Keskustelu

reVasen puoli kylkikaaren alta kipeä12.4.2011 9.52
Minulla on refluksi. Nyt tuo kylkikaaren alta on ollut jo pitkään kipeä sisältäpäin. Kävin lääkärissä ja valitin vaivaa. Hän sanoi jännittynyt vatsa. Suolahappoa tulee ylös ja kurkkua kiristää. Tätä on nyt kestänyt kuukauden päivät. Kävin toisella lääkärillä ja otettiin sydänfilmi. Ei mitään. Alan todella kyllästyä tähän koko "elämään". Syön eri happolääkkeitä vuoden verran. Somacit, Nexiumit eivät ole sopineet.
Sydämen kohdalla on kuitenkin painava tunee (kylkikaaressa). Sanokaa olenko täysin toivoton tämän vaivan ja lääkärien kohdalla. Mieheni hermostuu kohta täysin minuun kun jaksan valittaa vaivasta.

SitrusRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä12.4.2011 13.32
Ymmärrän hyvin, että väsyt jatkuvaan vaivaan, johon ei tunnu löytyvän apua. Jos Somac ja Nexium eivät sovi sinulle, oletko kokeillut esimerkiksi Rennietä tai Gavisconia? Ne ovat miedompia ja vaikutukseltaan erilaisia, mutta saattavat kyllä helpottaa. Myös minulla on ollut kipua juuri vasemmalla puolella. Välillä se kyllä on helpottanut, mutta se jatkui yhtäjaksoisesti monta kuukautta ja oli todella todella raskasta.
Uskon, että lääkäri on sikäli oikeassa puhuessaan "jännittyneestä vatsasta", että sisäelinkivut ainakin minun kokemukseni mukaan muuttuvat vähitellen kroonisiksi lihaskivuiksi, kun elimistö yrittää suojautua jatkuvalta kivulta jännittymällä. Siihen voisi auttaa hieronta, fysioterapia tai liikunta.
Toivottavasti miehesi ymmärtää, että hänen tehtävänsä on olla tukenasi, kun sinä kärsit sairaudesta. Voimia.

reRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä13.4.2011 10.24
Voi Sitrus kuinka sanomasi lämmitti minua. Kiitos. Epätoivo vain aina saa valtaansa.
Koitan Gavisconia, Rennie ei auta.

SitrusRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä13.4.2011 11.49
Onhan sinulle tehty gastroskopia? Yleensä siitä ei löydy mitään suoranaisesti kipua selittävää, mutta on se hyvä tehdä varmuuden vuoksi.
Onhan vielä muitakin lääkkeitä, kuten Zolt ja Pariet. Useimmat lääkärit tietävät jo, että on potilaita joille sopii vain yksi ainoa salpaaja, joillekin ei valitettavasti mikään.

Itse sain tältä palstalta vinkin fysioterapeutista, jolla on nostettava, refluksiystävällinen hierontapöytä. Kävin siellä kun kivut olivat pahimmillaan. Vointini koheni sen verran (aika paljon) että pystyin alkaa harrastamaan taas liikuntaa, hiihtoa. Kyseinen paikka on Martinlaakson Kuntoapu (mikäli asut pääkaupunkiseudulla).

SitrusRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä13.4.2011 11.51
Onhan sinulle tehty gastroskopia? Yleensä siitä ei löydy mitään suoranaisesti kipua selittävää, mutta on se hyvä tehdä varmuuden vuoksi.
Onhan vielä muitakin lääkkeitä, kuten Zolt ja Pariet. Useimmat lääkärit tietävät jo, että on potilaita joille sopii vain yksi ainoa salpaaja, joillekin ei valitettavasti mikään.

Itse sain tältä palstalta vinkin fysioterapeutista, jolla on nostettava, refluksiystävällinen hierontapöytä. Kävin siellä kun kivut olivat pahimmillaan. Vointini koheni sen verran (aika paljon) että pystyin alkaa harrastamaan taas liikuntaa, hiihtoa. Kyseinen paikka on Martinlaakson Kuntoapu (mikäli asut pääkaupunkiseudulla).

SitrusRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä13.4.2011 11.52
sori, tuplat

reRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä14.4.2011 6.43
Hei Sitrus, olen käynyt vuosia sitten tähystyksessä. Nyt aina vain lääke. Viimeisin Pariet, ei sovi. Tuo Martinlaakson fys kuulustaa hyvältä. Asun Vantaalla. Tarvitaanko sinne lääkärin lähete?
Olin kuukausi sitten ulkomailla ja siellä oli niin hyvä olla. Vatsaan ei sattunut ja söin huolettomasti ruokia. Nyt sitten kaikki on kenkusti.
Onko Gavescon litkuna vai pillereinä?
Kiitos Sitrus kaikesta avusta.

jetsRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä14.4.2011 9.29
Gavisconia saa sekä nestemäisenä, että purutabletteina. Kummatkin on aika hirveitä :(

Itse olen huomannut muuten samanlaisia kipuja tässä parin viimeisen vuoden mittaan.

Seuraavaksi ohjelmassani olisi kokeilla Alsucralia ja sitten myöhemmin Primperania.

Itsekin huomasin viime kesänä, että lomamatkalla oli oikein hyvä olla. Lieneekö stressin vähyyttä vai ruokavalion muutosta..

Kiitän avustanne.Re: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä15.4.2011 9.48
Ostin eilen Ascuralia litkuna. En tiedä olenko luulosairas vai mikä, mutta olo vähän rauhottui. Ostin myös Gavisconia litkuna. Niitä eilken sitten "juopottelin". Ascuralista apteekin henkilökunta sanoi ettei se ole refluksiin, mutta otin sen kumminkin.

AnderssonRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä23.1.2016 22.27
Mulla on ollut viime aikoina vasen kylkikaari jotenkin kireä. Ei varsinaisesti kipeä siinä mielessä että jatkuvasti sattuisi. Siis enemmänkin sellaista kireyden tunnetta.

Tämä on mulle uutta, ylävatsavaivat (gastriitti) on mulla yleensä ennen tuntuneet keskellä ylävatsaa tai sitten oikeassa kylkikaaressa. Nyt ei ole ollut näitä tuntemuksia noissa paikoissa enää.

Refluksikivut taas sitten tuntuneet rintäkehällä vasemmalla puolella ylhäällä, ei alempana vasemmassa kylkikaaressa kuten nyt tämä kireys.

Eli kysymykseni on että onko teillä muilla aiheuttanut refluksi tuollaista vaivaa vasempaan kylkikaareen, vai johtuuko tämä mun vaiva todennäköisemmin jostain muusta?

Ja onko teillä muilla yleensäkin refluksivaivoja enemmän vasemmalla puolella rintäkehää?

SaturnusRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä23.1.2016 22.52
Mun refluksi oireilee aina vasenpainotteisesti. Just nyt vasemmalla kylkiluiden alapuolella, ei alla. Luultavasti mahalaukun kohdalla, inhottavia pistäviä kipuja ja kivut vaeltavat muutenkin ympäri vasenta puolta. Navan vieressä on paha kohta (aina, kun oireet pahempina).

Maha myös kurluttaa nyt koko ajan ja ilmaa on paljon, ilmahan tunnetusti tekee kipeää suolenmutkaan jumittuessaan. Vessaistunto yleensä helpottaa näitä vaivoja.

Myös esomepratsoli on rauhoittanut pistävää kipua joiksikin tunneiksi, kunnes kivut taas palaavat.

PikeRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä24.1.2016 8.44
Tutulta kuulostaa ja tuntuu 😮

Viimeaikoina nimenomaa vasemman kylkikaaren kipuilua ja kireyttä. Ei jatkuvaa, eikä kovaa kipua, mut häiritsevää. Arvelin lihasperäiseksi, mut nyt kun tältä palstalta löyty kommentteja, niin saattaa yhdistyä minullakin refluksiin (+lihasperäinen).

Jossain mainittiin, että suoli tekee mutkan ks alueella ja jos joku siellä ärsyttää, niin kipua ja kiristystä ilmenee.

Tää refluksi on niin monimuotoinen, että joskus ihan ällistyy, mitkä kaikki oireet siihen liittyykään. Eilen illalla liman kertymistä nieluun ja kakomista......join kuuman maitokaakaon, siinäpä syy 🍵

Tältä palstalta saa edelleen hyvää vertaistukea ja mielenkiitoista tietoa 😊

Hyvää sunnuntaita ja alkavaa tammikuun loppua 🌛

MariaRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä24.1.2016 22.49
Tämä vasemman kylkikaaren alla oleva viiltävä kipu on tuttua.

Lääkäreiltä en ole saanut vastausta, mutta olen päätynyt seuraaviin mahdollisuuksiin:

- palleatyrän sijainti, koko, muoto tai jokin muu muuttuu ja kudoksissa kipua
- perna on laajentunut (tätä tapahtuu minulla aina välillä)
- suolen mutka
- ruuan siirtyminen ohutsuoleen ei suju kuten pitäisi
- vagus-hermon ärtyminen

Tällä hetkellä pidän omien epämääräisten oireeni johtuvan melko pitkälle vagus-hermon ärtymisestä ja autonomisen hermoston epätasapainosta johtuvasta.

Limaisen yskän, astman olen saanut kuriin emäspitoisella ravinnolla ja savivedellä.

ZenaRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä25.1.2016 10.03
Minulla myös on nimenomaan vasemmanpuoleista kylkikipua. Maria, olen pähkäillyt samoja syitä mielessäni.

ZenaRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä25.1.2016 10.04
Ja lisäksi epäilen kivun olevan osittain lihasperäinen. Kylkilihakset ja tai pallea jumissa.

NizuRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä4.3.2016 19.55
Minulla kans vasen puoli ylämahasta kipeä ja välillä tekee etovaa olo :( marraskuussa todettiin tähystyksessä refluksitauti ja olen saanut lääkityksen siihen. Viime vkolla kävin uudestaan lääkärissä vas. Tuntuvan kivun takia ja sain primperania ja buscopania pahoinvointiin ja poistamaan jännitystä suolitosta, mutta eivät ole auttaneet. Alkaa olla jo toivoton olo ja kuvittelen jo pahempia tauteja mielessä..ruokavaliota olen karsinut ja kahvin juonnin joutunut jättämään. Onko teillä mikään auttanut kys. Kipuihin?

Mäksä90Re: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä6.3.2016 22.56
Minulla on välillä vasen ja välillä oikea kylkiluiden alkukohta kipeä. Kun kipeää kohtaa hieroo Se tuntuu auttavan vähän. Itse olen kärsinyt tästä jo kohta vuoden. Viime vuonna tehtiin molemmat tähystykset ja lääkärin mukaan palletyrä löytyi sivulöydöksenä. Mutta kun vetää ilmaa keuhkot täyteen tuntuu pallean kohtaa kipua�� En tiedä pitäisikö mennä leikkaukseen, kun pari lääkäriä on jo sanonut ettei sitä pitäisi leikata. Olen kokeillut jo zoltia, somacia, esomeprazolia ja nyt gavisconia eikä mikään tunnu auttavan. Salilla olen alkanut käymään ja lenkillä Niin Se on välillä auttanut. Miten olette saaneet nuo kivut pois/vähenemään??

Mäksä90Re: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä6.3.2016 23.03
Myös kurkku on alkanut olemaan kipeä ja pientä poltteen tunnetta, vaikka itse mahanestettä ei tule ylös. Ilmeisesti tämä jatkuva röyhtäily ärsyttää kurkkua.

Mari 75Re: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä23.3.2016 7.22
Hei
Itselläni on vain tuo vasen puoli vatsasta kipeä ja välillä palan tunne kurkussa, mutta vatsakipu on se pahin. Onko muita joilla tuo vatsakipu pahin öisin ? Vatsa on nyt parikertaa ultrattu, jotta muut sisäelimelliset asiat ovat lääkärin mielestä pois suljetut, tiedä sitten näkyykö niissä kaikki. Somac lääkitys ja ehkä joskus tähystys. Välillä pysyy kipu reilun viikon pois, kun kerkiän iloita siitä tulee takaisin. Olenko ketään muita jolla vastaavaa ongelmaa ?

KakkulaRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä6.4.2016 21.19
Mari minulla vatsa oli taudin alussa todella kipeä varsinkin öisin. Joinain öinä heräsin tunnin välein kamalaan kipuun ja join mahan täyteen vettä, minkä jälkeen pystyin nukkumaan taas tunnin ennen kuin heräsin mahakipuun. Myöhemmin vatsakipu muuttui "nälän" tunteeksi ja tajusin syömisen auttavan. Saatoin herätä pari kertaa yössä syömään banaania tai jugurttia tms. Nyt yölliset mahakivut/nälkäkohtaukset ovat vaihtuneet muihin oireisiin, enkä tiedä syytä miksi. Minulla ei ole todettu refluksia, koska tutkimukset ovat vielä kesken. Vatsakipuni ovat pelkästään vasemmalla puolella ja joskus säteilevät myös vasemman puolen lapaan.

Mari 75Re: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä16.4.2016 7.38
Kokeilin olla pari päivää ilman Somackia ja sain valtavan vatsakivun. Nyt taas somacilla ja silti nimenomaan öisin vatsakipua ja aamulla saattaa polttaa rintalastassa + suussa ällö tahmea lima.

SosRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä14.9.2017 18.29
Itselläni on juurikin tällä hetkellä vasemman puolen vaivoja. Tuossa kylkikaaren ja lantion välillä pistävä kipu kun hengittää, järjetön kipu taas kun tulee hikka tai nauraa. Makuullaan ei pysty olemaan muuten kuin selällä ja istua ei pysty ilman kokoaikaista kipua. Ja lievää oksetusta ja päänsärkyä, välillä nipistää sydämestä ja huimaa/pyörryttää. Että olisi mukavaa jos jonkunnäköistä apua löytyisi.

lRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä15.9.2017 21.30
Sos, se voi olla pallea- tai keuhkotulehdus...

mannaRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä31.10.2017 13.26
Minulla on myös vasemman kylkikaaren kohdalla pistävää kipua, välillä myös hieman alempana ja keskemmällä. Minulla on todettu gastriitti ja siitä ärtyvät refluksioireet (molemmat läpät löysiä) ja olen nyt järkeillyt nuo kohdat samoiksi, joissa "eroosiokohdat" sijaitsevat. Minulla kylkikaari myös kutisee välillä samasta kohtaa.. en tiedä onko se luulosairautta vai onko muillakin samanlaista? olisi kiva päästä noista kivuista eroon.. voisiko sitten olla tuo jännittynyt vatsa. Ovatko nuo maintsemanne Asczral esim. juuri tähän tarkoitettuja? Ongelmani on myös se, että pelkään että oireista seuraa jotain pahempaa..

nervus vagusRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä31.10.2017 20.51
Paksusuolen mutkat yksi tyypillinen kivun aiheuttaja IBS:ssä ja sijaitsevat molemmin puolin kylkikaarien alla. Ainakin tuohon vasemmanpuoleiseen nousevaan mutkaan saattaa keräytyä ilmaa joka voi aiheuttaa painetta ja kipua.

Minä vainRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä4.1.2020 18.29
Minullakin oli tänään ensimmäistä kertaa syönnin jälkeen kun menin lattialle vauvaa viihdyttämään niin kun nousin ylös niin sitten alkoi niin joku "vetämään" kiristämään tai niinkun joku ois venynyt tuolla vasemman kylkikaaren alla, ja sen jälkeen pitikin mennä juoksujalkaa vessaan😂 Tietenkin mää säihkähdin et mikä homma ko ekaa kertaa tuli tuollainen, mut ehkä se oli joku tukos tai ilmakupla tai jotain, nyt kun luin näitä kommentteja niin mieli vähän rauhottui, mut vieläkin tuntuu välis vähän jokin sellainen jännittynyt juttu tuol kylkikaaren alla.
Tää ei siis käynyt kipeää vaan tosi inhottava tunne tuli vaan, sitten tuntui kun hegitti sisäänpäin et se vaan paheni se kiristys, ja tuli ehkä vähän huono olo, mut vessakäynnin jälkeen helpotti.

zoltRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä5.1.2020 19.59
Mulla samaa oiretta mutta myös oikealla puolen kylkikaaren alla ollut jo monta vuotta, todella ärsyttävä vaiva. Ja on tutkittu ultraten, tähyt tehty kummastaki päästä, verikokeet ja mitään ei löydy. Ainoastaan sapessa oli hiekkaa/soraa, ei kuulemma selitä tätä oireilua. Välillä tuntuu tuossa miekkalisäkkeen kohdalla. Ennen joulua tuplasin happosalpaajan ja ihmeellistä oire alkoi helpottamaan. Kivut väheni oleellisesti. Tai sitten fodmap alkoi toimimaan joillakin se vie aikaa, tiedä sitten kumpi vaikutti. Ruokavalio on siis gluteiiniton, laktoositon ja refluksia ärsyttävät pois ruokavaliosta. Tämä vatsa on kyllä niin kysynyt vuosien saatossa kärsivällisyyttä että voi arghhhh....tämä tauti on niin syvältä kun olla ja voi, ajan saatossa jotkin oireet lievenee ja taas uusia tulee tilalle... :(

Tx, AuRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä6.1.2022 22.36
Täällä täysin samanlaiset kivut vasemman kylkikaaren alla. Pistävää kipua tasaisesti, ei kuitenkaan sietämätöntä. Esomeprazol säännöllisenä lääkityksenä, kun vuosi sitten tähystyksessä havaittiin lievä esofagiitti, palleatyrä ja näin ollen siis refluksitauti. Vaatii kovasti hermoja tämän taudin kohdalla. Aiemmin ei ole ollut kipuja ylävatsalla, vasemmassa kyljessä. Ilmeisesti refluksi oireilee myös näinkin. Kolonoskopia tulossa jokatapauksessa, jotta ibs tms. voidaan sulkea pois. Tsemppiä kaikille kohtalontovereille! Ikävä, että teillä muillakin näitä vaivoja, "mutta helpottaa kuulla" että muutkin painitte samojen ongelmien kanssa. Vertaistuki auttaa yllättävän paljon asiassa.

SitrusRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä7.1.2022 16.39
Komppaan paksusuolikipua yhtenä mahdollisuutena.
Paksusuoli ulottuu yllättävän korkealle. Asia voi olla niin
vaaraton kuin ilmaa suolessa. Se voi koskea hirveästi, ja kivun
voi sekoittaa ruokatorvikipuun.

Kannustan myös käymään kolonoskopiassa, jos sitä tarjotaan.
Paksusuoli on kuulemma hyvä tähystää edes kerran, jos ikää
on 50v ja ruoansulatuskanavan oireita on.
Olin itse innoton, "ei siellä mitään oo". Olipa kuitenkin. Polyyppi
ja pari divertikkeliä.

MaijaxRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä12.1.2022 15.46
Hei!
Onko kenellekkään tullut refluksin vaikutuksesta suun limakalvoille valkoisia pieniä pisteitä?

Maarit Re: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä17.1.2022 17.06
Minulla on kipua ollu tänään keskellä heti kylkikaaren luona. Jopa kosketusarka . Ei syvältä kipeä
. Voiko johtua kun ultrattiin viime to (mitään ei löytynyt),mut se ultraus sattui lihaksiin?
Ja la vedin väärään kurkkuun lohikeittoa jota ylkein/yskin,niin et siinä tuli jooku lihas "repäisy" ?

MerkkariRe: Vasen puoli kylkikaaren alta kipeä20.1.2022 7.47
Nyt löytyi kohtalotoverit minullekin. Ihan samat oireet kun teillä! Eilen kävin gastroskopiassa. Ei mitään löytynyt. Ultra käyty, sydänfilmi otettu. Mitään ei löytynyt niistäkään. Happolääkkeet ei auta. Ihanaa ihmiseloa kun juuri mitään ei voi tehdä.. oksettaa ja kipuja.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: