Keskustelu

Myrttipahoinvointi7.2.2011 13.16
Hei!

Oletteko keksineet mitään hyviä keinoja pitää refluksin aiheuttamaa pahoinvointia kurissa? Itselläni on taas vähän heikompi kausi tuon refluksin suhteen ja seurana on aivan jatkuva kuvotus, joka taas aiheuttaa ruokahaluttomuutta. Lääkityksenä otan 2 x päivä 20 mg Nexiumia. Yleensä otan toisen heti aamulla tyhjään vatsaan ja toisen illalla ennen nukkumaan menoa. Tuo kuvotus iskee pahimmillaan juuri vähäisenkin syömisen jälkeen. Alkaa niin sanotusti palaa käpy tähän touhuun... :/

röyhtäilijäRe: pahoinvointi7.2.2011 21.34
Hei, kohtalotoveri ja muut!

minulla myös tuota pahoinvointia välillä monta pvää putkeen ja toisinaan rauhallisempia kausia tuon oireen osalta. myös herkkä yökkäysrefleksi näyttää kuuluvan kans tuohon. varsinaista oksennusta kuitenkaan yleensä ei tule. muutoin minulla oireita on laidasta laitaan päivittäin. nyt on menossa sellainen tukala täyteläinen olo. niin kuin oisin ilmapallo joka on pumpattu täyteen. pieniä röyhtäyksiä vaan tulee pikkuhiljaa.

Valitettavasti en osaa sanoa mikä helpottaisi pahoinvointia. sen olen huomannut että veden juonti saattaa lisätä sitä tunnetta. mielummin maitoa tai vichyvettä jääpalojen kanssa siihen pahoinvointiin.

ElinaRe: pahoinvointi7.2.2011 22.25
Moi,

mun oikeastaan pahin oire on juuri tuo pahoinvointi, huonot "kaudet"saattaavat kestää kolmekin kuukautta, sillon on kyllä aamuisin niin huono-olo ettei mikään maistu. Yleensä helpottaa päivän mittaan kun saa syötyä jotain, ja iltaisin olo on yleensä jo kohtuullinen. Eli minulla kyllä syöminen auttaa, tietysti valikoiden.. Nyt onneksi hyvä jakso menossa, ja otan somacia vain 20mg/vrk. Huonolla jaksolla menee 40mg. En oikein muuten osaa sinua neuvoa kuin syömällä sellasta mikä maistuu, koska syömättömyys vaikuttaa myös verensokeriin, ja se tietysti lisää pahoinvointia!

Tsemppiä sinulle :)

MyrttiRe: pahoinvointi8.2.2011 8.25
Sepä tässä juuri onkin: kun on paha olo, ei tee mieli syödä ja siten en siis syö ja sitten tulee heikko olo sen syömättömyyden vuoksi. Eilen illalla pahoinvointi kuitenkin onneksi hävisi ja sain syötyä kunnolla. Eikä ällöä oloa tullut syömisen jälkeenkään! Tosin nyt aamulla on tilanne taas toinen.. Ei kai tässä muu auta kuin vetää nappia naamaan ja toivoa kropan rauhoittuvan. Tsemppiä teillekin! :)

SitrusRe: pahoinvointi8.2.2011 14.41
Onko muita yrjöilijöitä?
Mulla on entisestään moninaiseen refluksitautini oireistoon tullut uutena lisänä oksentelu.
Joko näin: Herään yöllä yskimiseen. Yskän mukana pisaroi oksennusta nieluun. Menen kylppäriin selvittelemään tilannetta. Kun kumarrun lavuaarin ylle sylkemään, lentää laatta. Ja rajusti.
Tai näin. Kumarrun lavuaarin ylle harjaamaan hampaita täysin pahaa aavistamatta. Äkkiä tulee yökkäysrefleksi ja sen mukana edellinen ateria lavuaariin.
Ilmeisesti alasulkija ei toimi kohta ollenkaan.

SitrusRe: pahoinvointi11.2.2011 11.06
Eikö kukaan muu tosiaan kärsi oksentelusta?

hiekkapaperikurkkuRe: pahoinvointi11.2.2011 11.42
Sitrus: Kyllä kärsii oksentelusta joku - ainakin minä. Jo vuosia. Pahinta on se, kun nukkuessa saattaa herätä siihen, että tyynyliinalla on oksennusta. Menee ihan paniikkiin.
Tällaisen jälkeen on kurkku kipeä aamulla, koska tuotos on saattanut yrittää useampaan kertaan ylös mahasta ja siten syövyttänyt kurkkua jonkin verran. Ihan päiväsaikaankin on sattunut niin, että olen seissyt ihan noin vaan paikallani ja yhtä äkkiä suu on täynnä oksennusta. Tiedän, ettei oksentelu siis ole mitenkään kivaa. Koko keho kärsii siitä ja kurkku saattaa olla muutaman päivän kipeä. Lisäksi ääni käheytyy joka kerta. Joka lääkäri ei vaan usko tähän.
Tätä on jatkunut silloin tällöin ties kuinka monta vuotta. Kirjoitin jo jossakin kohtaa, että sekä reflux että palleatyrä ovat vaivanneet ihan kamalasti monta vuotta, mutta lääkäri ei suostunut leikkaamaan, koska impedanssitutkimustulos oli hänen mielestä hyvä.
Täydellisellä oma-aloitteisella ruokailutapamuutoksella saan pidettyä oireet kurissa ja kohdallani se on pakko, koska apua en saa meidän terveydenhoitopuolelta keneltäkään. Hassua on se, että moni minua aikaisemmin tutkinut lääkäri on ollut sitä mieltä, että oireeni täyttävät kaikki leikkausvaatimukset.
Vain leikkaava gastrokirurgi ei suostu tähän, joten jollen itseäni hoida jotenkin, niin apua en mistään muualta saa. Luulen, että tässäkin asiassa on eri puolella Suomea ihan eri käytäntö, koska jo näitä palstoja lukeneena olen käsittänyt, että leikkaukseen otetaan hyvin eri kriteereillä ihmisiä.
Anteeksi vaan, mutta tuntuu, että nuoremmilla henkilöillä on huomattavasti helpompi päästä leikkaukseen kuin keski-ikäisillä.
Ja kun ikää karttuu (meistä jokaiselle), niin vaivat voivat jopa lisääntyä ja elämänlaatu kärsii. Ei keski-ikäisenkään ole kiva oksennella ympäriinsä eikä kärsiä jatkuvista pahoinvoinneista happosalpaajalääkkeistä.
Onhan se loistavaa, jos selviää niin, ettei tarvitse leikkausta. Mutta vähän omalla kohdallani nyt tuntuu siltä, että gastrokirurgi kieltäytyi kevyin perustein leikkaamasta minua. Yksi impedanssitutkimus ei voi kieltää vuosien kivut, säryt ja oksentelut noin vaan.

SitrusRe: pahoinvointi11.2.2011 11.47
Onko sulle kerrottu mistä syystä leikkausta ei tehdä? Mulla se on ruokatorven vajaatoiminta.

hiekkapaperikurkkuRe: pahoinvointi11.2.2011 12.35
Lääkäri sanoi puhelimessa, että ei ole takeita, että tilanteeni olisi parempi leikkauksen jälkeen verrattuna tähän päivään. Näin kai voidaan sanoa kaikkien kohdalla ja kaikista leikkauksista.
VHH kait poisti oireitani niin valtavasti, että noitten viimeisten tutkimusten mukaan ei ole järkevää leikata - toistaiseksi. MUTTA, hän jatkoi, jos pahaa oireilua jatkuu, niin syödään happosalpaajia ja harkitaan uudelleen leikkausta. Juuri se "uudelleen harkinta" rasittaa. En enää jaksaisi käydä läpi koko proseduuria, koska se venyy vuosiksi eteenpäin. Meidän kunnassa joka toimenpide nähtävästi tehdään kerran puolessa vuodessa. Jonotus gastroskopiaan - puoli vuotta, jonotus manometriaan - puoli vuotta, jonotus konsultoivalle kirurgille - puoli vuotta..... Näin näitä vuosia kertyy ja ne odotukset rasittavat hurjasti.
Tulkitsen sen niin, että niin kauan kun jaksan itse ylläpitää VHH:ta, ovat oireeni minimaaliset. Käytännössä tarkoittaa jossakin määrin ruokarajoitteita kohdallani.
Pyysin itselleni kopion tutkimustuloksista. Saan sen lähipäivinä.
Sitten näen paremmin tutkimuksen suorittaneen lekurin arvion leikkauksesta.
Lopullinen tieto on kuitenkin lopullinen piste lääkäritutkimuksille tai avun saannille lääkäreiltäni. Loppuelämä näyttää olevan täysin omissa käsissäni.
Olisi kuitenkin potilaan kannalta hyvä, jos vastaavissa tapauksissa potilas ohjattaisiin välittömästi ja automaattisesti esim ravitsemusterapeutin puheille, jolloin potilas saisi järkevää ja asianmukaista ohjausta elämän varrelle, ettei potilaan tarvitsisi kokeilla mutu-systeemin kautta vuosia, ennenkuin löytää itselle soveltuvan ruokavalion ja elämäntavan.
Meidän tautia ja sen tuomia oireita väheksytään - valitettavasti.

SitrusRe: pahoinvointi11.2.2011 12.52
Kyllä joo, joka käänteessä saa odottaa. Jos lääkäri tekee virheen tai virhearvion, potilas kärsii, ja lääkäri mennä porskuttaa edelleen. Se tarkoittaa vain sitä, että potilaan on aihetta pysytellä mahdollisimman hyvin kärryillä omista asioistaan, tutkimuksistaan ja jatkosuunnitelmista, jotta itsekin tietää mihin ollaan menossa ja miksi. Siinä joutuu soittelemaan ja kyselemään ja vaatimaan. Henkilökunta on pääsääntöisesti ylirasittunutta, kiireistä ja kärttyisää ja syytää pahaa tuultaan potilaan niskaan. (Juuri äsken kävi taas niin kuin jouduin soittelemaan ensi viikon skopiasta). Ja ilman muuta kun on 40+-ikäinen nainen, pääsee hysteerisen eukon kirjoihin. Siitä ei pitäisi välittää, mutta minkäs teet kun mieli pahoittuu.

Kaikki tietävät että psyykkinen kuormitus pahentaa vatsavaivoja yleensä ja refluksia erityisesti. Voisi kysyä että miksi tätä seikkaa ei käytännössä oteta ollenkaan huomioon refluksitautisten hoidossa.

SitrusRe: pahoinvointi11.2.2011 13.00
Ai joo, vielä yksi juttu unohtui. Jos gastroskopiassa ei löydy selitystä päivittäisille mahakivuilleni, täytynee koettaa hakeutua ruoka-aineallergiatesteihin. Siitä alkaa epäilemättä uusi taistelu, täytyy yrittää vain kerätä jostain voimia sitäkin varten. Tällä hetkellä olo on sellainen, että tuntuu siltä kuin maha ei sietäisi ruokaa ollenkaan. Aamulla vointi on paras. Päivän edetessä kun tulee ruokailtua kivut pahenee, niin että kaikki on hankalaa, käveleminen, hengittäminen, liikkuminen, puhuminen. Suunnilleen iltakuudesta eteenpäin ei muuta kuin odottaa nukkumaanmenoa. Maha turpoaa kipeäksi palloksi.

Näistä mahakivuista olen puhunut kuukausitolkulla, mutta ei niitä vain oteta vakavasti, kun ei ylämahan ultrassakaan eikä tt-kuvassa mitään näkynyt. Hysteeriset keski-ikäiset eukot nääs kuvittelee. Ikävää kuullostaa näin tympääntyneeltä, mutta juuri siltä tämä tuntuu. Ja gastroskopia tietysti pelottaa hirveästi, erityisesti se mitä siinä löytyy.

hiekkapaperikurkkuRe: pahoinvointi11.2.2011 14.01
Sitrus: älä pelkää gastroskopiaa ja sen tuomia tuloksia, jotka saattavat olla ihan hyviä. Onko tutkittu laktoosihomma, keliakia ja helico? Mielestäni kaikki sun oireet sopivat noihinkin ongelmiin. Ilman muuta se gastroskopia kannattaa käydä läpi.
Se on tosiasia, että omista asioista on oltava kärryillä ja oikeuksistaan on välillä taisteltavakin. Oj, asiallinen, rauhallinen hoitohenkilökunta on kullan arvoinen potilaan kannalta.
Sen totesin itsekin, kuun olin manometriassa ja impedanssitutkimuksessa.
Vanhempi, kokenut naishoitaja oli huippuasiallinen ja ystävällinen. Kertoi tarkkaan mitä tapahtuu ja esitteli kaikki laitteet mitkä liittyvät tutkimukseeni.
Tämä aikaansai sen, etten juuri jännittänyt tai pelännyt tutkimusta ja autoin asiassa minkä voin. Ei jäänyt kammoa eikä pahaa mieltä. Eihän nuo tutkimukset ole jokapäiväisiä jokaisen ihmisen kohdalla ja on luonnollista, että sitä jännittää välillä kovastikin.
Uskon, että asiallinen suhtautuminen potilaaseen aikaansaa myös luotettavan suhtautumisen hoitohenkilökuntaan. Vahinko vaan, että usein juuri se "tyly" ja niukkasanainen hoitohenkilö on lääkäri eikä sairaanhoitaja ja se saa ainakin minulla niskavillat pystyyn.

SitrusRe: pahoinvointi11.2.2011 14.10
Kiitti rohkaisusta. En tainnut mainita, että tämä on mulla kolmas g-skopia lähes vuoden sisällä. Edellinen tehtiin syyskuussa. Se oli sovittu tehtäväksi humautuksessa, koska ensimmäinen oli ollut niin vaikea. Sitten ei nukutuslääkäriä ollutkaan paikalla. Suostuin kumminkin tutkimukseen, mutta epäilenpä että se tehtiin pikana ja ilman koepaloja juuri siksi että humautus puuttui ja potilas pelkäsi ihan sikana. Ja siitä syystä tutkimus tehdään nyt uudelleen, joskin eri sairaalassa. Ja tulosta pelkään, koska tiedän että tutkimus tehdään nimenomaan sen selvittämiseksi onko ruokatorvessa pahanlaatuisia muutoksia. Siitä syystä se tehtiin syyskuussakin, mutta tutkiva lääkäri oli olevinaan niin selvänäkija että selvitti asian kahdessa minuutissa ja koepaloitta.
Laktoosi, keliakia ja heliko multa on jo suljettu pois. Itse epäilen jotain ruoka-allergiaa tai sitten maha-suolitulehdusta. Ellei sitten jotain pahempaa.

Niin ja on mullakin toki sattunut mukavia ja hyviäkin hoitoihmisiä tielle. Niistä on todella kiitollinen.

khRe: pahoinvointi11.2.2011 14.13
minulle ainakin itse happosalpajat tekivät erilaisia mahakipuja,nyt yritän pärjätä renniellä, silicalla ja dieetillä

SitrusRe: pahoinvointi11.2.2011 14.21
kh, samoin mulle. Mutta kun tuo refluksi on vaikea, niin siinä on ikään kuin puun ja kuoren välissä. Ja lääkäreiltä tulee satikutia kun kertoo vähentäneensä tai tauottaneensa omin päin lääkitystään.

NightlightRe: pahoinvointi13.8.2011 23.16
Pahoinvointia mulla ennen harvakseltaan (aika lievänä), nyt kestänyt yhtäjaksoisena jo kaksi päivää putkeen. Seurana rinnan polttoa, kurkkukipua (sekä kitalaen pistelyä), vatsakipua, lievää hengenahdistusta, nesteen nousun tunnetta ja heikotusta. Heräilen myös pitkin yötä huononolontunteeseen. Enpä muista, milloin oireet olisivat viimeksi olleet näin rajut. Nytkin tuntuu siltä kuin oksennus voisi tulla minä hetkenä hyvänsä... En ole silti kumminkaan vielä oksentanut.

Pahoinvoinnin lievityksestä ei valitettavasti ole tietoa. :(

Hemu92Re: pahoinvointi14.8.2011 20.39
Onkohan mulla mahdollisesti refluksia... no ajoittain on ollut pallean kiristystä, ei röyhtäilyä tai siis kun niitä ei tule, kurnuttaa vaan kurkunpäässä. Nyt sitte reilu kk sitte anopilla oli vatsatauti ja rupesin stressaamaan sitä kun emetofobiasta kärsin. Pallea taas kiukutteli, helpotti kun lähti pitkälle lenkille. Sit pikkuhiljaa alkoi menemään ruokahalu, nyt vielä pari viikkoa sitte sairastuin mononukleoosiin ja johonkin muuhun kurkkupöpöön ja sain vahvat antiiootit(2kpl) ja en pystynyt syömään senkään vertaa pahan olon ja kurkkukivun takia. Laihtunut olen 5 kiloa, en tarkalleen tiedä missä ajassa mut kuukauden sisällä ainakin. Välillä ahistaa henkeä. No mulla on ollut paniikkihäiriölääkitys minkä alkukesästä olen jo lopettanut eli vieroitusoireita ei kai pitäis enää olla. Nyt sitte syömättömyyden ja liikkumattomuuden aikana iski vielä tosi masentava olokin. Nää oireet nyt tietty vois liittyä ihan masennukseenkin mut kun ainakin tuo ruokahalu meni ensin. Nyttekin on tosi ällö tunne pallealla, tuntuu et vatsa olis täynnä vaikkei ois syönyt mitään. Aamulla menee sellainen 3 tuntia heräämisestä kunnes saan jotain syötyä, lähinnä jotain jugurttia. Tosi paha olo aamuisin, ja en ole raskaana. Ja normaalisti olen syönyt heti herättyäni mut nyt ei pysty. Iltaisin on paljon parempi olo. Ja mullahan on ollut välillä yskänkohtauksia yöllä, sellainen oikein kuiva yskä mihin herään kun meinaa tukehtua mut ei kuitenkaan mitään hapanta makua suussa. Ja tosiaan siis tossa kurkunpäässä on välillä kuvottava tunne, just kun ois pala kurkussa ja välillä limaakin. Oikeesti toivoisin et ois mielummin refluksi tai palleatyrä ja saisin siihen lääkityksen kun et joutuisin paniikkilääkkeitä jatkamaan. Niin ja yläselkä myös välillä jumissa samaan aikaan kun pallea. Ja kumarrellessa esim marjoja kerätessä muistaa aina keränneensä, myöhemmin alkaa kiristämään palleaa ja joudun vääntelehtimään taakse päin. Piikkimatolla mahallaan makailu yleensä helpottaa, ainakin jos turvottaa.

TTRe: pahoinvointi25.9.2011 15.04
En tiedä mahtoiko joku jo tätä mainita, mutta 'Primperan' niminen lääke on auttanut minua todella paljon. Reseptilääke, mutta varmasti noilla oireilla saa lääkärin kirjoittamaan. Onneksi myös halpa lääke. Lääkettä otetaan tarvittaessa.

B-vitamiinin ja magnesiumin puute aiheuttaa myös pahoinvointia ja niiden päivittäinen syöminen on auttanut ja vähentänyt vaivoja.

Muuten aiheesta sen verran, että minua ei oikeastaan koskaan närästys ole haitannutkaan vaan juuri pahoinvointi ja oksentelu, siitä syystä tehtiin refluksileikkaus viisi vuotta sitten. Vaiva helpottanut paljon, mutta pahoinvointia vieläkin välillä. Oksentaa en enää pysty, mikä ei viime talvena iskeneen noro-viruksen vaivatessa ollut kovin kivaa...

KatjaRe: pahoinvointi30.9.2011 18.04
Itse kärsin hyvin todennäköisesti refluksitaudista. Tähystykseen ollaan menossa. Pahoinvointi on lisääntynyt rajusti ja yökkäyttää päivittäin, sekä pinetä röyhtäilyä. En tiedä onko näistä muille apua, mutta kun alkaa pahasti yökkäyttä, niin pistän mieheni hieromaan niskaa ja kevyesti kaulaa. Sillon tuntuu että jotenkin kurkunpää/kurkku rentoutuu ja yökkäys tunne helpottaa. Toinen kikka on carmolis-tipat, joita heitän nieluun muutama tipan. Tämä helpottaa välillä... Inhottava vaiva on, varsinkin kun olen hyvin oksennus kammoinen... että osan otot vaan teille kaikille :(

KatjaRe: pahoinvointi30.9.2011 18.21
Ai täällä on joku toinenkin Katja ???

YlläpitoRe: pahoinvointi30.9.2011 18.50
Hei uusi oksennuskammoinen "Katja (klo 18.04)!

Tervetuloa kirjoittelemaan! Meillä on jo yksi Katja nimimerkki
käytössä, joten muuttaisitko nimimerkkiäsi niin ei tule sekaannuksia lukijoille?

Yst terv Ylläpito

MarjuskaRe: pahoinvointi30.9.2011 20.48
Ai, en tullut huomanneeksi, sori. Uusi nimimerkkini on Marjuska.

Hemu82Re: pahoinvointi2.10.2011 10.15
Kyllä tuo Primperan joo saattaa auttaa mut kovin pitkäaikaisesti sitä ei suositella käytettäväksi, keskushermostoon vaikuttava lääke kuitenkin. Mullekin sitä on määrätty, aikaisemmin söin ihan päivittäin mut nykyään otan jos tuntuu olo huonolta. Ja syön muuten b-vitamiinia ja magnesiumiakin.
Nyt on ollut hieman hankalampaa taas eikä varsinkaan aamuisin ruoka maistu ja öisin herään köhimiseen ja nieleskelyyn. Mulla on nyt ollut Somac käytössä mut oon ottanu vaan aamulla, pitäis kai yöksikin jotain ottaa. Tosi inhottavaa toi nieleskely ja vielä kun on kurkku ihan kuiva ettei oo paljon mitä nieleskellä. Tossa aikasemmin oli aina aamuisin sitä et pumppu hakkas täysillä, sit se oli jonkin aikaa poissa ja nyt taas kun on oireita niin pumppukin hakkaa. Jossain yli sadassa siis huitelee syke ihan tuolla sängyssä maatessakin. Tosi inhottava tunne. Pitäis kai mennä tarkempiin tutkimuksiin mut kun pelottaa tähystys.

Niin ja olen siis Hemu82 enkä Hemu92, aikaisempaan viestiin tullut virhe.

tmuRe: pahoinvointi7.10.2011 12.46
Onko teillä ollut myös fyysistä heikotusta/väsymystä oireiluna? Ajattelin että vois johtuu osittain ruokahaluttomuudesta sekä jos ravintoaineet ei imeydy kunnolla massussa. Paljon urheilevana todella todella turhauttavaa nämä kyseenlaiset "jaksot" välillä...

Hemu82Re: pahoinvointi7.10.2011 22.05
Mulla ei oikeestaan silleen väsymystä oo ollut. Ei edes tossa pahimpaan ruokahaluttomuusaikaan ollut ja ihmettelin kun ei silloin edes särkenyt päätä vaikka muuten se on ollut aikamoisena kiusana. Itseasiassa näin jälkeenpäin oonkin miettinyt et voikohan mielialalääkitys aiheuttaa päänsärkyä kun niiden lopettamisen jälkeen ei oo kyllä ollut niin usein särkyä.

Mut mitä tulee tuohon pahoinvointiin niin on kyllä tosi rasittavaa... nyt on ollut stressaava viikko töissä ja alkuviikosta en saanut aamulla syötyä mitään kotona, ihan hirveä olo oli. Nyt oon aamulla saanut syötyä jotain mut välillä kun on liian kauan syömättä tulee paha olo tai välillä taas kun syö, ja oikeestaan ihan samakin mitä syö. Esimerkiksi eilen söin rieskaa ja meetwurstia hyvällä ruokahalulla eikä mitään ongelmaa mut tänään samaa syödessä tuli huono olo ja pakko oli ottaa primperanin puolikas. Ja tokihan töissä just silloin riitti asiakkaita kun olin ihan rauhaton huonon olon takia. Nyt sitte kotona syötiin paahtopaistia ja muusia eikä mitään, mut söin nyt myöhemmin jugurtin niin ällöttää taas. Että mitä tässä nyt sit söis ja johtuuko nää pahoinvoinnit refluksista vai mistä.

HansuRe: pahoinvointi16.10.2011 17.39
Hei! Vihdoinkin löytyi oksentelijoita : ) just tulin vessasta ja kaikki ruoka taas pönttöön : ( kurkkua kutittaa ja yskittää ihan hirveesti. Sairauslomalla olen muun asian takia, joten ei tää yskä sitten ollutkaan työallergiaa : ) Mulle on tehty kolme kertaa skopia ja kahdella viime kerralla lääkärit on suositelleet leikkausta- en ole suostunut. Nexium 20mg 2 tabl aamulla ( pitäiskö ottaa toinen aamulla, toinen illalla? ) olen syönyt syyskuun alusta. useita keuhkopeutkentulehduksia vuoden sisällä, ne oletettavasti johtuvat refluksista. Viimeisin gastroenterologi sanoi, että "herkästi kannattaa tehdä lähete potilaasta sairaalaan fundoplikaatioarvioon, jos jatkuvasti voimakasta närästystä ja jatkuvaa PPI- lääkkeen tarvetta päivittäin ja jos keuhkoputkentulehduksia on toistuvasti, tarvittaessa bronkoskopia vielä", mikähän sekin on - keuhkot? Nyt on viimeisin kehkoputkentulehdus ollut elokuussa ja sitä ennen kesäkuussa. Kevään ja kesän aikana oksentelun takia paino pudonnut 7 kiloa, toki sais vieläkin lähtee, mutta ilman oksentelua kiitos : )
Mulla ei kyllä varsinaista pahoinvointia ole ollut, että ruoka on maistunut, mutta olen tosiaan huomannut, että pitää syödä VÄHÄN ja USEIN.
Yhdessä asiassa mua ei ole kuunneltu kun lukee lääkärinlausuntoa- mulla EI ole ollenkaan närästystä ( se loppui kun aloitin syömään erästä maustamatonta jogurttia, jonka itse teen jauheesta ) - sylki nousee kurkkuun ja pitää niellä, yskiä pitää, että keuhkonpalaset lentelee ja sitten on tuo oksentelu : (
Joko taivun leikkaukseen vai vieläkö taistelen? Ei haluttais päästää niitä ronkkimaan sisuskaluja kun nykyinen sairauslomakin johtuu leikkauksesta, luu-sellaisesta.
Onko parempaa lääkettä kuin Nexium ja voinko jatkuvasti syödä sitä, toisaalla olen lukenut, että joku on vuosiakin käyttänyt? Nyt olen kipujen takia pakotettu ottamaan Burana 600mg/ Panadol Forte 1g ja selän hermovaurion takia otan iltaisin Tramadol 50mg 1-2 tabl- sitä olen syönyt jo 5 vuoden ajan : ( sen ei pitäisi kyllä mahaan vaikuttaa.
Kiitos kun kuuntelitte : ) ja tsemppiä kaikille kohtalotovereille.

HansuRe: pahoinvointi17.10.2011 10.54
Jatkanpa tuohon edelliseen kun on tullut luettua lisää täältä sivuilta.
ja anteeksi kirjoitusvirheet : ) Nyt viisastuin sen, että Burana on sitten jätettävä pois vaikka se auttaakin paremmin kuin Panadol.
Sitä jäin miettimään kun jostain luin, että vaikka syön Nexiumia niin ei se takaisinvirtausta estä, joten syönkö sitä ihan turhaan? Ruokatorvessa ei ollut tulehdusta ja mahakin on ok, ei siis muuta kuin yskiminen ja oksentelu vaivana.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi17.10.2011 11.32
Ei se syönti turhaan mene siinä suhteessa jos refluksitauti on - hapollinen ylösnousu (pepsiinin kanssa) aiheuttaa ne suurimmat vauriot limakalvoille.
Tosin sen hapottomankin ylösnousun on huomattu pystyvän toisilla aiheuttamaan tietynlaisia oireita.


Happosalpaajat ei tosiaan pysty sitä varsinaista ylösnousua ehkäisemään sellaisenaan. Ne kolmannen polven lääkkeet (esim lesogaberaani, uutisissa lisää, jos kiinnostaa), jotka ovat vasta tutkimusvaiheessa ovat ne, jotka tulevat vaikuttamaan siihen sulkijan toimintaan. Gaviscon on ainoa, joka fyysisesti estää (tietyssä määrin ja ajan) ylösnousua muodostamalla estettä mahan sisällön päälle.

Jos lukaiset tuolta tietopuolelta, refluksia on erosiivista (tulehdusta tähystyksessä) ja ei-erosiivista (ei tulehdusta tähystyksessä) ... sanovat tutkimusten perusteella että jälkimmäinen on juuri se huomattavasti yleisempi muoto.

Itse olen syönyt Nexiumia nyt kohta 5 vuotta ja on sopinut hyvin. Kaikkia oireita se ei ole poistanut mutta en sitä 100% nyt enää odotakaan, kun noihin taustakuvioihin on tutustunut.

Tsemppiä noiden kipujen kanssa!!!

HansuRe: pahoinvointi20.10.2011 17.47
Hei "Refluksikurkku"- taidankin olla kaimasi : ) Nyt mulle on vasta valjennut, että on yläportti ja alaportti- miksei näistä asioista kerrota....Mullakin lukee, että " Hiatusväljyyttä ja GE-prolapsi- ei sano mulle mitään. Löysin keskusteluketjun, jossa olikin kohtalotovereita, että limaa kurkussa ja yskittää.Ja röyhtäyttää.
Mulla on nyt ollut lonkan tähystyksen jälkeen tosi vaikeaa tän yskän kanssa, limaa nousee niin kauheesti ja kun nielen, maha täyttyy ja sitten oksennan. kurkku on ihan hemmetin kipeä ja ihan kuin keuhkoihinkin koskisi. Johtuuko sitten nukutuksessa olleesta hengitysputkesta vai mistä? Kun polvi tähystettiin vuosi sitten, tuli kolmen viikon kuluttua keuhkoputkentulehdus ja kova kuume, silloinkin yskää ja kurkkukipua. Nyt sitten vain ootellaan, josko sieltä taas kuumekin tulee : ( Nexiumin aion vaihtaa Somaciin, ainakin kokeeksi, kun tuntuu, että on pientä pahoinvointia koko ajan alkanu oleen.
Tarkoittaako muuten, että jos on hapollista ylönousua niin on myös närästys ja mulla siis oliskin hapotonta tuo ylösnousu kun ei kerta närästä?
Paitsi kesällä tuli yhden kerran se rintapolte, joka meni sitten Litalginilla ohi.
Kaupassa kun työskentelen kassalla, on tosi kiusallista tämän yskän kanssa, työkaverit ovat jo sen verran näppäimillä, että hälyttävät jonku päästään mut pois kun tietävät, että nyt sen pitää päästä oksentaan : ) Ja kova kun olen siinä puhumaan, väsyy kurkku ja ääni menee- olenkin alkanut harkita äänihierontaa, Voice massagea, kun huomasin, että naapurikaupungissa sellaista saisi.
Toivon kyllä, että oireet helpottais kun pääsee taas kyynärsuvoista eroon ja kunnolla lenkille, eikä vatsalihasjumppakaan varmaan haitaksi olisi : )

HansuRe: pahoinvointi20.10.2011 18.30
....jatkoa edelliseen : ) Gastrolabin sivuilta löysin niin hyvän kirjoituksen liittyen laryngopharyngeaaliseen refluksiin eli takaisinvirtaus aiheuttaa ongelmia kurkussa ja nielussa. Nyt on sitten varmaan käytävä kurkkulääkärin puheilla, että sais tietää, ettei kurkussa ole vaurioita, gastroenterologihan tutkii vain mahan ja ruokatorven.

HansuRe: pahoinvointi24.10.2011 17.01
Eipä työterveys vieläkään käänny kurkkulääkärin kannalle.Käsittääkseni se lääkäri katsois kurkun, korvat, poskiontelot (?) Nyt kokeillaan Montelukast- tabletteja "astman kaltaiseen yskään". Nexiumin vaihdan Somaciin ja sitä 2 tablettia päivässä. Limannousu on helpottanut, liekö sitten kurkkukipukin ollut hengitysputkesta johtuvaa.
Näillä mennään nyt ja testing, testing :)

refluksikurkkuRe: pahoinvointi25.10.2011 13.25
Hienoa, jos oireet edes vähän helpottaa :-)! Voihan se hengitysputkikin ärsyttää mutta kaipa siinäkin on tietty aikaraja, kun ärsytys menee ohi.

Joskus on tosiaan vaikea päästä julkisella puolella asiantuntijalääkärille eikä kurkkuoireista kärsivä osaa vaatia kunnon tutkimusta kurkun puolelle, jos vaan hoetaan perinteistä närästystä. Jos se refluksi painottuu kurkun puolelle, kannattaa kyllä mennä ihan vaikka yksityisellä puolella suoraan k-lääkärille... tai sitten painotat että kyse on äänestä ja haluat tarkistuttaa varmuuden vuoksi äänihuulet.


Videoita kurkkututkimuksista löytyy tuolta "Kuvagalleriasta", jos niihin haluaa tarkemmin tutustua (Gastrolabin kuvia siellä on kanssa muutama). Kuten myös anatomiakuvat ym ... sivuston tieto-osuus on kehitetty juuri sitä ajatellen, että se kertoo niistä perusfaktoista (osa vielä tulossa vasta), mitä tulisi tietää tai anatomian perusteista. Tai toisin sanoen - kaikkien refluksikkojen ei tarvi pyörää keksiä uudelleen alusta alkaen ...

Voice massage on rentouttanut kurkun lihaksia ainakin itselläni (ääni korkeampi heti hieronnan jälkeen). Kannattaa ainakin kerran kokeilla.
Siihen äänen väsymiseen käy hyvin noi äänehuolto-ohjeet tuolta vasemmalta "Refluksi, kurkku ja ääni" - osuudesta ... parhain tietty on jos joku ne kasvokkain kertoo/näyttää ym. Itselläni ne on kyllä käytössä ja auttavat :-)

Refluksista .... Hapollinen ylösnousu voi aiheuttaa lukuisia oireita (se pitkä luettelo tuolta vasen päävalikosta Refluksi/Oireet) ... närästys (ruokatorven puolen kuumotus, polte ym) on todellakin vaan yksi niistä - eikä sitä tunnetta siis tarvi olla ollenkaan. Itselläni se ei kuulunut oireistoon ollenkaan - kuten tyypillistä kurkkurefluksissa .... sen närästyksen puutteen takiahan ihmiset eivät yhdistä tiettyjä oireita missään nimessa vatsaperäisiksi. Sen takia myös laryngofaryngeaalista muotoa pidetään joskus "salakavalampana" oireiluna.

Kuten tuolla kurkku - osiossa mainitaankin, parhaimmat tämän hetkiset lääketieteelliset selitykset närästyksen tunteen puuttumiseen ovat se ruokatorven limakalvo kestää happoa mutta kurkun puoli on huomattavasti herkempi tai että aines menee nopeasti rt:ssa (?).

Mukavaa toipilasaikaa!

HansuRe: pahoinvointi25.10.2011 16.19
Kiitos "Refluksikurkku" . Sinulta saa kyllä asiantuntevaa palautetta ja apua moneen kysymykseen. Kyllä minä niihin ääniharjoituksiin olen tutustunut ja hymisen tässä koneellakin ollessa :)
En tiedä, kuvittelenko vain, mutta tuntuu, että tuo astmalääke ärsyttää ja yskittää entistä enemmän : (. Suostuin tähän kuukauden kuuriin ja kokeiluun ja katotaan sitten, josko lääkäri olis myöntyväisempi. Se on niin jännää kun henkilöstöpäällikkökin sanoo, että työterveyden pitää tarvittaessa ohjata työntekijä erikoislääkärille....Onneksi olen tämän kuukauden vielä saikulla niin näkee, mihin tää menee, töissä en kyllä asiakaspalvelussa pystyis olemaankaan.
Ens viikolla pääsen jo lenkille yrittään kun kepit saa heittää nurkkaan, jospa se tästä iloksi muuttuis.

Jonka80% Ajasta huono olo.25.10.2011 17.44
Lääkäri on sanonut minulle että suurella todennäköisyydellä minulla on refluksitauti, harmi vaan että sitä ei voida todeta koska en uskalla mennä tähystykseen, oksennuksen pelko on niin voimakas..

Onko kukaan huomannut sellaista että kun on tarve päästä vessaan niin pahoinvointi lisääntyy ? Meinaan että jos tuntuu että rakko pian pettää niin vatsa alkaa heti huutaa pahoinvoinnin tunnetta ? Vai onkohan joku muu kyseessä minulla :S

Pitäisi varmaan aika varata tähystykseen mutta en vain uskalla.. vaikka kestääkin vain 5-10min - Mies 20v

refluksikurkkuRe: pahoinvointi26.10.2011 17.10
Jonka, suositteliko lääkäri sitä tähystystä sulle tehtäväksi seuraavan vuoden aikana vai .....? Sitä ei välttämättä heti kärkeen suositella (ellei ole hälyyttäviä oireita ja ikää) ollenkaan. Ja jos yhtään helpottaa refluksitaudin suhteen, se ei kerro onko refluksitautia vai ei - vaan "ainoastaan" onko mahdollisesti taudista erosiivinen muoto vai ei (24h ph mittaus näyttää sitten sen refluksin/ylösnousun).

Jos oksennuskammo tai mikään muukaan seikka estää menon hereillä oltavaan tähystykseen, ainahan on mahdollisuus tehdä se humautusnukutuksessa, jolloin kaikki epämiellyttävyys jää pois. Keltään en ole kuullut negatiivista humautusnukutuksesta kokemuksena. Hankalampi saada julkisella puolella (yksityisellä maksaa kaksinkertaisesti verrattuna hereillätehtyyn rauhoittavat aineetkin sisält. tähystykseen).
Hyvä vaihtoehto pitää mielessä esim. jos tähystykseen meno ei vaan kertakaikkiaan onnistu tai vaikkapa toimenpide ei jostakin syystä paikan päällä juuri sillä kertaa onnistu. Lapsilla vatsatähystykset tehdään nukutuksessa.

Minkälaista oiretta sulla yleensä on? En ole ennen kuullut tuosta mitä kuvailit tuossa.

MaxRe: pahoinvointi18.3.2013 20.12
Minulla oli närästystä ja otin joskus Rennietä. Siitä sain pahoinvointia ja kuvottavan olon. Uusista Somac ym. happosalpaajista sen sijaan sain todella apua. Miksi tuota Rennietä ylipäänsä enää yritetään kaupata ja vielä kuin hätätilassa, koko ajan televisiossa? Siitä todella olisi luovuttava, koska on sellaisiakin lääkkeitä josta on apua.

kuikkisuunoRe: pahoinvointi18.3.2013 20.23
Minusta Rennie on hyvä pika-apu ja eritoten likimainen luomuprosessi ja ei juurikaan sivuvaikutuksia (vrt PPI jatkuva käyttö?)?

Voisko paha-olo johtua huonosta ruuansulatuksesta ts. vatsassa olevat ruuat eivät prosessoidu kunnolla kun häiriötekijöitä esim heikko happo tai vatsassa pöpöjä kuten vatsataudissa? Siis tää vain maallikon arvausta...

StigolinaRe: pahoinvointi28.5.2013 17.33
Kun pallea on jumissa kannattaisi käydä osteopaatilla ja mahdollisesti myös Voice terapeutilla. Usein jumittunut selkä ja/tai nikamalukko ja siitä aiheutunut kipu voi johtaa siihen että hengittää väärin (hengityksen pidättäminen) joka taas aiheuttaa että pallea ei toimi kunnolla. Pallea on myös lihas joka tarvitsee "jumppaa". Osteopaatti pystyy käsittelemään pallealihasta ja itse voi oppia hengittämään oikein vaikka se onkin se vaikeampi osa :P Kun kerran on oppinut hengittämään väärin on erittäin vaikeata palata normaaliin hengitykseen.... Se vaati kovasti työtä !! Toinen asia mitä voi kokeilla on totaalinen ruokavalion muuttaminen t.s karppaaminen !! Usein närästysoireet häviävät kokonaan, joten kannattaa kokeilla !! Itselläni on pelkästään hyviä kokemuksia ruokavalion muuttamisesta :)

SaturnusRe: pahoinvointi28.5.2013 22.32
Kuinka pitkään tuo kuvotus teillä muilla kestää? Mulle käy usein niin, että jos en heti pääse syömään kun on nälkä, niin nälkä menee pois ja kuvotus/ruokahaluttomuus tulee tilalle. Ja se ei sitten poistu välttämättä koko päivänä. Tänä aamuna mulla oli kamala nälkä, en ehtinyt syödä aamupalaa ennen töihin menoa ja töissäkään en sitä ehtinyt syödä. Kohta tuli kuvotus ja loppujen lopuksi söin välipalakeksin väkipakolla. Eikä ole nälkää kuulunut koko päivänä aamun jälkeen. Päivälliseksi söin makaronilaatikkoa puoliväkisin. No, voi olla et mulla ruokahalun vei myös migreenikohtaus, siihen litkityt neljä kuppia kahvia (päivän mittaan, ei kaikkea kerralla) ja täsmälääke + burana. Mutta kyllä mullla välillä on noitakin päiviä, kun ei tee ruokaa mieli missään vaiheessa. Syöminen on pelkkää tankkaamista. Tylsää, kun syömisestä ei voi enää nauttia niin kuin ennen :(.

Sini the So MacRe: pahoinvointi29.5.2013 9.35
Onkohan leikatut saaneet apua pahoinvointiin? Kirurgi väitti ettei operaatio välttämättä pahoinvointia ja palantunnetta poista. Mulla kuvotus on päivittäistä eri lääkityksistä huolimatta. Olen puolen vuoden jonossa ja punnitsen leikkauksen järkevyyttä.

refluksilaulajaRe: pahoinvointi29.5.2013 20.28
Sini the So Mac: Minut on leikattu 9 kuukautta sitten ja ei ole pahoivointi kyllä mihinkään hävinnyt. Vähentynyt on ehkä pikku hiljaa, mutta edelleen yökin ja oksentelen aika paljon, minullahan ei oksennuskyky hävinnyt leikkauksen myötä, joten olen oksentanut ihan reilusti mahasta asti. Tosi tarkka pitää olla koko ajan ja silti saattaa useampi viikko olla pahoinvointia putkeen.

StigolinaRe: pahoinvointi30.5.2013 0.56
"Kun pallea on jumissa kannattaisi käydä osteopaatilla ja mahdollisesti myös Voice terapeutilla. USEIN jumittunut selkä ja/tai nikamalukko ja siitä aiheutunut kipu voi johtaa siihen että hengittää väärin (hengityksen pidättäminen) joka taas aiheuttaa että pallea ei toimi kunnolla. Pallea on myös lihas joka tarvitsee "jumppaa". Osteopaatti pystyy käsittelemään pallealihasta ja itse voi oppia hengittämään oikein vaikka se onkin se vaikeampi osa :P Kun kerran on oppinut hengittämään väärin on erittäin vaikeata palata normaaliin hengitykseen.... Se vaati kovasti työtä !! Toinen asia mitä voi kokeilla on totaalinen ruokavalion muuttaminen t.s karppaaminen !! Usein närästysoireet häviävät kokonaan, joten kannattaa kokeilla !! Itselläni on pelkästään hyviä kokemuksia ruokavalion muuttamisesta :) "

Kopioinkin tässä oma vastaus pahoinvointiin...!! Vika pitää selvittää, mikä on syy siihen närästykseen !! Aina ei ole ruoka /juoma !! Eivätkä lääkärit ole aina oikeassa eivätkä aina osaa painaa sitä "ihme" nappulaa" !! Olen kokeillut markkinoiden KAIKKI närästyslääkkeet eikä mikään auttanut joten menin itse osteopaatille missä nopeasti selvisi mikä mättää ja apuakin sain siinä paikan päällä :) Pallea oli aivan jumissa ja osteopaatti lähti käsittelemään sitä (pallea on lihas joka on aivan kylkiluiden alapuolella ja kun selkä jumittuu syystä tai toisesta, niin usein jumittuu myös pallea ). Aina ei tarvii turvautua lääkäreihin tai leikkauksiin. Lääkärit eivät ole spesialistejä joka asiassa ! Ja leikkaus on kyllä ihan viimeinen ratkaisu !
Ainoa tehokas aine oli luontaistuotekaupasta ostettu ph balance Pasqoue, kokeilkaa ihmeessä ja Googlatkaa ! Itse ehdotan kuitenkin tarkastuskäynti osteopaatin/kiropraktikon/naprapaatin luona !!

refluksikurkkuRe: pahoinvointi30.5.2013 1.58
Stigolina, minkälaisesta pahoinvoinnista kärsit?

palleahengittäminen, mistä varmaan nyt puhut, on täällä kanssa toisille tuttu juttu ... varsinkin äänityöläisille, kun se kunnon äänekäyttö lähtee siitä että ilma liikkuu kunnolla!! Pallea on yksi iso osa kuviota!

Hengitysharjoitukset, joista taisi olla just viime viikolla puhetta, on kanssa toisalta nimtykseltään "palleajumppaa"... Vatsavaivaisillehan niitä nykyään suositellaan.

Meillä taitaa osa olla käynytkin mm. osteopaatilla, OMT -terapeutilla, kiropraktikolla sekä myös voice massage -terapeutilla. Näitä keskusteluita saa tuolla hakulaatikolla kanssa esiin, jos haluat kuulla muiden kokemuksia näistä.

Ruokavalioita löytyy tosiaan mitä kokeilla. Toiset on löytänyt helpotusta tietyllä ruokavaliolla, toiset ei välttämättä taas sitten samalla. Vanhoja karppaamisen liittyviä keskusteluita löytyy myös vanhoista. Hienoa, että karppaus sinulla on helpottanut oireita.

Sini the Somac, koska sut laitettiin leikkausjonoon? Oliko manometria + ph - mittaus leikkausta tukeva?

Sini the SoMacRe: pahoinvointi30.5.2013 10.48
Joo, tota pallean käsittelyä voisi olla hyvä kokeilla. Mulla on 09 leikattu lantiorangasta välilevyn pullistuma, josta jäi arpikudos aiheuttamaan hermosärkyä ja pitkällisen monimuotoisen hoito- ja kipujaksojen kautta nyt osatyökyvyttömyyseläkkeellä lokakuun loppuun asti. Voin hyvin kuvitella että selän kivut aiheuttaisi pallean lihaksen "vajaatoimintaa". Selkäpuolta ollaankin käsitelty osteopaatin, kiropraktikon ja OMT:n toimesta.

Leikkausjonoon laitettu 13.5. "impedenssimittauksessa deMeester score selvästi patologinen, samaten refluksiaika... kriteerin täyttävä refluksitauti leikkaushoidolle".

Leikkausta harkitsen siksi, että oireet pahentuneet tässä vuoden sisällä, hampaat pelottavasti kuluneet ja ääni madaltunut huomattavasti. Ensimmäiset refluoireet alkaneet 25v sitten, silloin pidettiin stressinä. Selkäkipujen alkuaikoina meni sen verran tulehduskipulääkettä, että aloin käyttämään vatsansuojalääkitystä - niitä jo 6v nappaillut ja aiheuttavat suun sekä nenän limakalvojen kuivumista. Enää en juuri buranaa suuhun laita ja varoittelen muitakin sen tuomasta ongelmasta. Mutta siis, jos ei leikkausta ja syö lopun ikää happosalpaajia, niin meneekö siinä sitten purukalusto?

Kyllähän tää on tosi veemäinen elämänmuoto, eikä voi kieltää etteikö ajoittain masentaisi. Jatkuva kuvotus vie voimia eikä juurikaan jaksa harrastella. Aluksi oli todella rankkaa luopua itselleen rakkaista urheilulajeista, joita oli 5-6 krt/vko - ensin selän vuoksi ja sitten refluksi. Toki löytyy maailmasta lajeja, mutta kun ne ei välttämättä korvaa niitä mielitiettyjä.

StigolinaRe: pahoinvointi30.5.2013 14.27
Mulla oli useita vuosia närästystä ja ääni meni, nielu oli arka, suun limakalvot rikki... Elämä oli todella kurja :( Useasti oli pahoinvointia eikä ruoka maistunut. Kuten sanoin, ajattelin että nyt on korkea aika kokeilla jotain muuta, periksi kun en hevin anna. Lääkkeet aiheuttaa ärsytystä vatsaan joten lopetin heti niiden käyttöä ( en ole ottanut ainutkaan lääke missään muodossa 7 vuoteen !!!) Osteopaatti ja hieronta+ voice hieronta (joka on koulutettu juuri meitä väärinhengittävia ja palleavaivaisia varten) + aloitin joogan (n. 9 vuotta sitten) koska olin kuullut sen hyvistä vaikutuksista ja siinä oppii myös kontrolloimaan hengitystään. Ja koska en saanut apua terveysalalta ajattelin että katsotaan mitä vaihtoehtohoito voi tarjota. Joten marssin Life luontaiskauppaan ja heti antoivat mulle "PH-balance PASCOE" käteen, joka on kivennäisaineita sisältävä ravintolisä happo-emästasapainolle. Useimmat meistä ovat aivan liian happamia. Tämä tuote ei ärsytä vatsaa vaan päinvastoin !! Kannattaa kokeilla !! Olen oppinut miten itse voin käsin käsitellä ja hieroa palleaa samalla kun teen hengitysharjoituksia - hyvin toimii :D Leikkaus on ihan viimeinen ratkaisu mihin lähtisin jos MIKÄÄN muu ei toimi. Mutta mistä me tavalliset tallaajat voidaan tietää mitä tehdä ?! Ja kun on tarpeeksi kipeä syö vaikka joulukuusen jos siitä oisi apua -.-

VINKKI ----> Jos ihan oikeasti haluaa parantua niin MUUTTAKAA RUOKAVALIOTA !! Karppaaminen oli mielettömän hyvä ratkaisu ainakin minulle, joten hieman itsekuria ja päättäväisyyttä jos haluaa muutosta asiaan... Aloitukseksi -jätä sokeri, jauhot (pullat, leivät..), hiivatuotteet, lisäaineet... ja syö puhtaita tuotteita niin olet jo lähellä tuloksia !!

Tsemppiä !!

refluksikurkkuRe: pahoinvointi30.5.2013 14.58
Stigolina, oliko sulla puhdas ruokatorvi tähystyksessä?

Jos joku innostuu Pascoesta lisää, kokemuksia löytyy aikaisemmilta käyttäjiltä kanssa tuolta hakulaatikolla. Kuten myös muistaakseni Molkosanista ... ja lähes kaikista tuotteista, joita voi ostaa luontaiskaupasta.

Ruokavalion muutokset vaatii tosiaan itsekuria ja päättäväisyyttä - riippuu tietenkin myös minkälainen pohjatilanne on ja minkä ruokavalion valitsee. Tsemppiä meille kaikille refluksikkoille, kun jaksetaan energiaa tähänkin pistää ja mitä erilaisempia kokeiluita tehdä :-)!!

Sini, että oikein impedanssi :-) ?? DM -luku on aika tärkeä tuossa jutussa. Mulla on kanssa ääni madaltunut - refluksi-/happo-/pepsiinibassoko tämä nyt sitten olisi...

Hui mitä kipuja sulla on varmaan selkärangan kanssa ollut :-( Sulla on varmaan pitkän linjan kokemus sitten osteopaattti/OMT/kiropraktikko alueelta. Käytkö vieläkin säännöllisesti?

Sini the SoMacRe: pahoinvointi30.5.2013 19.49
No impedanssimittaus siinä luki :) siitä mitään ymmärrä, sen paremmin kuin näistä luvuistakaan: 29.9 ja refluksiaika 8.8% ? En muuta kuin, että polttaa ja kovasti, jos ei aamuin illoin käy lääkepurkilla. Jotenkin luvut kuulostavat pieniltä?
Olen kk:n verran käyttänyt entsyymejä, mutta vielä ei mitään erikoisempaa muutosta tapahtunut, samoin ruokavaliota himmaillut pari kk:tta (eikä ole edes nälkä). Koskahan pitäisi näkyä/tuntua?
Todella ikävä kuulla, ettei leikkauksen jälkeen pahoinvointi ole poistunut! :(

Kyllähän nuo luontaistuotekaupassa möisivät vaikka mitä, jos vaan kukkaro antaisi myöden. Menin tuota pascoeta kyselemään ja myyjätär kertoi itsellään olevan myös refluksia, joutunut joskus käyttämään happosalpaajia kuuriluontoisesti. Aijaa, ei puhuttu sitten ihan samanlaatuisesta vaivasta.

Selän kanssa kävin vuoden verran säännöllisesi OMT ja ostepatiahoidossa, kunnes loppui rahat. Sittemmin silloin tällöin muutaman kerran jaksoina. Kävin muuten kansanparantajallakin :) Osteopatia oli oikein hyvä. Kiropraktikko nosti kahden kerran jälkeen kädet pystyyn ja hyvä niin, että oli rehellinen. Jäytävä hermosärky on kamalaa, mutta niin on jatkuva pahoinvointi ja poltotkin. Todellakin tsemiä kaikille näistä kärsiville!

Liikkua pitäisi, mutta kun voimavarat uupuu. Vesijuoksu on tosi hyvä, vaikkakin hidasta ja ärsyttävää ;) monessa muussa lajissa sopat tulee suuhun.

Voice massage näytti videolla aika hyvältä, en yhtään epäile eikö toimisi, voisi ainakin helpottaa oloa.

StigolinaRe: pahoinvointi31.5.2013 0.43
Ruokatorvi ja nielu olivat erittäin ärsyyntyneet tähystyksissä kuten myös suun limakalvot.

CoCoVin orgaaninen kookosrasva on myös hyvä lievittämään ärtynyttä nielua !! Se on muutenkin todella hyvä aine jota voi käyttää paistamiseen, vartalovoiteena, kasvovoiteena y.m y.m .. Otan tee- tai ruokalusikallisen sitä kun tuntuu todella pahalta ( refluxiongelmia edelleen aina välillä) Se pistää myös vauhtia suolistoon ja muuntaa sokerin energiaksi.
Hunaja on toinen joka hieman lievittää nielua.

Olen eri mieltä siitä mikä tulee kalliiksi .. Aikaisemmin kävin naprapaatilla lähes kerran viikossa naksauttamassa nikamia, ja hän buukkasi mulle ilomielin uusi aika 2 viikon välein ;(
Myös närästyslääkkeet maksavat sievoisen summan, varsinkin tuo ... oiskohan ollut Nexium ?? Hakeuduin kalliiseen yksityislääkäriin kun terveyskeskuksen lääkäristä ei ollut apua mutta ihan samat jutut siellä - tähystys --> närästyslääkkeet ja heippa !! Ajattelin että myyn vaikka mummoni jos mikään muu ei auta mutta apua piti saada jostakin !! Pascoe pulveri ei mielestäni ole kovin arvokas, jos se kerran auttaa !

Joten Googlasin ja luin, kävin osteopaatilla ja Voise hierojalla, siirryin luontaishoitoihin mm akupunktio hoitoihin, aloitin joogan, kotona venyttley, muutin ruokavalion, keskityin ergonomiaan, ... vatsalihasjumppa tärkeä !

Käyn tänä päivänä kolmen eri henkilön hoidoissa - "omalla" osteopaatilla, hierojalla ja akupunktiohoidossa tarvittaessa. Kun käyttää samat hyvät ammattilaiset kerrasta toiseen ne oppivat tuntemaan sun kehoa ja osaa seurata miten homma etenee / muuttuu...

Kaikkien näiden selkä- ja nikama juttujen jälkeen kiinnostuin sen verran asiasta että koulutin itseeni hierojaksi :D Opettajat olivat molemmat osteopaatteja.
Olen oppinut että närästysvaivainen (ei varmaan kaikki, riippuu syystä) kannattaa tarkistaa istuma asentoa, istutko tuolilla "tissit sylissä", selkä käyränä ja pakaroilla ? Oikea istuma asento on että istuu selkä suorana istuinluiden päällä !! Prosessi on todella pitkä jos vaivat tulevat selästä - siihen liittyy oma ergonomia joka täytyy miettiä päivittäin, venytyksiä, hengitys, ruoka...

Olen jo päässyt pitkälle mutta olen tehnyt todella kovasti töitä !! Joogasta voisin puhua viikon, ilman sitä en olisi näin hyvässä kunnossa vaikka en ole täysin päässyt närästyksestä kokonaan. Ja olen huomannut, mitä enemmän ja kauemmin istun tietokoneella, sitä nopeammin vaivat tulevat takaisin
Siinä sitten menee homma läskiksi kun taas lysähtää kasaan tietokoneen ääreen, selkäranka vinossa, tissit sylissä ja istuinluut ovat jossain tuolin etuosassa -.- ja tämän jälkeen alkaa sitten närästykset ja nikamalukot...

Kaikki liittyy kaikkeen, ihminen on kokonaisuus ja jos jossain mättää niin oireet voivat ilmetä ihan missä vaan muualla kehossa. Kun nikamat lukittuvat myös rintaranka jumittuu, rintarangan alla sijaitsee pallea ja kun rintaranka on jumissa myöskään pallea ei toimi. Sen tehtävähän on sulkea - avata sulkea - avata ... mutta kun ranka on jumissa vatsan suu jää auki koska pallea ei pysty sulkeutua ja silloin päästää kitkerät vatsahapot ruokatorveen.

Mutta kaikkia me ollaan erilaisia ja syyt ja oireet vaihtelevat, mutta ehkä näitä juttuja kannattaa tarkistaa omalla kohdalla ? Mistäs sit tietää vaikka joku päivä olisikin täysin oireeton ?!!

Ja kyllä meikäläisenkin ääni on sen verran käheä että Tiina Turner kuulostaa pikkutytöltä ... :P

StigolinaRe: pahoinvointi31.5.2013 8.14
...rintaranka ... tarkoitan siis rintalihakset.. ja kylkiludien alla sijaitsee pallea..

Sini the SoMacRe: pahoinvointi31.5.2013 9.56
Totta, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Sekin, jos ei oo pätäkkää. niin kaikki on kallista, etenkin yksinhuoltajalle. Vaikkakin pitkässä juoksussa tulisi edullisemmaksi ylläpitää terveyttä kuin hoitamaan sairautta.

Erconomia, kyllä - mulla on 3 erilaista erco-työtuolia ja lisäksi teen seisoviltani aika paljon. Tuosta "tissit suussa" tulikin mieleen, että kuinkahan paljon isorintaisuus voisi vaikuttaa refluksiin ?

VaniljaRe: pahoinvointi31.5.2013 17.43
Stigolina, tuo istumisasento on todella tärkeä, minulle on jopa terveyskeskuslääkäri huomauttanut siitä, kun refluksivaivojani tutkittiin siellä. Joogaa minäkin olen harrastanut jo kymmeniä vuosia, siitä on ollut valtavasti apua usein elämäni varrella. Arwen on aiemmin kirjoitellut näistä asioista. Kaikki tosiaan vaikuttaa kaikkeen, ei ole vain yhtä osa-aluetta vaan kokonaisuus, joka on koko ajan otettava huomioon. Minäkin olen tehnyt kovasti töitä noiden samojen asioiden kanssa, josta sinä puhut. Minulle fysioterapeutti ja kiropraktikko sekä osteopaatti ovat huomauttaneet myös usein lantioni asennosta. Istun kuulemma väärin ja minun pitäisi vahvistaa reippaasti syviä vatsalihaksiani ja pitää ne kunnossa. Istuminen on tosiaan vaarallista kaikin puolin. Naisille se on kuulemma erityisen paha kun lantion verenkierto, sekä nestekierto estyy saattaa siitä seurata lantion alueen ongelmia ja jopa gynekologisia vaivoja. Kannattaa nousta usein seisomaan, venytellä ja liikkua, että nestekierto pysyy hyvänä lantion alueella.

NPJKRe: pahoinvointi26.9.2013 14.37
Mulla esim töissä jos syön tulee ruoka oksennettua 7/10 kerrasta. todella rasittava sairaus!! yleensä en syö mitään koska pelkään oksennuksen lentävän väärässä paikassa

JamesRe: pahoinvointi6.1.2014 18.24
Hei minulla on ollut nyt muutamana päivänä sellaista pahoinvointia joka alkaa heti herätessä. Oli joskus muutama kuukausi sitten ja rauhoittui, mutta nyt taas uudelleen. Kävin muutama kk sitten lääkärissä ja sain närästyslääkettä. Se helpotti oloa mutta ei vienyt pahoinvointia kokonaan pois. Nyt taas samanlainen pahoinvointi jatkuu. Mikähän olisi syynä? Olen vasta 16v..

Burning VikingRe: pahoinvointi7.1.2014 0.57
James. Minulla oli teinina monesti aamupahoinvointia ja oksentelin keltavihreaa sappinestetta heti herattyani. Aamiainen oli usein vakinainen ja sen joutui monesti heittamaan ponttoon roomalaisella suihkulla muutaman minuutin jalkeen syomisesta. Kaikennakoiset oireet tulivat ja menivat, mutta pahimmat alkoivat vasta yli kolmekymppisena.

Refluksilta tai sulatusvaivoilta kuullostaa ja niita kannattaa alkaa heti haataa unohtamalla kaikki roskaruoka, einekset ja samoin myos kolat, kahvi ja energiajuomat, jos niita menee. Vaikka eivat tokkisi takaisin refluksina niin ei ihmisen suolisto pida tuollaisista myrkyista ja ne johtavat kuvotukseen ja muihin vaivoihin, kuten esim. artyneeseen suoleen.

StigolinaRe: pahoinvointi7.1.2014 1.18
James - Pahoinvointiin löytyy monenlaisia syitä... Ensimmäiseksi, miten yleinen vointi / kunto !? Onko kurkussa / suussa polttava tunne ? Entäs miten selkä, onko oireita ? Miten vessassa käynti onnistuu ? Onko elämässä tapahtunut jotain erityistä ? Syötkö ruokaa joka sisältää vehnäjauhoja .. esim. leipää ? Suosittelisin että jättäisit heti paikalla kaikki vehnäjauhot pois !!!! Seuraavaksi menisit Lifeen ostamaan ph-balance Pascoe (Kivennäisaineita sisältävä ravintolisä happo-emästasapainolle) ja Omegat !!

Mulla on poika joka juuri täytti 18. Hänelle tapahtui ikävä juttu alkukesästä ja myöhemmin hänelle iski masennus. Muutaman viikon päästä hänelle tuli pahoinvointia ja seuraavaksi hän rupesi oksentamaan heti ruoan jälkeen. Pojalla on myös erittäin paljon aknea joten minulle heräsi epäilys että vehnäjauhot ovat osasyy hänen oireisiin. Passitin hänet verikoikeisiin missä todettiin että hän on erittäin allerginen vehnäjauholle !

Jos kiinnostaa voit Googlata Astma- ja allergialiiton sivuilla mitä siellä sanotaan vehnäjauhoista, mitä kehossa tapahtuu ...

Suosittelen myös käyntiä osteopaatilla !! Osteopaatti hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti kuten lihakset, nikamat, vatsa, psyyke jne jne ... osteopaatti tekee samantapaista hommaa kun kiropraktikko tai naprapaatti mutta osteopaatti hoitaa koko ihmiskeho !! Suosittelen lämpimästi :)

JamesRe: pahoinvointi7.1.2014 10.01
Kiitoksia kun vastasitte! Tosiaan oon aika hyvässä kunnossa,ostin juuri salikortinkin. Siis ei mulla oikeastaan muuta kun pahoinvointia.. Tosin vasta aloitin itsekin akne lääkityksen ja lääkkeen sivuoireina on mahakipuja ja pahoinvointia. Siltikin pelottaa kun tuo on nyt kestänyt taas muutaman päivän. Olisiko stressillä ja ahdistuksella jotain tekemistä asian kanssa?

MallaRe: pahoinvointi7.1.2014 11.03
James, aknelääkkeesi lienee joku antibiootti? Oireesi johtunevat ao. lääkkeestä. Kun sinulla aikaisemmin oli pahoinvointia, olitko hiljan syönyt jonkun lääkekuurin? Itse sain antibiootista gastriitin eli mahan limakalvon tulehduksen. Minulla oli kaikki ikävät refluksivaivat, myös kuvotusta ajoittain. Stressi pahentaa oireita, mutta siitähän on vaikea päästä eroon.

Mitä närästyslääkettä syöt ja millä annostuksella? Itse olen elokuusta asti syönyt Nexiumin rinnakkaisvalmistetta 20 mg/päivä, joulukuun puolesta välistä 40 mg/päivä. Joulun alla oli jo aika hyvä olo, mutta sitten menin pilaamaan sen huolettomalla joulusyömisellä.

Kannattaa miettiä siis mitä syö. Hiilihapolliset juomat pois heti alkuun. Ja tulehduskipulääkkeet kuten burana! Sivustolta löytyy ketjuja, joissa puhutaan ruokavalion merkityksestä. Tsemppiä!

JamesRe: pahoinvointi7.1.2014 11.43
Siis aamupahoinvointiin sain aikaisemmin lääkäriltä zolttia. Vei pahimman olon pois,mutta pieni paha olo jäi muhimaan,päivän edetessä pahoinvointi katosi. Ei ollut mitään kuuria. Tosin kaikki alkoi yhden krapula päivän jälkeen... Mutta nyt on vain luultavimmin tuosta antibiootista johtuvaa pahoinvointia. Ei sekään kovaa ole. Mutta alkaa keittämään tällainen oireilu....

JamesRe: pahoinvointi7.1.2014 11.45
Siis zoltista oli 2vk kuuri. Tuli 1vk lisää kun oireet alkoivat palaamaan joulukuussa. Mutta ennen oireiluja ei ollut mitään. Lopetin kylläkin urheilun aika radikaalisti. Siis harrastukseni jalkapallon. Voisiko tälläkin olla jotain tekemistä?

JamesRe: pahoinvointi7.1.2014 12.32
Ja niin minua huolestuttaa tämä...

MallaRe: pahoinvointi7.1.2014 13.41
Näin maallikkona on vaikea sanoa mistä mikäkin johtuu. Toisaalta jos olet kehittänyt jonkunsortin tulehduksen mahan limakalvolle stressin ja epäterveellisen syömisen/juomisen vuoksi, noin lyhyt Zolt-kuuri ei sitä ehdi parantaa. Minä olen oireillut 5 kk ja ollut koko ajan lääkityksellä. Sinuna menisin uudestaan lääkäriin valittamaan, kun kerran olet huolestunut. Sitä varten ne terveyskeskukset on! Olet kuitenkin niin nuori, että sitä pahinta tuskin tarvitsee pelätä. Toivottavasti lääkäri ottaa vaivasi ja huolesi omakseen.

StigolinaRe: pahoinvointi7.1.2014 15.39
Stressi ja ahdistuneisuus antaa usein näitä oireita joten älä vähättele niitä, voivat hyvinkin olla syy pahoinvointiisi !! Ja tuo aknelääke mietityttää ... Jos sulla on aknea syöt liikaa vehnäjauhoja !! kokeile pari viikkoa olla syämättä v.jauhoja niin varmasti finnitkin vähenee.

Väärä ruoka ei todellakaan ole ainoa syy närästykseen tai pahoinvointiin - ihmisen keho on kokonaisuus ja jos on ahdistunut ja stressaantunut rupee hengittää väärin tai jopa pidättää hengitystä hetken ja sitten puuuuh ulos. Se taas johtaa siihen että pallealihas ( joka sijaitsee heti lylkiluiden alla ) ei toimi kunnolla vaan se ei sulkeudu joten hapot pääsevät suoraan ruokatorveen jonka seurauksena pahoinvointi.
Itse kokeilin joka ikistä närästyslääkettä eikä mikään toiminut ... sitten menin osteopaatille joka kokeili ja käsitteli pallealihasta ja närästys ja pahoinvointi hävisi !!!

Joten ihan yksinkertaiset ohjeet

1. lopeta v.jauhojen syönti 2 viikkoa - kuukauden

2. tarkista hengitys ..

3. jos on ahdistuneisuutta ota yhteyttä kaupungin nuorisopsykiatriaan
(suosittelen lämpimästi, poikani sai sieltä todella paljon apua !!)

4. Antibiootit kuten myös Burana tappaa suoliston hyvät bakteerit ja on myös liian vahva vatsan limakalvoille - lopeta niitten käyttöä !! Antibioottien sijasta - älä syö vehnäjauhoja.

5. Voit tutkituttaa itseäsi uudestaan lääkärissä mutta jos pallea todella on jumissa ahdistuneisuuden ja stressin takia närästyslääkkeet eivät auta ---> osteopaatti !!

6.Life-kauppa ---> ph-balance Pascoe, omegat, B12 vitamiini ja magnesium.

MallaRe: pahoinvointi7.1.2014 16.07
Tuota Pascoeta en ole kokeillut, mutta vannon noitten muitten Stigolinan mainitsemien vitamiinien ja hivenaineitten nimeen. Oloni kohentui merkittävästi jo viikossa kun ryhdyin syömään lisäravinteita: D, B12, C, sinkki ja magnesium. Uskoni on luja erityisesti magnesiumiin: se rauhoittaa, rentouttaa ja auttaa nukkumaan. Usein otan päivittäin tupla-annoksen, liika-annostuksen vaaraa ei ole. Jos ottaa liikaa omaan tarpeeseen nähden, tulee ripuli. Siinä kaikki. Suosittelen.

JamesRe: pahoinvointi7.1.2014 17.00
Kiitoksia molemmille! Pitänee hankkia noita lisä ravinteita. Meinasin joku pv käydä nyt alkuun terkkarilla puhuu vähän näistä. Ja mulla on menossa antibiootti kuuri,ajattelin käydä sen nyt kuitenkin loppuun. Ja haittaako kahvi noita minun oireita? Olen nimittäin kofeeiniriippuvaine ja päänsärky alkaa jo samana pvn jos ei saa kofeiinia. Mutta tosissaan haluisin elää taas normaalia elämääni kun vielä nuori olen...

MallaRe: pahoinvointi7.1.2014 17.15
Kahvi pahentaa ainakin minun oireitani. Ryhdyin toipumaan vasta kun pääsin eroon kahvista. Vieroituspäänsärkyni kesti vain päivän kun olin jo valmiiksi vähentänyt. Kahvista kannattaakin vierottautua vähitellen vähentämällä, muuten tulee kovat vieroitusoireet (päänsärky). Jos et pääse heti eroon, yritä vähentää. Äläkä ainakaan juo tyhjään mahaan. Ja kahvista luopumisen ei ehkä tarvitse olla lopunikää kestävää. Ehkä kestät kahvia myöhemmin.

JamesRe: pahoinvointi7.1.2014 19.35
Ookei. Nyt on oikeasti jostain syystä ollut älyttömästi erilaisia oireita. Aamupahoinvointia, sen jälkeen oli päänsärkyä jonkin aikaa. Jouluksi rauhoittui mutta nyt taas tämä pahoinvointi ja kuumeinen olo. Ärsyttää tosissaan tällainen. Ei voi normaalia elämää kunnolla elää.

JamesRe: pahoinvointi7.1.2014 20.23
Jos joku voisi jotenki valaista minua. Vanhempani väittävät tämän olevan vain stressiä. Itse tietenkin ajattelen aina pahinta...

MallaRe: pahoinvointi7.1.2014 21.01
Mikä sua stressaa? Tämä huono vointi vai lisäksi joku muu?

Tällä sivustolla on paljon minua asiantuntevampia kirjoittajia, olen seikkaillut täällä vain muutaman kuukauden. Mutta olen lukenut monen nuorenkin kirjoittavan refluksioireista. Syynä voi olla elimellinen vika esim. mahaportin löysyys. Oireitten syynä voi olla myös mahalaukun limakalvon tulehdus kuten minulla. Diagnoosiin tarvitaan mahalaukun tähystys eli gastroskopia. Julkisella puolella nuoren on siihen varmaan vaikea päästä. En tiedä miten yksityisen puolen lääkärit sinuun suhtautuisivat.

Yleensä kuitenkin aloitetaan protonipumpunestäjäkuurilla. Sinun lääkityksesi on ollut hyvin lyhyt enkä tiedä sopivatko nämä lääkkeet aknelääkkeesi kanssa.

Vanhemmillesi, sinulla voi hyvinkin olla stressin lisäksi joku muu syy (siis hyvänlaatuinen!). Täällä on varsin monta ketjua, joissa ihmiset kertovat mitä moninaisimmista oireistaan. Monella esiintyy pahoinvpintia/kuvotusta. Yksi tämmöinen ketju on esim. päivän refluksikuulumiset osa7.

Hyvä että aiot mennä uudestaan lääkäriin. Aknelääkkeesi arveluttaa minuakin... Ei se mahallesi tässä tilanteessa ainakaan hyvää tee.

Jos jaksat, kelaa ja lue eri ketjuja. Löydät paljon kohtalotovereita, nuoriakin joukossa. Lohdullista on se, että huonot ja hyvät jaksot vuorottelevat. Huonon kauden jälkeen tulee varmasti parempi!

StigolinaRe: pahoinvointi7.1.2014 21.20
Minulle ei kahvijuonti vaikuttanut mitenkään, lopetin vähäksi aikaan mutta närästykset vaan jatkuivat ... Mutta kuten mainitsin, mun närästys ei liittynyt ruokavalioon ( olen laiha ihminen joten ei myöskään ylipaino vaikuttanut ) vaan ihan pallean ongelmien takia.

Pahoinvointi ja jatkuva kuumeinen olo viitta hormooneihin ts. ahdistuneisuuteen.. Eli, ahdistuneella nuorella nämä ovat tyypilliset oireet - pahoinvointi, päänsärky, toistava kuumeilu, yöhikoilu, unihäiriöt...

Jos syöt aknekuurin loppuun niin käy kuitenkin hakemassa nuo Lifen tuotteet ,ja ota magnesiumia kunnon kuuri alussa. Annoin pojalleni 3 tabl/pvä kahden viikon ajan, nyt otetaan sekä magnesiumia että D ja B12 vitamiinia suihkeena.

Juuri tuo kuumeilu oli pitkään mun pojalla ennen kun masennus ja pahoinvointi iski... joten puhu lääkärille myös siitä, että haluat päästä juttelemaan psykologin tai terapeutin kanssa !! Älä tyydy heti masennuslääkkeisiin vaan myös terapia on erittäin tärkeä !!

Pystytkö juttelee tästä äidin kanssa ? Jos et, niin voisit näyttää hänelle tämä keskustelu. Voi olla ettei hän tiedä miten huonosti voit :/

Jos et niin pysy ainakin tässä keskustelussa niin annetaan täällä kannustusta ja tjemppiapua !! :)
Masennus ja ahdistuneisuus on todella rankkaa touhua ja missään nimessä sitä ei pidä pitää yksin sisällään !!

StigolinaRe: pahoinvointi7.1.2014 21.27
Keskustele vielä vaikka pelkästään äidin kanssa, ja sano että voit ihan oikeasti huonosti !! Voit vaikkaa näyttää tämä viestiketju niin hän ehkä huomaa että olet tosissasi ! On rankkaa jos vanhemmat eivät ota tällaista vakavasti :(

Ja Googlatkaa mitä oireita masennuksessa ja ahdistuneisuudessa on ! Oma poika oli jo kauan kärsinyt masennuksesta ja oli todella huonossa kunnossa kun hän vasta avautui minulle, oli tosi kauan salanut kaiken minulta ja esittänyt iloista poikaa kunnes hän yksi päivä romahti täysin ja vaan itki ja kertoi miten huonosti hän voi ..!! Tämä oli mulle iso shokki, en ollut aavistanut mitään ??

StigolinaRe: pahoinvointi7.1.2014 23.20
... vielä sanoisin sinulle James, että ymmärrän että ajattelet "pahinta" koska et ole saanut selitystä siihen minkä takia voit pahoin, mutta kaikki järjestyy kyllä !! :) Muista mainita lääkärille että sinua ahdistaa !!!!

Burning VikingRe: pahoinvointi8.1.2014 4.22
James. Kaikki laakkeet sekoittavat vatsan tavalla tai toisella . Nain voi kayda, vaikka ne olisivat laakareiden mukaan tarkoittettu parantamaan juuri naita oireita(happosalpaajat). Siis nimenomaan vain oireita eika itse sairautta. Refluksioireet voivat olla mita moninaisempia. Tulevat ja menevat on vaikeaa tietaa mika tulee mistakin varsinkin alussa.

Kahvi ainakin minulla on narastaja numero yksi. Samoin alkoholi, mutta siita oireet tulevat vasta seuraavana paivana, kunnes jotain laittaa kurkusta alas siis vaikkapa vain vetta. Jos juon siihen paalle viela kahvia niin silloin suolistossa on kuin hitaasti rajahtava pommi.

Ainakin minulla stressi aiheuttaa vatsaoireita ja nama voivat aiheuttaa ahdistuneisuutta. Puuntakaa tulevia paniikkikohtauksia ja pahimmillaan hengitysvaikeuksia sun muita akillisia hikoilukohtauksia. Ilman vatsa/refluksioireita ei ahdistusta ole ikina ollut. Sita ei alussa tajunnut, mutta kun totaaliset oireet alkoivat niin vasta sitten osasi yhdistaa nama palikat.

Ei kannata olla huolissaan muutamasta pahoinvointipaivasta. Olin itse joskus huolissani, mutta tassa on mennyt muutama vuosikymmen vaihtelevien oireiden kanssa oksentelusta ambulassiajeluihin saakka. Nyt on kulunut reippaasti yli 10v ilman laakkeita ruokavalionsiivouksella. D3 vitamiinia ja puhdasta ruokaa&juomaa ja siita se alkaa. Ala ikina koske mihinkaan masennuslaakkeisiin!!. Niita ei refluksikot tarvitse, mutta laaketeollisuus tarvitsee rahasi niista. Niita tyrkytetaan joka kulman takana puolivakisin. Urheilua ei myoskaan kannata lopettaa. Sita kannattaa ainakin vaikka yrittaa, vaikka laatta olisi kurkunpaassa. Minulla joskus pahoinvointi jopa hellittaa, kun menee puolivakisin salille kuvotusfiiliksissa.

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 8.32
Kiitoksia taas kaikille! Helpottaa kun kuuntelette. Vanhempani sanovat vain että mene kouluterveyden hoitajalle puhumaan ja yritä unohtaa nuo. Vaikeaa unohtaa tällaisia jos voi huonosti... Niin nuo antibiootit ei tee hyvää tiedän sen,mutta loppuupahan tämä "kamppailu" näitä finnejä vastaan. Sanon tänään vanhemmille että ostaa noita lisä ravinteita. Olen kuullut niistä paljon hyvää. Ja minä ainakin nyt stressaan sitä että mikähän minulla on. Luulen itsekkin että ahdistuksesta ja stressistä johtuvaa,mutta kyseenalaistan ne kuitenkin. Aloitan taas säännöllisen liikunnan niin jospa se helpottaisi. Mitenkähän antibiootti kuurin kanssa saa näitä närästyslääkkeitä esim zolttia popsia, onko kellään tietoa?

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 8.44
Niinno, tietty tuo lempiharrastukseni lopettaminen,jota harrastin 7v ja lukio nii nekin voi aiheuttaa varmaan jotain tiedostamattomasti

MallaRe: pahoinvointi8.1.2014 9.21
Mukava kuulla James että helpottaa kun kuuntelemme sinua. Täällä kerromme omaa kokemustamme vatsavaivoista, mikä on auttanut, mikä taas pahentanut oireita. Mikä yhdelle aiheuttaa oireita, ei aiheuta niitä toisella - koska kaikki olemme yksilöitä. Sinusta voi tuntua ristiriitaiselta, mutta lue tarkasti ja mieti mitä voit itseesi soveltaa. Kaikilla on kokemusta ja vilpitön halu auttaa.

Elämässäsi on tapahtunut aika isoja muutoksia: jalkapallon jättäminen (syynä ajanpuuteko?) ja lukio. Ymmärrän miksi sinulla on stressiä. Siitä puhuminen jonkun kanssa lievittää stressiä ja ahdistuneisuutta. Kuntosalin aloittaminen on myös hyväksi.

Joittenkin antibioottien kanssa voi käyttää närästyslääkkeitä, joittenkin ei - koska haittaa antibioottien imeytymistä. Kysy asiaa apteekista tai lääkäriltä. Ja hei, aknekin loppuu aikanaan. Ei se sinua nyt paljon lohduta, tiedän. Vanhemmalla pojallani oli murrosiässä hyvin paha akne eikä siihen auttanut mikään. Nyt aikuisena aknesta ei ole jälkeäkään.

Yritä säilyttää luottavainen mieli ja kirjoittele!

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 12.59
Joop. Noh eiköhän tämä tästä ala parempaa suuntaa menee... Toivottavasti... En nimittäin jaksa enää tämmöstä. Mikään ei oikein jaksa kiinnostaa ku koko ajan on joku.. Jos on refluksi nii onko vaarallinen ja voiko sen kanssa elää normaalia elämää?

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 13.09
Itse asiassa lopetin jaliksen ku ei jaksanu enää innostaa. Jäi vähän liikaakin vapaa-aikaa.. Joten stressaan varmaan sitäkin.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi8.1.2014 14.06
James, tsemppiä olotilaan - toivottavasti vain lyhyt ohimenevä vaihe, joka helpottaa kun kuuri ohitse! Sulla on hyvä pohja, jos ei aikaisemmin ole ollut mitään pitkäaikaisempaa.

Ja sitten liuta kysymyksiä :-)

En nyt muista tuliko jo aikaisemmin esille, onko sulla maitohappobakteerit menossa samaan aikaan kuurin kanssa tai popsitko niitä muutenkin?

Olisiko sulla mahdollisuutta yhtään vähentää kofeiinin päivittäistä määrää varsinkin nyt kuurin aikana? Montako kuppia menee päivittäin?


Stressitekijänä lukio on yksi mahdollinen, tosin ei kaikille ollenkaan. Monettako vuotta opiskelet ja kuinka rasittavana pidät sitä? Oletko muuten tekemisissä entisten jaliskavereiden kanssa vai rajoittuiko se pelaamiseen? Oleto miettinyt yhtään mitä muuta voisit harrastaa nyt kun se on taaksejäänyttä elämää?

StigolinaRe: pahoinvointi8.1.2014 14.41
James, älä turhaan stressaa itseäsi ajattelemalla että närästys = refluksi olisi vaarallista !! Ei ole vaarallista mutta erittäin epämiellyttävää juuri koska se aiheuttaa pahoinvointia.

Jos intoa riittää niin olisi varmaan hyvä juttu jos taas aloittaisit liikuntaa ja salissa käymistä, saat muuta ajateltavaa ja samalla ahdistus vähenee ja samalla myös refluksit ...

Pahinta mitä voit tehdä on jäädä istumaan yksiksesi, tai jäädä pelikoneen ääreen ! Pelaatko paljon muuten ? Nimittäin kun istuu kauan koneen ääressä pelaamassa hengitys muuttuu/katkeilee kun jännittää pelissä, ja se aiheuttaa että pallea jämäähtää joka johtaa närästykseen / refluksiin !!

Olet vielä niin nuori joten ei uskoisi että kahvinjuonti pitäisi aiheuttaa nämä ongelmat - vielä ?? JOS pelaat paljon niin luulenpa että sun pahoinvointi ongelmat johtuvat juuri tästä ...

Näin oli ainakin mun pojalla (pari vuotta sinua vanhempi). Aluksi hän ei halunnut uskoa että ongelmat johtuivat tästä ja että pallea olisi jumissa tämän takia, mutta kun pelaaminen väheni (sovittiin kokeilla että hän pelaa vähemmän ja lyhkäsempiä aikoja ) ja kun masennus hellitti niin hävisi myös pahoinvointi.

Pidin hänen kanssa hengityshetkia jotta pallea saisi venytystä ja rupeaisi uudestaan toimimaan - syvä hengitys sisään nenän kautta ihan vatsaan saakka - pidä hengitystä - hitaasti ulos suun kautta vatsa tyhjäksi - useasti päivässä, varsinkin ennen nukkumaan menoa .. rentouttaa ja pikkuhiljaa pallea toimii taas ja närästykset loppuvat !!


Kun minulla aikoinaan oli niin paljon närästystä ja pahoinvointia (oksensin myös silloin tällöin ) mikään lääke ei auttanut eivätkä lääkärit ikinä ottanut palleaa puheeksi (eivät tiedä ???) niin vasta käynti osteopaatin luona sai oireet häviämään. Osteopaatti totesi että minulla on pallea erittäin jumissa ja käsittelyn jälkeen oireet hävisivät !! :D Ja siihen ei auta refluksilääkkeet vaikka oireet ovat juuri närästys !!

Joten, nyt tiedän itse mitä tehdä kun refluksit alkavat

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 14.47
Hei refluksikurkku,toisinaan otan niitä maitohappobakteereja. En oikeastaa oo tekemisis niide kanssa.juon vain yhden kupin päivässä. Viikonloppuisin 2-3. Opiskelen lukion 3½ vuoteen. Ensimmäinen vuosi menossa. Joissain aineissa on vaikeuksia.kumtosalilla aloitan käymään nyt ostin 50 kerran kortin.

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 14.50
Yhdessävaiheessa pelasin paljon,mutta en nyt ole enää kauheasti,koska huonon olon takia ei ole innostanut. On tällaisia kausia milloin jaksaa milloin ei.

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 16.25
Pitänee harkita osteopaattia jos kuurini jälkeen tämä ei ala helpottaa. Voiko antibioottien sivuvaikutukset kestää pitkään? Kun otan antibiootin 2k päivässä. Kysyn vaan kaikkea nyt kun on jotenkin helpottavaa ja jotenkin helpompaa puhua ns 3 osapuolelle joka ei ole perheenjäsen. Loistavia ehdotuksia kaiken kaikkiaan jokaiselta ja olisiko jollain vielä vinkkejä stressin purkamiseen? Tai närästys pahoinvoinnin estoon?

VaniljaRe: pahoinvointi8.1.2014 17.22
James, jos sinulla on antibioottikuuri sen kanssa ja useita kuukausia kuurin jälkeenkin kannattaa ehdottomasti käyttää maitohappobakteereja. Antibiootit tappavat kaikki hyvätkin bakteerit elimistöstä, siksi maitohappobakteerit ovat tärkeitä.

Minun poikani on myös kärsinyt aika nuoresta lähtien myös närästysoireista, ne olivat välillä todella ikäviä. Tällä hetkellä hän on kuitenkin täysin oireeton, urheilee ja liikkuu ja elää ihan normaalia elämää. Jos se yhtään sinua lohduttaa niin on aivan mahdollista että pääset oireistasi eroon ja elämää palautuu normaalisti. Nuo oireet ovat yleensä merkki siitä että elimistö on epätasapainossa, siksi kannattaa muuttaa ruokavaliotaan ja pitää itsestään hyvää huolta.

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 17.38
Jeps vanilja. Uskonkin että nyt kun alan käymään salilla ja lenkillä ja teen kouluasini huolella en stressaa niitä. Ja meinasin ruveta samalla nyt ottaa noita zoltin 15mg närästyslääkettä testinä. Ja ostin multitabs vitamiineij nyt ainoa suunta on ylöspäin!!

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 19.03
Millaisista oireista poikasi muuten kärsi?

StigolinaRe: pahoinvointi8.1.2014 19.17
Antibiootit säilyvät kehossa n vuoden ja sen aikana hyvät suolistobakteerit ovat kovilla, joten maitohappobakteerit (Probiootit)ovat kyllä tosi tärkeät !!

Multitabsit ovat ihan ok mutta ei sisällä läheskään riittävästi niitä muita tärkeitä aineita .. Mutta parempi Multitabsit kun ei mitään ja se että sulla on nyt tjemppiä ja positiivisempi fiilis vaikuttaa jo paljon asiaan :D

Hieman jos voit säätää sitä ruokavaliota vielä niin eiköhän se siitä lähde :)

VaniljaRe: pahoinvointi8.1.2014 19.21
Hänellä oli närästystä, pahoinvointia, kurkussa oli palan tunnetta ja kaikenlaista polttelua ja tuskaista oloa. Hänellä oli myös rintaranka ja selkä kovasti jumissa, sitä hoidettiin hieromalla ja selän nikamia käsittelemällä. Hän on muuttanut aika paljon ruokatapojaan ja hän käytti ja käyttää edelleenkin magnesiumia ja maitohappobakteereja. Kahvi hänellä oli myös välillä kokonaan pois, mutta nyt voi sitäkin taas juoda päivittäin. Hän harrastaa erittäin kovaa urheilua mm. boot campia ja taekwondoa.

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 19.22
Ruokavalion säätö,hmm miten? Ja voiko siis sivuvaikutukset kestää pitkään? Kun tässä kuurissa on juurikin sivuvaikutuksena pahoinvointia päänsärkyä yms. Niin et voiko ne kestää pitkään?

MallaRe: pahoinvointi8.1.2014 19.47
James, katso tuosta päävalikosta kohta 'Refluksi'. Siellä on paljon tietoa ja kohdassa 'Itsehoito' myös puhetta ruokavaliosta ym. asioista.

Kuinka pitkä aknekuurisi on? Antibiootit valitettavasti tappavat hyvät suolistobakteerit ja normaalin bakteerikannan palautuminen voi viedä vuodenkin. Siksi yllä monet suosittavat sinulle maitohappobakteereita, koska ne auttavat suolistoa normalisoitumaan. Eli vatsavaivat voivat kyllä kestää pitkään, valitettavasti. Päänsärky ehkä hellittää kun aknekuurisi loppuu.

Suosittaisin edelleen magnesiumia. Se auttaa myös lihaksia palautumaan, mikä on hyvä juttu salitreeniäsi ajatellen.

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 20.19
Meillä taitaa ollakkin magnesiumia ja se kestää yhteensä 50 päivää. Aloitin viime viikon perjantaina. 50pv ei lopulta ole paljoa sillä on tuhdimpiakin aknekuuriin annettu. Kavereille ollu jotain 3-5kk kuureja,et oon ilone että on näin lyhyt. Eli siis sivuoireet saattaa kestää pitkään? Pitäne harjoitella noita hengitys tekniikoita. Eiköhän tämä ajan myötä ala paranemaan. Ainakin olettaisin näin.

MallaRe: pahoinvointi8.1.2014 20.31
50 päivää on kuitenkin sen verran pitkä kuuri, että hanki maitohappobakteereita,ettei vatsasi mene nykyistä huonompaan kuntoon! Minulla oli pitkäaikaista stressiä ja yksi viikon ab-kuuri. Se riitti minulle. Aivan järkyttäviä oireita 4 kk. Nyt kun 5 kk on kulunut, olo on kutakuinkin normaali. Koko ajan olen syönyt happosalpaajia. Ei minunkaan elämästäni oikein mitään tullut kun aina oli huono/ahdistunut/paniikkiolo. Olen jättänyt kahvin, hiilihapolliset juomat, paistetut ruuat, einekset, pizzat, sipulin, paprikan, tomaatin, valkosipulin, vahvat mausteet... Silti riittää hyvin syötävää :)

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 20.49
Malla eiköhän se siitä! Ja on on ja aloitan nyt syömään niitä ja urheilu tekee hyvää. Pitää vain olla miettimättä asiaa ja yrittää elää normaalisti :)

MallaRe: pahoinvointi8.1.2014 20.58
Hyvä asenne!

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 21.13
harmittaa vain tämän ikäisenä kärsiä jo tällaisesta. Mutta ei kait tässä muuta voi ku ruveta kahtoo mitä suuhunsa pistää

JamesRe: pahoinvointi8.1.2014 22.30
Lukasin muuten yhden jutun helicosta,sain kuulla että ukillani oli juuri häädetty helico ja hän käy viikoittain meillä kylässä,joten olisiko sekin yksi vaihtoehto? Eikös sekin oireile näin?

MallaRe: pahoinvointi8.1.2014 22.37
Hyvät hoksottimet :) Oikeassa olet, heliko oireilee samalla tavalla. Kun käyt lääkärissä, voit pyytää helikotestin. Se on yksinkertainen verikoe.

MallaRe: pahoinvointi8.1.2014 22.46
Unohtui mainita, että testi ei ole luotettava jos on hiljan syönyt närästyslääkkeitä tai antibiootteja. Ilman näitä lääkkeitä pitää tietääkseni olla 2 viikkoa, mutta en ole täysin varma tuosta ajasta.

JamesRe: pahoinvointi9.1.2014 7.52
Noh voivoi...Mitenkähän sitä pitäisi toimia?

JamesRe: pahoinvointi9.1.2014 8.26
Tai no menen kouluterveyden hoitajalle nyt alkuun keskustelemaan. Ja kerron näistä oireista. Jos näkee tarpeelliseksi varaa ajan koululääkärille.

JamesRe: pahoinvointi12.1.2014 14.08
Minua oikeasti mietityttää että voiko nuo antibiootit aiheuttaa jatkuvaa pahoinvointia? Tosiaan otan 2 kappaletta päivässä nii et en Tiiä noiden sivuoireiden kestosta ja se on yksilöllistä. Mutta esimerkiksi jouluna se oli poissa. Pahoinvointi alkoi heti kuurin aloittamisen jälkeen niin volisiko se olla siispä siitä? Sori kun kyselen samoja asioita uudestaa ja uudestaa,mutta vaikea sisäistää tällasia

MallaRe: pahoinvointi12.1.2014 14.11
Minun mielestäni voi. Ja on selvä yhteys.

JamesRe: pahoinvointi12.1.2014 14.16
Tässä iässä ksikenlaine stressaamine on varmaan normaalia ja kun yhtäkkiä alkaa tämmöistä niin kyllähän se pelottaa ku vielä elämä elettävänä yms. Siis tämä pahoinvointikaan ei ole kauhean kovaa,aika lievää mutta sitä kuitenkin on. Närästys/vatsansuoja lääkkeet rauhoittaa vatsan täysin. Olen todella herkkä muutenkin,reagoin kaikkeen vatsallani. Se on aika ikävää.en kehtaisi oikeastaa noita lääkkeitä kauheasti syödä. Täytyy toivoo että tähän tottuu ja että tämä loppuu kuurin jälkeen :/

JamesRe: pahoinvointi12.1.2014 15.50
Mutta kiitän stigoliinaa,vaniljaa,burnin vikingia,mallaa vinkeistä ja siitä että kuuntelitte! Kyllä se siitä!

MallaRe: pahoinvointi12.1.2014 15.59
Kiitos James:) kun tältä sivustolta on itse löytänyt kuuntelevia ihmisiä, neuvoja ja apua, haluaa auttaa muita mikäli pystyy. Kaikkea hyvää sinulle. Täältä löydät kuuntelevia korvia aina kun tarvis, muista se.

StigolinaRe: pahoinvointi12.1.2014 21.21
James - koita kestää, se kuuri loppuu jossain vaiheessa ja niin myös pahoinvoinnit toivon mukaan :) Antibiootit ovat vahvaa tavaraa keholle jotka tappavat hyvät bakteerit suolistossa joten muista ottaa närästyslääkkeiden lisäksi myös probiootit (hyviä bakteereja) !!
Eli se mitä tapahtuu tarkoittaa suomeksi sitä että kun antibiootit tappavat suolistossa hyvät bakteerit niin vastustuskyky muita sairauksia vastaan heikkenee. Usein käykin niin että joutuu sairaus- lääkekierteeseen kun antibioottikuuri loppuu ... voi esim saada angiinaa, poskiontelontulehdusta, flunssaa, vatsatautia helpommin ja joutuu ehkä taas turvautumaan uuteen antibioottikuuriin... eli ei mitään vakavia sairauksia mutta turhaan taas niitä lääkkeitä ..

Tjemppiä taas sulle ja kirjoittele jos tuntuu siltä. Vastaamme ja kannustamme parhaamme mukaan :)

... voisit kuitenkin yrittää vähentää sitä vehnäjauhon skäyttöä niin pääsisit nopeammin eroon acnesta ... =)

JamesRe: pahoinvointi12.1.2014 23.00
Joo olenkin vähentänyt! Olen yrittänyt noudattaa kaikkia ohjeita mitä olette antaneet, koska itsehän niitä pyysin. Huomenna käyn juttelee koulussa terveyden hoitajalle näistä asioista. Eihän tämä periaatteessa mitenkään pahaa ole, on olemassa minun ikäisiä ja nuorempia joilla on paljon karumpaa. Ei pitäisi säikähtää tällaisesta. Minun täytyy vain yrittää nauttia elämästä koska YOLO.

JamesRe: pahoinvointi13.1.2014 18.51
Kävin terkkarilla tänään. Puhuttiin tästä. Sano että luultavasti antibiooteista johtuvaa. Jos ei viikossa helpota niin kuulema harkitaa kuurin vaihtoa tai lopetusta. Ihan hyvä oli kuulla se ja ajattelin myös lopettaa jos ei lopu. On aika helvettiä nimittäin. Elämästä vaikea nauttia pahoinvoivana...

refluksikurkkuRe: pahoinvointi15.1.2014 18.18
Hieno juttu, että sait käytyä. Joko olet kokeillut kuntosalia?

JamesRe: pahoinvointi15.1.2014 22.14
Kyllä nyt on tullut käytyä, ja olen huomannut että kun stressiä vähentää niin nämä oireet helpottavat ja saatan edelleenkin kuitenkin vaihtaa tämän, tetrasykliini on vaikuttava aine, sivuoireina pahoinvointia,maha sekasin päänsärkyä, mutta kun luin pidemmälle listaa,huomasin että tämä aine voi vaurioittaa ruokatorvea,vaikka lista on pitkä tämä on käytetyin aknelääke vaikka oireettomiakin on...

StigolinaRe: pahoinvointi16.1.2014 0.19
James, onko aknesi niin paha että tarvitset näitä lääkkeitä ? Jos näin on niin luontaistuotekaupasta löytyy myös vaihtoehtoja esim sinkki jolla moni on päässyt kokonaan eroon aknesta !! Googla hieman mitä sanotaan sinkistä ja aknesta !! Ja marssi ihan pokkana luontaistuotekauppaan kyselemään, siellä on todella asiantuntevaa ja mukavaa porukkaa :)

Ja etanavoide on myös hyvä !! Ei ole niin kamala miltä kuulostaa :D

JamesRe: pahoinvointi16.1.2014 8.11
Ei ole kauhean paha,siksi antoi kuitenkin aika lyhyen kuurin. Yleensä akne kuurit kestää semmoiset puoli vuotta

MallaRe: pahoinvointi16.1.2014 14.36
Mielenkiintoista Stigolina. Minulla ei ollut aknea nuorenakaan, mutta aloitin syksyllä syödä sinkkiä limakalvojen ja vastustuskyvyn parantamiseksi. Ei ole flunssa yrittänytkään.

James, sinun on sitten punnittava ab-kuurin edut vs haitat.

JamesRe: pahoinvointi16.1.2014 21.28
Nyt on itseasiassa jostain syystä alkanut helpottaa pahoinvointi. Alkaisinkohan olla jo tottunut tähän vai onko maitohhappojen vaikutus nyt niinkuin tulossa esiin vai mitenhän se yhtäkkiä helpottaa

JamesRe: pahoinvointi20.1.2014 21.49
Mietin muuten, että tietäisikä kukaan mitkä muut asiat voivat aiheuttaa jatkuvaa pahoinvointia ylipäätään? Tiedän vain että refluksi ja lääkkeen sivuvaikutukset ja jotkin syövät...

SaturnusRe: pahoinvointi20.1.2014 23.38
James, pahoinvointia voi aiheuttaa esim. stressi ja niskaongelmat. Itselläni on kokemusta molemmista. Hieronnan jälkeen tuli aina nälkä :D Valtaosa pahoinvoinnin syistä on vaarattomia. Älä siis pelkää pahinta :)

StigolinaRe: pahoinvointi21.1.2014 1.49
Pallea jumissa, 5 / 6 nikama lapojen välissä ja sappi - kaikki nämä voivat aiheuttaa pahoinvointia ja myös kuten olen toitottanut koko ajan, vehnäjauhot ;) Myös stressi, masennus ja kuten Saturnus mainitsi, myös niskajumi ts. niskanikama ... Avuksi mm. osteopaatti ja hierontaa / ruokavalion muutos. Olen itse hieroja ja näitä ongelmia on hyvin monella. Stessiasiakkaat rauhoittuvat hieronnalla. Nikamajumiin hieronta auttaa myös ellei ole kovin paha, muuten passitan heti asiakkaat osteopaatille ja seurannalla KAIKKI ovat saaneet siellä apua !

JamesRe: pahoinvointi21.1.2014 8.56
Jotenkin tuntuu että pahoinvointi liittyy siihen,että mahani tuntuu epävakaalle. Jokatauksessa aloitan nyt sitten vähentämään vehnäjauhoja. Jos nämä.eo Auta niin osteopaatille. Kiitos stigolina!:)

StigolinaRe: pahoinvointi21.1.2014 23.13
Aina kannattaa kokeilla !! Peukkuja !! :)

JamesRe: pahoinvointi27.1.2014 12.52
Terve taas. Kävin lääkärissä tästä oireestani ja sanoi että kyseessä voi olla antibiootin aiheuttama pahoinvointi, minkä vuoksi jätän lääkkeen viikoksi tauolle, tai sitten hän epäilee jonkinlaista ruokatorven tulehdusta. Otettiin verikokeet. Perjantaina saan tietää mikä on.

JamesRe: pahoinvointi28.1.2014 23.01
Muuten jos se nyt siis on refluksi niin onko mahdollista että kun kerran hoitaa niin sen oireet eivät välttämättä palaa? Ja kun teillä on hyvät jaksot niin onko teillä täysin normaaliolo? Kun tosiaan harmittaisi katsoa kun kavereillani on kaikki reilas toisin ku mulla. Kaikki oireilu Alko muuten yhden krapula päivän jälkee. Et siihen niikun loppu sellanen. Ja eihän tämä refluksi oireilu,vaikka kroonista olisikin noin voi kestää jatkuvasti? Ja jos syön lääkkeitä ja näin niin onko todennäiköistö,että kehittyy barret? Anteeksi kun kyselen,mutta hiukan jännittää.

JamesRe: pahoinvointi29.1.2014 19.48
?

SaturnusRe: pahoinvointi29.1.2014 20.37
Oireet ovat aina yksilöllisiä, joten ensimmäiseen kysymykseen on vaikea vastata. Jotkut saavat helpotuksen lääkkeistä, jotkut ruokavaliosta. Paljon riippuu siitäkin, sairastaako kroonista, erosiivista refluksitautia (joka tulehduttaa ruokatorvea) vai onko ruokatorvi ja vatsa hetkellisesti ärtynyt esim. liiallisesta särkylääkkeiden käytöstä.

Omista hyvistä jaksoistani voin kertoa, että lääkkeettömillä kausilla olo on suht normaali. Ruokailun jälkeinen täysi olo kestää tosin aina pitkään. Nälkä mulla on 2-3 kertaa päivässä, vaikka syön pieniä annoksia. Tumma kahvia pystyn juomaan päivittäin. Valitettavasti alkoholia vatsani ei siedä juuri yhtään.

Mulla on todettu erosiivinen refluksi.

Happosalpaajien käyttö ehkäisee käsittääkseni Barrettin muodostumista, mutta jatkuvalla käytöllä on muita sivuvaikutuksia. Voi tulla hapoton maha, joka puolestaan lisää mahasyövän riskiä.

Koska olet niin nuori, niin en huolehtisi vielä syövistä.

JamesRe: pahoinvointi29.1.2014 20.53
Selvä,kiitos tiedosta. Harmittaa vain,että jos elämäni nyt näin yhtäkkiä muuttuu,sillä vielä muutama kuukausi sitten nautin elämästä ja olin täysin terve.yhden krapula päivän jälkeen kaikki alkoi... Huhhuh tätä. En todellakaan haluaisi joutua käyttämään paljoa lääkkeitä,tai huolehtia aina omasta syömisestä silleen kunnolla ja olla hieman rajoittuneempi. Tahtoisin niin vain elää taas normaalia elämää,sillä yhtään täysin normaalia päivää ei tässä muutaman kuukauden sisässä ole ollut. Ja oireina ei ole yhtää mitään muuta kuin pahaolo. Itse olen saanut sellaisen kuvan,että rintakivut,limaisuus ja yskä olisivat refluksin yleisimmät oireet. Anteeksi vielä ku vänkään ja kyselen. Helpottaa saada kuulla teidän näkökulmianne.

SaturnusRe: pahoinvointi29.1.2014 21.58
Mulla ei ole koskaan ollut limaisuutta eikä yskää. Rintakipua oli pahassa vaiheessa. Pahoinvointi oli alussa ainut oire. Oireet ovat tosiaan niin yksilölliset. Lääkäriltä saat parhaat tiedot, kysele häneltä kaikki mahdollinen, mikä mieltä askarruttaa.

Kannattaisi tosiaan varmasti syödä pitempi kuuri happosalpaajia, jos tulehduksesta on kyse. Itselläni kesti ekalla kerralla pari kuukautta, ennen kuin alkoi helpottaa.

JamesRe: pahoinvointi29.1.2014 22.55
Oke. Lääkäris otettii verikokeet ja perjantaina soittaa mulle nii saan tietää. Mutta onko mahdollista,että kun kerran hoitaa refluksioireet pois niin ne ei välttämättä toistu. Siis silleen että ne kestäisivät pidemmän aikaa. Refluksi oireita käsittääkseni tulee kaikille. Mutta onko se kuitenkin mahdollista,että se rauhoittuu kokonaan? Ja jos todetaan refluksitauti niin täytyykö minun käydä joissain kuvauksis vai mikä se juttu nyt onkaan?

untuvikkoRe: pahoinvointi30.1.2014 4.19
James,
Mulle on sanottu, etta pitaa syoda niita laakkeita (nexium) lopun ikaani. Ja taman viimeisimman tahystyksen jalkeen laakari painotti ettei taman taudin kanssa ole leikkimista. Oma tilannehan oli pahentunut edellisesta kerrasta. Etta ei ne varmaan kokonaan oireet tule poistumaan. Valilla on vain parempia aikoja.

JamesRe: pahoinvointi30.1.2014 8.53
Minulle lääkäri sanoa että jos on refluksi,niin ensiksi 6-8vk kuuri ja sitte tuntuman mukaan syö niitä. Toivon kuitenkin ettei ole,koska se kyllä masentaisia minua paljon:(

Burning VikingRe: pahoinvointi30.1.2014 14.29
Untuvikko. En ole syonyt salpaajia yli 10v, joten ei niita tarvitse lopunelamaansa popsia. Laakarit ovat laaketeollisuuden myyntitykkeja ja useimmat tyrkyttavat niita vakisin. Tuo "taman taudin kanssa ole leikkimista" kuullostaa suorastaan painostukselta.

Oireita on vielakin, mutta pysyvat kurissa, kun roskaruoka ja juomat jaavat kauppojen hyllyille.

untuvikkoRe: pahoinvointi30.1.2014 16.59
Burning Viking, osalla varmaan pysyykin kurissa oireet. Itselläni oksentelu alkaa aika pian, jos jätän lääkkeiden otossa tauon.

JamesRe: pahoinvointi30.1.2014 21.59
Jos se sittenni on se refluksi niin miten herkästi siitä voi kehittyä jotain vakavaa? Pelkään tuota barrettia ja ruokatorven syöpää... Vaikka luinkin,että refluksitautisella on huonompi tpdennäiköisyys saada ruokatorven syöpä,kuin tupakoijalla keuhkosyöpä. Ja tupakoitsijoita maailmassa on lukematon määrä ja niistäkin murto osa sairastuu siihen. Siltikin minua pelottaa ja pelkään sitä,että elämäni muuttuisi paljon tuon myötä ja etten pystyisi enää nauttimaan niinkään elämästä:/

StigolinaRe: pahoinvointi31.1.2014 2.51
James ! Pääasia tässä on nyt se ettet stressaa itsesi tällä asialla ja koet että tässä on jotain vaarallista kyseessä !! Joka toisella on refluksia (närästystä) ja oireet voivat vaihdella. Itselläni on toistuvat refluksit ja syynä nikamalukkoja lapojen välissä, kun lukot on avattu refluksi häviää.

Hyvät ihmiset, älkää missään nimessä menkö siihen että Nexiumit + muut vastaavat lääkket pitäisi syödä loppuelämän !!!! Vaihtakaa lääkäriä siinä tapauksessa ! Ja käykää hakemassa Ph-balance Pasqoue luontaistuotekaupasta, tutustukaa !!! Aina kannattaa tarkistaa missä kunnossa selän nikamat, pikkujuttu ja helppoa !!

Yksi syy närästykseen voi myös olla Helicobakteeri mutta se selviää tähystyksessä ja on hoidettavissa ! Tämä sun pahoinvointi häviää varmasti !! Kun tilanne rauhoittuu, stressi vähenee tai häviää, nikamalukot ? on avattu, lääkkeet lopetettu (kaikki lääkkeet tekevät todella paljon tuhoa suolistossa ja vatsakalvoissa) ja elämä muuten rauhoittuu niin varmaan olet taas huippukunnossa...

Jotta saisit ruokatorven syöpää sinulla pitäisi olla jatkuvia närästyksiä vuoooosia, joten se pois päästä nyt heti ! :)

James, yritä päästä nämä kauhuajatukset päästäsi niin tilanne rauhoittuu nopeammin. Jos stressaat itseäsi kauhustooreilla voit ajautua noidankehään missä masennus taas yltyy, yöunet häiriintyvät, pahoinvointi lisääntyy y.m ...

Lupaan että nämä sun oireet pikkuhiljaa häviävät kun et liikaa stressaa itseäsi kauhujutuilla ... Älä pelkää, kaikki kyllä järjestyy !!!

Ps. Närästys ei anna minulle mitään muita oireita kun kitkerä maku suussa ja jos kauan on jatkunut niin kurkun limakalvot ovat kovilla

JamesRe: pahoinvointi31.1.2014 8.47
Kiitti toi helpott kyllä oloo ihan kivasti! Ei minun pitäisi stressata,mutta se vaan niinkuin tapahtuu itsestään. Pitäisi varmaan koittaa unohtaa tällaiset asiat ja muuttaa ruokavaliota alkuun. Käytössä on nyt maitohappoa ja vitamiineja,jauhotkin ovat vähemmällä,mutta paha olo senku painaa päälle:| tosin nyt on vähän helpottanut,kun ei ole ottanut lääkettä maanantaista lähtien lääkärin käskystä. Tänää soittaakin sitte verikokeiden tuloksista

StigolinaRe: pahoinvointi31.1.2014 10.08
Kyllä se vielä kääntyy parempaan päin :) Yritä liikkua paljon, mene salille, liiku kavereiden kanssa... mitä tahansa mikä voi auttaa ettet ajattelisi tätä niin paljon. Kyllä se sitten ajan kanssa !! Oletko tarkistuttanut selkääsi ? Lääkärit ei voi auttaa siinä vaan joko naprapaatti, kiropraktikko tai ostopaatti. Osteopaatti on näissä paras, se käsittelee nikamat ja jumissa olevat paikat, mieli mutta myös palleaa joka päästää happoja vatsansuun kautta kurkkuun jos on jumissa ja se taas voi johtaa pahoinvointiin ...
Jos pääset käymään osteopaatilla niin kirjoita kotona paperille kaikki oireet, hän sitten tietää käsittellä niitä kaikkia

Usein turvautuu lääkäreihin mikä sekin on joskus tietenkin ihan paikallaan, mutta jos oireet tulevat selästä tai palleasta niin siinä lääkärit eivät voi auttaa


Olen täysin varma siitä, että mitään vakavaa sinulla ei ole !!!! :D

JamesRe: pahoinvointi31.1.2014 13.06
Lääkäri soitti,verikokeissa ei mitään erityistä,kaikki hyvin. Määräsi pidemmän kuurin jotain muuta lääkettä kuin zolttia,jospa se siitä

JamesRe: pahoinvointi31.1.2014 16.51
Sain 2kk kuurin somaccia. Onko kyseinen lääke auttanut teillä?

StigolinaRe: pahoinvointi31.1.2014 21.48
James - tämä on tätä mitä lääkärit voivat tehdä ... lääkkeitä, toisia lääkkeitä jne ... tätä minä odotinkin ! Kuten tuolla jossakin aikaisemmin kirjoitin, olen kokeillut niitä kakkia, siis kaikkia !! Myös Somacia joka toimi yhtä hyvin kun olisin imeskellyt peukaloa, ei mitään apua !

Närästyksellä on monta eri syytä mutta lääkärit intohimoisesti lääkitsee ainoastaan hapot mutta kun se ei riitä (kaikissa tapauksissa). Jos sun pallea ei toimi (sulkee-aukeaa-sulkee-aukeaa...) niin hapot pääsee kuitenkin läpi ruokatorveen vaikka kuinka söisit ne lääkkeet :/

Joten - tämä vaan pidentää ongelmasi. Somacin jälkeen sulle tarjotaan seuraavaksi Zolt ja sitten vielä .... Yksinkertaisesti nämä eivät auta vaan ainoa mikä voi parantaa sinut on että selviää SYY !!!

Jos katsot jostain kuva vatsalaukusta niin näet että yläosassa on "aukko" joka johtaa ruokatorveen, tätä aukkoa pallealihaksen kuuluu avata ja sulkea. Jos se jää auki kpska pallea on jumissa eikä enää sulje sitä niin hapot työntyy kurkkuun ja seurauksena pahoinvointia

Avaa alla oleva linkki ja lue mitä siinä sanotaan, tämä VOI olla syy sinunkin tapauksessa !!!

Lue erittäin tarkasti se alempi teksti

http://osteopaatti.blogspot.fi/2013/07/narastys.html

StigolinaRe: pahoinvointi31.1.2014 21.48
James - tämä on tätä mitä lääkärit voivat tehdä ... lääkkeitä, toisia lääkkeitä jne ... tätä minä odotinkin ! Kuten tuolla jossakin aikaisemmin kirjoitin, olen kokeillut niitä kakkia, siis kaikkia !! Myös Somacia joka toimi yhtä hyvin kun olisin imeskellyt peukaloa, ei mitään apua !

Närästyksellä on monta eri syytä mutta lääkärit intohimoisesti lääkitsee ainoastaan hapot mutta kun se ei riitä (kaikissa tapauksissa). Jos sun pallea ei toimi (sulkee-aukeaa-sulkee-aukeaa...) niin hapot pääsee kuitenkin läpi ruokatorveen vaikka kuinka söisit ne lääkkeet :/

Joten - tämä vaan pidentää ongelmasi. Somacin jälkeen sulle tarjotaan seuraavaksi Zolt ja sitten vielä .... Yksinkertaisesti nämä eivät auta vaan ainoa mikä voi parantaa sinut on että selviää SYY !!!

Jos katsot jostain kuva vatsalaukusta niin näet että yläosassa on "aukko" joka johtaa ruokatorveen, tätä aukkoa pallealihaksen kuuluu avata ja sulkea. Jos se jää auki kpska pallea on jumissa eikä enää sulje sitä niin hapot työntyy kurkkuun ja seurauksena pahoinvointia

Avaa alla oleva linkki ja lue mitä siinä sanotaan, tämä VOI olla syy sinunkin tapauksessa !!!

Lue erittäin tarkasti se alempi teksti

http://osteopaatti.blogspot.fi/2013/07/narastys.html

StigolinaRe: pahoinvointi31.1.2014 21.49
Tulipa sitten kahteen kertaan ... :D

JamesRe: pahoinvointi31.1.2014 22.56
I don't know why but I actually didn't quite understand that. Koska suomenkielen taitoni ei ole aivan parasta mahdollista luokkaa niin en oikei käsittänyt sitä mitä tässä niinkuin sanottiin. Mistä sen pallean jumitumisen voi tietää?

StigolinaRe: pahoinvointi1.2.2014 3.20
Here is a link for you if this is easier .. you can search for osteopathic help with diafragm sympthoms

http://www.victoriadavies.com/Help/july_2009_help.php

VaniljaRe: pahoinvointi1.2.2014 8.11
Stigolina, minä olen käynyt osteopaatilla ja myös omt-fysioterapeutilla, molemmista oli apua omissa oireissani. Omt-fysioterapeutti käsitteli ilmeisesti juuri nuo mainitsemasi nikamat, hän sanoi että ne käsitellään aina kun potilas valittaa refluksivaivoja. Olin oireeton sen jälkeen pari kuukautta.

Minun kohdallani on hoidettu nimenomaan syytä ja olen tällä hetkellä aivan oireeton, ihan kuin ei mitään olisi koskaan ollutkaan. Ruokavalio on edelleen käytössä, en siitä edes haluaisi luopua. En tiedä miten pysyvää tämä on, mutta en mieti sitä, vaan nautin tästä hetkestä ja terveistä päivistä. Olin aluksi todella sairas ja koko elämä tuntui vain masentavalta ja pelottavalta. Asiat voivat kuitenkin muuttua. Minulla on tähystyksessä todettu löysä vatsanportti ja diagnoosina refluksitauti. Lääkkeitä en ole käyttänyt kuin pari viikkoa, sain niistä oloni vain huonommaksi. Reseptejä kyllä löytyy useita, koska joka kerta lääkärissä käydessäni sain uuden reseptin, että lääkkeitä varmasti riittäisi.

JamesRe: pahoinvointi1.2.2014 9.44
Now I get it,thanks very much! Appreciate it. Tuo on siis auttanut teillä molemilla? No syön nyt alkuun noita lääkkeitä ja vatsan ruokavalioa. Jos ei ala helpotamaan pitäisi varmaan mennä osteopaatille

PilkkuRe: pahoinvointi1.2.2014 9.48
Kun kävin ekan kerran lääkärillä valittamassa oireitani, sain neljän viikon kuurin Somacia, ja se kyllä auttoi. Kahvinjuontia vähensin vähän, mutta muuten pystyin syömään ja elämään hyvin normaalisti. Tämä nyt on jossittelua, mut jos vaan en sitten ois alkanut revitellä, niin ehkä oiskin oireet pysyneet kurissa... Siinä vaan sitten oireettomana ja huolettomana tuli dokailtua ja tupakkaakin taas poltettua, ja nykyään onkin sit taas vaikeempaa. Aika hyvin pysyy kyllä oireet kurissa ruokavaliolla ja tarkoilla ruokailuajoilla. Uskon että tämän taudin kanssa juurikin ruokavalio on todella suuressa asemassa.

Nykyään syön Somac 40mg päivittäin ja lisäksi välillä pakko ottaa Rennietä. Minuakin pelottaa välillä erilaiset lisäsairaudet kuten se Barretin ruokatorvi tai jopa syöpä. Masentaa kun en voi enää nauttia ruoasta ja juomasta entiseen tapaan, ja erimerkiksi matkustelu ei ole ollenkaan rentoa kuten ennen. Tilanteeseen kuitenkin on sopeuduttava ja kyllä siihen sopeutuu.

James - toivottavasti oireesi helpottavat. Minäkin kannustan ruokavalion päivittämiseen ja ikävä kyllä se kahvi kannattaa jättää kokeiluksi pois. Vaikka ei olisi refluksia niin kahvi ei ole kaikista vatsaystävällisin juoma. Samoin kuin ei alkoholikaan.

JamesRe: pahoinvointi1.2.2014 10.28
Kiitos kaikille kun vastasitte! Ja sain nyt käsityksen että tämä tauti pikeminki rajoittaa elämää. Ja olen nyt saanut kuulla miten te pidätte sen kurissa joten kyllä tämä tästä. Thanks y'all!

StigolinaRe: pahoinvointi1.2.2014 11.03
Minä jätin silloin, kun omat oireet alkoivat, kaiken sellaisen ruokavalion pois jota sanotaan aiheuttavan refluksia. Minun tapauksessa ei mitään muutosta, närästykset jatkuivat.

Näin se on, tässä vaivassa voi olla monta eri syytä.

Sen takia pitäisi ensin lähteä tutkimaan mikä tätä vaivaa aiheuttaa

- ruokavalio, nikamalukot ja selkävaivat, palleatyrä, pallea jumissa ( väärä hengitystekniikka, pallea jumittuu jos hengittää epätasaisesti), muu vika palleassa tai vatsan suun kohdalla jne ..

Sen takia on absurdia ensin joutua syömään mieletön määrä lääkkeitä ennen kun syy on selvitetty !!! Sehän pitäisi mennä niin että ensin tutkitaan sitten lääkitään !?!

Minä löysin monen tuskaisen vuoden jälkeen niin fiksun lääkärin (yksityinen) joka passitti minua Voice terapiaan ( opetetaan hengittämään oikein ja hieroo mm palleaa) ja hoitojen jälkeen hän taas lähetti minut eteepäin osteopaatille. Siellä hoidettiin koko keho mm nikamalukot ( mieletön paineen tunne rinnassa hävisi heti ) ja ehdotettiin vaihtaa närästyslääkkeet Ph Balance Pasqoeen jota saa luontaistuotekaupoista ja jopas rupesi elämä muuttumaan !!! :D Enkä enää tarvinnut käyttää apteekin myrkyt

Joten jokaisen kohdalle lääkkeet eivät aina ole ainoa ratkaisu. Pitää itse päättää kokeilla kaikki muut vaihtoehdot mitä tarjotaan. Lääkärit harvoin osaavat tarjota muuta kun juuri nämä hemmetin myrkyt ;(

James, jos sun tilanne ei muutu - VAADI että lähettävät sinut magneettiröntgeniin missä selviää onko vatsan suun kohdalla ongelmia. Jos löytyy ongelmakohta niin SITÄ hoidetaan, jos ei niin osteopaatille !!


Vinkki - teille joilla on närästystä ja nielu kovilla.... ostakaa kotiin kylmäpuristettua LUOMU kookosöljyä ! Sitä löytää, jos ei jaksa luontaistuotekauppaan lähteä niin Citymarketista luont.tuotehyllystä ja löysin sitä myös RobinHoodista. Öljy on kiinteä ja myydään lasipurkissa. Öljy hoitaa kurkun tulehdukset mm ja on antibakteerinen. Jotkut kokevat että on ällöttävää laittaa sitä suuhun, itse otan n. puolikas teelusikallinen muutamia kertoja päivässä, silloin ei tunnu niin rankalta .. Joskus myös purskutan sitä että suun limakalvot rauhoittuvat

Tämä tuote on muutenkin todella monipuolinen huipputuote ja edistää terveyttä kaikin puolin !! Googlatkaa mitä siitä sanotaan !! Itse käytän CoCoVin kookosta

JamesRe: pahoinvointi1.2.2014 13.31
Kiitos!

JamesRe: pahoinvointi1.2.2014 13.49
Kysyn vielä että kun teillä on oireettomia jaksoja,niin onko teidän olonne normaali ja kuinka pitkään hyvät jaksot kestävät noin?

StigolinaRe: pahoinvointi1.2.2014 15.56
Minun kohdalla - silloin kun olen saanut nikamat auki (osteopaattikäynti) ja muutenkin keho avattu siellä, niin olo on todella hyvä kun hengitys kulkee taas normaalisti, sydämmentykytykset taas loppuvat, paine rinnassa helpottaa ja pahoinvointi loppuu.
Elämä kulkee eteenpäin ilman mitään ajatuksia refluksista :) .... kunnes taas pallea ja nikamat seuraavan kerran jumissa :(

JamesRe: pahoinvointi1.2.2014 18.41
Miksiköhän minulla ei tutkita sitä aiheuttajaa?

JamesRe: pahoinvointi1.2.2014 20.00
Tämä tosissaan harmittaa,koska olen vasta 16 ja olisi vielä elämä eletävänä ja tahtoisin nauttia siitä mutta vaikea nauttia kun voin pahoin :(

MallaRe: pahoinvointi1.2.2014 21.39
Julkisella puolella terveyskeskuksissa on käytäntönä se, että ensin yritetään saada refluksi ja muut oireet lääkityksellä kuriin. Siihen menee aikaa, muutamia kuukausia ainakin. Ja ymmärtääkseni tähystykseen ei kovin helposti nuoria laiteta. Tähystyksessä selviää onko refluksin aiheuttaja elimellinen vika, esim. palleatyrä tai löysä mahanportti. Aina ei selittävää elimellistä vikaa löydy. Itselläni ei ollut noita elimellisiä vikoja, vaan gastriitti eli mahan limakalvon tulehdus, mikä oireilee pahoin refluksioirein.

Ymmärrän että olet kärsimätön. Oletko jo kuinka kauan syönyt happosalpaajia ja millä annostuksella? Ehkä olet kertonut, mutta en muista... Nämä oireet kestävät pitkään ja vaativat monta kuukautta lääkitystä. Minä olen syönyt lääkkeitä jo puoli vuotta ja syön edelleen.

Närästyslääke tehoaa parhaiten, kun otat sen aamulla tyhjään mahaan ja syöt aamupalan vasta tunnin päästä. Jos otat Somacin vain aamulla, voisit illalla ottaa lisäksi vielä Antepsinia tai Gavisconia. Lääkityksen lisäksi tukitoimina hyviä ovat kaikki mitä Stigolina ja muut ovat ehdottaneet. Ruokavalio on hirmuisen tärkeä!

Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä sinulle. Yritä olla stressaamatta, sillä se vain pahentaa oireitasi. Kun 2 kk Somac-kuurisi on ohi, keskustelet sitten viimeistään lääkärisi kanssa tilanteesta. En tiedä kannattaisiko tai onko sinulla mahdollista mennä yksityiselle gastroenterologille. Yksityisesti pääsisit ehkä nopeammin tähystykseen ja selviäisikö onko sinulla joku elimellinen vika. Toisaalta sekään ei muuta tilannetta heti miksikään. Saat lisää lääkkeitä ja elämäntapaohjeita.

Elämä ei maistu kun voi huonosti. Mutta ihan varmasti sinullekin tulee parempia aikoja ihan niinkuin tämän sivuston muillekin kirjoittajille. Tämä sairaus todella opettaa kärsivällisyyttä. Ja myös nauttimaan elämästä silloin kun voi hyvin. Try to take it easy, one day at a time.

JamesRe: pahoinvointi1.2.2014 21.52
Thanks! Joo siis nyt alkoi tänään 2kk kuuri,ennen tätä oli yhteensä 2vk zoltia marraskuu-joulukuussa. Tarvitsen tosiaan kärsivällisyyttä.. Jep no jospa tämä auttaisi. Jos tää ei tästä niin I gotta get by with this.. Just deal with it. Tosiaan ärsyttää paljon :(

MallaRe: pahoinvointi1.2.2014 21.57
Ja lopeta kahvinjuonti kokonaan muutamaksi viikoksi. Vaikka et paljoa juokaan, vähäkin voi olla liikaa. Kun minä lopetin kahvinjuonnin (vain muki päivässä) oireet helpottivat nopeasti. Muutaman viikon jälkeen luisuin taas kahvinjuontiin. Ja nyt ikävät oireet ovat tulleet takaisin. Kahvi ei sovi minulle. Voi että onkin vaikea läksy opittavaksi!

MallaRe: pahoinvointi1.2.2014 22.01
Et ole siis käytännössä syönyt ollenkaan happosalpaajia. Mikä annostus Somacia sinulla on päivässä? Minä syön 40 mg Nexiumia, alkuun söin 20 mg, mutta se ei auttanut.

JamesRe: pahoinvointi1.2.2014 22.30
En ole nyt muutamaan viikoon juonutkaan kahvia. Ja 1k päivässä puoli tuntia ennen aamupalaa somac 40mg.jostain syystäen vain saa vakuuteltua itselleni,että tämä ei olisi vaarallista:/

JamesRe: pahoinvointi2.2.2014 22.41
Voinko minä nauttia elämästä suht normaalisti jos minulla on refluksi? En haluaisi vain murehtia ja kärsiä tästä kokoaikaa.

StigolinaRe: pahoinvointi3.2.2014 11.19
James, yritä ettet nyt stressaisi itseäsi tällä. Odota rauhassa jos lääkkeet rupeaisivat vaikuttamaan ja pahoinvointi loppuisi.

Syy ongelmiisi voi olla ne aknelääkkeet jotka rasittavat vatsan limakalvoja ja kun aknekuuri loppuu ja jatkat ottaa maitohappobakteereja niin refluksi luultavasti loppuu siihen !

Jos taas on esim. nikamat jotka vaikuttavat ettei pallea sulkeudu niin siihen taas auttaa osteopaatti ja silloin refluksi loppuu siihen

Jos on niin että sulla on esim palleatyrä niin sitä taas voi korjata leikkauksessa ja taas refluksit loppuvat siihen

Olet niin nuori vielä niin voin melkein vannoa että sulla on joku korjattava vika joka aiheuttaa nämä sun oireet joten ei mitään vaarallista !!!

Mutta jos peloittelet itseäsi ja jäät sellaiseen paniikkiin että tämä on vaarallista niin silloin refluksit vaan pahenevat. Kun ihminen on stressaantunut, jännittynyt, ahdistunut, masentunut niin hengitys muuttuu katkonaiseksi ja se vaikuttaa suoraan palleaan joka säätää vatsahappoja siten etteivät pääsisi vatsalaukusta ylös ruokatorveen.

Sillä aikaan kun odotat että Somac- kuuri vaikuttaisi niin puhu äidin kanssa jos hän tilaisi sulle ajan osteopaatille !! Osteopaatti tarkistaa onko sun pallea jumissa ja jos on niin hoitaa sen siinä heti, myös jos nikamat ovat jumissa !!

Osteopatiaa ja lääkekuuria voi yhdistää, voi jopa nopeuttaa paranemista

Kirjoita lapulle kaikkea mitä sua vaivaa - akne, vatsahapot, pahoinvointi, ahdistus jne ... jne ja anna se osteopaatille niin hän on tietoinen tilanteesta ja tietää mitä käsitellä.

Voit myös näyttää vanhemmillesi tämä viestiketju, voi olla etteivät ole tietioisia siitä miten paljon tämä asia ahdistaa sinua.... :/

Muuten kirjoittelet vaan tänne niin ollaan täälä sun tukena :)

JamesRe: pahoinvointi3.2.2014 18.37
Kiitos stigolina!! Helpottaa todella paljon kuulla toisten ihmisten ajatuksia kun olette myös kärsiviä. Pitänee odotella jospa lääke auttaisi :/, ja tuo osteopaatti kuulostaa loistavalle!

JamesRe: pahoinvointi5.2.2014 19.46
Onko tietoa,kuinka nopeasti somac yleensä alkaa vaikuttamaan?

MallaRe: pahoinvointi6.2.2014 18.43
Ei valitettavasti voi sanoa mitään aikarajaa, muutama viikko, muutama kuukausi. Tämä sairaus on myös aaltoileva: välillä on lähes terveitä jaksoja ja sitten taas huonompia. Huonojen jaksojen aikana ei auta kuin sinnitellä ja uskoa, että se parempi jakso taas tulee. Yritä tehdä ja harrastaa kaikkea muuta mahdollisimman paljon ja keskittyä mahdollisimman vähän oireisiisi.

RetkuRe: pahoinvointi8.2.2014 10.35
Hei,

Olen nuori nainen, jolla todettiin lievä ruokatorven tulehdus n. puolitoista vuotta sitten. Sitä ennen en ollut koskaan kärsinyt vatsa- ja närästysoireista. Ensimmäinen vuosi oli hyvä. Oli vain kaksi hyvin lyhyttä jaksoa, johon helpottivat lääkkeet parissa päivässä ja kaikki oireet katosivat kuukausiksi. Viime syksystä lähtien huonoja kausia on ollut useita. Omiin oireisiini kuuluu lähinnä vatsakivut ja pahoinvointi alkupäivästä. Pahoinvoinnin myötä menetän ruokahaluni. Happosalpaajat eivät tehoa enää niin hyvin mitä alussa.

Olen kiinnostunut osteopaatilla käynnistä. Sillä luulen, että oireillani voi olla yhteys niskan kiputiloihin. Saan ajottain jännityspäänsärkyä, joka voi jatkua parikin päivää. Onko kellään tietoa paljon käynti osteopaatilla noin suunnilleen maksaa? Opiskelijana tieto on hyvinkin tärkeä.

PS. Huonoina kausina koen vähäisenkin liikkumisen lisäävän kipua ylävatsalla. Onko kellään samanlaisia tuntemuksia?

StigolinaRe: pahoinvointi8.2.2014 15.12
Osteopaattien hinnat hieman vaihtelee mutta omalla paikkakunnallani hinta on n 55-65 ?. Suosittelen lämpimästi käynti osteopaatilla, voisit saada hoitoa useampaan vaivaan samalla ! Ja jos salpaajat eivät auta niin voisit kokeilla Ph-balance Pasqou (Life luont.kauppa). Boulardii (myös esim Life) on toinen erittäin hyvä tuote näihin ongelmiin ..

JamesRe: pahoinvointi9.2.2014 22.40
En käsitä,olen jo syönyt jonki aika tätä lääkettä mutta en huomaa vaikutusta. Lievä pahoinvointi tuntuu koko ajan. Pitäisikö minun todella käydä osteopaatilla. Tämä on mielenterveydellisesti raskasta.

StigolinaRe: pahoinvointi9.2.2014 23.48
Kannattaa käydä ! Olen kun rikkinäinen levy jankuttamalla samaa asiaa mutta mitään et menetä kokeilemalla sitä... Ehkä osteopaatti löytääkin jotain mitä lääkäri ei ?
Ja lääkkeitähän voit ottaa silti, ehkä ne tukee toisiaan ...

Osteopaatti ei ole mitenkään vaarallista ja mikään ei satu, päinvastoin tulee tosi relax olo. Osteopaatti työskentelee käsillä - manipuloi lähinnä

Tee se lista ja mainitse siinä kaikki mitä sua mietityttää - ahdistukset, pahoinvointi, lääkitys jne jne .. ehkä selkä ? Nikamat ? Silloin on osteopaatilla helpompaa kun tietää mitä käsitellä

JamesRe: pahoinvointi13.2.2014 22.34
Äitini oli sitä mieltä,että ensiksi syön kuurin loppuun ja sitten katsotaan jos ei helpota. Harmittaa todella pelkään aina välillä kaikkea vakavaa.. Itse asiassa nyt on muuten mennyt ihan hyvin, pahoinvointi on ollut eritäin lievää. Haluaisin vain että olisi taas niitä mukavia normaaleja päiviä jolloin voisit nauttia kunnolla elämästä..

StigolinaRe: pahoinvointi14.2.2014 0.40
Älä pelkää James, ei varmasti ole mitään vakavaa !!! Mitä vähemmän ajattelet asiaa sitä paremmin ja luultavasti oireetkin helpottuvat. Jos jatkuvasti kelaat tätä ja pelottelet itseäsi niin se voi johtaa tosi rankkaan masennukseen ja se taas tietää lisää lääkkeitä...

Entzyymit ( ja maitohapot) muuten ovat todella tärkeät kun syöt kuuria. Sinulla on tietenkin hieman hankala tilanne kun olet vielä nuori etkä pysty vielä ihan itse päättämään kaikista näistä asioista ja kun vanhemmat vielä kustantavat kakki menot.

Mutta leuka pystyyn, nyt kun et masentaisit itseäsi tällä asialla niin paljon voit hyvällä säkällä olla ihan hyvässä kunnossa kesäksi :)

Vielä sen verran ... oletko kertonut jo äidillesi miten paljon tämä asia ahdistaa ja pelottaa sinua ? Kannattaa kokeilla kertoa, usein äidit ymmärtävät enemmän kun mitä luulee ;)

JamesRe: pahoinvointi15.2.2014 12.17
Olen kertonutkin,vastaus on vain aina se,että kyllä se kohta helpottaa kun lääke alkaa vaikuttamaan... Mutta minusta tuntuu ettei se auta oikeasta yhtään ja en vain saa tuota barret minun päästä pois:|

JamesRe: pahoinvointi17.2.2014 22.35
En oikeesti ymmärrä,koska tämä paha olo vaivaa kokoajan, mutta asteikolla 1-10 sen voimakkuus on enintään 3. Yleensä 1-2. Se on todella lievää mutta tuntuu kuitenkin,ja tämä somac ei tunnu auttavan yhtään :(. Pitää odottaa lääkekuurin loppumiseen jospa se auttaisi lopulta :( osteopaatille menen kyllä varmasti jos vaikea tämä ei lopu! On vain vaikea hyväksyä tämä itselläni. En haluisi joutua käyttämään lääkkeitä lopun ikäni,tai olla muutenkin rajoittunut joissain asioissa,mutta en kuitenkaan halua barret tai syöpää. Pelkään niitä erittäin paljon. Luun,että 10% refluksikoista saa barretin:(

StigolinaRe: pahoinvointi18.2.2014 2.14
Hei James :) Tämä pelotta sua kyllä todella paljon :( Syy näihin oireisiin on varmasti nuo aknelääkkeet ?! Se on kyllä rehellisesti todella vahva lääke ja itse kyllä laittaisin sen myrkkylääkkeisiin !! Juttelin tästä siskoni kanssa joka on lukenut lääketiedettä ja hän sanoi että nämä aknelääkkeet ovat todella vahvoja ja rankkoja keholle... Oletko aivan varma että sun akne on niin paha että tarvitset näitä lääkkeitä ?

Älä hyvä James nyt lähde pohtimaan syöpää tai muuta vaarallista, ei sulla mitään sellaista ole !! ... Mitä barret tarkoittaa ? :P

refluksikurkkuRe: pahoinvointi18.2.2014 2.32
James, if I were you, I wouldn't worry about B's esophagus or cancer at all.
You are much too young.

Try to concentrate on other more positive things ... I know, easier said than done!

Stigolinan heitto Barretista taisi olla retorinen mutta laitan nyt muille lukijoille sivuston sis. linkin http://www.refluksi.fi/154

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 8.59
En ole käyttänyt sitä lääkettä nyt kuukauteen,mutta sama olo vaan jatkuu. Alan olla todella epätoivoinen tämän kanssa. I shouldn't read that article. I'm just so worried with this coz you know I'm young. Harmittaa vaan niin paljon. Nyt on jatkunut tämä olo tammikuu alusta asti:'(

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 9.01
En itse asiassa pelkää että vielä olisi barret tai syöpää. Mutta entä kymmenen,kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä. Haluaisin elää elämäni ilman sitä syövän pelkoa.

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 9.25
Ja jos minulla olisi ruokatorven tulehdus niin olisiko se näkynyt verikokeissa?

StigolinaRe: pahoinvointi18.2.2014 10.39
Minä en ole ikinä kuullut barretista ?? oikeesti !

Mutta James, älä mieti tulevaisuutta koska silloin jos stressaat niin sekin edesauttaa kaikkia oireita.

Yritä elää suht normaalia elämää ja hengaile kavereiden kanssa, urheile ym.. Itseäsi preppaaminen kauhujutuilla lisää vaan stressiä ja se taas johtaa hengityskatkoksiin joka johtaa palleajumiin joka johtaa närästykseen ... Ota uudestaan yhteyttä lääkäriin ja kerro kuinka paljon tämä asia ahdistaa ja pelottaa sinua. Jos ei ole otettu kaikki kokeet niin vaadi että ne otetaan !


Pojallani (18v) oli myös närästystä ja oksenteli masennuksen yhteydessä mutta kun masennus helpotti myös närästykset loppuivat, nykyisin närästyksestä ei ole tietoakaan !
Pojallani oli pakkoajatuksia masennuksen yhteydessä. Samat pelottavat jutut ahdisti häntä kellon ympäri, jopa keskellä yötä heräsi kauhuajatuksiin.

Luen näin rivien välistä että sinulla saattaa myös olla masennusta ? Jos on, niin siihen löytyy lääkkeitä !! Mitä kauemmin stressaat itseäsi tällä asialla sitä pahemmaksi se muuttuu, joten ota yhteyttä lääkäriin ja puhu siellä rehellisesti kaikista peloista, miltä sinusta tuntuu ...

Masennuksen yhteydessä pulssi kiihtyy, keskittymiskyky on nollassa ja mikään ei ole hauskaa, kaverit ei kiinnosta, nukahtaminen vaikeutuu, yöllä saattaa herätä ja ajatukset pukkaa päälle, ruoka ei maistu jne jne
Onko sinulla näitä oireita ? (yritän tässä löytää syyn refluksiin..)


Olet nyt niin jumissa ja peloissaan tästä närästyksestä että se taitaa viedä suuri osa ajastasi ? :(

StigolinaRe: pahoinvointi18.2.2014 10.42
Äläkä Googlaa mitään enää !!! Kielsin poikani googlaamasta kun hän löysi uusia kauhustooreja joka googlauksen yhteydessä

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 11.19
Näin on, kierrän kehää jutuillani, mutta pelkään vain tulevaisuuteni takia. Tekisin mitä vaan että tämä loppuisi. Aloitin juuri herkkylakon. En vain voi olla ajattelematta tulevaisuutta, en haluisi kärsiä jatkuvasti tästä. Pelkään ettei lääkkeet autaja että barret alkaa muodostua.

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 11.30
Olisiko ruokatorven tulehdus näkynyt veri kokeissa?

SitrusRe: pahoinvointi18.2.2014 16.17
Ei, ruokatorven tulehdus ei näy verikokeissa, eikä sitä hoideta antibiooteilla, kuten yleensä tulehduksia.

Mä ymmärrän että pelkäät, niin me kaikki pelätään. Mitäs jos menisit juttelemaan vaikka koulussa psykologin kanssa tuosta puolesta? Mun kouluajoista on jo 30 vuotta, eikä niihin aikoihin psykologin kanssa puhuttu vaikka olisi ollut aihettakin. Onneksi asiat ovat niiltä osin kehittyneet parempaan suuntaan.

On tosi hyvä että olet löytänyt tän palstan. Mutta on hyvä jutella myös niiden ihmisten kanssa jotka ovat sun elämässä mukana sekä ihan livenä jonkun ammattilaisen kanssa. Voin hyvin kuvitella että on kova paikka sairastua tämmöiseen noin nuorena kuin sinä.

En kuitenkaan usko että olosi jatkuu niin huonona kuin se on nyt. Tässä taudissa huonot ja hyvät kaudet vaihtelee. Sanot myös että haluat itse toimia sen eteen että olosi kohenee. Se on erittäin hyvä, koska juuri sinä itse valitset miten elät, ja sillä on erittäin suuri vaikutus elämänkulkuun ylipäätään sekä refluksiin.

Komppaan Stigoliinaa, älä googlaa. Netistä löytyy vaikka mitä eikä kaikki ole totta. Juttele mieluummin kasvotusten oikeiden ihmisten kanssa.

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 17.41
Minkä takia minulla ei siten tehdä mitään tähystys? 2 lääkärillä käynyt mutta kukaan ei edes maininnut sitä

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 17.44
Ja no ei oikeastaan ole tuollaista masentuneisuuden tunnetta muuten kuin silloin kun ajattelen barret ja tällasta. Muuten on vain olotilastani riippumatta paha olo koko ajan:(,mutta edelleenkin kuten sanoinkin,pahoinvointi on erittäin lievää

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 20.02
Mutta pääsin esimerkiksi barretistakin siihen kuvaan ja luinkin jostain,että erittäin harvinainen,ja että ja barret ruokatorvesta kehittyy 1-2% pahanlaatuinen,eli syöpä. Onko tämä totta? Luin myös,että kyseisen syövän uhrit ovat olleet yleensä juoppoja vanhuksia. Erittäin harvoin alle 50v. Onko mikää näistä totta. Tässä vaiheessa haluaisin vain tsemppaavaа puhetta. On tämä refluksi kuitenkin siinä mielessä suhteellisen vaaraton vai? Enkä nyt enää lue muualta mitään kun täältä.

SitrusRe: pahoinvointi18.2.2014 22.19
Mä olen edelleen sitä mieltä että sun James kannattaa jutella ajatuksistasi face to face jonkun kanssa. Se ettet tunne itseäsi masentuneeksi on ihan hyvä, mutta jutella kannattaa silti.

Syövän kehittymiseen menee käsittääkseni pitkä aika, joten jo siksi sitä tuskin nuorelle tulee. Siten voi olla huoleti. Riskitekijöitä on viina, tupakka, ylipaino, jatkuva refluksi ja varmaan muitakin on. Sun ei tosiaan ole aihetta vaivata mieltäsi sillä asialla.

Tähystyksellä pyritään saamaan kiinni juuri syöpä, joten siksipä sitä sulle ei varmaan ole ehdotettu. Refluksin hoitoon tähystys ei yleensä tuo mitään uutta. Tähystys tehdään myös silloin jos harkitaan leikkausta. Mutta sitä harkitaan vasta sitten, jos muut hoitokeinot eivät auta. Joten älä mieti suotta sitäkään.

On hyvä että olet kiinnostunut asioista ja haluat hoitaa itseäsi. Mutta älä anna refluksin ottaa liian suurta osaa elämässäsi.

Mä mietin tuotakin, kun kirjoitit ettet halua rajoittunutta elämää mutta et myöskään syöpää. Tuossa olet kiteyttänyt hienosti sen ristiriidan, jota kuka hyvänsä tuntee, kun sairastuu tällaiseen sairauteen joka vaatii elämänmuutosta. Sekin on niitä juttuja joista mun mielestä olisi hyvä jutella muuallakin kuin netissä.

StigolinaRe: pahoinvointi18.2.2014 23.47
Sitrus puhuu asiaa James ! Jos löytäisit jonkun kenen kanssa puhua kasvotusten. Joskus tuntuu paremmalta puhua sellaisen kanssa jota ei tunne ennestään . Koulukuraattori tai psykologi voisi olla ihan hyvä alku.

Muuten kaupungin nuorisopsykiatriasta kannattaisi kysyä. Siellä on ammattitaitoista henkilökuntaa jotka ovat erikoistuneet nuoriin ja heidän ongelmiin

Meidän kaupungissa esim. on keskiviikkoisin Drop In-päivä nuorisopsykiatrilla jolloin nuoret voi mennä juttelemaan psykologin tai jonkun muun ammatti-ihmisen kanssa


Poikani käy psykiatrilla edelleen vaikka on jo ihan ok, ihan vaan juttelemassa. Hänen mielestä se tuntuu tosi hyvältä käydä yhden ja saman henkilön kanssa juttelemassa

Refluksia on tänä päivänä vähän jokaisella mutta ketään en tunne kenelle olisi kehittynyt kurkkusyöpää ! Joten aika harvinaista kuitenkin ja varsinkin 16-vuotiailla

Paljon vaarallisempaa on kävellä ovesta ulos !!

Se että sinulla on nyt refluksia ei mitenkään tarkoita että se seuraa sinua läpi elämän pilaamassa elämänlaatuasi joten älä murehdi sitä nyt etukäteen

Ihan varmasti syy sinunkin refluksiin löydetään ja hoidetaan :)

JamesRe: pahoinvointi18.2.2014 23.57
En itse edes tajunnut tuota rajoittunut elämä-syöpä yhtälöä. Tässä iässä on kuitenkin vaikea vaihtaa ruokavaliota. Herkkuja onnliikaa tarjolla mutta nyt aloitin lakon ja katson jospa se auttaisi jotain. Jatkuvasti refluksioireista kärsiviäkin varmasti on joille ei syöpää kehity? Jostakin luin että 10 000 refluksitautista kohtaan on aina yksi syöpä. Saattaa olla liioteltuja. Haluisin nyt kuitenkin vain että tämä pahoinvointi loppuisi,että saisin edes nauraa ajattelematta oloani. Nyt on kyllä tätä kuraa kaatunut niskaan aika paljon. I need to deal with this:/

JamesRe: pahoinvointi19.2.2014 0.20
Kiitos kun kannustatte! Ja todella toivon että tämä pahoinvointi lakkaa. Niin ja vaikka lääkkeestä ei ole oloon apua niin auttaako se silti, vai syönkö tätä turhaan?

StigolinaRe: pahoinvointi19.2.2014 2.44
Vaikea sanoa niihin lääkkeisiin mitään. Mutta ainakin olet sitten kokeillut niitä

Ja James, saa nauraa vaikka onkin kurja olo :) Aina se pikkasen piristää oloa ja nauruhan on tunnetusti mahtava lääke !

Yritä unohtaa kaikkea mitä olet Googlannut ja lukenut ! Ihminen on sellainen että kaikki paha ja negatiivinen tarttuu mieleen vaikka niitä positiivisempia juttujakin löytyy

Ruokavalion muuttaminen kannattaa kokeilla, saattaa olla että sulla yksinkertaisesti on joku yliherkkyys johonkin tiettyyn ? Kokeilisit väh kaksi viikkoa (mieluiten kuukauden) olla ilman, jos ei kaikkea viljaa niin ainakin vehnän, se voi olla osasyy moneen sairauteen (hyvin moneen suolisto- ja vatsaongelmaan)

Jos on vaikeata olla ilman leipää niin syö 100% kauraleipää mutta tarkista ettei joukossa ole vehnää

Ja satasen varmasti ihosi paranee siinä ajassa, ei varmaan kokonaan mutta rauhoittuu, ja toivon mukaan myös närästys

JamesRe: pahoinvointi19.2.2014 7.19
Niin ei pitäisi miettiä noita,mutta helpommin sanottu kuin tehty. Minulle riittäisi toistaiseksi se että tämä oloni helpottaisi..

JamesRe: pahoinvointi19.2.2014 20.30
Luin juuri,ettäse antibiootti joka minulla oli käytössä aiheuttaa refluksia... Minun tuuria että lääkäri antoi juuri sen :(

StigolinaRe: pahoinvointi20.2.2014 3.08
Hienoa :) En nyt tarkoita että hienoa että sait nämä lääkkeet ja refluksin mutta nyt syy on mahdollisesti selvitetty !! Jos syy on lääkkeissä se tarkoittaa että närästykset loppuvat kun lääkkeen vaikutuskin loppuu.
Lääkkeen vaikutus kropassa kestää jonkun aikaa joten sen takia ehkä vielä närästää mutta sekin heikkenee ajan mittaan... Juo paljon vettä että saat sisäelimet huuhdeltua niin nopeammin se lääkekin huuhtoutuu kehosta

Detox kuurikin voisi nopeuttaa kehon puhdistumista

.... Kävit sittenkin googlaamassa ;)

JamesRe: pahoinvointi20.2.2014 8.50
Itse asiassa luin näiltä sivuilta refluksia lisäävistä lääkkeistä. No ei tässä muu auta kun odottaa että tämä.loppuu

JamesRe: pahoinvointi20.2.2014 9.44
Ja tätä oli ennen lääkkeiden ottoakin,mutta oli aamupahoinvountua. Sitä on vieläkin. Herään aina pieneen pahan olon tunteeseen. Sekin harmittaa

StigolinaRe: pahoinvointi20.2.2014 10.35
Pyydä että lääkäri tarkistaa verensokerisi

Jos ei puhuta refluksista vaan ihan pelkästään pahoinvoinnista niin siihen voi löytyä monta eri syytä esim. kohonneet sokeriarvot (vältä sokeria !!), hormoonit (sokeri vaikuttaa hormooneihin !!), ahdistus ja masennus, jännittäminen, liian vähäinen uni, lääkkeet, tyhjä vatsa y.m

Kokeile olla syömättä hiilareita ja tarkista muuttuuko tilanne

JamesRe: pahoinvointi20.2.2014 16.30
Mutta kun tämä on jo kestänyt niin pitkään, ja otti verikokeissa monta eri purkkia verta joten luulen että.de on katsottu.

StigolinaRe: pahoinvointi20.2.2014 17.30
Sinulta on varmasti otettu verenkuva, verensokeritutkimus ei ole sama ! Ilman verokokeitakin voit kokeilla itse hiilareiden vähentäminen. Hiilarit ovat monen sairauden takana

JamesRe: pahoinvointi20.2.2014 19.52
Missä on hiilatereitA? Ja ai siis tämä lääke alkaa vaikuttaa vasta kun kuuri loppuu?

StigolinaRe: pahoinvointi21.2.2014 13.01
Hiilarit ovat kaikki mikä nostattaa verensokerisi nopeasti - viljaa -leipää, pastat, peruna, sokeri, hiiva, pitsat, hampparit, riisi...

Voit Googlata ja lukea mitä se käsittää ja minkälaista ruokaa voi syödä (syön lähes kaikkea paitsi juuri ne mainitsemat) Googlaa LC

Itse olen vaihtanut perunan, riisin ja pastat kukka- ja parsakaaliin, quinoon, kasviksiin (paljon !!) ... + lihaa, makkaraa, kanaa, kalaa ...

Lääke vaikuttaa kyllä siitä kun rupeat ottaa niitä mutta vaikutus kehossa säilyy kauan sen jälkeen vaikka olisit lopettanut ottaa niitä ts. lääkeaineita on kehossa ja sisäelimissä vaikka et enää ota lääkkeitä.


Tässä hyvä linkki !!

http://vahahiilihydraattinen-ruokavalio-vhh.blogspot.fi/p/nain-syot-vahahiilihydraattisesti.html

SitrusRe: pahoinvointi21.2.2014 13.19
Hiilihydraattien välttäminen on tarpeellista vain suht. pienen ihmisjoukon mielestä. Esim. yksikään tapaamistani kymmenistä lääkäreistä ei ole maininnut hiilihydraattien ja refluksin liittyvän toisiinsa, Sen sijaan kannattaa välttää mausteita, rasvaa, kofeiinia, sitrushedelmiä.

Vallitseva käsitys terveellisestä ruokavaliosta on varsin erilainen kuin ns hiilaridieetti. Varsinkaan kasvavan nuoren ei kannata lähteä ääriliikkeiden matkaan ruokailussaan. Kun jättää pois refluksia aiheuttavat ruoat, jäljelle jää iso joukko hedelmiä, marjoja ja vihanneksia mitä voi syödä mielin määrin. Lisäksi runsaskuituisia viljoja, perunaa, maitotuotteita ja kalaa, lihaa en söisi hirveästi koska se sulaa huonosti etenkin jos käyttää happosalpaajia. Pitkälle prosessoituja ja keinotekoisia ruoka-aineita on hyvä välttää. Mitään kummallista ruokavaliota on turha lähteä soveltamaan.

SitrusRe: pahoinvointi21.2.2014 13.31
Katsohan James noita Ne pahimmat ja Parhaat ruoka-aineet -ketjuja.

Niistä saat osviittaa siitä, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää.
Tietysti jokainen huomaa omalta kohdaltaan mikä sopii ja mikä ei. Mutta jotain yhteisiä linjoja voi huomata.

VaniljaRe: pahoinvointi21.2.2014 13.56
Nuo hiilihydraatit voi kokeilumielessä jättää vaikka pariksi viikoksi pois, siinä ajassa jo näkee onko siitä apua. Mitään sopivaa yhteistä ruokavaliota ei ole. Ruokavalionsa tietää vain kokeilemalla, se on täysin yksilöllistä. Tavalliselta lääkäriltä yleensä ei saa kovin kummallisia ruokavalio-ohjeita, osa heistä ohittaa ruokavalion kokonaan, eivät pidä sitä tärkeänä. Omalla kohdallani voin sanoa että mitään tärkeämpää ei ole.

SitrusRe: pahoinvointi21.2.2014 15.26
Joo mutta ei ole asiallista että lääkäri kuluttaisi hirveästi aikaa sellaiseen perusasiaan kuin refluksiruokavalio. Ne tiedot on helposti saatavissa vaikka paperilla, netissä, apteekista, sairaanhoitajalta.

Voi tietysti hiilihydraatit jättää pois. Mutta miksi? Yhtä hyvin voi jättää suolan pois, mausteet pois, kahvin pois, einekset pois, rasvat pois, viinan pois, tupakan pois, mihin nyt kukakin tuntee halua.

JamesRe: pahoinvointi21.2.2014 17.01
Voi voi, johan on paljon jätettävä. Tarjolla on vaikka mitä mutta... Jospa koitan välttää näitä lähi-itä pizzerioita ja mäkkäriä ja pitää nyt sitä herkku ja limu lakkoa. Vähintään hampaille hyväksi

VaniljaRe: pahoinvointi21.2.2014 17.39
Lääkärit eivät todellakaan kuluta liikoja aikaa ruokavalioon. Sitä tulostetta, jonka olen muutaman kerran mukaani saanut, ei ole mitään tekemistä sen ruokavalion kanssa, jolla minä pysyn kunnossa. Yksi lääkäri oli sen verran kiinnostunut että hän kysyi mitä ja miten syön.

Ei varmaan kaikkia hiilareita kannata jättää pois, riittää kun jättää gluteiini-viljat pois, siitä on ollut monille paljon apua. Minäkin jätin ne aluksi pois. Nyt käytän pääasiassa täysjyväviljaa ja sitäkin rajoitetusti.

Olen aiemmin syönyt ihan liian hiilaripitoista ruokaa. En ollut tajunnut sitä että aiempi väsymyksen tunne, ruoan hidas sulaminen, krapulainen olo aamuisin (ei siis johtunut alkoholista), nesteen kertyminen elimistöön, päänsärky ja vatsan kipuilu ja turvotus ja täyteyden tunne johtuivat siitä. Ymmärsin sen vasta kun olin ollut ilman niitä. Ero olotilassa on kuin yöllä ja päivällä. Huomaan heti nytkin olotilassani jos olen syönyt liikaa leipää tai muuta viljatuotetta, valkoinen vehnä on pahin.

Kaikkea siis kannattaa kokeilla, eihän sitä tosiaan tiedä ennen kuin kokeilee. Osalle ihmisistä gluteiini aiheuttaa ongelmia. Ei varmaan ole kyse siitä että tuntee halua jättää jotain pois, minulle oli todella masentavaa ajatuskin siitä, että joudun luopumaan omasta tavastani syödä. Kyse oli siitä, että voin niin huonosti että oli ihan pakko tehdä jotain, en olisi voinut elää niiden oireiden kanssa, joita minulla silloin aluksi oli, sille oli kerta kaikkiaan vain pakko tehdä jotain. Minähän lakkasin aluksi syömästä kokonaan, kunnes oli pakko jostain taas aloittaa.

JamesRe: pahoinvointi21.2.2014 19.45
Kuten jo olen sanonut että pahoinvointi on lievää ja näin. Niin mitä pitäisi kokeilla lääkekuurin jölkeen jos tämä olo ei lopu? Uutta lääkettäkö? Osteopaatille varmaan,mutta jos se ei auta?

StigolinaRe: pahoinvointi22.2.2014 0.27
Vasta osteopaatin käynnin jälkeen tietää onko siitä apua vai ei.

Ruokaan ja hiilareihin sen verran..

Olen itse ollut erittäin sairas n 10 v sitten - reikä suolistossa, vatsakalvontulehdus ja verenmyrkytys koko kehossa !!! Ja nää tavalliset - angiinaa, poskiontelontulehdus, flunssaa, väsymystä, jatkuva särky toisessa polvessa, usein päänsärkyä, pahoinvointia jne jne ...

Sairaalan lääkäri komensi että heti paikalla jauhot pois ja jätinkin melkein kaikki pois silloin, ajattelin että kai täysjyväviljaa ja perunaa sentään, sehän on niin terveellistä...

Oireita kuitenkin oli vaikka minkälaisia, näitä tavallisia

Ajateltiin miehen kanssa että kokeillaan pari kuukautta olla syömättä hiilareita jos vaikka tuntuisi jotenkin paremmalta

Siitä päivästä on nyt kulunut viisi vuotta ja päivääkään ei olla sairasteltu !!!

Vatsa on enemmän kuin tyytyväinen, ei väsymystä, ei närästystä, ei ainutkaan flunssa, kolesteroli on paras mahdollinen, ihossa ei näpyn näppyä, energiaa riittä että muille voisi jakaa, aamulla herää todella pirteänä !!!

Joten mitä vaarallista hiilareiden jättäminen voisi aiheuttaa ? Ruotsissa lääkärit jo patistavat potilaita jättämään hiilihydraatit pois

Ja uusi tutkimus osoittaa että lapsilla ADHD:n ja autismin oireet vähenevät huimasti kun vanhemmat tarjoavat ruokaa missä vähemmän hiilareita

Pojan koulukaveri sai reumadiagnoosin ja oli aivan murtunut. Hänen isänsä kannusti häntä jättämään hiilihydraatit ja poika on jo paljon paremmassa kunnossa

Joten 16-vuotias voi aivan hyvin kokeilla tätä "dieettiä", mikä ei sinänsä ole dieetti, vaan sairauksia aiheuttavat aineet jätetään pois ja muutetaan elämäntapaa ja ruokatottumuksia

Mitään lääkkeitä ei olla tarvittu viiteen vuoteen, ei edes päänsärkylääkkeitä ja vanhentuneet lääkkeet palautetaan takaisin apteekkiin
Sitäpaitsi paino tippuu todella nopeasti jos on ylipaino ongelmia


Tietenkin se voi olla yksilöllistä miten ruokavalio sopii, mutta vaan kokeilemalla tietää

Suomessa lääkärit eivät tosiaan ota ruokavaliota puheeksi, mutta hierojakoulussa meillä kävi nuori tuore lääkäri luennoimassa ja hän sanoi että nykyään heille opetetaan hiilareiden merkitys ruokavaliossa ja lääkäreiden kuuluisi tänä päivänä varoittaa potialita näistä !

James, kuulostaa järkevältä nuo sun ajatukset ruoakavaliosta, Go for it :D

refluksikurkkuRe: pahoinvointi22.2.2014 11.03
James, mitä ole tällä viikkoa jutellut vanhempiesi kanssa asiasta? Mitä he aikovat vaatia/kysyä jne asian suhteen?

JamesRe: pahoinvointi22.2.2014 11.30
Vaatia/kysyä keneltä? Ja olen sanonut monta kertaa että tämä ei ole helpottanu mutta aina vaan sanovat että odota vaan kyllä se siitä, maltti on valttia yms. Tai että katsotaan kuurin jälkeen..

StigolinaRe: pahoinvointi22.2.2014 11.38
Eikös se kuuri ollut jo loppu ?

JamesRe: pahoinvointi22.2.2014 11.43
Siis antibioootti oli mutta somac kuuri

VaniljaRe: pahoinvointi22.2.2014 13.32
James, olisiko sinulla mahdollista päästä kunnallisen puolen ravintoterapeutille? Olisi varmaan hyvä jos saisit jotain ammattiapua ruokavalion suunnitteluun. Ruokavalion muuttaminen ei ole helppoa, varsinkaan jos on noin nuori kuin sinä olet.

Oliko niin että Somacin sivuvaikutuksena on tuo pahoinvointi?

JamesRe: pahoinvointi22.2.2014 17.33
En ole itseasiassa katsonut somacin sivuvaikutuksia. Mutta siinä antibiootissa oli pahoinvointi ja mahdollisia vaurioita ruokatorvessa

JamesRe: pahoinvointi22.2.2014 18.41
En ymmärrä,että jos ainoana oireenani on vain pahoinvointia niin miksi annetaan lääkkeitä joista sitä tulee?? Menee yli ymmärryksen ja alkaa keittämään tämä

JamesRe: pahoinvointi22.2.2014 21.19
Niin ja no en tiedä tuosta ravintoterapeutista. No jätän nyt joksikin aikaa viljankin pois. Haluisin vain herätä hyvään oloon enkö ainaiseen pahaan oloon. Ja jos ruokatorveni oli tulehtunut niin hoitaako nämä lääkkeet siis sitä? Eihän näiden lääkkeiden pitkäaikainen syöntikään kai ole hyväksi,oli puhetta syöpästä sielläkin... Tiedän että tämä on yleinen tauti ja kaikki vakavat asiat ovat erittäin harvinaisia. Periaatteessa barretin kehittyminen syöväksi oli miltei harvinaisempaa kuin refluksi syöpäksi. Olikohan 1 syöpä 200 barrettia vastaan. Siltikin leimaan itselleni jo nuo vaikka ei ole vielä edes varmaa onko refluksitauti kyseessä. Olen vain niin yllättynyt miten hyvä elämäni kääntyi yhdessä illassa päälaelleen... :(

James Re: pahoinvointi22.2.2014 22.08
Juttelin juuri äitini kanssa näistä,hän vain sanoi ettei hän voi muuta tehdä kuin käyttää minua lääkärissä. Vaikka kerroin kuinka barretit ja nämä pelottaa hän sanoi että käytössä oleva lääke hoitaa mahdollista tulehdusta, ja barret ei siten voi tulla. En vain luota siihen mitä hän sanoo:/

StigolinaRe: pahoinvointi23.2.2014 1.40
Lääkkeitä ei ole ikinä hyvä syödä, parasta on ennaltaehkäisy.
Ruokavalion muuttaminen ei ikinä ole huono juttu jos siihen sisältyy ainakin kasvikset ja marjat ( hivenaineet, vitamiinit)+ proteiinit. Kysy äidiltäsi jos hän olisi sun tukena jos haluat muutta ruokavalion, sehän on vaan hyvästä ! Riemutsisin onnesta jos mun lapset ehdottaisivat tätä !!! Ja jos hän tulisi kanssasi ravintoterapeutille, hänenkin kannataa varmaan kuulla näistä asioista samalla. Ja silloin hänellä on myös helpompaa hankkia kotiin tarvittavat terveelliset ruoat. Ikinä ei tiedä, hänkin voisi innostua muuttamaan omaa ruokvaliota ?

Muuten voisit keskustella koulun sairaanhoitajan kanssa, jos hän laittaisi sinua eteenpäin ravintoterapeutille

Mutta itse voit tehdä päätöksen viljojen kanssa ... mielestäni syy voisi hyvinkin olla juuri vehnässä ??

Kävimme avomiehen kanssa tänään synttäreillä ja siellä oli tarjolla kuten normaalisti kakkua, bakelsia ja kaikenlaista äklöä sokeri- ja vahnäjuttuja. Kylässä ei kehtaa nirsoilla joten kakkua tuli vedettyä ja piirasta sun sellaista - ja nyt voidaan molemmat todella huonosti, tekisi mieli työntää sormet kurkkuun :( Joten juuri sokeri ja vehnä ovat aika ruff juttuja keholle, aiheuttavat kaikenlaista ....


Asiasta viidenteen ... juuri tänään luin artikkelin pikkupojasta (ruotsissa asuva perhe) jolla oli Aspergerin syndrooma, hän oli ylivilkas ja yöt olivat katastrofaalisia, nukuttamiseen meni tunteja, ja yöllä taas heräiltiin ja pyörittiin, poika oli agressiivinen ja pahantuulinen. Vanhemmat olivat rättiväsyneitä, koska eivät ikinä saaneet nukkua kunnon yöunet. Kunnes perheen äiti löysi netistä jutun hiilihydraateista ja niiden vaikutuksesta kehossa. Vanhemmat päättivät kokeilla jättää hiilarit pois pojan ruokavaliosta ja kas kumma, poika rupesi nukkumaan yöt, pahantuulisuus hävisi ja pojan lempiruoka on tänä päivänä kasvikset !!??

Joten kannattaa tosiaan kokeilla, mitään menetettävää ei ole !! Ainakaan oireet eivät pahene !!

JamesRe: pahoinvointi23.2.2014 8.56
Niinhän se on, ja siis muutenkin jos totta puhutaan niin tämä paha olo ei estä minua tekemästä mitään,se vain no kaikki tietää että ei ole kivaa kun voi pahoin. Eikös jatkuva pahoinvointi voi johtua muustakin kuin tästä? Ja takaisin tietää että vaikka lääkkeen vaikutus ei tunnu,niin parantaako se tai hoitaako se jos ruokatorvi on tulehtunut? Tai onko tämän käytöstä hyötyä jos olotila ei parannu?

VaniljaRe: pahoinvointi23.2.2014 9.30
Ennen käytettiin vahvaa b-vitamiinia estämään pahoinvointia, sitä pidettiin aika tehokkaana, ei varmaan kauhean kovaan pahoinvointiin auta. Apteekista sitä voisi kysäistä, muistan että siihen oli ihan joku yksi b-vitamiinivalmiste, jota apteekissakin suositeltiin. Jos pahoinvointi on suhteellisen lievää ja tasaista b-vitamiinia voisit kokeilla.

JamesRe: pahoinvointi23.2.2014 10.03
Joo siis pahoinvointi on erittäin lievää,mutta se tuntuu koko ajan kuitenkin:/ tämä vaan ärsyttää,kun en voi nauttia asioista niin paljoa kun voin pahoin.

SitrusRe: pahoinvointi23.2.2014 14.58
Mulla oli tässä pahoinvoinnintäyteinen kausi. Nyt on onneksi ohi.
Uskoisin että se johtui osaksi ainakin ahdistavista kausista, sellasista epämiellyttävistä asioista joihin oli pakko reagoida jotenkin.
Nämä asiat on nyt järjestelty mielessä, ja jossain vaiheessa havahduin tajuamaan että kas, se pahoinvointi ja oksetus on poissa.

MallaRe: pahoinvointi23.2.2014 15.35
Stressi - tiedostettu tai tiedostamaton - vaikuttaa uskomattoman paljon oloon. Minullekin sattui vajaa pari viikkoa sitten varsin stressaava juttu. Aluksi en tajunnut ollenkaan, miten stressaantunut olin. Pari päivää kuvotti oikein kunnolla. Sitten tajusin stressitilani, mutta en päässyt siitä irti. Nyt olen menossa parempaan suuntaan.

Luulen että sinulla James on kova stressi päällä. Johtuen huonosta olostasi sekä syövän pelosta. Taidan yhtyä Stigoliinan kehotukseen, että hakeudut juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa, kun emme me täällä eivätkä vanhempasi osaa sinua auttaa.

MallaRe: pahoinvointi23.2.2014 18.46
Dear James, I'm sorry if I sounded unfriendly, it was not my intension. Please, read a few times this discussion and try to really understand what many persons have told you. We have explained our own experiences and given you some advice/steps which might ease your symptoms. We have also told you that surely you'll feel better one day and there is no need at all why you should fear Barret or cancer. You are simply too young.

But still there is a lot of anxiety in you which makes you feel even worse. You ought to get rid of that anxiety in one way or another. It is no shame to seek help and discuss your problems with a professional. On the contrary it is wise. To seek help does not mean that you are weak or that you suffer from some mental problem. If a person suffers from anxiety - whatever is the reason - what helps is to talk, talk and talk.

I get the feeling that your parents do not realize to what exent this bothers you. That's why I suggested you should talk to some professional. I do wish the best to you and hope your fears and anxiety gradually disappear.

JamesRe: pahoinvointi23.2.2014 20.44
I appreciate everything that you all say and the advices you give,but I mean until now I have lived without any kind of health problems and so on. And I had never heard of acid reflux before and the information that I find is bit confusing and there are so many articles about cancer and Barret that it's terrifying. I just want my old life back. I'm just waiting for it, waiting to wake up without nausea. It's really depressing and I believe that this stress is making this worse. Its difficult to aim your thoughts away from the serious sides of this disease...thanks for your advices I really appreciate them and I find them helpful to me, they at kind of a relief to me.

MallaRe: pahoinvointi23.2.2014 22.16
It is understandable that you are in a state of shock. - Katso päävalikosta kohta 'sopeutuminen', josko se antaisi sinulle ajatuksia ja taistelutahtoa. Usko että pääset tämän vaikean vaiheen yli. Oireet helpottavat, häviävät ehkä kokonaankin. Tai opit ainakin suhtautumaan niihin kevyemmin. The fighting spirit is just what you need!

JamesRe: pahoinvointi23.2.2014 22.37
That's right, I have a lack of that spirit. I'm just bit frustrated and I can't believe that this happened to me. Haluaisin uskoa että hätää ei ole mutta se vain on jostain syystä vaikeaa. Luulenpa että kun pahoinvointi helpottaa niin pelotkin loppuvat,mutta stressi,pelko ja pahoinvointi ovat sidoksissa toisiinsa. Aika monimutkaista mutta näin uskon sen olevan. Ja kiitos kaikille kun autatte minua ja rohkaisette sekä annatte neuvoa:)

JamesRe: pahoinvointi24.2.2014 16.03
Jos tämä nyt on refluksi niin eihän tämä voi ikuisuuksia kestää?

JamesRe: pahoinvointi24.2.2014 19.39
Siis olo, ja enoni on nyt käymässä täällä, hän on Australiasta,kuten puolet suvustani. Hänellä on ollut pidemmän aikaa närästystä ja hän oli syönyt 6kk kuurin,sanoi että ei helpottanut kuin vasta kuurin jälkeen. Voiko olla näin että lääke auttaa vasta kuurin loputtua?

MallaRe: pahoinvointi24.2.2014 20.50
Monesti tarvitaan kuukausia kestävä lääkekuuri ennen kuin oireet helpottavat. Sinulla voi olla esim. gastriitti eli vatsakalvon tulehdus. Se yleensä paranee, mutta vaatii aikaa. Minulla on gastriitti ja olen syönyt lääkkeitä jo 7 kk. Välillä on ollut oireettomiakin aikoja, mutta äskeinen stressi toi oireita takaisin.

Sinuna en nyt vastustaisi lääkkeitä. Stressin vähentämisen ohella sinun pitäisi kiinnittää huomiota syömisiisi. Pois pizzat, hampurilaiset, einekset, leivonnaiset ja limsat. Ei karkkeja eikä suklaata. Tilalle normaalia miedosti maustettua kotiruokaa. Kyllä se siitä! Kyllä minuakin välillä turhauttaa, mutta ei auta kuin rämpiä tässä.

JamesRe: pahoinvointi24.2.2014 21.11
Tämä tauti siis pitkälti rajoittaa syömistä ja ruokavaliota?

MallaRe: pahoinvointi24.2.2014 21.45
Rajoittaa joo, jos haluaa päästä mahdollisimman vähillä oireilla. Monen mielestä ja kokemuksesta ruokavalio on ainakin yhtä tärkeä kuin lääkkeet. Itse lipsuilen kahvin kanssa ja maksan siitä. Mitä mieltä enosi on ruokavaliosta? Mikä häntä lopulta auttoi?

JamesRe: pahoinvointi24.2.2014 22.14
Hän vältteli,makeisia ,rasvaisia ja tulisia ruokia ja söi lääkettä. Se auttoi hönellä,hänellä oireina oli ajoittaisia pahoinvointi kohtauksia ja polttelua ruokatorvessa hänellä tosin oli aika Pitkä kuuri.

MallaRe: pahoinvointi24.2.2014 22.46
Enosi on hyvä esimerkki siitä että toivoa on. Aikaa ehkä vie ja ruokarajoituksia tarvitaan, mutta toivoa on. Kysele ja juttele hänen kanssaan. Hän ymmärtää sinua kun on kokenut saman.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi24.2.2014 22.57
Varmuuden vuoksi selvennys .... Malla tarkoitti tuolla aiemmin (20.50) siis gastriitilla vatsan limakalvon tulehdusta (lima - sana oli vahingossa jäänyt pois).

JamesRe: pahoinvointi25.2.2014 8.57
Niin siinä on tietty sekin että kun ei olla diagnoosia tehty siitä mikä minulla on. Hoodetaanko vatsansuoja lääkkeillä limakalvon tulehdusta?

refluksikurkkuRe: pahoinvointi25.2.2014 9.20
jeps, helpottaisi oloa ja hoitoa tietty jos tietäisi mistä oire aiheutuu. Joskushan nämä menee vähitellen ohitse eikä koskaan saada tietää mikä
sen aiheutti.

Gastriitissa salpaajien avulla annetaan vatsan limakalvolle lepoa täydestä happokuormasta.

Tsemppiä päivään kaikille!

MallaRe: pahoinvointi25.2.2014 9.21
Hoidetaan.

Diagnoosin tekemiseksi tarvitaan mahalaukun tähystys. En osaa arvioida kuinka pitkän lääkekuurin lääkäri sinulle määrää ennen tuota tutkimusta.

JamesRe: pahoinvointi25.2.2014 11.28
Siis nyt jos kuurin jälkeen närästys ei helpota nii tähystyskö on edessä?

MallaRe: pahoinvointi25.2.2014 12.42
Vaikea sanoa mitä lääkäri päättää. Hän voi myös määrätä sinulle toisenmerkkisen lääkkeen ja uuden kuurin. Usein käy niin ettei ensimmäinen lääke tehoa. Nuoria ei kovin nopeasti laiteta tähystykseen julkisessa terveydenhuollossa. Yksityisellä lääkärillä onnistuisi paremmin, mutta tutkimus on aika kallis. Hintaa voi kysellä etukäteen paikkakuntasi yksityisiltä lääkäriasemilta. Omani maksoi noin 400 euroa Helsingissä.

JamesRe: pahoinvointi25.2.2014 16.42
Money is never a problem. Mutta toivotaan että tämä alkaa auttaa. Ei tämä periaattesss estä minua tekemästä mitään,vie vain ilon asioista,se minua masentaa,myös nämä vakavat asiat kun ne tulee mieleen. Ei pitäisi miettiä mutta ne tulee siltikin mieleeni.

JamesRe: pahoinvointi26.2.2014 21.04
Tuntuu että alkaa vähän helpottaa tämä pahoinvointi, erittäin lievänä tuntuu kokoajan kuitenkin.

JamesRe: pahoinvointi27.2.2014 16.34
Lukiessani tätä palstaa luen juttuja missä kerrotte pahoivoinnin kestäneen päiviä tai muutaman viikon pahimmillaan putkeen,mutta minulla tosiaan reilusti yli kuukauden vaikka olenkin lääkettä syönyt...

VaniljaRe: pahoinvointi27.2.2014 17.40
Kyllä minulla pahoinvointi kesti muutamia kuukausia, välillä se helpotti, ei koko ajan vaivannut, mutta alkoi välillä heti aamusta, välillä se oli taas pahimmillaan illalla. Sitten kun se hävisi, niin on pysynyt poissa ihan kokonaan.

JamesRe: pahoinvointi27.2.2014 20.02
Tämä on jotenkin niin ihmeellistä, en vieläkää pysty kuvittelee että tämä tapahtuu minulle koko ajan. Muutenkin tätä paskaa kaatuu niskaan vaikka millä mitalla... Kaikki into lähtenyt tekemisistäni

SitrusRe: pahoinvointi27.2.2014 20.16
James, oletko jo tehnyt sen mitä monikin meistä on neuvonut, eli puhunut asioistasi esim. kouluterveydenhoitajalle tai psykologille tai mitä heitä nyt kouluissa nykyisin on tarjolla?

Nimittäin ongelma tällaisella palstalla on sun kannalta se, että me ollaan kaikki itsekin sairaita, ja enemmän tai vähemmän väsyneitä ja huolissamme omasta terveydestämme. Niinpä täällä ei ehkä jakseta keskustella sun kanssa niin paljon kuin varmaan toivoisit.
Kun menet ammattilaisen puheille, niin hänellä on aikaa ja energiaa keskittyä vain SINUUN sen ajan mikä sua varten varataan. Eikö sellaiseen mahdollisuuteen kannattaisi tarttua?

SitrusRe: pahoinvointi27.2.2014 20.18
Lisään vielä, että ei ole mikään häpeä tarvita apua, jos sellaista ajattelet. Moni muukin täällä on hakenut henkistä apua. Esimerkiksi minä.
Ne auttajat on olemassa juuri sitä varten, että niitä käytetään, kun on tarvetta.

JamesRe: pahoinvointi27.2.2014 20.49
En halua mennä sellaisille. Äitini on lasten psykiatri mutta ei häntä tunnu edes kiinnostavan pahoinvointini. Päänsäryn kanssa tämä on vituttavin oire ylipäätään minkä tiedän. Olen Satavarma että.heti kun pahoinvointi loppuu,lähtee elämäni paremmille raiteille. Haluaisin elää nuoruuteni vapaasti. Ja ymmärrän teillä on omat huolenne ja niinpois päin. Tuntuu vaan ettei ketään edes kiinnostaisi miltä minusta tuntuu

MallaRe: pahoinvointi27.2.2014 21.22
Kuule James, kyllä kaikki me, jotka olemme kanssasi jutelleet välitämme siitä miten voit ja miltä sinusta tuntuu. Auttamismahdollisuudet tällaisella palstalla ovat kuitenkin vähäisemmät kuin face to face kuten Sitruskin sanoi. Voisittekohan te, sinä ja äitisi, mitenkään yrittää löytää parempaa keskusteluyhteyttä? Tuntuu että alat olla todella alamaissa. Siksi rohkaisisin minäkin taas kerran sinua juttelemaan kouluterveydenhoitajan tms. kanssa. Ei ole häpeä hakea ammattiauttajan apua. Siihen olen minäkin muutaman kerran elämässäni joutunut turvautumaan. En koe sen takia olevani mitenkään huonompi tai heikompi kuin muut. Kun saisit purettua ahdistusta ja alakuloa kokisit valtavaa helpotusta. Please, usko minua!

MallaRe: pahoinvointi27.2.2014 21.37
'En halua mennä sellaisille', sanoit. Onko siinä taustalla häpeä vai ylpeys? Tai molemmat? Häpeää on turha tuntea, usko pois. Mitä ylpeyteen tulee, elämässä joutuu monestikin nielemään ylpeytensä ja nöyrtymään tosiasioiden edessä. Mieti onko järkevää säilyttää ylpeys, olla masentunut ja voida henkisesti huonosti. Vai olisiko järkevämpää niellä ylpeys, etsiä keskusteluapua ja saada mahdollisesti apua henkiseen pahoinvointiin? Toivon ettet loukkaannu sanoistani. Kaikella ystävyydellä. Toivon sinulle pelkästään hyvää.

JamesRe: pahoinvointi27.2.2014 21.38
Tiedän että se olisi ihan paikallaan oleva asia,mutta en oikein ole varma.. Eniten minua vaan harmittaa tämä pahoinvointi ja se että voiko tästä taudista olla haittaa esimerkiksi 20v päästä. Pitkäaikainen refluksitautihan sitä syövän riskiä lisäsi..

MallaRe: pahoinvointi27.2.2014 21.51
Vaikeatahan se on lopettaa tulevaisuudesta huolehtiminen ja murehtiminen, mutta se ei kyllä kannata ollenkaan. Hoitamaton refluksitauti on riski pitkällä aikavälillä. Mutta jos hoidat itseäsi hyvin lääkkeillä ja ruokavaliolla, riski on vähäinen. Sitäpaitsi et vielä edes tiedä onko sinulla refluksitauti vai ei. Kun tämä asia rassaa sinua näin kovasti, pystyisitkö äitisi kanssa vaatia tähystystä terveyskeskus- tai yksityiseltä lääkäriltä? Epätietoisuus on pahinta. Kun tietäisit tähystyksen tuloksen mielesi huojentuisi.

JamesRe: pahoinvointi27.2.2014 22.04
No jos nyt ei pahoinvointi kuurin jälkeen ole loppunut,niin vaadin kyllä jo jotain tutkintoja. Ja sitä minä vähän pelkäsinkin. En haluaisi olla rajoittunut ruokailun suhteen,rakastan vain herkkuja yli kaiken. Ei minua sinänsä mikään muu haittaa tässä taudissa niinkään paljoa,kuin tuo syöpäriski. En tahtoisi rampata siinä tähystyksessä loppuelämääni ja niinpoispäin. Kait se vaan on hyväksyttävä että täysin terve en enää ole. Viimeiset 4kuukautta on ollut pelkkää oireilua,tuntuu kun en olisi oikeasti elänyt yhtään päivää..

StigolinaRe: pahoinvointi28.2.2014 2.36
james, ei todellakaan ole mikään häpeä käydä juttelemassa psykologin kanssa ! Älä vertaa äidin ammattiin, äiti on äiti..

Poikani hakeutui itse psykologille ja hänellä oli siitä paljon apua. Vaikka hän pystyy jutella minulle kaikesta on kuitenkin toinen asia tyhjentää huolet jollekin ammattilaiselle, kasvotusten. Ja hän käy siellä juttelemassa vieläkin, vaikka hän on jo ihan kunnossa. Hän on myös kertonut kavereille ja kaikki ovat hyväksyneet sitä eikä kukaan ole sen kummemmin kommentoinut tai morkannut

Jos todella haluat että pahoinvointisi loppuu niin sinun on tehtävä joku radikaalinen päätös, koska se että vaan käännät ja käsittelet, pohdit ja kelaat asiaa ei helpota sinun tilannetta mitenkään.

Ja kaikkihan me tykätään syödä herkkuja! Sillä ei ole mitään tekemistä iän kanssa

Sinun olisi nyt pakko saada stressi laukeamaan kehosta

Mitä nopeammin teet jotain päätöksiä, sitä nopeammin saat tilanteeseen muutosta. Tietyt jutut voi itse tehdä

Koska sulle ei ole diagnosia et voi tietää mistä pahoinvointi johtuu ja sen takia on turhaa itse arvioida ja diagnosoida ja ajatella, miten tulevaisuudessa ?

1. Käy juttelemassa kasvotusten jonkun kanssa - pahoinvointisi voi loppua ihan vaan siitä

2. Kokeile jättää tietyt ruokalajit

3. Käy osteopaatilla

4. Jos ei muuta, ota uusi aika lääkärille ja kysy kaikkea mitä sulla on mielessä ja mihin haluat vastauksia !!!!

5. Puhu uudestaan äidin kanssa ja sano että hänen on ihan oikeasti kuunneltava ja otettava asia vakavasti. Kun tunnet että saat hyvän suhteen äitiisi ja pystytte keskustelemaan niin olosi helpottuu ihan oikeasti ! Äidit voi olla ihan nastoja tyyppejä :)

JamesRe: pahoinvointi28.2.2014 7.37
Kuulostaa sille että tämä tauti täyttää fraasin "ei makeaa mahan täydeltä" täydellisesti, ei kait se sitten haittaa jos toisinaan syö epäterveellisemmin?

StigolinaRe: pahoinvointi28.2.2014 10.56
Jos yleisesti syö terveellistä - kasviksia, marjoja, lihaa jne .. ja jättää varsinkin jauhot, pastat ja sokerit pois niin voi silloin tällöin herkutella..

Joten kannattaisi tehdä jotain konkreettista päätöstä ettet tarvitsis pohtia että "mitä jos" "miksi" "kuinka kauan" ja "minkä takia"...

Rohkeasti vaan kimppuun ! :)

MallaRe: pahoinvointi28.2.2014 10.59
Ei meistä kukaan ole niin yli-inhimillinen, että jaksaisi vastustaa ns. kiellettyjä herkkuja joka hetki ja joka tilanteessa. 80/20 -sääntö voisi päteä tässäkin. Kun pääosin syö terveellisesti, ei pieni lipsuileminen suurta hallaa voi tehdä. Voisi pitää ehkä yhden herkkupäivän viikossa? Totta on kuitenkin se, että ihminen tottuu uuteen ruokavalioon ja ehkä ne entiset herkut eivät sitten enää houkutakaan. Vatsaystävällinen ruoka voi myös olla herkullista ja maistuvaa.

Ja voisit myös ajatella, että nämä oireesi ovat 'a blessing in disguise' koska ne pakottavat sinua muuttamaan ruokavaliotasi terveellisempään suuntaan. Roskaruoka ja makeat herkut eivät sisällä juuri mitään vitamiineja ja kehon tarvitsemia hivenaineita. Huonolla ruokavaliolla on seurauksia vuosien saatossa. Esim. diabetes II yleistyy myös nuorten keskuudessa. Jos saat muutettua ruokavaliotasi terveellisemmäksi vaikutat hyvin paljon myöhempään terveydentilaasi. Eikös se ole hyvä juttu?

JamesRe: pahoinvointi28.2.2014 11.12
Tämä refluksi on kuitenkin kroonisista taudeista varmaan lievin? Ja tottahan tuo on. Pitänee keskittyä tuohon ruokailuun paremmin. Refluksi on siis yleinen tauti ja todella harvalle tulee yhtään mitään vakavaa. Ei pitäisi olla mitään pelättävää,mutta pelottaa vain,ei olisi pitänyt alun perinkään katsoa netistä tietoa..

JamesRe: pahoinvointi28.2.2014 17.14
Ja entä jos minulla ei ole tulehtunut ruokatorvi ja ennen ei ole närästänyt,niin mikävoisi sitten olla syynä tähän? Kuulin jotain sappirefluksista,mitä se niinkuin on?

JamesRe: pahoinvointi28.2.2014 19.50
Luin muuten yhdestä suomi 24 ketjusta, että suolahappo on auttanut monella tähän tautiin, mktä mieltä te olette? Suolahappo ja betyiinihappo tai joku vastaava. Oletteko kuulleet, moni oli kehunut niitä siinä ketjussa sanoen ett happosalpaajat ovat ns patentti lääke jota tyrkytetää vaivaan kun vaivaan, mutta tämä oli kai auttanut pysyvästi refluksiin

JamesRe: pahoinvointi28.2.2014 22.11
Tämä on jotenkin hirveän monimutkaista. Ja kun.te puhutte ruokavalioista yms nii onko ne aineet mitä jätätte Pois niin refluksia aiheuttavia sitten? Sillä minulla huolimatta siitä mitä syön niin on paha olla,ruokailun jälkeen on ehkä paras olo mikä on. Syödessäja urheillessa pahoinvointia ei tunne. Envain ymmärrä miten tämä voi vain jatkua koko. Ja tosiaan en ole nähnyt täysin normaalia päivää 4 kuukauteen.

SitrusRe: pahoinvointi28.2.2014 22.27
Lista refluksia aiheuttavista tai pahentavista ruoista löytyy mistä vaan googlaamalla tai tältä sivustolta.

Viljat, sokerit, maito yms. eivät aiheuta refluksia, paitsi jos on niille esim. allerginen (nyt saan kyllä huutia, mutta ei se mitään...)

Alkuvaiheessa kannattaa noudattaa tarkkaa ruokavaliota, eli välttää niitä ruokia jotka tekevät kipeäksi. Jossain vaiheessa rupeaa huomaamaan mitkä ruoat ovat juuri itselle pahoja ja mitkä hyviä. Olet oikeassa, tämä on mutkikasta.

JamesRe: pahoinvointi28.2.2014 22.38
Eli tyyliin rasvaiset ja hapokkaat ruuat/juolat pois? Olen myös kuullut että nuorilla tätä tupataan leikkaamaan usein,vai? No jos leikkaus onnistuu,onko mahdollista,että refluksi loppuisi siihen siis kysyn vaan,on vaan niin ikävää tässä iässä tällainen vaikea kuvailla ja hoen koko ajan tätä samaa mutta tällä hetkellä tuntuu että joutuisin elämään koko ajan niiden komplikaatioiden pelossa

SitrusRe: pahoinvointi28.2.2014 22.43
Leikkauksestakin on juttua näillä sivuilla.

Leikkauksessa on riskinsä. Siksi yritetään ensin lääkettä ja itsehoitokonsteja. Mutta usein leikkaus onnistuu hyvin, ja refluksi poistuu sillä.

Onko susta ihan totta mahdoton ajatus, että juttelisit jonkun kanssa, kun sua vaivaa tämä kaikki noin kovasti? Minusta olet siinä aika itsepäinen ja ennakkoluuloinen, jos saan suoraan sanoa. Ainahan voisit edes kokeilla. Mitä vahinkoa siitä voisi olla?

StigolinaRe: pahoinvointi28.2.2014 23.30
Kukaan ei voi arvioida minkälaista ruokaa sopii toiselle, ainoa konsti on kokeilla itse ja katsoa mitä sopii, mitä ei.. tunnustella miten keho reagoi.
Mutta usein kestää muutama viikko ennen kuin huomaa muutosta, esim jauhot.. ne kun jämähtävät suoliston seinämiin ja suolistonukkaan kun liisteriä ! Suolisto ei puhdistu jauhoista hetkessä vaan se kestää omaa aikaansa ennen kun "töhnä" on irronnut.
Joten kokeilemalla sitä vasta tietää.

Toiset saavat refluksin kahvista, toiset ei.Toiset taas rasvasta, toiset ei. Kuulun siihen kategoriaan että mikään näistä ei anna minulle oireita - ei pahenna eikä vähennä.
Ainoa joka tekee olon tukalaksi ja turvonneeksi, tulee pahoinvointia ja väsymystä on vehnäjauhot

Itse olen kokeillut kaikki ruoka-aineita ja jauhot on jätetty viisi vuotta sitten
Kesti muutama vuosi ennen kun itse osasin yhdistää vian selkärangan nikamaongelmiin - kun nikamat lukkiutuvat närästykset alkavat

Rintakehä alkaa selän nikamissa ts kylkiluut. Kylkiluut jatkuvat rintakehään ja alimman kylkiluun alla on pallea. Kun nikamat lukkiutuvat se johtaa siihen ettei pallea toimi (aukeaa-sulkee-aukeaa-sulkee) ts. pallea ei sulkeudu ja vatsahapot pääsevät ruokatorveen ja syntyy pahoinvointia ja kurkkukipua ja kaikki muut refluksijutut.


James, ainoastaan kokeilemalla tiedät varmuudella !

Ruokavalion muuttaminen on kuitenkin kaikin tavoin hyvä juttu, joten mitään et menetä siinä

refluksikurkkuRe: pahoinvointi28.2.2014 23.52
James, pallean toimintaan voi tutustua myös sivustolla olevan jutun sekä animaation kautta http://www.refluksi.fi/227

JamesRe: pahoinvointi1.3.2014 9.52
Voiko palleaa sitten jotenkin kotona verryyttää tai jotain?

JamesRe: pahoinvointi1.3.2014 10.45
Ja miten tuo happo homma,onko se bullshittiä vai miten? Ja itselläni muuten primperan niminen lääke on auttanut pahoinvointiin

refluksikurkkuRe: pahoinvointi1.3.2014 10.46
Liittyen näihin vatsan puolen juttuihin sekä tietenkin vagushermoon, tuossa em linkistä löytyy myös juttua hengitystekniikoista, joissa palleaakin "harjoitetaan" (Vatsavaivaisille hengitystekniikoita). Moni on tutustunut tämäntyyppisiin syvähengitykseen mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Joissakin lajeissa on myös omantyylinen hengittelytekniikka.

Mitä mieltä olit noista ideoista mitä tuossa jutun linkissä esiteltiin? Niillä on myös rentouttava vaikutus tietenkin.

Jos ajattelet, että sulla olisi nikamissa jotakin, käy tsekkauttamassa ne.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi1.3.2014 10.49
Ja linkki olisi siis tämä http://www.refluksi.fi/227

JamesRe: pahoinvointi1.3.2014 11.13
eli oikea tapa hengittää olisi siis vatsan kautta,itse hengitän ainakin vain silleen että rinta nousee, onko tämä siis väärä tyyli, j mahan kautta hengittäminen tuntuu jopa vaikealla

StigolinaRe: pahoinvointi1.3.2014 12.33
Oikea hengitys on tasainen ilman katkoja ja hengityspysähdyksiä.
Usein esim, jos on stressiä, masennusta, kipua, selkäongelmia tai jos on kovasti keskittynyt johonkin (peliin, jännä dekkari tms) hengitys muuttuu epätasaiseksi ja katkeilee.
Oikea hengitys kulkee, valuu nenän kautta keuhkoihin vatsaan saakka niin että se sisäänhengityksessä tuntuu myös yläselässä (heuhkot laajenee) Pallea on lihas joka tarvitsee "liikuntaa" ja kun hengittää oikein pallea toimii hyvin eli sulkee-aukeaa-sulkee-aukeaa.... Mutta jos pitkään on hengittänyt katkoinaisesti pallealihas ei toimi kunnolla eikä sulje ---> hapot pääsee kurkkuun, nieluun, suuhun ...

Yogassa (olen joogannut 13 vuotta) opetetaan oikea hengitystekniikka joka on tasainen, nenän kautta sisään vatsaan saakka ja hitaasti ulos

Pallealihasta voi myös käsitellä käsin. Itse kaivan käsin alimmaisen kylkiluun alta kunnes on hyvä ote (usein hyvin arkaa) ja pidän tiukasti siitä kiinni ja harjoittelen keskittyneesti hengittämistä. Yleensä helpottuu jonkun ajan päästä kun pallea taas saa liikuntaa / hierontaa...Sitten vaan osteopaatille naksauttamaan nikamat auki

Oikea hengitys ei pitäisi huomata, se vaan kulkee itsestään ... ilman katkoja

refluksikurkkuRe: pahoinvointi1.3.2014 13.33
James, juuri niin, oikea tapa (vallitsevan käsityksen mukaan -tästä ihan kaikki ovat samaa mieltä) on juuri syvähengitys l. vatsahengitys (termi voi vähän vaihdella mutta idea sama). Tai no.. .ehkä joillain ääripää-äitiyspalstoilla ei tykätä tästä, kun se aiheuttaa heidän mielestään painetta sikiölle ;-) ;-)

Syvähengitys ei välttämättä suju luonnostaan tuosta vaan (aivan pienillä lapsilta se kyllä löytyy) ja voi tosiaan tuntua aluksi (niinkuin mikä muukin juttu tahansa) hankalaltakin. Se kannattaa saada kuitenkin käyttöön ihan pääasialliseksi hengitykseksi.

Erikseen tästä on sitten "voimakas palleatyöskentely", mikä tulee esiin lähinnä sitten ammattilaisilla äänityöläisillä (esim laulajat)... Paineen vaihtelut ovat tavallista kovemmat ja ilmiö kokonaisuutena voi toimia eräänlaisena pumppuna nostaen vatsansisältöä ylös.

Oletko ollut koskaan (koulussa, entisen oman harrastuksen parissa) missään mukana missä tehtäisiin hengitysharjoittelua?

JamesRe: pahoinvointi1.3.2014 15.03
En ole ikinä tehnyt missään,en ennen edes tiennyt että voi hengittää väärin. Kysyn nyt teiltä,kun olen monesti oireitani kertonut,miksi te luulisitte tätä,älkää nyt alkali että ei me voida sanoa vaan että miltä tämä teistä kuulostaa?

refluksikurkkuRe: pahoinvointi1.3.2014 17.33
James, ylläolevissa kirjoituksissa on tähän heti hyvin löydettävissä kattava vastaus ...

Oireesi kuulostavat eri kirjoittajien mielestä esim. sulatusvaivoilta, stressiltä, masennukselta, ahdistuneisuudelta, vatsan sisällön ylösnousulta, lääkkeen sivuvaikutukselta, väärältä ruokavaliolta, vatsan limakalvon tulehdukselta, helikobakteerilta sekä eri nikama tai lihasongelmilta.

Onpas sulle ehdoteltu laajasti kaikkia!

JamesRe: pahoinvointi1.3.2014 17.43
Ehdotuksia on paljon ja se onkin huono juttu minusta, mutta en muuta odotakkaan koska ei ole tosiaankaan mitään muita oireita kun pahoinvointia!

refluksikurkkuRe: pahoinvointi1.3.2014 18.13
James, sehän on hyvä juttu kaikkien kirjoittajien tietää niin ei aleta suurennuslasilla mitään uusia selityksiä tuohon sun esittämääsi kysymykseen hakemaan.

Hienoa, että oireenasi on vain pahoinvointi.

JamesRe: pahoinvointi1.3.2014 19.20
No niin hyvähän se on,ja hyvä että on vain yksi oire,mutta tämäpä on niitä ärsyttävimpiä mitä tiedän. Ei pysty iloitsemaan mistään kun voi pahoin

JamesRe: pahoinvointi1.3.2014 23.07
Tärkeintä minulle tällä hetkellä olisi että oireiluni loppuisi ja pystyisin elämään ilman kaikkia noita pelkoja. Vaikka refluksi on yleensä lopulta vaaraton niin pelkään silti,enkä haluaisi elää pelkäämällä. En ajattele sitä paljoakaan,mutta haluisin elää niinkui pitkän elämän ilman mitää pelkoja noista. Olla sama terve minä mikä olin,en edes muista miltä tuntuu olla oireeton.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi1.3.2014 23.22
Niinpä, erilaisten oireiden kanssa taiteillessa ei aina pysty iloitsemaan. Meille kaikille tuttua täällä.

Onko täällä ketään nyt muita lukijoita, joilla on akuutisti vaivana pahoinvointi?

JamesRe: pahoinvointi1.3.2014 23.32
Akuutti meinaa siis hetkellistä vai?

rekkamies67Re: pahoinvointi1.3.2014 23.50
refluksikurkku, kyllä on!!! Oksennettu myös 2x. Vaimo pakotti syömään mustikkakeittoa.

StigolinaRe: pahoinvointi2.3.2014 3.21
James, sinulle on lueteltu sellaista mitä itse voit kokeilla, joten hommiin nyt vaan ! Jos pahoinvointi pilaa elämäsi niin ota nyt härkää sarvista kiinni ja lähde kokeilemaan näitä vaihtoehtoja ?!

Ja erilaisia juttuja on lueteltu koska refluksiin löytyy niin monta eri syytä.
Välttämättä sulla ei edes ole refluksia vaan "pelkkä" pahoinvointi ja pahoinvointi ei ole mitenkään vaaraallista !!

Mitään maagista me ei pystytä tekemään sun puolesta että pahoinvointi loppuisi, me vaan annetaan ohjeita ja kerrotaan omista kokemuksista.

Konkreettinen työ joudut valitettavasti tekemään itse

StigolinaRe: pahoinvointi2.3.2014 3.23
rekkamies67 - auttoiko mustikkakeitto ? :)

Sen verran voin sanoa että jos teet rekkamiehen hommia ja istut paljon niin sulla on ihan varmasti pakaralihakset täysin jumissa ---> alaselkä jumissa ---> pallea jumissa = pahoinvointi .. ? Voisiko olla näin ?

JamesRe: pahoinvointi2.3.2014 11.22
Voitteko te muuten oireettomina jaksoina syödä miltei mitä vain? Kyllä Mua vaan harmittaa että nämä kävi mulle

JamesRe: pahoinvointi2.3.2014 11.58
Ja siis onko siis pahimmat ruuat rasvaiset ja tuliset?

StigolinaRe: pahoinvointi2.3.2014 12.04
James, ainoastaan kokeilemalla tietää !!! Mitä sopii yhdelle ei tarvitse sopia toiselle.
Itse syön kaikkea muuta kun jauhoja, sokeria, hiivaa ts... hiilihydraatteja. Ainoa mikä antaa oireita mulle on jauhot

Kokeile ja vertaa olosi ennen ja jälkeen

JamesRe: pahoinvointi2.3.2014 12.48
Nuo jauhot on kuitenkin laaja käsite ja mites koulussa tuo ruokailu on vähän haastelliswmpaa,pakkohan sitä jotain on syödä siellä eikä ruokaa voi päättää..

JamesRe: pahoinvointi2.3.2014 15.15
Mutta siitä suolahaposta niin oletteko kuulleet sen vaikutuksesta?

SitrusRe: pahoinvointi2.3.2014 16.29
Älä nyt James uppoa liian syvälle tähän suohon mitä sä netistä löydät!! Täältä löytyy vaikka minkälaisia väitteitä, sille ei mahda mitään.

Sä olet alaikäinen, joten sulla on huoltaja tai huoltajat tukenasi, eikö niin? Tukeudu heihin. Sun ei kuulu yksinäsi setviä näin vaikeita asioita.

Suolahappo on juuri se aine joka refluksissa ärsyttää ruokatorvea. Ei sitä pidä ottaa.

MiljaRe: pahoinvointi3.3.2014 8.32
Heipä hei! Täällä ilmoittautuu uusi lukija, jolla refluksi esiintyy ainoastaan etovana olona. Refluksi puhkesi ilmeisesti toisen raskauden aikana (siitä nyt kolme vuotta). Vuosi sitten paheni niin, että en pystynyt juuri mitään syömään, kun etoi niin kovin. Yksityisellä lääkärille menin ja hän sanoi voivansa tähystää, mikäli niin haluan. Tulehtunut ruokatorvi ja refluksi tuli diagnoosina.

Renniellä olen tähän saakka pärjännyt (kerran kokeilin Gasviconia, mitä tästä lääkkeestä mielipiteitä??).

Nyt taas pahempi kausi menossa. Herätessä olo ok. Töissä etova olo tulee juuri näihin aikoihin (ennen aamupalaa). Ja illalla taas pahempi. Urheillessa myöskään ei mitään oireita. Röyhtäilyä esiintyy.

Onhan tämä hankalaa ja ahdistavaa. Ja vielä kun kärsin emetofobiasta (mahatautipelko), niin paletti on valmis. Pelkään siis jatkuvasti, että minulla on mahatauti. Ja se lisää etovaa oloa entisestään.

Minäkään en ole vielä päässyt ihan jyvälle, mikä minulle aiheuttaa oiretta enemmän. Meetwursti ainakin :) Välillä paprika.. Vesikin joskus. Happamat juomat ei niinkään. Pepsi Maxin suurkuluttaja..

StigolinaRe: pahoinvointi3.3.2014 11.14
Hei :D
Jätä heti tuo sokerilitku pois !! Sekoita mielummin joku hyvä juoma itsellesi esim. vihreä tee (löytyy eri makuja) ja sitä voi myös juoda kylmänä ja saat raikkaan juoman.

Jos sulla on ruokatorven tulehdus voisit kokeilla ihan teelusikalla ottaa CoCoVin kylmäpuristettua kookosöljyä, se on juuri nieluoireihin hyvä, erittäin antioxidanttinen joten se hoitaa tulehduksia. Mulla nyt varmaan 15:ta purkki menossa (olen maininnut sitä jossain tuolla ylhäällä) kuten voisit myös kokeilla Rennien sijasta Ph-balance Pasqou pulveria (luontaistuotekaupasta saa molempia)
Minä olem kokeillut kaikkia eri happolääkkeitä, myös kalleimmat mutta mitään niistä ei auttanut, mutta mulla onkin toiminnanhäiriö (nikamalukko joka aiheuttaa ettei pallea sulkeudu joten hapot pääsee nieluun)

Kylmäpuristettu kookosöljy polttaa myös rasvoja ja muuntaa sokerin energiaksi (laihtuu jos on liikapanoa), joten mielettömän hyvä tuote. Pistää sitäpaitsi vauhtia suolen toimintaan :)

Mitä tarkoitat mahataudilla ? Vatsatauti ? Sitä sulla ei varmaan ole, vatsatautihan tulee ja menee ja sen kyllä ehdottomasti tietää milloin tulee :(

Ja jauhot pois, varsinkin vehnä !!!! Vehnäjauhot muodostavat suolistossa myrkkykaasuja ja ovat yksi suurimmista syistä kaikenlaisiin eri sairauksiin !!

Vehnä sisältää vehnägluteenia joka on erittäin haitallista keholle, myös ruis ja ohrassa on sitä. Itse syön ainoastaan 100% kauraleipää
Aina kannattaa kokeilla
Tietenkin myös muuta ruoka-aineet voivat aiheuttaa närästyksen kuten olet jo todennut.

MiljaRe: pahoinvointi3.3.2014 12.30
Pepsi Maxissahan ei sokeria ole ollenkaan, pahoja makeutusaineita kylläkin. En osaa juoda mitään teetä tai kahvia ollenkaan. Kivennäisvesi voisi olla minulle hyvä tuon Maxin tilalle.

Kiitos noista vinkeistä! Täytyy ehdottomasti kokeilla tuota Pasqou:ta. Itseasiassa äitini toitottaa tuota samaa.. Siis olisiko siitä samaa helpostusta kuin Renniestä?!

Niin, oksennustautia (inhottaa jo kirjottaa tuo sanakin). Fobia kuin fobia. Sairaus sekin. Ei auta, vaikka kuinka ajattelen, että "tulee ja menee", "se on vain lastentauti", "on sitä paljon pahempaakin". Minulla tähän liittyy selkeästi kontrollinmenettämisen pelko.. Kaksi lasta meiltä löytyy ja kevätkausi, niin pelko on valloillaan. Mutta, tähän puiminen ei ehkä kuulu tänne :) Se on laittaa rattaat pyörimään, kun itsellä on jatkuva etova olo.

StigolinaRe: pahoinvointi3.3.2014 13.15
Mitä parempi yleiskunto sulla on sitä parempi suojaa vatsatautia vastaan, joten pystyt vaikuttamaan siihen aika paljon itse :)
Minulla on viimeksi ollut vatsatauti n 17 vuotta sitten :) Minulla on kolme omaa lasta jotka nyt jo lähes aikuiset 24, 18 ja 17 v mutta olen ollut perhepäivähoitaja 15 vuotta joten pöpöjä on riittänyt. kertaakaan vielä hoitolapsien vatsataudit ole tarttunut minuun !!??

Mutta olenkin hyvin tarkka mitä suuhuni laitan. Aloitin karppauksen viisi vuotta sitten koska olin ollut muutama vuosi aikaisemmin erittäin sairas ja periaatteessa minun olisi pitänyt kuolla silloin :( !! Reikä suolessa, vatsakalvon tulehdus ja verenmyrkytys koho kehossa. Päätin silloin sairaalassa että sinne en ikinä enää mene jos itse pystyn vaikuttamaan siihen. Yksi lääkäreistä kehotti että jättäisin jauhot kokonaan pois.

Karppauksen jälkeen en ole ollut päivääkään sairaana, ei särkyä missään, ei päänsärkyä, iho muuttui kiinteämmäksi ja pehmeämmäksi, osteopaatti sanoi että mun lihasmassa oli muuttunut, hiukset rupesi kasvaa jne jne ...
Mun närärstykset johtuvat juuri selkänikamista. Selkänikamat lukkiutuvat minulla koska vatsaleikkauksessa kirurgi ei ole kiinnittänyt vatsan hermot eikä vatsalihaksia Ja kun ei ole vatsalihaksia ja hermoja selkä ei pysy ryhdissa ja syntyy nikamalukkoja. Kun saan ne avattua niin närärstys taas katoaa

Makeutus- ja lisäaineet ovat aivan yhtä pahat kun sokeri, joten tuo kivennäisvesi tai Sodastream hapotusjuomat olisi varmaan parempi

refluksikurkkuRe: pahoinvointi3.3.2014 13.59
Milja, tervetuloa kirjoittelemaan sivustolle :-)!

Vai sinunkin makuhermoja hivelee tuo Pepsimaksin maku :-D? Sama täällä (muut kolajuomat ei kelpaa) joskus - tosin ei jääkaappikylmänä ja ei niin poreilevana (vähemmän hiilihappoa). Ei aiheuta (kuten ei myöskään esim muutama olut) oireita täälläkään - toisaalta eipä sen tarvisikaan välttämättä aiheuttaa yhtään mitään. Sulkija pitää yya - sopimuksestaan kiinnin silloin ja toimii hyvin :-)

Määräsikö lääkäri sinulle tulehduksen hoitoon noita Rennieitä? Itse olen käyttänyt salpaajien ohella voimakkaampaa Gaviscon advancea (Britanniastatilaten), joka toimii samalla periaatteella muodostaen vatsan sisällön päälle geelilautan. Ihan ok tuntui toimivan silloin kun käytin (itselläni ei tosin ole vatsaoireita eikä pahoinvointia vaan nimenomaan kurkkurefluksimuoto taudista.)

Emetofobia (ja vielä lapsiperheessä) on ikävä juttu :-( Oletko käsitellyt asiaa ammattilaisen kanssa? Rajoittaako se sulla menemistä ja osallistumista (suuret ihmismassat tapahtuma, juhlat ym)?

Stigolina, onko sulla siis vagushermovaurio vatsan kohdalla virallisesti papereissa kirjattuna?

MiljaRe: pahoinvointi4.3.2014 7.54
Refluksikurkku: Jos jotkut sanoo, että kahvihammasta kolottaa, niin minulla on sama tunne leukaperissä, kun PepsiMaxia on saatava ;)

Lääkäri määräsi jonkun lääkkeen ihan reseptillä (en nyt muista enää mikä se oli). En koskaan edes hakenut sitä, kun tunnuin pärjääväni Renniellä. Olen ottanut Rennien olevan jotenkin ei-niin-voimakas-lääke..olenkohan edes oikeassa?? Jotakin Gavisconia otin tässä yksi päivä, kun miehellä on sitä. Pitäisikin hakea tuo lääkärin määrämä lääke ennen kuin resepti vanhenee, ihan vain kotia varaksi!

Emetofobia.. En ole käynyt juttelemassa. Jotenkin koen, että normaali sen alan ihminen ei voi mulle mitään enempää siitä puhua. Sen pitäisi olla erikoistunut fobioihin (ja niitä on kai vain yksityisillä). Olen lukenut hypnoosista ja se kiinnostaisi..ei vain ole tullut ryhdyttyä toimeen. Tiedän, että jotain olisi syytä tehdä.
Sinällään ei rajoita menemistä. Tai rajoittaisi, jos antaisin rajoittaa. No kerran kävin tarkistamassa, onko yksi tyttö lasten jumpassa, jolla tiesin (Facebookin kautta) olleen edellispäivänä tauti. Ja HopLoppiin en halua lapsia viedä ainakaan nyt keväällä, kun se jyllää pahiten. Onneksi ei asuta Hoplop-kaupungissa.. Kyllä poika aina silloin tällöin kyselee, millon mennään.. Nyt lapset siirtyy päiväkotiin kesällä ja poika aloittaa eskarin, joten tiedän, että sitten sitä alkaa tulemaan. Tää vaikuttaa esim niin, että siivoan kaiken lattialta yöksi (siis lasten huoneen matto on kaukana sängyistä, eikä lattialla saa olla pudonneita pehmoleluja). Että olen sitten valmis kun se alkaa. Eli se kontrollinmenettäminen..
Nyt lähetään ens kuussa Kyprokselle ja jännittää jo nyt niin kovasti, että jos jompi kumpi lapsista (tai minä!) alan oksentaa koneessa. Mitä mä sitten teen?? Joudun paniikkiin kai..
No joo, tästä nyt voin kirjottaa vaikka kuinka paljon.

Etovasta olosta pari päivää nyt ihan jees olo!! Jei :)

AcetiumRe: pahoinvointi14.3.2014 10.46
Kannattaa kokeilla Acetiumia refluksiin, yksi tai kaksi tabua juuri ennen ruokailua. Saattaa auttaa suoraan refluksin oireisiin mutta todistetusti ainakin sitä tulisi käyttää haponestolääkkeiden kanssa vatsalaukunsyövän riskin pienentämiseksi.

SitrusRe: pahoinvointi14.3.2014 15.13
Acetium ei vaikuta mitenkään refluksioireisiin, eikä sitä edes valmistaja väitä?

Acetium, millaiset omat oireesi ovat ja miten niitä on hoidettu?

AcetiumRe: pahoinvointi16.3.2014 10.22
Kausiluonteinen pahoinvointi ruoan jälkeen, pahimmillaan oksentamista ja kovaa rintakipua jopa ennen ruokailun lopettamista. Röyhtäilyä, normaalin närästyksen oireita.

Eniten on helpottanut kun, olen laittanut sängyn patjan alle ison sohvatyyny joka aiheuttaa sen että nukun yläkroppa hieman muuta vartaloa ylempänä. Täten hapot ei pääse valumaan yön aikana ruokatorveen.

Ei sitä valmistaja lupaakkaan mutta foorumeita lukeneena joku on siitä saanut avun närästykseen. Yksilöllistä varmaan. Joka tapauksessa se on fakta, että Acetiumia pitäisi käyttää haponestolääkkeiden kanssa samaan aikaan. MOT.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi16.3.2014 11.05
Acetium, mistä luit, että niitä tulisi todistetusti käyttää salpaajien kanssa?

Se nimenomaan on ollut se puuttuva seikka, mitä ei ole aikaisempi vuosina Biohitillä (Acetiumin myyjä ja tuottaja) esittää missään - ei myöskään heidän esittelytilaisuuksissa kysyttäessä.

SitrusRe: pahoinvointi16.3.2014 13.36
Saahan sitä uskoa mitä kukakin haluaa.

Salpaajien jatkuva käyttö on ongelma ruoansulatukselle, se kai on ainakin selvää. Mutta yleensä lääkärit väittävät että ei mitään, popsi vaan. Veikkaan sen perustuvan siihen, että jatkuva refluksi on suurempi vaara ja myös kärsimys, kuin ne oheisongelmat joita happojen jatkuvasta vähentämisestä seuraa.

Useimmat lääkärit pivävät potilasta ajattelukyvyttömänä, joten he antavat vaihtoehdottoman määräyksen kieltäen tosiasian, että se on vain huonoista vaihtoehdoista heidän mielestään vähiten huono. Mutta on toisenlaisiakin lääkäreitä. Yleensä he ovat nuoria.

AcetiumRe: pahoinvointi18.3.2014 7.39
refluksikurkku: http://www.acetium.com/fi/altistuksen-riskiryhmat/hapoton-maha

Sitrus: Tähän olen itsekin törmännyt. Pari lääkäriä ovat vain kirjoittaneet reseptejä salpaajien käytöön. Kun sitten olen kysynyt, että eikö niiden säännöllisestä käytöstä ole haittaa, kun vatsahapothan kuuluvat vatsaan, niin he ovat vain vähätelleet ongelmaa ja viitanneet kintaalla. Kolma lääkäri, nimenomaan nuorempi totesi, että niitä ei tulisi syödä kuin leipää jos vain voi olla syömättä. Sitten itse netistä lukenut myöhemmin, että niiden käytössä on myös omat riskinsä. Pettynyt olen siihen, että miten erilaisia tuomioita ammattilaisten suusta tulee. Mihin tässä sitten uskoa?

SitrusRe: pahoinvointi18.3.2014 13.35
Acetium, niin, mihin uskoa, hyvä kysymys.

On se kyllä rankkaa, kun on sairas ja kurja, niin toki toivoisi voivansa luottamuksella heittäytyä jonkun ison ja kaikkitietävän hoidettavaksi. Vähän kuin lapsi. Mutta kun on aikuinen, voi ja pitää hankkia tietoa ja tehdä omasta puolestaan päätös.

Toivoisin kyllä enemmän tasavertaista vuoropuhelua lääkärin kanssa. Siihen vuoropuheluun lääkäri toisi tiedollisen ja potilas kokemuksellisen asiantuntemuksensa. Usein lääkärit unohtavat, että potilaat ovat yksilöitä ja niin muodoin erilaisia. Potilas itse tuntee itsensä ja reaktionsa parhaiten.

Mulla on varsinkin viime ajoilta kokemuksia hyvistäkin, kuuntelevista lääkäreistä. Sellaisista joiden mielestä potilaan tieto itsestään on arvokasta, ja jotka eivät pelkää putoavansa korokkeeltaan.

Vain nöyrä ja viisas ihminen ymmärtää ja myöntää oman tietonsa rajallisuuden. Pelottavimpia ja väsyttävimpiä ovat musta ihmiset jotka luulevat tietävänsä kaiken ja ettei kukaan muu tiedä mitään.
Mun appi on tällainen. Sellaiseen ihmiseen ei voi luottaa ollenkaan, koska ikinä ei tiedä mitä hän oikeasti tietää, koska hän väittää aina tietävänsä. Samaiseen appeen yhdistyy myös niin rankka naisen väheksyntä, että aiemmin en ole tavannut moista kuin kirjoissa. Säälin hänen tytärtään, jolta on pienestä pitäen viety aloitekyky ja työkalut käsistä. Hänestä on kasvanut passiivinen ja nyrpeä nainen ja kaikkeen kyllästynyt nainen, joka ei ole koskaan seurustellut, enkä kyllä ihmettele syytä.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi18.3.2014 13.50
Acetium, noita Biohitin linkkejä löytyy täältä aikaisemmistakin keskusteluista. Hakulaatikolla ylh oikealla löytyy niitä aikalailla.
Ne ei todista asiasta vaan ne on tuotteen mainosta, jossa ei ole tutkimuslähdettä mainittu tuossa kohtaa. Yrityksen omistussuhteen muuttuessa muistaakseni muuttui myöskin mainostajat.

Acetium, koska lääkärisi tuskin osasi kertoa alkutilannetakaan (paljonko happoa tulee ja millä ajalla lääkkeen kanssakin vähitellen), niin tässä esim mittaustuloksia ph vaihtelusta vatsassa esim omepratsolilla:

Omepr. 20 mg

pH >1 23,02h
pH >2 18,4h
pH > 3 14,2h
pH > 4 11,13h
pH > 5 8,41h

Eli se maaginen raja (selkeät limakalvovauriot) eli ph4 oli keskimäärin 11,13h.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi18.3.2014 14.15
Itse olin hämmästynyt alussa, kun lääkärit/apteekki-ihmiset eivät selittäneet, että se tavoite - PH (itse asiassa kaiketi päälle 4) onkin vain tietyn ajan ja sitten pH laskeekin koko ajan ... Tai sekin hämmästytti oiekasti, että esim pepsiinituotteita myyvä liike ei tiedä mitään pepsiinin ja hapon yhteisvaikutuksista ylösnoustessa. On tässä hämmästeltävää puolin ja toisin.

SitrusRe: pahoinvointi18.3.2014 14.29
ai mitä pepsiinituotteita? Ruoansulatusentsyymejäkö?

ToiveikasRe: pahoinvointi19.3.2014 13.53
Moikka !
Täällä kirjoittelee 16v tyttö jolla on ollut jo noin kaksi kuukautta jokapäiväistä pahoinvointia. Kertaakaan en ole oksentanut, mutta ei kyllä kaukanakaan ole ollut. Opiskelut on kärsinyt jonkin verran, olen itseni kuitenkin yrittänyt pakottaa pysymään tunneilla vaikka olisi huono olo. Sosiaalinen elämä on tästä ehkä enemmän kärsinyt, aina pitää miettiä että voinkohan nyt lähteä tonne että mitäs jos tulee paha olo.

Lääkäreillä on ravattu, ja yllätys yllätys, julkisella puolella sanottiin vasn että no se on stressiä, otettiin muutama verikoe ja sanottiin että kaikki on ok. Seuraavaksi sitten yksityiselle ja sielläkin kuulemma vaan stressiä. Seuraavalla yksitisellä sitten ihmeteltiin että kun ei ole annettu mitään lääkettä ja antoivat sieltä sitten kahden viikon kuurin somacia otettavaksi aamulla. Siitä ei mitään helpotusta ollut, ehkä happojen nouseminen suuhun eli siis röyhtäily väheni mutta pahoinvointi jatkui. Lupasivat lähettää lähetteen keskussairaalaan sisätautipolille ja sen kanssa sitten taisteltiinkin muutama viikko kun lääkäri ei sitä ollutkaan lähettänyt.

No, tänään lähete on onneksi päässyt perille ja pääsen kiireellisenä (toivottavasti hieman nopeammin) jatkotutkimuksiin. Tiedossa olisi kaikennäköistä ultraa ja liuta verikokeita ja ulostenäytekin. Toivottavasti apu löytyisi pian! Tässä keskustelussa aiemminkin mainittu pascoe on nyt ollut kolmisen viikkoa käytössä ja olen käynyt vyöhyketerapiassa. Hieman on kohentunut olo tämän kolmen viikon aikana, liekö johtuu sitten pascoesta ja vyöhyketerapiasta tai jostain muusta.

StigolinaRe: pahoinvointi19.3.2014 18.38
hei Toiveikas :) Hienoa että yrität itsekin tehdä asialle jotakin !!! Pasqoue on todella hyvä tuote joten jatka vaan sen käyttöä, ainakaan ei ole mitenkään haitaksi vaan se tasapainottaa kehon Ph:ta joka useilla on todella pielessä. Ph:n arvo on kehossa todella tärkeää ja jos keho on liian hapan syntyy paljon erilaisia sairauksia - hiivasyndrooma, närästys, pahoinvointi, iho ongelmia ym ym....

Vöhyketerapia on hyvä hoitomuoto joten älä keskeytä sitä ! Liian helposti annetaan vastuun lääkäreille (joskus tietenkin on pakko) mutta olen itse huomannut että moneen asiaan on enemmän apua vaihtoehtohoidoista !!

Kerran kävin selkäongelmien takia yksityisellä vastaanotolla lääkärikeskuksessa naislääkärin luona (joka toimii myös kirurgina sairaalassa)ja monttu loksahti auki kun hän kysyi voisko laittaa mulle akupunktioneulat ???!! Mulla oli ennestään todella hyviä kokemuksia akupunktiosta ( suosittelen lämpimästi) joten tietenkin suostuin. Aivan mahtava hoito !! Särky hävisi ja mieli oli todella hyvä kun lähdin sieltä :) Samalla hän kuitenkin laittoi mulle lähetteen magneettikuvaukseen sulkeakseen pois vakavia sairauksia ja selvittääkseen jos syy on näkyvä.


Joten on todella tärkeätä saada tutkimukset, kuvaukset ja ultrat tehtyä että selviää mikä oirdeiden takana piilee ja ettei ole mitään vakavaa. Usein kuitenkin kuvat ja verikokeet ei anna mitään konkreettista ja silloin on hyvä ettei anna vaan periksi vaan kokeilee itse selvittää asian ja kokeilee muita keinoja !!!!

Ja mitä vähemmän käytetään synteettisiä lääkkeitä sitä parempi ! :)

Toivottavasti pääset pian jatkotutkimuksiin !!

Tjemppiä ! :D

Ps. Kokeile ettet liikaa ajattele asiaa koska psyykkinen stressi ei ole hyväksi

SaturnusRe: pahoinvointi19.3.2014 22.49
Onko muilla sellasta, että jos on nälkä ja ei heti syö, niin nälkä muuttuu nopeasti etovaksi oloksi ja sitten ei enää teekään syödä mitään? Mulle käy usein näin. "Nälkä" kestää yleensä max. vartin eli huono olo ehtii tulla ennen kuin pääsee lautasen ääreen, vaikka alkaisi heti puuhata syötävää nälän ilmoitettua itsestään. Ja sit kun puoliväkisin syö, niin olo paranee nopeasti.

Mietin, että aiheuttaako tyhjässä mahassa pyörivät vatsahapot tätä? Luulis, että ne ärsyttää limakalvoa enemmän, kun niillä ei ole mahassa muutakaan tekemistä :D siis kuten iskeä kiinni ruokaan.

ToiveikasRe: pahoinvointi20.3.2014 17.05
Olen pascoeta käyttänytkin juuri sen takia että se on luonnonmukainen eikä ole siis haitallinen keholle. Närästyslääkkeisiin mulla on nyt vähän kielteinen asenne kun somac ei auttanut, joten yritän viimeiseen asti välttää niitä.

Vyöhyketerapiassa käymistä aionkin jatkaa ja jalkapohjissa olevat ruokatorven akupunktiopisteet ovat kyllä kipeitä, joten ei epäilystäkään etteikö ruokatorvi olisi ärtynyt.

Saturnus, minulla käy välillä tuolla tavalla. Sitten on vaan pakko yrittää syödä ettei verensokeri pääsisi hirveän alas ja ettei tulisi huono olo sitten sen takia, verensokeri kun on minulla ollut aina vähän ongelmana. Pyrin nyt varsinkin syömään muutaman tunnin välein jotta ei tulisi sitten kerralla ihan ähky.

JamesRe: pahoinvointi27.4.2014 0.05
Kirjoittelempa pitkästä aikaa taas ja alkuun sanon ettei pahoinvointi ole kadonnut. En kylläkään aina edes huomaa sitä. Se ei ole mitenkään rajua eikä oikeestaan haittaa tai estä tekemästä mitään mutta ärsyttää kun oloni ei ole 100% hyvä. Minua todellakin hämmästyttää tämä, mitähän lie voisi olla? Lääkkeitä en ole syönyt kuukauteen eikä ole mitään eroa tapahtunut.

JamesRe: pahoinvointi12.5.2014 23.47
Okei, siis mitä ihmettä tämä voi olla? Ei oikeasti ole enää miltei ollenkaan pahoinvointia eikä mikään ruokakaa aiheuta sitä, tämä sama olo vain on ja pysyy ja on pysynyt viimeiset 2kk. Alan oikeasti pelätä jo pahinta koska en keksi mitään muuta syytä tälle...

SitrusRe: pahoinvointi13.5.2014 12.25
Elikkä mikä sulla on nyt hätänä, James?

JamesRe: pahoinvointi21.5.2014 7.48
Tämä jatkuva pieni kuvotus, se alkaa heti herätessä ja kestää nukahtamiseen asti. Tunne häviää esim syödessä, eikä oikeastaa estä tekemästä mitään mutta on vain niin häiritsevää kun en voi nauttia mistään täysillä kun koko ajan kuvottaa. Sama ollut joulusta lähtien. Zolt eikä somac auttaneet ollenkaan.

StigolinaRe: pahoinvointi21.5.2014 10.03
Hei James :) Kelaappas ylöspäin takaisin ja lue uudestaan neuvot mitä me annettiin sulle. Oletko kokeillut mitään niistä ?

Voisit vielä ajatella vyöhyketerapiaa, akupunktiota ... jne
Niinkuin tässä Toiveikas on tehnyt joka on myös 16 v.
Sieltäpäin saisit ehkä vastauksen kaikkeen, ja ehkä myös apua

Minusta tuntuu että lääketiede ei pysty sinua auttamaan tässä tapauksessa vaan kokeile nyt muita keinoja.

Edelleen sulla ei ole mitään vakavaa !!!

Eli muistatko... - elintavat, nikamat selässä / niskassa (osteopaatti), maitohappobakteerit, Pascoe pulveri (erittäin hyvä tuote), ruokavalio jne jne....

Kokeile nyt jotain konkreettista ja kato muuttuisko mitään !

me ollaan annettu niin paljon hyviä vinkkejä mutta pelkkien neuvojen lukeminen ei auta vaan niitä kannattaa myös kokeilla


Toiveikas, miten sun tilanne nyt ? Oletko päässyt jatkotutkimuksiin, onko jotain selvinnyt ja mikä on sun vointi tällä hetkellä ?

StigolinaRe: pahoinvointi21.5.2014 10.03
Hei James :) Kelaappas ylöspäin takaisin ja lue uudestaan neuvot mitä me annettiin sulle. Oletko kokeillut mitään niistä ?

Voisit vielä ajatella vyöhyketerapiaa, akupunktiota ... jne
Niinkuin tässä Toiveikas on tehnyt joka on myös 16 v.
Sieltäpäin saisit ehkä vastauksen kaikkeen, ja ehkä myös apua

Minusta tuntuu että lääketiede ei pysty sinua auttamaan tässä tapauksessa vaan kokeile nyt muita keinoja.

Edelleen sulla ei ole mitään vakavaa !!!

Eli muistatko... - elintavat, nikamat selässä / niskassa (osteopaatti), maitohappobakteerit, Pascoe pulveri (erittäin hyvä tuote), ruokavalio jne jne....

Kokeile nyt jotain konkreettista ja kato muuttuisko mitään !

me ollaan annettu niin paljon hyviä vinkkejä mutta pelkkien neuvojen lukeminen ei auta vaan niitä kannattaa myös kokeilla


Toiveikas, miten sun tilanne nyt ? Oletko päässyt jatkotutkimuksiin, onko jotain selvinnyt ja mikä on sun vointi tällä hetkellä ?

StigolinaRe: pahoinvointi21.5.2014 10.04
oho, tulikin kahteen kertaan :P

JamesRe: pahoinvointi26.5.2014 22.12
Mut siis ylipäätää et voiko olla refluksitauti näin vähäisil oireil. Pelkkää erittäin lievää mutta jatkuvaa kuvotusta. En vaan keksi että mikä olisi. Vanhempani jaksavat edelleen syyttää stressiä...

JamesRe: pahoinvointi22.6.2014 0.21
Miten tuo pascoe pulveri toimii?

StigolinaRe: pahoinvointi23.6.2014 19.40
Moi James :) Kiirettä pitää enkä ole ehtinyt vastata .. Pulveri toimii siten että sekoitat teelusikallisen pulveria lasilliseen vettä n, 30 min ennen aamiaista, siis tyhjään vatsaan. Helppoa :) Ja anna sille aikaa ..joten ota sitä päivittäin ja ajan mukana. Kaikki ei välttämättä toimi heti vaan pikkuhiljaa... Muuten voisit taas funtsata sitä osteopaattia !!

JamesRe: pahoinvointi24.6.2014 23.05
Voisiko jostain asioista päätellä esimerkiksi että onko nikamissa tai palleassa vikaa?

StigolinaRe: pahoinvointi25.6.2014 21.28
Jep, osteopaatti tekee juuri tätä !! Joten sinne vaan !! Jos sulla on nikamalukko osteopaatti avaa tämän eikä satu yhtään, periaatteessa ei edes tunnu, on todella hyvä hoto. Osteopaatti kokeilee myös jos pallealihas on jumissa ! Hyvällä säkällä sulla oireet häviää tämän jälkeen joten ei ole mitään menetettävää

SitrusRe: pahoinvointi25.6.2014 21.59
Moi James! Mitä sulle kuuluu?

JamesRe: pahoinvointi26.6.2014 0.38
Tarkoitan että pystyisinkö vaikka heti itsekkin huomaamaan että esim pallea olisi jumissa? Ja ihan hyvää. Loma rauhoittaa,mutta edelleen se pieni kuvotuksen tunnu tuntuu. Muuten ksikki hyvin.

VaniljaRe: pahoinvointi26.6.2014 17.14
Minulla ei ole ollut oireita nyt seitsemään kuukauteen. Olen jättänyt kaikki lisäravinteet pois joksikin aikaa. Viikko sitten alkoi tuntua lievää pahoinvointia silloin tällöin päivän aikana. Huolestuin hiukan ja aloin käyttää taas maitohappobakteereja ja tarkistelin ruokavaliotani, jossa on tapahtunut välillä reipastakin lipsumista. Nyt en tiedä kumpi vaikutti asiaan, ruokavalion tiukentaminen vai mhb:t. Pääasia kuitenkin että pahoinvointi on nyt hävinnyt.

JamesRe: pahoinvointi29.6.2014 18.04
Mietin että voisiko nämä oireet aiheuttaa Sittenkin helikobakteeri. Koska ukillani oli se noin vuosi sitten ja se kyllä hoidettiin mutta helikohan voi olla pitkän aikaa oireilematta. Ja kun tämä kuvotus on oikeastaan koko aikaista. Tuntuu kuin vatsa ei pystyisi rauhoittumaan, pieni sellaine paine tuntuu koko ajan vatsassa aivan kuin jännittäisin koko ajan jotain..

JamesRe: pahoinvointi1.7.2014 23.54
Anteeksi kun toistan vain itseäni ja vaikutan itsepäiseltä tässä mutta kun se tosiaan on näin lievää, mutta se on ja pysyy. Se tässä minus huolettaa. Närästystä ei todellakaan ole. Vain tätä kuvotustam tuntuu kuin se lähtisi kurkusta. Kurkussani tuntuu olevan jotain limaa tai jotain. Kun makaan selälläni niin tuntuu kuin kurkku painaisi hiukan. On tämä kummaa mutta toivoisin vain tämän loppuvan. Refluksiakin olen melkeinnalkanut pelkäämään tuon barret prosentin takia. todella masentavaa tämä

refluksikurkkuRe: pahoinvointi2.7.2014 0.24
James, kun sanoit tuolla yllä ettei raha ole ongelmana, pyydä vanhemmiltasi, että tilaavat sinulle yksityiseltä gastrolta ajan ja sitä kautta sitten sinne tähystykseen. Samalla testataan myös heliko, joten saat varmuuden siitä.

Olen varma, että lasten psykiatri - äitisi ymmärtää tilanteesi ja tarpeen
päästä tähystykseen, kun vain selität asian hänelle.

Jaksamista!

StigolinaRe: pahoinvointi2.7.2014 12.31
Jos tuntuu siltä että kurkussa on "jotain" ja paineen tunnetta se viittaa nikamalukkoon !!!


Jos nyt pyydät että äiti varaa sinulle aikaa sinne osteopaatille ( ja juuri osteopaatille, ei kiropraktikolle tai naprapaatille) niin pääsisit vaivasta eroon hetkessä. Olen hieroja ja tällaisia ongelmia tulee usein vastaan - pala kurkussa, sydämmen tykytystä (moni luulee että sydän reistailee) raskasta hengittää y.m. .. kaiki nämä oireet viittaavat nikamalukkoon selkäpuolella. Ts. jos nikama on hieman kääntynyt, jumittunut niskassa tai lapojen välissä niin juuri nämä ovat silloin oireet, eli palan tunne kurkussa viittaa niskanikamaan ja sydämmen tykytys ja "hengitysvaikeuksia" viittaa nikamalukkoon lapojen välissä.

Jos taas ischias särky vaivaa on pakaralihakset jumissa tai nikamalukko esim. ristiselässä

Joo, minäkin tässä toistan itseäni, mutta kun mulla on vaan nyt sellainen tunne että ongelma saattaisi olla selässä / niskassa...

Ps. Mulla itselläni oli juuri tällainen kurkkuongelma n. 10 vuotta sitten eivätkä lääkärit keksineet mikä se voisi olla ?? Kunnes menin hierojalle ja hän passitti minut osteopaatille. Siihen loppui kurkkuoireet ja nopea pulssi :)

Ja vielä sen verran että jos nikamat ovat lukossa selässä voi tulla todella huono tai raskas olo, väsymystä, hartia- ja muut lihasvaivat jne.. jne... eli tärkeää on tutkituttaa selkäänsä.

Lähetin juuri 85-vuotias rouva osteopatiaan. Hänellä on vuosia ollut mieletön huimaus
ja raskas olo, ei ole voinut hyvin. Käynnin jälkeen hän soitti minulle ja kiitti kovast, olo helpotti kummasti koko kehossa ja mahtavin oli se että huimaus oli lähes kokonaan hävinnyt. Osteopaatti totesi että hänellä oli ylimmät niskanikamat lukossa jotka aiheuttivat huimauksen...

JamesRe: pahoinvointi2.7.2014 21.38
Varaan ensiksi lääkärille ajan. Jos ei todeta mitään kummempia niin osteopaatti on seuraava vaihtoehto. Kaverini sanoi, että hänen kaverillaan oli miltei koko ajan närästystä, mutta sitten hän laihdutti muutaman kilon ja närästys lakkasi. Lopetin jalkapallon silloin syksyllä, ja olin tottunyt urheilemaan paljon. Kun urheilu jäi nii nyt on tullut jokunen kilp ja en ole liikkunut läheskään nii paljoa. Voisikohan auttaa jos aloittaisin urheilemaan samalla tavalla.?

JamesRe: pahoinvointi2.7.2014 22.13
Harmittaa niin paljon. Haluaisin elää edes sen yhden päivän ilman oireita. Joka päivä käy kaikki paha mielessä koska eihän tämä normaaliakaan ole, että yli puolivuotta kestää pahoinvointi. En vain osaa selittää miten huonolta tuntuu

StigolinaRe: pahoinvointi3.7.2014 1.38
Aloita urheileminen heti paikalla ! Mikään ei ainakaan muutu pahempaan suuntaan ja saat ajatukset muualle

Sulle on James nyt annettu niin paljon hyviä vinkkejä joten kaikki on nyt sinusta kiinni !!

Jos haluat elää oireetonta elämää on pakko ottaa itsensä niskasta kiinni ja kokeilla kaikki sulle annetut neuvot.

Kyllä me kaikki tiedetään miltä tuntuu kun voi huonosti mutta mitä pidempi aika menee ja mitä enemmän annat ajatuksille aikaa niin varmasti huono olo lisääntyy, silloin mennään jo psyykkiselle puolelle ..


Joten nyt, heti huomenna, teet päätöksen mitä sinä itse aiot asialle tehdä !!

Ja kun on nikamalukko voi todella huonosti ja on kuvottava olo !!!!

JamesRe: pahoinvointi3.7.2014 11.52
Tänään lääkäriin. Voiko tuo nikamalukko olla pitkänki aikaa tai siis voikse aiheyttaa pahoinvointia noi pitkän aikaa?

JamesRe: pahoinvointi3.7.2014 17.44
Elikkä kävin lääkärissä. Sain kuukauden zoltin kuurin ja jos lääke tehoaa niin kuukauden jatlohoitoa lievemmällä zoltilla. Jos ei toimi niin uudestaan lääkäriin, lisäksi ottivat verikokeen helikon takia

StigolinaRe: pahoinvointi3.7.2014 22.43
Kyllä vaan, nikamalukko voi antaa oireita vaikka vuosia, kunnes se on avattu !!

JamesRe: pahoinvointi4.7.2014 0.04
No oho, en olisi arvannut! Kokeilen ensiksi tämän kuukauden jos lääke ei auta niin osteopaatille ehdottomasti. En halua elää enää tämän kanssa. Enough is enough.. Mutta olen päättänyt nyt jättää viljat pois kokeiluksi vägintään muutamaksi viikoksi. En tie miksi mutta minua vain kauhistuttaa nämä vaarat jotka tässä taudissa on, vaikka ne ovatkin kai harvinaisia. Kait se on vain pientä masennusta ja taudin liioittelua,sillä eihän tämä lopulta niin vakava ole!? Itseasiassa näen tämän taudin mahdollisuuteni monellekkin ihmisille vaihtaa elämäntapojaan. Vaikka kurjaa saattaisi ollakkin.

StigolinaRe: pahoinvointi4.7.2014 2.38
James, sulla ei edes välttämättä ole tauti !! Sulla ei ole todettu mitään tautia !! Ja juuri sen takia veikkaan että ongelma on jossain muualla.

JOS on nikamalukko niin siinä ei mene kun hetki niin se on avattu, ilman kipuja tai muuta. Nikamalukko tarkoittaa että kun selkärangassa on nikamia niin ne voivat eri syistä mennä lukkoon esim virheasennosta (istuu tuntikaupalla hartiat eteenpäin työnnettyna esim tietokoneella selkä pyöreänä), väärä liike, liian vähän liikettä rangassa (istuminen) jne .. Nikamien välissä on esim hermoja, verisuonia ym ... ja nikamalukko aiheuttaa sitten kaikenlaista kehossa kuten esim. juuri palantunne kurkussa, sydämmen tykytystä, nopea pulssi, väsymystä ..

Osteopatiaa ei ole mikään poppakonsti tai joku muu hokkuspokkus vaan todella hyvä ja tehokas hoitomuoto. Omalla paikkakunnalla joka ikisellä osteopaattilla on kalenterit buukattu täyteen !!

Tänä päivänä kouluttaudutaan ensin hierojaksi ja heti perään osteopaatiksi. Omassa koulussa suurin osa esim isot ronskit urheilijat jatkoivat suoraan osteopatiakouluun.

Joten sinuna en kyllä yhtään odottaisin että miten ne lääkkeet vaikuttaa, kokeilithan jo Somacia eikä mitään muutosta. Se luultavasti tarkoittaa sitä että syöt myös tämä kuuri turhaan ja ongelmat jatkuvat.. ja verikokeet ? Mitäköhän luulevat löytävänsä, nehän on jo kerran otettu !!

Itse kokeilin aikoinaan joka ikinen markkinoilla oleva närästyslääke eikä mitään apua. Mutta kun nikamalukkoa avattiin niin se oli siinä !! Nyt tiedän jo, mistä hakea apua kun kehossa on epämukavaa...

ja vaikka jatkaisitkin lääkekuuria niin eihän se estä sua hakemasta hoitoa muualta samalla ?? Nämä hoidot eivät mitenkään vaikuta toisiinsa

Ps. Teinit ja nuoret käyttävät osteopatiaa paljon, ja oma osteopaatti kertoi että viime vuonna hänellä kävi hämmästyttävän paljon nuoria poikia joilla masennus ja huono olla (oli silloin puhetta omasta pojastani jolla nyt jo kaikki kunnossa )

Käynnin jälkeenhän vasta tiedät että oliko siitä mitään apua, mutta uskaltaisin sanoa että olo paranee kummasti

Ps. Viljojen jättäminen ei auta jos on lukko rangassa, lukko täytyy avata !!!! Mutta viljojen jättäminen pois on muuten ihan hyvä idea

VaniljaRe: pahoinvointi4.7.2014 8.19
Minun omt-fyssarini kertoi että nykyään hänen nuorimmat potilaansa ovat kymmenen vanhoja. Kärsivät migreenin tyyppisestä päänsärystä. Ikävintä oli kuulla se, että kun noin nuorena jo istuu pitkiä aikoja väärässä asennossa, tietokoneen edessä, taipuneena puhelimen tai tabletin ylle, niin pehmeät luut taipuvat väärään asentoon, eikä sitä voi enää korjata. Siksi on tärkeää ennaltaehkäistä näitä ongelmia komentamalla napakasti lapset välillä pois koneitten viereltä ja liikkumaan.

JamesRe: pahoinvointi4.7.2014 9.43
Joo, voi hyvinkin olla että kyse on nikamalukosta. Haluan luitenkin kokeilla ensin tätä zolttia. Oireiden alussa se auttoi. Menen varmasti osteopatiaan jos lääke ei auta.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi4.7.2014 16.24
james, hienoa, että tartuit toimeen ja astuit askeleita eteenpäin omalla tielläsi.
Nyt se ajattelmasi helikokin otettiin, joten ei muuta kuin odotellaan tuloksia.
Hyvä, että sait kuukauden kuurin kokeiluun.

Onko se 50 x punttisalikortti jo käytetty loppuun vai käytkö näin kesäisin siellä? Toisillahan tietyt liikkeet voi pahentaa ylösnousua mutta ei suinkaan kaikilla. Ja niitäkin oppii kyllä välttämään.

Mitenkä lukiolaisen kesä on muuten sujunut? Matkustelua, mökkeilyä, festareita, kavereiden näkemistä, seurustelua :-)?

JamesRe: pahoinvointi4.7.2014 22.53
Matkustelua ja oleskelua pitkälti:) ja en ole huomannut liikkeissä mitään ylösnousua aiheuttavaa. Pystyn tekemään normaalisti kaikkea,vaikka kyllä se kuvotus toisinaan haittaakin hiukan. Toivon vain sen loppuvan. Elämäni parantuisi/pelastuisi

JamesRe: pahoinvointi7.7.2014 9.05
Mitä sivuoireita noilla happosalpaajilla voi olla? Itse olen ainakin huomannut että vessassa tulee oltua useammin kuin ennen

JamesRe: pahoinvointi7.7.2014 18.08
Osteopaatille on nyt varattu aika. Miten minun pitäisi siellä toimia tai kysellä tai ylipäätään kun en yhtään tiedä?

StigolinaRe: pahoinvointi7.7.2014 19.03
Hienoa :) Sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta kun mennä paikalle.
Osteopaatti varmaan tutkii sun kehoa ja tarkistaa ryhti ym ja sen jälkeen saat mennä makaamaan hoitopöydälle. Ole vaan ihan rento :)
Kannattaa ehkä laittaa lapulle kaikki mitä sun mieltä on vaivannut ettei mitään tärkeää jää kertomatta.. pahoinvointi, kuvotus, pala kurkussa, masennus ( ? ) ym... niin osteopaatilla on helpompaa diagnosoida

Sinun ei tarvii jännittää tai pelkää, hoito ei satu mitenkään ja hoidossa osteopaatti käytä vain kädet, ei mitään työvälineitä.
Itse nautin aina hoidossa, olo on mahtava jos/kun nikamalukot on avattu

Hoidon jälkeen on usein aika höntti ja rento olo ja seuraava yö nukkuu yleensä tosi hyvin.

Pidän peukkuja että saisit nyt apua !! Ainakin tämä on sitten kokeiltu ja jos tämä ei auta jostain syystä niin sitten funtsitaan muuta ... katsotaan hoidon jälkeen miltä tuntuu

JamesRe: pahoinvointi7.7.2014 21.11
Ei sinulla mennyt kuin puolivuotta saada viesti perille tuosta osteopatiasta:D no toivon todellakin että auttaa. Ette voi ymmärtää miten vaikeaa ninulla on ollut. Olisipa edes noita parempia jaksoja niinkuin teillä

StigolinaRe: pahoinvointi7.7.2014 23.11
Suunnilleen joo puoli vuotta :D Sitä vielä että kerro että olet käynyt lääkärissä oireiden takia ja mitä kokeita sulta on otettu + mitä lääkkeitä sulle on laitettu.

Jos osteopaatti on sitä mieltä että tarviit vielä mennä lääkäriin niin hän kyllä sitten komentaa sut sinne ... !!

Toivottavasti saat hyvän ja sympaattisen osteopaatin :)

Kyllä ne hyvät jaksot tulee sullekin vielä, kunhan ensin löytää mikä ja missä mättää !!

JamesRe: pahoinvointi8.7.2014 11.21
Nojoo mutta olisi kiva olla täysin normaalina ha terveenä kesällä kun on lomaa..

JamesRe: pahoinvointi9.7.2014 19.18
Lääkäri aoitti,ei helikoa. Huomenna osteopaatille. Voiko refluksista päästä eroon muutenkin kun leikkauksen avulla? En todellakaan haluaisi popsia noita lääkkeitä seuraavia 60 vuotta.. No toivotaan aluksi että oireet katoaa osteopastin avulla

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 2.09
Millaisilla vaatteilla tuonne osteopaatille kuuluisi mennä??

StigolinaRe: pahoinvointi10.7.2014 3.05
Hyvä, nyt Helico on pois suljettu ! :) Onkohan sulla varmasti refluksia, onko sulle tehty diagnoosi vai oletko diagnosoinut itse ? Jos on refluksi / närästys niin on paljon mitä voi tehdä itse, ei pidä ainoastaan tyytyä lääkkeisiin. Katotaan sitten kun olet käynyt siellä huomenna.

Ja vaatteet, ei mitään väliä - joudut kuitenkin riisumaan ne, ainoastaan sukat jalassa ja kalsarit. Silloin ost.p pystyy katsomaan sun ryhti kunnolla, lihakset, onko keho vino, miten jalat, hartiat ym... Sen näkee parhaiten kun ei ole vaatteita päällä, ei mitään noloa !!

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 8.52
En tiedä,sitä mulla epäillään mutta kun nuo oireet eivät ehkä ole tyypillisimmät mitä oon lukenu. Kohta se on. Ja jos kuurin jälkeen ei ole helpottanut niin varmaan tähystetään..

StigolinaRe: pahoinvointi10.7.2014 9.51
Muista mainita kaikki nuo kurkussa olevat fiilikset tänään !!!

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 10.21
Nojaa,eipä kyllä pahoinvointii auttanu,sano tosta palleajutusta et paras on jos käy nyt ton käsittelyn jälkee juoksee tyyöii cooper testin ja et 1 cooper per viikko on paras pallea seudun rauhoittamisee,niskoja ja selkää naksautteli pitkälti

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 10.30
Mutta toisaalta,eihän pahoinvointi ikinä lähde hetkessä. Käyn kokeilemassa nyt lenkkiä ja latsotaan. Paha vaa ku tämä paha olo on 100% ajasta niin en erota mikä sitä aiheuttaa,stressi/ahdistus pahentaa

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 10.30
Mutta toisaalta,eihän pahoinvointi ikinä lähde hetkessä. Käyn kokeilemassa nyt lenkkiä ja latsotaan. Paha vaa ku tämä paha olo on 100% ajasta niin en erota mikä sitä aiheuttaa,stressi/ahdistus pahentaa

refluksikurkkuRe: pahoinvointi10.7.2014 10.59
Ohjeena oli siis pallean rauhoittamiseen juosta 1 Cooper testi per viikko?

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 11.31
Nii se sano et tai no jos juoksee semmosen 1kmn vähintää täysil viikkoon nii pallean pitöis alkaa rauhottuu. Vähä harmittaa,tuntuu ettei tää nyt sit auttanu,en tiiä kyllä onko ees palleakaa jumissa.. Mutta hartiat ja selkä rentoutu,maha ei:(

StigolinaRe: pahoinvointi10.7.2014 18.01
Joten naksautettavaa löytyi ?! Sitä minäkin :) Oliko siellä niskassa mitään nikamalukkoja ?
James, ei se lähde samalla kun nikamat on naksautettu, vaan parannusta huomaa vasta muutaman päivän päästä. Huomenna sulla voi olla omituinen ja ehkä hieman paha olo, mutta se on sen takia että kroppa yrittää nyt palautua normaaliin, niinkuin keho ja ranka kuuluu olla. Myös nikamakohdissa voi aristaa käsittelyn jälkeen. Ylihuomenna sitten tuntuu jo paremmalta. Ei sun mitään cooperia tarvii vetää mutta ihan tavallinen lenkkeily ja liikunta on tosi hyvä. Silloin joudut hengittää ja hikoilu on MUST kropalle jotta se voisi hyvin. Lenkkeilessä joudut myös käyttää kaikki lihakset ja perslihakset varsinkin, vaikuttaa koko kehoon.

Joten ulos juoksemaan vaan, mutta ei tänään, tänään sun kuuluu ottaa tosi rauhallisesti että prosessi saa vaikuttaa rauhassa !! :D Ja muista HENGITTÄÄ !! Ikinä ei saa pidätellä hengitystä, koska silloin pallea jumittuu ja siitä seuraa refluksia ja närästystä ja kaikki muut lihaskrempat ja nikamalukot !!

Oliko se osteopaatti joku nuori jätkä ? Saanko kysyä missä kaupungissa asut ? Ei tarvii paljastaa jos et halua

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 21.03
Joo kyllähä nuo niskat ja selkä rutis iha kivasti,sano et selässä pientä staattisuutta. Se sano että tänää ja huomenna viimestää kannattaa käydä juoksee että saa kaiken siitä käynnistä irti. Noh joku ehkä vähä päälle 30 vuotias ja kuopios asun:D

StigolinaRe: pahoinvointi10.7.2014 22.03
Eli - juuri jos niskasta löytyi lukkoja se selittää aika pitkälle tuo oire mikä sinulla on ollut, paineentunnetta / pala kurkussa. Nikamalukko oireilee usein juuri näin !! Lapojen välissä jos on jumi niin se taas usein aiheuttaa paineentunnetta rinnassa ja selässä ja aiheuttaa pahoinvointia.

Ja mainitsemasi staattisuus meinaa että siellä on painetta ja se taas tarkoittaa että se aiheuttaa huono olo ! Ei mitään kummallista, näin se vaan on.

Ja HUOM !! jos lapojen välissä on lukko se vaikuttaa pallealihakseen = jumittuu !! Aika loogista jos ajattelee ihmisen rintakehä, kylkiluut alkavat etupuolella rintakehässä ja loppuvat selässä selkärankaan. Jos sormin seuraa kylkiluut etupuolella keskellä rintakehää ja seuraa sormin minne se jatkuu niin sehän on juuri selkäranka. Ja rintakehän puolella aivan kylkiluiden alaosan alla sijaitsee pallea = nikamalukko selässä --> alimmat kylkiluut etupuolella ei liiku = närästys !!

Tätä lääkärit ei aina osaa yhdistää refluksiin, se ei kerta kaikkiaan ole heidän alue. Mulla taas hierojana ollut tällaisia tapauksia vaikka kuinka monta, ja Jamesin oireilut kuulostaa juuri sellaiselta. Joten odottele rauhassa ylihuomiseen ja kato miltä kurkussa tuntuu. Sillä aikaan treenaat hengitystä, rauhallista sellaista (Googla vaikka hyvät hengitysharjoitukset )

Ja ei sun todellakaan tarvii juosta mitään Coopertestiä, mutta lenkkeily, hikolu, venytykset ja hengittäminen. Tätä kun teet niin varmasti olo paranee nyt kun on lukot avattu ja henki kulkee :) Nyt ei enää pähkäillä milloin menee ohi tuo huono olo koska nyt sulla on hyvä jatkaa tästä.

Tiedätkö James mikä pallea on ?

Ja älä nyt harmittele mitään, ei hanskat heti saa heittää kehään. Ylihuomenna olo on varmaan jo parempi. Nyt sun ei kuitenkaan pitäisi jumittua netin ääreen vaan kokeile nyt nämä ohjeet mitä sulle on annettu.

Kaikkea ei voi korjata lääkkeillä ( vaikka se on niiiiin helppoa napsia pilleri ja odottaa että milloin se nyt rupee vaikuttaa?? ) Jos näillä eväillä refluksi ei lähde (eikä lähde lääkkeilläkään ) niin jaa, sitten on vitsit vähissä...

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 22.12
Mm olet oikeassa. Ajattelin siltikin käydä juoksee täysil vähintää 2k viikkoo semmoset 5km, koko lapsuuteni pelasin jalkapalloa ja kehoni tottui siihen palleakin varmasti tottui,kun lopetin liikkumisen aika radikaalisti oireet alkoivat, eikä se talvinen antibiootti kuuribollutvtodellakaan hyväksi,kaduttaa. Tiedän mikä pallea on,mutta en osaa hahmottaa sen kohtaa,onko se jossain navan yläpuolella? Suositteli aerobista liikuntaa minulle,sano että alle 20-vuotiiana keuhkot ja sydän kehittyy vuelä ja vaikutukset näkyy 30-40vuoden päästä jo hyvässä ja joittenkin tapauksessa pahassa. Ei minulle periaatteessa ole edes väliä sillä että onko tautia vai ei. Kuhan saisin elää ilman pahoinvointia. Liikaa on haitannut elämääni jo. Kurkun alue muuten jotenkin rentoutui!tai siis nyt alkaa tuntua siltä.

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 22.27
Mm olet oikeassa. Ajattelin siltikin käydä juoksee täysil vähintää 2k viikkoo semmoset 5km, koko lapsuuteni pelasin jalkapalloa ja kehoni tottui siihen palleakin varmasti tottui,kun lopetin liikkumisen aika radikaalisti oireet alkoivat, eikä se talvinen antibiootti kuuribollutvtodellakaan hyväksi,kaduttaa. Tiedän mikä pallea on,mutta en osaa hahmottaa sen kohtaa,onko se jossain navan yläpuolella? Suositteli aerobista liikuntaa minulle,sano että alle 20-vuotiiana keuhkot ja sydän kehittyy vuelä ja vaikutukset näkyy 30-40vuoden päästä jo hyvässä ja joittenkin tapauksessa pahassa. Ei minulle periaatteessa ole edes väliä sillä että onko tautia vai ei. Kuhan saisin elää ilman pahoinvointia. Liikaa on haitannut elämääni jo. Kurkun alue muuten jotenkin rentoutui!tai siis nyt alkaa tuntua siltä.

JamesRe: pahoinvointi10.7.2014 22.31
Tulipa sitte kaks kertaa laitettuu

refluksikurkkuRe: pahoinvointi10.7.2014 22.40
James, peruspaketti palleasta ja sen sijainnista

http://www.refluksi.fi/227

http://www.refluksi.fi/229

StigolinaRe: pahoinvointi10.7.2014 23.23
Lähde sinä James juoksemaan :D Vaikuttaa siltä että sulla jo raksuttaa milloin ja miksi sulla nämä oireet alkoivat :) Viiden kilsan lenkki tekis monelle muullekin ihan nastaa :D Minulla tosin ei tällä hetkellä mitään ongelmia ja kiloja on aivan liian vähän :/ Mutta liikunta ei ole ikinä väärin !

Jos nyt seuraat vaistosi ja ohjeita mitä sulle on annettu (nyt kun keho ja ongelmakohdat avattu ) niin eiköhän se elämä taas kohta hymyile :)

Ja osteopaatti on oikeassa, vanhetessaan vasta ilmenee epäkohdat esim liikunnan puute, väärä ravinto ja paljon muuta mistä ei vielä tiedetä mitään esim tämän päivän tietokoneihmisen sairaudet kaikkine ongelmineen...jne... sitten on vaikeampaa korjata. On parempi elää siten ennaltaehkäisevästi niin saa laadukkaampi elämä vanhempana ...

JamesRe: pahoinvointi11.7.2014 10.29
Se sano et nuorena jatluvalla urheilemisella on samanlainen vaikutus tyyliin kun tupakoisi pitkään,tietty käänteine vaikutus. Eiköhän se vielä lopu,en toivo mitää enempää ku sitä

JamesRe: pahoinvointi12.7.2014 20.51
Eipä oo pahoinvointi vieläkää häipyny:/ mitähän sitä nyt kokeilisi sitten,tietty jatkan lenkeillä käymistä ja sen semmoista mutta mitä muuta voin tehdä?

JamesRe: pahoinvointi12.7.2014 21.01
Muuten nyt ku tiedätte oireistani aika paljon, minkä veikkaisitte aiheuttavan tämän ja mitä tekisitte jos olisitte minä?? Mielestäni olen kärsinyt tarpeeksi pitkään.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi13.7.2014 12.20
Tsemppiä vaan pohdiskeluun!

Laitan kesälukijoille tuon koosteen jo ehdotetuista, niin kaikki tietää mitä tähän mennessä on ehdotettu: sulatusvaivat, stressi, masennus, ahdistuneisuus, vatsan sisällön ylösnousu, väärä ruokavalio, vatsan limakalvon tulehdus, eri nikama tai lihasongelmat (pari eliminoitui jo poiskin tässä ajan kuluessa).

StigolinaRe: pahoinvointi13.7.2014 23.47
James !! Sinä ajattelet asiaa aivan liikaa, keskityt siihen miten voit ... Olen aivan varma siitä että sulla ei ole mitään "sairautta".

Suosittelen että liikut mahdollisimman paljon kavereiden kanssa, urheile, tee kaikkea mikä on hauskaa äläkä ajattele "miten minä voin" !! :) Tee kaikkea sellaista että pahoinvointi jää vähän toiselle sijalle.

Epäilen että oireesi ovat enemmän psyykkiseltä puolelta.

Esimerkiksi : Jos keskittyy kantapäähän ja ajattelee että "onkohan siinä jotain epämukavaa" ja oikein tunnustelee niin onhan siinä !! Ja jos ajattelen sitä pitkin päivää, ja taas huomenna niin lopuksi se tuntuu todella paljon !! Oikeesti !!

Tai keskittyy nenään.. nenästä kasvaa melkein perunan kokoinen ja tuntuu todella epämukavalta siinä keskellä naamaa ... :)

ja vielä kahdeskymmenessitsemästoista kerta - HENGITÄ rauhallisesti !!

Sinulta on nyt otettu verikokeet ja Helico ym... on pois suljettu, kaikki koetulokset olivat loistavat ! :)
Olet käynyt osteopaatilla (voih kun olisit päässyt mun osteopaatille !! Maailman paras !! ) ja lukot koko kropassa on avattu.

Joten veikkaan että hengität katkonaisesti ja väärin. Se on tärkeämpää kun moni luulee ja vaikuttaa lihaksiin, aivoihin, hermostoon, mielialaan,palleaan ...

Kokeile tällainen juttu : Istu selkä suorana, sulje silmät, käännä katse sisäänpäin (keskity itseesi), vedä syvä hengitys nenän kautta kurkusta alas, anna valua kurkkua pitkin rintakehään (keuhkojen kautta niin että rintakehä laajenee) ja vatsaan saakka (koita koko ajan "nähdä" miten ilma liikkuu), pidättele hengitys ... ja hengitä suun kautta hitaasti ulos loppuun saakka ...

Jos hengität oikein koko ylävartalo laajenee sisäänhengityksellä ja laskee uloshengityksellä. Tee tätä monta kertaa päivässä ja joka päivä = tämä on palleajumppa !! Aivoihin pääsee happea ja aivot toimii paremmin.



Kun on mieli maassa, ehkä hieman masentunut niin heti se vaikuttaa hengitykseen ja kroppa jumittuu

Lopetaa Googlaaminen, lopeta ajatteleminen ja tee hauskoja asioita !! Unohda tietokone vähäksi aikaan. Jos käyt koneella niin tee siinä kivoja juttuja ja nauti nuoruudesta !!

Mitä enemmän ajattelet pahoinvointiasi sitä huonommin voit !! Näin se vaan on !!

Kaiken närästyksen ja refluksin takan EI OLE SAIRAUTTA !! Se on vaan niin helppoa ajatella että se on niin eivätkä lääkärit tiedä muusta kun kirjoittaa närärtyslääkettä :/ Pilleri naaman ja se on siinä ... mutta eihä ne pilleritkään auttanut ?

Joten - älä etsi sairautta, olen varma ettei sulla ole sellaista :)

Ps. Joo-o tee se hengitysharjoitus ;)

JamesRe: pahoinvointi14.7.2014 9.31
Olen muuten huomannut,että en osaa hengittää syvään vatsan kautta,tuntuu että kun hemgitän syvään niin rintakehäni vaon liikkuu,mutta vatsani ei juurikaan,onko se väätä hemgitystekniikka?

SusaRe: pahoinvointi14.7.2014 10.03
James, luin nopeasti juttuasi. Mitä sinulla on oireina pahoinvoinnin lisäksi? Refluksi ilmeisesti oireilee myös mutta pahoinvointi on se pahin? Onko vatsavaivoja?

Katsoin viestejäsi aiemmalta ja huomasin että olet sairastanut aknea ja syönyt siihen tetralysal(?) -antibiootteja? Miten tämän asian kanssa menee nyt? Lähtikö akne? Auttoiko antibiootit?

Tiesitkö sinä että akne lähtee suolistosta? Että akne on monesti oire siitä että suolistossasi ei ole kaikki nyt hyvin. Samoin on monelta osin refluksikin. - Suolisto-ongelma. Ja se että olet syönyt (2kk?) antibiootteja ei varmasti ole auttanut jo ennestään huonossa kunnossa olevaan suolistoon.

Kumpi tuli ensin vai alkokoiko oireilla yhtä aikaa? Ilmeisesti et ole tähystyksessä vielä käynyt?

JamesRe: pahoinvointi14.7.2014 11.59
Ei oikeastaan muita oireita,nyt kun on happosalpaajakuuri nii vatsa luonnollisesti hiukan sekaisin,muttei pahasti. Ja antibioottikuuria en käynyt loppuun asti. Kaikki alkoi yhden illanviettopäivän jälkeen järkyttävällä krapulalla,vaikkakin sitä seuraavana päivänä ei ollut oireita. Sitten alkoi aamupahoinvointi joka helpotti päiväksi.Jouluna oli helpompaa ja aamupahoinvointia oli vain 5 min heti heräämisen jälkeen. Sitten antibiootti kuurin jälkeen pahoinvointi on ollut tasaista ja jatkuvaa. Ei tosin ollenkaan kovaa,vain lievää. Ja lääke auttoi jo ensimmäisen viikon jälkeen akneen,joten siitä pääsin helposti! Mutta siltikin pahoinvointi on haitannut elämääni ja yhtään oireetonta päivää ei ole ollut yli puoleenvuoteen:( tosin yhtenä krapula päivänä oli miltei koko päivän kohtalaisen hyvä olo,ihmeellistä. Luulen että pahoinvointiini vaikuttaa lopulta monet tekijät,stressi lukiosta,rakkaan harrastuksen lopettaminen ja liikunnan määrä on radikaalisti laskenut. Kuitenkin koko elämäni terveenä eläneenä tämä on todella vaikeaa minulle henkisestikin. Toistan paljon itseäni,mutta kukaan ei tunnu tajuavan miltä minusta tuntuu,koska ei se pahoinvointini näy minusta yhtään millään tavalla.

JamesRe: pahoinvointi14.7.2014 12.00
Ja en ole tähystyksessä käynyt

SitrusRe: pahoinvointi14.7.2014 13.27
Ai akne lähtee suolistosta??
Saahan sitä toki uskoa mitä haluaa, mutta vaikea noin omituista väitettä on mitenkään todistaa.
Saahan sitä tietysti väittää vaikka että akne lähtee liikavarpaista.

StigolinaRe: pahoinvointi14.7.2014 17.19
On se väärä !! Joten sehän jo kertoo paljon !!!! Sun on opittava hengittämään oikein.

Nyt kun on nikamalukot avattu olisi tärkeää jatkaa hengityshajoituksia. Suosittelen että tilaat ajan Voice hierontaan. Voicehierooja hieroo juuri ne lihakset mitä tarvitset hengittääksesi oikein ja opettaa sulle oikea hengitystekniikka ja keskittyy myös pallealihakseen.
Hän katsoo myös ryhtisi hengityksen aikana, että pallealihas pääsee liikkumaan ja että rintakehä aukeaa oikein jne...

Hieroo usein myös lihakset poskien sisäpuolella.

Itselleni sattui aikoinaan niin hyvä lääkäri (yksityinen) että hän passitti minua heti voicehieroojalle. Vasta siellä mulle selvisi että ei kaikki ole vaan mustaa ja valkoista ( närästys ja lääke ) vaan yhteen vaiavaan voi olla monta syytä. Ihmiskeho on sellainen että kun yksi paikka ei toimi siitä seuraa ketjureaktio ja oireita voi tulla minne tahansa.


Joten - ei närästykseen aina auta lääkkeitä. Joskus pitää hakea syy muualta kun se mitä lääkäri tarjoaa !!

Ja HUOM HUOM lääkärit eivät osaa selkä- ja lihasongelmia !!Hartiaongelmiin tarjoavat särkylääkkeitä ja Sirdalud ... huokaus.. -.-

refluksikurkkuRe: pahoinvointi14.7.2014 17.24
James, vaikka kuulostaa oudolta mutta hieno juttu kuitenkin, että sinulla on
vain yksi oire eli tuo pahoinvointi tai siis pahoinvoinnin tunne.

Koitahan pärjätä ja kokeile - niinkuin Stigolinakin on pyytänyt - näitä ohjeitä mitä tässä ketjussa on jo annettu :-)

Krapulapäivänä melkein parempi :-) ...mitäs ihmerohtoa sitä juotiin? Väkevämpää vai miedompaa??

StigolinaRe: pahoinvointi14.7.2014 17.33
Akne lähtee suolistosta, se on fakta !! Itse voi kokeilla seuraavaa ... Jätä kahdeksi kuukaudeksi viljat, sokerit ja hiivat pois niin siinä lätee kyllä näppylätkin !!
Se ei ole taikauskoa eikä mitään muutakaan. Ihan logiikka riittää. Se on jo todettu monesti että ihminen syö itseensä sairaaksi ja viljat, sokerit, hiivat ja lisäaineet ovat pahimmat. Ja juuri vilja aiheuttaa aknea, lihavuutta, psoriasista ja muita iho-ongelmia ym ym ...

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2009/03/28/Simple-Ways-to-Stop-Acne-Naturally.aspx

ja esim tällainen

http://terveyshymy.fi/artikkelit/vatsan-ja-suoliston-hyva-kunto-terveytesi-tarkein-asia

Googlesta löytyy vaikka kuinka paljon tietoa asiasta.

SusaRe: pahoinvointi14.7.2014 17.54
James: Kuulostaa kyllä todella ikävältä. Tosin, kyllähän sille pahoinvoinnille luulisi olevan selitys. Minun ohjeeni sinulle on että kokeile nyt ihmeessä jo se vhh ruokavalio mitä sinulle on ehdotettu jo paljon ylempänä. Alkuun kevyet, helposti sulavat ruuat kuten kasvissosekeittoja, kanakeittoja, keitettyä kalaa... Sitten kasvispohjaisia terveellisiä ruokia, wokkeja, salaatteja, keittoja, marjoja paljon, hedelmiä ja huolehtia kuidun saannista että aineenvaihdunta toimii hyvin. Viljat pois, maidot pois ja sokerit pois. Kokeile mitä tekee olollesi. Jos olo alkaa paranemaan, voit ottaa hiilihydraatteja pikkuhiljaa takaisin, kokeilla sopiiko maitotuotteet, ensin hapanmaito, piimä, viilit ym.. Ja sen jälkeen kokeilla viljoja yksi kerrallaan, mitä olosi sanoo tattarista, entä kaurasta jne. Olennaisinta olisi kuitenkin ensin saada se olo hyväksi että voit kokeilla mistä se tulee huonommaksi.

Onko lääkäri rajannut pois munuais- ja maksa sairauksia?


Sitrus: No mistä se lähtee? Naamasta? Kuinkahan paljon olet perehtynyt tähänkin asiaan? Oletko kentien opiskellut aknesta, sairastanut sitä itse vain mikä on se pohja mistä tietämyksesi olet tähän saanut. Kerro ihmeessä.

Akne lähtee tyypillisesti suolistosta, suoliston epätasapainotilasta. Muita mahdollisia tekijöitä on toki myös, kuten allergiat, ravintoaineiden puutostilat, stressi, jotka itsessään vaikuttaa myös suolistoon ja hormonaaliseen epätasapainotilaan, lääkkeet ja saattaapa jotkut sairaudetkin oireilla aknena. Murrosikäisen aknen syynä on monesti epäterveellinen ruokavalio, ravintoaineiden puutostilat, stressi ja hormonaaliset muutokset joihin kaikkiin vaikuttaa ruokavalio.

Ja todistaa? Jokainen akne sairas voi omalta osaltaan käydä tutkituttamassa suolistonsa kunnon tai kokeilla ruokavalioa.

Mutta Jamesillä ei ollut akne enää ongelmana joten neuvoja siitä kuinka sen saa lähtemään ruokavaliolla ei nyt tarvita joten aikaa en todellakaan ala tuhlaamaan Sitrus sinun kanssa vääntämiseen aiheesta mistä et tiedä yhtikäs mitään.

JamesRe: pahoinvointi14.7.2014 19.22
Ei ole edes puhunut mistään maksa/munuaissairauksista. Epäilee refluksia. Mutta kun ruoalla ei minusta ole vaikutusta olooni.

StigolinaRe: pahoinvointi14.7.2014 23.43
Tuskin sulla mitään maksa- tai suolistosairautta ole James !! Mutta ruokavalio vaikuttaa kyllä todella paljon kaikkeen !!

Älä nyt lähde Googlaamaan erilaisia sairauksia (siitä voi taas alkaa masennustila jota epäilen että sulla jo on...? ja tilanne riistäytyy käsistä täysin ) äläkä liikaa ajattele tilannettasi vaan lähde muuttamaan ruokavaliota, urheile, sammuta tietokone, ole kavereiden kanssa - mitä tahansa mikä pitää ajatukset voinnista loitolla. Mitä enemmän vatvot ja funtsit asiaa sitä huonommin voit ! Teini-ikä on herkkää aikaa ja helposti suurentaa pienetkin asiat.

Mulla asuu vielä kotona 18-vuotias poika kenellä oli todella paha masennus viime kesänä, ja hän etsimällä etsi ongelmia joka asiasta. Mutta kiltisti söi kaiken ruoan mitä valmistin perheelle LCHD:n mukaan. (Niinpä, ruokavalio vaikuttaa hormooneihin joka taas vaikutta mielialaan jne...)

Hän taisteli itse kovasti jotta saisi huono olo paremmaksi. Passitin hänet pyörälenkille, ulos juoksemaan ja hikoilemaan (hikoilu on todella tehokasta ja tärkeätä, jokaisen pitäisi hikoilla kunnolla kerran päivässä !!) + kielsin hänet Googlaamasta, pistin koneen kiinni !!

Kovasti hän tjemppasi ja taisteli ja itki ja taisteli ja ihmeen lyhyessä ajassa hän sitten kuntoutui :) Mutta hän tosiaan teki kaikkea mitä hänelle neuvottiin.

Joten, kuten sinulle on nyt ehdotettu moneen otteeseen, tee radikaali muutos ruokavalioon !! Ainakaan tilanne ei pahene huonompaan suuntaan.

Eikä se suoliston tjekkaaminen mikä huono asia ole. Olen itse ollut sellaisessa kolme kertaa. Siinä ei kyllä tee yhtään mieli nauraa mutta siinähän sitten selviää suoliston kuntoa. Mitä enemmän jauhokertymää suolistossa on sitä huonommassa kunnossa on suolisto
Mutta kyllä minä ensin jättäisin viljat pois ja vaihtaisin vihanneksiin, marjoihin y.m..

Me tässä keskustelussa ei voida tehdä sulle diagnoosia vaikka kuinka haluaisimme, vaan voidaan ainoastaan antaa sulle hyviä neuvoja. Loput on susta itsestään kiinni.

Sua on nyt neuvottu ruokavalion- ja liikunnan suhteen (hikoilu ja verenkierto !!), hengittämisharjoitukset + kaikkea muuta, nyt sun on tehtävä radikaali päätös !! Juttele äidin kanssa jos hän voisi jeesaa sua tässä. Googlatkaa kimpassa Antti Heikkilän sivut, sieltä saa todella paljon tietoa asiasta

JamesRe: pahoinvointi14.7.2014 23.53
Tämä masennus aiheutuu varmaan siitä kun ajattelen kuinka monta vuotta on kärsittävä(toivottavasti ei) ja sitä että tulevaisuuteni ei ole niin varma terveyden kannalta mitä se oli. Harmittaa, itse aiheutin itselleni tämän, sekös minua masentaa. Kun yritän puhua asiasta vanhemnilleni niin ne sanovat että sinua on käytetty lääkärissä, sinulla on lääkettä, ei ole hätää kyllä se kohta loppuu. Tuota hoettu puoli vuotta. Elämäni huonoin vuosi on meneillään. Suoraan sanottuna vituttaa aivan jumalattomasti. Ei pelkästään oireilu vaan myös tulevaisuuteni pelko. En voi olla ajattelematta asiaa. Pelkään tätä, en vain voi mitään asialle. Jos minulla tosiaan on tämä tauti niin haluan jonkun leikkauksen jos niitä edes on. Jotain jolla tämä loppuisi, tämä on 16 vuotiaalle iso juttu. Ainakin minulle. Te autatte todella paljon ja hyviä vinkkejä tulee, mutta en vain tiedä mitä tehdä.

mikaRe: pahoinvointi14.7.2014 23.57
Jätän tähän oman kommenttini, jotka perustuu vain omiin kokemuksiin. Harkitsisin teollisen moskan, eli valkoisten jauhojen ja sokerien pois jättämistä. Korvaat kasviksilla ja marjoilla. Kuntoilet etkä stressaa. Kalaöljyä masennukseen ja jokerina voit kokeilla Acetiumia sitomaan asetaldehydin pois, kyse on myrkystä joka aiheuttaa pahoinvointia ja ahdistusta.

En tahallani jankkaa samaa kuin muut. Olen kokenut, kärsinyt ja voiton puolella.

T. Mika

StigolinaRe: pahoinvointi15.7.2014 1.17
James, Mika puhuu asiaa ja kokemuksesta !! Ruokavalio ON tärkeä asia !! Ja olet vielä niin nuori niin kannattaa kuunnella näitä vinkkejä mitä sulle annetaan.

Jos äitisi tekee jauhopohjaista ruokaa, niin syö sitten salaatit ja kurkkaa sinne jääkaappiin mitä muuta voisit syödä. Anna mielikuvitus lentää ja kokeile uusia juttuja. Voit tehdä smoothieita erilaisista aineksista mitä löytyy jääkaapista (vihanneksia) ja hedelmäkorista.

Se että jo valmiiksi harmittelet tulevaisuutta ei auta asiaa yhtään, eikä se että pelkäät. (tosin ymmärrän pelkosi )

Juuri sen takia sua neuvotaan tässä ja kaikki ollaan varmaan suht aikuisia joilla aika paljon kokemusta.

On ERITTÄIN harvinaista että on joku vakava sairaus !!! Varsinkaan noin nuorella !! Sitten kun olet 80-vuotias ja nämä krempat tulevat on asia aivan toisi


Eihän me muutkaan haluta jankkaa sulle mutta kohta meillä on kortit vähissä joten SINUN ON NYT TOIMITTAVA ja jätä ajattelut sikseen !!

Vinkki : Googlaa joku hyvä ruokaresepti, esim joku vegetaarinen, tulosta ja anna äidille ja kysy voisiko hän ajatella tehdä sulle sellaista ruokaa

Ja voisit joskus pistää äitisi lukemaan koko tämä viestiketju joka kertoo kuinka huonosti voit ja kuinka paljon sinua yritetään täällä auttaa. Varmaan hänkin tekee kaikkensa että voisit paremmin !?

StigolinaRe: pahoinvointi15.7.2014 1.17
James, Mika puhuu asiaa ja kokemuksesta !! Ruokavalio ON tärkeä asia !! Ja olet vielä niin nuori niin kannattaa kuunnella näitä vinkkejä mitä sulle annetaan.

Jos äitisi tekee jauhopohjaista ruokaa, niin syö sitten salaatit ja kurkkaa sinne jääkaappiin mitä muuta voisit syödä. Anna mielikuvitus lentää ja kokeile uusia juttuja. Voit tehdä smoothieita erilaisista aineksista mitä löytyy jääkaapista (vihanneksia) ja hedelmäkorista.

Se että jo valmiiksi harmittelet tulevaisuutta ei auta asiaa yhtään, eikä se että pelkäät. (tosin ymmärrän pelkosi )

Juuri sen takia sua neuvotaan tässä ja kaikki ollaan varmaan suht aikuisia joilla aika paljon kokemusta.

On ERITTÄIN harvinaista että on joku vakava sairaus !!! Varsinkaan noin nuorella !! Sitten kun olet 80-vuotias ja nämä krempat tulevat on asia aivan toisi


Eihän me muutkaan haluta jankkaa sulle mutta kohta meillä on kortit vähissä joten SINUN ON NYT TOIMITTAVA ja jätä ajattelut sikseen !!

Vinkki : Googlaa joku hyvä ruokaresepti, esim joku vegetaarinen, tulosta ja anna äidille ja kysy voisiko hän ajatella tehdä sulle sellaista ruokaa

Ja voisit joskus pistää äitisi lukemaan koko tämä viestiketju joka kertoo kuinka huonosti voit ja kuinka paljon sinua yritetään täällä auttaa. Varmaan hänkin tekee kaikkensa että voisit paremmin !?

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 10.03
Mika siis en ole juonut pitkään aikaan joten en usko että asetaödihydiä on enää jäljellä. Vai voiko?? Ja niin, minusta on kuitenkin vaikea tuota ruokavalio hommaa kun en itse ruokia tee niin niin. Mutta vviljathan ovat ihmiselle kuitenkin tärkeitä? Eikö se auttsisi jos ryhtyisi herkkulakkoon johon kuuluu kaikki karkit ja linpparit sun muut ja ei mitään roskaruokaa?

SusaRe: pahoinvointi15.7.2014 10.55
Viljat ei ole ihmiselle tärkeitä James. Valkoinen jauho on ihan täyttä roskaa. Se terveyshyöty mikä viljojen ympärillä on koskee ainoastaan täysjyväviljoja ja perustuu kuituihin. Viljat ovat hyviä kuidun lähteitä ja kuidut ovat tärkeitä, kuituja saa myös kasviksista, marjoista, hedelmistä, pähkinöistä ja siemenistä. Kuiduista täytyy huolehtia että aineenvaihdunta pelaa ja kuona-aineet pääsee liikkeelle.

Kyllä sinä voisit ihan hyvin alkaa tekemään myös itse ruokia. Tekosyyltä tuo kuulostaa. Sanot vain äidillesi että nyt kokeilet tällaista ruokavaliota ja kirjoitat kauppalistoja. Vai mitä, ajattelitko rypeä tuossa huonossa olossa vielä kaksi vuotta että olet täysi-ikäinen ja kokeilet vasta sitten?

Minulla refluksi vei 9kk elämästäni ihan viemäriin, ymmärrän hyvin masennuksesi sillä itse vietin myös päivät koneella ja milloin mitenkin päin vain parhaiten pystyi. Päivän kohokohta oli se että meni nukkumaan sillä yöt yleensä oli kivuttomia. Sitä jopa nukkui päivät että vuorokausi vain menisi ohi. Elämästä ei vain sellaisenaan ollut mitään iloa.

Minulle ainakin loi suurta toivonkipinää lukea ihmisten kokemuksia siitä kuinka ruokavaliolla oli päästy eroon refluksista. Jos suoraa saan tylyttää niin minun mielestä ihminen joka ei viitsi nähdä vaivaa ruokavalion vaihdon suhteen ei vain ole vielä tarpeeksi kipeä. Minulle tuo 9kk ainakin riitti kyllästymiseen saakka ja kaikki keinot olivat tervetulleita.

Minulla refluksi lähti ruokavalion myötä kokonaan pois ja elämä on ennallaan jälleen. Minulla tuli refluksin kanssa samaan aikaan raju akne kasvoihin johon söin myös muutaman kuukauden samoja antibiootteja kuin sinä ja sain niillä järettömän pahoinvoinnin. Minulla antibiootti ei auttanut akneen. Vasta ruokavalion myötä lähti aknekin. Minulla pahimpana oli viljat vaikka itsessään ennen niiden pois jättämistä en oireillut niistä mitenkään että olisin voinut yhdistää niitä refluksin aiheuttajaksi. Oireet saattoivat tulla vasta päivien viiveelläkin.
Itselläni pää syy oli viljoissa, joten pelkästään herkkujen jättäminen ei olisi auttanut. Minulla myös ohutsuolessa todettiin tähystyksen yhteydessä tulehdus ja kärsin ravintoaineiden puutostiloista.

Kuten jo aiemmin sinua ohjeistin, niin olennaista on vetää ensin muutama viikko (esim. 3-4) niin puhtaasti että saisit oireet pois. Se voi tapahtua jo viikossakin. Sitten on hyvä ruoka-aineita lisätä yksi kerrallaan ruokavalioon jotta huomaan mikä sinun kohdalla oireita aiheuttaa. Käy lukemassa ketju: Refluksi ja viljat. Siellä olen kirjoittanut noista allergioista ja refluksista.

Kuten Stigolina sanoi, sulle on annettu jo niin hyviä vinkkejä että se on nyt pelkästään sun omissa käsissä kokeilla tämä. Ruokavaliolla on valtavan suuri vaikutus! Googleta se Antti Heikkilä ja lue, omalta kohdaltani uskallan sanoa että on ihan oikeassa.

StigolinaRe: pahoinvointi15.7.2014 10.59
Viljat EIVÄT ole tärkeitä ihmiselle !! Ja kuten sanoin, vaikket itse tee ruokaa niin tulosta jokunen resepti ja kysy voisiko äiti valmistaa jotain sellaista !

Lääkejäämiä voi olla kehossa hyvinkin pitkiä aikoja, jopa vuoden

SusaRe: pahoinvointi15.7.2014 11.04
Olennainen korjaus tekstiini: ... huomaan mikä sinun kohdalla oireita aiheuttaa = HUOMAAT. :)

MikaRe: pahoinvointi15.7.2014 11.22
On enemmän kuin yksinkertaista korvata perunat,leivät ja makarooni ynm. Kasviksilla. Lanttua, porkkanaa, pähkinöitä, marjoja, hedelmiä, parsakaalia, bataattia jne. Jne.

En nyt jälkeenpäin ajateltuna edes ymmärrä miksi viljatuotteet ovat niin suosittuja lautasella. Jostain sodanajan nälkäajalta jäänyt mörkö vai helppoutensa takia?

Jos vatsan/suolen mikrobitasapaino on kääntynyt väärään suuntaan niin nopeat hiilarit ja sokeri on todellisia asetaldehydipommeja. Eli jätä mässyt pois, muista myös että jos jätät ne pois, voi sinulle tulla vieroitusoireisiin verrattavia tunnetiloja:himoja sekä huonoa oloa. Jos esim.hiivat eivät saa haluamaansa sokeria/hiilareita, kuollessaan se vapauttaa asetaldehydiä jonka epäillään olevan riippuvuutta aiheuttava tekijä.

Ja se liikunta on niin pirun tärkeää!

Itse olen 30 vuotias kaveri ja elämäni sai täyskäännöksen kun selvisi refluksi. Äitini on oikea hiilarimamman esikuva, makiaa ja makaroonia! Kävin vuosi/kaksi sitten kunnon "minulla on syöpä+aids ja kakskyt muuta tautia"-kauden läpi. Lääkäristä ei ollut apua. Tämä sivusto muutti elämäni. Itkin kun luin kaikkia oireita ja kertomuksia ja tajusin mikä minua vaivaa. En ole enää kuolemassa ja kaikki nuoruuteni vaivat, astmasta ahdistukseen olen laittanut tautini piikkiin, koska muilla kanssasairastajilla on samat vaivat.
Olen 30 vuotta ja minulta on revitty 4 hammasta ja lopuissa on 100 paikkaa. Hampulääkärit aina kiusasivat että pese hampaat ja karkit pois. Kukaan ei koskaan tajunnut että koska moska nousee suuhun, hampaat hajoaa, nuorella miehellä...

MallaRe: pahoinvointi15.7.2014 11.32
Olet sinä aika jääräpäinen nuori mies :) Puhdistettua valkoista vehnää ja siitä tehtyjä tuotteita - vaaleaa vehnäleipää, sämpylöitä ja pastaa - ei ihminen tarvitse mihinkään. Monesta lähteestä olen lukenut, että vehnä on se pahin. Siitä kannattaisi ehdottomasti luopua.

Minä luovuin syksyllä ihan kaikista viljoista, koska vatsani tuli niistä kipeäksi ja tunsin, kuinka suolistoni tulehtui (ja ripulpoi). Jos vaihtoehto on huono olo ja viljat tai hyvä olo ja viljattomuus, minulle valinta on päivänselvä.

Ihmisillä on paljon allergioita ja joutuvat rajoittamaan syömisiään. Jos olisit vaarassa saada kalasta anafylaktisen sokin, ei kait äitisi sinulle kalaa tarjoaisi? Luulisi että äitisi haluaisi sinun voivan hyvin ja olisi valmis tekemään mitä tahansa sen eteen? Eli esim. muokkaamaan hiukan kokkaustapojaan.

Kuten Stigolina sanoi, me ollaan neuvottu & neuvottu, jankutettu & jankutettu. Lue ketjua uudestaan, kokeile ehdotuksia ja ennenkaikkea TOIMI!

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 11.38
Eli viljat pois? Eikö tosiaa mitää leipää eikä tällaista. Vaikka aina lapsesta asti kaikkialle toitotettu että ne on tärkeitä? Oon kyllä ihan sekasin tän ruokavalion kaa. Joka tapauksessa nämä räikeimmät epäterveelliset ruoat lähtee tauolle. En kyllä osaa muuta ruokaa laittaa ku nuudelia ja makaroonia muute hyvä. Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen niistä jotain pahaa. Olen aina pitänyt niitä terceellisenä.

MikaRe: pahoinvointi15.7.2014 11.52
Kuitu on tärkeää, ei leipä :)

Kyllä se James siitä. Ota äiskän kanssa aihe puheeksi. Kun äiskäsi kysyy jotain, älä arvaa, vaan tule palstalle kysymään.

Rahasta ei voi olla kyse. Kausivihannekset on halpoja. Kilo raakoja punajuuria euron. Nam! ( ainut ongelma on se että joudut näkemään vaivaa)

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 12.04
Ja toinen on se,etten oikein pidä juureksista. Kasvikset menee mutta juureksia en siedä. Onko mitään leipää mitä saisin sitten syödä? Entäs vaikka sitten kun on lihaa ruokana niin mitä sen kanssa voi sittrn syödä?

MikaRe: pahoinvointi15.7.2014 12.23
Iän myötä opit arvostamaan aidon ruoan makua. Itse tykkään ohrasta, couscous (en ole huomannut negatiivista vaikutusta)

Olet mahdollisesti ruokavaliosi uhri. Ei muuta kuin kokkausta opettelemaan. Tulet sitä taitoa aikuisiällä tarvitsemaan!

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 12.39
No voiko tästä ruoksvalion muutoksesta sitten toisinaa poiketa ilman suurempia vaivoja? Meinaako tämä nyt siis tuota gluteenitonta ruokavalioo? Ja jääräpäinen olen varsinkin ruokaasioissa,sillä olen hyvin nirso.

MikaRe: pahoinvointi15.7.2014 12.48
Minä en tiedä mistä muut puhuu, mutta minä puhun nopean hiilihydraatin (valkeat jauhot) sekä sokerin haitallisuudesta. Eli käsittääkseni minä en puhu gluteenittomasta.

16 vuotias on yleensä hyvin nirso, tämä asia muuttuu ajan kanssa. Karkista etkä limsasta sinä et saa mitään hyödyllistä itseesi, joten suosittelen ainakin varmuudella niiden pois jättämisen ainakin pariksi kuukaudeksi.

Jos elämä ilman leipää tuntuu mahdottomalta niin siihen ei auta kuin asennemuutos ajan kanssa...

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 13.28
Hiilihydraatithan ovat urheilijoille tärkeitä? Eikait ne niitä söis jos olis huonoks terveydelle

MikaRe: pahoinvointi15.7.2014 14.43
http://www.ravitsemuspassi.fi/valmennus.php?k=219602

"Ravinnon hiilihydraatit koostuvat tärkkelyksestä, sokereista ja ravintokuidusta. Suositeltavia ovat ns. hitaat hiilihydraatit, jotka imeytyvät hitaasti ja pitävät kylläisenä pitkään. Hitaat hiilihydraatit sisältävät runsaasti kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita. Niitä saadaan:

Täysjyväviljavalmisteista, Kasviksista, hedelmistä, marjoista ja perunasta.
Nopeita hiilihydraatteja on runsassokerisissa tuotteissa (esim. makeiset, juomat ja leivonnaiset) sekä valkeissa, puhdistetuissa viljoissa (esim. vehnäjauhoissa ja niistä valmistetuissa tuotteissa). Ne imeytyvät nopeasti eivätkä sisällä juurikaan kuitua tai muita hyödyllisiä ravintoaineita. Suomalaisten tulisi syödä enemmän hitaita ja vähemmän nopeita hiilihydraatteja sisältäviä tuotteita."

Sinun ja urheilijan ero on se, että olet sairauspalstalla hakemassa vinkkejä outoihin oireisiisi.

VaniljaRe: pahoinvointi15.7.2014 14.54
Hiilihydraatteja saa muustakin kuin viljast. Minua ei vaivaa mikään niinkauan kun en syö valkoista, teollisesti valmistettua gluteiinilla kyllästettyä leipää. Leivän teen useimmiten itse, siedän hyvin täysjyväviljasta, mielellään luomujauhoista tehtyä leipää, spelttiä suosin. Alkuun jätin viljat joksikin aikaa kokonaan pois, sittemmin palasin niihin osittain.Ruokavalio on ainoa lääkkeeni. Kaksi vuotta meni päästäkseni täysin oireettomaksi. Nyt kaikki on hyvin ja suolisto kunnossa, pahoinvoinnista ei ole tietoakaan. Uskon itselläni kaiken johtuneen juuri suolistosta. Kun aloin hoitaa sitä, muutkin oireet katosivat ja kyllä se vain näkyy ihonkin kunnossa ja hiusten.

Täällä mökillä tulee syötyä välillä vähän kaikenlaista, mutta myös terveellisestikin, joten mökkielämästäkin voin nauttia niinkuin muutkin. Makkaraa paistan takassa kerran tai pari, eikä sekään hetkauta suuntaan eikä toiseen, sekin tietysti luomua. Kun oireita oli, ei ollut puhettakaan makkarasta.

MikaRe: pahoinvointi15.7.2014 15.15
Nimimerkki Vanilja muotoili hyvään muotoon ne asiat mitä yritin itsekin tuoda esiin:

"Minua ei vaivaa mikään niinkauan kun en syö valkoista, teollisesti valmistettua gluteiinilla kyllästettyä leipää. Leivän teen useimmiten itse, siedän hyvin täysjyväviljasta, mielellään luomujauhoista tehtyä leipää, spelttiä suosin. Alkuun jätin viljat joksikin aikaa kokonaan pois, sittemmin palasin niihin osittain.Ruokavalio on ainoa lääkkeeni. Kaksi vuotta meni päästäkseni täysin oireettomaksi."

Erotuksena se, että uskon myös teollisen sokerin olevan yhtä suuri ongelma kuin tämä "valkoinen jauho" (ja periaatteessa ne ovat aikalailla sama aine)

James: Ihmiset ovat erilaisia. Olen huomannut että oireeni ovat hyvinkin yleisiä - Katsot varmasti televisiota? En tiedä oletko huomannut että yksi mainostetuimmista lääkkeistä ovat erilaiset närästyslääkkeet.
Se kertoo sen että närästyslääkkeet ovat hyvin suuresti myytyjä juurikin sen takia että monella ihmisellä on epämääräisiä ruoansulatusvaivoja. Ihmiskunnan historiassa ei näin varmastikaan ole ollut? Itse en usko siihen. Uskon että kyseessä on nykyihmisen vaiva, ja jostakin sen on johduttava? Ihmiset ainakin saavat apua ruokavaliomuutoksista, joten syyn on oltava siellä jossain? Tästä syystä itse uskon tuohon teollisuuteen. (katso ylläoleva lainaus Vaniljan viestistä)

VaniljaRe: pahoinvointi15.7.2014 16.03
Valkoinen sokeri on myös pois ruokavaliostani, sen käyttö on satunnaista. Maitoakin en oikeastaan käytä sellaisenaan, vain hapanmaitotuotteita. Alkuun ei sitäkään ollenkaan. Itse ei voi oikein muuta tehdä kuin paneutua ruokavalioon. Lääkäreillä ei ole aikaa hoitaa todellista ongelman aiheuttajaa, heiltä saa yleensä vain lääkkeet.

MallaRe: pahoinvointi15.7.2014 16.15
Sokerin 'pahuudesta' on kirjoitettu viimeaikoina paljon. Nostaa insuliinitasoja ja sitä tietä on aiheuttamassa insuliiniresistenssiä & metabolista oireyhtymää. Nämä taas sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Sokeri saattaa aiheuttaa myös rasvamaksaa ja nostaa kolesteroliarvoja, ainakin triglyjä.

Minä olen lopettanut kaiken lisätyn sokerin, paitsi satunnaisesti nauttimaani suklaata. Siitä en vielä ole päässyt eropn. En käytä kaupan tuoremehuja, limuja tai makeutettuja jugurtteja. Hedelmissä toki hedelmäsokeria on, mutta niissä on paljon vitamiineja ja niiden sisältämä kuitu hidastaa sokerin imeytymistä.

Sokerittomaan elämään tottuu aika nopsaan. Makuaisti muuttuu ja hedelmät, viinirypäleet, banaanit ja jopa jotkut omenalajikkeet maistuvat hurjan makeille.

MallaRe: pahoinvointi15.7.2014 16.18
Kahvimaidon (laktoositon) lisäksi minäkin käytän vain hapanmaitotuotteita.

VaniljaRe: pahoinvointi15.7.2014 16.34
Hyvältä kuulostaa Malla. Satunnaisesta suklaanautinnosta ei varmasti ole haittaa.

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 16.40
Okei onhan se kohtuullista ja minusta hyvä että jättäisin tietyt asiat syrjään hetkeksi vähintään, mutts minusta tuo teidän ruokavalio juttu menee jo yli. Eläkää vähän hei. Kaikki on terveydelle huonoksi jos sitä liikaa käyttää. Kohtuudella sitä voi syödä sokerisiakin juttuja. Valitan täällä oireistani mutta varmaan aieutan itselleni niitä,mutta nautin sentään ruosta. Yksi ainoista jutuista jotks tekee minut tällä hetkellä onnelliseksi iloiseksi on hyvä ruoka.

MikaRe: pahoinvointi15.7.2014 17.07
Kuulostaa hyvältä neuvolta James tuo elämiseen kannustaminen.
Tässä lainaus viime yön viestistäsi (leikkelin sitä vähän) :

[i]"Tämä masennus aiheutuu varmaan siitä kun ajattelen kuinka monta vuotta on kärsittävä(toivottavasti ei) ja sitä että tulevaisuuteni ei ole niin varma terveyden kannalta mitä se oli. Harmittaa, itse aiheutin itselleni tämän, sekös minua masentaa.
Elämäni huonoin vuosi on meneillään. Suoraan sanottuna vituttaa aivan jumalattomasti.
Pelkään tätä, en vain voi mitään asialle.Jotain jolla tämä loppuisi, tämä on 16 vuotiaalle iso juttu"[/i]

Jos sinulla todella on tämä tauti, niin luultavasti tulevaisuudessa joudut siihen tilanteeseen elämässä, jolloin joudut miettimään haluatko muokata ruokavaliota vähentämään vatsaongelmiasi - Ei eilinen viestisi kovin "elämää puhkuva" ollut.

Kun ihmettelet muiden ruokavaliota, niin ota huomioon että heidän tilansa on jo mennyt niin ikäväksi, etteivät voi tehdä muuta.

VaniljaRe: pahoinvointi15.7.2014 17.09
Minäkin nautin hyvästä ruoasta, syön paremmin ja laadukkaammin kuin koskaan aiemmin. Kun kärsin pahoinvoinnista, elämä oli kaikkea muuta kuin nautinnollista. Nyt kaikki tuntuu tosi hyvältä. Kun sokeri jää vähiin, sitä ei enää kaipaa ja se alkaa suorastaan maistua pahalta. Itse tehty korvapuusti on minun herkkuani, jäätelö on alkanut maistua liian makealle. Tumma suklaa saa myös veden kihoamaan kielelleni.

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 17.39
Siis en tiedä teidän on varmaan vaikea tajuta,mutta ruokavaliota on nii tajuttoman vaikea muuttaa,olisin ainut perheessä jolla olisi "erilainen" ruokavalio ja kun kavereiden kanssa hengaa nii väistämättä tulee syötyä jotain pientä herkkua. Tai kun kavereide kaa lähtee jonnekki nii päätyy joko johonki pizzeriaan tai oluelle. Olen yrittänyt pahoinvoinnista huolimatta elää normaalia 16-vuotiaan elämää. Teidän myötätuntonne auttaa paljon,kiitos teille.

MallaRe: pahoinvointi15.7.2014 17.49
Yhdyn Vaniljan sanoihin: kun näillä muutoksilla olen saanut oireet hallintaan, voin elää täysillä. Ihan totta! Oma oloni oli jo niin huono, että noutajaa melkein odottelin. Jatkuva huono olo, mitään ei jaksanut ja refluksi aiheutti hengästymistä, sydämen tykyttelyä ym.

Tällä hetkellä voin hyvin. Harrastan liikuntaa vimmaisesti ja todella nautin ruuasta. En koe jääväni mistään paitsi, päinvastoin. Viljojen ja pastan tilalle on tullut paljon maukkaampia vaihtoehtoja: ihania hyvin maustettuja höyrytettyjä tai wokattuja vihanneksia, raikkaita ruokaisia salaatteja, smoothieita, itsetehtyjä marjarahkoja... En todellakaan vaihtaisi tätä olotilaa entiseen.

MallaRe: pahoinvointi15.7.2014 17.58
James, ilmeisesti olosi on nykyisestä vielä mentävä huonommaksi ennen kuin olet valmis tekemään muutoksia. Monilla ihmisillä on joku riesa / haitta tai sairaus, jonka ehdoilla on elettävä. On tehtävä valintoja, niin se vaan on.

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 18.11
Luulen että asia on niin,haluaisin kyllä mutta en vain pysty välttymään niiltä. Oksettaa ajatuskin juureksista ja salaatilla ja lihalla en selviä. Mites onko riisi sitte pahasta? Yritän kuitenkin jättää asioita pois mutten kaikkea mainitsemaanne voi jättää.

MallaRe: pahoinvointi15.7.2014 18.25
Valkoisen pastan vaihtaminen perunaan ja tummaan riisiin on jo hyvä muutos. Tumma riisi on ravintorikkaampaa kuin valkoinen. Lidlissä on myynnissä vihannespakasteita, Mixed Seasoned Vegetables. Ne ovat aika hyviä ja voisivat olla hyvä apu vihanneksiin totutellessa. Yleisestihän suositellaan 500-600 g vihanneksia/vrk.

Herkkuina naposteluhetkiin perunalastujen tilalle parempi vaihtoehto on suolattomat pähkinät. Lajeissa on valinnan ja vaihtelun mahdollisuuksia.

Muutokset pitääkin tehdä askel kerrallaan, ei kaikkea voi muuttaa yhdessä yössä. Yritä ihan ensimmäiseksi kaikesta vehnästä eroon. Ja ehkä valkoisesta sokerista. Makeisiksi mieluiten hiukan kuivattuja hedelmiä, rusinoita, aprikooseja, viikunoita.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi15.7.2014 18.49
James, sulla tosiaan on oireena vain pahoinvoinnin tunne, jonka ei tarvi olla mitenkään ylösnousun/refluksin oire puhumattakaan refluksitaudista. Eikä sen tarvi olla merkki mistään muustakaan sairaudesta. Mitä tahansa ideoita täältä aikuiskirjoittajilta saatkin, keskustelethan vanhempiesi kanssa ensiksi, vaikka se turhalta ehkä tuntuukin.

Sinänsä niinkuin tuolta olet varmaan lukenutkin, se perinteinen "närästys" on tuhansia vuosia vanha ilmiö (varhaisemmassa kirjoitetussa kielessä n 3 000 v eKr ekat merkinnät närästyksestä ... antasidien "esi-äiti" korallijauhe tms ajanlaskun alun tuntumassa ... kauhistuttaa ajatella, mitä närästykseen on syötetty silloin sata plus rapiat (?) v sitten, kun kansanlääkinnän puolella on ollut "samaa samanlaiselle" - idea käytössä - huh sentään ... muistaakseni mahakipuihin hienojakoista lasimurskaa jne - huh huh!)

Puhuit itse tuolla aikaisemmin ettet tunne, että ruoalla on omaan oireeseesi merkitystä mutta olet kuitenkin valmis kokeilemaan herkkulakkoa/vähentämistä. Olisko tämä sellainen juttu, mitä voisit oikeasti nyt tässä kohtaa kokeilla?

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 19.00
Kyllä,en tiedä enää mitä muuta yrittäisin. Lääke ei auta,osteopaatti ei auttanut. Pakko kokeilla herkkulakkoa

StigolinaRe: pahoinvointi15.7.2014 22.11
Vaikuttaa nyt siltä James että "valitset" mitä haluat itse tehdä asiaisi hyväksi. Eihän me näitä ruokajuttuja keksitä, se vaan on näin !!

"Perinteinen" ruoka, millä meidänkin vanhemmat ovat kasvaneet ei pidä ihmistä terveenä ! Tarkistappas esim vaaria ja mummoa, täti, serkku, äiti, isä ... yksi toisensa jälkeen sairastelee jotakin - diabates, kolesterolia, ylipainoa, närästystä, sydänvaivoja, jatkuva sairastelu ym...

Suurin syy näihin on RUOKA ja liian nopeiat hiilarit (joista ollaan siis tässä puhuttu) !! Ja liian vähäisestä liikunnasta tietenkin, mutta ruoka on kaiken A ja O

Itse en syö jauhoja lainkaan, ei edes gluteenitonta enkä kaipaa sitä pätkääkään. Olen jättänyt 6 vuotta sitten sokerit, lisäaineet, hiivat, hillot, jauhomakkarat, Mc Donaldsit, skeidat ym.. + kaiken keinotekoisen. Se ei meinaa ettenkö voisi syödä hyvää ruokaa !! Ikinä en ole syönyt niin paljon hyvää kun nyt :)

Rakastan suklaata joten sitä menee, lähinnä 70%:sta. Vaalea makeampi suklaa ei enää maistu vaan tulee kitkerä maku suuhun.

Riisit olen jättänyt kokonaan ja siirtynyt quinoon, joka on täynnä kalciumia ja mineraaleja.

Tätä kutsutaan Suomessa "karppaamiseksi" tai hiilariton dieetti. Ei ole närästystä, ei särkyä ja kipua, ei flunssaa, ei pahoinvointia, masennusta, hormooniepätasapainoa jne ..eikä liikakiloja !! Kilot häviää todella nopeasti ja olo helpottuu kummasti (itse en ole ikinä ollut ylipainoinen)

Tarmoa ja energiaa riittää eikä ole aamuväsymystä, eikä muutenkaan ramase keskellä päivää tai ruoan jälkeen.

Minkä takia ei voisi elää täyttä onnellista elämää jos muuttaa ruokavaliota ?? Minä itse olen ainakin onnellisempi kuin koskaan ennen, mullahan ei enää sairauksia ja saan jatkaa elämää. Mulla oli toinen jalka haudassa kun suolisto pamahti, koska siitä seurasi vatsakalvon tulehdus ja verenmyrkytys koko kehoon ja 40 asteen kuume !! Lääkäri oli se joka sitten määräsi että jauhot kokonaan pois !!

Tiesitkö muuten James että urheilijat usein karppaavat ?

Jos et ole itse valmis tekemään muutoksia ja olet nirso ja kranttu ja haluat vetää ne jauhomakaroonit, niin ketä sitten voi enää syyttää ja mistä sitten apua ellet itse ole valmis tekemään asian hyväksi jotain.

Voin kertoa että poikani koulussa yhdelle jätkälle tuli reuma, nuori poika (silloin 16 v) jolla oikeasti oli synkkä tulevaisuus tiedossa. Hänelle kehotettiin hiilaritonta ruokaa ja poika totteli, eniten äänessä ruokavaliomuutokseen oli hänen isänsä !! Nyt poika voi suht hyvin ja syö edelleen terveellistä vaikka liikkuukin kavereiden kanssa. Kukaan ei morkkaa häntä vaan kaikki kunnioittaa hänen päätöstä ruoan suhteen.
Joten mikä on täkeämpää, reuma vai ruoka ...kumman sinä James valitsisit ?

Elämässä on tehtävä päätöksiä, myös ikäviä eikä kaikki aina mene niinkun itse olisi toivonut.

Sama ajattelin minä kun suolisto pamahti koska oli jauhomönjää täynnä joka aiheutti tukkeumia ja suolistotaskuja jotka tulehtuivat (oireiden alussa olin ainoastaan vähän päälle 20 !!)

Eihän sun tarvitse kun kokeilla pari kuukautta ! Jos mun lapsi / lapset tulisi pyytämään terveellistä ruokaa niin en miettisi hetkeäkään !!! heti olisin Googlaamassa hankkimassa tietoa

Joten James - viimeisen kerran enää vastaan sulle, koska sulla ei selvästikään ole mitään intoa itse tehdä pahoinvointisi eteen mitään. Yksi asia on varma, kukaan muu ei pysty jeesaa sua ja ottaa sulta
pahoinvoinnin pois, ainoastaan antaa hyviä neuvoja omista kokemuksista.
Taistelut joutuvat tekemään sinä itse vanhempiesi avulla. Jotain HokkusPokkus-vika-on-poissa-huomenna-pilleri kukaan ei pysty antaa sulle. Niin moni on yrittänyt auttaa sinua vinkeillä ja ohjeilla mutta sulla tekosyitä riittää ja olet nirso ruoan suhteen

Joko kokeilet muuttaa tilannetta tai sitten et !!

Ps. Osteopaatti teki hyvää työtä selkäsi kanssa joka naksahteli paljon, se on merkki siitä että kehosi ei todellakaan ole kunnossa, ja antoi vielä hyvät ohjeet --> ULOS JUOKSEMAAN !! Ja älä nyt harmittele että lopetit urheilemisen vaan ALOITA UUDESTAAN

StigolinaRe: pahoinvointi15.7.2014 22.13
... ja vielä... jos tosiaan uskot että pelkkä herkkulakko poistaa oireet, et ole kuunnellut meitä lainkaan !! Herkkulakko tosin on hammasystävällistä

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 23.04
Karppaaminen lisää joittenkkin syöpien riskiä.

JamesRe: pahoinvointi15.7.2014 23.18
Mutta voin kokeilla. Ja jos hielä kerran tekisitte vaikka listan niistä ruuista joita tulisi ehdottomasti välttää? Sen jälkeen ei tarvii enää vastata mihinkään jos tulen kirjoittamaan.

StigolinaRe: pahoinvointi16.7.2014 1.07
Että karppaaminen lisäisi syöpien risikiä ??!!! Sellaista puhuu sellaiset ihmiset jotka eivät ole perehtyneet asiaan ja jotka pelkäävät jättää epäterveellisen mässäilyn !!! Mitkäköhän alla mainituista ruoista aiheuttaisi syöpää ??

Lääkäri kävi luennoimassa hierojakoulussa, ja hän juuri painotti miten vaarallista on syödä nopeita hiilareita ja suositteli juuri "karppaamista"


Syö näitä :

- vihanneksia, hedelmiä, juureksia

Myös puhdasta lihaa (missä ei lisäaineita ja keinotekoisia aineita kuen väriaineita ja mausteita) ja jos haluaa makkaraa käyttää sellaista missä enemmän lihaa eikä sisällä jauhoja (mutta makkara miel välttää)
Jos syö rasvaa niin kunnon voita eikä keinotekoista margariinia ( voita EI mässäillä !!) ja käyttää paistamiseen esim oliiviöljyä
Paljon kalaa ja kanaa, juustojakin voi syödä, pähkinöitä, kananmunia (proteiineja), kaaleja (parsa-kukka-lehti...), paistetut bataattikuutiot ovat herkkua (perunan sijasta), kanasalaatti + paljon muuta

Esim piirakkaa voi tehdä ilman pohjaa "pohjaton piirakka" mihin vaihtoehtoisesti kinkkua, juustoa, tonnikalaa, salamia, katkarapuja, parsakaalia, lohta, tomaattia, yrttejä (esim basilikaa) jne....!!!!!!! Joten kyllä vaihtoehtoja löytyy

Eril smoothiet voi tehdä, marja- ja hedelmäsmoothie on tosi hyvä. Mitä useammin tekee sitä nopeammin oppii omat suosikkimaut mutta voi vaihdella aineksia


Vältettäviä:

- jauhot joka muodossa (leipää,pitzaa ja hamp, makaronit ja pastat, kaikki piilojauhot esim makkaroissa ja valmisruuissa) myös pullat, kakut, keksit
- sokeria kaikessa muodossa (jos välttämättä tarvii sokeria löytyy steviasuklaata ja lakua)
- hiivatuotteita
- perunaa (sis paljon sokeria ja tärkkelystä) esim perunasta tehty pyttipannu
- valkoinen riisi ja puuroriisi
- margariinit (Benecol, Keijut, Floorat...)
- ketsupit (käytä tomaattipyrettä tuubista, tom.pyree erittäin terveellistä ) jne..

Ehkä joku keksii vielä lisää


Googlaa LCHD tai vähähiilihydraattista ruokaa ---> tulosta

Tässä yksi linkki ... lue myös keskustelu alapuolella

http://kermapersekokkaa.blogspot.fi/2010/07/kokoelma-vhh-resepteja.html

Ja tässä todella hyvä linkki aloittelijoille

http://vahahiilihydraattinen-ruokavalio-vhh.blogspot.fi/p/nain-syot-vahahiilihydraattisesti.html

refluksikurkkuRe: pahoinvointi16.7.2014 9.59
James, ruokavaliomuutoksia voi tehdä luonnollisesti mitä erilaisempia. Kokeilisin itse ensinnä ihan yleislinjojen mukaista ruokavalion kohentamista ja sitten vasta jotain erikoisruokavalioita, joissa korostetaan jokaisessa joitain tiettyjä asioita. Kaikillehan on yhteistä se,että annoskoot ei ole isoja eikä mitään mässäillä.

Kysy vanhemmiltasi voisitko mennä ravintoterapeutille? Hän antaa yleislinjan ideoita, joista voi olla apua. Mutta ennenkaikkea - pidä jalat maassa, kuulostele kehoasi ja elä 16v elämää!

Olisiko helpompaa, että kirjoittaisit vaikka muutaman päivän ruokalistan mitä tulit syöneeksi? Siitä olisi sitten täällä liikkuvien eri ruokasuuntauksia edustavien ihmisten helppo katsoa, mitne muuttaisivat sitä oman suuntauksensa mukaisesti?

Tsemppiä pohdintoihin!

TipsuRe: pahoinvointi23.7.2014 22.21
Mikäköhän mahtaa vaivata?
* jo pidempään en ole syönyt oikein mitään, ruokaa ei tee mieli
* tuntuu kuin kiinteää ruokaa olisi hankala niellä
* kurkussa kuristaa
* oksentanut olen nyt kahtena päivänä pari kertaa
* stressiäkin kyllä on

SitrusRe: pahoinvointi23.7.2014 22.25
Noh, kaikki oireet sopii stressiin. Painaako sun mieltä joku asia, tai jännittääkö jokin?
Kyllä noi sopii helteen aiheuttamiksikin. Munkaan ei oikein tee mieli ruokaa, ja oksettaakin, silti olo paranee kun syö.
Parina pvänä olen ottanut ehkä kolmanneslasillisen viiniä, mikä on tosi huono idea.

TipsuRe: pahoinvointi24.7.2014 6.24
Mutta kun en saa syötyä kun ruoka ei nene alas.
Juu, toki on stressiäkin, sukulainen mm. kuolemassa ym.

SitrusRe: pahoinvointi24.7.2014 6.47
Lääkäriin, Tipsu. Mieluiten gastroenterologille. Ja voimia.

SaturnusRe: pahoinvointi24.7.2014 15.40
Mitä nopeammin käyt lääkärissä Tipsu, sitä nopeammin selviää mikä vaivaa.

JamesRe: pahoinvointi6.8.2014 18.56
Oloni on hiukan kohentunut viimeaikoina. Eli pahoinvointi on minimissään,muttei loppunut. Pelottaa vaan että jos minulla nytbon refluksi,niin olen vaarassa saada barretin ja syövän sillä sillounhan se kestäisi useita kymmeniä vuosia.. En vain voi antaa itselleni anteeksi tämän aiheuttamisen takia. En halua valita lääkkeiden tai ennen aikaisen kuoleman välillä. Kaikki muut voivat hyvin ja suunnittelevat tulevaisuuttaan. Omat suunnitelmani menivät hiukan myttyyn,pelkään oman terveyteni puolesta. Nyt varmaan tulette haukkumaan minua mutta sen kuin vain,olen varmastikin ansainnut kaiken . Kiitos

JamesRe: pahoinvointi6.8.2014 19.30
Lisään vielä että alkohoki,tupakka tai kahvi eivät muuta oloa mitenkään. En vain nauti elämästä enää koska pelkään.

JameyRe: pahoinvointi19.8.2014 17.10
Olen kärsinyt monta vuotta aamuisesta ruokahaluttomuudesta ja nykyään on vatsa todella usein sekaisin. On kurkkukipua ja palan tunnetta kurkussa. Joskus meinaa tulla oksennusta kurkkuun ja joskus vuosia sitten oksentelin sappinestettä aamuisin ennen tai jälkeen aamupalan. Todella usein olen väsynyt ja saa mitään aikaseksi. Oon aika urheilullinen, joten todella rasittavaa. Ei ole ylikuntoa, koska ei monen viikon paussi salilta auta mitenkään. En tupakoi ja alkoholia käytän aika vähän nykyään, koska saatan saada pienestäkin alkoholin määrästä kauhean krapulan, vaikka muuten on hyvä viinapää. Selviääkö refluksi verikokeista? Kävin viikko sitten tekemässä verikokeen, koska epäilin keliakia ja olin ollut melkein vuoden gluteenittomalla ruokavaliolla, mutta ei se tuntunut vaikuttavan kuin turvotukseen.

StigolinaRe: pahoinvointi19.8.2014 21.58
Moi :) palantunne kurkussa viittaa selkänikamaan !! Helppo tarkistaa osteopaatilla !! Tiedän, kuulostan vanhalta radiolta mutta kun se vaan on näin !! Itselläni oli samat oireet jotka hävisivät kuin sain nikamat avattu :)

MallaRe: pahoinvointi20.8.2014 11.48
Onkos James ja Jamey eri vai sama henkilö?

StigolinaRe: pahoinvointi20.8.2014 12.11
Samaa minäkin tässä mietin.. ?

JameyRe: pahoinvointi21.8.2014 9.40
Olen eri henkilö kuin james. Voiko selkänikama aiheuttaa myös muita oireita? Palantunne kurkussahan on se pienin huolenaiheeni :)

StigolinaRe: pahoinvointi21.8.2014 10.37
Voi aiheuttaa ! Nikamat vaikuttaa kehon eri osiin (nikamavälissä on hermoja, verisuonia ym..) Itselläni nikamalukko aiheutti aikoinaan ettei pallea liikkunut (heti kylkiluiden alla syvällä, työnnä sormien kanssa sisäänpäin ja tarkista tuleeko oksettava olo)

Palleajumi taas aiheuttaa myös että hengitys muuttuu pinnalliseksi ja joskus tuntuu että pulssi kiihtyy... jotkut pelästyvät että ovat saaneet rytmihäiriön. Palantunne kurkussa on tavallinen oire kun tietty nikama on lukossa + tunne että limaa valuu kurkusta alas.

Keho ei ole niin yksinkertainen. Kaikki liittyy kaikkeen

Olen itse hieroja ja näitä nikamalukko-asiakkaita tulee lähes päivittäin. Ja palantunne-kurkussa ei ole mitenkään harvinaista. Suurimmalla osalla oireet ovat hävinneet kun olen passittanut niitä osteopaatille. Usein löytyy lukkoja muuallakin kehossa, varsinkin lantioseudulla.

Kun rangassa on lukkoja ihminen voi huonosti !!!

Tietenkin löytyy muitakin syitä pahoinvointiin, mutta tämä on helppo tarkistaa ja hoitaa alustavasti.

JamesRe: pahoinvointi30.9.2014 23.57
Hei,kirjoittelempa pitkästä aikaa. Nyt on tutkittu lisää. Verikokeita,ulostenäyte ja gastro. Kaikki näyttää hyvälle. Nyt meni sit varmaa aika vaikeeks tää homma. Lääkäri sanoi että voi olla toiminnallista. Noh nyt tiedän ainakin että väärällä sivustolla olen. Kiitoksia vinkeistä, ja hyvää jatkoa teille

HessuRe: pahoinvointi5.11.2014 11.24
Lukasin vain muutamann jutun refluksi vaivoista. Itsellani ollut n.15 vuotta. Olen syönyt happosalpaajia jo aivan liikaa (mm. Nexium ja Losec). Parhaat tulokset olen saanut ruokavaliolla. Kaikesta paras tulos oli VHH kuurillani. JÄTTÄKÄÄ SOKERIT JA VEHNÄTUOTTEET minimiin. Olen saanut jättää happosalpaajat minimiin, vain 2-3 kuuria vuodessa, ennen n. 10 kuuria.Toki tämä ei läheskään kaikille tepsi, mutta vielä vinkki. Lisää kuntoliikuntaa reilusti. esim juoksu on tosi hyvä vaihtoehto ja vatsalihastreeniä paljon.

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille!!

bibiRe: pahoinvointi2.12.2014 18.30
Itsellä on ollut vatsakipua ja pahoinvointia jo melkeen 2 vuotta mutta, en tiedä liittyykö ne tähän koska ei ole selvinnyt mistä on kyse ?

SandraRe: pahoinvointi27.12.2014 21.13
Lueskelin teidän juttuja, ja sainkin hyviä vinkkejä. Teillä kun löytyy tietämystä, osaatteko sanoa kaurapuuron vaikutuksesta refluksiin? Minulla on siis todettu refluksi, on tähystetty, ja tulehdustakin löytyy. Minä valitettavasti oireilen aika pahasti oksentamalla. Olen oksentanut jo yli kaksi kuukautta lähes joka päivä. Välissä on ollut muutaman päivän taukoja oksentamisesta. Minä siis oksennan jo kesken ruokailun ja myös sen jälkeen. Esimerkkinä tämä päivä: Aamulla kaurapuuro menee parhaiten alas, sitä en yleensä oksenna. Töissä oli jo huono-olo, sain syötyä yhden alpro mustikkajugurtin (siis soijapohjainen). Sen jälkeen olen taas oksentanut kaiken. Yritin syödä kotia tultuani ainakin tunnin, mutta oksensin lähes joka suuplan jälkeen. Samoin illan mittaan olen koittanut juoda ja mustikkamehukeittoa syödä, mutta kaikki tulee ulos. Nyt sain kupin ruusunmarjateetä juotua. Muutama päivä viikossa on näin pahoja, muutamana päivänä saatan saada ruokaakin syötyä. Ja osana päivistä vaihtelevasti ainakin jotain saan syötyä. Minulla on n. kuukauden päästä aika siihen 24h ph-mittaukseen ja siitä viikon päästä ruokatorven paineen mittaus(ko se oli nimeltään). Alan olla aika väsyksissä tähän. Olen ruokavaliotakin muutellut, mutta tuntuu, ettei mikään auta. Ihan sama mitä syö, oksettaa aina. Tällä hetkellä olen jättänyt pois maidon, rasvaisen ja makeat (ostin tosin ne pari soijajugurttia, mutta en taida ostaa toista kertaa). seuraavaksi jätän vehnäjauhon kokonaan. Jonkin verran tulee makaroonia syötyä, tosin tummaa, mutta sillä ei taida olla väliä. Leipää en syö, se ei mene alas ollenkaan. Makaroni kuuluu helpoiten alas meneviin, niin mietin voisikohan syödä gluteenitonta makaronia? Onko kellään kokemuksia tämmöisistä jutuista?

VaniljaRe: pahoinvointi28.12.2014 11.12
Sandra, tuohan kuulostaa aivan hirveältä, olet oksentanut siis kaksi kuukautta melkein päivittäin, eikä asialle ole tehty mitään? Ja odotat vielä kuukauden ajan lisäkokeisiin? Eikö tuo oksentaminen ole jo sellainen merkki, että nuo kokeet pitäisi tehdä heti? Ihan uskomatonta tämä Suomen sairaanhoidon tilanne.

En yhtään ihmettele että alat väsyä. Kaurapuuro sopii minulle ainakin oikein hyvin, syön sen luomuna ja teen puuron nykyään jauhetusta kaurasta, laitan illalla likoamaan ja keitän aamulla hetken ja annan hautua muutaman minuutin, siitä tulee ihanan pehmeää ja herkullista. Kaikille kaurapuuro ei sovi.

Jos minä olisin sinun tilanteesi, söisin jonkun aikaa vain pehmeitä smoothieita, esim. todella kypsä luomubanaani ja luomukauramaito, joisin sen hitaasti pureskellen ja todella vähän kerrallaan. Sitten keittelisin kasvissosekeittoja esim. luomu-perunasta ja porkkanasta, ja purjosta. Lohkoisin ne pieniksi, antaisin kiehua luomukasvisliemen kanssa oikein kypsiksi ja soseuttaisin. Keittokin pitää syödä hitaasti ja pureskellen. Kokeilisin näillä vähän aikaa ja jos kaurapuuro sopii, niin hyvä juttu sekin.

Aloittaisin siis tämän tyyppisellä ruokavaliolla, siksi että tuollainen ruoka sulaa helposti ja rauhoittaa vatsan tilannetta. Tekisin näin, koska olen itse saanut omat oireeni, myös erittäin ikävän pahoinvoinnin (en tosin koskaan oksentanut, mutta lähellä oli) näillä keinoin täysin paranemaan.

Pitää vain löytää itselleen sopivat ruoka-aineet, banaanikaan ei käy kaikille. Jos sitä kokeilee, pitää banaanin olla todellakin kypsä, enkä todellakaan käyttäisi muuta kuin luomubanaania. Tuohon keittoon lisäsin myöhemmin hiukan ranskankermaa joukkoon ja persiljaa pinnalle ja kun laitoin sen lautaselle, lorautin joukkoon laadukasta oliiviöljyä. Teen sitä ajoittain vieläkin, todennäköisesti huomenna, kun nyt jouluna on tullut lepsuiltua ruokavalion kanssa enemmänkin. Bataatti ja porkkana ovat myös hyvä yhdistelmä, kokeilemalla löytyy omalle elimistölle sopivat ruoka-aineet.

Toivottavasti saat pikaisesti jotain apua tilanteeseesi ja pääset eroon tuosta pahoinvoinnista, eihän tuo ole terveellistä limakalvoillekaan oksentaa joka päivä. Oma pahoinvointini väheni ensin hyvin hitaasti päivä kerrallaan, tuli myös takapakkia välillä, mutta lopulta pääsin siitä kokonaan eroon.

refluksikurkkuRe: pahoinvointi28.12.2014 12.43
Sandra, tsemppiä olotilaan!! Sulla on varmaan sen alueen lihaksetkin hellänä kun noin useasti oksennat :-(

Taustatietojuttua ... kuinka kauan sulla on ollut refluksitauti? Onko sulla mitään muuta oiretta nyt kuin oksentaminen? Mikä lääkitys (ehtiikö se imeytymään)?

Meillä on ollut muutamia oksentelijoita täällä mutta ei ehkä ihan tässä mittakaavassa kun nyt sinulla tällä hetkellä. Isommissa määrissä on määrätty pahoinvointilääkettä akuutin tilanteen rauhoittamiseksi ja ravinnonsaannin varmistamiseksi. Onko sulla joku pahoinvointilääke nyt käytössä?


Tällaisessa akuutissa tilanteessa - syö mikä menee alas ja on ollut aikaisemmin ok ... (tummahko yleissuositusten mukaisesti) makaroni ei ole refluksikkojen kiellettyjen listalla (ainoastaan jos alat karsimaan viljoja, vehnää tai tarkkailet hiilareita). Onko sulla joku vakiojuttu minkä kanssa syöt makaronia tavallisesti?

Tavallisesti vatsaystävällisempi linjaus olisi kaikki "raskas ja kovasti rasvanen" pois, soseutettuna sitä ja tätä, kasviksia valikoiden ja aina laitettuna (höyrytys, laitettuna soseutus) ... itsellä on pirtelöt ja sosekeitot ollut tavallista ruokavaliota nyt 8 vuotta (ja vähän sitä ennenkin). Annoskoko sosekeitossa oli alussa se n 3 dl ja aika ehkä se n 15 min (muut söi saman annoksen n 5 min) eli siinä ehti kyllä pureskella hyvin sekä niellä rauhallisesti :-) Jokaisen lusikallisen jälkeen syömisväline jäi lautaselle vähäksi aikaa - tämä ei tehty oksentamisen takia vaan nielemisvaikeuksien.

Onko sulla paino laskenut tänä aikana?

SandraRe: pahoinvointi28.12.2014 21.53
Tuntuu kyll? tosiaan uskomattomalta, ettei asialle oikein tehd? mit??n. L??k?rit eiv?t tunnu olevan ollenkaan huolissaan tuosta oksentamisesta. Olen laihtunut n.11 kg tuossa v?h?n yli parissa kuukaudessa. L??k?ri totesi vaan, ett? ota positiivinen asenne, ainakin laihdut ilman, ett? tarvii tehd? mit??n. Ei kyll? naurata en?? tuon sortin vitsit. Eik? mulla nyt niin paljon tuota laihtumistarvettakaan ole. Tai ainakaan en??. Toivoisin, ettei nyt kovin montaa kuukautta en?? laihdu 1-2 kg/vko. Mulla on hieman n?r?stellyt vuosien mittaan silloin t?ll?in. Olen siihen vaan renniet? sy?nyt. Aika tarkkaan vuosi sitten k?vin l??k?riss? valittelemassa lis??ntynytt? n?r?styst?, ja sain jotain Nexiumin tyyppist? l??kett? (muistelen, ett? siis joku vastaava, olisko ollut edullisempi vaihtoehto tj.) S?in sit? kev??seen saakka, se auttoi ihan hyvin n?r?stykseen. Kev??ll? lopetin tupakoinnin, koska ajattelin sen pahentavan n?r?styst?. Ja olinkin sitten koko kes?n ilman l??kkeit? ja n?r?styksi?kin. Syyskuun alussa n?r?stys pikkuhiljaa palaili, ja aloitin l??kkeet uudelleen. Vaivat pahenivat ihan viikko viikolta. Alussa mulle tuli v?lill? hikka sy?dess?, sen j?lkeen ruoka rupesi joskus ik??n kuin takertumaan kurkkuun ja piti veden kanssa nielaista alas. Siit? sitten pikkuhiljaa oksensin muutaman kerran ja nielemisongelma paheni. Muutama viikko siit? se oksentaminen paheni ja onkin tullut sitten t?h?n pisteeseen. Olen t?ss? n?itten muutamien kuukausien aikana vaihtanut l??kkeen Somaciin ja nyt n. viikko sitten Parietiin. Primperan pahoinvointil??kett? olen sy?nyt, mutta valitettavasti se ei auta ollenkaan. Oksennan jos vaan mahdollista viel? enemm?n. Jos oksennan l??kkeen otettua, otan uuden l??kkeen. Pakko ottaa mahdollisimman pienen nestem??r?n kanssa, etten oksentaisi niin nopeasti. Eniten ehk? huolestuttaa, kun nesteet pysyy huonoiten sis?ll?. Kuinkahan v?h?ll? nesteell? ihminen tulee p?iv?n toimeen? Tuota sosekeittolinjaakin kokeilin v?lill?, mutta tuntuu, ett? mit? nestem?isemp??, sen helpommin oksennan koko mahan tyhj?ksi. Jos on kiinte?? ruokaa, en v?ltt?m?tt? kaikkea oksenna. V?lill? oksennan siis ihan vaan jotain limaa ja vaahtoa jossa on ruokaa seassa, en oikein tied? mit? sek??n on. Saatoin tosin luovuttaa tuossa keittoasiassa liian nopeasti. Ehk? voisin koittaa sit? uudestaan. Makaroonia olen sy?nyt siis ihan vaan pelk?st??n keitettyn?. Jos oksennan kaiken muun, yleens? keitetty makaroni pysyy sis?ll?. Ei tietysti aina, mutta parhaiten. Ja siihen kun laittaa suolaakin, niin olo v?h?n kohenee. Olen huomannut my?s tuon annoskoon pienent?misen auttavan. 1/4 normaalista annoksesta pysyy helpoiten sis?ll?. Normaalikokoisia annosia en en?? edes viitsi yritt?? sy?d?, kun olen jo tyytyv?inen jos jotain pysyy sis?ll?, ei uskalla ottaa riski?, ett? oksentaakin sitten kaiken. Muta ei noilla annoskooilla voi ikuisesti el??, v?kisin laihtuu. Ajattelin muuten kokeilla chia siemeni?. Jos lis?isi niit? puuroon ja smoothieen. Mites teill? muuten marjat? Ite olen ollut mustikka linjalla, kun ep?ilen, et onko muut marjat liian happamia? Ootteko juoneet teet?? Min? oon ruusunmarjateet? juonut silloin t?ll?in, kun seh?n ei taida olla oikeasti teet? ollenkaan, mut liekk? liian hapanta? Kahvia en juo ollenkaan. Onko luomutuotteet jotenkin miedompia? Kyll? t?m? alkaa tuntua ihan mahdottomalta v?lill?. Ruuan sy?minen kest?? kaksi tuntia, kun oksennan v?lill? ja pakko alottaa alusta. V?lill? t?ytyy vaan luovuttaa, kun ei yht??n mik??n kest? sis?ll?. Kuvottava olo on nyt taas melkein koko ajan. Pienikin vesihuikka, ja tulee huono olo. Illalla viimeiseksi t?ytyy k?yd? oksentamassa, kun huonossa olossa ei oikein pysty nukahtamaan. Pakko olla sy?m?tt? 2-3 tuntia enne maate menoa, muuten oksennusta nousee y?ll? suuhun ja menee henkitorveen, ja her??n yskim??n. Kiitos paljon teille vinkeist?! :)

StigolinaRe: pahoinvointi29.12.2014 4.19
Todella kurja tilanne sinulla, Sandra :(

Minä jättäisin heti paikalla vehnäjauhot pois !! Piilojauhoja työnnetään joka paikkaan joten ole tarkkana mitä ostat. Esim makkaraan on sullottu jauhoja täyteaineiksi.

Vehnäjauho (ja maito) on myrkkyä suolistolle ja nuo sinun oireet viittaavat kovasti gluteeniallergiaan. Jos välttämättä haluat syödä makaroonia niin käytä gluteenitonta mutta mieluiten ei ollenkaan pastoja. Ruisjauhoissa on eniten gluteenia ja sen kaverina vehnä ja ohra.

Vinkki mikä vahvistaa kehoasi: keitä parsakaalia ja juo nesteet !! Mielettömän terveellistä ja vahvistaa suolistoa. Parsakaali poistaa myös myrkkyjä kehosta.
Syö muutenkin paljon kaaleja, ne ovat suoliston parhaimpia kavereita.


Minä ehdottaisin että seuraat Hessun vinkkiä tässä ylhäällä, kokeile kaksi kuukautta ja kato jos tilanne muuttuu. Itse olen nyt 6 vuotta syönyt vähähiilihydraattista ruokaa ja närästykset, päänsärky ym hävinnyt kokonaan, jopa flunssa on sen jälkeen pysynyt loitolla ja olo on virkeä. Muista että vähähiilihydraattinen ruokavalio ei ole dieetti, kuuri tai mitään muuta sellaista vaan opitaan syödä eri tavalla jättämällä hiilarit pois (jotka tekee meidät sairaaksi !!) Ei ole tarkoitus mässäillä rasvoja vaan poistaa ruokavaliosta varsinkin sokeri, hiiva ja jauhot (myös peruna)

Kaura ei sisällä gluteenia joten sen takia se varmaan pysyykin sisällä

HessuRe: pahoinvointi29.12.2014 10.33
Hei Sandra, noi sun tarinat ovat kyllä tosi rajuja. Tupakka on refluksivaivaiselle melkoinen myrkky (ei hyvä kellekään). Pitkällinen tulehdustila on elimistölle valtaisia rääkki, ja en halua pelotella, mutta yleinen ymmärrys on, että syöpien syntyyn liittyy pitkällinen tulehdustila.

On hyvä ymmärtää, että vatsan paraneminen ns. normaaliksi kesti itselläkin viikkoja, mutta tosiaan VHH- kuuri ja siitä seurannut elämäntapamuutos paransi vaivani melko minimiin. Syön myös aika paljon parsakaalia ja raakana ihan peruskaalia, mutta suurin vaikutus oli itselläni VEHNÄJAUHON minimointi.

Tsemppiä Sandra, ynnä kaikki muut vatsavaivaiset

$pahoinvoivaRe: pahoinvointi29.12.2014 14.16
Hei!
Täällä kans yksi aamupahoinvoinnista kärsivä. Mutta kertokaapas tarkalleen se oma olotila silloin aamulla? Mulla siis on aamusta pahimmillaan tuo ylävatsan huono olo. Kun syön jotaki, alkaa ylävatsa voimaan pahoin. Menee monta tuntia et olo selkenee ja voi taas kuvitella syövänsä jotain😥 iltaa kohen olo on yleensä parempi.
Syksyllä kävin tähystyksessä, koepaloissa näky pohjukaissuolessa muutosta/haavaumaa. Vuoden päästä uusi tähystys. Onko muilla ollut pohjukaissuolen haavaumia?

StigolinaRe: pahoinvointi29.12.2014 16.28
Onko tutkittu ettei kyseessä ole helicobakteeri ?

Vinkki mitä voi heti kokeilla närästykseen ja mikä usein auttaa nopeasti - sekoita teelusikallinen ruokasoodaa lasilliseen vettä. Ruokasooda neutralisoi happoja.

Muut hyvät aineet jotka neutralisoi vatsahapot ovat :

Omenaviinietikka - sekoita ruokalus. lasiin vettä
Inkivääri - esim kuumaan veteen ja juoda teenä
Kurkkuma - huipputavaraa, Googlatkaa !!
Aloe Vera

Itselläni ei ole ollut juuri haavaumaa mutta suolisto-ongelmia kyllä !! Mulla suolisto pamahti ja seurauksena vatsakalvontulehdus ja verenmyrkytys.

Joten pitäkää huolta suolistosta ja nimenomaan ruokavaliolla !!

SaturnusRe: pahoinvointi29.12.2014 16.54
Sandra, tilanteesi kuulostaa tosi hurjalta. Epäilen, voiko noin raju oksentelu johtua pelkästään refluksista?

Ruokavaliokokeilujen sijaan tai rinnalle suosittelen hakeutumaan noihin tutkimuksiin paljon nopeammin, itse asiassa vatsan tähystykseen ensisijaisesti, ellei sitä ole vuoden sisään tehty. Jos joudut odottamaan kuukauden, ehdit kuolla nestehukkaan tai nälkään.

Olisko sun mahdollista päästä yksityiselle? Sieltäkin voidaan tehdä kiireellinen lähete julkiselle puolelle tutkimuksiin, jolloin pääsisit niihin ehkä jo samana päivänä.

Suomen ylikuormittuneelle terveydenhuollolle jokainen kotiin käännytetty potilas on vain helpotus, vaivan vakavuudesta riippumatta. Ei saa olla liian kiltti. Lääkärisi käytös on todella asiatonta. Mielestäni kyseessä on hoitovirhe. Maallikkokin tietää, että hälytyskellojen pitää soida jos ihminen laihtuu useita kiloja lyhyessä ajassa.

VaniljaRe: pahoinvointi29.12.2014 17.47
Sinikka Piippo, joka on Helsingin yliopiston kasvitieteen professori, kirjoittaa kirjassaan "Mielen ruokaa" että: "kaikilla kaaleilla on samanlaisia, äärimmäisen terveellisiä ominaisuuksia" ja että "kaalien runsaskuituisuus on hyväksi suolen limakalvolle; kuidut parantavat suolinukan kasvua ja imevät itseensä myrkkyjä ja rasvoja". Minä kyllä valitsen itse aina luomukaalia, tavallinen kaali kuulemma myrkytetään jollain hyönteistorjuntamyrkyllä seitsemän kertaa kasvukautenaan, myös Suomessa.

Jos kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta, silloin kaalikasveja pitää käyttää kohtuudella. Parsakaalia käytän raakana niin, että laitan smoothien joukkoon muutaman kauniin vihreän parsakaalinkukinnon, välillä käytän lehtikaalia parsakaalin sijasta, sitä pakastin viime kesänä. Parsakaalia ostan luomuna myös, sillä tavallisesti viljeltyä parsakaalia myrkytetään esim. Espanjassa todella reippaasti.

Samassa kirjassa kerrottiin, että "taatelit ovat hyvin emäksisiä, joten ne sopivat hyvin mahan liikahappoisuudesta kärsiville" ja että "niiden sokeri nostaa serotoniinitasoja; tryptofaani auttaa unettomuuteen, sillä se stimuloi melatoniinin tuotantoa". Kuivattuna käytän luomutaateleita makeuttamaan smoothieta ja poistamaan parsakaalin aiheuttamaa kitkeryyttä. Toimii hienosti. Joskus kun tekee mieli makeaa, saatan syödä pari kuivattua taatelia.

SandraRe: pahoinvointi29.12.2014 21.29
Minulle on siis tehty tähystys n. kuukausi sitten. Sain silloin kiireellisen lähetteen. Tähystyksessä ei näkynyt mitään erityistä. Lääkäri vaan totesi, että voimakasta takaisin virtausta selvästi on, kun oksensin ihan hirveästi limaa. Koepaloista sitten ilmeni se tulehdus. Minut tähystänyt lääkäri soitti nopean puhelun niistä koepaloista, jossa kertoi, että tulehdusta on, ei mitään kuinka paljon ja kuinka paha. Käski jatkaa lääkkeiden syöntiä, ja sanoi että lisätutkimuksia tehdään joskus ensi keväänä. Onneksi tuo ensi kevät nyt tarkoitti Helmikuuta, mutta onhan se pitkä aika oksennella, varsinkin kun se lääkärin kanssa keskustelu on sitten Helmikuun lopussa. Siihen mennessä pitäisi siis olla niitten kokeiden tulokset valmiit. Alan hieman itsekkin epäillä, että voiko tämä johtua vaan refluksista. Vehnäjauhon aion nyt jättää teidän neuvosta pois. Kaali hieman epäilyttää, kun eikös se ole aika ärhäkkää ja huonosti sulavaa? Pidän kyllä kaalista, että sinällään ei mitään sitä vastaan. Parsa ei kuulu suosikkeihini, mutta sitäkin voisi kokeilla. Ihan vaan siis keitettynä? Tuota Helikobakteeriakin olen miettinyt.

SaturnusRe: pahoinvointi29.12.2014 21.54
Heliko käsittääkseni suljetaan pois tähystyksen yhteydessä, ainakin itseltäni suljettiin. Kannattaa pyytää lääkärinlausunto tähystyksestä ja koepaloista itsellesi, siitä selviää paljon.

TepsuRe: pahoinvointi30.12.2014 1.07
Pitäisikö sinun Sandra kokeilla - muiden hyvien ohjeiden lisäksi - Koufmanin ruokavaliota? Eli kokeile ainakin kaksi viikkoa niin, että et syö mitään minkä pH on alle 5. Alla olevassa linkissä on ruoka-aineiden pH-arvoja. Siis mitä korkeampi luku, sitä parempi.

http://www.foodscience.caes.uga.edu/extension/documents/fdaapproximatephoffoodslacf-phs.pdf

VaniljaRe: pahoinvointi30.12.2014 17.04
Sandra, luulisin että kannattaa ensin saada tilanne rauhoittumaan, ihan jollain yksinkertaisella, neutraalilla ja sinulle sopivalla luonnollisella ja hyvin sulavalla ruoalla. Kun tilanteesi on rauhoittunut, sitten voi kokeilla varovasti ja pikkuhiljaa uusia ruoka-aineita. Kaali ei varmaan nyt ole ihan parasta sinulle. Olisin varovainen myös vilja- ja maitotuotteiden kanssa, kunnes vatsan tilanne normalisoituu.

SandraRe: pahoinvointi1.3.2015 18.21
Ajattelin päivittää tilanteen tännekkin, jos joku näitä lukee jälkeenpäinkin. Eli mulle tehtiin muutama viikko sitten vihdoin manometria, ja siinä tulikin vahva epäily akalasiaan, joka vahvistettiin melkein heti ruokatorven varjoainekuvauksella. Kävin tällä viikolla jo kirurgin juttusilla, ja hän totesi ettei minulla ole koskaan luultavasti ollut refluksia. Oireet ovat hyvin samantapaisia, kuin refluksissa. Nyt sitten kevään aikana tehdään Hellerin myotomia ja jonkinlainen antirefluksi leikkaus. Lyhyesti vielä akalasiasta,ei varmaan ole kaikille tuttu tauti, ilmeisen harvinainen siis. Se on siis joko synnynnäinen vika tai virus peräisen tulehduksen aiheuttama sairaus, joka puhkeaa yleensä 20-40 vuotiaana. Ilmeisen vähän tästäkin taudista tiedetään. Mutta päinvastoin kuin refluksissa, tässä sulkija ei avaudu kunnolla tai tarpeeksi npeasti. Näin ollen ruoka ruoka jää ruokatorveen ja siitä seuraa oksentamista. Ruoka ei siis aina vaan mene vatsalaukkuun asti. Tähän hoitokeinona on vain leikkaus, jossa leikataan joitain lihaksia, niin, että ruoka pääsee taas kulkemaan. Haittapuolena on se, että voi aiheuttaa refluksia,jonka takia tehdään se antirefluksi leikkaus. Käsitin, että muotoillaan jotenkin sitä leikattua sulkijalihasta. Lääkehoitoa tähän ei ole, joten olen jättänyt kaikki närästyslääkkeet pois, eikä oireet ole muuttuneet suuntaan tai toiseen. Tässäkin taudissa voi ärhäkämmät ruuat aiheuttaa poltetta ruokatorvessa, jos jäävät sinne jumiin pitkäksi aikaa. Se on siis yleistä, että sitä ruokaa sinne ruokatorveen jää, tai nestettä. Siitä on tullut mullekkin se ruokatorventulehdus. Olo on kyllä helpottunut, kun vihdoin sain järkevän diagnoosin tähän.

StigolinaRe: pahoinvointi3.3.2015 10.26
Ihanaa Sandra että sait diagnoosin !! :) Pahin on aina kun ei tiedä syytä, mikä aiheuttaa kehon oireet ja itse kokeilee kaikkea (eivätkä lääkärit keksi syytä ..) ilman tuloksia. Joten todella hyvä juttu !! Kohta, kun leikkaus on ohi tervehdyt aivan varmasti ! :) Kerro nyt sitten myöhemmin vointia tännekin päin

SandraRe: pahoinvointi5.7.2015 21.36
Moikka taas tännekkin!
Nyt minulle on tehty tuohon akalasian hoitoon liittyvä leikkaus (Hellerin myotomia ja antirefluksileikkaus) n. puolitoista kuukautta sitten. Tilanne on parantunut ihan huimasti! Voin taas syödä ihan normaalisti! Enkä oksentele enää! Leikkauksen jälkeen oli jonkinaikaa sitä närästystä muistuttavaa kipua, joka johtuu Akalasiasta aiheutuvasta ruokatorven motilitetti ongelmasta. Sitä ei voi korjata, mutta se helpottuu, kun syö jotain, ja särkylääkkeet auttavat myös. Nyt nuokin kivut ovat pikkuhiljaa jäämässä pois, tai ainakin vähentyneet jo aika harmittomiksi. Refluksia ei minulle ainakaan tähän mennessä ole tullut leikkauksen seurauksena. Jos tämä pysyy näin hyvänä, ja vielä varmaan jonkin aikaa paraneekin vielä, niin olen todella tyytyväinen, että menin leikkaukseen ja pääsin noinkin hankalasta vaivasta eroon! :) Mukavaa kesän jatkoa teille!

StigolinaRe: pahoinvointi7.7.2015 10.22
Ihanaa kuulla Sandra että sulla on nyt kaikki hyvin :D Mukavaa ja nautinnollista kesänjatkoa sulle !! :))

ÄitiMahan turvotuksesta12.5.2016 0.25
Mulla näyttäs auttavan mahan turvotukseen hiivanpoistokuuri ja viljojen sekä sokerin välttäminen

ÄitiMahan turvotuksesta12.5.2016 0.25
Mulla näyttäs auttavan mahan turvotukseen hiivanpoistokuuri ja viljojen sekä sokerin välttäminen

PahoinvoivaRe: pahoinvointi8.7.2016 11.38
Moikka! Minulla jatkuvaa pahoinvointia ja kurkussa yököttävä tunne. Odotan aikaa tähystykseen, mutta syöminen tuntuu mahdottomalta. Voisikohan tämä johtua refluksista? Somacia kokeiltu, mutta kolmantena päivänä niin huono olo, että lopetin kokeilun. Kunnallisessa sanotaan oireen johtuvan ärtyneestä suolesta, mutta tähän olen kokeillut ruokavaliot ja maitohappo bakteerit ym. ilman hyötyä.

Aikuinen nainenRe: pahoinvointi27.1.2017 11.27
Onpas ollut pari päivää tosi yököttävä olo. En tiedä mistä on näin kurja olo tullut taas kerran elämää häiritsemään. Onko se kun olen selkä/niskakipuuni joutunut ottamaan Panadolia, niin se on sitten ärsyttänyt taas kerran mahaani vaikka pitäisi olla hyvinkin vatsaystävällinen kipulääke.
Ei kuitenkaan nyt voi sanoa nauttivansa olostaan. Yhtä vaivaa kun hoitaa saa entisen vaivan vieläkin pahemmaksi.

Elämä on tätä kun tämän sairauden on riesakseen saanut.

SitrusRe: pahoinvointi27.1.2017 14.33
Voi kurja, An. Yököttävä olo on inhottavaa. Tosiaan lääkkeistä voi johtua. Vaikka lääkkeet periaatteessa sopisi yhteen, niin niiden sekoitus voi olla liikaa sittenkin.
Saatko sentään syötyä?💚🌹

Aikuinen nainenRe: pahoinvointi27.1.2017 16.05
Kiitos Sitrus myötäelostasi. Saan syötyä kun syön väkisin. Ihan ihme poltto on rintalastan alla ja tosi yököttävä olo. Ei ollenkaan normaalia eli eihän tämä refluksin kanssa elo ole koskaan hyvä, mutta joskus on parempia jaksoja olemassa. Sitten kun tulee tälläinen tosi huono olo ei mikään tunnu miltään. Puoliso jo olisi minua kuskaamassa päivystykseen, mutta en lähde. Odottelen josko tilanne taas korjaantuu kun aikansa kärvistelee.

Ja kuinka kauan jaksaa sekin on aika ratkaiseva asia, siis olla tämän olon kanssa.

SitrusRe: pahoinvointi27.1.2017 16.51
Koetan rohkaista, An. Mähän olen ollut tosi huonona. Olen vahvasti sitä mieltä, että tahdonvoimallani kampesin itseni ylös. Aluksi tankkasin voimaa Nutridrinkeillä. Askelmittaria motivaattorina käyttäen aloin kävellä, vaikka mahaan koski ja oksentelin. Sydän jyskytti ja verenpaine nousi. Joulun ja uudenvuoden vielä vaan taistelin, en käynyt moneen päivään ulkona. En jaksanut enkä uskaltanut.

Nyt päästään asiaan. Aloitin siitä, että uskaltauduin viemään roskapussin lähes talon seinästä kiinni pitäen. En enää halunnut päivystykseen. Aluksi jaksoin kävellä 1000 askelta päivässä. Syömisestä tulin niin kipeäksi, että verenpaine nousi, mahaan sattui, huimasi, näin mustia täpliä. Yritin joka päivä saada askelmittariin isomman lukeman. Söin pakolla, ensin sosekeittoja joihin lisäsin öljyä ja edelleen Nutridrinkejä lisäravintona. Varoin kiunteää ruokaa. En halunnut sinne pirun päivystykseen joku pala ruokatorvessa! Itse tajusin, että olen ollut niin huonolla ravinnolla niin pitkään, että mun elimistö ei jaksa käsitellä ruokaa. Ruokatorvi oli jotenkin kuiva, vaikka join. Tankkasin myös nesteytysliuosta.

Ja kuule! Huimaus on poissa. Nyt syön normaalia ruokaa. Välillä on jopa nälkä. Verenpaine on rauhoittunut, ei normaali, mut parempi. Kävelen 4000-5000 askelta. Käyn ulkona. Niin, ja jumppaan. Aluksi sekin oli toivotonta tuskaa. Kaiken a ja o on se, että rohkaisen ja kannustan itseäni, en moiti mistään. Hyvä että sulla on kotona tukea. Se auttaa. Mä uskon, että sunkin pahoinvointi menee ohi. Pidä perusasioista huoli, älä anna periksi. Pidä itsestäsi lempeästi ja tukevasti huolta.
Kirjoita miten voit. Mä haluan tietää.

StigolinaRe: pahoinvointi27.1.2017 21.10
Lääkket ovat usein todella voimakkaat ja vaikka on vatsan suojalääke se tekee todella paljon haittaa kehossa. Oisko sulla palleajumi ? Ja miten selkä ? Jos nikamat selkäpuolella (siitähän kylkiluut alkavat ja loppuvat etupuolella, alimmat pallean kohdalla !!) ovat jumissa pallea ei pääse liikkumaan/sulkemaan ja vatsahapot kulkevat suoraan läpi. Pallean päällä makaa sydän joten on yleistä että silloin mös tuntuu kun sydämmessä olisi tykytystä. Minä aloittaisin probiooteilla, todella tärkeitä suolistolle ja siis myös vatsalle. Ja mieti myös miten hengität. Hengitys ja pallea kulkee käsi kädessä ja hengutys on palleajumppa. Suojalääkkeillä ei saa ikinä pallealihasta toimimaan, saat ainoastaan vielä lisää roinaa verisuoniin ja suolistoon, mutta tietenkin tilapäinen helpotus

Aikuinen nainenRe: pahoinvointi28.1.2017 10.07
Kiitos ystävät rakkaat kommenteistanne.

Sitruksen kirjoituksen kun luin ihan itku tuli silmään niin hyvältä tuntui lukea ensiksikin oma selviytymisesi ja se, kuinka jaksat sitten antaa itsestäsi vielä toisille, tässä tapauksessa minulle ja ehkä muutama muukin saa tästä kirjoituksestasi voimaa enemmänkuin arvaatkaan.
Kaikki mitä kirjoitit on niin totta kun olla voi ja näin se pitäisi ollakin eli olla itselleen armollinen ja tehdä asiat niin kuin olet tehnyt askel kerrallaan ja siitä kasvattaa sitä eteenpäin. Mahtava kirjoitus sinullta.
Kun muistan mitä olet läpi käynyt, niin et ole helpolla päässyt mutta nyt kun lukee kirjoitustasi, näyttää siltä, että aurinkoakin näkyy elossasi mikä on hyvä juttu ja jaksat nyt tsempata muitakin (minua). Josta kiitä kovasti.

Olo on vaan edelleen huono ja mitä sinä Stigolina kirjoitit, voi kohdallani olla juurikin näin.
Minullahan on koko selkäranka jäykistetty, rintaranka mukaan lukien. Ja selkäkivut on järkyt välillä. Eli niskassa välilevy pullistumat, samoin lannerangassa, joten kipuja riittää.Lannerankaa ja niskaa ei ole jäykistetty. Sitten kun olen yliherkkä lääkkeille lähes kaikille elän tämän kipulaastarin varassa joka on teholtaan aika mitätön kun vahvempaa ei elimistöni kestä. (Olen kipupolin asiakas). Siis yritän pärjätä tällä pienellä määrällä ja sitten kun kivut ovat yhtä helvettiä on pakko ottaa joku Panadol niin se riittääkin tekemään nämä rintalasta närästykset tosi pahoiksi. Selkää hoitaaa, että pääsisi edes vessan pytylle omin avuin niin sitten tuleekin toinen kurja vaiva tilalle. Joten ei ole helppoa elämäni. Probiootiit ovat kuvioissa samoin olen käynyt hengitystä "opiskelemassa" astmani takia ja tämän jäykän selkäni vuoksi kun keuhkot ovat aika ahtaalla eivätkä laajene kuten normaalisti kuuluisi. Joten aika paljon on asian eteen tehty, mutta ei vaan helppoa eloni ole.
Viimeksi kun kävin fysiatrilla selästäni hän sanoi, että pitää tehdä ihan kaikkea sitä mikä elämään iloa tuo eli mikä tällä selällä on mahdollista.
Mutta sillon kun on tällainen vaihe, ettei kunnolla liikkeelle pääse kipujen vuoksi ei kyllä mikään innostakaan.
Koiran kanssa jos kerran päivässä ulos pääsen se on minulle iloa tuottava asia. Onneksi on ymmärtävä puoliso joka auttaa ja tukee niin kuin pystyy. Joten se on hyvää mistä osaan olla kiitollinen.

Kiitän vielä kun olette niin läsnä tätä kautta kun voitte.
Sitä yritän itsekin olla.

Olen vertaistukena näissä selkä ongelmissa monelle.

SitrusRe: pahoinvointi28.1.2017 10.52
Nyt tuli itku mullekin! En tiedä mitä sanoa.
No sen, miten hirveän tärkeää on lempeä, ymmärtävä kannustus. Avainoivallus on, että sitä saa ja pitää antaa itselleen, ei vain muille.

Tajusin lopulta, että vaikka lääkärit vähättelevät tilaani, olen hengenvaarassa, jos en nouse ylös sängystä ja ala elää. Tiedän että en voisi näin huonosti, jos en olisi yksin. Jouduin vielä ystävänä pitämäni ihmisen julmuuden ja petoksen kohteeksi. Se oli hirveää. Lisäksi hän levitti musta valheita yhteisten tuttujen piirissä. Sain kuulla vasta myöhemmin. Menetin itsetuntoa, rohkeutta, sitäkin turvaverkkoa. Silloin verenpaine rupesi nousemaan holtittomasti. Tällaista.

Olen tavallaan alussa taas. Perusasioissa. Ruokaa, unta, liikuntaa, huolenpitoa itsestä. Mutta perustus on uusi siten, että tunnen vihdoin oman arvoni erillisenä entisestä elämänkumppanista. Minä olen minä, kokonainen, en parista irti repeytynyt puolikas. Tunnen uudenlaista motivaatiota. Elämä on elämistä varten, ei sitä parane haaskata. Kukaan toinen ihminen ei ole sen arvoinen!

En ruoski enkä moiti itseäni enää, vaikka en jaksaisi. Teen parhaani. Välillä en jaksa kuin levätä, se on sallittua. Sallin sen itse. Teen omat päätökseni oman intuitioni mukaan. Minulla, kaikilla on siihen oikeus. Selittelemättä. Jos teen virheen, sitten teen. Sekin on oma asiani.

Tuntuu hyvältä kuulla, että sait apua sanoistani. Minäkin olen saanut lohtua sinun sanoistasi monen monta kertaa, An.

StigolinaRe: pahoinvointi28.1.2017 10.54
Oletko kuullut LifeWaven akupunktiolaastareista ? Kipulaastarit ovat todella tehokkaat !! Olen itse hieroja ja olen käyttänyt näitä omille asiakkaille neljä vuotta sekä omalle perheelle. Lääkekaappia ei olla enää tarvittu sen jälkeen :) Käy Googlaamassa, siellä löytyy paljon infoa. Nämä toimii myös eläimille :D Tässä yksi linkki http://sairaanhoitopalveluleena.blogspot.fi/2014/06/suomalainen-ei-usko-ennen-kuin-nakee.html Ja tässä toinen http://lifewavetraining.com/products.asp. Vielä ehdottaisin että kokeilisit fyssarin ohella myös osteopatiaa. Sulla taitaa olla myös kalvot aika kireällä ja osteopaatti hoitasi myös ne. Osteopatiaa on kokonaisvaltaista hoitoa, mielyttävää ja tehokasta Kuulostaa kyllä todella rankalta noi sun vaivat :( "Äiti" joka on kirjoitellut tuolla ylhäällä on myös päässyt jyvälle - sokerit ja jauhot kuten myös hiivat ym kannattaa jättää ainakin vähäksi aikaan kokonaan pois Itse jätin 10 vuotta sitten ja ero on suuri !! Ihanaa että sun puoliso ymmärtää ja kannustaa <3 Kipu kun ei näy päältä

Aikuinen nainenRe: pahoinvointi28.1.2017 12.00
Ei sinunkaan eloasi Sitrus ole silkkinhanskoin kohdeltu. Onneksi olet paljon oivaltanut ja huomannut mikä on sinulle hyväksi ja mistä pitää päästä eroon. Ystävään pettymykset ovat yksi pahimmista asioista. Eli luotat täysin ja huomaat, että asiat ovat kaikkien yhteisiä ja vielä muunettua totuutta. Siis Ystävän Laulun sanat ovat täysin totta.
Mistä tunnet sä ystävän.....

Miksi pitääkin kaikki kovan kautta oppia, että ymmärtää kuka tässä elämässä se tärkein on ketä pitää ensisijaisesti rakastaa, voidakseen sen jälkeen rakastaa toisia kuluttamatta itseään loppuun.
On omakohtahtaistakin kokemusta.

Olet oikean tien pään löytänyt ja sitä on helpompi jatkaa...ehkä?
Kiitos vielä tuestasi. Arvostan paljon!!

Ja sinulle Stigolina kiitokset kun paneudut minun olooni myös näin täysipainoisesti.
Käyn ihan säännöllisesti fysioterapiassa/osteopaatin hoidossa, Kalvoja hoidetaan ja se oli ihan fysiatrinkin "määräyksestä" jota on tehty ilman määräystäkin. En pärjäisi lainkaan ilman näitä hoitoja.
Akupuntiota olen saanut neuoloilla mutta ne pahentavat kipujani ihan huomattavasti eli hermoärsytystä lisäävät, joten se on pois suljettu.
Näistä akupuntiolaastareista olen kuullut, sekä hyvää, että kuten arvata saatat. Minun tilanteeni on "normi" selkävaivoista aika poikkeavaa. Olen joskus maininnutkin, että selkääni on tehty yksi suurimmista leikkauksista mitä näille tehdään ja viimeksi kun kävin Ortonilla lääkäri ihmetteli kun kävelin vastaanotolle. Hän odotti pyörätuolissa istuvaa asiakasta. Eli olen selvinnyt selkä vikani kanssa kohtalaisen hyvin tähän asti. Kivulias matka on ollut mutta päivä kerrallaan.

Olen kyllä kiitollinen näistä kaikista neuvoista, kommenteista ja yleensä tästä upeasta vertaistuesta. Otan näistä onkeeni, kuten sanotaan.

JussiRe: pahoinvointi28.1.2017 16.21
Minulla voisi olla juuri tuo palleajumi. Pallea tuntuu kovalta ja kireältä. Sen lisäksi myös kipua kyljissä. Syke tosiaan nousee myös joskus ja kerran luulin, että on rytmihäiriöitä. En ole oikein muuta apua löytänyt kuin saunan. Lämmin jotenkin rentouttaa tuon pallean ja saunan jälkeen on parempi muutaman tunnin ajan.

utelias miesRe: pahoinvointi23.2.2017 11.35
Syön somacia yhden aamuisin,primperania otan tarvittaessa pahoinvointiin.Somac pitää närästykseni kurissa mutta jonkun aikaa olen kärsinyt epämukavasta oireesta kun pahoinvointi kohtaus tulee niin siihen liittyy tahdottomat aivastus kohtaukset.kysyin lääkäriltäni viime kerralla mahdollista syytä tähän mutta hän ei ollut asiasta koskaan kuullutkaan,johtui varmaan syystä ettei ollut tämän alan lääkäri,Nyt uteliaana kyselen olenko yksin tällaisen käsikädessä kulkevien oireiden kanssa ja jos en ole olisiko jollain parempaa tietoa asiasta?

Tintti2Re: pahoinvointi23.2.2017 17.40
Tämä nyt vain on lonkalta heitetty....mutta voisko johtua siitä että ylösnousevat hapot kaasumuodossa aiheuttavat pahoinvointia, ärsyttävät nenän limakalvoja jonka seurauksena tulee aivastuskohtaus ??

TepsuRe: pahoinvointi26.2.2017 21.56
Minulla välillä myös refluksikohtaukseen liittyy aivastelu. Olen itse jotenkin yhdistänyt sen vagushermon ärsytykseen. Vagushermosta menee haaroja myös nenään.

TiramisuRe: pahoinvointi7.4.2017 8.39
Mullekin määrättiin somacia, mutta en jaksanu uskoa että on liikahapponen maha koska musta tuntui että ruoka ei sula kunnolla. Kävin Gatstropanel tutkimuksessa ja limakalvot ok, mutta lieävsti alentunut happotaso. Aioin kyllä kokeilla suolahappoa.

Luin jostain, että refluksin voi itse asiassa aiheuttaa juurikin hapottomuus ja että läppä ei sulkeudu kunnolla kun on liian vähä happoja. Hyvin vois pitää paikkansa koska myös mun äidillä on refluksia ja todettu vähähapponen maha. Ja gastroskopiassa että itse läppä ei ole löystynyt.

Mulla suurin on todella paha pahoinvointi ruoan jälkeen vaikka syön kyllä terveellisesti. En syö rasvaisia ja kärsitettyjä ruokia vaan paljon kasviksia jne. Maitoa ja gluteenia en käytä juuri ollenkaan. Epäillään myös kilpirauhasen vajaatoimintaa johon liittyy kai usein vähähapposuus. Yöllä nousee kyllä hapot kurkkuun, mutta ei mulla hapoton maha olekaan. Se vähäinen happo pääsee nousemaan esim yöllä ruokatorveen. Tai vaikka kun olen syönyt paljon niin käymishapot ja se vähänen mahahappo nousee kumartuessa ruokatorveen.

VaniljaRe: pahoinvointi6.6.2017 14.00
Mielenkiinnolla luen näitä ruokavaliojuttuja. Minä en ole syönyt lihaa muutamaan kuukauteen. Minua ei kovin paljoa ole närästänyt nyt muutenkaan mutta nyt on kyllä tosi hyvä tilanne. En ole varma johtuuko lihan syönnin lopettamisesta mutta sitä kyllä epäilen. Ruokavaliolla on ollut minun kohdallani aivan ratkaiseva merkitys. En alkuun edes tajunnut miten paljon se tulisi vaikuttamaan. Luulin että syön terveellisesti, mutta paljon oli korjattavaa. Pahoinvointi oli minusta ihan kamala oire.

Ryhdin merkitys on myös tärkeä. Ruoansulatuselimistöllä pitää olla tilaa. Joogassa opin että suoristamalla ryhtiä keskivartalosta pää ja hartiat asettuvat oikealle paikalleen. Joogaopettaja sanoi että pitäisi saada tilaa maksan alueelle ja suoristaa asentoa sitä ajatellen, silloin ryhti asettuu oikein. Maksa sijaitsee oikean kylkikaaren alla.

N69Re: pahoinvointi6.6.2017 17.24
Olen kanssa nyt perehtynyt ruokavalioihin, minullaon paljon uuden opettelua. Mullahan on ylipainoa jonkin verran, juuri tuossa vatsassa. Ja työni on sellaista, että istun paljon. Hyötyliikuntaa tulee vähän harrastettua, 2-3 krt viikossa pääsen urheilemaan, niin että syke nousee. Onneksi nyt olen saanut sähköpyödän.
Tämä viikonloppu meni voidessa pahoin, olen samaa mieltä, että se on kamala oire. Tiedän, että toiset ovat voineet pahoin paljon enemmän ja kauemmin kuin minä.
Tää palsta on ollut tosi hyvä, parin päivän aikana olen oppinut paljon.

HannuRe: pahoinvointi3.11.2017 20.55
Maanantaina toisen kerran gastroskopiaan. Toivottavasti selviää mikä aiheuttaa ongelmat. Paino laskenut varmaan jo yli 6kg..

TiramisuRe: pahoinvointi3.11.2017 21.06
Mulla ollu refluksi nyt parempi. Jätin kokonaan maidon ja gluteenin keväällä. Mahakivut lakkas gluteenin ja refluksi jo maitoon (jätin ensin maidon)

Yöllä närästää edelleen ja huonoa oloa on ajoittain. Keliakia dna todettu, mutta ei kukaa määrää gastroskopiaan. Käyny tk, yksityinen ja työterveys. Nyt menossa uusinta altistus gluteenille kun meinaavat edes verikokeita ottaa lisää vihdoin. Ehdin vaan olla jo 4kk gluteenittomalla niin ennen altistusta ei voi koepalaa ottaa. Paska terveydenhuolto meillä ja samaan aikaan tutkijat ihmettelee ku keliakia muka vähentyny. Kai se tilastoissa sille näyttääki, ku kukaan ei tutki kunnolla vaikka itekin käyny lääkärissä vatsavaivoista jo useamman vuoden :(

female77Re: pahoinvointi4.11.2017 1.36
Pahoinvointi ei kuulu oireisiini, vaikka muuten on pahoja oireita: hapot suussa, kivut, krampit jne. joskus selkä ja niska aiheuttavat huononolon tuntua.

tiramisu: jätin gluteiinin jo 3,5 vyotta sitten tarkoituksena ehkäistä autoimmuunisairauksia, ja olenkin tullut parempaan kuntoon esim. kilpirauhasen osalta. Ikävä kyllä ei ole pelkkä gluteiinittomuus refluksiin auttanut? suomalainen gastrologinen erikoislääkäri kkertoi netissä, että keliakiaa ei voida edes koepalalla varmasti löytää, sillä suoli saattaa olla terve juuri siitä kohdasta...ostin aikoinaan apteekista keliakia testin, mutta en käyttänyt sitä, koska verikoe sattuu niin paljon sormenpäästä.

TiramisuRe: pahoinvointi4.11.2017 13.46
Ne vasta-aineetkaan ei välttämättä nouse ja usein nousee vasta kun suolinukkaa on jo selkeesti tuhoutunu. Ja tosiaan pitäs olla ollu gluteenialtistusta min 6 viikkoa 2-3 palaa leipää päivässä. Ite tein varuiks apteekin vasta-ainetestin ennen ku nyt altistuksen alotin uusiks, mutta arvatenkin oli negatiivinen kun oli hieman yli 4kk ollu gluteenittomalla. Vasta-aineet on otettu kerran myös työterveydessä muutama vuosi sitten, mutta jo silloin söin kohtuu vähän gluteenia vaikka en täysin gluteenittomalla ollutkaan, joten hyvin voinut sen takia olla ok. Kukaa ei puhunu mtiään, että ennen koetta pitäs syödä...kai kaikki olettaa, että jokainen meistä syö gluteenia päivittäin jos ei keliakiaa. Ite söin pääosin kauraleipää, kauraryyniä, pastakin oli riisi tms pastaa. Ainoastaan jälkiuunileipää söin välillä.

Mutta itse meinaan kokeilla ihan viljatonta nyt kun 3 viikon päästä tää altistus ohi. Mulla oli lievästi vasta-aineita esim riisille ja kaurallekin ja tvaikka toi 4kk gluteenittoman aikana voin fyysisesti ja henkisestikin paljon paremin, niin vähän oli vielä närästystä jne.

Punasta lihaa pystyn nykyään taas syömään...koko kesä meni ilman koska seuras usein jopa välitön pahoinvointi. En kuitenkaan kovinkaan usein syö enkä meinaa syödäkään.

Yksi iso on ollu henkinen hyvinvointi. Gluteenin kanssa sain aina välillä ahsitus/masennuskohtauksia jotka meni viikossa parissa ohi, mutta oli tosi pahoja. Gluteenittomalla nää jäi pois ja olin paljon tasasempi. Nyt kun 3 viikkoa altistanu niin eka ahdistus+masennus oli jo muutamia päiviä sen jälkeen, kun olin gluteenin ottanu takas ja kesti päälle viikon. Edellinen oli 2kk sitten ja sekin krapulan takia (varmaan alko pilaa suolistoa samoin kuin gluteeni). Sitä ennen ennen kesää sitte jatkuvasti, mutta silloin siis käytin vielä jossain määrin gluteenia.

Nyt yritän sinnitellä vielä 3 viikkoa ja eniten pelkään kyllä pään puolesta. Fyysiset oireetkin kestää paremin...kun asiaa mietin, niin nytkin on huono olo ja se on mulle nykyään enemmänkin normaali. Hyvä kun muista mitä on kun ei ole pahoinvointia. Jos ei muuta, niin toivon että tekevät gastroskopian edes sen takia, että tarkistavat ettei mulla ole mahalaukussa mitään kun vatsahapotkin todettu alentuneeks, suvussa ollu mahasyöpää toisella puolella ja toisella puolella paksusuolensyöpägeeni (ei toki mulla vielä todettu, mutta jos on niin riski kaikkiin syöpiin kasvaa)

HannuRe: pahoinvointi5.11.2017 19.48
Gastroskopia huomenna klo. 13:00 . Täytyy herätä vähän aikaisemmin, että ehtii rauhassa syödä vähän reilummin. :D Otan töihin heraproteiinijuomaa. Kahvia ajattelin vähän enemmän juoda aamupäivällä. On se aika kummallista, että miten ne laittaa iltapäivällä ajan tähystykseen.

female77Re: pahoinvointi5.11.2017 21.06
Hannu, kofeniinittomuus on auttanut minua refluksin vähentämisessä.

jokux4Re: pahoinvointi6.11.2017 1.23
Tsemppiä Hannu gastroskopiaan. Mitkä sun pahimpia oireita on ollut? Kerro sitten miten se tutkimus meni.

HannuRe: pahoinvointi6.11.2017 5.26
female77, ajattelin jos kahvista saisi vähän energiaa tähystykseen asti. :) refluksioireita mulla ei ole enää, jos tuo pahoinvointi ei ole sitä. Kiitos, minulle tehtiin toupet tyyppinen refluksileikkaus elokuussa. Heti leikkauksen jälkeen alkoi syömisen aikana sekä jälkeen pahoinvointi, jonka luulin liittyvän leikkauksen toipumiseen. Samat oireet jatkunut tähän päivään asti. Kirurgi kehoitti siirtymään liemiruokaan kontrolliin asti, mutta tuli niin heikko olo. Paino laskenut elokuusta jo 6kg. Muutama kilo vielä alaspäin, niin olen alipainoinen. Hapot on saatu pois ja niitä ei enää tule ylöspäin.

rentukkaRe: pahoinvointi6.11.2017 11.02
Täällä on ollut useampi tähystys kokemus ja jotenkin hämmästyttää se, että ohjeet ennen tähystystä ovat kovin erilaisia. Osa on tauolla lääkityksestä ja nyt Hannu voit juoda kahvia ennen tähystystä aamupäivällä, minun piti olla ravinnotta 12 tuntia ja aamulla sai juoda puolilasia vettä, jos oli esim. Verenpainelääkkeitä tms. Vatsalääkkeitä ei tietysti saanut ottaa. No, kukin hoitopaikka tavallaan.
Toivottavasti saat selvyyden mikä siellä nyt niin kiusaa ja tekee huonoa oloa.

HannuRe: pahoinvointi6.11.2017 15.13
Tähystyksessä kaikki hyvin eikä mitään erikoista näkynyt. Lähete CT-varjoainekuvaan, niin nähdään mitä tehdään. Pahoinvointi ei kuulu refluksileikkauksen jälkeisiin oireisiin. Voidaan ehkä joutua purkamaan tehty mansetti, jos ruokatorvi ei toimi tarpeeksi tehokkaasti. Eli refluksioireet ehkä palaa takaisin. Jos varjoaine jää "kellumaan" ja tekee "lammikon" niin ehkä tehdään mansetin purku leikkaus.

miltsuRe: pahoinvointi6.2.2018 9.08
Leikkaus on yleensä vain jonkun vuoden ratkaisu. Monilla vaivat palaa.

Tiramisu77Re: pahoinvointi6.2.2018 16.59
Mäkin kävin tähystyksessä ja keskivaikea krooninen gastriitti antrumissa ilman tulehdusta.

Mahdollisesti siis vuosi sitten oli pahaki tulehdus joka oli kestäny pitkään ja edelleen näkyy solumuutoksia vaikkei tulehdusta. Päivittäin kuitenki pahoinvointia, mutta kai sitä pitää vaan antaa ajan parantaa :)

JesperRe: pahoinvointi22.3.2018 7.55
Moro, mulla on ollut nyt 4 päivää tämmöinen ihmeellinen juttu, Kaikki alkoi maanantaina kun aamulla oli heikko olo ja oksetti helposti ja oksensinkin siihen vessan lavuaariin sitten. Tiistaina oireet jatkuivat heräsin 2 kertaa yöllä huonoon oloon ja menin vessaan ja oksennus sieltä tuli, maha oli tyhjä mutta mahahapot tuli ulos, ja sitten aamulla kun nousin huono olo tulitakaisin ja oksensin oikeen kunnolla, Sunnuntaina ennen kuin aloin oksentaa maanantaina kärsin masennuksesta, ahdistuksesta ja stressistä, Lauantaina oli ihan hyvä fiilis siis normaali, Keskiviikko aamunakin oksentelin ja huono olo jatkui ja sain lääkärin tilattua kävin keskiviikko aamuna lääkärissä ja selitin kaiken ja antoi minulle reseptin Somac 20mg en ole vielä varma onko helpottanut nyt näin torstai viimeyönä oksensin 2 kertaa taas mutta ekana kertana tuli vähän nestettä ja toisella kerralla ei mitään muutakuin kyökky mutta pahaolo lähti pois kaikkien noiden oksentamisien jälkeen mutta tulee aina takaisin yöllä tai aamulla, nyt otin 5 aamulla yhden pillerin sitä Somacia ja en ole vielä oksentanut mutta pieni heikko olo on koko ajan päällä ja syfän hakkaa normaaliin tahtiin mutta se lyö lujaa, voiko ahdistuneisuus, stressi ja masennus laukaista refluksin jos tämä sitä on minulla on pienempänä refluks todettu mutta moneen vuoteen ei ole ollut ennen kuin nämä kaikki tapahtui söin lähipäivinä mandariinia ja söin tulista ruokaa, mikä on? Olen 19 vuotias mies

AkiainenRe: pahoinvointi24.9.2021 14.25
Onkohan mulla kyse sitten tästä refluksista mahdollisesti, aamulla on ollut huonompi olo joka on jatkunut viikon nyt putkeen, ja huonovointisuus tulee aaltoina, et välillä on nyt jo, etenkin iltaisin, ihan normaali olo joka välillä pahenee (iltaisin) lieväksi pahoinvoinniksi ja aamulla on huononpi olo joka välillä heikkenee siedettävän rajoille, viime viikonloppuna oli huonompi olo kokoajan. Tätä en voi suositella, mutta kerron tämän lääkinnällisessä mielessä, eli itsellä ainoa joka on merkittävämmin auttanut on kannabis, poltettuna, puhdasvetisestä lasisesta välineestä. Tämän lisäksi jatkuvasti latkittu samarin pitänyt vähän aisoissa, ja somac paremmin. Mutta polttelu on ainoa joka saa nälkäiseksi ja kokonaan oksetuksen pois, ja nykyään ainakin nuorille lääkäreille voi jo ottaa tämänkin puheeksi, kuten aion itse tehdä...

SannaRe: pahoinvointi24.11.2021 21.47
Mulla tulee ?ritisevää? ääntä aamuisin kurkusta ja meinaa tulla oksennus esim matkalla töihin. Tämä on erittäin voimakas ja huono olotila. Onko tämä oire refluksista, vai joku muu sairaus?

SassuRe: pahoinvointi14.1.2022 17.05
Voi sentään, Luoja meitä auttakoon. Kyllä on kohtalokavereita tosi paljon. Itse olen kärsinyt refluksitaudista ja lisäksi palleatyrästä yli 10 vuotta. G-skopia tehty pari kertaa ja tk Oys sisätäutilääkärit tutkineet, todenneet että leikkausta ei tarvita. Minun tilanteessa siitä ei olisi apua, heidän mielestään. Käytän säännöllisesti Nexiumia, ruokavalioa, ym. lääkitystä. Usein on huonompia päiviä. Aamupahoinvointi on inhottavaa. On kuvottava olo, joka voi kestää toisinaan iltaan asti. Kurkku on jatkuvasti kuiva, yöllä on todella hankalaa. Yritän pitää painon hallinnassa, että saisin pidettyä vyötärön kohtuullisessa mitassa. Tilanne pahenee jos paino nousee, olen sen huomannut.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: