Keskustelu

poppyPoppyn tarina30.1.2011 18.30
Tervehdys!
Olen jonkinverran täällä sivuilla pyörinyt ja ajattelin että voisin myös jakaa oman kokemukseni.

Vatsakatarria koko aikuisiän ajan enemmän tai vähemmän. Lääkkeellä ja ilman. Närästys räjähti 2002 toisten lääkitysten sivuoireena ja sain diagnoosin 2003, löydettiin palleatyrä ja väljä vatsanportti. Siitä alkaen Somac 40mg lääkitys. Astma diagnosoitiin 2006, siihen yhdistelmälääkitys jolla pysyy kurissa. Närästys helpotti välillä hiukan toisien lääkkeiden muututtua, mutta ei kuitenkaan poistunut. Ja ilman lääkitystä en pärjännyt.

Keväällä 2010 luulin astmani pahentuneen, kun ääni käheytyi moneksi kuukaudeksi ja ääni myös petti, mutta närästystähän se olikin.
Uudestaan gastroskopiat, manometrit sun muut pH:t ja leikkausjonoon.

Fundoplikaatio ja palleatyrän operointi päiväkirrassa Treen Hatanpäällä ti 25.1.2011. Osastolle aamulla klo 7.15, saliin klo 8, leikkaus ohi klo 10.15 ja kotiin pääsin klo 14 jälkeen kun olin vähän syönyt ja käynyt vessassa. Todella asiantunteva ja hyvä palvelu:) Sairaslomaa sain 4 vkoa, sama aika pitää pysyä nestemäisillä/ soseutetuilla ruuilla. Nostokielto 2 vkoa. Aamuille lääkäri määräsi puuroannoksen, suojaamaan vatsaa ja ruuan jälkeen suositteli pientä makeaa jälkkäriä joka auttaa ruuansulatukseen. Ruisleipää on syytä välttää tästedes ja ruoka-annokset pieniä mutta usein. Tässä avaimet uuteen ruokavaliooni.

Mukaan sain Dormicumia, Paratabsia ja Ibumetinia ja kivut on pysyneet hallinnassa. Ekoina päivinä mulla oli kova hartiapistos, jota varmasti lisäsi myös aiempi käsi-hartiakipuni. Siihen auttoi kipulääkkeet, hieronta ja lämmin kaurapussi. Neljä ekaa päivää oli melkoista pahoinvointia, kaarimalja sai olla vieressä kun joi jotakin tai otti lääkkeitä. Syöminen sujui paremmin. Juodessa oli apuna pilli, ei tullut vahingossa otettua liian suurta kulausta.

Pari ekaa yötä nukuin pätkittäin, samoinhan siinä meni myös ekat päivät lääkehuuruissa. Torstaina pääsin suihkuun ja sain ottaa laput pois, vatsassa 6 reikää. Olen nukkunut kyljellään heti ekasta päivästä alkaen.

Perjantaihin asti kärsin ummetuksesta (varmaan opiaateista johtuen) ja eilen lauantaina alkoi ripulointi. Osansa saattoi tuoda jäätelönsyöti, ehkä se toinen annos oli liikaa.... Muuten olen pysynyt ihan kiltisti jukurtti-puuro-mustikkasoppa- sosekeittolinjoilla, juu ja tummaa suklaata olen myös syönyt menestyksellä.

Olisin kiinnostunut erityisesti siitä, että millaisia ruokavalio-ohjeita olette fundon jälkeen saaneet/noudattaneet? Mitä olen viestiketjuja lukenut, on se ilmeisen kirjavaa kuten myös sairaslomien pituus ja muut ohjeistukset?

sakariiniRe: Poppyn tarina30.1.2011 23.44
Kiitos kun tulit kertomaan ;D Ensin kun aloitin juttusi lukemisen, mieleeni tuli miljoona kysymystä, mutta nyt niitä ei ole laisinkaan koska kerroit kaiken niin hyvin!

Todellakin pitäisi olla hyvin tarkat ruokailuohjeistukset, asia erikseen toteuttaako potilas niitä..

Se mitä kummastelen on se, että meneekö todellakin noin monta vuotta itse diagnoosista leikkaukseen.. Mun mielestä max olisi kaksi vuotta jotta on keretty kaikki muu jo kokeilla..

poppyRe: Poppyn tarina30.1.2011 23.50
Mulla oli muuta isompaa tautia siinä meneillään, sen takia päädyttiin lääkehoitoon ja en itsekään muuta halunnut. Tilanne muuttui vasta viime keväänä, kun menin taas uudestaan tutkimuksiin.

sakariiniRe: Poppyn tarina30.1.2011 23.57
Ahaa, kiitos kun selvensit!

GasterixRe: Poppyn tarina31.1.2011 0.05
Uups, ai näitä tehdään niinku päiväkirrana ja illalla kotiin, ohoh! Näköjään jokainen sairaanhoitopiiri tavallaan.

Siis sait Dormicumia, mihin vaivaan? Olen ymmärtänyt, ett lääke on todella lyhytaikaiseen käyttöön, mutt pirun helposti koukuttava ja jopa haasteellinen käytettävä josko tarvitsee jatkoreseptin?!?

Sulla kaiketi kuntoutuminen jo hyvää vauhtia meneillään...kaikkea hyvää, ilmeisesti voitkin jo kohtuu hyvin :)

Mä olen tässä pähkäillyt, ett nyt kun on menossa ekalle funda-kierrokselle, niin mitä pitäis tehdä ettei ois tällä palstalla 10v jälkeen pohtimassa, et ai-jai kun funda prakaa ja tuleeko toka leikkaus, voiko tähän asiaan itse vaikuttaa?...ja miten?

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina31.1.2011 1.42
Hienoa poppy, että aloit kirjoittelemaan - tervetuloa sivustolle!
Minä taisin laitella viestiä sulle aikaisemmin viikolla :-)

Hatanpään päiväkirra sai mieheltä viime vuonna kanssa täydet pisteet.

Taidat olla ensimmäinen täällä, joka pääsi noin lyhyellä ajalla kotiin. Meneeköhän tuo Hatanpäällä aina noin??

Tännepäin kuulostaa hyvältä tuo lääkärin "pieni makea jälkkäri" - suositus :-) Onko se tuo suklaa vai ..? Pillijuttu kuulostaa käytännölliseltä idealta.

poppyRe: Poppyn tarina31.1.2011 12.59
Hatanpäältä oli kyllä myös sänky yöksi (varalle) varattuna, mutta oli myös oma toiveeni päästä kotiin. Sen vähän mitä nukuin, oli mukavampi kotona omassa sängyssä :) Ja olihan mulla se aikuinen vahti vieressä, jos jotain ongelmaa olisi tullut. Mielestäni siis erittäin hyvä ja toimiva tuo päiväkirran mahdollisuus!

Dormicum on opiaatti, jota tosiaan ei huvinvuoksi syödä vaan sain sen leikkauskipuihin. Samaahan siellä piikitetään sairaalassakin. Parin päivän käyttö ei ketään koukuta ja enempäähän sitä ei tarvitse.

Juu, kiitos Refleksikurkku -kyllä huomaisin visiittisi :) Se osaltaan rohkaisi tänne. Tiedän ainakin yhden kaverin, joka on mennyt Hatanpäällä saman kuvion eli uskoisin olevan ihan vakikäytäntö. Ja suklaahan se mun makea nyt on, joo.

Mä oon Gasterix pähkäillyt niin, että omalla ruokavaliolla voin vaikuttaa omaan terveyteeni ja siksi otin tosissani puuropakon, vaikka puuroa inhoankin. Ruisleipä tulee olemaan sellaista juhlaruokaa, mitä voi joskus maistella. Sen kun lääkäri nimesi pahimmaksi.

Toipuminen sujuu oikein hyvin. Unohdin jo eilen ottaa päivän särkylääkkeeni, sekin kertoo jotain ;) Yöksi kyllä Ibumetinin nappasin. On noi niskatkin sen verran jumissa tästä makaamisesta....

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina1.2.2011 7.19
Hienoa kuulla, että toipuminen sujuu hyvin!

poppyRe: Poppyn tarina1.2.2011 17.46
Viikko leikkauksesta ja voin päivä päivältä paremmin. Syöminen sujuu ja myös juominen, kunhan otan pieniä kulauksia rauhallisesti. Ruokavalion olen pitänyt aamupuuro, mehukeitto, jukurtti, jäätelö, kasvissosekeitto juustolla tai kermalla, tumma suklaa -linjalla. Painoa on pudonnut 2 kiloa.

Kipuja ei juurikaan ole, mutta vältän kumartelua, kurkottelua ja semmoista. Kotitöitä en tee, paitsi omat syömiset. Yöllä saa hiukan hakea sopivaa asentoa.
Tänään tein ekan pienen kävelylenkin ja olipa ihana haistella luontoa!

poppyRe: Poppyn tarina8.2.2011 9.05
Kaksi viikkoa leikkauksesta ja hyvin menee :) Olen tehnyt pieniä kävelylenkkejä ja muutenkin liikkunut jo pois kotoa. Pienesti olen myös kotosalla häärännyt, mutta kumarteluja ja nosteluja vältellen.

Syöminen sujuu hyvin, olen maistellut muutakin kuin soseita ja nesteitä. Välillä kun on kova himotus mausteisia ruokia kohtaan ;) Mutta pääosa ruokavaliossa siis edelleen puurolla, sosekeitolla, jäätelöllä ja jukurtilla. Tummaa suklaata syön päivittäin. Kahvia juon ja närästystä ei ole. Herkästi maha turpoaa ja kurisee. Paino ei ole enää pudonnut.

Haavat on parantuneet hyvin ja tikit alkaneet putoilla :) Sisälläkään ei mitään kipuja ole ja esim kyljenkääntäminen sujuu hyvin. Arkoja kohtia kylläkin. Mahallani en vielä pysty pitkiä aikoja olemaan.

Sairaslomaa siis vielä 2 viikkoa jäljellä. Jännityksellä odotan kun ohjeissa luki että nielemisvaikeudet ovat pahimmillaan kolmen viikon kohdalla!

KatjaRe: Poppyn tarina8.2.2011 18.20
Tosi hienoa, että olet hyvää vauhtia toipumassa:) Varmaan mielitekoja tulee mutta maltti on valttia. Toivotaan , että jatko sujuu yhtä hienosti.

tsemppiä!!!!!

MakeRe: Poppyn tarina9.2.2011 11.33
Nielemisen kanssa vasta 6-8kk jälkeen on oikeasti alkanut omalla kohdalla helpottamaan. Vielä vajaan vuoden kohdalla se ruoka jää jumiin jos ei malta syödä rauhallisesti. Gastroenterologin mukaan mahdollisimman hyvään normalisoitumiseen voi se pari vuotta vierähtää. Leikkauksen jälkeen pienet vatsaoireet ovat normaalia, kun tuo tahtoo ärtyneen vatsan oireyhtymää hetkeksi nostaa pintaan.

Nyt vuoden kohdalla on röyhtäisykin alkanut taas pelittämään (jotenkin). Ei niin suuresti pääse kaasut turvottamaan, mutta kyllähän se pakoputki silti aika hyvin paukkuu.

Hmm... meniköhän joku 2kk ennen kuin sitä kunnolla sai kiinteät ruuat alas jollain tapaa. 4-6vk oli vielä ihan hirveää tuskaa koittaa syödä vähänkin kevyempää, (vaalea leipä, salaatit sun muut) kun ruokatorven oma aaltomainen liike ei noita niin helposti leikkauskohdan läpi saanut.

Kuitenkin tuo toipumisesi näyttää menneen hienosti.

poppyRe: Poppyn tarina9.2.2011 23.21
Kiva, kun luit juttuni Katja :) Koitan malttia pitää yllä...

Kiitos kommentista, Make! Tiedän vähän mitä odotettavissa. Mun ohjeissa luki, että nielemisvaikeudet jatkuu noin 6 kk leikkauksen jälkeen. Mutta nyt jo pärjään hyvin, kun syön hitaasti ja hyvin pureskellen. Ja pystyn tosiaan pienesti jo röyhtäilemään.
Oletko Make oksentanut?

RipanenRe: Poppyn tarina12.2.2011 13.39
Poppya tulin huhuilemaan, mikä on vointi..?

Minäpäs sitten sorruin eilen syömään juustonaksuja. Syömisessä tai nielemisessä ei ollut mitään ongelmaa, kun hienonsin ne suussa niin pieneksi, mutta kyllä maha oli vähän ihmeissään. Siihen vielä vähän suklaata päälle. Mahassa myllersi ja tuli ilmavaivoja, mutta ei sen kummempaa. Aamuun mennessä oli jo normalisoitunut.

Maanantaina sitä saisi sitten syödä jo normiruokaa. Mistähän aloittaisi? Ehkä jotain mössöä kuitenkin, vaikka rakettispagettia ja hyvin jauhetusta jauhelihasta tehtyä pastakastiketta...

Tänään ajattelin kokeilla punaviiniä vähäsen, vointi on niin kertakaikkisen hyvä. Oletko Poppy ottanut mitään alkoholipitoista?

Närästys ei ole ihan täysin taakse jäänyttä, vieläkin vähän polttelee satunnaisesti...

poppyRe: Poppyn tarina12.2.2011 20.31
Hei Ripanen ja muutkin lukijat ;)

Vointi on hyvä, surin ihmetyksen aihe viime päivinä on se, että mulla ei ole ollenkaan nälkää. Mutta mielitekoja kyllä löytyy välillä ja ruoka myös maistuu hyvältä kunhan syön. Tänään herkuttelin uunilohella, joka ennen oli tosi kiduttavaa närästyksen vuoksi ja nyt ei mitään ongelmaa.

Alkoholia en ole ottanut pisaraakaan, vaikka onkin mieli tehnyt. En sitten ole edes pystynyt päättämään mitä laatua uskaltaisin maistaa ja se on sitten jäänyt. Jos sä Ripanen kokeilet, niin kerro kuinka kävi....

Juustonaksuista tuli mieleen, että kerran söin perunalastuja suolanhimooni. Samalla tavalla pureskelin pieneksi ja tuloksena vähän turvotusta, myllerrystä ja niitä ilmavaivoja -ei muuta.

Jauhelihaa aattelin tehdä huomenna, mulla on hyvää luomua pakkasessa odottamassa. Nam, seuraksi ehkä tilkka muusia ettei ihan maha pelästy.

Mukavaa viikonlopunjatkoa!

RipanenRe: Poppyn tarina15.2.2011 8.50
Kiva kuulla, että kaikki on siellä edelleen hienosti!

Eipä ole mullakaan juurikaan nälkää, mutta heikotuksesta sen viimeistään huomaa, että jotain pitäisi syödä. Ruoka kyllä maistuu, ja nyt olen jo kiinteämpääkin ruokaa syönyt pieniä annoksia. Aikamoista jauhamista se vaan suussa on :) Tuntuu kyllä siltä, että ihan hyvin mahtuu ruoka menemään, joten ei varmaan niin paljon tarvitsisi hienontaa ruokaa suussa. Varmuuden vuoksi vielä kuitenkin teen niin.

Suolanhimo on sitten ihmeellinen asia, enpä ole tällaista ennen kokenut. Voisin syödä sipsejä yms. ihan ahmimalla. Nyt alkaa kyllä helpottaa, kun on voinut syödä melko normaalisti jo.

Punaviiniä otin tosiaan eikä siitä mitään muuta tullut kuin kiva olo! :)

Maha vähän turpoilee vielä ja ilmavaivoja on, liekö sitten tämä vähän epäterveellinen ja epäsäännöllinen syöminen. Ensi viikolla pitäisi palata töihin, joten toivottavasti siihen mennessä helpottaa. Aika jännä, että paino on pudonnut monta kiloa, mutta housut kiristää hirmuisesti, kun maha on niin turvoksissa...

RipanenRe: Poppyn tarina15.2.2011 8.54
Ai niin, piti kysellä, että onko sulle poppy jäänyt mitään hartiavaivaa leikkauksen jälkeen? Mulla on vasen olkapää tosi kipeä välillä, erityisesti silloin, jos mahaa turvottaa. Muutenkin vessassa isommalla hädällä käydessä sattuu olkapäähän ihan vietävästi. Jotain heijastuskipua? Tuntuu vähän samalta kuin se hartiapistos, mutta aika paljon lievempi.

poppyRe: Poppyn tarina15.2.2011 11.37
Kolme viikkoa leikkauksesta ja kaikki aikas hyvin :)

Ekaksi Ripaselle vastauksia.
Toi hartiavaiva on vaikea kysymys, koska mulla oli sitä jo ennen leikkausta. Eli sitä on, mutta syy-yhteys ei ole selvä. Saattaapi olla jotakin perää, aattelisin.
Kiva, että punkku vaikutti toivotusti. Ens viikonloppuna taidan mäkin testata!
Vatsan turvotus on tosiaan melkoista. Mun paino on vajaan kilon vähemmän kuin ennen leikkausta, mutta ei ole puhettakaan että saisin samoja farkkuja jalkaani. Kymmenen senttiä jäi auki, kun eilen kokeilin. Ja tuo oli sellaisella hetkellä, kun en tuntenut edes itseäni erityisen turvonneeksi. Välillähän sitä on ihan ilmapallona.

Viikonloppuna söin normaalimpaa ruokaa, pehmeähköä tosin ja huolella pureskellen. Ihan hyvin, joskin hitaasti se sujuu. Ja joku yllättäväkin ruoka voi jäädä vatsanportille jumittaan, mikä tekee häijyä.

Eilen mulla oli ekaa kertaa nälkä :) Juhlistin sitä Mäkkärin hampurilaisaterialla, josta ranskalaiset oli helppo niellä ja hampurilainen vaikea. Vaikka söin hitaasti, huolella pureskellen. Ja juomiset tökki kaikki, vähän lattea sain menemään. Tyhmä valinta, tiedän, mutta tuo suolaisen ja mausteisen himo on olemassa.

Sairasloman viimeinen viikko on menossa ja ensi maanantaina töihin. Tällä viikolla harjottelen rauhakseen normielämää kotosalla ja nautin lekottelusta.

Leikkauksessa olluRe: Poppyn tarina15.2.2011 16.31
Ripanen, olin leikkauksessa marraskuussa -10 ja mulla jatkui vasemman olkapään särky ajoittain jouluun asti(n.1,5kk). Kävin sen kanssa lääkärilläkin, kun oikein äityi (ja koska minulla ei ollut sellaista koskaan aikaisemmin ollut). Sain sellaisen vastauksen, että se voi olla joko heijastuskipua palleasta (operoimisen jälkeen) tai sitten olkapää on äitynyt (ollut huonossa asennossa), kun minut on siirretty vetelänä leikkauspöydältä sänkyyn. Sain lähetteen fysikaaliseen hoitoonkin, jos särky jatkuu. Särky kuitenkin loppui yhtäkkiä kuin seinään. Toivottavasti sinullakin käy samalla tavalla. Tsemppiä!

Poppy, myös minulla oli kauhea tarve päästä aika pian leikkauksen jälkeen syömään hampparia. Otin veden ja tavallisen hampurilaisen pelkällä ketsupilla...eikä senkään alasmeno ollut järin helppoa. Hikka tuli, mutta hyvältä maistui nesteruokien jälkeen. Nyt 3kk:n jälkeen ruuat menevät jo mukavasti alas, muuten vaan vatsalaukun kanssa tökkii. Tsemiä töihin!

MakeRe: Poppyn tarina15.2.2011 16.47
Vanhempaan kysymykseen: en ole oksentanut enkä usko voivani. Kuulema ei ensimmäisen vuoden aikana saisi missään nimessä oksentaa. Vatsalaukun voimakas supistelu ei ole parasta hoitoa vielä keskeneräisenä olevan leikkauspaikan kiinniarpeutumisen kanssa. Eli ei kannata ottaa mitään riskiä oksennustaudin suhteen jos jollain tuttavalla sellainen on.

poppyRe: Poppyn tarina16.2.2011 20.54
Ok, Make, kuulostaa ihan järkevältä ohjeelta.

Onko muilla operaation jälkeen ollut kipua oikealla puolella heti kylkikaaressa? Mulla se kohta on edelleen tosi arka ja esim istuminen pidempään on hankalaa. Muutenhan tässä alkais kunnossa oleenkin.

ViluRe: Poppyn tarina18.2.2011 17.38
Heips poppy!
Kiva lukea tarinaasi :)
En tiedä missasinko, mutta käytätkö enään refluksi lääkkeitä?

poppyRe: Poppyn tarina18.2.2011 20.20
En käytä enää lääkettä. Leikkauksen jälkeen lääkäri sanoi että ei enää kuin tarvittavana, ja en ole kertaakaan tarvinnu ;) Mullahan oli Somac 40 mg käytössä 8 vuotta, sekä lisänä tarvittavana toinen Somac ja sitten käsikauppalääkkeitä.

viluRe: Poppyn tarina21.2.2011 15.16
Oho, vau!

poppyRe: Poppyn tarina22.2.2011 8.32
Tänään neljä viikkoa leikkauksesta.
Kävin eilen lääkärissä, koska vatsa on vielä sen verran turvonnut että mm istuminen pidempään on hankalaa. Piti sitä ihan normaalina ja kirjoitti 2 vkoa sairaslomaa. Enkä itsekään huolissani ole.
Hartiavaivaa on edelleen ja kun olen käynyt hierojalla, on sitäkin kiristävää kohtaa käsitelty. Varsinaista kipua siinä ei ole.

Mulla on muuten hankala flunssa keuhkoputkentulehduksella, mikä tekee tän hetken olon kurjaksi. En jaksa ruokaa laittaa, puhumattakaan kauppakäynnistä. olen teinipoikani ruokahuollon armoilla ja ihmeen hyvin kaikenmoiset ruuat saan nieltyä!

Nyt on Vilu ajatuksissa, onkoos just leikkkauspöydällä....

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina23.2.2011 18.58
Tsemppiä flunssaan ja kp-tulehdukseen. Jouduitko
lääkekuurille?

tupla somakkiRe: Poppyn tarina23.2.2011 19.22
"Kävin eilen lääkärissä, koska vatsa on vielä sen verran turvonnut että mm istuminen pidempään on hankalaa. Piti sitä ihan normaalina"
Poppylle ensteks hyviä paranemisia!! :-)
Sitten sorry, että lainnaan hiukan sinun ketjuasi ja yllä olevaa tekstiäsi, johdantona seuraavaan kysymykseeni.
Sattui tuo vatsan turvottelu tuossa silmääni ja sen myötä muistikuva siitä, että jossakin olen nähnyt hyvän kuvan miten tuo mansetti tehdään, (selittää sen turvotuksen). Onko se ollut näillä sivuilla? Vai olenko törmännyt sihen jossakin muualla surffatessani. Se oli "piirroskuvan tyylinen kuva jossa "näytettiin", mikä osa vatsalaukkua kierretään, avittamaan sitä ruokatorven sulkeutumista?

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina23.2.2011 19.54
Eihän se tämä Duodecimissäkin käytetty kuva ole
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00129 ?

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina23.2.2011 19.57
Samantyyppistä kuvaa näytetään vähän tuossa Kuvagallerian
Nissenin fundoplikaatio - filmissä (aika: 1:26)...

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina23.2.2011 20.04
Ja samaisia kuvia näkyy myös tuolla Seinäjoen sairaalan
leikkaukseen menijöille ohjeissa (linkki uutisissa helmikuu 2010).
Sekä Nissen että osittainen Toupet.

poppyRe: Poppyn tarina27.2.2011 23.46
Palailen taas palstalle, jos ja kun armon linjat suostuvat huolimaan ;)

Tupla somakki ja refluksikurkku ovat ihmetelleet kuvia ja selitystä mun turvotukseen. Hmm, mä kun oon noita kuvia pähkäillyt ja aina ajatellut että se kohdistuisi nimenomaan vasemmalle puolelle eikä oikealle kuten mulla.... Tsekkaanpa vielä, uudella ajatuksella ja palataan asiaan.

Tiistaina tulee siis viisi viikkoa leikkauksestani ja turvotusta/kylkikaaren kipua lukuunottamatta kaikki hyvin. Pystyn nieleen helposti, viikonlopun lomaselta kokemusta mm. pihvistä, erilailla valmistetuista kasviksista, vaaleasta leivästä, munasta, punkusta ja kakusta. Maistoin myös olutta, joka tökki. Ja surukseni kuohuviini tökki oikein kunnolla, jäi juomatta. Närästystä ei tullut mistään noista :)

Vatsantoimintani ei ole vieläkään tasapainossa, vaikka tukena on useita päiviä ollut VI-Siblin. Pari päivää meni hyvin ja sitten totaaliumpi. Johtuneeko lihasta, jota en ole tottunut syömään.

Sairasloman pituudesta kommentoisin omalta kohdaltani vielä, että mun työ on jonkunverran fyysistä ja varsinkin sellaista, että muuten on oltava hyvässä kunnossa. Mutta ymmärtääkseni Tampereella tuo 4 viikkoa on vakio, mistä lähdetään. En ole varma.

poppyRe: Poppyn tarina28.2.2011 22.20
Voi hitsi oli karmee kokemus tänään!
Kävin asioilla ja kaupoilla ja ostin valmista kasvisgratiinia, jonka kimppuun hyökkäsin heti kotiuduttuani. Ilmeisesti en ajatellut syömistä, kuten nykyään kuuluu, vaan nappasin heti haarukallisen joka jäi jumittaa ruokatorveen. Yskin ja kaoin limaa, kivut oli tajuttomat ja vartti siinä meni kunnes tuo pikkunen kasvisgratiinin pala suostui liikahtamaan. Juu, eli ajateltava on syömistä ja kunnolla rauhassa pureskeltava.
Illalla olin sitten teatterisssa ja onnistui istuminenkin hyvin tuon vatsani kanssa:)

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina28.2.2011 23.50
Kääk, kuulostaa tosi ilkeältä!! Saa olla näemmä aika tarkka
noiden suupalojen kanssa.

Mitä kävit katsomassa?

Leikkauksessa olluRe: Poppyn tarina1.3.2011 21.04
Poppy, minä olen käyttänyt joskus kuohuvassa haarukka, jolla vatkaan kuplat ns.pois. Tosin nyt leikkauksen jälkeen en ole pystynyt (uskaltanut kramppien takia) vielä juomaan oikein mitään. Niin ja onhan haarukan tilalle olemassa shampanjavatkain, jonja olemassa oloa olen ennen nauranut, mutta nyt todennut. että se voisi olla ihan hyvä omistaa.

poppyRe: Poppyn tarina1.3.2011 21.26
Refluksikurkku, kävin katsomassa Suosalon Mielipuolen päiväkirjan, joka oli älyttömän hyvä eli voi suositella!

Söin muuten tänään samaa ruokaa ilman mitään ongelmia, eli tekniikka oli eilisen kompastuskivi.

Leikkauksessa ollut, täytyy ensi kerralla jos tulee hätätilanne ja pakko juoda kuohuviiniä, muistaa tuo taktiikka. Käydä salaa nurkantakana vatkaamassa;) Valitettavsti se vaan mun mielestä pilaa kuohuviinin maun ja idean, joten toistaiseksi sanon heipat lempparijuomalleni. Jota tosin en ennen leikkaustakaan närästyksen takia juuri nauttimaan pystynyt!

Leikkauksessa olluRe: Poppyn tarina1.3.2011 23.48
Juu, ei se ole ollenkaan sama asia, mutta joskus on kiva kohotella maljaa toisten kanssa ja maistella jotakin. Välillä tuntui, että ruokavalio oli niin köyhä, että teki mitä tahansa saadakseen jotain toisten kanssa. Ja minua ainakin alkoi viime kesänä tympimään, kun jouduin sanomaan aina joka paikassa sanomaan skumpalle ja muille herkuille "ei kiitos". Kävin tosiaan usein salaisesti keittiössä vatkaamassa juomia jollain kahvilusikalla.

Tällä hetkellä monet ystäväni tietävät jo asiasta ja ovat sanoneet, että ostavat minulle pattereilla toimivan shampanjavatkaimen. Tää on yleinen vitsi, joku päivä varmasti saan sen vielä lahjaksi. Ensin nyt toivon, että uskaltaudun juomaan jotain muuta kuin vettä ja Sitruksen suosittelemaa Mangojuomaa (joka on hyvää).

poppyRe: Poppyn tarina7.3.2011 9.50
Juttelin juuri leikanneen lääkärin kanssa puhelimessa.
Turvotteluni johtunee siitä, että vaikka ruokatorvi on jo kunnossa, maha ei ole. Mullahan on katariongelmaa ollut koko aikuisiän. Maha ei kestä vielä tavallisia ruokia vaan turpoaa. Turvottelu venyttää vatsaa ja aiheuttaa kipuja. Nyt ohjeena palata puuro- neste- soseruualle.
Mulla on ollut yskää kolmisen viikkoa ja sen takia astmalääkitys tuplattuna, ja se kortison käyttö lisää mahaongelmia. Siihen nyt avuksi käsikauppa happolääke, jota suositteli jatkossakin astman pahenemisaikoina käyttämään.
Röyhtäilyä tulisi välttää, koska se ajan kanssa löystyttää vastanporttia ja saattaa johtaa alkutilanteeseen. Eli edelleen on keskityttävä tarkkaan siihen mitä syö ja miten syö. Tähän asti myönnän oikein yrittäneeni röyhtäillä, koska se on helpottanut oloa.
Haavat on parantuneet oikein hyvin ja muutenkin voin hyvin, leikkaus on onnistunut. Ei närästä. Äänen käheyttä ei ole, mutta huutokestävyyttä ei ole tullut testattua vielä ;)
Sairasloma on loppu, tänään vapaapäivä ja huomenna takaisin töihin!

Leikkauksessa olluRe: Poppyn tarina7.3.2011 20.44
Minulla on noita samoja oireita leikkauksen jälkeen. Minulle lääkäri sanoi, et kyllä se sen röyhtäilemisen kestää, kun sanoin, et röyhtäilyttää välillä ihan hirveesti. Toi sinun lääkärin sanominen vaikuttaa loogisemmalta. No aloitin tosiaan uudestaan hapot, rauhoittui hiukan ja nyt n.neljän viikon jälkeen yritän päästä eroon hapoista. Ääni on ihan käheä. Oletko menossa vielä nielemään letkua? Minun ei ole tarkoitus, jos ei oo sitten pakko.

poppyRe: Poppyn tarina7.3.2011 21.25
Lohdullista, leikkauksessa ollut että oot kokenut saman....
Tähystykseen ei tarvi mennä, huoh.
Kyllä mä nyt aion vielä tsempata syömisten ja juomisten kanssa ja palasin kevyemmälle ruualle. Mulle kans toi selitys oli ihan järkeenkäypä ja toimin sen mukaan.

ViluRe: Poppyn tarina7.3.2011 22.06
Miten käytit astmalääkkeitä leikkauksen jälkeen?
Pikaista paranemista, jos se parempaan piäin kääntyis!

poppyRe: Poppyn tarina8.3.2011 22.29
Vilu, mulla normaalisti käytössä 1 hengenveto Symbicorttia aamuin ja illoin, mutta flunssan aikana (kuten viimeviikkoina) annoksen oon ainakin tuplannut.
Nyt kun olen käyttänyt Rennietä, on hokkus-pokkus myös yskäni selvästi rauhottunut. Ärsyttävä tämä refluksitauti-astma kombinaatio, kun ongelmat ruokkiavat toisiaan!

ViluRe: Poppyn tarina9.3.2011 17.21
Sanos muuta! Tsemppiä ja paranemisia!

Rabe PratsoliRe: Poppyn tarina14.3.2011 1.46
Kyllä nää leikkaustarinat kuulostaa enempi siltä, että yksi vaiva korvataan toisella! Melkoiselta nuorallatanssilta kuulostaa noiden fundo-ihmistenkin elämä....

Ei oikein innosta ainakaan meikäläistä.

Parempi on jos onnistuu elämäntapa- ja ruokavaliomuutoksilla + varovaisella lääkityksellä saamaan homman balanssiin.

poppyRe: Poppyn tarina14.3.2011 19.22
Ai, siltäkö kuulostaa Rabe Pratsolin mielestä. Koen itse kyllä asian toisin ja pahoittelen, jos kertomuksestani saa sen käsityksen, että leikkaukseni ei onnistunut koska olen itse siihen tyytyväinen. Onnistunut leikkaus ei kuitenkaan poista itsehoidon tärkeyttä, eli elämäntavat ja ruokavalio on edelleen huomioitava. Valitettavasti se vaan ei pelkästään aina kaikille riitä ja tarvitaan leikkaushoitoakin.

poppyRe: Poppyn tarina26.3.2011 16.53
Kaksi kuukautta tuli eilen täyteen leikkauksestani ja kaikki hyvin.

Rennie oli siinä flunssan (tai oikeastaan kortisonin käytön) takia käytössä alle viikon. Nyt ei pariin viikkoon enää mitään lääkettä. Annoskokoon olen kiinnittänyt huomiota, koitan syödä useammin ja vähemmän.

Vatsan turvotus on kadonnut, samoin se kipuilu. Farkkuja voin taas käyttää. Voin syödä melkoisen vapaasti mitä vaan, jumittamista on enää tosi harvoin. Ja hyvin siiderikin menee alas... Mitään närästysoireita ei ole. Siis pelkkää hyvää kuuluu!

KatjaRe: Poppyn tarina26.3.2011 16.56
Tosi hienoa!!! Kortison on tosi huono mahalle, kokemusta on:(

Ja siiderikin menee alas, VAU!!! Nauti olostasi, tsemppiä jatkoon.

poppyRe: Poppyn tarina25.4.2011 0.18
Kolme kuukautta mun fundoplikaatiostani ja hyväähän mulle kuuluu edelleen.

Joskus vatsa reagoi johonkin ruokaan ja turpoilee, mutta onneksi se on tosi harvinaista nykyään. Kaikkea voin syödä ja närästystä ei ole ollenkaan. Grillimakkara on testattu ja ei ongelmaa nielemisen kanssa. Hiilihapolliset juomat kylmänä ovat vaikeinta, mutta niitäkin voin juoda jos kaadan ensin lasiin että hiukan väljähtyy.

Mukavaa kevättä kaikille!

JuiceRe: Poppyn tarina25.4.2011 9.18
Kiva lukke tollaisia uutisia, sittenhän sinä pystyt vetelee vappuna grillattua härkääkin:) Kevättä minunkin puolestani kaikille.

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina25.4.2011 10.05
Mukava kuulla, että sulla menee hyvin poppy.

Oikein aurinkoista kevättä!

RipanenRe: Poppyn tarina4.5.2011 22.12
Tulinpa pitkästä aikaa käymään täällä palstalla. Ihanaa kuulla, että sulla menee noin hienosti Poppy! Itselläni aika samanlainen tilanne, mutta närästää aina silloin tällöin. Kertaakaan en ole kuitenkaan ottanut Nexiumia tms., joskus Rennien. Oikeanlaisella ruokavaliolla saisin nyt varmasti närästyksen kokonaan pois, yhtään en kyllä mieti mitä suuhuni pistän. Maha turpoaa, kipuilee ja kurisee kyllä, mutta sata kertaa mielummin elän sen kanssa kuin refluksin. Ja niitäkin oireita voisi varmaan vähentää Olo-jogurtilla ja muutenkin terveellisellä ruokavaliolla.

Hyvää kesää kaikille palstalaisille! :)

poppyRe: Poppyn tarina22.8.2011 23.07
Tulinpahan taas kertomaan, että kaikki hyvin täällä :)

Syönyt olen ihan kaikkea hyvällä menestyksellä, joskus jos kiireessä hotkin niin saattaapi vähän jumittaa vatsanportilla mutta yleensä hetkessä menee kipu ohitse. Paitsi muuten sitä ruisleipää en ole syönyt kun lääkärini sen kielsi.

Juonut olen myös kaikkea ja hiilihapolliset juomat suoraan pullosta on haasteellisia, lasiin kaadettuna jo onnistuu mikä vain. Ylettömästä kahvinjuonnista tulee joskus tuntemuksia, mutta ei niitä voi edes närästykseksi sanoa.

Joskus vatsa turpoaa ja ilmatuotanto on runsasta, mutta kyllähän maailmaan ääntä ja pientä hajua mahtuu..... Helpompaa kuin närästyksen kanssa ja lyhytkestoista.

En ole yhtään Somacia ottanut leikkauksen jälkeen, enkä Rennietäkään ekaviikkojen parin tabletin jälkeen. Ja leikkaustani en kadu, päinvastoin!

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina27.8.2011 20.04
Hei poppy - mukava kuulla susta! En ole ehtinyt lukeen sun kuulumisia muualta ...

Hienoa kun leikkaus ei paljon muistuttele olemassaolostaan!

poppyRe: Poppyn tarina24.10.2011 23.11
Täällä taas ilmoittelen, että hyvin menee :) Jumituksia tulee entistä harvemmin, ehkä ei enää edes viikottain ja turvotuskin on hellittänyt.
Leikkauksesta tulee huomenna kuluneeksi 9 kk.
Tsemppiä kaikille ja aurinkoista syksynjatkoa!

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina25.10.2011 7.11
Mukavaa "9.kuukautta leikkauksesta" - päivää! :-)

AamuRe: Poppyn tarina13.11.2011 22.04
Hei.
Vallan rutkasti kiitoksia Poppyn tarinoinnista leikkauksen jälkeen. Aivan loistavaa lukea kokemuksista noin pitkältä aikaväliltä. En enää mieti menenkö leikkaukseen vai en:)
Kiitos!

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina13.11.2011 22.32
Suoria linkkejä leikkauskertomuksiin löytyy myös tuolta
leikkausosiosta http://www.refluksi.fi/20

Tsemppiä omaan tulevaan operaatioosi!

poppyRe: Poppyn tarina22.2.2012 21.50
Vuosi ja kuukausi takana, hyvin menee edelleen :)
Hyvää ja rufluksitonta kevättalvea kaikille!

refluksikurkkuRe: Poppyn tarina22.2.2012 22.21
Hei poppy - mukava kuulla susta!
Kevät aurinkoa odotellessa .... :-)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: