Keskustelu

jetsRefluksi ja huimaus11.3.2011 19.01
Päivää vaan kaikille. Ensimmäinen viesti tänne. Tosin keskusteluja on tullut jonkin verran jo luettua. Enkä tästä aiheesta keskustelua löytänytkään vielä..

Tausta: Olen 35-vuotias mies, jolla on jo lapsena todettu mahaportin löysyys. Asialle ei lapsuudessa tehty mitään. Lapsuusajan kärsin lähes tauotta kröhinästä/yskästä (tarpeesta yskäistä kun oli limaa kurkussa/ylähengitysteissä). Tätä tutkittiin kovastikin, mutta mitään ei löytynyt.

No, sitten kului vuosia. Tupakanpoltto alkoi 19-vuotiaana. Pahempi närästys alkoi siinä 2001 tai 2002 tienoilla ja 2003 minut tähystettiin ensimmäisen kerran, löydöksenä ärtyneisyyttä ja sliding(??)-tyyppinen hiatus hernia (ylävatsatyrä). Lääkkeeksi sain somacia, mikä tehosikin hyvin. Tosin vain pari kuuria tuolloin. Ensimmäisen kerran sain huimauskohtauksen joskus 2003 tai 2004. Meinasin siis pyörtyä auton rattiin, mutta hommaa kesti vain pari sekuntia tms. Sitten tuota ei toistunut pitkään aikaan.

Jossain vaiheessa mukaan tuli kuvaan huimauskohtaukset. Huimaus tapahtuu ikäänkuin humahtaen ja kestää vain hetken. Sitten sellainen perushuimaus tuntui oikeastaan jääneen melkein päälle. Pahimpaan huimaukseen tuntuu röyhtäisy auttavan. Sydämen sykkeen tunnen koko ajan, itseasiassa sydämen syke heiluttaa koko äijää, jos olen hiemankin kyyryssä. Joskus taas olen saanut jumalattoman pyörrytys ja huonon olon kohtauksen kyyryasennossa, esimerkiksi kyykistyessä.

Välissä oli sitten rytmihäiriöitäkin, kammiolisälyönnit sitten kuitenkin asettuivat beetasalpaaja-kuurilla ja eivät ole palanneet satunnaisia muljahduksia lukuunottamatta. Tosin välillä jokin muljahtaa pahemman kerran ylävatsassa tai rinnassa, mutta luulen ettei se ole sydän, ja tuo muljahdus/tms tuntuu todella pahalta (tai siis tulee se huonon olon kohtaus).

Sittemmin tähystettiin taas pari kuukautta sitten. Löydöksenä oli barretin ruokatorvi ja joitakin pieniä muutoksia/polyyppejä mahalaukun yläosassa. Hyvänlaatuisia kaikki.

Sellainen kysymys sitten tuleekin, että oletteko huomanneet samankaltaisia oireita kuin minulla? Tämä haittaa jo elämää niin paljon, että menen vaikka leikkaukseen, jos siitä tulisi apu.

Tupakoinnin lopetin kaksi kuukautta sitten, ei mitään vaikutusta. Pari vuotta sitten vietin tipattoman kuukauden.. ei mitään apua, sama jatkuu. Sitten epäilin hiivasyndroomaa ja söin hetken hiivasyndrooma-dieettiä ja en ole oikein varma auttoiko se vai ei. Ei merkittävästi ainakaan.

Lisäksi olin kuukauden ilman somacia tai vastaavia lääkkeitä, sama huimaus, muljahtelut/huonon olon kohtaukset, närästykset yms jatkuivat.

Vituttaa, tämä haittaa normaalia elämääkin jo, en oikein enää uskalla tehdä joitakin asioita.

En varmaan edes muistanut kaikkea tähän rustailla, mutta pääkysymys on, oletteko huomanneet että refluksiin voisi liittyä huimausta tai huimauskohtauksia?

Nyt olen vaihtanut Somacin Nexiumiin ja lisäksi lääkäri suositteli Gavisconia.

Sellaista mietin, että kyllä kai tuonne nenä-korva-seutuville voisi hyvinkin jotakin happoja tms nousta ja aiheuttaa huimausta?

jetsRe: Refluksi ja huimaus11.3.2011 21.45
Ja jäipä sanomatta, että usein sitä huimausta liittyy ruokaan. Ei ensimmäisellä puraisulla/nielaisulla, mutta parin jälkeen.

Rabe PratsoliRe: Refluksi ja huimaus14.3.2011 1.42
Siis millä tavalla se "huimaus liittyy ruokaan". Kerroppa lisää?

Tuleeko se ruokailun jälkeen?

Jos tulee, auttaako esim. hunajan imeskely suussa?

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huimaus14.3.2011 3.07
jets, tuossa linkissä puhutaan vähän huimauksesta ja ruoasta mutta siinä on
mukana myös stressikuvio, joten se ei mene yksiin sun oireitten kanssa....

http://www.poliklinikka.fi/?page=2792845&qid=8867730

Ylösnousua (höyryst. pepsiini) on havaittu korvatorvessa
- sen takia niitä korvatulehduksiakin tähän tautiin on liitetty.

M-MRe: Refluksi ja huimaus14.3.2011 13.10
Minua mietityttää tuo korva-asia... jos närästää ja lähden koirien kanssa ulos, korvani menevät helposti lukkoon, nenä alkaa vuotaa ja suuta on pidettävä auki että saa hengitettyä. Onko muilla tällaista?

jetsRe: Refluksi ja huimaus14.3.2011 19.25
Huimaus liittyy ruokaan, tarkoittaa siis sitä, että huimaus iskee usein syödessä. Ja tuo linkissä oleva teksti on muuten minun kirjoittama. Että sieltä sitten lisäinfoa. Vähän sekavasti tulee nämä asiat, kun on vaikea yhdellä rykäisyllä saada koko anamneesia kerrottua.

Ja tuolla linkin takana siis kirjoitin näin:

"Olen 34-vuotias mies, teen IT-alan työtä, tupakoin. Kärsin lievästä, mutta haittaavasta huimauksesta, pahemmista humahduksen tapaisista huimauskohtauksista sekä refluksista. Nyt haluaisin tietää, voivatko huimausoireet ja refluksi liittyä stressiin? Kaikki perusverikokeet ovat normaalit, sydämen UÄ normaali, ylävatsan UÄ normaali, gastroskopia tehty viimeksi 2003 (tuolloin ei huimausta, vain närästystä). Toisinaan huonon olon kohtaukset helpottavat jos saan röyhtäistyä. "kohtauksiin" yhdistyy huimaus ja huono olo, ei kuitenkaan oksettava. Usein nämä huimauskohtaukset tulevat syödessä, muutaman ensimmäisen nielaisun aikana/jälkeen, sen jälkeen huimaus palaa taas entiselle tasolleen. Viimeisen parin vuoden aikana olen tuntenut lievää huimausta suurimman osan ajasta. Olen jonkin verran stressaantunut, nukun huonohkosti, minulla on selkä- ja hartiaseudun kipuja (etenkin jos nukun mahallani), usein kurkkuni on kipeä aamuisin. Olen nostanut sängyn pään noin 10cm koholle jo vuosia sitten. Useimmat lääkärit tuntuvat vähättelevän oireitani. Viime vuoden lopulla minulla oli kammiolisälyöntejä, jotka korjaantuivat beetasalpaajalla ja eivät ole satunnaisia muljahduksia lukuunottamatta palanneet. Refluksia on koko ajan. Pienenä minulta diagnosoitiin löysä mahaportti. Meillä on työterveyshoito, mutta se ei kustanna enempää ja oletettavasti pitäisi päästä gastroskopiaan. Kuinka pääsen yksityiseltä puolelta julkiselle puolelle hoitoon? Kuinka oikein esittelen asiani lääkärille että minut otettaisiin vakavasti?"

Ja tuo teksti on ihan validia vieläkin. Mutta tosin pääsin julkiselle puolelle ja sieltä sitten tähystykseenkin.

Sen verran vielä päivitystä, että olen sentään aloittanut kuntoilun ja lopettanut tosiaan sen tupakanpolton.

Nykyään tuntuu olevan enemmän turvotusta. Eilen aloitin Gastronel+:n kokeilun. Vielä en osaa sanoa auttaako se vaiko ei. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen on tullut viitisen kiloa lisää painoa. Johtunee ihan ruokailutapojen muuttumisesta ja tupakan sijaistamisesta ruoalla.

jetsRe: Refluksi ja huimaus15.3.2011 18.15
Vissiin tästä aiheesta ei taida olla kenelläkään paljon sanottavaa?

Itselläni ei juurikaan tuota M-M:n kuvailemaa oiretta ole, mutta nenä on viime aikoina ollut ihan hitosti tukossa ja pitkään. Pääsin juuri ja juuri eroon nyt liian pitkään käytetystä Nasolinista/tmv ja nyt suihkuttelen nenukkiin jotakin kortisonisuihketta. Ajattelin tosin kokeilla olla ilman sitäkin piakkoin..

Rabe PratsoliRe: Refluksi ja huimaus16.3.2011 18.32
jets: "minulla on selkä- ja hartiaseudun kipuja (etenkin jos nukun mahallani"

Niska on tunnettu huimauksen aiheuttaja - sinä jets kun olet IT-alan työntekijäkin --> istut varmasti oman kiintiösi täyteen päätteen äärellä?

Googlaa "jännitysniska" aiheesta lisää.

Lääkäreistä vain nk. fysiatrit ymmärtävät tuon tyyppisten mekanismien päälle, joten muille ei kannata (?) mennä edes keskustelemaan vaivoistaan ja sen hoidosta.

jetsRe: Refluksi ja huimaus16.3.2011 18.48
Joo, OMT-fysioterapeutilla on käyty. Eipä ollut juuri apua. Ei oikein lekureitakaan kiinnosta ja on jotenkin hankalaa aina mennä selittämään. Kun ei tätä oikein ulospäinkään näy.

Mikä muuten on Fysiatri?

QbiCRe: Refluksi ja huimaus17.3.2011 21.59
Minulla diagnosoitu palleatyrä noin 4 vuotta sitten. Samassa yhteydessä kilpirauhasen vajaatoiminta. Olen 28-vuotias pojankoltiainen ja itsekin toimin IT-alalla.

Minulla alkoi nuo huimauskohtaukset jo ensimmäisiä kertoja yläasteella. Urheilin säännöllisesti melkeimpä joka päivä koska oli kaksi eri harrastusta. Urheilun jäätyä jäi myös huimauskohtaukset.

Nykyään kun olen koittanut nyt aloitella monta kertaa uuden harrastuksen, se on jäänyt koska on tullut huimauskohtaus ja erittäin epämiellyttävä olo. Tämän jälkeen alkaa kauhea hikoilu ja sen jälkeen vapina ja tutina. Harrastus kerrallana jää koska tuo olo tuntuu aina tulevan.

Kaikki tämä näyttäisi tulevan ainoastaan kun teen paljon vatsalihaksia tai liikkeitä jotka vaativat jollain tapaa ponnistusta. Silmissä sumenee, päässä alkaa pyöriä ja tulee erittäin levoton olo. Ylävatsa tuntuu aina pinkeältä ja tuntuisi olevan hieman "pömpöllään" enemmän kuin alavatsa. Minullakin tämä huimaus tuntuu jääneen jollain tapaa hieman päälle eikä ole ihan normaali olo.

Huomenna terkkariin kysymään montako kuukautta on jäljellä :)

jetsRe: Refluksi ja huimaus17.3.2011 23.18
Tämä kuulostaa hieman "pahemmalta" versiolta näistä meikäläisen oireista. Kirjoittelehan tänne sitten jos jotakin diagnoosia tulee. Itselläni on kilpirauhasarvot testattu ja ne ovat ok.

jetsRe: Refluksi ja huimaus5.4.2011 14.08
Joko on QbiC:ltä tarjolla lisätietoja?

Entä muut, onko tähän aiheeseen mitään lisäkommentoitavaa? Ulkomaalaisilta foorumeilta tuntuu löytyvän runsaasti tarinaa, mutta ei mitään vinkkejä. "GERD and Dizziness"-hakusanoilla löytyy.

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huimaus5.4.2011 14.40
Kuten refluksissakin, vagushermon ympärillä tuossa tavallisessakin pyörtymisessä tietty pyöritään... Jos rytmihäiriöitäkin voi tulla, miksei toisaalta
"heikotus" huimaustakin?

Vasovagaalista synkopeeta voi kanssa googlailla (vasovagal syncope) -wikipediassa esim http://en.wikipedia.org/wiki/Vasovagal_response
Lopussa yleisiä vinkkejä, samoja löytyy taatusti muualtakin.

jetsRe: Refluksi ja huimaus5.4.2011 14.46
Kiitos! Hyvää matskua, tuollahan ja liittyvissä tiedoissa tosiaan kuvataan ainakin meikäläisen oireita todella hyvin..

Vielä kun löytyisi se korjaus tähän vaivaan.. Lääkitys näyttää ainakin olevan vähän niin ja näin, sekä muukin hoito.. Hmm.

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huimaus5.4.2011 14.47
Tai ehkä sittenkin paremmin termillä "presyncope" (presynkopee), jos huimaus ei johda tajunnan menetykseen...

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huimaus7.4.2011 6.54
jets, toi korjaus puoli on tosiaan kyllä vähän niiin ja näin ...

Miten sun Barrett - onko se kuinka monta senttiä? Mikä tähystysväli sulla on
sen kanssa?

jetsRe: Refluksi ja huimaus7.4.2011 9.58
Seuraava tähystys on 1,5-2v päästä. Barretin senttimäärästä en tiedä, kun lausunnossa lukee että "GE-rajalta otetuissa paloissa nähdään junktion kohdalla lievää kroonista tulehdusta ja muutamassa rauhasessa on vähäistä intestinaalista metaplasiaa. Ei dysplasiaa."

Labroissa on näköjään merkintä "Esof. GE-junk Tulehdus=1" Ja 1 on lievä, tasot on siis 0-3.

Lausunnossa myös "GE-raja poimuileva noin 40cm ja hiatus 2-3cm dstaalisemmin.".."LES-falskaa herkästi ilmaa esofagukseen..".."Antrumin peristaltiikka normaali, hyvin hento diff. punoitus."

Yhteenvetona lausunnossa: "Yhteenvetona palleatyrä, löysä LES, ilma falskaa, seurataan auttaako tupakoinnin lopettaminen, keskusteltu myös mahdollisuudesta lähettää ruokatorven PH mittaukseen ja arvioon refluxkirurgiasta, lähetettä ei vielä tehty. Saa refluxsairauden konservaitiivisen hoidon ohjeet."

Ja sehän jo tiedetään, ettei röökin lopettaminen vielä ole auttanut, eikä sen puoleen konservatiivinenkaan hoito. 12. päivä menen taas vinkumaan, että josko jotakin tehtäisiin.

Mielenkiintoista muuten tässä on se, että olen jostain ihmeestä saanut seuraavat pysyvät diagnoosit:

Määrittämätön sydämen rytmihäiriö (pysyvä) <-- ei pidä paikkaansa (kerran oli rytmihäiriöitä ja ei ole tullut takaisin..)
Jalkasilsa (pysyvä) <-- ei pidä paikkaansa (wtf!!! kerran tuli kuntosalilta yli 10-vuotta sitten!!)

Pitänee hieman oikoa näitä merkintöjä..

Ja pysyvissä diagnooseissa ei löydy Barretia, vaan:

-Palleatyrä (pysyvä)
-Ruokatorven refluksisairaus (pysyvä)

Eikä sitten muuta.

2003 tehdyssä gastroskopiassa ei muuten löytynyt barrettia yhtään, yksi esofaguspolyyppi (jota ilmeisesti ei enää löytynyt 2011, vaan mahalaukusta pari). Näyttää olevan 2003 tehdyssä lausunnossa "tupakoinnin lopettaa" :) No, ei siinä mennyt kuin 8 vuotta :D

jetsRe: Refluksi ja huimaus7.4.2011 10.00
Semmoista olen tässä miettinyt, että nenä menee tukkoon ja yskää on, niin kyllä sinne jotakin höyryjä tms tuonne ylemmäskin menee. Kun ei allergioistakaan voi oikein olla kyse, kun luulisi että oireet helpottaisivat muualle mennessä.. Ja jotenkin voi olla, että esimerkiksi nenäsuihke auttaa tipan verran huimaukseen. Ehkä..

jetsRe: Refluksi ja huimaus7.6.2011 14.44
Kohottelen tässä tätä keskustelua, kun joku kyseli että aiheuttaako jokin huimausta ja hikoilua...

Itselläni nämä huimaukset sen kuin jatkuvat. Ja olin tosiaan yhdessä välissä kuukauden ilman PPI-lääkkeitä ja se ei auttanut yhtään.

jetsRe: Refluksi ja huimaus2.1.2012 15.05
..Ja jälleen tässä ollaan Nasoliniin koukussa (tai siis Xylometazoliniin).

DeeRe: Refluksi ja huimaus25.3.2012 15.51
Heippa! Mulla on aika paljon samantyyppisiä oireita, siis tota huimausta ja korvien lukkiutumista, nuhaa (ilman että mitään allergiaa löytyy) ja löysä mahanportti, refluksitauti. Esim. kaupankassalla kun nostelee isot ostokset kärryistä, alkaa hikoilu, pahoinvointi ja huimaus. Oon kyllä myös miettiny, että voiko olla jotain paniikkihäiriötä? Menee usein ohi noin. 10min. kassalta lähdön jälkeen.

jetsRe: Refluksi ja huimaus3.4.2012 11.30
Dee, tuollaisia oireita minullakin on. Ja tuntuu että vieläkin on vaikka minut on leikattu. Mutta ehkä ajan kanssa paranee.. En tiedä. Ehkä huimaukset on vähentymään päin.

RuntulaRe: Refluksi ja huimaus15.8.2013 15.34
Googletin refluksi ja huimaus, koska itse olen nyt pari kertaa meinannut pyörtyä, ja siksi nostan tämän vanhan ketjun...

Kävi nimittäin niin, että oli ratsastamassa isoliikeisellä hevosella. Ravattiin ja laukattiin tunnin aikana paljon ja loppuvaiheessa tuntia, tuli yhtäkkiä huono olo. Sellainen olo, että maha ei kestä enempää ravistamista. Että ei pysty olemaan suorassa, pitäisi päästä sikiöasentoon. Sitten tuli kylmä tuskanhiki, ja alkoi maailma mennä ihan valkoiseksi. Lopuksi en enää kuullut kunnolla ja olin aika lähellä menettää tajunnan, ja sitten vasta hyppäsin hevosen selästä alas. 2 minuttiia pää polvissa ja olo oli taas ihan hyvä.

Sama juttu tapahtui taas kahden viikon päästä kun menin isommalla hevosella, jonka liikkeet ravistelivat taas enemmän. Sama kuvio: meinasin taas pyörtyä.

Lyhyitä humahdushuimauksia tulee toisinaan (samalla epätodellinen ruumiistairtautumis-tunne).

"Sydämen" muljumista on myös toisinaan, kun sydän jättäisi lyönnin tai muutaman välistä.

Erittäin huono ja heikko olo tulee myös, jos tekee painoilla maastavetoa, tai kyykkyyn ja ylös paino taakkana. Vatsalihasten käyttäminen myös tekee inhottavaa oloa, ja ratsastuksessa tärkeimmät lihakset on syvät vatsalihakset ja vatsalihakset. Ylipäätään kaikki ne kehon korsettilihakset jotka pitää ihmisen kasassa.

Olen miettinyt johtuuko tämä lihasjumeista vai refluksista. Nyt alkoi vaan epäilyttämään kun pehmeliikkeisillä ja pienemmillä hevosilla ongelmaa ei tule, ainoastaan isoliikkeisillä, jotka ravistaa ja joiden liikkeiden mukautumiseen tarvitsee käyttää vatsan lihaksia paljon suuremmilla tehoilla.

No joko tai, todella inhottava vaiva.

RuntulaRe: Refluksi ja huimaus15.8.2013 15.36
Ainiin ja sitä piti vielä sanoa, että aina kun olen ratsastamassa tai harrastan liikuntaa, tai kävelen vaan koiran kanssa lenkillä, hengitän suun kautta. Suu auki aina kuin mikäkin kala.

Nenään menee jotenkin jotain nestettä vaikkei ole nuhaa muuten.

TepsuRe: Refluksi ja huimaus15.8.2013 16.19
Tuo presynkopee kuulostaa juuri siltä mitä minulle tapahtui sen yhden saunomiskerran jälkeen, mistä kerron ketjussa Refluksi ja saunominen. Tuolla refluksikurkun linkkaamassa wikipedia-linkissä mainitaan korkea lämpötila yhtenä mahdollisena laukaisevana tekijänä. Jos/ja ei sitten myös korviinkin jotenkin liity, kuten ylempänä tässä ketjussa pohditaan että refluksi voi myös korvaoireita aiheuttaa. En pyörtynyt, mutta oli todella huono olo, oksetti, maha meni sekaisin ja ripulille, tärisin horkassa kun oli niin kylmä, en jaksanut puhua enkä juuri pitää silmiäkään auki, heikotti, jne, jne. Makuullani olin koko loppuillan ja vielä seuraavanakin päivänä oli vähän hutera olo. Sen jälkeen en ole uskaltanut saunassa piipahduksia pitempään käydä.

Välillä vähän kyllä masentaa tämä oireiden runsaus ja sen myötä lisääntyvät rajoitteet ja pelot. Kai sitä pitäisi (taas) lääkäriin mennä. Uuden asuinpaikkani terveyskeskuksen omalääkärini vaikuttaa onneksi ihan hyvältä tyypiltä, näissä asioissa en ole vielä hänellä käynyt. Eihän sitä tietenkään tiedä liittyykö tämä asia minulla edes refluksiin, mutta sinänsä tuntuisi loogiselta koska minulla määräävin oire on sydämen lisälyönnit eli vagushermo siellä temppuilee.

TepsuRe: Refluksi ja huimaus15.8.2013 16.32
Anteeksi, se ketju on pelkkä Saunominen, toisin kuin äskeisessä postauksessani sanon :)

QbiCRe: Refluksi ja huimaus15.8.2013 16.34
Eipä tässä ole mitään uutta sanottavaa muutakun että Runtulan kanssa samoilla linjoilla ollaan. ainoastaan että nenän kanssa ei juurikaan ole mitään oireita. Korvat menee lukkoon erittäin usein ja jos nuhaa tulee niin korvia saa jatkuvasti paukutella auki.

On masentavaa kyllä että ei meinaa mikään onnistua. Lääkäreiltä ei saa minkään näköistä apua. Viimeksi tässä kuukausi sitten kävin tähystyksessä ja sanoi että leikkaus mahdollinen mutta ei missään tapauksessa halunnut lääkäri suositella. Lekurilla itsellään oli kanssa palleatyrä ja sanoi ettei ikinä tule leikkauttamaan, koska ei tiedä onnistuuko se. Jos menee pieleen niin sitten oireet pahenee. Eli itsellänikään ei kauhea halu enään leikkaukseen ole.

Lääkkeet vaan meinaa kaikkiin vaivoihin maksaa 70?/3kk. Eipä se kauhean paljoa ole mutta terveellä ihmisellä ei sellaista tartte maksaa. Ketuttaahan tuo.

VaniljaRe: Refluksi ja huimaus15.8.2013 20.29
Kyllähän refluksi kaikenlaisia kummallisia oireita aiheuttaa, mutta kannattaa tuollaisen voimakkaan huimauksen takia kyllä käydä lääkärissä. Kaikki ei välttämättä ole kuitenkaan refluksin aiheuttamaa.

Viimeisessä Voi hyvin lehdessä oli juttu Menieren taudista, siihen liittyy juuri voimakasta huimausta, pahoinvointia ja kuulon alentumaa. Se tulee kohtauksittain ja voi aiheuttaa toisilla voimakastakin oireilua.

SitrusRe: Refluksi ja huimaus16.8.2013 19.44
Huimausta täälläkin.
Liikunta ja hieronta helpottaa tilapäisesti.

PastaRe: Onko kenelläkään olo parantunut?2.5.2014 17.09
Onko kenelläkään olo parantunut tai löytynyt selkeä syy?

SitrusRe: Refluksi ja huimaus2.5.2014 17.27
Mulla on huimaus muisto vain sen jälkeen kun olen saanut oman kunto-ohjelman, jonka mukaan harjoitan ruotoani.

En myöskään ole kuukausiin käyttänyt unilääkkeitä.

Ulkoilen säännöllisesti, syön hyvin.

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huimaus2.5.2014 17.28
Hienoa, Sitrus!!

SitrusRe: Refluksi ja huimaus2.5.2014 17.35
Joo, mä pääsin unilääkkeistä eroon ihan vain lopettamalla niiden käytön. Tosin käytän nyt melatoniinia, mutta sitäkin vähennän parhaillaan.

Eikä mulle tullut mitään ainakaan havaittavia vieroitusoireitakaan.

Nykyinen elämäntyyli on sellainen, että pyrin väsyttämään itseni päivällä niin että yöllä uni tulee.
Kyllä mä silti välillä heräilen, mutta ei se niin kamalaa ole.

PastaRe: Refluksi ja huimaus2.5.2014 22.07
Hienoa! Itselläni kävi tänään siten, että kävin kuntosalilla ja tein ihan muutaman sarjan vatsaliikkeitä, jonka jälkeen alkoi huimaus ja jonkin asteinen valoherkkyys silmissä myös kova heikotus sekä nälän tunne.. Myös nuo muljahdukset on ollut jo vuosia vaihtelevasti seurana ja muutama flimmeri tullut myös jolloin ollut todella kovaa närästystä ja röyhtäilyä..

milla-80Re: Refluksi ja huimaus14.11.2014 11.52
Moikka! Toi teksti on ihan kuin mun elämästä! Mulla todettu palleatyrä(liukuva) .... Mulle on tarjottu mm masennusdiagnoosia ja paniikkihäiriötä ja lääkkeitä niihin mitkä eivät ole auttaneet!

HirviRe: Refluksi ja huimaus12.4.2015 10.38
Morjens !
Googletin "närästys ja huimaus" ja löysin tieni tänne. Itselläni tuntuu olevan samoja oireita mitä teilläkin:

- Huimaus
- Heikon olon tunne
- Jatkuva paineen tunne ylävatsassa
- Jatkuva paineen tunne kurkussa ja joskus ruokatorvessa

Olen 28 vuotias mies. Liikun vähän, mutta ylipainoa ei ole. Ruokavalioni ei ole "normaalista" poikkeavaa, eli koitan pitää ruokani niin terveellisenä kuin mahdollista.

Itselläni nämä vaivat alkoivat vasta noin 2 viikkoa sitten. Ennen nukkumaan menoa minulla alkoi aivan järkyttävän kova kipu ylävatsassa, joka kesti parisen tuntia ennenkuin minulta paloi hermot ja kävin vessassa oksentamassa työntämällä sormet kurkkuun. Kipu helpottui sen verran, että pystyin jo nukkumaan. Aamulla kipua ei enään ollut, mutta jonkinlainen paineen tunne jäi ylävatsaan, joka kuitenkin hävisi sen päivän mittaan.

Noin viikko sitten se sama paineen tunne ylävatsassa ja kurkunpäässä palasi, josta alkoi myös heikotus ja huimaus, myös raajat tärisee välillä kun heikottaa. Kävin lääkärissä pari päivää sitten, joka antoi minulle vain ohjeen syödä Rennietä, mutta eipä ne tuo kuin hetken helpotusta (paineen tunne kurkusta ja vatsasta häviää hetkeksi, mutta huimaus ja heikotus jää ennalleen). paineen tunne on tosiaan jatkuvaa, eli se ei häviä minnekkään (paitsi hetkeksi Rennien jälkeen).

Syöminen ei ole hankalaa, eli ei kipuja kurkussa / ruokatorvessa / vatsassa (tosin tämä paineen tunne vähentää ruokahalua). Paineen tunne ei myöskään muutu ruokailun yhteydessä. Oksentelua minulla ei ole ja nukkuminen ei tuota ongelmaa, sillä makuuasento helpottaa oloa (paineen tunne vähenee huomattavasti). Seisominen ja varsinkin istuma-asento aiheuttaa painetta ja huimausta. Mutta minkäänlaisia kipuja minulla ei ole, vain tuo paineen tunne ylävatsassa/kurkunpäässä ja huimausta päässä /heikko olo.

Aluksi epäilin että minulla voisi olla sappikiviä, mutta koska nämä oireet eivät aivan täsmää siihen vaivaan, niin se on ainakin pois suljettu vaiva. Sitten epäilin että minulla olisi vain ummetusta tai ilmavaivoja, koska en ole käynyt pariin päivään paskalla (mikä ei sinänsä ole epänormaalia minulle), mutta pitäisikö ummetusen tuntua paineena ylävatsassa ja kurkunpäässä? Eli sekin on pois suljettu vaiva.

Uutta lääkärin aikaa tässä odotellaan, mutta olisi kiva tietää onko tämä Refluksitautia, närästystä vai jotain vakavampaa. Nyttenkin heikottaa sen verran että hankala kirjoittaa.

Kiitos.

HirviRe: Refluksi ja huimaus12.4.2015 11.33
Piti vielä lisäämäni, että tätä paineen ja heikon olon tunnetta on jatkunut jo viitisen päivää (kävin lääkärissä ensimmäisen kerran toisena päivänä ja sain vain käskyn imeskellä Rennietä).

Olo ei ole muuttunut juuri lainkaan, ehkä huimaus ja heikon olon tunne on hieman pahentunut, mutta se voi johtua siitä että olen vähentänyt hieman ruokailua (jättänyt pienet välipalat syömättä), koska tässä tilassa ei juurikaan tee mieli syödä. Normaalit ateriat kuitenkin syön niinkuin aina ennenkin.

Olen lukenut, että stressi/masennus voisi ilmaista itseään elimistön kautta tällä tavalla, mutta en minä ainakaan tietoisesti stressaa mitään suurta (kaikkihan me stressataan edes jotakin pientä).
Elämän tapanikaan eivät ole muuttuneet mitenkään huomattavasti mitä voisi yhdistää tähän vaivaan.

Lääkäriin pääsen vasta parin kolmen viikon päästä (koska muka ruuhkaa), mutta mieli tekisi marssia päivystyksen kautta jopa suoraan mahdolliseen leikkaukseen, jotta olo helpottuisi.

Kiitos.

pikkusoturiRe: Refluksi ja huimaus12.4.2015 11.37
Mua huimaa kans koko ajan ja rintalastan alapuolella polttelee ja sattuu. Oon jonossa gastroskopiaan. Pelkään refluksi-diagnoosia. Tää huimaus ei oo enää kivaa.

ilkkaRe: Refluksi ja huimaus17.4.2015 15.37
Sama täällä olen 60 pinen ja varsinkin kovan suorituksen jälkeen kun istahtaa on kuin loppuis palleasta ilma ja taju meinaa katketa. Kaikki mahdollinen on tutkittu. Ja saa reenata vaikka kuin lujaa. Tekis vaikka mitä jos sais ne kesto huippa päivät pois.

HirviRe: Refluksi ja huimaus20.4.2015 12.42
Pääsin vihdoin lääkärin juttusille ja kymmenien verinäytteitten ja parin ultran jäläkeen selevis että ei siellä mittään vikkaa pitäs olla. Joku kehon kuona-aine on vaan koholla jota nyt selevitettään että missä vika siihen. Mutta Refluksia ei onneksi ainakaan nuorehkon lääkärin mukaan pitäs olla.

Mahakin parani lääkärin neuvomilla ummetus lääkkeillä, mutta tätä huimausta ja heikkoa oloa ei lääkärikään tienny mistä se johtuis, veikkasi jotaki maksan tulehusta tai jottain.

NezRe: Refluksi ja huimaus11.5.2015 14.16
Mikä kuona-aine Hirvellä oli koholla? Joku maksaan liittyväkö kun maksatulehdusta epäiltiin?

SingerRe: Refluksi ja huimaus11.5.2015 21.35
Mulla on tota samaa heikotusta, huimausta ja hikoilua, ja varsinkin just kaupan kassalla jos tarvii isot ostokset nostella kärryihin. Oon miettinyt paniikkihäiriötä ja verensokerien laskua, mut en tiiä. Verenpaine mulla on aina ollut alhainen, voikohan se liittyä. Sen takia usein on sellasta sumenemista silmissä, kun nousen nopeasti ylös vaikka lattialta. Nyt otettiin viime viikolla jotain insuliinikokeita, lääkäri veikkaili esidiabetesta. Mulla oli raskausdiabetes, mutta raskauden jälkeen rasituskoe ok. Vastaukset saan 1,5 viikon päästä kun on aika lääkärille.

Tintti2Re: Refluksi ja huimaus11.5.2015 23.14
Yks'vanha mummo joka tapas' käydä meillä kylässä valitti että häntä huippaa kun maha oireilee...en silloin uskonut että liittyy toisiinsa. Sen jälkeen kun oma maha rupes' reistailemaan olen huomannut että siinä on perää,myös tuota heikotusta ja hikoilua :-(

MazzioRe: Refluksi ja huimaus13.5.2015 8.37
Refluksi/närästyspotilaat ovat usein moniongelmaisia. Närästyksen lisäksi on rytmihäiriöitä, huimausta, niskavaivoja, puutumista eri puolilla kehoa, univaikeuksia jne jne. Tyypillistä on myös olon voimakkaat vaihtelut. Jopa kesken päivän voi hetkellisesti olla aivan terve ja sitten kuin salaman lyömänä vajoaa yhdessä hetkessä ihmisraunioksi. Aika usein on stressi perussyy. Voi olla myös perintönä saatu huono ruoansulatus. Elämä pyörii aika voimakkaasti näiden vaivojen ympärillä. Jokainen joutuu etsimään oman reseptinsä selvitymiseen. Usein se on iso pakki kaikenlaisia lääkkeitä ja rohtoja sekä elämäntapamuutoksia.

TerhoRe: Refluksi ja huimaus13.5.2015 16.56
Niin tuntuu olevan, ainakin minä allekirjoitan Mazzion listausta.

Minulle selvitetään nyt veria-arvojen lisäksi pitkään jatkunutta pistelyä, puutumista ja nykinöitä kaikissa mahdollisissa lihaksissa varpaiden ja kallon lihasten välillä. Kunhan neurolta tulee kutsu.

Sitten korva, nenä, kurkkupolilla selvittävät mikä pielessä poskionteloissa, (huuhdeltu 3 kertaa 2 viikon sisään) ja jos nämä hengitysongelmat eivät helpota kovalla lääkekuurilla 3 viikossa, sitten keuhkopolille. Huoh! Toivon todella, että helpottaisi.

Tässä alkaa olemaan jo valmis taas naprapaatin käsittelyllekkin.
Jostain tulin lukeneeksi, että joku lääkäri kertoili, että suurin osa, olikohan 50 tai peräti 70-80 % erilaisista niska ja selänalueen kivuista on psykosomaattista, kun mieli laittaa elimistön niin koville, syntyy lopulta lihaskremppaa, päänsärkyä jne.

Ison oirearsenaalin kanssa on aika yksinäistä olla, vaikka kuinka niistä voisi puhua jollekkin. Välillä se epätoivo vaan hiipii, että mistä kaikki oikein johtuu ja sitten iskee armoton väsymys lopulta. Mielen on vaikea vastaanottaa epätietoisuutta ja sietää epävarmuutta ja kipua määrättyä pidempään, jokaisellahan se raja on yksilöllinen ja monet asiat vaikuttaa. En vielä reilu vuosi sitten voinut kuvitella, että voisi olla näin rikki kuin nyt on. Nopeasti se kaikki muuttuu.

Tintti2Re: Refluksi ja huimaus13.5.2015 20.40
Psykosomaattisista oireista puheenollen....hyvä ystävätär kertoi että kun miehensä kanssa erimielisyyttä ja molemmat pitävät mykkäkoulua niin tv:tä katsellessa samassa huoneessa hänen kehonsa menee "kipsiin" huonosta ilmapiiristä ja on naprapaattikäynti edessä .( Onneksi ei mitään vakavia erimielisyyksia,vain jonninjoutavia).
Mutta näin keho monesti reagoi henkiseen paineeseen :-(

Mies24Re: Refluksi ja huimaus25.6.2015 23.43
Tutun kuuloista, voiko taju oikeasti lähteä näiden oireiden takia? Minulla nimittäin lähti pari kk sitten ja sen jälkeen on ollut ihan jatkuvaa huimauksen / tajunnan menetyksen tunnetta, refluksi on todettu 2011 sekä sappinestettä kai normaalia enemmän mahalaukussa. Pään laaja magneettikuvat otettu, samoin EEG ja ekg :t tuon tajunnan menetyksen jälkeen eikä mitään löydetty.

T-24v mies

Tintti2Re: Refluksi ja huimaus27.6.2015 11.49
Käytätkö ylempää rintakehää tai palleaa hengitykseen ?
Pallea seudun kireys ,mahan turvotus voi aiheuttaa ylihengittämistä (hyperventilaatio) jolloin hengittää liikaa ilmaa sisään elimistön tarpeisiin nähden ja hengittää ulos liian suuria määriä hiilidioksidia .
Hyperventilaatio voi aiheuttaa huimauksen/tajunnan menetyksen tunnetta.
Jos hengittää koko ajan liikaa koko elimistö alkaa kärsiä hiilidioksidi/hapenvajeesta aiheuttamista terveysongelmista.

JoRe: Refluksi ja huimaus30.8.2015 12.14
Oletteko kokeilleet gluteenitonta ruokavaliota..? Mulle varsinkin vehnä aiheuttaa aivan järkkyjä oireita, mm. monenlaisia tässä ketjussa kuvattuja. Keliakiaa ei kuitenkaan ole todettu.

akuRe: Refluksi ja huimaus3.9.2015 9.34
Mulla tulee huimausta aika ajoin. Alkaa sillä että tulee ikävä tunne rintaan. Siitä hengenahdistus ja tajunnantasonlasku. Tuntuu siis siltä että olisi unessa, välillä äänet tuntuvat kaukaisilta. Hetki menee niin suurimmat vaivat helpottavat muttajäljelle jää väsymys mutta ei pysty nukahtamaan. Eikä helpota yksillä yöunilla. Vituttaa kun eivoi oikein tehdä mitään saati uskalla kun ei tiedä mistä kaikki oikeasti johtuu. Minulla ei ole todetturefluksia ja kuten muutkin kertoneet, vaivaa eivät lääkärit ota todesta. Btw tunnetteko te sen jos happoja alkaa nousta ruokatorveen vai rupeaako teitäkin vain sattumaan kun happo on jossain tietyssä kohdassa? Minä nimittäin en tunne että happoja nousee vaan sitten yhtäkkiä alkaa pistävä kipu rinnassa ja sitten muut oireet.

refluksikurkkuRe: Refluksi ja huimaus4.9.2015 0.36
aku, ylösnousu voi eri ihmisillä tuntua tosiaan erilailla - toiset tuntee sen ruokatorven puolen peritneisenä närästyksenä, toiset pienenä rykäisyn tarpeena, toiset joskus kipuna jossakin kohtaa jne - toiset ei tunne sitä ollenkaan ja sitten tähystyksessä tulee yllätyksenä Barretin ruokatorvi (= kroonista vuosia kestävää ylösnousua vaativaa)!

Itsellä ei tyypillisenä kurkkurefluksikona ole perinteistä närästyksen tunnetta --- nämä kaikki muut krukku oireet onkin sitten ihan tarpeeksi! :-(

Refluksitautiin voi liittyä astmaattisia oireita esim hengenahdistusta. Suoraan tihkumalla tai välillisesti ihan vain sieltä ruokatorven alaosan ylösnousullakin. Itselläni oli hengenahdistuksia ennen lääkitystä ja diagnoosia (satunnaisesti!) jotka olivat erittäin ikäviä :-( Ne loppuivat kun sain lääkityksen. Hapottomankin (ja hapollisen koska lääke vaikuttaa vain tietyn tuntimäärän, ei 24h) nousu on kuitenkin aiheuttanut sen, että itselläni todettiin astma muutama vuosi sitten. Olisiko sulla mahdollisuutta saada kokeiluun ja henkiseksi tueksi astman avaava lääke?

Rintakiputilojav voi tulla ruokatorven spasmeista jotka voivat toisilla olla todella voimakkaita (sydänkohtaukipuja musituttavia, annetaan esim nitroja tai k-salpaajia hoidoksi). Näiden vuoksi soitetaan häkeen ambulanssia viikottain ....


Kenellä erikoislääkärillä olet ollut asiasta - oliko tämä yksityinen vai julkinen puoli?

Oeltko tutustunut jo muihin itsehoitovinkkeihin (esim täältä meiltä tou päävalikon Itsehoito, josta voi saada vinkkejä mitä kaikkea voi tehdä)?

Jaksamista oireiden kanssa!

TuulikkiRe: Refluksi ja huimaus6.6.2016 23.45
Minulla on ollyt nyt viimeisen vuoden aikana kolme tajunnanmenetystä ja syytä parhaillaan tutkitaan. Aiemmin minulla ainakin kuviteltiin olevan refluksi ja löysä vatsaportti näkyi tähystyksessä, varjoainekuvaus näytti taas ruokatorven ylimääräiset spasmit. Odottelen parhaillaan tuloksia EEG:stä ja pään magneettikuvauksesta. Ruokatorven spasmit voivat liittyä joko toiminnallisiin häiriöihin (psykosomaattista?) kuten myös tajunnan menetys, tai sitten niillä on jokin neurologinen syy, joista käsittääkseni monet ovat varsin ikäviä. Katsotaan jos jotain vihdoin selviäisi.

Tintti2Re: Refluksi ja huimaus7.6.2016 9.16
Tuulikki, onko tutkittu ettei johdu äkillisistä verenpaine-laskuista?

TuulikkiRe: Refluksi ja huimaus7.6.2016 18.23
Ei ole tutkittu. Jännästi näissä parissa viimeisimmässä tajunnanmenetyksessä/pyörtymisessä tunsin voimakasta lantionpohjan tms. paikan kipua, jonka seurauksena painon tunne lähti leviämään ylöspäin kehossa ja sitten alkoi tajuntakin heiketä. Pari minuuttia oli reagointiaikaa, joten ensimmäisellä kerralla ehdin soittaa miehelle, ja toisella kertaa herättää hänet yöunilta apuun. Aiemmin olen pyörtynyt tuosta vaan suorilta jaloilta ja yllättäen.

Tintti2Re: Refluksi ja huimaus7.6.2016 19.24
Hyvä että selvitetään syy tuohon tajunnanmenetykseen koska varmaan ikävä ja pelkoa herättävä tunne elää oireen kanss' .

TuulikkiRe: Refluksi ja huimaus7.6.2016 23.02
No on tosiaankin, onneksi tähän mennessä taju on lähtenyt kotona. Olisi ikävä kuukahtaa jonnekin tuonne ulos. Onneksi lapsi on jo sen verran iso, ettei kotona synny vaaratilanteita, mutta en esim. uskalla lähteä kaksin ulkomaille, edes lähelle.

JohannaRe: Refluksi ja huimaus15.6.2016 21.57
Mielenkiintoista lukea että muilla on samanlaisia oireita. Itselläni ollut jo vuosia huono-olo kohtauksia. Röyhtäilen kuin pikkupossu, vaikka joskus röyhtääminen on todella hankalaa ja aiheuttaa painetta ylävatsassa. Asennon vaihto auttaa yleensä. Närästys ja röyhtäily saa silloin tällöin sydämen lisälyöntejä ja myös takykardiaa joka alkaa ihan yhtäkkiä ja frekvenssi on n 150. Olen oppinut itse laukaisemaan pois takykardian, ja oppinut elämään sen kans. Ulkomailla kyllä jännittää ja jos oon yksin lasten kans että mitäs jos ei menekään ohi. Lääkärit ovat todenneen että sydän on niin lähellä ruokatorvea että paine/närästys laikaisee lisärytmin.

Ilmeisesti heikko olo, pyörrytys, käsien "tärinä", varsinkin juuri ennen ruokailua liittyy samaan. En koskaan ehdi edes tuntea nälkää kun tulee huono olo. Glukoosit (paasto ja pitkäaikainen) kuitenkin normaalit. Ajatuksia?

PikeRe: Refluksi ja huimaus15.6.2016 22.20
Miten saat itse takykardian loppumaan? Minulla on niitä kohtauksia myös ja pari viimeistä kertaa joutunut menemään päivystykseen, jossa sydänfilmi ollut ok. Minulle tulee myös pallean seutuun "kumma" ja huono olo ja sitten lähtee pulssi kiihtymään. Olo on tuskaisa, röyhtäilevä, levoton ja paniikinomainen. Tuolloin myös huimausta, mutta minulla on myös ns hyvänlaatuinen asentohuimaus. Joten mikä liittyy mihin....Mielestäni kaikki liittyy kaikkeen ja refluksi on todella monimuotoinen sairaus 😩

Tänään kävin sisätautipolilla nimenomaa edellisen päivystyskäynnin lähetteellä. Tämä laittoi lähetteen kardiologille sydämen ultraan. Hyvä niin. Sitten tämä "epämiellyttävä" lääkäri sanoi, että onpa huonot rasva-arvot ja sokeriarvot. Käski mennä kauppaan ja ostaa lenkkarit ja aloittaa liikunta ja samalla laihdutus ja kirjoitti kolestrolilääkereseptin. Olin ihan pois tolaltani ja sanoin, että minä liikun kyllä, jo "rikkinäisen" selkäni takia. Olen normipainoinen ja painoindeksi on 24,8. Lääkäri tokaisi, että liikunta on pitänyt sitten sinut hengissä 😮 Hän oli kokoajan ylimielinen, ei antanut puhua lauseita loppuun. Kysyi miten rytmi on saatu käännettyä takaisin. Yritin kertoa että kyse on ollut takykardiasta. Hän oli sitä mieltä, että kyllä se on pois rytmistä ollut ja samaan hengenvetoon totesi, että eteisperäiset on hyvänlaatuisia, mutta kammioperäiset vaarallisia, ei tarvi tulla välttämättä kuin kerran. Niinpä... Tuijotin häntä ihan järkyttyneenä.

Hän siis diagnosoi minut sydänsairaaksi ainakin sepelvaltimotautiseksi, sokeritautiseksi (ei kuitenkaan lääkereseptiä) ylipainoiseksi liikkumattomaksi ihan noin vain. Pahoitin todellakin mieleni ja itku meinaa tulla väkisin vieläkin. Mietin, että otanko yhteyttä potilasasiamieheen....kannattaakohan se?

