Vertaistuki
Kuten niin monissa muissakin maissa, Suomessa ei ole vielä virallista yhdistystä tai tahoa, joka tiedottaisi refluksitaudista tai jonka puoleen kääntyä diagnoosin jälkeen. Sivuston aloittaessa toimintansa ei myöskään ollut löydettävissä paikkaa, jossa refluksikot voisivat käydä asiallista, refluksitautiin keskittynyttä keskustelua vertaistuen hengessä. Näiden seikkojen pohjalta perustettiin marraskuussa 2009 Suomen ensimmäinen aikuisten refluksitautiin keskittynyt kaikille avoin sivusto nimeltä Suomen Refluksi. Sivuston omistaja/ylläpitäjä on refluksitautia sairastava yksityishenkilö.
Suomen Refluksin sivusto on kaksivuotisen toimintansa aikana ollut melkoisen suosittu; käyntejä on ollut keskimäärin 12 000 kuukaudessa! Marraskuussa 2011 tehtiin myös viikkokävijöiden ennätys: yli 3 000 käyntiä viikossa. Kävijämääriä eri aikausina voi seurata etusivun vasemman palstan Kävijämäärä - laskuria klikkaamalla. Monta refluksikkoa on vielä kuitenkin saavuttamatta!
Vuonna 2011 Suomen Refluksi laajensi toimintaansa konkreettisen vertaistukitoiminnan puolelle. Tampereella pidettiin kaksi refluksikkojen tukitapaamista kevään aikana. Tavoitteena on jatkaa tapaamisia ensi vuoden puolella.
- Refluksitarinoita ja vertaistukea mm.:
Refluksikot kertovat
Hannelen tarina - flunssasta se kaikki alkoi
Refluksitaudin vuoristorataa: päivittäisiä refluksikuulumisia
Keskustelupalsta
Keskusteluita (oireiden mukaan)
Älä jää yksin tautisi kanssa - tule mukaan jakamaan kokemuksiasi! |