UutisiaMarraskuu 2010 (7) Ensimmäinen vuosi takana! Refluksitauti Ruotsissa luultua yleisempää Refluksiguru J. Koufmanilta keittokirja refluksikoille Puheterapiaa refluksin aiheuttamiin äänihäiriöihin VoiceWell - hoitoa äänelle ja koko keholle Magneettinauhasta apua refluksiin E-luku: omat potilastiedot vihdoinkin verkosta
Ensimmäinen vuosi takana!
On tullut aika kohottaa lasi (vähemmän) kuplivaa juhlapäivän kunniaksi - Suomen Refluksin sivusto täyttää vuoden 12.11. 2010! Vuosi on sujahtanut täällä kulissien takana todella vauhdilla. Refluksitietouden keräämisen lisäksi sivuston ylläpitäminen on ollut myös oppimisprosessi Internetin maailmaan; mm. materiaalin hankinta hoituu helposti Seinäjoelta San Diegoon! Keskustelupalstan viestit sekä myös lukuisat yhteydenotot sähköpostitse osoittavat, että meitä refluksikkoja on paljon - ja tarvetta yhteiselle "kokoontumispaikalle" ja perustiedolle todellakin löytyy! Käyntejä sivustolla on ensimmäisen vuoden aikana karttunut yhteensä yli 74 200. Sivuston sivuja on selattu yhteensä n. 344 000 kertaa. Keskimäärin tämä tarkoittaa runsasta 6 000 käyntiä kuukausittain. Ensi vuoden tavoitteena on saada enemmän näkyvyyttä - niin moni on vielä yksin oireittensa kanssa ! Kun vielä jollakin keinoa sivusto saataisiin näkymään "närästys" - sanalla kunnolla, niin useampi refluksikko löytäisi meidät. Suosituimpia sivuja tähän asti ovat olleet "Refluksitauti" "Oireet", "Lasten refluksi" ja "Refluksikot kertovat" - sekä ilman muuta aktiivinen keskustelupalsta! Keskustelupalstan suosituimmat keskustelut vaihtelevat päivittäin. Lukijat ja kirjoittajat tulevat ympäri Suomea - refluksikkojen kartta paljastaa tästä vain pienen osan! Käyttäjiä riittää niin yksityiseltä puolelta, yritysmaailmasta kuin oppilaitoksistakin; valtion isot laitokset ja kirkonkin puoli ovat myös edustettuina käyttäjissä. Myös muutamassa sairaalassa sivusto on selvästikin käytössä. Suomen Refluksin sivustoa luetaan myös monissa muissa maissa - jopa Google-kääntäjää käyttäen! Useimmat ulkomaiset käyttäjät ovat kuitenkin ulkomailla asuvia, lomailevia tai työmatkalla olevia suomalaisia. Länsiakseli ulottuu Kaliforniasta Japaniin, eteläisempiä paikoja ovat olleet Chile, Indonesia ja Australia. Euroopassa käyttäjälinja ulottuu jatkuvasti Välimerelle - Ruotsin ja Saksan puolella sivustoa luetaan säännöllisesti ja usein myös Italiassa!
Sivustolle on tänään lisätty uutta materiaalia, johon kannattaa tutustua rauhassa; Kuvagallerian puolelta löytyvät uudet "ruokatorvi" ja "kurkku" - linkit sekä "Refluksin" alta uusi osio "Vaihtoehtoiset hoitomuodot" (kaikkia näitä osioita tullaan vielä laajentamaan). Myös Aiheuttajat-osioon on lisätty lista refluksia mahdollisesti aiheuttavista lääkkeistä. Jo aikaisemmin lisätyt uudet apteekkien yhteystiedot sekä lääkkeiden hintalaskurit löytyvät Lääkitys-osiosta. Seinäjoen sairaalan hyvät ohjeet refluksileikkaukseen menijöille näkyvät jälleen (ainoastaan tällä sivustolla) - kiitos Seinäjoen sairaalan vatsatautien poliklinikalle! Selainsuosituksena on edelleen Firefox, jolla kaikkien sivujen pitäisi näkyä kuten pitäisikin!
Ensi vuonna sivustoa täydennetään mm. "Elämää refluksitaudin kanssa" - osiolla sekä pienemmillä tietopaketeilla liittyen esim. nielemiseen, ruokatorven motiliteettihäiriöihin ym. Tarkoituksena on myös järjestää ensimmäinen fyysinen vertaistukitapaaminen Tampereella. Näillä eväillä lähdemme kohti toista toimintavuotta. Kiitos kaikille lukijoille ja kirjoittajille läsnäolostanne ja positiivisesta palautteesta!
Ja meille kaikille - refluksettomia hetkiä! Suomen Refluksi Refluksitauti Ruotsissa luultua yleisempää
Yleislääketieteen erikoislääkäri Jukka Ronkainen käsitteli ruotsalaisten refluksitautia muutaman vuoden takaisessa väitöskirjassaan "Gastroesophageal Reflux Disease in Adults: the Kalixanda study; a population-based endoscopic study" (Karolinska Institutet, Tukholma). Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää refluksioireiden ja vatsavaivojen vaikutusta elämänlaatuun sekä oireiden yhteyttä tähystyslöydöksiin. Tutkimuksen 1 000 vatsatähystystä tehtiin vuosina 1998-2001 Haaparannassa ja Kalixissa. Tutkittavien keski-ikä oli 54 vuotta. Tutkittavista 49% oli miehiä. Häiritseviä refluksioireita esiintyi 40% väestöstä, 20% viikottain ja 6% päivittäin. Runsaalla 15% esiintyi ruokatorven tulehdusta. Kolmanneksella heistä ei ollut tästä minkäänlaisia oireita. Vain n. 25% refluksioireisista esiintyi ruokatorven tulehdusta; n. 75% ruokatorven löydökset olivat normaalit. Barret - muutoksia, joita kartoitettiin ensimmäistä kertaa, esiintyi koko väestössä 1,6% ja refluksioireilevilla 2,4%.
Palleatyrä ja ylipaino olivat refluksioireilun ja/tai ruokatorven tulehduksen riskitekijöitä. Alkoholi ja tupakointi olivat Barretin limakalvomuutosten riskitekijöitä. Refluksioireilu vähensi elämänlaatua merkittävästi, varsinkin jos oireilu oli päivittäistä tai viikottaista. Eosinofiilistä ruokatorven tulehdusta, jossa oireina esim. oksentelu ja nielemisvaikeudet, pidetään harvinaisena mutta se on kuitenkin selvästi lisääntynyt viime vuosina länsimaissa. Ruotsissa se oli arvioitu yleisempää - 0,4% koko väestöstä. Kalixanda - tutkimus on ainutlaatuinen, koska se on ensimmäinen väestöpohjainen satunnaisotoksella tehty endoskooppinen tutkimus, jossa on ollut kaikkien aikojen laajin aineisto (1000 tähystettyä henkilöä). Se on herättänyt huomiota myös kansainvälisesti ja sitä on referoitu runsaasti alan julkaisuissa. Samaisesta tutkimuksesta - ja vieläpä samana päivänä - väitteli myös toinen suomalainen, yleislääketieteen erikoislääkäri Pentti Aro, aiheenaan "Peptic Ulcer Disease in an adult population: the Kalixanda study: a population-based study". Väitös käsitteli mahahaavan esiintyvyyttä ja riskitekijöitä.
(Kuva: Estormiz, 2007, lähteet: Jukka Ronkainen, väitös, Karolinska Insitutet, 2007, Yleislääkäri, 2008; 1)
Refluksiguru J. Koufmanilta keittokirja refluksikoille
Refluksitaudin pioneeri ja uranuurtaja tohtori Jamie Koufman (mm. Voice Institute of New Yorkin perustaja ja johtaja, kliinisen otolaryngologian professori, New York Medical College) on julkaissut tämän vuoden syyskuussa refluksikoille tarkoitetun keittokirjan, joka esittelee täysin uuden lähestymistavan terveelliseen ruokavalioon. Kirjan tekijöihin lukeutuvat myös korva-, nenä- ja kurkkulääkäri Jordan Stern (mm. Bluesleep - unitutkimuskeskuksen perustaja ja johtaja) sekä keittiömestari Marc Bauer (French Culinary Institute, New York). Kirjoittajille happorefluksi on myös henkilökohtaisesti tuttu ilmiö; M. Bauerilla sitä esiintyy ja aikaisemmin myös J. Koufmanilla, jolle on tehty refluksileikkaus 90-luvun lopulla.
Uuden ruokavalion keskeinä ideana on ruoansulatusentsyymi pepsiinin toiminta ja merkitys limakalvovaurioiden synnyssä. Vaurioita aiheuttava tekijä refluksitaudissa ei ole niinkään happo vaan pepsiini, joka voi kiinnittyä ylösnousun myötä limakalvolle suhteellisen pitkäksikin aikaa. Pepsiini vaatii kuitenkin toimiakseen suhteellisen hapokkaan ympäristön - ja se puolestaan voi syntyä niin vatsan tuottaman hapon myötä (happosalpaajalääkityksen alaisuudessakin vatsa tuottaa melkoisen määrän happoa - puhumattakaan niistä n. 10%, jotka eivät reagoi lääkitykseen ollenkaan) kuin myös syödyn ravinnon kautta. Pepsiinin myös ajatellaan virheellisesti usein toimivan vain pH:n ollessa alle 4; pepsiinin on kuitenkin havaittu aiheuttavan vahinkoa jopa pH:n ollessa 6.
Kirja sisältää 75 vähähappoista ja vähärasvaista alkuperäistä reseptiä. Varsinainen refluksidieetti alkaa 2-viikon pituisesta "vieroitusvaiheesta" (ruokien pH päälle 5), jonka jälkeen siirrytään ylläpitovaiheeseen (ruokien pH päälle 4). Kirjan kruunaa kattava lääketieteellinen osuus, jossa käsitellään mm. gastroesofageaalisen (GERD) ja laryngofaryngeaalisen (LPR) refluksitaudin piirteitä, historiaa sekä pepsiinin merkitystä limakalvovaurioissa. Kirjasta löytyy myös 4-sivuinen lista eri ruoka-aineiden pH- arvoista, jotka kirjoittajat ovat mitanneet tätä tarkoitusta varten.
(Lähteet: J. Koufman, J. Stern & M. Bauer, Dropping Acid: The Reflux Diet Cookbook & Cure, 2010, www.refluxcookbook.com, 2010)
Puheterapiaa refluksin aiheuttamiin äänihäiriöihinRefluksin on havaittu olevan yksi merkittävimmistä äänihäiriöiden syistä; sen arvioidaan aiheuttavan itse asiassa jopa 50-70% äänihäiriöistä. Äänihäiriö voi ilmetä esim. äänen laadun tai voimakkuuden muutoksena, kurkunpään seudun tuntemuksina, kurkun selvittelyn tarpeena, kurkun kutinana sekä kurkkukipuna. Vatsan sisällön jatkuva ylösnousu ärsyttää ja tulehduttaa kurkkua sekä äänihuulia, koska niillä ei ole samankaltaista kudosta antamassa suojaa kuten ruokatorven puolella on. Refluksi saattaa johtaa epänormaaliin lihasten jännittymiseen puhuttaessa. Äänihuulissa ja lähialueella voi esiintyä myös turvotusta. Väärän mekaanisen rasituksen vuoksi äänihuuliin voi muodostua pitkällä aikavälillä "rasitusvammoja" eli esim. noduuleita tai granuloomia. Edellämainitut tekijät muuttavat usein äänihuulten normaalia liikettä, jolloin syntyy äänihäiriöitä. Refluksista johtuvien äänihäiriöiden hoito sisältää yleensä sekä refluksitaudin perushoitoa lääkityksineen ja itsehoito-ohjeineen että puheterapiaa. Niiden välistä suhdetta ei ole kuitenkaan paljoakaan tutkittu. Puheterapian käyttö on perustunut lähinnä vankkaan käytännön kokemukseen, joka on osoittanut terapian olevan tehokas keino eri häiriöiden hoidossa. Tämän vuoden tammikuussa Diseases of the Esophagus - lehdessä julkaistiin uusi tutkimus, joka käsitteli puheterapian vaikutusta refluksin aiheuttamiin äänihäiriöihin. K. Vashani et alin tekemään tutkimukseen osallistui 32 henkilöä (14 miestä, 18 naista), joilla oli sekä laadullisia äänihäiriöitä että refluksitauti (GERD). Toista ryhmää lääkittiin omepratsolilla kun taas toinen ryhmä sai lääkityksen lisäksi myös puheterapiaa. Tutkimuksen mittareina käytettiin erilaisia äänen akustisia ominaisuuksia (mm. jitter, shimmer). Puheterapiaa saaneen ryhmän tulokset olivat äänenlaadullisesti huomattavasti parempia. Koska äänen heikko laatu (dysfonia) on merkittävä ongelma refluksitaudissa, tulosten perusteella ääniterapian todettiin voivan tehostaa paranemista huomattavasti enemmän kuin pelkkä refluksilääkitys.
(Lähteet: J. Koufman, SpeechPathology.com, 2003, E. Vilkman: Foniatria, Therapia Fennica, 2010, K. Vashani et al., Diseases of the Esophagus, 23:1, 2010, NYU Voice Center, 2010)
VoiceWell -hoitoa äänelle ja koko keholle
VoiceWell - menetelmä on uusi hoitomuoto, joka huoltaa äänen lisäksi koko kehoa. Hoidon tavoitteena on mm. rentouttaa lihasjännityksiä, vapauttaa äänentuotto sekä hengitys ja lisätä yleistä hyvinvointia. Refluksikoille se sopii, koska hoidossa käsitellään perusteellisesti niin kurkunpään kuin palleankin alue. VoiceWell-hoito perustuu aina asiakkaan omaan tilanteeseen ja tarpeisiin. Apuna hoidossa käytetään mm. perinteistä hierontaa, äänen tuottamiseen kohdistuvia tukitoimia (ääniharjoitukset, tietoa äänenkäytöstä) sekä omia itsenäisesti tehtäviä harjoituksia. Hoito on askel eteenpäin tutusta äänihieronnasta (Voice Massage).
VoiceWell- hoidon takana ovat tamperelainen logonomi, koulutettu hieroja Kirsti "Kicka" Leppänen sekä helsinkiläinen laulunopettaja, koulutettu hieroja ja osteopaatti Kirsi Vaalio, jotka yhdessä kehittivät hoidon pitkäaikaisesta hoitotyöstä saamansa kokemuksen pohjalta. Molemmilla on myös Voice Massage-tausta. Kirsti Leppäseltä ilmestynee väitöskirja hieronnan, äänenharjoittamisen ja äänenkäyttökonsultaation vaikutuksista opettajien äänentyöhyvinvointiin lähiaikoina. VoiceWell -hoitoa on tällä hetkellä saatavilla mm. Tampereella, Helsingissä, Espoossa ja Valkeakoskella. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä.
Lue lisää: Apua äänelle ja koko keholle (Lähteet: Työväen Sävel, 2009: 3-4, Yle Tampere, 24.5. 2010, VoiceWell-keskus, 2010)
Magneettinauhasta apua refluksiinVaihtoehdot perinteiselle refluksileikkaukselle pohjautuvat yleensä suun kautta tehtäviin operaatioihin, joihin lukeutuvat mm. Stretta (radioaaltojen käyttö kudokseen) ja EndoCinch (vekki alasulkijan ympärille). Täysin uudenlaisen ratkaisun tarjoaa magneettinen laite, joka kiinnitetään ruokatorven ulkopuolelle. LINX Reflux Management System koostuu titaanipäällysteisistä magneetisista helmistä, jotka muodostavat helminauhan. Linx sijoitetaan ruokatorven alasulkijan kohdalle ruokatorven ympärille. Laite tukee alasulkijan toimintaa mutta päästää nielaistaessa ruoan mahalaukkuun. Se sallii myös oksentamisen sekä jonkinasteisen röyhtäilyn. Linx asennetaan tähystämällä, jolloin sen laittaminen kestää keskimäärin noin tunnin. Teknisesti Linx ei ole niin vaativa toimenpide kuin perinteinen antirefluksileikkaus (Nissenin fundoplikaatio). Laite voidaan räätälöidä kullekin käyttäjälle sopivaksi lisäämällä tai poistamalla nauhan helmiä. Se voidaan myös tarvittaessa poistaa. Magneettinauhaa ei voida kuitenkaan käyttää, jos palleatyrä on suurempi kuin 3 cm. Sen kanssa ei myöskään tällä hetkellä voi mennä magneettikuvaukseen. Linx-laitteelle myönnettiin Euroopan puolella EU:ssa vaadittava CE-merkki huhtikuussa 2010, joka mahdollistaa laitteen myynnin Euroopassa. Euroopan puolella Linx on ollut kokeilussa ainakin Milanon San Donaton yliopistollisesta sairaalassa. USA:ssa laite on vielä kokeellisella tasolla, koska sillä ei ole vielä FDA:n (Food and Drug Administration) myöntämää lupaa.
LINX Reflux Management System on minnesotalaisen Torax Medicalin kehittämä laite. Yritys on perustettu vuonna 2002 ja sen tavoitteena on kehittää parempia hoitoja refluksitautia sairastaville.
(Kuva: San Diego Medical Centre, University of California, 2009, kuva UCLA:n luvalla, lähteet: UCLA, 23.2. 2009, medGadget, 25.2.2009, Post-Gazette.com, 10.6. 2009, MedicalNewsToday, 9.4.2010, Torax Medical, 2010)
E-luku: omat potilastiedot vihdoinkin verkosta
Ensi huhtikuuhun mennessä terveydenhuollon asiakkaat pystyvät vihdoinkin tarkistamaan omat potilastietonsa ja reseptinsä sähköisesti suoraan netistä. Aikaisemmin tiedot on joutunut tilaamaan erikseen postitse. Kansallinen Terveysarkisto (KanTa) tulee sisältämään terveydenhuollon, apteekkien ja kansalaisten valtakunnallisen tietojärjestelmät. Se tarjoaa käytettäväksi eArkiston (asiakastietojen arkiston), eReseptin (kansallinen reseptikeskus ja lääketietokanta) sekä e-Katselun (omien potilastietojen lukeminen). Tarkempi esite palveluista löytyy KanTa:n sivuilta. E-katselu on tarkoitettu täysikäisille ja vaatii kirjautumisen joko pankkipalvelutunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla. KanTa:n arkistoista potilas voi lukea mm. omat potilastietonsa ja määrätyt reseptit. Kirjoittautumissivulle pääsee tästä. Lääkärien puolelta e-katselun pelätään aiheuttavan ongelmia potilaiden hoidossa. Järjestelmä helpottaa tietojen antamisen kieltämisen, joka voi pahimmillaan katkaista hoitamisketjun. Tämä on kuitenkin mahdollista myös tälläkin hetkellä. Lisäksi kyselyiden määrän pelätään lisääntyvän ja työllistävän hoitoyksiköt. Myös epämääräinen tieto ja ylipäätään tietojen tulkinta saattaa aiheuttaa ylimääräistä ahdistusta toisille potilaille; tuloksia ei tulisi saada ennenkuin ne on käyty lääkärin kanssa lävitse. E-katselu myös saattaa luoda paineita lääkäreille potilastekstien kirjoittamisen suhteen. Kansainvälisellä tasolla ongelmia ei sosiaali-ja terveysministeriön kehityspäällikkö Anne Kallion mukaan ole suuremmiten kuitenkaan havaittu. Hän myös totesi, että asiat tulisi selittää jo lääkärikäynnillä niin ymmärrettävästi ettei tarvetta kysymyksille esiintyisi. Lääkäriseura Duodecim on myös tuottanut maallikoille tarkoitetun lääketieteellisen sanaston, jota voidaan käyttää hyväksi potilastietoja luettaessa.
(Lähteet: Lääkärilehti, 26.8.2010, Kotimaa (YLE), 5.9.2010, Kansallinen Terveysarkisto 24.10. 2010)
|
Suomen Refluksi refluksi.fi