Keskustelu
| leikkauksessa ollut | Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 28.9.2011 13.41 |
| Heippa kaikille pitkästä aikaa, eli minut leikattiin viime syksynä, nyt kuitenkaan kaikki oireet eivät ole ihan poistuneet, joten olin tänään manometriakokeessa ja nyt istun koneen ääressä inpedanssiletku sisällä. Minulla alkoi tietenkin aamulla kurkkukipu ja flussa, joten letku tuntuu ärsyttävän nielua vielä enemmän kuin viime kerralla. Olin töissä tutkimuksen ja letkun laiton jälkeen aamulla, mutta kyllä työvire oli olematon. Nyt pitäisi kestää vielä tämä iltapäivä, ilta ja yö, niin aamulla saisi letkun pois. Tämä pelkkä kirjoittaminenkin auttaa, ettei koko ajan miettisi ärsyttävää letkua nielussa. Anteeksi, nyt tämä valitus, on paljon pahempiakin asioita ja tuleepahan sitten taas tietoa, miten leikkaus on mennyt. Manometrian jälkeen ymmärsin lääkärin puheista, että nielemisessä on jotakin häikkää eikä sulkijakaan toimi ihan niin kuin sen pitäisi toimia leikkauksien jälkeen... Olen järjestänyt itselleni kaikenlaista puuhaa täksi päiväksi, jotta en istuisi ja miettisi tätä letkua koko ajan, lähden siis koneen vierestä puuhiin, katsotaan saanko ajatukset hetkellisesti johonkin muuhun. Mukavaa syyskuista päivää kaikille! |
||
| Sitrus | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 28.9.2011 13.53 |
| Hei, yritä kestää. Se letku kurkussa on kurjan tuntuinen, tiedän kokemuksesta. Huomenna juttu on ohi! |
||
| refluksikurkku | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 28.9.2011 14.31 |
| Harmi, jos se nielemisessä häikkää :-( Hieno juttu, jos pääsit vielä töihinkin. Toivottavasti kestät olon sen vempaimen kanssa!! "Valittele" ihan rauhassa ja laita päivitystä päivän kulusta, jos koneella kuitenkin pyörähdät. Tsemppiä! |
||
| leikkauksessa ollut | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 28.9.2011 22.07 |
| Täällä ollaan hengissä vielä illan suussa. Olen ollut menoissa, mikä on ollut toisaalta hyvä ja toisaalta huono asia. Puhuminen on jotenkin rankkaa, kun puhuu, niin letku hiukan liikkuu ja ärsyttää muutenkin kipeää nielua. Aika on kuitenkin mennyt nopeammin, kun edes hetkeksi irtautuu letkun miettimisestä. Kohta nukkumaan, niin aamulla saa letkun pois, jippii!!! |
||
| refluksikurkku | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 28.9.2011 22.31 |
| Jeps, ei taida äänimekanismit tykätä ylimääräisistä putkista muutenkin pienellä alueella ... onneksi se on ohi aamulla! Kun tuolla muailmalla on kehitetty jo verenvirtausta reaaliaikaisena näkeviä kameroita ja muita ihoon kiinnitettäviä erikoisvempaimia, niin saataiskohan mekin tuo pH mittaus joskus 20 v päästä sarjana rintaan ja kaulaan kiinnitettävänä (ruokatorvea seuraten) "erikoislaastareina" joku päivä ... ainoana "ongelmana" lähinnä laastarin repäisy??! |
||
| Gasterix | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 29.9.2011 0.06 |
| Moikka pitkästä aikaa :) Yritin tossa äsken zoomailla noita edellisiä viestejäsi. Nyt en ihan löytäny vastausta, että oliko sun ongelmat, että jotain nousee ylös vai jotain muuta? Oliko ongelmat poissa edes jonku aikaa leikkauksen jälkeen vai esiintykö niitä tasasesti koko ajan? ...ja sitt minkä oireiden takia lähdit nyt lääkärin luo? Pärjäile...aamulla saat piuhat irti, mutta se syysflunssa, koita siitäkin päästä eroon ;) Itsellä vieläkin kaikki ok leikkauksen jäljiltä! Sitä ensimmäistä takapakkia odottelen. Negatiivisiä asioita tähän mennessä on ollu ravintolasyömiset ja -juomiset. Vitsit, kun pakkiin ei mahdu paljoakaan ruokaa ja sitt kun ei ole paljoa ruokaa sisällä, niin sitten ei kestä pää juomista. Ehkä tää on tarkotuksenmukaista...opettelua tämäkin ;) Hyvää ja kirpsakkaa syksyä Sinullekin! |
||
| leikkauksessa ollut | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 29.9.2011 14.01 |
| Mulla oli ennen leikkausta iso tyrä ja kolmen letkun mentävä "aukko" (sulkija löysä) vatsalaukkuun. Takaisinvirtausta oli tosi paljon, viimeksi impedansissa vrk:n aikana reilut 80, joista olikohan 68 ylempään sulkiaan asti (äänihuulet ihan sököina). Joten ei oikein ollut tehtävissä muuta kuin leikata. Leikkauksen itsessään piti onnistua hyvin. Olin tosi iloinen, kun röyhtäily onnistui ja homma alkoi kulkea suht mukavasti. N.kk leikkauksen jälkeen alkoi tulla ruokatorven motorisia häiriöitä, aikas kovia spasmeja (tuntui ku sydäri olis tullut). Ne kyllä helpottivat kevättalvella. Tammikuussa (leikkaus oli marraskuussa) mua alkoi närästämään taas, jote jätin taas ruokavaliosta n.20 ruoka-ainetta pois ja aloitin Gasterixin syömisen. Oli pakko mennä lääkärille, kun sapetti toi närästämisen alku. Sain lähetteen impedanssiin ja manometriin. Nyt kyllä on ollut taas närästyksen parempi fiilis n.kk:n ajan, joten meinasin jo peruuttaa koko ajan. En ole syönyt lääkkeitäkään. Mutta koska olen edelleen ilman monia ruoka-aineita, niin ajattelin, että pakko on varmaan käydä tarkistuttamassa mikä on tämän hetkinen tilanne. Joku sanoi, että leikkauksesta voi mennä vuosikin ennen kuin on hyvässä kondiksessa. Näin ajattelin, kunnes eilen manometrin tehnyt lääkäri sanoi, että tulos ei normi, takaisinvirtausta on edelleenkin jonkin verran...hitsi!!! Ja, että veden alaspäin menokin oli välillä jotenkin liian hidasta tai meni jotenkin jälkijunassa nielemisen kanssa. Katsotaan mitä leikannut lääkäri nyt sanoo, kun soittaa mulle parin viikon päästä. Tää lääkäri meinas, että sit olis seuraavaksi paksun letkun nielemisen vuoro, ei!!!!!!! No, katsotaan rauhassa. Nyt ainakin letku on pois ja flunssa on jäljellä. Kiva, että sinun leikkauksesi on onnistunut mukavasti. Ootko pystynyt syömään kaikkia ruoka-aineita? Hapollisia juomia? Kuinka paljon olet laihtunut? Juu, kyllä nää tutkimukset varmaankin 20v.:n päästä on taas ihan toista luokkaa, pystytään varmaan suunnilleen pelkällä verikokeella toteamaan kuinka paljon takaisinvirtausta on...päivän jatkoa!!! |
||
| Gasterix | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 30.9.2011 13.23 |
| Moikka! Positiivista nyt on se, ett sull on parempia aikoja närästyksen kanssa, kuten nyt...mutta eipä tuo tietty kovin hyvältä vaikuta, kun hyvänä hetkenä otetut kokeet osoittaa takaisinvirtausta ja hidastunutta ruokatorven liikettä. Hyvä kun menit lääkärin luo, niin sait vastauksia epäilyihisi! Siis kahden viikon päästä kuulet tän testin tulokset!? Ala vaan orientoitumaan, että joudut nielee sen lakun vielä kerran :( Toivottavasti syy selviää ja saat asiat balanssiin!!! Mun kohdalla tosiaan kaikki vielä ok ja kaikenlainen ruoka ja juoma kelpaa. Tosin juuri noita hapollisia juomia olen vältellyt ihan tietosesti. Lempparijuoma vichy on vaihtunut veteen (alkon puolelta lonkero vaihtunut valkkari + vesi linjaan). Kun ei enää tule noita miehekkäitä röyhtäsyjä, niin pienempien röyhtäsyjen seuraamuksena vatsa jää turpeaksi, you know ;) Kiloja leikkauksen jälkeen on mennyt hitaasti 6...ja lisää saa mennä! Toivottavasti tää sun parempi vaihe närästelyjen suhteen jatkuu ja saat vielä selätettyä tuon flunssan! ...hyviä vointeja! |
||
| leikkauksessa ollut | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 2.10.2011 20.20 |
| Flunssa on nyt ainakin tältä erää taltutettu. Mulla on ihan sama, että vichy on vaihtunut vedeksi. Olutta olen muutaman kerran juonut, kun tekee niin sairaasti mieli. Välillä oon "vatkannut" poreita pois. Mulla tulee röyhyjä tällä hetkellä vähän liikakaakin, mutta sekin on todennäköisesti osoitus liian löysästä sulkijalihaksesta. Mulla meni kiloja aluksi n.14kg, nyt niistä on tullut takaisin n.4kg. Nyt saisi alkaa pysymään paikoillaan. Juu letkun imeminen tässä on varmaan edessä, mutta hiukan on epätietoinen ja -toivoinen olo, että mitä sitten. Toisaalta voin kuitenkin nyt ainakin vielä paljon paremmin kuin ennen leikkausta, mutta kuinka kauan. Noi uusintaleikkaukset eivät varmaankaan onnistu ihan niin hyvin. No, en mieti nyt vielä sitä, vaan mennään nyt pari viikkoa eteenpäin ja katsotaan mikä on todellinen tilanne. |
||
| leikkauksessa ollut | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 6.10.2011 23.42 |
| Olen juonut Cocista viimeksi kaksi vuotta sitten. Tänään mun teki mieli sitä ihan hulluna, yhtäkkiä. Join varmaan melkein litran cocista. Se oli niin niin hyvää, mutta nyt on aika kärvistelevä olo...nyt ymmärrän paremmin tupakkalakkolaisia, karkkilakossa olevia...join nimittäin ennen tätä refluksitautiani n.1l-1,5l Coca Cola Zeroa päivässä. Nyt vain ratkesin siihen...kaiken huippu oli, että menin juomaan sitä salaa muilta, vaikka ei kukaan mun juomiselleni olisi sanonut mitään. Onpahan tääkin koettu. Ensi viikolla saan vastauksia kokeista. Huomenna saan veriarvoja, viimeksi B12 oli niin alhaalla, et piti piikittää sitä. Onko muuten muilla ollut B12 ja folaatit alhaalla leikkauksen jälkeen? |
||
| refluksikurkku | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 7.10.2011 1.01 |
| Onko Niituli paikalla piipahtamassa? Hänellä oli vajausta keväällä 2010 (http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/409#message6203) leikkauksen jälkeen ... |
||
| Gasterix | Re: Kunhan valittelen olotilaa, josko helpottaisi | 15.10.2011 15.34 |
| Hejssan! No niin, tulihan se ensimmäinen leikkauksen jälkeinen takapakki. Otettiin menneellä viikolla pvk + B12. Lääkärini soitti, että B12 on 160, LOL! Taidan olla se seuraava piikille menijä!? Selvinnee ensi viikolla...Ilmeisesti ravinnosta ei ole imeytynyt tää B12. Lisäksi olen silloin tällöin nappaillu Multivitan, jossa tätä olisi ollut kropalle tarjolla ihan hyvä annos, mutta ei ole näköjään kelvannu, höh :( Silloin kun anemiaselvittelyt alkoi (talvi 2010), oli B12 about 250. Kyllä tää mun kohdalla tässä leikkauksen jälkimainingeissa on mennyt. Olisiko tämän suhteen itse voinut tehdä jotain toisin? Paljonko sulla oli B12, kun jouduit piikille? Ja sitt, liittyykö tähän jotain oireita, josta tää olisi pitänyt huomata? Ootko saanut jo nää viimeset labratulokset...paljonko B12 oli noussut ekasta piikistä? Pärjäillään :) |
||
