Keskustelu

näräpeikkorauhottavat ja refluksi4.2.2016 20.52
Olen 23-vuotias ja kärsinyt täysi-ikäisestä asti melko voimakkaista refluksioireista. Etenkin aamuisin olo on todella huono: kuvottaa, suussa maistuu paska ja aamupalan joutuu suorastaan taistelemaan alas. Syömisen jälkeen vähän helpottaa. Pahin oireeni on jatkuva yökkäily. Vedet silmissä yökkäilen aamupuuroa syödessä ja toivon että se pysyy sisällä. Usein saattaa tulla yökkäyksen mukana suullinen vaaleaa vaahtoa/mahansisältöä ylös. Kurkku tuntuu limaiselta ja joudun jatkuvasti nieleskelemään ja syljeskelemään sitkeää limaa.
Ruokavalion muuttamisella en ole huomannut olevan vaikutusta oireisiin.
Lääkkeitä on tullut syötyä eikä apua ole ollut niin somacista, primperanista, renniestä kuin stemetilistäkään. Minulle on tehty myös tähystys jonka mukaan löydös oli normaali. Ainoastaan mahanportti oli hieman löysä. Diagnoosiksi olen saanut refluksin vaikken ole enää ollenkaan varma onko tämä edes sitä.
Mutta nyt varsinaiseen asiaan. Olen huomannut että rauhottavat lääkkeet kuten diapam ja rivatril poistavat oireet kokonaan. Kännissä en myöskään tunne oireita mutta ryyppyillan jälkeiset päivät sitten ovatkin helvettiä. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia bentsodiatsepiinien refluksioireita lievittävistä vaikutusta?

juissiRe: rauhottavat ja refluksi6.2.2016 18.19
Kyllä on. Niitä tuli napsittua pahimpina aikoina ja unilääkkeet päälle. Mulla on sellainen tuntuma, että olo ilman rauhoittavia oli sitten kahta kauheampi.

Joten lopetin rauhoittavat ja unilääkkeet. Kolme tuskanpäivää ja sitten olin irti niistä. En suosittele kenellekään niitä. Satunnaisesti joo.

MariaRe: rauhottavat ja refluksi7.2.2016 0.36
En suosittele rauhoittavien käyttöä kenellekään.

Valitettavasti on myönnettävä sama huomio kuin Näräpeikolla ja Juissilla, bentsot poistavat refluksinoireet. Tästä pääsen siihen asiaan, josta olen kirjoittanut muissa yhteydessä. Jos kerran keskushermostoa rauhoittavat lääkkeet auttavat refluksiin liittyvissä oireissa ja kivuissa, onko mahdollista, että refluksin taustalla on hermostoon liittyvä (erityisesti vagus-hermoon) epätasapaino? Autonomisen hermoston epätasapaino?

Bentsot poistavat oireet, mutta kun lääkkeen vaikutus loppuu, refluksi palaa.

Huomattavasti parempi hoitovaste minulla tuli akupunktiosta, jolla rauhoitettiin autonomista hermostoa. Oireet ja kivut ovat pysyneet poissa.

Vagus- eli kiertäjähermo on todella laajalle ulottuva hermo. Säätelee mm. ruuansulatusta ja vatsaporttia. Pubmedissa oli tutkimuksia myös siitä, että vagus-hermon vaurio aiheuttaa yskää.

Pidän huolestuttavana, että lääketiede yrittää nyt masennuslääkkeillä (serotononi) hoitaa toiminallisia vatsavaivoja. Toki voi auttaa joillakin, mutta minulla ainakin meni kroppa täysin sekaisin ja en ole vuosiin suostunut edes kokeilemaan. Päinvastoin kuin nyt tuntuu trendi olevan, närästys nimenomaan paheni sietämättömäksi SSRI-lääkkeen myötä, polte tuntui kurkussa asti.

Toivoisin että kertoisitte kokemuksianne siitä miten lääkkeet ovat vaikuttaneet refluksiin. Onko muilla kokemuksia, että masennuslääkkeet ovat pahentaneet oireita?

Minulla uupumuksen tunne ja sen myötä alakulo helpottui myös akupunktion jälkeen. Kun vatsahermo rauhoittui, suurin osa oireista poistui.

Aikuinen nainenRe: rauhottavat ja refluksi7.2.2016 10.04
Pari vuotta sitten kun menin unettomuuden takia lääkäriin minulle määrättiin tai suorastaan suositeltiin masennuslääkettä unettomuuteen. En ollut moneen viikkoon nukkunut juurikaan eli voimat olivat ihan nollassa. Sitä otti heti tarjouksen vastaan ajatuksella, että nyt saan nukuttua. Tai no kyllähän sitä vastaanotolla mietin ja pyöritin lääkärin kanssa asiaa, mutta hän sai minut vakuuttumaan, että miedot mutta tehokkaat lääkkeet. Ja elämän laatu paranee huomattavasti.
Tartui syöttiin ja siitä alkoi helvetti elämässäni. En nukkunut paremmin yhtään ja närästys paheni samoin nuppi meni ihan sekaisin. Itkin ja pelkäsin lähes kaikkea, että mieheni ei uskaltanut minua jättää yksin kotiin ollenkaan etten tee mitään itselleni. Niin erilaiseksi muutuin. Soitin lääkärille, että minulle kävi näin. Hän sanoi, että alussa voi moisia oireita tulla mutta kyllä ne siitä häviävät, käytä vaan ja usko häntä. No ketä sitä uskoo jollei lääkäriä.
Oloni vaan paheni ja minä lopetin lääkkeiden käytön ja kärsin jonkun aikaa ihan kaameasta olosta, mutta pikkuhiljaa vointini korjaantui eli lääkkeen vaikutus poistui elimistöstäni ja päätin etten ikinä enää moisiin mömmöihin koske.
Edelleen nukun tosi huonosti mutta mieluummin kituutaan näin kun otan näitä kamalia lääkkeitä.
Näin minun kohdalle nämä vaikuttivat.

Jokainen ollaan omia yksilöitämme, jollekin sopii minulle ei.

juissiRe: rauhottavat ja refluksi7.2.2016 14.07
Itse olen voinut paremmin kuin aikoihin, kun lopetin mielialalääkkeitten syömisen. Minusta olen pelkästään tervehtynyt. Kai niillä kuitenkin joissain paikoin oli paikkansa.

Aiikuinen nainenRe: rauhottavat ja refluksi7.2.2016 15.15
Söitkö Juissi mieliala lääkkeitä ihan refluksitaudin tuomien ongelmien vuoksi vai? ( ei tarvitse kertoa jos siltä tuntuu)
On se jännä juttu, että sitä sokeasti luottaa lääkäriin kun vastaaotolle menee ja uskoo mitä sanotaan vaikka alitajunta on torjuntavalmiudessa kaiken aikaa. Minullakin oli puoliso mukana ja hän kyseenalaisti kyseisten lääkkeiden käytön unettomuuteen. Mutta lääkäri vakuutti meidät molemmat ja niin sitä meni siihen lankaan joka on ollut kyllä yksi kamalammista kokemuksista minulle.

Kokeilut on kokeiltu ja elämä jatkuu ilman näitä lääkkeitä. Happosalpaajia vaan käytän ja tätä kipulaastaria. Näillä mennään.

MariaRe: rauhottavat ja refluksi7.2.2016 19.04
Nyt kannattaa varautua, että jos menee lääkäriin refluksi-vaivojen kanssa, sinulle ehdotetaan masennuslääkkeitä.

Toisille voi sopia, mutta surullista on, että ne joille ei sovi (kuten allekirjoittanut) masennuslääke pisti kehon aivan sekaisin. Ongelmat ennen lääkkeenottoa olivat hyvin pieniä verrattuna siihen mitkä olivat sivuvaikutukset. Siinä ei paljon lohduttanut, että lääkäri yrittää vakuuttaa, että sivuvaikutukset menevät ohi. Vahinko mitä ehti tapahtua, ei koskaan korjaantunut.

Olen käynyt Saksassa lääkärillä ja siellä kerrottiin, että masennus ei aina ole psyykkinen sairaus, vaan voi olla ns. krooninen fatiikki eli upumustila, joka voi johtua tulehduksesta keskushermostossa. Kun tulehdus paranee, myös uupumus poistuu.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi masennuslääkkeitä määrätään niin yleisesti.

juissiRe: rauhottavat ja refluksi7.2.2016 20.49
Koska masennuslääkkeitä lobataan niin kovin voimakkaasti. Eihän psykiatrinen sairaanhoito Suomessa ole kovin erikoisella tasolla. Potilaat ovat heitteillä ja mm. osastoilla mielivaltaisen kohtelun keskiössä.

Tässä hoitoa 400 metrin päässä...

http://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/

Ihmiset ovat monesti rikottuja sieluja tai tosiaan uupuneita. Heitä auttaisi paljon lämpö ja välittäminen, asioihin perehtymisen apu, terapia, Rosen terapia, meditaatio, liikunta, eläinten hoitaminen, yhdessäolo nauru ja laulu, mutta vinoilua ja lääkkeitä on etupäässä tarjolla.

Minä olen pian eläkkeellä mielenterveysongelmien takia, mutta tällä hetkellä olen täysin terve. Omasta mielestäni. Ei täällä Suomessa kuntoutetakaan millään tavoin. Pelleilyä. Minusta minun pitäisi olla siellä pöydän toisella puolella yleensä...

juissiRe: rauhottavat ja refluksi7.2.2016 20.50
En ole tuo blogisti huom!

Aikuinen nainenRe: rauhottavat ja refluksi8.2.2016 11.23
Olipa kirjoitus Juissi tässä laittamassasi tositarina linkissä.
Ollaan me niin toisten armoilla monessakin tapauksessa.

Eteenpäin elävän mieli...

NenoeRe: rauhottavat ja refluksi8.2.2016 11.41
Minulla on Primperan ja Diapam pahoinvointikohtauksia varten ollut nyt pari vuotta. Pahoinvointikohtauksia olen saanut ihan lapsesta asti, niille ei koskaan olla suostuttu etsimään syytä. Lääkärit ovat syyttäneet bulimiasta. Erät työterveyden psykologi sai minut jopa hetkeksi uskomaan, että olen bulimikko. Kunnes totesin hänelle, että eikö bulimikko oksenna tieten tahtoen. Minä oksennan, vaikken tahtoisikaan.

Pahoinvointikohtaukset alkavat tärinällä, kylmällä hiellä, pakonomaisella tarpeella venytellä. Kun tätä on kestänyt tunnin tai kaksi, alkaa oksentelu 30-60 minuutin välein, niin kauan, että olen oksentanut pelkkää sappinestettä pari kertaa. Ajallisesti oksentamista kestää 4-8 tuntia. Teininä hoksasin, että jos työnnän sormet kurkkuun, saan oksennusvälin lyhennettyä 15-30 minuuttiin, joka taas lyhentää kohtausta puolella.

Nyt kun olen vihdoin ja viimein saanut Primperanin ja Diapamin, saan niillä estettyä kohtaukset kokonaan. Kun pakonomainen tarve venytellä alkaa, otan jomman kumman lääkkeen ja odottelen tunnin verran, niin olo paranee. Ennen lääkitystä kohtauksia oli joitakin kertoja vuodessa, nuorempana ehkä kerran kuukaudessa. Nyt kahden vuoden aikana kohtaus on yrittänyt tulla useampaan kertaan, mutta lääkkeillä olen saanut sen estettyä.

Otan näitä myrkkyjä VAIN JA AINOASTAAN silloin kun tunnen kohtauksen alkavan. Olen todella tietoinen siitä, että nämä ovat riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä. Säännölliseen / jatkuvaan käyttöön en suosittele kenellekään.

Mutta kaikille, joilla on vastaavia kohtauksia, suosittelen lämpimästi kohtausten estoon.

Elämänhallinnallisesti olen huomannut, että kun syön säännöllisesti ja vältän liian stressaavia tilanteita, saan pidettyä kohtaukset minimissä. Tiettyjen ruokien kanssa pitää olla todella varovainen. Mm. lohi ja rasvainen kala aiheuttavat todella helposti pahoinvointikohtauksen. Tai ylipäätään ruoat, joissa on öljyä. Stressi laukaisee sen myös, lienee jotain tekemistä sen kanssa, että stressatessa elimistöni käy adrenaliinilla, joka syö kaikki sokerivarannot, joka romauttaa verensokerin, joka aiheuttaa pahoinvointikohtauksen. Ihan oma päätelmäni, asiaa ei ole sen kummemmin tutkittu.
Illalla pitää syödä, jottei yöllä / aamulla herää pahoinvointiin.

Eräs lääkäri epäili Addisonin tautia, mutta sitä ei sen pidemmälle ehditty tutkia, koska hän katosi jonnekin. Hänen tilalleen tullutta lääkäriä ei kiinnosta muu, kuin ajaa potilas mahdollisimman nopeasti ovesta ulos. Oireet sopivat hypoglykemiaan ja Addisonin kriisiin.

Ylipäätään säännöllinen syöminen (pieniä annoksia, n. 5 kertaa päivässä) pitää refluksin hieman enemmän hallittavissa. Jos alan syömään epäsäännöllisesti, myös refluksi pahenee.

Aikuinen nainenRe: rauhottavat ja refluksi8.2.2016 12.14
Hienoa Nenoe, että saat mainitsemisista lääkkeistä apua huonoon oloosi. Se onkin pääasia, että lääke toimii mitä siitä syyllisyyttä tai huonoa omaa tuntoa rupeaa kantamaan jos vaikka jää riippuvaiseksikin. Elämän laatu jos näillä paranee, en itse ainakaan näkisi omalla kohdallani siinä mitään pahaa saati kummallista.

Kyllä olet aikamoisen diagnoosiviidakon läpi käynyt ja mitä vielä edessä onkaan.

Minulle on Primperania määrätty pahoinvointiin mutta minä en ole saanut siitä minkäänlaista apua joten taas kerran nähdään se, että mikä toimiin yhdelle toiselle siitä ei ole mitään apua.

NenoeRe: rauhottavat ja refluksi9.2.2016 9.17
Aikuinen nainen, olen huomannut saman asian. Itse olen aivan todella herkkä lääkkeille. Minulla on nukkumiseen ollut Imovanea, Levozinia, Stellaa, Ketipinoria, jne. Aloitin annoksen yhdellä neljäsosalla tabletista ja olin aivan tillin tallin. Nyt kun olen Imovanea (7,5) ja Levozinia (5) käyttänyt (tarvittaessa) 16 vuotta, joudun syömään jo kokonaisia tabletteja! :D

Sama Primperanilla ja Diapamilla. Minulla on pienimmät mahdolliset annoskoot ja ne näyttää toimivan vallan mainiosti. Ja onneksi noita pahoinvointeja on nykyään niin harvoin, että toleranssia tuskin pääsee kovin pian muodostumaankaan.

Minulla tulee molempien vanhempien puolelta ns. addiktiogeeni, joten olen ollut näiden riippuvuutta aiheuttavien mömmöjen ja aktiviteettien kanssa aina todella tarkka. Tiedostan, että minulta löytyy vahva taipumus addiktoitua. Sitäpaitsi, silloin kun stressaa, olisi NIIN MUKAVA vaan ottaa pari Pamia naamaan ja öllöttää. :D
Olen kuitenkin luonteeltani pedanttinen, joten tulee pidettyä aika tiukkaa itsekuria..

Diagnoosia tulen tuskin koskaan saamaan. Olen taistellut näiden outouksien kanssa koko elämäni, enkä vielä ole saanut vastausta, enkä enää usko, että tulisin koskaan saamaankaan. Google on ollut suuri apu näissä. Ja nyt täällä keskusteluja lukiessani osaan yhdistää monia oireita refluksiin, joiden en aiemmin edes hoksannut olevan oireita. Mm. limainen kurkku, käheä ääni, jne. Ehkäpä refluksilla on jokin osa myös noissa pahoinvoinneissa.

Omalla järjellä tässä on tähän asti pärjätty ja tullaan pärjäämään hautaan asti! :D Mihin niitä lääkäreitä tarvii. :D

Aikuinen nainenRe: rauhottavat ja refluksi9.2.2016 11.15
Unettomuus on minunkin ongelmani ollut jo pari vuotta. Satunnaisesti olen nukahtamis lääkkeitä ottanut kun on monta yötä peräkkäin tullut valvottua. Mutta se seuraava päivä onkin sitten ihan haahuilua eli jos saan nukuttua niin lääke vaikuttaa olooni tosi huonosti eli yritän olla ja elää ilman niitä, vaikka minulle tolkutetaan koko ajan, että olet niin lääkevastainen asiakas ettet voi jäädä riippuvaiseksi joten käytä vaan, että saat nukuttua. Oma sisin on niin kielteinen lääkkeisiin, että kärsin mieluummin kun käytän jatkuvasti. Elämä olisi paljon helpompaa jos vaan heittäisi napin suuhun ja painuisi unten maille.

Kuulostaa Nenoe sinun tilanteesi myös siltä, että homma on hallinnassa ja kun ei muuten pärjää niin pakkohan se on yrittää edes lääkitä itseään ettei elämä mene sen takia ihan pipariksi kun se sairauksien kautta on jo mennyt eli nukkuminen on tärkeää.

Kärvistellään!!

NenoeRe: rauhottavat ja refluksi9.2.2016 14.57
Minulla oli lukioaikana unettomuus niin paha, että yöllä en nukkunut käytännössä lainkaan. Nukahdin minuutiksi ja heräsin samantien uudelleen. Sitten tunneilla sammahtelin ja heräilin tyhjästä luokasta, käytäviltä, ym. Psykologian tunnilla, kun opettaja puhui narkolepsiasta, hän tuijotti koko ajan minua. :D

Siitä hyvästä sain nuita unilääkkeitä ja sillä tiellä olen vieläkin. :( Joskin olen jo oppinut nukkumaan niin hyvin, ettei lääkkeitä välillä tarvitse viikkoihin, kunnes sitten taas jostain syystä alan valvoa. Kai se on tuo närästyskin, joka herättelee keskellä yötä, eikä sitten saa enää nukahdettua. Muutenkin kai vähän ylivilkas pää ja hermosto.

Monesti sitä tulee kuljettua niin pöhnässä univajeen takia, että sitä myöhemmin ihmettelee, että miten olen hengissä pysynyt. Varsinkin kun työn puolesta ajelen ristiin rastiin kaupunkia.

Olen Aikuinen nainen kyllä kanssasi ihan samoilla linjoilla. Vastustan lääkkeitä viimeiseen asti. Ihan jo pelkästään Panadoliakin. Minulla ainakin se lääkkeis-kielteisyys on ihan perusteltua. Vaara addiktoitua, selvä taipumus yliherkkyyteen, se että lääkkeet on ihan mahdottomia myrkkyjä, jne.
Mutta kuten sanoit, kun ei muuten pärjää, niin pakko on kääntyä lääkkeiden puoleen.

Aikuinen nainenRe: rauhottavat ja refluksi9.2.2016 16.55
Minulla taas tämä elimistöni käyttää lääkkeitä jotenkin kierosti. En esim. alkoholia voi ottaa pisaakaan sekin on on merkki, ettei keho ole ihan normaali. Joten taiteilua elämä on kipujen kanssa. Selkäni ja niskani ovat ihan sököinä ja kipulääkitystä yritetään saada balanssiin näillä kipulaastareilla.
Ja refluksi sekä unettomuus kiusaa ohessa, joten ei aina naurata.

Ei kuulosta sinunkaan elämäsi Nenoe kaikkein helpommalta.
Kyllä tämä refluksi riittäisi vallan yksinkin ettei muita ongelmia olisi. Mutta eihän tämä elämä vaan mene niin kuin me tahdomme.

Tänne voi tyhjentää sisintään jota teemme oman olon helpottamiseksi ja tietysti kaikkien kohtalotovereittenkin. Vertaistuki on sitä parasta tukea.

NenoeRe: rauhottavat ja refluksi11.2.2016 9.51
Enpä käytä minäkään enää pissaraakaan alkoholia. Nuorempana oli jossain välissä jo melkeinpä sieni alkoholin suhteen, sitten yhtäkkiä kuin seinään, tuli järkyttävän paha olo jo ensimmäisestä huikasta ihan mitä tahansa alkoholia. 2008 - 2009 vuodenvaihteessa päätin, että mitä sitä juomaan, kun ei se yleensä kovin hauskaa ole ollut, ja jos elimistö ei sitä enää siedä, niin mitä turhaa itseä kiduttamaan.

Lihaskipuihin löysin itse avun kiropraktikolta ja sellaiselta hierojalta, joka avaa mm. lantion jumeja jalkapöytää hieromalla. Kulkee kuitenkin ihan hierojan nimellä, itse kutsun häntä Ihmemieheksi. :D
Fysioterapeutti käski käyttää toisessa kengässä pohjallista, koska jalat on eripituiset. Menin kiropraktikolle, joka rusautti lantion auki ja sanoi "Noniin, nyt sun jalat on saman pituiset!"

Mutta että eli, nuo kivutkin on kyllä todella tuttua kauraa. Nyt olen onneksi ne saanut kuriin, eikä enää tarvitse käydä 2 viikon välein jonkun lihashoitajan luona köyhtymässä.

Itse ajattelen joka vuosi yhä enemmän niin, että jollain tapaa kaikki nämä "outoudet" ovat yhteydessä toisiinsa, kun joku vaan viitsisi vähän kiinnittää huomiota ja yhdistää pisteet toisiinsa.. mutta kun vaivaa ei hoideta, vaan oireita, niin mistäpä tästä mitään apua mihinkään saisi.

Huvittavaa muuten, että en pitkään aikaan ole kärsinyt pahoinvoinneista, mutta toissailtana oli pakko ottaa Diapam, kun tunsi tutun ällötyksen tunteen tulevan. Niin se vaan yllättää aina jostain ihan puun takaa, ilman mitään näkyvää syytä.

AnkkaRe: rauhottavat ja refluksi11.2.2016 13.24
Otin kerran pienen annoksen Alproxia ja aamulla minulla tuli löysät housuun. Eli oli ilmeisesti sen verran rentouttanut suoltakin :D



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: