Keskustelu
| RefluksiMilla | Aloittelijan avautuminen! | 17.8.2011 9.45 |
| Moikka! Minulla todettiin pari viikkoa sitten refluksitauti ja pieni palleatyrä. Nyt on mennyt 2kk aamu painotteisella pahoinvoinnilla/oksentelulla. Syömisen jälkeen tulee välillä myös todella paha olo. Mikään ei tunnu auttavan tai helpottavan. Näin se kaikki alkoi 10-12.6 Oli kaupungissa tapahtumaa ja mikä oiva tilaisuus vähän juhlistaa ja syödä koju ruokia ja nauttia kesästä. Ne siitä juhlimisesta ja arki jälleen koitti. Maanantai aamu pahaolo ja oksentelua vatsa aivan sekaisin. Ei kun töihin soittamaan, että taitaa olla mahatautia liikkeellä, epäilin myös jonkin näköistä ruokamyrkytystä kojuruokien takia. Siitä tuli parin päivän sairaslomat. Oireet jatkuivat.. Taas lääkäriin, lisää saikkea ja palaa asiaan jos oireet jatkuu. Oireet jatkuivat ja jatkuivat. Otettiin eri kokeita, 2 eri ulosteviljelyä,helico,keliakia,kilpirauhaskokeet sekä kaiken näköistä veriarvoa. Kaikkien papereiden mukaan olen siis aivan terve. Tähän meni kaikkiaan 1kk aikaa. En pystynyt olemaan töissä kuin muutaman päivän tuona aikana (pakkaus työtä oli tuolloin ja nostelin päivittäin yhteensä noin 8000kg, ja jollei pakkausta niin kumartelua nostelua päivittäin) Sitten alkoi lääkkeet taisi alkaa precosanilla 5pv kuuri ja samoin sairaslomaa tuon ajan. LÄÄKE AUTTOI tai ainakin niin kauan kun sitä söin ja kun lopetin oireet palasivat. Lisää kyseistä lääkettä 5pv:n ajan sekä sairaslomaa. Oireet hävisivät taas ja innoissani soittamaan töihin: kyllä nyt varmasti pääsen jo tulemaan. Jälleen pettymys, en ollekkaan terve! Lisää precosaa ja se ei enää auttanutkaan. Koko tuon ajan puhuttiin jos ei eka kuuri auta tähystykeen, no jos toi toinen ei nyt auta niin sitten kyllä lähete kiirellisenä tähystykseen. Arvatkaa mitä sanottiin kolmannella kerralla? Josko nyt vielä kokeiltaisiin jos ne vaikka auttaisi. Ei siis vieläkään lähetettä. Lisää lääkkeitä: Litalginiä en huomannut mitään vaikutusta. Primperam kamalat sivuvaikutukset, Kouristelua, levottomuutta, ahdistusta, onneksi en ollut yksin, outoja ajatuksia pään sisällä. Muita pahoinvointi lääkkeitä en suostunut tuon jälkeen kokeilemaan, koska olisivat vaikuttaneet vielä enemmän keskushermostoon. Söin myös ihan perus maitohappobakteereita samalla ja jotain (minkä nimeä en muista) mikä rauhoitti vatsan happoja ja suojasi seinämiä. Tähän mennessä minulla on olult 5 eri lääkäriä. Joille olen siis joutunt aina selittämään uudestaan ja uudestaan. Puhuin eräälle lääkärille pahoinvoinnista ja oksentelusta, hän tokaisee "kyllä tuo ripuli pitää saada kuriin". Tarkennan vielä, että kyse on toisesta päästä eli oksentelusta. Lääkäri: "Joo, ahaa.. hmmm, kirjoitan vähän sulle sairaslomaa ja näitä ripulilääkkeitä" Turhauttavaa! Eräs lääkäri epäili ylä- tai alapainetta päänsisällä, asiaa ei tutkittu sen kummemmin, seuraava lääkäri nauroi koko asialle. Tunsin itseni todella tyhmäksi kun asiaa kyselin, kun pieni pelko oli josko näin on, kun lääkäri on näin epäillyt. Tähän menessä on laitettu lähete menemään KIIREELLISENÄ. 1lääkäri: menee noin 8-30pv 2lääkäri:Kiireellisenä laitettu, ei siinä kauaa mene. 3lääkäri: voi mennä vielä pidempään kun 8-30pv on noita lomia. Tähän meni aikaa noin 3 viikkoa. Sitten se OIKEA lääkäri astui kehiin, Kerroin kaikista verikokeista, näytteistä, oireista, muiden lääkäreiden epäilyistä. Lääkäri oli tämän jälkeen noin 10min hiljaa ja kysyi onko lähete kiireellinen, sanoin , että minulle on sanottu sen olevan kiireellinen. Lääkäri tarkisti asian ja eihän se ollut. Parietin 20mg 2vk kuuri ja lähetteen muuttaminen kiireelliseksi. 2pv jälkeen soi puhelin nyt olis aika, pääsetkö huomenna. Se sopi mainiosti. Kokemus oli todella epämiellyttävä.Oli kyllä mummojen ilmeet kauhistuttavan mainion näköiset kun astelin toimeenpiteen jälkeen odotushuoneeseen missä avopuolisoni odotti. Mummoilla järkyttynyt katse suoraan minuun ja silmät pyöreinä. Kysyin avokilta oliko kenties jotain kuulunut ja kyllä oli. Kamala kökiminen,röyhtäilyt,yskintä. Kyseessä selvä refluksi tapaus ja tosiaan se palleatyrä löytyi myös. Pariettia 10mg 2kk ajan ja elämän muutos. Nyt se taisto vasta alkaakin. Mitä saa tehdä/syödä ja mitä ei? Pahinta on se, etten aamusin pääse töihin kun on niin pahaolo. Vaihtoehtona, et nousen jo yöllä 3 valmistautamaan aamu seitsämäksi töihin. Oireet kumminkin häviävät iltaa myöten, jonkinlaisia poltteita ja lievieä kipuja voi ilmetä päivän aikaan, mutta ovat lievempiä kuin aamuinen olo. Olen jättänyt kahvin kokonaan pois, tupakka olen vähentänyt tarkoitus on lopettaa tulevana vkl, mausteiset ja rasvaiset ruoat pois,iltasyöminen kokonaan pois. Siirtynyt kevyempään ja terveellisempään ruokaan. Tiukkaa vaan tekee! Olen ammatiltani ravintolakokki ja ruoka intohimoni. Joudun jättämään paljon sellaista pois mistä pidän. Suurin pelkoni on se miten voin käydä töissä? Olen oravanpyörässä illalla toivon pääseväni aamulla töhin, kuitenkin pieni pelko siitä, mitä jos en pääsekkään. Tuleeko aamulla taas huono olo. Joten asia sterssaa minua aivan suunnattomasti, mukaan tullut myös migreeniä mitä ei ole ollut moneen vuoteen. Nyt syön pariettiä, mutta en ole huomannut siinä vaikutuksia. Tänään olis taas soitto lääkärille. Tämä tuntuu niin vaikealta! Anteeksi purkaus ja kakki mahdolliset kirjotushäröt. |
||
| M-M | Re: Aloittelijan avautuminen! | 17.8.2011 10.34 |
| Älä pyytele anteeksi! Olen itsekin tänne avautunut pahaa oloani ja mikäli siitä on yhtään apua, se kannattaa tehdä. Voin hyvin kuvitella tuntemuksesi tällä hetkellä. Stressitasot katossa, pelottaa, ahdistaa... tämä palsta on varmasti sinulle hyödyllinen, niin tukiverkon kuin tietojenkin puolesta. Kirjoitit että: "Kaikkien papereiden mukaan olen siis aivan terve." Ihan kuin minun sairaskertomuksestani! Kaikki testit ja tutkimukset sanoo, että olen tosi terve. Ja tutkittu on kohta 2 vuotta... Tuo on oikeastaan pahinta, mitä lääkäri voi potilaalleen sanoa: sinä olet aivan terve. Kun kuitenkin itse tietää, että on työkyvytön, kivuissa, paha olo... "Tähän mennessä minulla on olult 5 eri lääkäriä." 5 on paljon, mutta luulen, että lisääkin kertyy, valitettavasti. Mikäli vikaa ei löydetä tai saada kuriin, voi potilas päätyä heittopussiksi. Näin minullekin kävi, ja tähän mennessä olen tavannut 17 eri lääkäriä vajaan 2 vuoden aikana. Siihen päälle sitten hoitajat, fysioterapeutit sun muut. "Suurin pelkoni on se miten voin käydä töissä?" Niinpä. Kun on papereissa terve ja mitään ns. oikeaa kauheaa vakavaa tautia ei löydy ja sairauspoissaoloja vain kertyy ja kertyy, alkaa varmasti pelottaa, kauanko sellaista jaksaa itse ja kauanko sellaista työpaikka jaksaa katsella. Omalla kohdallani tilanne on sellainen, että en ole ns. oikeissa töissä, eli teen töitä kotona. Jos joutuisin käymään kasista neljään jossakin töissä, olisin ollut työkyvytön jo pitkään (paitsi hyvät kaudet välissä tietysti) ja olisin varmasti saanut jo kenkää. Toisaalta lääkärit ottaisivat sitten ehkä enemmän tosissaan, kun voisin sanoa, että olen todellakin työkyvytön. Nythän en sitä tavallaan ole, kun voin tehdä töitä kotosalla. Kovasti tsemppiä ja jaksamista! Ja aina saa ja pitää avautua, kun siltä tuntuu. Vaikka minullakin on puoliso jolle voin avautua, niin aina ei vain jaksaisi kuormittaa toista vaivoilla. Ja silloin tämä palsta on kultaakin kalliimpi. |
||
| refluksikurkku | Re: Aloittelijan avautuminen! | 28.8.2011 7.44 |
| Hei RefluksiMilla! Tuolla ammatilla on varmaan tilanne kyllä tavallista hankalampi. Miten sun aamut ovat sujuneet nyt (kirjoituksen jälkeen)- oletko pystynyt käymään töissä? |
||
| RefluksiMilla | Re: Aloittelijan avautuminen! | 2.9.2011 8.40 |
| Moikka Olen saanut refluksin aika hyvin kuriin. Välillä ruokailun jälkeen tulee outoja muljailuita, mutta aamuset pahoinvoinnit ovat onneksi loppuneet (toistaiseksi). Töihin olisi tarkoitus mennä ensi viikolla jos vain nuha/yskä tästä hellittäisi. Pariet 10mg syön aamuin illoin niitä vielä pari viikkoa jäljellä. Ajattelin kysyä lääkäriltä josko voisin niitä vielä jatkaa pidemmälle, ettei vain tulisi oireet takaisin. Nyt näyttää siltä että alkaa elämä voittamaan. Pieni pelko on meneekö pahemmaksi, kun lähtee taas tekemään raskasta työtä. Sittenhän sen näkee ja voi alkaa etsimään uutta työ paikkaa jos näyttää siltä etten tuolla pysty työskentelemään. Harmittaa vain kun kerrankin on sellainen työpaikka ja työ mistä oikeasti pitää ja missä on hyvä ilmapiiri :) |
||
| Katja | Re: Aloittelijan avautuminen! | 2.9.2011 17.09 |
| Onneksi voit hieman paremmin. Töissä on kyllä hankala olla huonokuntoisena, toivotaan, että pystyt olla kun niin hyvin siellä viihdyt! |
||
| RefluksiMilla | Re: Aloittelijan avautuminen! | 2.9.2011 19.49 |
| podetaan nyt kaikki kerralla... Tänään noin kello 11.00 alkoi mahaa koskemaan ja kouristeli kovasti välillä navan kohdalta. No kävin lääkärissä tänään nuhan ja yskän takia ja samalla sanoin vatsakivuista. Lääkäri otti asian vakavasti ja verikokeisiin. Tulehdus arvot olivat hieman ylhäällä, lähete toiseen sairaalaan missä tutkitaan paremmin. Taas verikokeisiin ja pissa näyte kaikki muut ok paitsi tulehdus arvo edelleen kohollaan (enemmän kuin aijemmin). (sattui lääkärillä pieni kömmähdys tuli kertomaan tulehdus arvoa 119, siinä jo hieman säikähdin, onneksi tuli hetken päästä kertomaan, että olivat olleet toisen potilaan paperit) Nyt epäillään umpisuolen tulehdusta. aamulla takaisin lääkäriin ja verikokeisiin tarkistamaan tulehdus arvoja. Saa nähdä onko huomenna edessä elämäni ensimmäinen leikkaus. Lääkäri aika kello 14.20 sieltä suoraan toiseen sairaalaan ja kotiin kello 19:15.Siinä se päivä kivasti vierähti :/ |
||
| refluksikurkku | Re: Aloittelijan avautuminen! | 3.9.2011 8.27 |
| Oho, kylläpäs nyt sattuu sullekin sairaalakäyntiä :-( Toivottavasti syy löytyy! Tsemppiä tähän päivään! Kirjoittele miten meni. |
||
| RefluksiMilla | Re: Aloittelijan avautuminen! | 3.9.2011 18.12 |
| Tänään aamulla kävin verikokeissa ja edelleen tulehdus arvot hieman koholla (23) Nyt vain tarkkailua ja jos vatsa kipuja ilmenee varsinkin oikealla puolella niin sitten leikataan. Toivon kyllä kovasti, että pääsisin ensi viikolla jo töihin käsiksi. Hirmuinen stressi päällä koko ajan työn takia ja kun ei mistään rahaa oikein tule ja kaikki laskut pukkaa päälle. Koko vuosi on ollut yhtä ylä ja ala mäkea. Tässä vuodessa on ollut ainoastaan yksi hyvä asia ja se on avopuolisoni jonka kanssa muutettiin yhteisen katon alle ja se meni vielä ja kosi kesällä . Vihdoin tuntuu (vaikka nuori olenkin 22v) että se on se ainut ja oikea. Toinen hyvä asia oli työ paikka minkä löysin läheltä kotia, mutta senkin pelkään kaatuavan jatkuvaan sairasteluun. Määräaikainen sopimus joulukuulle ja sen jälkeen puhuttiin jo vakipaikasta. En kyllä tahdo uskoa että he minua vakituiseksi ottaisi. Vaikka olen paljon kehuja työstä saanut silloin kun olen sielä pystynyt käymään :( |
||
