Astmaatikon näkökanta: "Kun astma voi hyvin, niin voi vatsakin!"



Anneli 
(40) sairastui astmaan viisi vuotta sitten. Hänellä todettiin keskivaikea-vaikea astma, joka johti mm. ammatin- vaihtoon. Hänellä on myös refluksitauti, johon hänellä on lääkitys tarvittaessa (satunnaisesesti pari kertaa viikossa):



palapeli.jpg

 
Mitä tiesit refluksista tai närästyksestä aikaisemmin?
 
"Kummastakaan taudista ennen sairastumistani en tiennyt käytännössä mitään; astmaatikot on niitä, joilla hengitys vinkuu ja sitten ne ottaa ventolinee. Refluksia en ollut kuullutkaan. Tosin närästyksen tiesin sellaiseksi, jolloin korventaa ja siihen otetaan samariinia. Minä kun olen ollut aina perusterve, joka ei sairastanut edes flunssaa joka vuosi."
 
 
Minkälainen astmahistoria sinulla on?
  
"Astma puhkesi ollessani 35v. Närästysoireet alkoivat astman kanssa käsi kädessä 5 vuotta sitten. Astman pahenemisvaiheessa liman lisääntyminen ja vatsaan joutuminen aiheuttivat röyhtäilyä, poltetta ruokatorvessa. Aluksi keuhkolääkäri epäili hengitysvaikeuksien johtuvan nimenomaan närästyksestä eikä astmasta. Kerroin keuhkolääkärille, että närästys tulee liman lisääntyessä. Kun astma voi hyvin, niin voi vatsakin. Tästä huolimatta halusi ajaa työterveydessä aloitetun lääkityksen alas. Kuukauden kuluttua menin takaisin ja olin niin huonossa kunnossa, että kokeiden teko meinasi jäädä väliin. Lääkitys palautettiin välittömästi. Sairaslomalla olin ollut jo kaksi viikkoa ennen keuhkolääkärille menoa ja hän kirjoitti vielä toiset kaksi lisää."

ammatti.jpg"Astmani luokitellaan keskivaikean ja vaikean välimaastoon. Taistelin uppiniskaisesti vielä pari vuotta ennen kuin suostuin myöntämään ammatinvaihdon olevan ainoa järkevä ratkaisu. Se oli kovin raskasta aikaa, koska todella tykkäsin työstäni."

                                
 Miten sinulla alettiin epäillä refluksia?
 
"Ollessani 39v alkoi joulun alla taas närästää. Käytin Ranixalia tilannetta helpottamaan niin kuin niin monesti aiemmin. Nyt tilanne vain paheni. Lopulta ylävatsa oli koko ajan kipeä; ilmaa tuli molemmista päistä. Oksettava olo alkoi olemaan normaali olotila. Vatsa oli turvoksissa. Olo oli kuin olisi ollut viimeisillään raskaana. Kun kumartui laittamaan kengännauhoja kiinni, vatsan sisältö pyrki suuhun. Äänen käheytymisestä esiintyi myös (tosin tästä en ole varma liittyykö juuri tähän tautiin)."
 
"Syöminen tässä vaiheessa oli olematonta. Eipä sitä kukaan lähde maratonille jalka kipeänä - miten sitä sitten syö, kun vatsa kipeä ja koko ajan sellanen olo, että ruoka tulee takaisin. Lääkärissä käyntiä useampaan kertaan ja kovasti  verikokeita, vatsan ultraus, maidoton ruokavalio jne. Kokeiltiin useita eri happolääkkeitä, jotka helpottivat vaan eivät lopettaneet oireita. Lopulta sain Omeprazol 20mg aamuin illoin ja olo alkoi oleen pääsääntöisesti siedettävä ja jatkuva ylävatsakipu sekä turvotus loppuivat. Mitään vikaa ei löytynyt."
 
"Sitten mahantähystykseen, jossa todettiin ärtyneisyys ja heliko-bakteeri. Sitten aloitettiin tuon bakteerin häädöt.  Ensimmäinen antibioottikuuri ei tehonnut. Tässä vaiheessa minut lähetettiin gastrokirurgille. Tämä operaatio kaikkineen ensimmäisestä lääkärikäynnistä helikohäädön onnistumiseen kesti kahdeksan kuukautta."

 

vihannekset.jpg


 
Miten hoidat refluksiasi?
 
"Omeprazol 40mg tarvittaessa ja ruokavalio-ohjeet; murot vaihdettava puuroon, tuoremehut ja hiilihappoa sisältävät juomat pannaan, samoin kävi tuoreille kasviksille. Vaikeinta on ollut nuo tuoreet kasvikset. Ruokailuja usein ja määrä vähäinen. Toisaalta kun olen noudattanut noita ohjeita, on vatsakin pääsääntöisesti hyväntuulinen." 

 
Mikä on nyt tämänhetkinen tilanteesi?
 
"Viimeisin tieto, jonka lääkäri kertoi, että kannattaa käyttää jatkuvasti omeprazolia, jos astma äityy niin, että joutuu aloittamaan kortisonitabletit.  Ennaltaehkäisevänä lääkityksenä myös, kun lähtee parille siiderille ;) Ne kun pahentavat tilannetta." 
 
"Tällä hetkellä tilanne on mielestäni hyvä. Astma on tasapainossa. Ruokavaliota
kun malttaa noudattaa (aina ei ihan onnistu) vatsan kanssa tulee toimeen. Lääkitystä käytän satunnaisesti pari kertaa viikossa."
 
 

j0402643.jpg

 

 Takaisin