Helpotti vuodattaa tää tähän, ehkä väärään osioon, mut sori💜 Mielialani on maassa

viktorRe: Refluksi ja huimaus3.7.2016 10.48
Pikelle: Näitä dr. Mengeleitä, josta puhuit, on kyllä muutaman kerran tullut tavattua. He eivät kuuntele, tietävät kaiken paremmin, tekevät nopeita uhkakuva"diagnooseja" ja kaiken lisäksi vielä kirjaavat tiedot väärin. Valitettavan usein he ovat vielä naispuolisia. Heillä on itsellään joku ongelma, pettyneet työhönsä ym. Heistä ei koskaan tule kunnon lääkäriä.
Itselläni on vuosien mittaan kertynyt kokoelma sairauksia. On mm.todettu refluksi ja mahaportin löystymä. Happosalpaajia olen joutunut käyttämään monet vuodet. Auttoivat alussa hyvinkin, mutta nykyään huonosti. Tähän liittyen olen kärsinyt pahoista unihäiriöistä. Oireet ovat samanlaisia kuin uniapneassa, mutta refluksi ja uniapnea liittyvätkin usein toisiinsa. Aamuhuimaustakin on, joka menee yleensä ohi jonkun ajan päästä. Monet konstit on tullut kokeiltua.
Laihduttaakaan en enää voi, sillä en nykyään ole ylipainoinen.
Pikelle ja muillekin: yrittäkää jaksaa ja olla sitkeitä etsimään apua. Parannus voi siten löytyä.

PikeRe: Refluksi ja huimaus3.7.2016 15.21
Kiitos Viktor 🍀

Kävin labrassa tämän "Mengelen" lähetteellä. Paljon oli mm. maksaan liittyviä kokeita, kaikki ok. Kardiologin vastaanottoa odottelen.

Olen jo hieman toipunut ks lääkärin "saarnasta" ja kuten viktor totesit, näitä silloin tällöin tulee vastaan. Juttelin erään sairaanhoitaja tuttavan kanssa, joka sanoi, että on muutkin pahoittaneet mielensä tämän (vain) apulaisylilääkärin kommenteista. Ei ole nainen, mutta on jäänyt "rannalle" useasti ylilääkärivalinnoissa. Löytyi ainakin yksi syy hänen ällöttävälle käytökselle. Itse asiakastyötä tekevänä en käyttäytyisi noin, eikä sitä työyhteisössäni edes suvaita. Muutama tuttu on kehoittanut tekemään valituksen, mut odotan ensin kardiologin käynnin. Mutta tuolle lääkärille en enää suostu menemään!

Meitä on moneen lähtöön. Ollaan me toistemme tukena ja kohdellaan toisia kuten haluttaisiin itseä kohdeltavan. Ei pitäisi olla vaikeaa 💖

Hyvää ja toivottavasti "vatsaystävällistä" kesää viktor ja kaikki muut 🌞

Mies 46v JoensuuRe: Refluksi ja huimaus10.8.2016 13.23
Tässä googlaillessa sattui tämä viestiketju kohdalleen ja sitä lueskellessa oireeni ovat hyvin pitkälti samoja. Aamulla herättyä kaikki ok, mutta siitä noin 15-30min alkaa ensiksi huimata, hartiat ja niskat kipeytyy, nenä menee tukkoon tai alkaa räkä vuotamaan, toisinaan tulee paha olo sekä jalat vetää veltoksi, ikään kuin ne pettävät alta. Nakuna kun olen, niin on tuo jalkojen heikkous vähäisempää, mutta kun laitan housut jalkaan, tuntuu heti heikotus. Vatsaportin kohdalla muljahduksia ikään kun puristeleisi vajaata ilmapalloa ja yleensä kolme muljahdusta, ensiksi lievempi sitten voimakkaampi ja taas lievempi. Näitten muljahduksien aikana se tuntuu silmissä kans, eli niinkuin taju lähtis. Onko tämä nyt samaa oiretta?

Mies 46v JoensuuRe: Refluksi ja huimaus10.8.2016 13.28
Niin ja vielä lisätään, että kun painelee vatsaportin kohdalta on se hiukan kipeen tuntuinen juuri silloin, kun muljahduksia tulee.

neuvotonRe: Refluksi ja huimaus10.8.2016 20.29
Täytyy ottaa osaa tähän viestiketjuun. Itsellä on samantapaisia oireita huimauksentunne tullut nyt tänä keväänä,rytmihäiriöt vaivanneet vuosia. Refluksitauti todettiin nyt keväällä ruokatorvi tulehtunut.Erittäin ressaava on tämän kanssa elää vähän elottavaakin, kuitenkin koitetaan jaksaa.

Ref LuxiaRe: Refluksi ei huimausta.15.11.2016 20.32
Refluksi-tauti on viheliäinen tauti. Itselläni se alkoi 25-vuotiaana ja sain aluksi Gavisconia, joka helpottikin oloa. Gavisconin käyttöä jatkui 20-vuotta ja se vaihdettiin oireiden pahentuessa Nexium tablettiin, joka vähentää vatsahaponeritystä. Sitä käytin useita vuosia ja tähystyksessä todettiin lopulta Barrettin ruokatorvi. Tämän aiheuttaa vuosia kestävä, toistuva tai krooninen refluksitauti ja se voi johtaa ruokatorven limakalvolla solumuutoksiin. Ruokatorven paineen mittauksen jälkeen todettiin vatsanportin leikkaus aiheelliseksi.Pitkäaikeinen reflusesofagiitti, päädytty operatiiviseen hoitoon. Diagnoosi. K44.9 Hernia hiati oesophagi.Refluks oesophagitis.Th. Fundoplicatio de modo Nissen. Tähystyksellä suoritettava leikkaus Nissenin tapaan. https://www.youtube.com/watch?v=ZkO_vCAwKFA Leikkaus onnistui ja vaivat katosivat. Nyt ollut oireeton 10 vuotta ilman lääkitystä. Leikkaukseen pääsy ei ole kovin helppoa, vaivan monimuotoisuuden takia, mutta kun kaikki muut mahdollisuudet on käytetty se jää ainoaksi keinoksi saada helpotusta elämään.

LeppisRe: Refluksi ja huimaus16.11.2016 9.51
Hei. Syön somac 20 ja aamulla kun otan tyhjään vatsaan niin puolentoista tunnin jälkeen tulee kuvottava olo ja outo tunne päähän ehkä vähän huimaava.olo. se menee ohi kun syön lounaan .

Ref LuxiaRe: Refluksi ja huimaus16.11.2016 21.45
Leppis,
ehkä pitäisi jotain pientä syödä aikaisemmin. mikä estäisi huonon olon. Ohjeen mukaan pitää olla tunti syömättä lääkkeen ottamisen jälkeen.

VadelmaRe: Refluksi ja huimaus30.11.2016 13.29
Hei.
Tämä ketju kuulostaa liiankin tutulta. Onko kukaan huimauksesta kärsinyt löytänyt apua, lääkettä tms? Olen 24-vuotias nainen, refluksitauti todettu v. 2010. Sen jälkeen se on ilmennyt lähinnä satunnaisena närästyksenä. Mutta tänä syksynä alkoivat huimaus-/pahoinvointikohtaukset. Ruokaa ei tehnyt mieli ja vointi oli aamuisin pahimmillaan, päivisin enää "vain" huippasi. Kiinteä ruoka oksetti välittämästi. Sauna teki sietämättömän olon. Kävin tähystyksessä, ei solumuutoksia tai tulehdusta, onneksi. Mahanportti on apposen auki ja pieni palleatyrä löytyy. Olen syönyt esomeprazolia muutaman kuukauden, kun valitin lääkärille ettei somac auta, ei edes 2x40mg/pvä. Gaviscon auttaa närästykseen, muttei muuhun. Oireet helpottivat, pari kuukautta meni ihan ok, mutta nyt oireet ovat palanneet. Jotkin ruuat saavat ruokatorven kouristelemaan ja sen jälkeen kipua kestää monta päivää. Aina ei edes onnistu jäljittämään että mikä "kohtauksen" tällä kertaa aiheutti. Lääkäriä ei huolestuttanut että painoa on on tippunut 10 kg parissa kuukaudessa ja olen siis normaalipainoinen. Sanoi että on dyspepsiaa (toiminnallista vatsavaivaa), syö vähän ja usein. Mutta alkaa muutaman kuukauden soseiden lipittely ja huippaus ottaa aivoon. Help, anyone?

VadelmaRe: Refluksi ja huimaus30.11.2016 13.32
Unohtui muuten mainita sydämen jyskytys. Syke tuntuu koko ajan ja nukahtaminen on vaikeaa kun jyskyttää ja suonet kohisee. Pahanolonkohtauksiin liittyy myös tuo jyskytys ja vapiseva olo. Töissä pelkää että taju lähtee, sitä ei onneksi ainakaan vielä ole tapahtunut.

ei nexiumia kiitosRe: Refluksi ja huimaus30.11.2016 14.12
Hei, nexiumin käytön yhteydessä oli aivan mahdottomia pahoinvointi- ja oksennuskohtauksia. Ja myös kauhea huimaus. Pari viikkoa otin nexiumia aamuisin ja iltapäivällä tyypillisesti alkoi. Kahden viikon aikana oli varmaan 4 -5 kohtausta. Ei heti tullut mieleen, että voi olla tämän lääkkeen sivuvaikutuksia, koska juuri ennen tätä oli vatsatautia.

Sitrus.Re: Refluksi ja huimaus30.11.2016 15.01
Nyt kun refluksi on erittäin pahana, syödessä huimaa. Muutenkin kyllä, mutta syödessä todella inhottavasti. Syömisen jälkeen rintakehä on tukalan painava, hengittäminen työlästä ja pinnallista. Ruokatorvi tuntuu lamaantuneen pahasti. Sinne jää usein jopa neste. Oireet pahenevat iltaa kohti.

Skopiassa käyty, ei näkynyt mitään selittävää. Olen ruvennut ymmärrettävästi välttämään syömistä, joten paino on pudonnut 7 kiloa.

Hämmästys Re: Refluksi ja huimaus12.3.2017 12.02
Moro, ensimmäisen kerran kirjoitan tänne. Tutustuesani lääkärin epäilemään Refluksitautiin kyselläkseni että onko oireet oikeasti tällaisia muillakin:
Koskaan en ole mielestäni kärsinyt närästyksestä.
Joksus nuorena tyttönä ruokailun jälkeen röyhtäys muuttui paineen tunteeksi päähän ja syntyi huimaus joka vaati ihan ottamaan jostakin tukea jos seisoin.
Nyt on ollut paineen tuntua korvissa ja päässä kun nousen ylös tai pinnistelen salilla.
Eteisvärinä on diagnosoitu ja uudelleen tahdistuksenkin olen kokenut 40v iässä, tämä ongelma tulee aina silloin jos olen syönyt raskaasti tai olen stressaantunut tai väsynyt.
Pari vuotta sitten lääkäri määräsi hengen ahdistukseen astmapiipun. Joka on yölliseen yksimiseen kyllä auttanut.Pala kurkussa on melko jatkuvaa ja ääni alvariinsa käheä. Ihan kuin olisin huutanut koko yön.
Viime joulun jälkeen sain salilla vatsalihaksia tehdessä sydämeen muljahduksia ja lopetin liikkeen. Sydän lähti kiihtymään nopeaan sykkeeseen ja vasen käsi puutui. Minuutissa kohtaus meni ohi. Päivän aikana nousi pallean kohdalta aaltomainen huono olo ja sydän lähti laukkaan. Menin päivystykseen, ei mitään vika löydetty, ylikunto diagnoosin sain. Tämän jälkeen tuli pariin otteeseen aamulla töihin mennessä niin huono olo ja poltto rintaan ja kurkkuun että piti suunnata päivystykseen. Sydän takoi vimmtusti ja verenpaine taivaissa, ei löytynyt mitään vikaa. Sain varuiksi betasalpaajaa joka auttoikin paniikkimaiseen olotilaan.
Muutaman viikon jälkeen alkoi tulla tunne että poltto johtuisikin vatsasta, kun pieni syöminen (bansku tai jogurtti) auttaa. Vaadin päästä lääkärille sydämen holter nauhoitusta odotellessani jota saataisi vihdoin joku tutkimus eteenpäin. Lääkäri on vahvasti sitä mieltä että kyseessä on refluksitauti! Somac 20mg on nyt aloitettu, autta vähän mutta jatkuva painava olo palleassa eikä ruoka maita. Nyt hain lisäksi Rennietä ja vähän aikaa on helpompaa..
Joten kertokaahan hämmentyneelle: kuulostaako nämä kaikki vaivat refluksilta?
Toisaalta se olisi helpotus ja toisalta kamalus, kun lukee näitä kamppailutarinoita teiltä :(

Päivä kerrallaanRe: Refluksi ja huimaus7.10.2017 10.21
Kuulostaa todella tutulta nämä kaikki vaivat. Olen 46v mies, refluksitauti todettu n.10v sitten. Aluksi söin vaivaan Rennietä ja Somacia, nyt en ole käyttänyt vuosiin mitään. Tällaisia kohtauksia, yleensä yö-aikaan, on tullut noin muutaman kerran vuodessa. Hirveä hiki päälle ja sydän hakkaa, jonka jälkeen pitää käydä vessassa tyhjennyksellä. Koko ajan paineen tunnetta rinnassa, lopuksi sydän vähän rauhoittuu ja hirveä horkka päälle. Koko kroppa tärisee. Tätä kestää noin 10-15 min. Olo tosi hutera ja huimaa. Samalla todettu rintarangassa juuriaukkoahtaumaa c3 tasolla, ja kyllä istumatyö. Hiki-liikuntaa harrastan 2 kertaa viikossa, paisi silloin kun on ollut flunssaa. Kaikki liikunta jää ja oireet pahenee kertaheitolla. OMT terapia tuttua vuosien saatossa. Kaikki vaivat tuntuvat liittyvän toisiinsa. Niin ja sydän ultrattu, ei vikaa, filmissä käyty aika monta kertaa... Jotenkin voi yhtyä kaikkiin täällä luettuihin tarinoihin. Vatsaportin leikkaustakin tullut harkittua, mutta ei itsestä tuntunut hyvältä vaihtoehdolta.

UriahRe: Refluksi ja huimaus5.3.2018 10.18
Röyhtäily ja huimauskohtaukset loppuivat, kun lopetin veden juonnin.

Tänä talvena röyhtäily ja siihen pahimmillaan liittyvä huimaus lisääntyivät. Oireet ilmeni yleensä noin tunnin kuluttua ruokailusta. Tapana oli juoda vettä mukillinen tai kaksi ruokailun ja kahvin päälle. Muutenkin aina välillä sipaisin vettä ja join ennen nukkumaan menoa, kun oletin että vesi neutraloisi mahalaukun sisältöä ja helpottaisi oloa.

Viikko sitten aloin epäilemään veden juonnin yhteyttä oireisiin ja lopetin hanaveden juomisen. Ruokaillessa juon rasvatonta maitoa ja kahvikupillista en enää yritä "neutraloida" veden nauttimisella. Satunnaiseen janoon ostin pullotettua lähdevettä. En tiedä vielä johtuiko oireet vedestä, vai siitä että oikein juomalla juo jotain nestettä ja sen operaation aikana mahaan päätyvästä ilmasta, vaiko yleensäkin liiallisesta irtonesteestä mahalaukussa. Kotona vesi tulee omasta kaivosta, eli veden laatu voi olla yksi syyllinen.

Toki edelleenkin röyhtäyttää ruokailun, tai viineri kahvin, jälkeen, mutta tilanne parani huomattavasti. Eikä enää ole tarvinnut nousta yöllä röyhtäilemään että sais nukuttua.

Oireiden takia en ole käynyt tutkimuksissa. Ainoa lääkitys on muutama vuosi sitten määrätty verenpaineeseen ja sen myötä hävisi jatkuva paineentunne rinnassa. Myös sydämen "jumputus" loppui, tai ainakin väheni merkittävästi.

Mies, noin 45v, hoikahko.

MiiskulainenRe: Refluksi ja huimaus25.10.2019 10.57
Ihanaa löytää täältä vertaistukea, kun luulin tulleeni jo hulluksi.
Olen saanut kyseisiä jo edellä mainittuja oireita nyt 3 vuoden ajan vaihtelevasti. Ehkä n. kerran puoleen vuoteen tulee tykytyksiä, huimausta, pahaa oloa, tärinää...
Mietin tuossa yhtenä päivänä myös yhdistävää tekijää näille "kohtauksille" ja olin melko varma, että ne liittyivät flunssaan ja aina flunssa aikanani käyttämään nenäsumutteeseen. Olen siis käyttänyt noita sumutteita aika usein ja pidempään kun suositeltu 10 päivää... Johtuen siitä, kun tuntuu että nenä on jatkuvasti tukkeessa. Voisiko tuo nenäsumute aiheuttaa närästystä tai jopa tuon refluxin?

Nyt kuitenkin tein päätöksen, että lopetan tuon nenäsumutteiden käytön ja eilen kävi sitten taas närästämään. Otin Antepsinin ja illalla rullailin niskaa ja selkärankaa auki, jonka jälkeen tuli todella kuvottava olo ja taju meinasi lähteä sekä päässä senkun humisi. Pelotti käydä nukkumaan, kun koskaan nuo kohtaukset eivät ole tulleet ihan noin voimakkaana. Edelleen olo on hieman kuvottava ja tuntuu kuristava tunne kurkussa, mutta ihana oli päästä lukemaan ihmisten kokemuksia, josko minäkin tästä suuntaan uudelleen lääkärille ja tutkituttamaan tuon refluxin mahdollisuuden...

SitrusRe: Refluksi ja huimaus31.10.2019 18.24
Huimaus loppui kun sain rauta-arvot hilattua ylöspäin.

ApuakaivataanRe: Refluksi ja huimaus19.4.2021 15.17
Itselläni näitä samoja huimauskohtauksia tulee myös. Pari vuotta sitten todettu refluksitauti ja tullut jos jonkin näköisiä lääkkeitä syötyä vuosien varrella. Nykyisin tukeuden vain rennieen ja somac kuureihin aina välillä.

Muita oireita mitä minulla on niin nenä on lähes aina tukossa, välillä päivisin nenän hengitystiet aukeaa, mutta aina makuuasennossa nenä tukkeutuu ja hengitän suun kautta koko yön.

Huimauskohtaukset tulevat lähes aina ruokailun yhteydessä ja olen huomannutkin, että jos olen syömättä useamman tunnin tai vaikka jos pari vuorokautta syön todella vähän niin nämä oireet ovat helpottaneet jonkin verran.


Parin vuoden aikana olen oppinut huomaamaan, että nämä närästysoireet, mahahapon nousu, röyhtäilyt ja huimaukset johtuvat pitkälti syömisestä, mutta ongelma on se kun ei oikein tunnu tulevan helpotusta söin sitten mitä vain. Toki nyt oppinut huomaamaan, että etenkin rasvaisemmat ruuat pahimpia, mahdollisesti myös vehnätuotteet, alkoholi jne.

Useamman kerran nyt tullut koko päivän kestäviä huimausoloja kun olen nauttin alkoholia edeltävänä päivänä. Eli selvästikin alkoholin juominen vaikka en joisi paljoa niin seuraavana päivänä mahanesteet nousee ja tuo huimausta, heikotusta jne.

Viime syksynä lopetin myös närästyslääkkeet (resepti) ja sen jälkeen huomasin aika ison helpotuksen energisyyteen ja luontaistuotteilla huomasin helpotusta oloon ja aloin saamaan vatsaani hieman parempaan kuntoon ja useampi kuukausi menekin vähän paremmin ja aamuisin olo oli paljon virkeämpi.

Nyt taas jonkunverran tullut takapakkia tähän oloon, huimausta, väsymystä, ajatus ei kulje, ei tee mieli syödä mitään.

Varmaan pitäisi taas lääkäriin mennä, mutta siellä ei ymmärrystä tunnu löytyvän näihin asioihin. En tiedä onko ainoa vaihtoehto mahaportin leikkaushoito.

Voimat kadoksissaRe: Refluksi ja huimaus14.5.2021 17.37
Minulla on jo kauan ollut kurkkurefluksi (oma diagnoosi kylläkin), ja viime sunnuntaina sain elämäni pahimman refluksikohtauksen. Käydessäni ruokakaupassa tunsin, että nyt alkaa huimata, ja kotona tilanne paheni pahenemistaan. Kurkussa tuntui se tavanomainen "pala kurkussa", tai "kuristava tunne", mutta paljon voimakkaampana kuin olen sen ikinä tuntenut. Ja se huimaus oli sanoinkuvaamatonta - en pystynyt muuta kuin makaamaan selälläni sängyssä. Jo silmien liikuttaminen päässä tuntui pahalta, saatikka pään lieväkin liikuttaminen tai muutaman sanan puhuminen. Kun yöllä oli pakko käydä vessassa pidin kirjaimellisesti kiinni seinistä. Yökötystäkin oli, mutta oksennusta ei tullut.

Seuraavana aamuna olo oli hieman parempi, mutta huimausta, yökötystä ja kurkkuoireita oli yhä paljon, mutta iltapäivällä/illalla alkoi helpottaa. Vannotin itselleni, että tämä oli kyllä viimeinen kerta kun juon liikaa kahvia, syön suklaata, tomaattia yms. En IKINÄ haluaisi kokea mitään vastaavaa (olen kyllä aikaisemmin saanut sellaisia refuksikohtauksia jolloin olen uskonut kuolevani - olen luullut, että minulla on sydänkohtaus - mutta tämä viimeisin oli heittämättä hirvittävin). Minulla on ollut aikaisemminkin refluksin yhteydessä lievempää huimausta (niin, että on pitänyt mennä lepäämään useaksi tunniksi), lisäksi uupumisen ja epätodellisuuden tunnetta.

Tietysti ajattelin silloin yöllä, että voisiko tämä olla jotain "vakavampaa", kuten aivoverenkiertohäiriö, ja luin mitä oireita siihen liittyy. Uskon kuitenkin, että huimaus liittyy kurkkurefluksiin. Jostain luin, että happamia aineita voi kulkeutua korvien tasapainoa sääteleviin osiin, joka voi saada aikaan huimausta.

Olen nyt välttänyt kahvia yms. kuin ruttoa, ja olo on paljon parempi. Lievää "kuristusta" on yhä kurkussa, ja joskus sen yhteydessä lievää huimausta.

Luin tästä ketjusta, että joillakin on ollut raajojen puutumista. Sitäkin minulla on, ja sitä on tutkittu paljon, mutta mitään diagnoosia en ole saanut.

female77Re: Refluksi ja huimaus15.5.2021 10.58
Mulla on tämä krooninen nuha, voi liittyä refluksiin.

Refluksi183Re: Refluksi ja huimaus2.6.2022 12.52
Minulla on koko elämäni ajan ollut juurikin kaikkea tätä mitä tässä viestiketjussa on. Todettiin IBD ja paha refluksi ja palleatyrä. Pahinta on juurikin huono olo ja huimaus sekä ajoittaiset lihaskrampit ihan päästä varpaisiin. Kun ns. Kohtaus iskee niin samalla tuntuu ettei happi kulje kunnolla tai joutuu haukkomaan henkeä ihan kun keuhkoihin ei vaan menisi ilmaa tai sitä menee liikaa. Todella inhottava tunne. Mitään muuta ei ole löytynyt noiden lisäksi. No jännitysniska tietysti mutta hengitykseen ei ole mitään. Olen koettanut itse keksiä mikä tuo inhottava vaiva on kun mua pidetään jo päästään vialla olevana ja kuvittelen kaikenlaista ja tarjotaan rauhottavia kun ovat varmoja paniikkikohtauksista. Niitähän ne ei ole. Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta epäilen että johtuu ns. Refluksi kohtauksista vaikkei ylös asti nousisi ruokaa niin vatsasta ilma pääsee kulkemaan vapaasti ylös ilman ns. Lukkoa ja kun tekee vatsalihaksia tai kovaa treeniä tai vaikka vaan syö vaikkakin terveellisesti niin kroppa painaa ilmaa vatsasta koko ajan ylös ruokatorvea pitkin ilman röyhtäilyjäja ja se ilma tuskin on hirveän terveellistä kropalle kun se kulkeutuu suoraa hengitettynä keuhkoihin. Huomasin tämän kun tein tällaisessa kohtauksessa keskivartalon kääntöjä puolelta toiselle, vaikka pidätin hengitystä niin ilmaa krohisi kurkussa ja meni ku käänteli itteään eikä keuhkoissa reikää ole ja olo tuli tosi huonoksi hetken päästä. Voi tuohon kait joku muukin selitys olla, mutta sopisi aika monelle oireisiin kuten kireät farkut jotka tietty painaa mahaa yms. En edes tiedä onko tuollaista edes tutkittu koskaan, että onko mun teorialle edes tieteellistä näyttöä.

JiirisahaRe: Refluksi ja huimaus19.8.2022 15.09
Roemheldin oireyhtymä voisi selittää ainakin osan ketjussa mainituista oireista. Käytännössä siis vatsan kaasu puskee paineella ylöspäin ja kiusaa pumppua ja vagushermoa. Lääkärit tuntee ko. oireyhtymän aika huonosti.

mie2022Re: Refluksi ja huimaus24.12.2022 18.55
Luin ketjun oireet. Jos tulee kylmä hiki ja tajunnan menetyskohtaus, oksentelua, voimat täysin pois, näin siis pahimmillaan, lievempi voisi olla ahdistuskohtaus tai yskittäminen.
Lukekaa histamiini-intoleranssista googlaamalla. Se liittyy vatsan toimimattomuuteen. Saksa ja Ruotsi tunnustaa sen sairaudeksi, Suomi ei.
Kun yritin ehdottaa, melkein naurettiin ulos.
Mutta siihen on lääke ja kun tiedän miksi, se auttaa jo, eikä tule paniikkia.
Myös C-vitamiini auttaa.

Uusi keskustelussa, 30v miesRe: Refluksi ja huimaus8.3.2023 18.58
Paljon on kirjoituksia tullut oireista, joihin voin itsekin samaistua. Paljon olen eri lääkäreillä käynyt ja diagnoosia ei ole saatu, aiheuttajaksi epäillään henkistä kuormitusta/stressiä. Muiden oireisiin voisin lisätä vielä kylmät raajat, jatkuva paineen tunne vasemmalla rinnalla ja suoliston muuttuva toiminta ääripäihin. Urheilun yhteydessä hengenahdistus lisääntyy ja voi yltyä jopa rytmihäiriökohtaukseksi(korkea syke useita tunteja levossa, huimaus, voimaton olo, rytmihäiriöitä, yskimistä, röyhtäilyä, ruokahaluttomuutta). Sairastan myös selkärankareumaa ja siihen lääkityksenä trexan ja Biologinen lääke Amgevita.

Onko kukaan saanut omiin oireisiinsa jotain muuta diagnoosia, jota alunperin oli luullut refluksitaudiksi? Ovatko sydämentykytykset ja hengenahdistukset loppuneet, tuleeko niitä edelleen, tai miten muuten menee näiden kanssa?

Kinnostaisi kuulla myös aloittajan tilanne ja tarina näin yli 12 vuoden jälkeen. Oletko hengissä, onko asiat paremmin, mitä sanoisit viisaana itsellesi tuonne yli 10 vuoden päähän?

Refluksi-KakeRe: Refluksi ja huimaus9.6.2023 17.14
Kannattaa tutustua ilmiöön MCAS etenkin jos outoja oireita esiintyy kesken syömisen

jelkeeeeRe: Refluksi ja huimaus12.6.2023 16.21
Nexium 40mgX2 päivässä on ollut tehokkain!!! Somacit ym. myös testattu, mutta parhaimmistoon meni nexium - https://onlinecheappills.com/nexiumfi.html

TuulikkiRe: Refluksi ja huimaus13.6.2023 13.04
Onko sinulla Uusi keskustelussa, mies 30V. raajoissa kylmyyden lisäksi lämpötila/värivaihteluita? Se voisi osua Raynaudin oireyhtymään. Itsellä on taas uudet diagnoosit tulilla ja Raynaudin sain jo itse. Parin neurologin mukaan sen kaltaiset oireet ääreisverenkierrossa ovat yleistyneet nyt korona-aikana tartuntojen myötä. Omilla tutuilla on ollut vastaavia oireita kuin sinulla juuri koronan seurauksena kuukausia tai jopa vuosia tartunnasta. Sehän voi saada kehon perustoiminnot sekaisin pitkäksi aikaa. Itsellä on nyt kanssa tutkimukset taas menossa, saa nähdä, yhdistyykö aiemmat oireet nyt uusiin ja löytyykö oireilulle selitys. Alunperin lähdettiin refluksista.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: