Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

refluksikurkkuPäivän reflukstilanne?13.1.2010 15:02
Itsellä on ollut valitettavasti viime perjantaista asti enemmän oiretta (kurkun puolella). Luulin, että edessä taas 8-viikon huono kausi -
edellinen huono kausi loppui vasta runsas kuukausi sitten :-( Mutta ei sitä vielä ihan tiedä .. toivotaan parasta.

Oireita on tänäänkin mutta ne eivät ole niin pahoja kuitenkaan kuin kahdella viimeisellä kaudella. Ääni sortuilee tänään voimakkaasti - ja tarvisi puhallella taas tuohon vesipulloon.

Pieni kanasalaatti maistui just hyvältä ja meni hyvin alas :-) Katsellaan tuleeko myös hyvin ylös ;-)

Kasettirentousta illalla.

Miten teidän päivä on sujunut?

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?13.1.2010 16:06
Sama täällä huonompaa on ollut. Lievää polttelua, jatkuvaa limantuloa ja rykimistä, siitä johtuvaa rintakipuakin. Mietin tässä jos ottas yhteyttä gastrokirurgiin ja sitäkautta leikkaukseen. Ei tästä tunnu tulevan hevonpaskaa...

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?13.1.2010 16:07
ja tosiaan aivan sama mitä panen suuhuni tulee oireita. Minulla on tota jatkuvaa röyhtäilyäkin. Tätä menoa on varmaan barrett... masentaa :(

NightlightRe: Päivän reflukstilanne?13.1.2010 17:13
Ihan hyvää kuuluu :-). Aika monta päivää ollut jo hyvä kausi refluksin suhteen, eli kurkkua ei paljonkaan polttele eikä limaa erity kauheasti. Huomenna voi silti olla jo ihan toisin...

Söin tänään mm. bataattivuokaa, mikä on yleensä alkanut hiukan närästää, mutta tällä kertaa ei yhtään. Voi kun olisikin aina näin, mutta kun ei.

ahmRe: Päivän reflukstilanne?13.1.2010 17:57
Ei hyvä muttei pahin mahdollinenkaan. Huomenna lääkäriin.

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?13.1.2010 18:15
refluksitauti - Voimia!! Olisiko se leikkaus sitten kuitenkin sinulla se paras ratkaisu?

Nightlight - uunibataatti - nam!

ahm - Samat fiilikset. Menetkö yleis-vai erikoislääkärille?

ahmRe: Päivän reflukstilanne?13.1.2010 18:37
Erikoislääkärille, samalle joka teki keväällä tähystyksen.

IteRe: Päivän reflukstilanne?13.1.2010 21:02
Ei hyvä!

zoltRe: Päivän reflukstilanne?13.1.2010 21:35
Tällä hetkellä tilanne on hyvä,siedettävä.

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?14.1.2010 9:23
Tilasin gastrokirurgille aikaa kun näitä oireita tuntuu jatkuvasti olemaan ja menen juttelemaan mahdollisesta leikkauksesta. tuntuvat nämä kurkkuoireet pahimmilta.

MorningsnowRe: Päivän reflukstilanne?14.1.2010 11:11
Mulla tänään erityisen huono aamu. Vikka kaikki aamut kyllä on huonoja... Vessassa olen joutunu tänään ravaamaan monta kertaa. Maha ihan löysällä ja kamala olo. Nyt alkais ehkä vähän helpottamaan toivottavasti.

reRe: Päivän reflukstilanne?15.1.2010 12:31
Viikon verran ollut parempi olo (koputan päätäni) kun aloitin Somacin. Katsotaan .....

NiituliRe: Päivän reflukstilanne?15.1.2010 19:40
kipeenä kotona ja tullut syötyä vähän väliä jotain, kun ei oo muutakaan tekemistä. Ja nyt sitten on kamala olo. PItää varmasti ottaa päivän toinen nexium 40 mg. Vaikkakin itse aiheutettu. Mutta mietin, ett syön nyt varastoon kun kohta alkaa (viikon) päästä tuo liemi/soseruokailu. Jos tämä elämä olisi ihanampaa silloin.Ja sitten voisi alkaa miettiä ja ehkä jo toteuttaa noita perheen lisäys suunnitelmia...

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?15.1.2010 21:31
Niituli meitsi syö kanssa hirveän epäterveellisesti, mutta en juuri nää että oireita olis enemmän tai vähemmän söisin mitä tahansa. Siihen pitää kiinnittää kuitenkin huomiota että ei syö liian täyteen, sillon saattaa alkaa nousta jo ylöskin, kuten tossa äsken kävi. Minun pitäisi kuitenkin pudottaa painoa mahdollista leikkausta ajatellen, ja siinä näkisi myös, että auttaisiko littempi vatsa refluksiin. Oletko ylipainoinen saanko kysyä? Minulla on noin 15-20 kiloa ylipainoa ja välillä tuntuu että mahan läskit painavat ja tekee tukalaa oloa. Miksi sinulle suositeltiin refluksileikkausta. Löytyikö väljä vatsaportti?

NiituliRe: Päivän reflukstilanne?16.1.2010 19:13
Ylipaino on tullut, ku selkä meni pari kesää sitten. Välileyvn pullistuma iski ja jalat petti alta. Mutta yrittänyt lähinnä pitää painon kurissa, ja siinä oon nyt onnistunut. Painoa on ollut myös yli 20 kiloa vähemmän ja silti oli samat oireet. Nyt viime aikoina joutunut jättämään useamman ruoka-aineen vähemmälle, kuten kurkut, tomaatit, paprikat, kahvia (todella paljon vähemmälle), mausteita, riisipuuroa yms. Liikuntaa ei voi harrastaa kuin 3 tuntia syömisestä tai tulee kaikki ulos.

Kerran yksi työterveyslääkäri sanoi, että onko puhuttu leikkauksesta ja pyysin tekeen lähetteen keskussairaalaan. Koska olen lopen kyllästynyt tähän tautiin ja ikää on vasta 30 vuotta. Joten yksi syy oli ikä miksi tätä suositeltiin miulle sekä se että oon syönyt nexium 40 mg jo usean vuoden ajan. Tähystyksessä on todettu väljä portti sekä pallea tyrä.

IteRe: Päivän reflukstilanne?17.1.2010 17:34
Juu, kävin taas lekurissa, lähinnä uusimassa reseptin. Kyselin siinä samalla gastriitista, jota mikä on kun sellainen lievä löytyi aikaisemmin korpuksesta. Samalla valitin, että vatsavaivoja on ollut navan seutuvilla sen jälkeen, kun aloitin Somacin. Jotta mahtaakohan kaikki tarvittava olla tutkittu (endoskopia ja kurkkuspesialisti käyty) ja luottaa siihen, että on vain pientä happovaivaa. Mainitsin nyt eka kertaa, että on ollut stressiä about siitä saakka kun vaivat alkoivat. Noo, siitä sitten sain kuukauden cipralex kuurin, lekuri selitteli jotain serotoniinin vaikutuksesta stressiin, mutta meni jossain määrin ohi. Siinä sitten kotia ajellessani ajattelin, että sain varmaan masennuslääkettä. Just niin näytti käyvän. Pari päivää mietittyäni asiaa, ajattelin kuiteskin syödä kuurin ja lopettaa siihen kävi miten kävi. Tänään otin ensimmäisen napin, ei vielä mitään vaikutusta, mutta muutaman viikon päästähän sitä jo tietää onko tästä apua.

Lekuri tuntui olevan sitä mieltä (ainakin mulle tuli semmonen kuva jälkeenpäin) että happosalpaajat ois jo pitäny korjata tilanteen eikä niistä pitäisi tulla mitään oireita, eli minun pitäis olla jo terve? No, kyllä hän myönsi, ettei lekurit tiedä kaikkea. Kuukauden päästä kun menen lekurille, aion vaatia kolonoskopian jotta saadaan (toivottavasti) eliminoitua joitain juttuja pois.

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?17.1.2010 18:03
Eipä ne happosalpaajat mitään täysin paranna jos on vatsaportti löysä, kuten minulla. Ikävää, että leikkaus taitaa minunkin tapauksessa olla ainoa vaihtoehto, laihduttamisesta olisi kyllä apua varmaan oireisiin, ehkä. Leikkauskin on kuulemma helpompi.

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?19.1.2010 7:34
11. päivä oireilua menossa ... taas ei näytä ruoat tekevän mitään vaikutusta.

Kurkkureagointiin liittyen ...
Lauantaina sain "väärään kurkkuun" jonkun minimaalisen hiukkasen ja oli siinä yskimistä!
Tavallisesti kurkku kimoilee tuollaisen jälkeen maks tunnin (jos oikein huonosti menee) - nyt joku kohta ärsyyntyi siinä määrin, että vielä 8h jälkeenkin se kohta kurkusta oli kipeä, jos vähäänkään rykäisi.

Tänään kylmää katukeräystä tiedossa Haitin merkeissä :-)

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?19.1.2010 7:35
11. päivä oireilua menossa ... taas ei näytä ruoat tekevän mitään vaikutusta.

Kurkkureagointiin liittyen ...
Lauantaina sain "väärään kurkkuun" jonkun minimaalisen hiukkasen ja oli siinä yskimistä!
Tavallisesti kurkku kimoilee tuollaisen jälkeen maks tunnin (jos oikein huonosti menee) - nyt joku kohta ärsyyntyi siinä määrin, että vielä 8h jälkeenkin se kohta kurkusta oli kipeä, jos vähäänkään rykäisi.

Tänään kylmää katukeräystä tiedossa Haitin merkeissä :-)

samppaRe: Päivän reflukstilanne?19.1.2010 8:56
mulla on oireillu jo pitkään. syön nexiumia eikä tunnu apua olevan:(

NightlightRe: Päivän reflukstilanne?19.1.2010 18:27
Hyvä kausi sen kun jatkuu. Ollut jo ihmeen kauan. Pelkäsin sen silti loppuvan tänään, kun menin syömään kunnon palan kermaista mansikkakakkua.. Vähän aikaa oli huono olo, mutta meni yllättävän äkkiä ohi :-). Ikävää silti tietää tämän vain olevan "tyyntä myrskyn edellä".

JoyRe: Päivän reflukstilanne?20.1.2010 11:32
Aivan kauhea, kun huomenna ph-mittaus ja ei saa mitään närästyslääkkeitä käyttää. Eilen lopetin kevyemmätkin refluksilääkkeet ja heti aamulla herätessä oli hapot kurkussa. Koko ajan korventaa kurkussa ja tulee vatsahappo röyhtäyksiä suuhun. Oisko vinkkejä, että mitä sitä uskaltaisi syödä tänään, kun on superhapokas-päivä? Voi kyllä olla, että jos syön jotain niin joudun sen heti oksentaan... Kyllä nyt on nexiumia ikävä..

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?20.1.2010 14:03
Saako sitä (kotikonstia)ruokasoodaakaan käyttää neutralointiin ennen tähystystä??


Koita kestää!

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?22.1.2010 10:29
Huonon kauden alkuoireilu jatkuu jo kohta 2 viikkoa ... ei muuta kuin odotellaan mihinkä suuntaan menee edelleen!

Ääni katkeilee mutta voisi olla pahempikin. Viikonloppu puhumattomana, jotta ääni saa enemmän lepoa.

Nightlight - tuo "tyyntä myrskyn edellä" oli hyvin sanottu!

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?22.1.2010 12:18
No eipä taida olla sen parempi kuin ennenkään, lähinnä toi jatkuva röyhtäily vaivaa. Se sitten ärsyttää kurkunpäätä. Eikö täällä tosiaan kellekkään muulle ole ehdotettu leikkausta, kuin oliko se yhdelle tai kahdelle, vai eikö siitä olisi teille hyötyä. Vai onko siinä niin iso riski, ettei siitä olekaan mitään hyötyä, vaan vaiva voi mennä vaikka pahemmaksi.

refluksikurkkuRe: Päivän refluksitilanne?22.1.2010 16:47
Refluksitautisten määrään verrattuna niitä leikkauksia on tosiaan melkoisen pieni määrä - ehkä se heijastuu samoin täälläkin...

nainen78Re: Päivän reflukstilanne?25.1.2010 21:00
tänään parempi, viikonloppuna alkoi taas etova olo, rinnan polte, röyhtäilyt jne.. sitä ennen pystyin olemaan melkein 2 vkoa ilman lääkettä :) tosi vaihtelevat oireet ovat, oon huomannut että pieni stressikin vaikuttaa paljon...

samppaRe: Päivän reflukstilanne?25.1.2010 21:01
mulla on ollu kuvottavaa oloa aika ajoin jo vuoden ajan ja polttelua yms

nainen78Re: Päivän reflukstilanne?25.1.2010 21:06
tosi kurjaaa..helpottaako sulla happolääkkeet sitä? mulla helpottaa somac 20mg, nexiumista tuli tosi paha olo en pystynyt syömään... lanzo auttoi myös joskus...

samppaRe: Päivän reflukstilanne?25.1.2010 21:27
nexiumia oon syöny mut ei tunnu auttavan.
Nyt pari viikkoa olen syönyt 40mg kaks päivässä.
somacia oon kokeillua ei auttanut

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?29.1.2010 9:06
Kolmas viikko takana ja näyttää etä ei ainakaan oireet täysin huonommalle tasolle lipsahda.


Ääni on liian matala mutta ei pahemmin ole murtunut tällä viikkoa. Pakkanen taitaa vähän yskityttää eikä aina tietty muista hengitellä nenän kautta tuolla ulkona ...

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?29.1.2010 12:16
No joo olo ei ole kovinkaan hyvä johtuen poskiontelotulehduksesta. Onneksi juuri menossa lääkäriin voi kysyä tosta refluksista kanssa samalla. Kyseessä on siis kurkkuerikoislääkäri.

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?29.1.2010 13:00
Kerro uutiset kun tulet lääkäristä!

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?29.1.2010 17:19
Lievä tulehdus nenässä antoi antibiootin varalle. Lievällä meinaan siis sitä, ettei bakteeri märkää juuri tullut huuhtelunesteen mukana. Katsoi myös nielun ja tilanne oli paljon parempi kuin viime kerralla, eli lääkkeet auttavat hyvin. Tosta leikkauksesta sanoi, että kannattaa oikeesti harkita juuri sen takia, koska olen vielä niin nuori.

NightlightRe: Päivän reflukstilanne?30.1.2010 19:44
Hyvä kausi on jatkunut uskomattoman kauan. Tänään kyllä kihelmöi kurkkua vähän enemmän kuin pitkiin aikoihin, kun söin tilli-merisuola-perunoita (nam), taisivat olla vähän liian mausteisia. Sitten tuli sellainen outo palan tunnekin kurkkuun, mutta meni aika äkkiä onneksi ohitse :-)

tyttö77Re: Päivän reflukstilanne?30.1.2010 20:22
Aamusta asti ollut kamala olo. heti herättyä alkoi hillitön yskiminen, jota kesti noin 10 minuuttia, sen jälkeen röyhyn tarvetta, jota ei kuitenkaan saa tulemaan ilman vichyä. Sen jälkeen ollut koko päivän paineen tunne rinnassa ja ahdistava olo. Lohtua minulle tuo se, että en ilmeisesti ole ainoa kellä näitä oireita on pahimpina...Tuntuu todella kurjalta, itkeny olen pitkin päivää ja välissä tuntuu että se sentään hetkeksi helpottaa oireita kun tuntuu että nexiumista ei taida olla hyötyä... Nyt huomaan myös että koneen ääressä istuminen ei tee hyvää, alkaa kurkkua kuristaa ja tulee paineen tunne rintaan...No, ehkä nämä joskus vielä loppuvat.

samppaRe: Päivän reflukstilanne?31.1.2010 10:23
kiva tänään taas yököttää

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?31.1.2010 10:53
Refluksitauti, hyvä, että nielu on parempi!

Nightlight, haku on lisätty ostoslistalla :-)

Tsemppiä tyttö77 ja samppa!

Tyttö77, itkeminen on mielestäni hyvä ilmainen rentoutus-paineen helpotuskeino (ja taitaa loppuviimeksi huuhdella enemmän kurkkuakin). Minulla se on vaihtunut huonojen kausien loppupuolella kiroilu- raivoamiseksi (+ vettä silmistä) ... ja kiroiluihan ainakin ihan todistetusti nostaa kipukynnystä!

Kaikki tuutit toitottaa kirjoittamisen terapeuttisesta vaikutuksesta, joten tekstiä vaan tänne tulemaan... tai vaikka kipuilupäiväkirjaa, jota itse kirjoitin parin vuoden ajan kun ei ollut vielä aavistustakaan diagnoosista ja oli todella tuskaista.

Onko olo tänään yhtään parempi?

Tietokonetyöskentelyasennot on aika huonoja yleensä ...

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?31.1.2010 18:01
Jaa mikä haku lisätty ostoslistalle? Aloin syömään antibioottia, kun nenä ei tunnu aukeavan. Ehkä lisääntynyttä yskää on havaittavissa poskiontelotulehduksen vuoksi.

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?31.1.2010 18:20
Sitä hakuohjelmaa (pieni laatikko jolla löytää hakusanalla koko sivuston tietoja asiasta) on ehdoteltu ... tarvii ostaa erikseen.

zoltRe: Päivän reflukstilanne?31.1.2010 21:25
Tämä on niin paska tauti ettei voi käsittää,viime viikko oli suht hyvä menin syömään karkkia perjantaina(hedelmäkarkkia) ja siitäkös tuo refluksi tykkäs.Innostu oikein kunnolla,kamala olo vieläkin.Tää kuukausi on ollut yhtä ala-ja ylämäkeä.Pian kyllä huumorintaju loppuu....

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?31.1.2010 21:31
Kyllä tämä tauti ton kärsivällisyyden ja huumorintajun saa tosiaan venymään sellaisiin ulottuvuuksiin että !!

zoltRe: Päivän reflukstilanne?31.1.2010 21:42
Se on niin suunnattoman ärsyttävää kun mä en oikein tiedä mikä on pahentavaa esim.ruokailussa kun välillä ihan kaikki tekee oireita ja välillä taas ei.Välillä jopa vesikin närästää ja kurkussa inhottava polte.Tällä hetkellä ei ole stressiä tms.mikä pahentaisi.

samppaRe: Päivän reflukstilanne?1.2.2010 7:25
mulla on tuo kahvi paha kompastus kivi olen yrittänyt päästä siitä eroon mutta vaikeata on.
aamulla oli hyvä olo mut join kupillisen kahvia niin johan sai taas yökkiä ja koko päivän ollu paha olo.
Kahvi on tehnyt aina mulle yökkimistä etenkin silloin jos esim juon kahvit ja sen jälkee lähden pyäräilemään niin johan saa yökkiä vedet silmissä, mut en oo ikinä oksentanut:(

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?1.2.2010 8:46
Tota pyöräilyä yleensä pidetään vähän "refluksiaprovosoivana" .... eikä sekään silti sitä ole varmaan kaikilla.

Itseäni joskus ärsyttää, kun yleisohjeissa lukee "jätä närästävät ainekset pois" tai "parin viikon seurailulla selviää kyllä närästävät ainekset" -- maallikoille se ei anna oikeata kuvaa mitä refluksikot jo tietää ja mitä zolt sanoi -- homma ei todellakaan ole aina niin yksinkertainen!

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?1.2.2010 14:54
No ei oo kovin kummoinen... tauti pahenee selvästi tän flunssan myötä. Enemmän yskää, rintakipua yms. tässä kuussa on aika Gastron kirurgille ja kyselen tosta leikkauksesta tai yleensäkin jatkosta. Pahin oireeni on todella runsas röyhtäily, joka ei varmaan sekään pitemmän päälle ole hirveän hyvä.

JoyRe: Päivän reflukstilanne?1.2.2010 15:34
Tänään närästää ja röyhtäyttää jostain syystä paljon. Noh, tämä on näitä päiviä..

ahmRe: Päivän reflukstilanne?1.2.2010 17:19
Hyvä päivä täällä. Kaiketi refluksi-diagnoosin varmistuminen jollain tavalla rentoutti oloa enkä enää jatkuvasti tarkkaile itseäni.

Rintakehä oireileeRe: Päivän reflukstilanne?1.2.2010 20:19
Refluksikurkku, kirjoitit että pyöräilyä pidetään provoisoivana. Mihinkö mielipide perustuu?? Meikäläisellä ei ole ikinä ollut ongelmia fillaroidessa (tänä kesänä yli 2000 km)

tyttö77Re: Päivän reflukstilanne?1.2.2010 21:33
Mulla ihan kamalaa oireilua heti aamusta. eilen heitin keikan vilkkuautolla sairaalassa, kun tuntu että taju lähtee kun rintaa paino. >Tänään taas aamusta kauhee olo, rintaa painaa ja kurkussa palan tunne, meinaa röyhtäyttää, mutta kun yrittää röyhtästä, niin aivan kuin rintarangassa ja palleassa menisi ikään kuin "portti" kiinni, aivan kauhea olo siis. Ääni lähtee jos puhuu kauan. Onko kellään sellaista, että jos painelee tuosta rintalastan kohdalta, niin alkaa yskittää ihan hirveesti?

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?1.2.2010 22:45
Rintakehä oireilee, varsinaisesti oma mielipiteeni on se, että jos ajan n 12km/h ja katsellen ja nautiskelen maisemista :-), ei ole koskaan ollut oireita. Ajettaessa n. 5-8 km matkoja nopeammin, oireet lisääntyy hieman jonkin ajan kuluttua - jotenkin yhdistän sen huonompaan asentoon/paineen nousuun alueella (??).


Puhuttaessa refluksista ja urheilusta, pyöräily on yksi niistä lajeista, jotka tulevat esiin teksteissä ja (ainakin) pyöräilijöiden palstoilla (Bikeforums.net on ainakin yksi - mies harrastaa pyöräilyä).

Voi aiheuttaa oireita (= ei siis tee niin kaikilla) mutta ei pitäisi olla niin paha kuin esim painonnosto tai juokseminen. Kohtuullista (??) pyöräilyä jopa usein suositellaan (em eron takia).

Kilpaurheilun puolelta löytyy myös isompaa tutkimusta, joista huomiot on varmaankin lähtenyt - k-pyör. tuskin täällä kukaan harrrastaa mutta taas toisaalta kaikki tutkittavat olivat terveitä - ja silti refluksioireilu oli melkoinen. Pyöräily aiheutti kuitenkin vähiten oireita.

Pyöräilyä paikasta paikkaan viime kesänä ehkä 200-300 km :-) ...

NightlightRe: Päivän reflukstilanne?3.2.2010 17:29
Nyt taisi katketa hyvä kausi :-(. Menin päivällä syömään lettuja, mitkä olivat aika rasvaisia, ja sen jälkeen alkoi kihelmöidä kurkkua ikävästi. Muutenkin on tullut syötyä tänään aika heikosti.

En ole muuten huomannut pyöräilyn lisäävän refluksiani, vaikka tuleekin pyöräiltyä aika paljon, talvisinkin, paitsi ei tällaisilla pakkasilla :-). Talvella kyllä nousee kauheasti limaa kurkkuun, mutta nousi jo ennen kuin edes oli refluksia.

refluksitautiRe: Päivän reflukstilanne?3.2.2010 20:25
kyllä juuri pahimmillaan se on sitä että yskittää helvetisti kun juuri painelee tosta rintalastan kohalta. Olin itsekin aikoinaan tiputuksessa, kun taudin diagnisointi oli nähtävästi väärä ja sitä hoidettiin astmana. Kortisoonikuuri ja antibiootit samaan aikaan veivät letkuihin, koska kortisoni kuulemma pahentaa refluksia. Sillon tuntu että rinta, nielu ja kasvot olivat tulessa. Plus lisäksi vielä hengitysvaikeudet yms siihen päälle. Nyt kuitenkin suht koht hyvä tilanne nexiumin kanssa. Astmalääkeet saattavat auttaa siihen yskään ja rinta oireisiin, jos on nimenomaan vaikea hengittää sisään.

JoyRe: Päivän reflukstilanne?3.2.2010 21:43
Edelleen jatkunut röyhtäily. Eka kokonainen dieetti päivä takana, monta edessä. 5 kiloa veks painosta tavoitteena. Pienet annoskoot, mutta useasti ja aika nälkänen päivä ollut. Toivottavasti onnistun painon pudotuksessa! Näkee sit mikä vaikutus oireisiin on keveämmällä vartalolla. Tänään nakkelin maustekaapista veks kaikki kivat närästävät mausteet ja ostin yrttejä tilalle. Ravintoterapeutin kans katotaan sit, että mitä voi syödä, kun musta tuntuu, et about kaikki on kiellettyä ja oon viimeset 3kk syönyt todella laimeita ruokia oireiden pahenemisen pelossa..

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?4.2.2010 11:05
Tsemppiä painonpudotukseen!
Pieniin annoksiin tottuu ... ja vähän
mausteettomampaan ruokaankin :-)

zoltRe: Päivän reflukstilanne?6.2.2010 21:53
Kauankohan toi huono kausi voi kestää?Mulla jo yli kuukauden.Lääkkeetkin jo vaihdettiin,alkaisi edes ne pian vaikuttamaan...SURKEEETA!!!!!

refluksikurkkuRe: Päivän reflukstilanne?7.2.2010 1:32
Mulla huonot kaudet kestäneet sen 8 viikkoa :-(



Vastaaminen ei ole mahdollista, sillä viestiketju on lukittu ylläpitäjän toimesta!