migreeni
- verenpainetauti, perinnöllinen hyperkolesterolemia
- epäonnistuneet ihmissuhteet
- hölmöilyt nuoruudessa (mm. murrot autoihin, kauppoihin, tappelut jne)
- liian paljon menossa, viihteellä
- liian vähän lepoa ja rentoutushetkiä
- surkea ruokavalio

Mulle iski todellinen epätoivo kun tajusin, miten moni asia on retuperällään. Ja vaan sen vuoksi, kun halusi elää vauhdilla ilman vastuunkantoa. Kun nämä kaikki asiat ynnää yhteen, niin on sanomattakin selvää, millainen kuorma mielellä ja keholla on ollut. Ei ihme, että sydän lyö miten sattuu, yökkäilen ja oksentelen, pää kipeä vähän väliä, hikoilukohtauksia, rinnan, selän ja nivelien särkyä, jatkuvaa huimausta ja korvien sointia kun hartiat on stressistä pinkeinä. Mulla oli mm. magnesium- ja kalium-arvot ihan pohjalukemissa. Se saa paitsi sydämen lyömään epäsäännöllisesti myös lihaksistoon oireita... kipuja, elohiiriä, kouristuksia, heikkoutta jne.

Kyllähän tällaisessa taakassa tietenkin lääkitys on hyvänä tukena, mutta sanomattakin on selvää, että tervehtyminen tarkoittaa muutoksia elintavoissa.

Nyt kun syön einesten sijasta itsetehtyä ruokaa ja paljon kasviksia ja marjoja sekä jätin suolan, sokerin ja valkoisen jauhon lähes kokonaan pois, niin jo se on parantanut oloa todella hurjasti. Siihen päälle uusi sänky, ja mahd. aikasin nukkumaan niin ero on ihan uskomaton. Ei ole refluksioireita ollut enää aikoin, eikä pahemmin päänsärkyäkään. Tällaisen kokeminen on tietenkin 100 x parempi kuin yhdenkään kallonkutistajan istunnot ja mielialalääkkeet:)

refluksikurkkuRe: Outoja oireita, refluksiako ?30.5.2013 2.09
Cosmo, hyvää kesää sinnekin!

Tuota jonkinasteista gastropareesia (vatsan hidastunut tyhjentyminen) epäillään olevan osalla refluksikoista edesauttavana tekijänä taudin synnyssä, samallalailla kuin toisilla on ruokatorven vajaatoimintaa.

Siitä löytyy sivustolla esittelyteksti http://www.refluksi.fi/184 sekä linkki Chrystalin sivustolle, joka on kirjoittanut siihen + syömiseen oppaankin.

Voimia ahdistushäiriön kanssa!

refluksikurkkuRe: Outoja oireita, refluksiako ?30.5.2013 2.20
Rentoreiska, hienoa, että olet aloittanut laittamaan elämäntilannettasi parempaan suuntaan! Kyllä vaan se oman elämän pohdiskelu jokaisella jossakin vaiheessa iskee päälle ...

Kävitkö kauan itse terapiassa/söit mielialalääkkeitä?

VaniljaRe: Outoja oireita, refluksiako ?30.5.2013 7.31
Rentoreiska, noinhan sen pitäisi mennä, jokainen varmasti tietää itse parhaiten oman tilansa, elimistöään on syytä kuunnella. Ei oireiden hoitoa, vaan syiden selvittämistä. Hienoa että olet saanut hyviä tuloksia muutosten avulla.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: